Naurissaaren lahjusjupakka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Naurissaaren lahjusjupakka oli Helsingin kaupunginvaltuustossa tapahtunut poliittinen skandaali, joka paljastui juuri kunnallisvaalien alla 4. lokakuuta 1984, kun kaupunginhallituksen jäsen Ilkka Hakalehto (kesk.) kertoi joutuneensa syyskuussa lahjontayrityksen kohteeksi.[1]

Hakalehto kertoi rakennusalan merkittävän vaikuttajan tarjonneen hänelle rahaa kaavoitukseen liittyvistä asioista. Keskusrikospoliisi oli pidättänyt epäillyn jo useita päiviä aikaisemmin.[1]

Hakalehto oli järjestänyt tapaamisen niin, että se pystyttiin nauhoittamaan, ja luovuttanut nauhat poliisille. Jo seuraavana päivänä keskusrikospoliisi pidätti SKDL:n Helsingin kaupunginhallituksen jäsenen Pekka Saarnion lahjusten vastaanottamisesta.[1]

Kävi ilmi, että rakennusliike Rakennus-Ruola ja venevalmistaja PR-Marin lahjoivat lahjusrahoilla kaupunginvaltuutettuja puoltamaan yhtiöiden haluamia kaavamuutoksia Naurissaaressa. Yritykset halusivat lahjusten avulla saada asuin- ja virkistyskäyttöön merkityt alueet kaavoitettavaksi liike- ja toimistorakennuksille.[1]

SKDL:n kaupunginvaltuutetut Saarnio ja Jouko Helin olivat ottaneet vastaan noin 30 000 markkaa, jotta kansandemokraatit äänestäisivät kaupunginhallituksessa Naurissaaren tonttiasiaa koskevan kaavoitusasian puolesta. He paljastivat asian 9. lokakuuta.[2]

Saarnio ja Helin sanoivat, että rahat menivät talousvaikeuksissa painiskelevan SKDL:n Helsingin piirille. Samalla Helin ja Saarnio erosivat kaikista kaupungin luottamustehtävistä.[2] Heidät tuomittiin 11 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, minkä lisäksi tuomitut erotettiin kaupunginvaltuustosta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Vuosikirja 84, s. 234. Hakalehdolle tarjottiin lahjusrahaa. KG Bertmark Kustannus Oy.
  2. a b Vuosikirja 84, s. 238. Otin rahat sanoi Saarnio. KG Bertmark Kustannus Oy.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]