Creedence Clearwater Revival

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Creedence Clearwater Revival

CCR 1968, vasemmalta Tom Fogerty, Doug Clifford, Stu Cook ja John Fogerty.
CCR 1968, vasemmalta Tom Fogerty, Doug Clifford, Stu Cook ja John Fogerty.
Tiedot
Toiminnassa 19671972
Tyylilaji rock and roll, blues rock, country rock, southern rock
Kotipaikka Yhdysvaltain lippu El Cerrito, Kalifornia, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

John Fogertylaulu, soolokitara, huuliharppu, kosketinsoittimet ja saksofoni
Stu Cookbasso, laulu
Doug Cliffordrummut, laulu

Entiset jäsenet

Tom Fogertyrytmikitara, laulu (19671970, k. 1990)

Levy-yhtiö

Fantasy Records

Kotisivut

Creedence Clearwater Revival eli CCR oli John Fogertyn johtama kuuluisa yhdysvaltalainen rock-yhtye. CCR nousi yhdeksi 1960- ja 70-lukujen taitteen merkittävimmistä rock-yhtyeistä, ja sen seitsemästä albumista viisi ylsi Yhdysvaltain top 10:een. Lisäksi yhdeksän yhtyeen singleä pääsi kymmenen myydyimmän joukkoon, ja niistä seitsemää myytiin yli miljoona kappaletta. Myös muualla maailmassa CCR saavutti menestystä.[1]

Yhtyeen hittikappaleista mainittakoon ”Fortunate Son”, ”Up Around the Bend”, ”Green River”, ”Looking Out My Backdoor”, ”Have You Ever Seen the Rain?”, Who'll Stop the Rain, ”Travelin' Band”, ”Proud Mary” ja ”Bad Moon Rising”.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Blue Velvets 1959–1964[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Creedence Clearwater Revival sai alkunsa vuonna 1959, kun samaa Portolan yläastetta El Cerriton pikkukaupungissa käyneet 13-vuotias kitaristi John Fogerty, rumpali Doug Clifford ja pianisti Stu Cook muodostivat yhdessä yhtyeen nimeltä The Blue Velvets. Yhtye soitti koulukonserteissa ja -tansseissa, markkinoilla ja muissa tilaisuuksissa instrumentaaliversioita aikansa hittikappaleista Duane Eddyn surffimusiikista Ray Charlesiin.[2]

Kolmikko teki vuonna 1960 ensimmäisen levytyksensä, doo-wop-kappaleen nimeltä ”Beverly Angel”. Samana vuonna yhtyeen laulajaksi ja johtajaksi tuli John Fogertyn isoveli Tom Fogerty, ja syksyllä yhtye alkoi esiintyä pohjoisessa Kaliforniassa nimellä Tommy Fogerty and the Blue Velvets. Yhtye äänitti demoja ja yritti saada levytyssopimusta. Vuonna 1961 levy-yhtiö Orchestra julkaisi neljä Fogertyn veljesten tekemää kappaletta ja seuraavana vuonna vielä kaksi, mutta etenkin viimeisen singlen myynti jäi hyvin heikoksi.[3]

The Golliwogs 1964–1967[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jazz-levyjä tuottanut Fantasy Records kiinnostui vuonna 1963 Blue Velvetsin instrumentaalidemoista ja solmi heidän kanssaan levytyssopimuksen. Yhtye alkoi käyttää enemmän laulusolistia ja vaihtoi lyhytaikaisesti nimekseen The Visions. Fantasy julkaisi yhtyeen ensimmäisen singlen marraskuussa 1964. Manageri Max Weiss vaihtoi singlelle yhtyeen nimeksi The Golliwogs, joka kuulosti hänen mielestään muodikkaan brittiläiseltä. Yhtye ei pitänyt nimestä mutta taipui managerinsa ja levy-yhtiön omistajan tahtoon.[4]

The Golliwogs soitti 1960-luvun puolivälissä ahkerasti 50 dollarin ja ilmaisten kaljojen palkkioilla keikkoja opiskelijajuhlissa, baareissa ja sotilastukikohdissa. Yhtyeen laulajana oli toiminut kesään 1964 asti vain Tom Fogerty, mutta nyt myös John alkoi laulaa. Pian Johnista tuli yhtyeen laulusolisti, Tom siirtyi soittamaan rytmikitaraa ja Cook vaihtoi pianon bassokitaraan.[5]

Keväällä ja kesällä 1965 Fantasy julkaisi Golliwogsilta kaksi uutta singleä, mutta ilman suurta menestystä. Useimmat yhtyeen kappaleet olivat Fogertyn veljesten kirjoittamia. Fantasy siirsi yhtyeen uudelle Scorpio-levymerkilleen, joka suuntautui rock-musiikkiin. Lokakuussa 1965 julkaistu single ”Brown Eyed Girl” myi jo kohtalaisen hyvin, 15 000 kappaletta, vaikka ei noussutkaan hitiksi. Sitä seuranneet singlet eivät myyneet yhtä hyvin. Loppuvuonna 1966 yhtye oli tauolla kun John Fogerty ja Clifford suorittivat asepalveluksensa. Menestyksen antaessa odottaa itseään yhtye jatkoi jäsenten rahahuolista huolimatta kuitenkin keikkailua ja harjoittelua.[6]

Creedence Clearwater Revival syntyy 1967[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1967 Fantasyn myyntijohtaja Saul Zaentz osti levy-yhtiön ja teki Golliwogsin kanssa uuden sopimuksen. Sopimuksen ehdot olivat yhtyeen ja sen lauluntekijöiden kannalta hyvin huonot mutta tyypilliset tuolle ajalle. Zantzin ehdotuksesta yhtye alkoi etsiä uutta nimeä. Tom Fogertyn kaverilla oli kaveri nimeltä Credence Nuball. Siitä yhtye keksi nimen Creedence, joka viittasi sanaan ’creed’ (suom. usko, luottamus). Sanan Clearwater, ’kirkas vesi’ yhtye sai Olympia-oluen mainoksesta, ja se vetosi myös etenkin Cliffordin ympäristötietouteen. Revival, ’elpyminen’, viittasi yhtyeen ja sen soittaman yksinkertaisen rock and rollin uudestisyntymiseen. John Fogerty yhdisti nämä kolme sanaa, ja kun Zaentz hyväksyi nimen, yhtyeestä tuli Creedence Clearwater Revival.[7][8]

Yhtyeen ensimmäinen keikka uudella nimellään oli jouluaattona 1967, ja sen ensimmäinen single ”Porterville” julkaistiin tammikuussa 1968. Yhtye sai jokaviikkoisen esiintymissopimuksen Deno-Carlo-nimiseltä klubilta North Beachissa, ja sen suosio alkoi kasvaa.[9]

Esikoisalbumi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 1968 yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Creedence Clearwater Revival.[10] Albumin sijoitus yhtyeen kotimaassa oli 52, mutta varsinaista menestystä saavutti cover vanhasta Dale Hawkinsin hitistä ”Suzie Q”, joka pääsi Billboard Hot 100 -listalla sijalle 11.[11] Toinen lainakappale, alun perin Screamin' Jay Hawkinsin esittämä ”I Put a Spell on You”, ylsi sijalle 58.[12] Albumille sisältyi myös ”Walk on the Water”, joka oli uusi versio Golliwogs-aikakauden kappaleesta ”Walking on the Water”.

Nousu maineeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1969 tammikuussa yhtyeen toinen albumi, yhtyeen suosioon nostanut Bayou Country näki päivänvalon. Se sisälsi muun muassa erään yhtyeen tutuimmista hiteistä, ”Proud Maryn”, joka nousi Yhdysvalloissa listakakkoseksi.[12] Vahvasti sen vaikutuksesta johtuen myös Bayou Country -albumi menestyi, ja nousi Billboard-listan seitsemännelle sijalle.[13][14]

Elokuussa yhtyeen kolmas albumi, Yhdysvaltain listaykköseksi noussut[13] Green River julkaistiin, ja sen kappaleet ”Bad Moon Rising” ja ”Green River” olivat suuria hittejä. Lisäksi pienemmiksi listamenestyksiksi muodostuivat ”Lodi” ja ”Commotion”.[12] CCR muuttui megaluokan yhtyeeksi kymmenen vuoden tahkoamisen jälkeen. Suosion alkamisen nopeudesta kertoo se, että vielä kesällä 1968 yhtyeen konserttipalkkiot olivat noin 30 dollaria – vuoden 1969 puolivälin paikkeilla palkkiosumma oli noin 30 000 dollaria, ja monet esiintymiset tapahtuivat suurilla stadioneilla jopa 150 000 ihmisen edessä.[15] Creedence Clearwater Revival pääsi myös esiintymään Woodstockin rock-festivaalille. Yhtyeen esiintyminen tapahtui kello 3 aamulla, jolloin suurin osa yleisöstä oli nukkumassa. Yhtye ei halunnut tapahtumasta kuvattuun elokuvaan, koska sen jäsenet eivät olleet tyytyväisiä esitykseen, ja sopimuksellisista epäselvyyksistä johtuen CCR:n esityksiä ei kuultu elokuvan soundtrackilläkään.[14]

Vuoden 1969 lopulla yhtye julkaisi jo kolmannen albuminsa saman vuoden aikana; kyseinen Willy and the Poor Boys saavutti jälleen menestystä nousten Yhdysvalloissa listan kolmanneksi.[13] Levyn tunnetuimmat kappaleet ovat singlejulkaisut ”Down on the Corner” (sijoitus Yhdysvalloissa 3.) ja ”Fortunate Son” (sijoitus 14.).[12] Myös kappaleet ”The Midnight Special” ja ”It Came Out of the Sky” muodostuivat klassikoiksi. Viimeksi mainittu oli ”Fortunate Sonin” ohella sanoituksiltaan John Fogertyn ensimmäisiä poliittisia kannanottoja.[14]

Vuonna 1970 yhtyeen kenties menestynein albumi Cosmo's Factory julkaistiin ja se sisälsi monta suurta hittiä, kuten singlet ”Up Around The Bend”, ”Lookin' out My Back Door”, ”Travelin' Band”, ”Run Through the Jungle” ja ”Who'll Stop the Rain”,[12] ja lisäksi 11-minuuttinen Marvin Gaye -cover ”I Heard It Through the Grapevine” lukeutuu yhtyeen kuuluisten äänitysten joukkoon. Cosmo's Factoryn myötä Creedence Clearwater Revivalista oli tullut maailman menestynein yhtye samana vuonna hajonneen The Beatlesin tilalle.[14] CCR oli myös huomattavan suosittu Vietnamin sodassa taistelleiden amerikkalaisjoukkojen keskuudessa. Erityisesti kappale ”Run Through the Jungle” (suom. Juokse viidakon läpi) oli sotilaiden mieleen.[16]

Riidat ja yhtyeen hajoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CCR kolmimiehisenä Billboard-lehdessä heinäkuussa 1971

Menestyksestä huolimatta yhtye kohtasi arvostelua, ja CCR:ää kritisoitiin jopa purukumipop-yhtyeeksi. Tästä syystä vuoden 1970 joulukuussa ilmestyneestä albumista Pendulum tehtiin aikaisempia pitkäsoittoja kunnianhimoisempi. Kappaleissa käytettiin huomattavan paljon kosketin- ja puhallinsoittimia, ja yhdessä kappaleessa oli mukana myös taustakuoro. Pendulum ylsi top 10:een Yhdysvalloissa,[13] ja singlet ”Have You Ever Seen the Rain?” ja ”Hey Tonight” muodostuivat suuriksi hiteiksi.[12]

Samoihin aikoihin John ja Tom Fogertyn riidat yhtyeen johtajuudesta kärjistyivät ja Tom lähtikin soolouralle vuonna 1971. Hänelle ei otettu korvaajaa, vaan yhtye jatkoi triona. Samalla aiemmin laulujen tekemisessä sivuutetut Doug Clifford ja Stu Cook alkoivat vaatia myös omien sävellystensä levyttämistä. Vuonna 1972 julkaistiinkin Mardi Gras -albumi, jossa oli mukana myös Cookin ja Cliffordin sävellyksiä. Albumi sai murskaavan vastaanoton kriitikoilta – sitä haukuttiin jopa ”kaikkien aikojen huonoimmaksi suuren yhtyeen tekemäksi levyksi”. Yhtye teki vielä Euroopan-kiertueen, mutta ilmoitti lopulta hajoamisestaan 16. lokakuuta 1972.[14]

Hajoamisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CCR:n hajottua sen jäseniä sitoi Fantasy Recordsiin vuoden 1974 loppuun asti vanha sopimus sen kanssa. Sopimus edellytti lisäksi kaikilta jäseniltä peräti 24 julkaistua kappaletta vuosittain.[17]

Kaikki neljä tekivätkin omia sooloalbumejaan. Sillä välin Fantasy ryhtyi julkaisemaan CCR:ltä kokoelma-albumeja, live-albumeja ja yhtyeen kauhuksi jopa Golliwogsin vanhoista singleistä kasatun albumin. John Fogerty yritti tehdä pesäeroa vanhaan yhtyeeseensä ja jopa itseensä ensimmäisellä sooloalbumillaan, jonka hän julkaisi kuvitteellisen yhtyeen nimellä. Se ei kuitenkaan lyhentänyt Fogertyn ”velkaa” levy-yhtiölleen, sillä country-covereita sisältänyt albumi ei ollut riittävän CCR-tyylistä musiikkia. Vain Tom Fogerty oli pystynyt täyttämään Fantasy-sopimuksen ehdot. Vuoden 1973 lopussa John Fogerty oli Fantasylle velkaa jo lähes 40 tekemätöntä kappaletta. Hän yrittikin neuvotella Zaentzilta parempia sopimusehtoja mutta tuloksetta.[18]

Fantasy vapautti Cookin, Cliffordin ja Tom Fogertyn sopimuksestaan vuoden 1974 lopussa, mutta John Fogerty oli kuitenkin yhä sidottu siihen. Lopulta Asylumin David Geffen osti Fogertyn osittain ulos sopimuksesta.[19] Fantasy omisti kuitenkin yhä oikeudet CCR:n kappaleisiin, mikä katkeroitti Fogertyn vuosikymmenien ajaksi. Fantasy jopa haastoi Fogertyn oikeuteen 1980-luvulla siitä, että Fogerty oli väitetysti plagioinut omaa CCR-kappalettaan uudella soololevyllään.[20]

Huonosti soolourallaan menestynyt Tom Fogerty yritti vielä 1970-luvulla koota CCR:n uudelleen. Myös Cook ja Clifford halusivat yhtyeen jatkavan, mutta John Fogerty ei lämmennyt ajatukselle. Fogerty myös vastusti ainoana jäsenenä Fantasyn tapaa rahastaa julkaisemalla yhtyeen vanhaa materiaalia yhä uusin tavoin. Vaikka John Fogertyn 1970-luvun sooloalbumit eivät menestyneetkään, CCR:n musiikki koki 1970-luvun lopulla uuden nousun suosioon.[21]

Tom Fogertyn kuoltua vuonna 1990 Clifford ja Cook pyysivät useita kertoja John Fogertya vielä soittamaan kanssaan, mutta Fogerty ei koskaan lämmennyt ajatukselle. Vuonna 1993 CCR pääsi Rock and Roll Hall of Fame -museoon. Fogerty ei silloinkaan suostunut esiintymään Cookin ja Cliffordin kanssa, ja tästä muun muassa Cook on tehnyt johtopäätöksensä: ”Kun Fogerty kieltäytyi nousemasta kanssamme samalle lavalle päästyämme kunniapaikalle Rock and Roll Hall of Fame -museoon, tiesin ettemme koskaan nousisi samalle lavalle.”

Clifford ja Cook perustivat vuonna 1995 vanhoja CCR-kappaleita esittävän yhtyeen, jonka nimeksi tuli Creedence Clearwater Revisited. Laulajaksi ja kitaristiksi otettiin People-yhtyeen John Tristao. Fogerty haastoi yhtyeen oikeuteen Creedence Clearwater -nimen ja CCR-lyhenteen käytöstä, ja vähäksi aikaa yhtye vaihtoikin nimekseen Cosmo's Factory.[22] Fogerty hävisi jutun, ja uusi CCR sai jatkaa. Clifford ja Cook haastoivat puolestaan Fogertyn oikeuteen, kunnes peruivat syytteet lopulta vuonna 2001.[23] Revisited julkaisi live-esiintymisistään kootun tupla-CD:n Recollection (1998).[24]

Fogerty oli pitkään vältellyt soolouransa aikana CCR:n kappaleiden esittämistä, mutta 1990-luvulla hän alkoi ottaa niitä jälleen ohjelmistoonsa ja konserttijulkaisuihinsa.[25] Fantasyn vaihdettua omistajaa vuonna 2004 se antoi Fogertylle takaisin hänen vuonna 1975 luovuttamansa rojaltioikeudet tekemiinsä CCR-lauluihin.[26]

Musiikkityyli ja syitä menestykseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CCR:n solisti-kitaristi John Fogerty kirjoitti valtaosan yhtyeen kappaleista. Kuva Fogertysta tämän soolokonsertissa heinäkuussa 2010.

Laulaja-kitaristi-lauluntekijä John Fogertyn tavaramerkiksi muodostuivat muutaman minuutin tarinat, joiden teemana oli usein kaukokaipuu, lähteminen tai matkustaminen. Musiikillisesti hänen sävellystensä esikuvina toimivat muun muassa Chuck Berry, Bo Diddley ja Little Richard.[1] Tärkeässä osassa yhtyeen rosoisessa ja siloittelemattomassa soundissa oli rytmikitaristi Tom Fogertyn, basisti Stu Cookin ja rumpali Doug Cliffordin luoma yksinkertaisen tehokas komppi. Willy and the Poor Boys -albumista lähtien CCR:n musiikissa oli kasvavassa määrin vaikutteita rockin, soulin ja rhythm and bluesin lisäksi myös countrysta ja folkista.[27]

Syynä Creedence Clearwater Revivalin suurelle menestykselle on nähty muun muassa se, että yhtye esitti yksinkertaista perusrockia aikakaudella, jolloin monet yhtyeet kokeilivat siipiään kunnianhimoisten albumikokonaisuuksien – tai kaupallisen purukumipopin parissa. Näiden kahden tyylin välissä oli selkeä markkinarako, jonka CCR täytti. Yhtye erosi myös ulkoiselta olemukseltaan muista yhtyeistä ruutupaitoineen ja farmarihousuineen. John Fogerty onkin sanonut, ettei yhtyeen jäsenissä ollut ”mitään erikoista”.[1]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Porterville / Call it pretending (Fantasy, tammikuu 1968)
  • Suzie Q (part 1) / Suzie Q (part 2) (Fantasy, 15. kesäkuuta 1968)
  • I Put a spell on you / Walk on the water (Fantasy, lokakuu 1968)
  • Proud Mary / Born on the bayou (Fantasy, 15. tammikuuta 1969)
  • Bad moon rising / Lodi (Fantasy, 15. huhtikuuta 1969)
  • Green river / Commotion (Heinäkuu 1969)
  • Down on the corner / Fortunate son (Fantasy, 19. syyskuuta 1969)
  • Travelin' band / Who'll stop the rain (Fantasy, 2. tammikuuta 1970)
  • Up around the bend / Run through the jungle (Fantasy, huhtikuu 1970)
  • Lookin' out my back door / Long as I can see the light (Fantasy, 24. kesäkuuta 1970)
  • Hey tonight / Have you ever seen the rain? (Fantasy, tammikuu 1971)
  • Sweet hitch-hiker / Door to door (Fantasy, 30. kesäkuuta 1971)
  • Someday never comes / Tearin' up the country (Fantasy, huhtikuu 1972)
  • I heard it through the grapevine / Heard it through the grapevine (mono/promo) (Fantasy, tammikuu 1976)
  • Tombstone shadow / Commotion (Fantasy, tammikuu 1981)
  • Medley U.S.A. / Bad Moon Rising (elokuu 1981)
  • Cotton fields / Lodi (Fantasy, marraskuu 1981)
  • Medley (Proud Mary to Lodi) / Medley (1985)
  • Medley (Proud Mary to Up Around the Bend) / Rude Awakening #2 (1985)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bordowitz, Hank: Bad Moon Rising: The Unauthorized History of Creedence Clearwater Revival. Chicago Review Press, 2007. ISBN 9781556526619.
  • Nyman, Jake: Onnenpäivät 2. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1995. ISBN 951-31-0573-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Nyman 1995, s. 220.
  2. Bordowitz 2007, s. 10–14.
  3. Bordowitz 2007, s. 16–19.
  4. Bordowitz 2007, s. 21–25.
  5. Bordowitz 2007, s. 26–27.
  6. Bordowitz 2007, s. 28–32.
  7. Nyman 1995, s. 221.
  8. Bordowitz 2007, s. 37–40.
  9. Bordowitz 2007, s. 40–41.
  10. Creedence Clearwater Revival telus.net. Viitattu 27.11.2010. (englanniksi)
  11. Creedence Clearwater Revival World Charts Credence creedence-online.com. Viitattu 2.12.2010. (englanniksi)
  12. a b c d e f Creedence Clearwater Revival - Charts & Awards - Billboard Singles allmusic.com. Viitattu 30.11.2010. (englanniksi)
  13. a b c d Creedence Clearwater Revival - Charts & Awards - Billboard Albums allmusic.com. Viitattu 30.11.2010. (englanniksi)
  14. a b c d e Creedence Clearwater Revival History creedence-online.net. Viitattu 30.11.2010. (englanniksi)
  15. Nyman 1995, s. 224.
  16. Nyman, Jake: Kovan päivän ilta, s. 308. Jyväskylä: Ajatuskirjat, 2009. ISBN 978-951-20-7605-5.
  17. Bordowitz 2007, s. 149, 158.
  18. Bordowitz 2007, s. 150–162.
  19. Bordowitz 2007, s. 165.
  20. Bordowitz 2007, s. 234.
  21. Bordowitz 2007, s. 178–181.
  22. Bordowitz 2007, s. 273–276.
  23. Bordowitz 2007, s. 287–288, 296.
  24. Bordowitz 2007, s. 295.
  25. Bordowitz 2007, s. 294.
  26. Bordowitz 2007, s. 303–304.
  27. Nyman 1995, s. 225.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]