Siirry sisältöön

Dm6 ja Dm7

Wikipediasta
Dm6, Dm7
Dm7- ja EFiab-vaunuista koostuva juna Helsingissä
Dm7- ja EFiab-vaunuista koostuva juna Helsingissä
Perustiedot
Tyyppi kiskobussi
Liikennöitsijä Valtionrautatiet
Valmistaja Valmet
Lukumäärä 15 (Dm6)
197 (Dm7)
Valmistusvuodet 1954–1963
Museoitu 21 kpl
Numerointi 4000–4014 (Dm6)
4020–4216 (Dm7)
Istumapaikkoja 64
Lempinimi Lättähattu
Sinikko
Tekniset tiedot
Huippunopeus 95 km/h ;115km/h
Paino 15 – 18 t
Pituus 16 660 mm
Leveys 3 100 mm
Korkeus 3 400 mm
Pyörästö (1A)′(A1)′dm
Pyörän halkaisija 613 mm (Dm6),790 mm (Dm7)
Moottori Valmet 815 D
Koneteho 180 hv (130 kW)

Dm6 ja Dm7 (kansankielessä Lättähattu) ovat Valtionrautateiden käyttämiä Valmetin vuosina 1954–1963 valmistamia dieselmoottorivaunuja eli kiskobusseja. Erilaiset liitevaunut mukaan luettuina niitä valmistettiin yhteensä yli 400 kappaletta[1]. Dm6- ja Dm7-sarjat korvasivat valmistuessaan höyryveturivetoiset junat suurelta osin Suomen rautateiden paikallisliikenteessä. Viimeiset Lättähatut poistuivat säännöllisestä matkustajaliikenteestä vuonna 1988[2], mutta niitä on vielä jonkin verran erilaisessa museojunatoiminnassa.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvulle tultaessa oli Suomen linja-autoliikenne elpynyt sodan jäljiltä, ja se uhkasi rautatieliikenteen asemaa paikallisliikenteessä. Vastatakseen paremmin linja-autoliikenteen aiheuttamaan kilpailuun Valtionrautatiet tilasi vuonna 1952 Valmetilta seitsemän kiskobussia, joille se antoi sarjatunnuksen Dm6. Seuraavana vuonna tilattiin vielä kahdeksan yksikköä lisää. Lisäksi Valmet valmisti näitä kiskobusseja varten 15 liitevaunua. Dm6-sarjan moottorivaunut valmistuivat vuonna 1954. Niissä oli huomattavan pienikokoiset pyörät, jotka aiheuttivat ongelmia, jopa kiskoilta suistumisia,[3] joissakin risteysvaihteissa. Dm6-sarja sai aluksi numerot 2800–2814[1], mutta ne numeroitiin pian uudelleen 4000–4014[4].

Pian Dm6-sarjan jälkeen Valtionrautatiet tilasi Valmetilta lisää lähes samanlaisia kiskobusseja, jotka saivat sarjatunnuksen Dm7. Dm6-sarjan käyttökokemusten perusteella Dm7-sarjaan tehtiin joitakin muutoksia. Suurin ero oli pyörän läpimitan kasvattaminen lähes 20 senttimetrillä.[5] Dm7-moottorivaunuja valmistettiin vuosina 1955–1963 yhteensä 197 kappaletta (nrot 4020–4216) ja erilaisia liitevaunuja lähes saman verran. Kolme moottorivaunua (nrot 4145–4147) muutettiin kiitotavaran kuljetukseen sopiviksi DmG 7 -moottorivaunuiksi. Dm7-sarjan suuremman pyöräkoon takia ne olivat myös hieman korkeampia kuin Dm6-sarja, minkä takia niiden yhteen kytkeminen ei aluksi onnistunut. Niinpä Dm6-sarjan kiskobusseja korotettiin niin, että niiden kytkimet saatiin samalle tasolle Dm7-sarjan kanssa[1].

Nämä Lättähatut valmisti Valmet Oy Lentokonetehdas Tampereella.[3][2] Moottorit valmistettiin Valmetin Linnavuoren tehtaalla Siurossa.[6] Lättähattujen konstruktio perustui Ruotsissa kehitettyyn neliakseliseen kiskobussiin (TGOJ YCos ja SJ YCo4), jonka valmistajalta, Hilding Carlsson Mekaniska Verkstadilta Valmet sai lisenssivalmistusoikeudet.[1] Lättähattu-nimitys on peräisin 1950-luvun puolivälin nuorisomuodista; varsinkin helsinkiläiset teinipojat käyttivät ajan amerikkalaisista elokuvista matkittua huopahattua, jonka kupu oli painettu lättään.[7] Valtionrautateiden järjestämän nimikilpailun voitti nimiehdotus Sinikko, joka ei kuitenkaan vakiintunut kiskobussin nimitykseksi.[7]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dm7-vaunut aktiivipalveluksessa Jyväskylässä vuonna 1987

Dm6- ja Dm7-sarjat huolehtivat lähes koko maan paikallisliikenteestä korvaten suurelta osin höyryveturivetoiset junat. Ne oli sijoitettu kaikille suurimmille varikoille. Vaunut olivat erittäin kevyitä, joten niillä saattoi liikennöidä huonokuntoisillakin rataosilla ja huomattavasti höyryvetureja kustannustehokkaammin.[3] Höyryjuniin verrattuna nopeat ja nopeasti kiihtyvät moottorivaunut mahdollistivat aikataulujen nopeuttamisen ja tiheämmät pysähdykset.[2][8] Liikennöidyt reitit saattoivat olla hyvinkin pitkiä, kuten 400-kilometrisillä vuoroilla Joensuusta Ouluun ja Mikkelistä Kainuun Ämmänsaareen.[3]

Dm6- ja Dm7-vaunut saavuttivat huippuvuotensa 1964, jolloin kiskobusseja liikkui kaikilla rataosilla.[3] Vuoden 1966 jälkeen kiskobussien käyttö alkoi kuitenkin hiipua, mihin vaikutti muun muassa kaupungistuminen sekä yksityisautoilun ja linja-autoliikenteen lisääntyminen.[3] 1970-luvun alkupuolella radat ja kalusto alkoivat sähköistyä. Monia junavuoroja lakkautettiin kokonaan, ja Sm1- ja Sm2-junat korvasivat Lättähatut Helsingin seudun paikallisliikenteessä. Näistä syistä Dm6-sarja joutuikin konepajakorjauskieltoon 1970-luvun alussa, ja ne hylättiin lopulta vuosina 1972 ja 1974[1]. Dm7-sarja jatkoi vielä liikennöintiä 1980-luvulle saakka enimmäkseen Savon ja Karjalan alueilla. Viimeiset Lättähatut poistuivat säännöllisestä matkustajaliikenteestä vuonna 1988[1].

Kaikki Dm6-sarjan yksilöt on romutettu, mutta Dm7-sarjan moottorivaunuja sekä niiden liitevaunuja liikennöi vielä jonkin verran tilausliikenteessä ja museojunissa (kuten Porvoon museorautatiellä, äänekoskelaisella Keitele-Museolla Keski-Suomessa, PoRhalla Oulun seudulla ja Haapamäen Museoveturiyhdistyksellä) sekä sähköratojen työ- ja tarkastusvaunuiksi (Ttv) muutettuina. Myytyjä vaunuja on vuosien mittaan muutettu myös esimerkiksi halkoliitereiksi, taukotuviksi ja uimakopeiksi.[3]

Ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Porvoon museorautatien Lättähattu liikennöimässä kesällä 2023.
Pieksämäeltä Jyväskylään matkaava Lättähattu Jyväskylän Aholaidassa kesällä 2013

Dm6- ja Dm7-kiskobussit olivat moottorivaunuja, joissa oli kaksi kaksiakselista teliä ja niiden päällä itsekantava teräskori[1]. Sekä moottorivaunut että liitevaunut oli varustettu Scharfenberg-automaattikytkimillä, jotka mahdollistivat automaattisen kytkeytymisen toiseen Dm6- tai Dm7-sarjan kiskobussiin tai liitevaunuun[1]. Muun rautatiekaluston kanssa niitä ei voitu suoraan kytkeä yhteen, vaan väliin tarvittiin erityinen sovituskappale. Suurin mahdollinen yhteenliitettävä vaunumäärä oli 10 vaunua. Yhtä moottorivaunua kohden saattoi liittää aina yhden liitevaunun. Dm6- ja Dm7-kiskobusseissa oli 56+7 matkustajapaikkaa istumajärjestyksessä 3+2[5][9]. Sekä moottori- että liitevaunujen kaikki matkustajaosastot olivat 2. luokan avo-osastoja.

Alun perin kaikki Dm6- ja Dm7-moottorivaunut numeroon 4174 asti varustettiin 4-vaihteisella Wilson R11A -vaihteistolla, joka mahdollisti suurimmaksi nopeudeksi 95 km/h. Viimeiset 42 moottorivaunua eli numerot 4175–4216 varustettiin saman valmistajan 5-vaihteisella R11B-vaihteistolla, jonka avulla saavutettiin 115 km/h nopeus[10]. R11B-vaihteistossa ilmenneiden ongelmien vuoksi IV-115 vaihteen paineilmaletku voitiin katkaista, mutta kuitenkin suurin osa R-11B vaihteistoista vaihdettiin R11A-vaihteistoiksi[1]. Nelitahtinen, 8-sylinterinen 180 hevosvoiman Valmet 815 -dieselmoottori[1] oli sijoitettu vaunun toiseen ohjaamoon, niin sanottuun moottoripäähänlähde?. Voimansiirto oli mekaaninen. Numerosta 4197 alkaen Dm7-moottorivaunut varustettiin kiskojarruin.

Vaunujen ohjausjärjestelmä on sähköpneumaattinen; ohjauskäskyt kulkevat sähköisesti vaunusta toiseen ja varsinainen vaunukohtainen toimilaite käyttää pneumatiikkaa. Sähköllä ohjataan vaunuissa olevia paineilmaventtiileitä, joita myös EP-venttiileiksi kutsutaan (< engl. electro-pneumatic). Vaihteisto, suunnanvaihto, jarrutus ja tehonsäätö toimivat paineilmalla. Jarrut toimivat paineilman lisäksi nestepaineella. Jarrujen paineilma-nestesylinteri työntää jarrunesteen telissä sijaitsevaan nestesylinteriin, joka painaa jarrukenkiä pyörän kehää vasten.

Kesäisin lättähattujen on sanottu olleen epämukavan kuumia, ja niitä voitiin tuulettaa vain ikkunoita ja kattoluukkuja avaamalla. Istuimet olivat aluksi keinonahkaa, kunnes VR alkoi käyttää niissä plyysiä.[11]

Variaatiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sähköratojen työ- ja tarkastusvaunuksi (Ttv 17) muutettu Dm7-moottorivaunu hylättynä Oulussa

DmG7

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1970–1971 muutettiin kolme Dm7-sarjan moottorivaunua (4145–4147) pelkästään tavaran kuljettamiseen tarkoitetuiksi DmG7-moottorivaunuiksi[1]. Muutostyöt tehtiin VR:n Turun konepajalla. DmG7-vaunuissa ei ollut kiinteitä istumapaikkoja, vaan koko vaunu oli tavaraosastoa[12]. Vain moottorittoman päädyn ohjaamossa oli muutama kääntöistuin.

Vaunuilla liikennöitiin rataosilla Pori–Riihimäki–Imatra ja Riihimäki–Helsinki[1]. DmG7-vaunut hylättiin vuonna 1981.

Ttv

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1970–1985 muutettiin 16 Dm7-moottorivaunua sähköratojen työ- ja tarkastusvaunuiksi[1]. Ne saivat litteran Ttv ja numerot 3–18[10]. Ttv-vaunut maalattiin puna-harmaa-keltaisiksi, ja niihin asennettiin katolle huoltotaso. Suurin osa Ttv-vaunuista on hylätty.

Liitevaunut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eia oli Dm6-sarjaa varten vuonna 1954 rakennettu liitevaunusarja. Niissä oli matkustajaosasto, joka sisustukseltaan ja järjestelyiltään vastasi Dm6-moottorivaunua; Dm6-moottorivaunuihin verrattuna Eia-liitevaunuista oli vain poistettu moottori sekä muut vetovaunuun vaadittavat laitteet. Eia-vaunuja rakennettiin vain neljä kappaletta ja ne saivat numerot 12000–12003[13]. Myöhemmin kaikki sarjan vaunut muutettiin Eiab-sarjaan.

EFia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EFia oli Dm6-sarjaa varten vuonna 1954 rakennettu liitevaunusarja. Niiden matkustajaosastoa oli pienennetty, koska niissä oli matkustajaosaston lisäksi konduktööri- ja matkatavaraosastot. EFia-vaunuja rakennettiin 11 kappaletta ja ne saivat numerot 11500–11510[14].

Eiab

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eiab oli Dm7-sarjaa varten rakennettu liitevaunusarja. Niissä oli matkustajaosasto, joka sisustukseltaan ja järjestelyiltään vastasi Dm7-moottorivaunua; Dm7-moottorivaunuihin verrattuna Eiab-liitevaunuista oli vain poistettu moottori sekä muut vetovaunuun vaadittavat laitteet. Eiab-vaunut saivat numerot 12000–12013[15]. Ne vaunut hylättiin vuosina 1976 ja 1979[13].

EFiab

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Porvoon museorautatien kolmesta Dm7-moottorivaunusta ja kahdesta EFiab-liitevaunusta koostuva museojuna

EFiab oli Dm7-sarjaa varten rakennettu liitevaunusarja ja kaikkein yleisin Dm6- ja 7-junien liitevaunutyypeistä. Puolet vaunusta muodosti matkustajaosasto, ja toisen puolen matkatavara- ja konduktööriosasto.

FPoab / PFoab

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FPoab ja PFoab olivat postiliitevaunuja. Sarjoissa ei ollut teknisiä eroavaisuuksia, vaan nimi kertoi vaunun omistajasta; FPoab-vaunut olivat VR:n ja PFoab-vaunut Posti- ja lennätinhallituksen omistamia[16]. Niitä rakennettiin 26 kappaletta. FPoab vaunut saivat numerot 10201–10213 ja PFoab-vaunut numerot 10101–10113[16].

Geoab

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Geoab oli pelkästään tavarankuljetukseen tarkoitettu liitevaunu, eikä niissä ollut lainkaan matkustajapaikkoja.

Noab

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noab oli vankienkuljetusliitevaunu. Niitä valmistettiin ainoastaan yksi kappale, ja se sai numeron 12251[17]. Vaunu muutettiin Geoab-tavaraliitevaunusta vuonna 1965[17]. Noab-vaunu oli käytössä pääasiassa Oulun ja Kontiomäen välisellä rataosalla, koska siellä oli vanginkuljetustarvetta eikä rataosalla liikennöinyt muita junia kuin moottorivaunuja.

Lv-Lko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lv-Lko oli virkatarvikevaunu. Niitä valmistettiin yksi kappale, sille annettiin numero Lv-Lko 1. Vaunu muutettiin liitevaunusta EFia 11500 vuonna 1971. Lv-Lko-liitevaunua käytettiin Ttv 3–18-moottorivaunujen liitevaununa.

Tekniset tiedot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
4180 lähdössä kierrätykseen. Tämä yksilö oli toiminut pihavarastona käytöstä poiston jälkeen. Lieto, 30. huhtikuuta 2013.

Perustiedot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Valmistettu:
    • Dm6: 15
    • Dm7: 197
    • Liitevaunut: yli 200
  • Valmistaja: Valmet
  • Pyörästö: (1A)'(A1)'dm
  • Pyörän halkaisija:
    • Dm6: 613 mm
    • Dm7: 790 mm
  • Paino työkunnossa: 15–18 tonnia
  • Suurin nopeus: 95 km/h (alun perin 115 km/h vaunuissa 4175–4216), kuitenkin museoliikenteessä suurin sallittu nopeus 80 km/h ilman JKV-laitteistoa
  • Vaihteisto: Wilson R11A (alun perin R11B vaunuissa 4175–4216), joissakin R11B tyypin vaihteistoissa vaihteen IV-115 paineilmaletku on katkaistu

Päämoottori

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Valmistaja: Valmet, Linnavuori
  • Tyyppi: 815 D
  • Toimintatapa: 4-tahtidiesel
  • Pyörimisnopeus: 2 000 r/min
  • Teho: 180 hv / 130 kW
  • Sylinteriluku: 8 kpl
  • Sylinterin halkaisija: 120 mm
  • Iskun pituus: 130 mm

Valmistusvuodet (numerot)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1954 (4000–4014)
  • 1955 (4020–4045)
  • 1956 (4046–4064)
  • 1957 (4065–4099)
  • 1958 (4100–4129)
  • 1959 (4130–4152)
  • 1960 (4153–4168, 4175–4179)
  • 1961 (4169–4174, 4180–4197)
  • 1962 (4198–4215)
  • 1963 (4216)

Säilyneet Dm7-moottorivaunut ja -liitevaunut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajo- ja hinauskelpoiset Dm7-moottorivaunut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaunu # Valmistettu[1] Hylätty[1] Sijoitettu Omistaja/liikennöitsijä Liikenteessä
402019551983HyvinkääSuomen RautatiemuseoKyllä
411419581988Haapamäki, KeuruuEi
41171987SuolahtiKeitele-MuseoKyllä
41201988Haapamäki, KeuruuSuomen RautatiemuseoEi
41351959SuolahtiKeitele-MuseoKyllä
4136Pasila, HelsinkiPorvoon Museorautatie ryVaralla
4142OuluPohjois-Suomen Rautatieharrastajat ryKyllä
416219601996[18]Pasila, HelsinkiPorvoon Museorautatie ryEi
41631996[18]Porvoon Museorautatie ryKyllä
418519611988Haapamäki, KeuruuHaapamäen Museoveturiyhdistys ry
4187Varalla
42001962SuolahtiKeitele-MuseoKyllä
4203Tallinna, Viro[19]Ei
4204OuluPohjois-Suomen Rautatieharrastajat ryKyllä
4207Pasila, HelsinkiPorvoon Museorautatie ry
4209Haapamäki, KeuruuHaapamäen Museoveturiyhdistys ry
4211Pasila, HelsinkiPorvoon Museorautatie ry
4215Haapamäki, KeuruuHaapamäen Museoveturiyhdistys ry
421619631984Toijala, AkaaVeturimuseo

Liikennöintikelpoiset liitevaunut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki liikennöintikelpoiset liitevaunut ovat sarjaa EFiab. Lisäksi ainakin Eia- ja Eiab-sarjojen liitevaunuja on yksityisomistuksessa eri puolilla Suomea, ja niitä käytetään erilaisina varastoina. Lopen Pilpalassa toimii vaunu nro 11618 kesäkahvilaksi muunnettuna osoitteessa Rautakoskentie 2079. Etenkin motoristeille suunnattu kahvila avasi ovensa 24.9.2017 "Cafe Lättis" -nimellä.[20][21]

Sarja Liitevaunu #[5] Valmistettu[5] Sijoitettu Omistaja/liikennöitsijä Liikenteessä
EFiab115921959Pasila, HelsinkiPorvoon museorautatie ryKyllä
11594SuolahtiKeitele-Museo
11599HaapamäkiHaapamäen Museoveturiyhdistys ry
11601PorvooPorvoon museorautatie ryRomutettu 2012
116371961OuluPohjois-Suomen Rautatieharrastajat ryKyllä
11639Pasila, HelsinkiPorvoon museorautatie ry
11655SuolahtiKeitele-Museo

Ttv-vaunuiksi muutetut Dm7-moottorivaunut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottorivaunujen muutostyöt Ttv- eli sähköratojen työ- ja tarkastusvaunuiksi suoritti VR:n Turun konepaja.

Ttv # Dm7 # Valmistettu[1] Muutettu[1][5] Tilanne
3402619551970Romutettu Kuopiossa n. 1991
4416419601971?
5413819591972
6402519551974Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry:n omistuksessa[22] ( liikennekelpoinen )
740411975?
8404719561976
941501959Romutettu varaosalähteeksi
10404419551977?
11408619571978
1240771979Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry:n omistuksessa
1340931980Romutettu?[23]
1440221955?
15410519581981Porvoon Museorautatie ry:n hallinnassa
16403319551982Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry:n omistuksessa[22]
17419419611983Romutettu n. 2010[24]
18409219571985?

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 Eonsuu, Honkanen, Pölhö: Suomen veturit osa 2. Moottorikalusto. Elokuvan Maailma ay, 1995. ISBN 952-5060-02-0
  2. 1 2 3 Suomen Rautatiemuseo: Dm7 (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. 1 2 3 4 5 6 7 Kortelainen, Kari: Sotakorvaukset söivät Suomen höyryveturit – 1950-luvulla rautateille ilmestyi ketterä ja kevyt haastaja, joka pian mullisti koko raideliikenteen Kauppalehti. 6.12.2022. Viitattu 7.12.2023.
  4. ↑ SRHS - Tietoa diesel- ja sähkövetureista (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. 1 2 3 4 5 Pölhö, Eljas – Pykälä-Aho, Mia: Suomen juna- ja raitiovaunukuvasto 1.1.1996. Malmö : Frank Stenvall : Elokuvan maailma, 1996. ISBN 91-7266-133-X
  6. ↑ Porvoon museorautatie r.y.: Ruotsalainen ja suomalainen lättä (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. 1 2 Lämpimien muistojen Lättähattu (PDF) Lapin Kansa. 19.5.2007. Arkistoitu 28.4.2015.
  8. ↑ Porvoon museorautatie r.y.: Lättähattu Dm7 (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. ↑ Porvoon museorautatie r.y.: Kalusto (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. 1 2 Veturimuseo: Kiskoauto Dm7 "Lättähattu"[vanhentunut linkki]
  11. ↑ Iltanen, Jussi: ”Paikallisjuna Helsinkiin lähtee raiteelta yksi. Valtionrautateiden paikallisliikenteen kehittyminen Helsingissä ja Vantaalla”, Helsingin pitäjä 1997, s. 23–24. Helsingin pitäjän kotiseutuyhdistys : Vantaan kaupunginmuseo, 1996. ISSN 0358-6529
  12. ↑ http://vaunut.org/kuva/19232
  13. 1 2 http://vaunut.org/kuva/5318
  14. ↑ http://vaunut.org/kuva/53660
  15. ↑ http://vaunut.org/kuva/22173
  16. 1 2 http://vaunut.org/kuva/47973
  17. 1 2 http://vaunut.org/kuva/19234
  18. 1 2 Tasoristeys -palsta. RESIINA, 1997, 29. vsk, nro 1, s. 34. ISSN 0356-0600
  19. ↑ Soomlaste rongikõrts läks vett vedama www.ohtuleht.ee. Viitattu 11.1.2017.
  20. ↑ Café Lättähattu – Kahvila jossa on tunnelmaa Moottori. 1.10.2017. (suomeksi)
  21. ↑ Café Lättiksen yrittäjä loihti kesäkahvilastaan motoristien suosikkikohteen Yrittajat.fi. 21.7.2020. (suomeksi)
  22. 1 2 http://vaunut.org/kuva/87166
  23. ↑ http://vaunut.org/kuva/31282
  24. ↑ http://vaunut.org/kuva/66144

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoja

  • Pyrhönen, Kimmo. Lättähattu: Kiskoauton tarina. [Helsinki]: Maarit ja Eero Laaksonen, 2005. ISBN 951-98475-8-8

Verkossa

Suomalaiset veturit ja junayksiköt
Dieselveturit ja ‑moottorijunat
NykyisetDm12 • Dv12 • Dr14 • Dr16 • Dr18 • Dr19 • Dr20 • Dr21
EntisetHr11 • Dm2 • Dm3/Dm4 • Dm6/Dm7 • Dm8 • Dm9 • Dv11 • Dr12 • Dr13 • Dv15 • Dv16 • Ds1
Sähköveturit ja ‑moottorijunat
NykyisetSr1 • Sr2 • Sr3 • Sm2 • Sm3 • Sm4 • Sm5 • Sm6 • Sm7 • M100 • M200 • M300
EntisetSm1
TulevatM400
HöyryveturitA1 • A2 • B1 • C1 • Hr1 • Hv1 • Hv2 • Hv3 • Hv4 • Pr1 • Pr2 • Tr1 • Tr2 • Tk3 • Tv1 • Vr1 • Vr2 • Vr3 • Vr4/Vr5 • Vk4
Ratatyökoneet ja pienveturitTve1 • Tve2 • Tve3 • Tve4 • Tve5 • Tka6 • Tka7 • Tka8 • Tka9 • Ttm1 • Ttr1 51 • Ttr
Koeveturit ja ‑moottorijunatDr15 • Dm1 • Dm10 • Dm11 • Sv1
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Dm6_ja_Dm7&oldid=23876034”