Walesin prinsessa Diana

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Diana
Walesin prinsessa
Diana, Princess of Wales 1997 (2).jpg
Diana vuonna 1997.
Syntynyt Diana Frances Spencer
1. heinäkuuta 1961
Sandringham, Norfolk
Kuollut 31. elokuuta 1997 (36 vuotta)
Pitié-Salpêtrière, Pariisi
Hautapaikka Northamptonshire
Puoliso Walesin prinssi Charles (vih. 1981; ero. 1996)
Lapset
Suku Windsor (avioliiton kautta)
Isä John Spencer
Äiti Frances Shand Kydd
Allekirjoitus Lady Diana signature-vect.svg

Walesin prinsessa Diana (Diana Frances, o.s. Spencer, 1. heinäkuuta 1961 Sandringham, Britannia31. elokuuta 1997 Pariisi, Ranska) oli Britannian kruununperijän Walesin prinssi Charlesin ensimmäinen puoliso ja tämän lasten prinssi Williamin ja prinssi Harryn äiti.

Diana syntyi Spencerin aatelissukuun. Hän oli Althorpin varakreivi John Spencerin ja äitinsä Frances Rochen nuorin tytär. Diana kasvoi Park Housessa, Sandringhamin tilalla ja opiskeli Englannissa ja Sveitsissä. Vuonna 1975 hänestä tuli Lady Diana Spencer, kun hänen isänsä peri Spencerin Jaarlin tittelin. Diana tuli tunnetuksi helmikuussa 1981, kun hänen ja prinssi Charlesin kihlaus julkistettiin.

Dianan ja prinssi Charlesin häät pidettiin St Paulin katedraalissa 29. heinäkuuta 1981 ja häitä seurasi yli 750 miljoonaa televisiokatsojaa. Avioliiton ajan Diana oli Walesin prinsessa, Cornwallin herttuatar, Rothesayn herttuatar ja Chesterin herttuatar. Avioliitosta syntyi kaksi lasta, prinssit William ja Harry, jotka olivat silloin toinen ja kolmas kruununperimysjärjestyksessä. Walesin prinsessana Diana sai kuninkaallisia tehtäviä kuningatar Elisabetilta, ja esiintyi tämän puolesta ulkomaanmatkoilla. Diana teki laajasti hyväntekeväisyystyötä ja tuki useita järjestöjä kuten maamiinojen vastaista järjestöä International Campaign to Ban Landmines. Hän tuki useita hyvääntekeväisyysjäjestöjä muun muassa kodittomien, vammaisten, riippuvaisten, ja sairaiden hyväksi. Hän teki erityisesti työtä HIV:n ja AIDSin hyväksi.

Dianan ja prinssi Charlesin avioliiton päätyttyä avioeroon elokuussa 1996, median maailmanlaajuinen kiinnostus Dianaan jatkui. Seuraavana vuonna prinsessa Diana menehtyi 36-vuotiaana auto-onnettomuudessa Pariisissa. Hänen hautajaisiaan seurasi pelkästään Lontoon kaduilla yli kolme miljoonaa ihmistä ja lisäksi kaksi ja puoli miljardia televisionkatsojaa ympäri maailman.[1]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diana Frances Spencer syntyi 1. heinäkuuta 1961 Park Housessa Sandringhamissa, Norfolkissa. Hän oli neljäs viidestä lapsesta. Hänen isänsä oli Althorpin varakreivi John Spencer ja äiti Frances (o.s. Roche). Spencerin perhe oli ollut läheisiä Britannian kuninkaallisen perheen kanssa useita sukupolvia. Dianan molemmat isoäidit toimivat hovineitoina kuningatar Elisabet, kuningataräidille. Diana Frances sai nimensä äitinsä mukaan ja kaukaisen Lady Diana Spencer tädin mukaan.

Diana kastettiin 30. elokuuta 1961 St. Mary Magdalenen kirkossa, Sandringhamissa. Hänellä oli kolme sisarusta: Sarah, Jane ja Charles. Dianan veli John kuoli pian syntymänsä jälkeen vuosi ennen Dianan syntymää. Diana kasvoi Park Housessa, Sandringhamin tilalla. Heidän kotitalonsa omisti kuningatar Elisabet II; Spencerit olivat talossa vuokralla. Kuninkaallinen perhe vietti usein lomiaan naapurissa Sandringham talossa, ja Diana leikki lapsena prinssi Andrewn ja prinssi Edwardin kanssa.

Dianan olessa 7-vuotias hänen vanhempansa erosivat. Dianan äiti alkoi seurustella Peter Shand Kyddin kanssa ja he menivät naimisiin vuonna 1969. Diana eli äitinsä kanssa Lontoossa vanhempiensa eron aikaan 1967. Dianan isä meni naimisiin Rainen, Dartmouthin kreivittären kanssa vuonna 1976. Dianasta tuli Lady Diana, kun hänen isänsä peri Spencerin jaarlin tittelin vuonna 1975.

Prinsessa Diana Sri Chinmoyn kanssa toukokuussa 1997.

Avioliitto Walesin prinssin kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lady Diana tapasi prinssi Charlesin vuonna 1980 Petworthissa Sussexissa maatilalla vietetyissä juhlissa. Pian tämän jälkeen hänet kutsuttiin Balmoralin linnaan prinssin henkilökohtaisena vieraana. Noin vuoden seurustelun jälkeen Charles kosi Dianaa, ja kihlaus julkistettiin virallisesti 24. helmikuuta 1981. Parin häät vietettiin saman vuoden heinäkuussa. St Paulin katedraaliin kokoontui 3 500 häävierasta, ja häiden televisiointia seurasi arviolta 750 miljoonaa katsojaa ympäri maailmaa.[2] Avioliiton myötä lady Dianasta tuli nyt Walesin prinsessa.

Walesin prinssiparin ensimmäinen lapsi, kruununperimysjärjestyksessä toisena isänsä Charlesin jälkeen, prinssi William syntyi 21. kesäkuuta 1982. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi toinen poika, prinssi Harry. Dianan ja Charlesin avioliitto oli onneton, mutta vaikka parin avioliitto oli ohi yksityisellä tasolla, he yrittivät vielä ylläpitää julkista kuvaa onnellisesta liitosta. Tämä kuva särkyi pian, kun pari alkoi viettää enemmän ja enemmän aikaa erikseen. Diana myös kertoi sairastuneensa syömishäiriöön.[3]

Prinsessa Diana tanssi John Travoltan kanssa Valkoisen talon päivällisillä marraskuussa 1985.

Sekä Diana että Charles pettivät toisiaan omilla tahoillaan, Diana ratsastusohjaajansa James Hewittin kanssa.[4] Charles puolestaan paljasti eräässä TV-haastattelussa pettävänsä Dianaa Camilla Parker-Bowlesin kanssa. Heillä oli ollut suhde ennen kuin Charles tapasi Dianan, ja joiltakin tahoilta on myös kuultu puhetta, että suhde olisi jatkunut läpi Charlesin ja Dianan avioliiton.[5] Useiden riepottelevien haastattelujen jälkeen Diana ja Charles lopulta erosivat vuonna 1996 oltuaan ensin asumuserossa.[6]

Marraskuussa 1995 Diana antoi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n toimittajalle Martin Bashirille ennennäkemättömän avoimen televisiohaastattelun, jossa hän kertoi muun muassa viimeisillään olleesta avioliitostaan, terveysongelmistaan ja vaikeista suhteistaan kuningashuoneen muihin jäseniin. Haastattelu valmisteltiin salassa julkisuudelta, ja siitä tiesi Dianan ja Bashirin lisäksi etukäteen vain pieni BBC:n tuotantoryhmä. Tunnin pituinen haastattelu järkytti syvästi kuningashuonetta ja nostatti valtavan kohun niin Britanniassa kuin ulkomaillakin, ja seuraavien parin viikon aikana sen näki liki 200 miljoonaa ihmistä yli sadassa maassa ympäri maailmaa. Haastattelun esittäminen johti välittömästi Dianan tiedottajan eroon. Yorkin herttuan, prinssi Andrew'n silloinen puoliso Sarah Ferguson epäili julkisesti Martin Bashirin painostaneen Dianaa kertomaan epämieluisia asioita muista Britannian kuninkaallisista.[7]

Sen jälkeen, kun Diana oli alkanut seurustella prinssi Charlesin kanssa, hänen elämänsä oli ollut yhtä julkisuusmyllyä. Hänellä ei ollut oikeutta yksityiselämään, vaan kymmenet valokuvaajat seurasivat häntä kaikkialle. Diana koki julkisuuden elämäänsä ankarasti rajoittavana tekijänä, jopa niin, että hänen sanotaan yrittäneen useita kertoja itsemurhaa.[5] Eronsa jälkeen Diana toimi entistä näkyvämmin hyväntekijänä. Hän keskittyi hyväntekeväisyystyöhön, kuten toimintaan maamiinojen uhrien puolesta sekä AIDSin uhrien hyväksi. Dianan tukema kampanja maamiinojen kieltämiseksi palkittiin Dianan kuoleman jälkeen Nobelin rauhanpalkinnolla.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

31. elokuuta 1997 levisi maailmaa kohauttanut suru-uutinen prinsessa Dianan kuolemasta. Myöhään edellispäivän iltana Diana ja hänen egyptiläinen miesystävänsä Dodi Al-Fayed olivat paenneet pariisilaisen hotellin Ritzin (Dianan miesystävän Al-Fayedin isän omistama hotelli) sivuovesta tarkoituksenaan välttää valokuvaajat (paparazzit), jotka olivat leiriytyneet hotellin eteen saadakseen kuvia kuuluisasta parista. Pako ei kuitenkaan ollut onnistunut. Valokuvaajat olivat lähteneet seuraamaan mustaa Mercedes-Benzin S-Sarjan autoa, joka ajoi Seinen rantaa pitkin. Pariskunta istui takapenkillä, ja oikealla etuistuimella istui Al-Fayedin henkivartija Trevor Rees-Jones. Kuljettaja Henri Paul oli kiihdyttänyt auton nopeuden tutkijoiden arvion mukaan 120–160 kilometriin tunnissa. Pont de l’Alman tunnelissa hän menetti auton hallinnan, osui Fiat Unoon ja törmäsi 13. betonipylvääseen. Al-Fayed ja kuljettaja kuolivat heti. Diana siirrettiin ambulanssilla Pitié-Salpêtrière-sairaalaan. Hänen sisäiset vammansa olivat laajoja: hänen sydämensä oli siirtynyt vasemmalta oikealle puolelle rinnassa, mikä oli repinyt samalla keuhkojen laskimon ja sydänpussin. Elvytysyrityksistä huolimatta Diana kuoli kello 4 aamulla. Trevor Rees-Jones säilyi kolarista hengissä, koska hän ainoana käytti turvavyötä.

Ranskan viranomaiset tutkivat onnettomuutta 18 kuukauden ajan. Sinä aikana 30 tutkijaa haastatteli yhteensä noin 200 todistajaa. Vuonna 1999 julkaistun tutkimuksen johtopäätös oli yksiselitteinen: alkoholin ja masennuslääkkeiden vaikutuksen alaisena ollut kuljettaja ajoi liian lujaa ja menetti auton hallinnan. Tutkijoiden mukaan Al-Fayed ja Diana olisivat selvinneet hengissä, jos he olisivat käyttäneet turvavöitä.[8]

Salaliittoteoriat kolarista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dianan kuolemasta on liikkunut erilaisia olettamuksia ja salaliittoteorioita, joiden mukaan hänet murhattiin. Tämän vuoksi Britanniassa aloitettiin vuonna 2004 tutkimus Dianan kuolemaan johtaneista tapahtumista. Scotland Yardin entinen päällikkö lordi John Stevens tutki onnettomuutta perusteellisesti. Vuonna 2006 julkaistun Paget-tutkimuksen 871-sivuisen loppuraportin mukaan Dianan kuolema oli onnettomuus, ei murhasalaliitto. Sen mukaan Diana ei myöskään ollut raskaana eikä kihloissa Dodi Al-Fayedin kanssa, kuten Al-Fayedin isä Mohamed Al-Fayed on väittänyt.[9]

Hautajaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dianan arkku matkalla Westminster Abbey -kirkolle

Prinsessa Dianan hautajaiset pidettiin Westminster Abbeyssa Lontoossa. Prinsessan hyvä ystävä Elton John esitti niissä kappaleen "Candle in the Wind", joka on muunnelma aikoinaan Marilyn Monroelle tehdystä samannimisestä kappaleesta. Kappaleesta on tullut prinsessa Dianan muistokappale ja maailman myydyin single; se myi Suomessakin viisinkertaisen singleplatinan. Singlen tuotot ovat menneet Diana Princess of Wales Memorial Fundille.

Tuhannet ihmiset seurasivat kaduilla hautajaissaattuetta, ja satoja tuhansia kukkakimppuja oli tuotu prinsessan kodin Kensingtonin palatsin viereen. Hautajaiset nähtiin televisiossa suorana lähetyksenä 185 maassa, ja niitä seurasi lähes 2,5 miljardia katsojaa, Suomessakin puolitoista miljoonaa.[10]

Kuninkaalliset residenssit eivät aluksi suruliputtaneet Dianan kuoleman vuoksi, ja kuninkaallista perhettä syytettiin, että se olisi suhtautunut välinpitämättömästi Dianan kuolemaan. Erityisesti Buckinghamin palatsin tyhjä lipputanko herätti kummastusta. Protokollan mukaan palatsin lipputangossa voi olla vain Royal Standard eli hallitsijan lippu, jolla liputetaan vain silloin, kun hallitsija on läsnä palatsissa. Royal Standardia ei koskaan lasketa puolitankoon, ei edes hallitsijan kuollessa, koska monarkia jatkuu – hallitsijan kuollessa hänen kruununperillisestään tulee välittömästi uusi hallitsija. Walesin prinsessan kuollessa sunnuntaina aamuyöllä kuningatar Elisabet II oli Balmoralin linnassa Skotlannissa ja saapui Lontooseen seuraavana perjantaina, jolloin hän ilmoitti pitävänsä televisiopuheen. Kuningattaren antaman määräyksen mukaan hautajaispäivänä lauantaina – sen jälkeen, kun kuningatar oli poistunut palatsista ja lähtenyt Westminster Abbeyyn – Royal Standard otettiin pois ja Buckinghamin palatsin lipputankoon nostettiin kansallislippu Union Jack, joka oli puolitangossa loppupäivän.[11][12][13]

Myöhemmin on siirrytty käytäntöön liputtaa Buckinghamin palatsissa kansallislipulla kuningattaren poissaollessa. Buckinghamin palatsin kansallislipulla on myöhemmin myös suruliputettu, muun muassa Dianan kuoleman 1-vuotismuistopäivänä. Palatsin Union Jack on laskettu puolitankoon myös prinsessa Margaretin, kuningataräiti Elisabetin ja Britannian entisen pääministerin paronitar Margaret Thatcherin kuoleman johdosta.[14]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkisuuskuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prinsessa Diana Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1987 Catherine Walkerin puvussa.

Diana oli merkittävän laajasti maailman mediassa aina kihlauksestaan Walesin prinssin kanssa vuodesta 1981 aina kuolemaansa asti vuoteen 1997 ja häntä kuvailtiin usein ”maailman kuuluisimmaksi naiseksi” ja ”maailman valokuvatuimmaksi naiseksi”.[15] Diana tunnettiin hänen myötätunnostaan, tyylistään, karismastaan, hyväntekeväisyydestään ja epäonnistuneesta avioliitosta Walesin prinssin kanssa.[16]

Britannian pääministeri Tony Blair kutsui Dianaa ”Ihmisten prinsessaksi”, ikoniseksi kansallishamoksi.[17]

Prinsessa Diana oli ehdolla Time-lehden Vuoden henkilöksi vuonna 1997.[18] Vuonna 1999 Time valitsi Dianan yhdeksi 1900-luvun tärkeimmistä ihmisistä.[19] Vuonna 2002 BBC järjesti äänestyksen 100 Greatest Britons, jossa valittiin historian merkittävimmät britit ja Diana sijoittui listalla kolmanneksi ohi Kuningattaren ja muiden Britannian kuninkaallisten.[20]

Tyyli-ikoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prinsessa Diana oli muoti- ja tyyli-ikoni. Diana on jäänyt pysyväksi tyyli-ikoniksi, joka inspiroi edelleen stylisteja, julkisuudenhenkilöitä ja nuoria naisia.[21] Muotisuunnittelijoiden mukaan Diana käytti muotia ja tyyliään hyväksi hyväntekeväisyydessään ja itsensä ilmaisuun ja kommunikaatioon. Donatella Versace sanoi: ”Mielestäni kukaan ei ole tehnyt – ennen häntä, eikä hänen jälkeensä – samaa mitä Diana teki muodille.”[22]

Prinsessa Dianan kuuluisan lyhyen hiustyylin loi Sam McKnight Voguen kuvausten jälkeen vuonna 1990. Diana teki usein meikkinsä itse ja hänellä oli aina kampaaja mukanaan ennen tilaisuuksia. McKnight on kertonut Dianan sanoneen laittautumisesta: ”Se ei ole minua varten Sam. Se on ihmisiä varten, joita tapaan tai jotka tulevat tapaamaan minua. He eivät halua minua vapaa-ajan tyylissä, he haluavat prinsessan. Annetaan heille mitä he haluavat.”[22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Miljardiyleisö seuraa Obaman virkaanastujaisia tv:ssä Aamulehti
  2. Charles and Diana marry BBC. Viitattu 13.6.2015. (englanniksi)
  3. Howard Chua-Eoan: The Saddest Fairy Tale 1998 ja 2007. Time. Viitattu 24.7.2010. (englanniksi)
  4. Hewitt denies Prince Harry link BBC 2002
  5. a b Hugh Porter: Fractured Fairy Tale Time. (englanniksi)
  6. Text of Charles and Diana's divorce decree CNN 1996
  7. Laura Peräsalo: Maailman kuuluisin haastattelu. Kari Kivelä (toim.): Diana: Iltalehden erikoislehti, s. 64–66. Helsinki: Alma Media, 2017.
  8. Julian Nundy, David Graves: Diana crash caused by chauffeur, says report 4.9.1999. Telegraph. Viitattu 9.5.2013.
  9. Ilta-Sanomat 15.12.2006, s. 24–27.
  10. Muistikuvaputki - Katsotuimmat YLE
  11. Flags at half-mast for Diana 23.7.1998. BBC. Viitattu 10.11.2014. (englanniksi)
  12. Balz, Dan: Queen Orders Flag at Half-Staff at Palace 5.9.1997. The Washington Post. Viitattu 10.11.2014. (englanniksi)
  13. Blair Defends Royal Family Against Criticism 1997. BBC. Viitattu 4.5.2017. (englanniksi)
  14. Clarke-Billings, Lucy: Why the Queen's Royal Standard flag will NEVER fly at half mast outside Buckingham Palace Mirror. 4.5.2017. Mirror Group Newspapers Ltd. Viitattu 4.5.2017. (englanniksi)
  15. Robinson, Eugene: From Sheltered Life to Palace Life, To a Life of Her Own web.archive.org. 1.9.1997. The Washington Post. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  16. Regan, Alex: Diana's embrace: The legacy she left her sons bbc.com. 31.8.2017. BBC. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  17. Wright, Mike: Six moments when Princess Diana stole the nation's hear telegraph.co.uk. 31.8.2017. Telegraph. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  18. Man of the Year 1997 Time. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  19. TIME 100 Persons of The Century 6.6.1999. Time. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  20. Sir Winston Churchill: The Greatest of Them All 4.2.2004. BBC. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  21. Holt, Bethan: The modern way to dress like Princess Diana telegraph.co.uk. 13.10.2016. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  22. a b Paton, Elisabeth: Why Are We Still Obsessed With Princess Diana’s Style? 22.2.2017. Time New York Times. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo.svg
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Walesin prinsessa Diana.