Juhani Merimaa

Kauko Juhani Merimaa (s. 26. marraskuuta 1947 Toijala)[1][2] on suomalainen musiikkialan vaikuttaja ja liikemies. Hän toimii rockklubi Tavastian toimitusjohtajana sekä järjestää muun muassa Ruisrock- ja Ankkarock-musiikkifestivaaleja. Häntä on sanottu suomalaisen rockbisneksen kunnioitetuimmaksi ja arvostetuimmaksi vaikuttajaksi.[3]

Merimaa on johtanut Tavastiaa vuodesta 1980 alkaen. Klubi oli hänelle ennestään tuttu, sillä hän toimi Tavastian omistaneen Hämäläis-Osakunnan kuraattorina 1970-luvun lopussa. Keväästä 2014 lähtien hän on toimimut Maria Veitolan kanssa Tähdet, tähdet -viihdeohjelman tuomarina.
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juhani Merimaa on naimisissa ja hänellä on vaimonsa kanssa vuosina 1974 ja 1977 syntyneet tyttäret. Heistä vanhempi on Tiketin omistaja Mirva Merimaa.[4] Mirvan poika Mikko Merimaa puolestaan jatkaa isoisänsä työtä toimimalla Tavastian ohjelmavastaavana vuoden 2019 syksystä lähtien.[5]
Juhani Merimaa harrastaa jalkapalloa. Hän on opiskellut matematiikkaa ja on luonnontieteiden kandidaatti.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Janne Metso: Juhani Merimaa Ilta-Sanomat. 25.7.2003. Viitattu 24.1.2019.
- ↑ a b Salli Saastamoinen: Rockbisneksen kummisetä iskelmädiktaattorina. Pirkanmaan sanomat, 24.7.2008, s. 6. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.6.2012.
- ↑ Ahlroth, Jussi: Juhani Merimaa: Mies, joka toi rock ’n’ rollin Suomeen Helsingin Sanomat. 23.12.2004. Arkistoitu 17.5.2006. Viitattu 3.7.2006.
- ↑ Olemme antaneet toiselle tilaa. Anna.fi.
- ↑ Marjaana Varmavuori HS: Taas yksi Merimaa: Juhani Merimaan lapsenlapsi Mikko, 21, yritti pysyä erossa legendaarisesta rockklubista, mutta lopulta Tavastia vei hänet mukanaan Ilta-Sanomat. 22.9.2019. Viitattu 27.9.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Turun Sanomien haastattelu 24.2.2001 (Arkistoitu 30.9.2007)
- Juomanlaskija: Tavastia Suomi-rockin Mekkana 30 vuotta
|