Korsikan ralli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Korsikan ralli (Tour de Corse – Rallye de France) on rallikilpailu, joka ajetaan Ranskalle kuuluvalla Korsikan saarella. Se ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1956, ja nykyään kilpailu on osa rallin maailmanmestaruussarjaa. Kilpailu koostuu eri puolilla Korsikan saarta sijaitsevista, mutkaisilla asfalttiteillä ajettavista erikoiskokeista ja niiden välisistä siirtymätaipaleista.

Kilpailun historiaa varjostavat useat kuolonuhreja vaatineet onnettomuudet. 1980-luvulla kuolemantapauksia sattui kolmena peräkkäisenä vuonna. Vuonna 1985 Italian Attilio Bettega menehtyi rallin neljännellä erikoiskokeella. Tasan vuotta myöhemmin koettiin kuolemantapauksista kuuluisin, kun sekä Henri Toivonen että hänen kartanlukijansa Sergio Cresto menehtyivät kilpailun 18. erikoiskokeella Corte–Taverna. Vuonna 1987 kartanlukija Jean-Michel Argenti kuoli ulosajossa.

Ensimmäisen Korsikan rallin voitti belgialainen naiskuljettaja Gilberte Thirion Renault Dauphine -autolla. Kaksi kuljettajaa on onnistunut voittamaan kilpailun ennätykselliset kuusi kertaa: ranskalainen Bernard Darniche (1970, 1975, 1977–79 ja 1981) ja hänen maanmiehensä Didier Auriol (1988–90, 1992 ja 1994–95). Ainoat ei-ranskalaiset kuljettajat, jotka ovat onnistuneet voittamaan kilpailun kahdesti ovat Italian Sandro Munari, Suomen Markku Alén ja Skotlannin Colin McRae.

Kilpailu on kuulunut rallin MM-sarjaan sarjan perustamisesta 1973 lähtien lukuunottamatta vuosia 2009–14. Vuodesta 2010 alkaen sen paikan MM-kalenterissa otti Alsacen alueella, Saksan ja Ranskan rajan tuntumassa, ajettu Ranskan ralli. Vuonna 2015 Korsikan ralli palasi MM-kalenteriin. [1]

Voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Kuljettaja Kartanlukija Auto
2017 Belgian lippu Thierry Neuville Belgian lippu Nicolas Gilsoul Hyundai i20 Coupe WRC
2016 Ranskan lippu Sébastien Ogier Ranskan lippu Julien Ingrassia Volkswagen Polo R WRC
2015 Suomen lippu Jari-Matti Latvala Suomen lippu Miikka Anttila Volkswagen Polo R WRC
2014* Ranskan lippu Stéphane Sarrazin Ranskan lippu Jacques-Julien Renucci Ford Fiesta RRC
2013* Ranskan lippu Bryan Bouffier Ranskan lippu Xavier Panseri Peugeot 207 S2000
2012* Espanjan lippu Dani Sordo Espanjan lippu Carlos del Barrio Mini John Cooper Works RRC
2011* Belgian lippu Thierry Neuville Belgian lippu Nicolas Gilsoul Peugeot 207 S2000
2010* Kilpailu peruttiin
2009* Ranskan lippu Pascal Trojani Ranskan lippu Francis Mazotti Peugeot 307 WRC
2008 Ranskan lippu Sébastien Loeb Monacon lippu Daniel Elena Citroën C4 WRC
2007 Ranskan lippu Sébastien Loeb Monacon lippu Daniel Elena Citroën C4 WRC
2006 Ranskan lippu Sébastien Loeb Monacon lippu Daniel Elena Citroën Xsara WRC
2005 Ranskan lippu Sébastien Loeb Monacon lippu Daniel Elena Citroën Xsara WRC
2004 Viron lippu Markko Märtin Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Michael Park Ford Focus WRC
2003 Norjan lippu Petter Solberg Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Phil Mills Subaru Impreza WRC
2002 Ranskan lippu Gilles Panizzi Ranskan lippu Hervé Panizzi Peugeot 206 WRC
2001 Espanjan lippu Jesús Puras Espanjan lippu Marc Martí Citroën Xsara WRC
2000 Ranskan lippu Gilles Panizzi Ranskan lippu Hervé Panizzi Peugeot 206 WRC
1999 Ranskan lippu Philippe Bugalski Ranskan lippu Jean-Paul Chiaroni Citroën Xsara Kit Car
1998 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Colin McRae Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Nicky Grist Subaru Impreza WRC
1997 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Colin McRae Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Nicky Grist Subaru Impreza WRC
1996 Ranskan lippu Philippe Bugalski Ranskan lippu Jean-Paul Chiaroni Renault Mégane Maxi
1995 Ranskan lippu Didier Auriol Ranskan lippu Denis Giraudet Toyota Celica GT-Four
1994 Ranskan lippu Didier Auriol Ranskan lippu Denis Giraudet Toyota Celica Turbo 4WD
1993 Ranskan lippu François Delecour Ranskan lippu Daniel Grataloup Ford Escort RS Cosworth
1992 Ranskan lippu Didier Auriol Ranskan lippu Bernard Occelli Lancia Delta HF Integrale
1991 Espanjan lippu Carlos Sainz Espanjan lippu Luís Moya Toyota Celica GT-Four
1990 Ranskan lippu Didier Auriol Ranskan lippu Bernard Occelli Lancia Delta Integrale 16V
1989 Ranskan lippu Didier Auriol Ranskan lippu Bernard Occelli Lancia Delta Integrale
1988 Ranskan lippu Didier Auriol Ranskan lippu Bernard Occelli Ford Sierra RS Cosworth
1987 Ranskan lippu Bernard Béguin Ranskan lippu Jean-Jacques Lenne BMW M3
1986 Ranskan lippu Bruno Saby Ranskan lippu Jean-François Fauchille Peugeot 205 Turbo 16 E2
1985 Ranskan lippu Jean Ragnotti Ranskan lippu Pierre Thimonier Renault 5 Maxi Turbo
1984 Suomen lippu Markku Alén Suomen lippu Ilkka Kivimäki Lancia Rally 037
1983 Suomen lippu Markku Alén Suomen lippu Ilkka Kivimäki Lancia Rally 037
1982 Ranskan lippu Jean Ragnotti Ranskan lippu Jean-Marc Andrié Renault 5 Turbo
1981 Ranskan lippu Bernard Darniche Ranskan lippu Alain Mahé Lancia Stratos HF
1980 Ranskan lippu Jean-Luc Thérier Ranskan lippu Michel Vial Porsche 911 SC
1979 Ranskan lippu Bernard Darniche Ranskan lippu Alain Mahé Lancia Stratos HF
1978 Flag of France.svg Bernard Darniche Flag of France.svg Alain Mahé Fiat 131 Abarth
1977 Flag of France.svg Bernard Darniche Flag of France.svg Alain Mahé Fiat 131 Abarth
1976 Italian lippu Sandro Munari Italian lippu Silvio Maiga Lancia Stratos HF
1975 Ranskan lippu Bernard Darniche Ranskan lippu Alain Mahé Lancia Stratos HF
1974 Ranskan lippu Jean-Claude Andruet Ranskan lippu Michèle 'Biche' Espinosi-Petit Lancia Stratos HF
1973 Ranskan lippu Jean-Pierre Nicolas Ranskan lippu Michel Vial Alpine-Renault A110 1800
1972* Ranskan lippu Jean-Claude Andruet Ranskan lippu Michèle 'Biche' Espinosi-Petit Alpine-Renault A110 1800
1971* Kilpailu peruttiin
1970* Ranskan lippu Bernard Darniche Ranskan lippu Bernard Demange Alpine-Renault A110 1800
1969* Ranskan lippu Gérard Larousse Ranskan lippu Maurice Gelin Prosche 911 R
1968* Ranskan lippu Jean-Claude Andruet Ranskan lippu Maurice Gelin Alpine-Renault A110
1967* Italian lippu Sandro Munari Italian lippu Luciano Lombardini Lancia Fulvia HF Coupé
1966* Ranskan lippu Jean-François Piot Ranskan lippu Jean-François Jacob Renault 8 Gordini
1965* Ranskan lippu Pierre Orsini Ranskan lippu Jean-Baptiste Canocini Renault 8 Gordini
1964* Ranskan lippu Jean Vinatier Ranskan lippu Roger Masson Renault 8 Gordini
1963* Ranskan lippu René Trautmann Ranskan lippu Jean-Claude Ogier Citroën DS19
1962* Ranskan lippu Pierre Orsini Ranskan lippu Jean-Baptiste Canocini Renault Dauphine
1961* Ranskan lippu René Trautmann Ranskan lippu Jean-Claude Ogier Citroën DS19
1960* Saksan lippu Herbert Linge Saksan lippu Paul-Ernst Strähle Porsche SC 90
1959* Ranskan lippu Pierre Orsini Ranskan lippu Jean-Baptiste Canocini Renault Dauphine
1958* Ranskan lippu Guy Monraisse Ranskan lippu Jacques Feret Renault Dauphine
1957* Ranskan lippu Michel Nicol Ranskan lippu Roger de la Geneste Alfa Romeo Giulietta
1956* Belgian lippu Gilberte Thirion Sveitsin lippu Nadège Ferrier Renault Dauphine

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Rallin maailmanmestaruussarjan kilpailut:
Kaudella 2017

Monte Carlo | Ruotsi | Meksiko | Korsika | Argentiina | Portugali | Sardinia | Puola | Suomi | Saksa | Katalonia | Wales | Australia |

Aikaisemmilla kausilla

Akropolis | Brasilia | Bulgaria | Indonesia | Irlanti | Itävalta | Japani | Jordania | Kiina | Kypros | Marokko | Norja | Norsunluurannikko | Olympus | Press-on-Regardless | Rideau Lakes | Quebec | Ranska | Safari | Sanremo | Turkki | Uusi-Seelanti

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.