Tapio Wirkkala

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tapio Wirkkala
Tapio Wirkkala 1960-luvulla
Tapio Wirkkala 1960-luvulla
Syntynyt 2. kesäkuuta 1915
Hanko
Kuollut 19. toukokuuta 1985 (69 vuotta)
Helsinki
Kansallisuus Suomi
Ala Kuvataiteilija, muotoilija
Palkinnot Pro Finlandia
Suomen Akatemian jäsen

Tapio Veli Ilmari Wirkkala (2. kesäkuuta 1915 Hanko19. toukokuuta 1985 Helsinki) oli suomalainen muotoilija ja kuvanveistäjä. Wirkkalaa pidetään Suomen uudenaikaisen taideteollisuuden johtavana hahmona. Suomalaisen taideteollisuuden sodanjälkeistä kultakautta aina 1960-luvulle asti onkin kutsuttu ”Wirkkalan kaudeksi”.[1]

Wirkkala suunnitteli useita klassikoksi nousseita esineitä, kuten Kantarelli-maljakon, seteleitä Suomen Pankille sekä Koskenkorva- ja Finlandia-vodkapullot. Erityisen tunnetuiksi ovat tulleet Wirkkalan Iittalalle suunnittelemat lasiastiat. Suosituin näistä on ehkä Ultima Thule -sarjan lasisto.[2]

Wirkkala oli Milanon triennaalin moninkertainen voittaja. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1955 ja akateemikon arvo vuonna 1972. Wirkkalan ja hänen vaimonsa Rut Brykin taiteellista perintöä vaalii Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö.[2] Vuonna 2011 TWRB Säätiö talletti tuhansia esineitä sisältävän kokoelmansa Espoon modernin taiteen museolle. Museossa on kokoelmasta pysyvä, vuosittain vaihtuva pienoisnäyttely näyttelykeskus Weegeen aulassa, Wirkkala-kabinetiksi nimetyssä tilassa.lähde?

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wirkkala syntyi Hangossa 1915. Hän kävi kuusi luokkaa Töölön yhteiskoulua. Isä Ilmari Wirkkala oli hautausmaa-arkkitehti, äiti Selma (o.s. Vanhatalo) harrasti puunveistoa. Myös sisar Helena Korvenkontio ja veli Tauno Wirkkala olivat taiteilijoita.[1]

Vuonna 1933 Wirkkala pääsi Taideteollisuuskeskuskouluun koristeveistolinjalle, jossa hän opiskeli 1933–1936. Taideteollisuuskeskuskoulua kävivät samaan aikaan Ilmari Tapiovaara, Armi Ratia ja Birger Kaipiainen. Jatkosodassa Tapio Wirkkala palveli upseerina Äänisen Rannikkoprikaatissa ja voitti muistomerkinsuunnittelukilpailussa I palkinnon, 12 vuorokauden loman suunniteltuaan Äänisen Rannikkoprikaatin kaatuneiden aseveljien muistoksi pystytettävän patsaan[3]. Kaipiainen esitteli Taidehallin klubilla vuonna 1944 Wirkkalalle kollegansa Rut Brykin. Kaipiainen oli mukana myös Kolin-matkalla, jonka aikana Wirkkala ja Bryk kihlautuivat. Taiteilijapari avioitui vuonna 1945. He saivat kaksi lasta, Sampsa (Sami) Tuomas syntyi vuonna 1948 ja Maaria Piritta vuonna 1954. Lapsetkin ovat taiteellisesti lahjakkaita: Sampsa on sisustusarkkitehti ja Maaria taiteilija.[1]

Wirkkalan suunnittelema markan seteli vuodelta 1963.

Wirkkala valmistui 1936 koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulun veisto-osastolta. Alkuvaiheessa hän toimi myös mainospiirtäjänä. Sota keskeytti lupaavasti alkaneen veistäjän- ja piirtäjäntyöt. Iittalan lasitehtaalle avautui työpaikka vuonna 1946, kun Wirkkala voitti tehtaan taidelasisarjan suunnittelukilpailun. Seuraavana vuonna tuli voitto Suomen Pankin uusien setelien suunnittelukilpailussa.[1]

Wirkkala toimi Taideteollisen oppilaitoksen taiteellisena johtajana ja opettajana vuosina 1951–1954. Iittalan lasitehtaan muotoilijana ja taiteellisena johtajana hän toimi 1960-luvulla. Italialaiselle Veninin tehtaalle hän suunnitteli lasia ja posliinia, samoin saksalaiselle Rosenthalille 1960-luvulla.[4]

Wirkkala suunnitteli käyttöesineitä muun muassa Ahlström Oy:lle, Airamille, Kultakeskus Oy:lle, Lapin puukolle ja Orakselle. Hän suunnitteli muun muassa vuonna 1951 Milanon IX triennaalin Suomen osaston, joka palkittiin grand prix’llä. Wirkkala toimi useiden muidenkin taideteollisuusnäyttelyiden näyttelyarkkitehtina. Vuonna 1956 hän suunnitteli Suomen lasiteollisuuden 275-vuosinäyttelyn, vuonna 1961 Ornamon 50-vuotisnäyttelyn ja vuonna 1979 Suomen Käsityön Ystävien 100-vuotisnäyttelyn. Suomen lasimuseon tilat hän suunnitteli vuonna 1981.[4]

Kantarelli-maljakoita.

Wirkkala oli monipuolinen taiteilija, joka käytti materiaaleinaan lasia, puuta, posliinia, metallia ja muovia. Hänen varhaiset veistoksensa olivat muun muassa sotien jälkeisiä kaatuneiden muistomerkkejä. Vaikka Wirkkala tunnettiin erityisesti muotoilijana, hän tutustui jo 1940-luvun lopulla lentokonevaneriin, josta tuli hänen veistostensa päämateriaali. Hän oli myös tunnettu näyttelyarkkitehti ja graafinen suunnittelija.[4]

Työskennellessään teollisena muotoilijana Kankaan paperitehtaalla Wirkkala teki vuonna 1960 paperikoneen parimetrisen pienoismallin, joka löytyi vuonna 2011 sattumalta tehdasrakennuksesta, joka oli siirtynyt Jyväskylän kaupungin omistukseen. Keski-Suomen museo luetteloi ja kerää pienoismalliin liittyvän aineiston. Pienoismallin tarkoitus ei ole tiedossa.[5]

Wirkkala on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle samalle paikalle puolisonsa Rut Brykin kanssa.[6]

Designesineitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ultima Thule -snapsilasi.
Tapio Wirkkala Lapin Puukko.

Ultima Thule -sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ultima Thule -lasisarjalle on tunnusomaista jäätä muistuttava pinta. Lasit tehdään puumuoteissa, jotka kärventyvät sulan lasimassan kuumuudesta. Näin esineisiin tulee joka valmistuskerralla erityispiirteitä ja uniikkimaisuutta.[2]

Tapio-karahvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wirkkala suunnitteli Tapio-lasiston vuoden 1954 Milanon triennaaliin. Asiakkaiden toivomuksesta vuonna 1983, pari vuotta ennen kuolemaansa, Wirkkala täydensi sarjaa suunnittelemalla siihen karahvin. Wirkkala oli suunnitellut Iittalan lasitehtaalle aikaisemminkin karahveja. Vuonna 1962 tuotantoon olivat tulleet karahvit, joilla ei ollut mitään erityistä nimeä, vain tuotantonumero. Tällaisia olivat karahvit numero 2512 ja 2513 sekä 2515 ja 2516. Näitä karahveja ei enää valmisteta, mutta Tapio-karahvi on edelleen tuotannossa.[7]

Tapio-karahvin tullessa markkinoille sen muoto herätti paljon huomiota. Karahvit olivat tuohon aikaan yleensä melko suoraviivaisia, kun taas Tapio-karahvi on muotoiltu loivalinjaiseksi. Karahvin leveä pohja yhdistyneenä kapeaan suuhun oli erikoista. Karahvin katsottiin olevan aikaansa edellä, koska muoto mahdollisti erityisesti punaviinin hyvän dekantoitumisen. Karahvin korkkiosassa on ilmakupla, joka on kehitetty taidelasin tuotannossa. Sarjatuotantoon se otettiin vasta Tapio-lasiston yhteydessä. Ilmakupla puhalletaan niin sanotulla tikkupuhallusmenetelmällä. Menetelmässä vesi höyrystyy ja muodostaa lasimassan sisään ilmakuplan, kun märällä puutikulla pistetään lasimassaan. Karahvit eivät ole lasiston menekkituotteita, mutta niillä on omat ihailijansa. Erityisen suosittu Tapio-karahvi ja -lasisto on ollut Saksassa ja Japanissa.[7]

Tapio Wirkkalan Lapin Puukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapin Puukko Ky valmisti vuosina 1977–1978 kolmea erilaista Wirkkalan puukkomallia. Kaksi niistä oli ponsikahvaisia, mallit Wirkkalan ponsipuukko ja Wirkkalan väistinponsipuukko, sormisuojalla ja ilman. Molempia valmistettiin saman verran, 2 800 kpl, eli yhteensä 5 600 kpl.[8]

Palkintoja ja kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapio Wirkkala vuonna 1959.
  • 1. ja 2. palkinto, Suomen Pankin setelikilpailu 1947
  • 4 palkintoa, Olympialaismerkkikilpailu 1951
  • 3 Grand Prix’tä, Milano 1951
  • 3 Grand Prix’tä, Milano 1954
  • Lunning-palkinto 1951
  • Pro Finlandia -mitali 1955
  • 1. Palkinto, maailmannäyttelyn teemakilpailu Bryssel 1957
  • Society of Industrial Arts'in Medal of the Year 1958
  • Grand Prix ja kultamitali, Milano 1960; hopeamitali, Milano 1963
  • Domus-lehden kultainen obeliski 1963
  • Italian presidentin kultamitali Faenza 1963, 1966, 1967, 1969 ja 1973
  • Premio Internazionale Vicenza 1963, 1966 ja 1967
  • Honorary Royal Designer of Industry, Lontoo 1964
  • Suomen kulttuurirahaston kunniapalkinto 1968
  • Lontoon Royal College of Arts'in kunniatohtori 1971
  • Lontoon Worshipful Company of Goldsmiths'in kunniajäsen 1971
  • Suomen Akatemian jäsen vuodesta 1972
  • Teoston luovan työn mitali 1980
  • Prinssi Eugen -mitali 1980

Tapio Wirkkalan mukaan on nimetty Tapio Wirkkalan puisto Helsingin Arabianrannassa.

Näyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wirkkalan syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi järjestetään vuoden 2015 aikana näyttelyitä muun muassa Ateneumin taidemuseossa, Designmuseossa ja Suomen lasimuseossa. Toukokuussa 2016 Espoon modernin taiteen museo Emmassa avautuu näyttely Rut Brykin töistä.[9]

Saksalainen keräilijä myi Rosenthal-kokoelmansa Suomeen Kaustisen Kulttuuri -nimiselle yritykselle, joka asetti kokoelman näytteille kesäkuusta 2015 alkaen Kaustiselle. Kokoelmaan kuuluu 411 esinettä.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kalha, Harri: Wirkkala, Tapio (1915–1985) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 2.10.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c Tapio Wirkkala. Ajattelevat kädet. Helsinki: WSOY ja Taideteollisuusmuseo, 2000. ISBN 951-0-24806-1.
  3. Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste (ent. Sota-arkisto). T-2619/10. Karhumäen satamatoimisto. Salainen kirjeenvaihto 1942. Äänisjärven Rannikkoprikaatin Esikunnan kirje n:o 5446/I muistopatsaasta 8.9.1942
  4. a b c Suomalaiset muotoilijat.[vanhentunut linkki]
  5. Hylätyltä tehtaalta löytyi Wirkkalan tekemä pienoismalli Yle Uutiset. 26.1.2011. Viitattu 1.10.2015.
  6. Taiteilijainmäki V21A (pdf) Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 25.4.2015.
  7. a b Europaeus, Juha: Muotoja. Etiketti, s. 2. Alkon asiakaslehti 1/2009.
  8. Ruusuvuori, Anssi: Puukon historia, Apali Oy 2009.
  9. Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin juhlavuoden tapahtumia HS.fi. 3.6.2015. Viitattu 1.10.2015.
  10. Vähäsarja, Sari & Paavola, Raila: Tapio Wirkkalan lähes tuntematon posliinituotanto pelastettiin Suomeen Yle Uutiset. 2.6.2014. Viitattu 1.10.2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matiskainen, Heikki (toim.): Tapio Wirkkala: Lasin ja hopean runoilija – A Poet in Glass and Silver. Näyttely Suomen lasimuseossa 17.5.–31.12.2013. Riihimäki: Suomen lasimuseo, 2013. ISBN 978-952-5571-52-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]