Rut Bryk

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rut Bryk 1950-luvulla.

Linnea Rut Bryk (18. lokakuuta 1916 Tukholma14. marraskuuta 1999 Helsinki) oli suomalainen keraamikko. Häntä pidetään yhtenä Suomen modernin keramiikkataiteen keskeisistä uudistajista.[1]

Bryk opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa Helsingissä vuosina 1936–1939 ja aloitti vuonna 1942 työskentelyn Helsingissä Arabian tehtaiden taideosastolla, jossa hän sai oppia muun muassa Birger Kaipiaiselta.[2][3] Brykin varhaistuotantoon kuuluu graafisia suunnitelmia, kuten kortteja ja kirjankansia, sekä keramiikkaesineitä, kuten värikkäitä astioita, tarjottimia ja koruja. Aiheet olivat esittäviä, usein naivistisen runollisia ja hehkuvan värikylläisiä. 1960-luvulta eteenpäin hän ryhtyi toteuttamaan teoksiaan yksittäisistä pienistä kaakeleista, lasitetuista keramiikkamoduuleista, joita hän sommitteli mosaiikinomaisesti suuriksi reliefeiksi.[3] Lisäksi Brykin tuotantoon kuuluvat Vaasan Puuvilla Osakeyhtiölle ja Finlaysonille 1960-luvulla suunnitellut Seita-tekstiilit sekä pintakuvioinnit Tapio Wirkkalan suunnittelemiin astiastoihin Winterreise Polygon ja Cumulus Century.[4][5]

Suomessa Brykin tunnetuimpia monumentaaliteoksia ovat ”Kaupunki auringossa” (1975) Helsingin kaupungintalon ala-aulan portaikossa sekä seitsemänpaneelinen reliefiseinä "Jäävirta" (1987–1991) tasavallan presidentin virka-asunnossa Mäntyniemessä.[6]

Bryk oli naimisissa Tapio Wirkkalan kanssa. He saivat kaksi lasta: Sami Wirkkala (s. 1948) ja Maaria Wirkkala (s. 1954). Sami on sisustusarkkitehti ja Maaria nykytaiteilija.[1] Taiteilijaparin perintöä vaalii Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö, joka talletti vuonna 2011 hallussaan olevan kokoelman Espoon modernin taiteen museo Emmaan. Kokoelmasta on pysyvä pienoisnäyttely näyttelykeskus Weegeessä.

Suomessa Rut Bryk on palkittu vuonna Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1962 ja Valtion taideteollisuuspalkinnolla vuonna 1974. Hänelle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun I luokan Ritarimerkki vuonna 1982 ja filosofian tohtori h.c. -arvonimi Helsingin yliopistoon vuonna 1994.

Bryk kuoli Helsingissä vuonna 1999. Hän oli kuollessaan 83-vuotias. Bryk on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle samaan hautaan puolisonsa Tapio Wirkkalan kanssa.[7]

Rut Brykin veli oli diplomi-insinööri ja Outokumpu Oy:n toimitusjohtaja, vuorineuvos Petri Bryk. Heidän isänsä oli Wienissä syntynyt kirjailija, taidemaalari ja hyönteistutkija Felix Bryk.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suunnittelijat: Rut Bryk. Tapettitalo. Viitattu 8.3.2016.
  2. Rut Bryk: Nuoruudentyöt. TWRB Foundation. Viitattu 8.3.2016.
  3. a b Aav, Marianne & Viljanen, Eeva (toim.): Rut Bryk. Näyttelyjulkaisu., s. 9–10. Helsinki: Designmuseo, 2007. ISBN 978-952-9878-52-9.
  4. Rut Bryk: Tekstiilit. TWRB Foundation. Viitattu 8.3.2016.
  5. Rut Bryk: Dekoorit. TWRB Foundation. Viitattu 8.3.2016.
  6. Rut Bryk: Arkkitehtoniset teokset. TWRB Foundation. Viitattu 8.3.2016.
  7. Taiteilijainmäki V21A. (pdf) Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 25.4.2015.
  8. Otavan Iso tietosanakirja, osa 1, p. 1529. Otava 1968.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kalha, Harri: Rut Bryk: Elämän taide. Espoo: Espoon modernin taiteen museo EMMA, 2016. ISBN 978-952-5509-48-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]