Ilkka Kylävaara

Ilkka Uolevi Kylävaara (25. joulukuuta 1946 Helsinki – 13. kesäkuuta 2020)[1] oli suomalainen toimittaja, ohjaaja ja kirjailija.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kylävaara kävi Helsingin saksalaista koulua ja pääsi ylioppilaaksi 1965. Hän opiskeli dramaturgiksi ja ohjaajaksi Suomen teatterikoulun korkeakoululinjalla ja valmistui teatteritaiteen maisteriksi 1971 sekä humanististen tieteiden kandidaatiksi 1974 ja työskenteli ohjaajana Ryhmäteatterissa vuoteen 1974 saakka. Tämän jälkeen Kylävaara oli vapaana kirjailijana, ohjaajana, juontajana, käsikirjoittajana ja toimittajana. 1980-luvun lopussa hän juonsi televisio-ohjelmaa Ilettääkö ja Seppo Ahdin kanssa ohjelmaa Enkelten keittiö. Vuosina 1977–1990 Kylävaara näytteli kuunnelmasarjassa Yhtä köyttä -yhdistys ja toimi yhtenä sen käsikirjoittajista.
Kylävaara sanoitti laulutekstejäkin. Vuonna 1996 Pyramid julkaisi Kylävaaran teksteistä ja Kaj Chydeniuksen sävellyksistä koostuvan albumin Unet palaavat Helsinkiin.
Kylävaara julkaisi vuonna 2004 Taistolaisuuden mustan kirjan, johon hän kokosi omia ja muiden kokemuksia 1970-luvun taistolaisesta liikkeestä.
Vuonna 2015 Kylävaaralle myönnettiin taiteilijaeläke.[2]
Ilkka Kylävaara oli Helsingin Sanomien päätoimittajan Keijo Kylävaaran poika.[3]
Kylävaara on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.[4]
Oikeusjutut ja tuomiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syksyllä 1989 Helsingin raastuvanoikeus langetti Kylävaaralle seitsemän kuukauden ehdollisen tuomion törkeästä pahoinpitelystä, joka tapahtui helsinkiläisessä ravintola Kosmoksessa elokuussa 1988. Tuomion mukaan Kylävaara löi elokuvaohjaaja Mika Kaurismäkeä juomakarahvilla kasvoihin, josta seurasi muun muassa nenäluun murtuma. Pahoinpitelyä edelsi sanaharkka koskien Kylävaaran kirjoittamia lehtijuttuja, joiden Kaurismäki katsoi sisältävän perättömiä väitteitä. Kylävaara syytti Mika Kaurismäkeä lievästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta sekä paikalla ollutta Aki Kaurismäkeä laittomasta uhkauksesta. Raastuvanoikeus hylkäsi veljesten syytteet.[5]
Kaurismäen ohjaamassa elokuvassa Paperitähti elokuvan konnana esiintyy Kylävaaraa muistuttava toimittajahahmo Ilja Kulovaara. Kylävaara teki asiasta rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta, ja Kimmo Sasin avulla eduskuntakyselyn. [6] Elokuvan tekijät selvisivät seuraamuksitta.[7]
Kylävaara tuomittiin törkeästä kunnianloukkauksesta vuonna 2002. Hän oli kirjoittanut alatyylisen pakinan eräästä toimittajasta Aktivist -lehteen. Pakinassaan Kylävaara kirjoitti nimeltä mainitsematta, mutta tunnistettavasti seurapiiritoimittajasta, joka oli "ravintolatilaisuuksissa toilaillut ympärihumalassa, vittuillut jokaiselle vastaantulijalle ja esittänyt melkoisia sukupuolielämään liittyviä vihjailuja". Korvaussumma oli 5000 euroa.[8]
Kylävaara toimi 1980-luvun lopulla kiinteistösijoittajana ja joutui sen vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin. Maksamatta jääneet velat hänen brysseliläisistä kiinteistösijoituksistaan olivat vuoteen 2007 mennessä kasvaneet lähes 17 miljoonaan euroon.[9]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sininen enkeli, eli, Miljoona hullua. Jyväskylä: Gummerus, 1979. ISBN 951-20-1824-1
- Sirra: Eräs tarina. Jyväskylä: Gummerus, 1981. ISBN 951-20-2273-7
- Talvisota kakkonen. Jyväskylä: Gummerus, 1984. ISBN 951-20-2596-5
- Hulluus. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1985. ISBN 951-20-2703-8
- Fileeraus. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1985. ISBN 951-20-2702-X
- Europeli: Euroopanomistajan pelikirja. Helsinki: WSOY, 1986. ISBN 951-0-13978-5
- Tapiola. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1989. ISBN 951-20-3276-7
- Rakkaus ja viha Ruotsiin. Helsinki: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16313-9
- Pohjola. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1990. ISBN 951-20-3650-9
- Kenestä on kysymys? Helsinki: Otava, 1993. ISBN 951-1-12595-8
- Makea elämä. Helsinki: Saxxpress, 1994. ISBN 951-96834-2-9
- Nousukierre. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0860-0
- Vitsitohtorin parhaat: 500 parantavaa ilopilleriä. Tuusula: Diktaattori, 2001. ISBN 951-98009-7-2
- (toim.): Taistolaisuuden musta kirja: Muistoja. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3036-3
- Luokkatoverit. Helsinki: Tammi, 2006. ISBN 951-31-3721-X
- Mies joka rakasti naisia, ja piti siitä! Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4131-8
- Mies joka lupasi paljastaa kaiken. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4366-4
- Viimeinen Itä-Saksa: Suomen tie poliisivaltioksi? Helsinki: Kofetas, 2009. ISBN 978-952-92-5366-1
Kuunnelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pikku ystävätär, 1980
- Naisten miehet, 1980
- Kokenut lentomatkustaja, 1980
- Kaverit, 1981
- Isä, Jaska sanoi että..., 1981
Näytelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mies pylväässä, 1967
- Peltovalta, 1971
- Kohta sataa – mummi täyttää 80 vuotta mutta on huonona, 1980
- Etappi, 1981
- Aurinkoranta, 1981
- Saksalainen koulu, 1983
- Tyttö joka hyppäsi, 1984
- Rinnat ja muita tarinoita, 1985
- Naaraat, 1986
- Lihat tai henki, 1989
- Liike-miehiä, 1991
- Treffit, 1993
- Mattopyykillä, 1993
- Remontti, 1993
- Naisten sauna, 1993
- Yhden kauppa, 1993
- Ridge, 1993
- Auto, 1993
- En tahdo!, 1994
- Pudonneita, 1994
- Kalle, naapurissa itsetyydytetään, 1994
- Mestari, 1995
- Vapauttakaa ketut, 1995
- Tulkaa takaisin, Armi ja Gil, 1995
- Karnevaalit, 1996
- Kissanpäivät, 1996
- Olkaa hiljaa ja huutakaa, 1996
- Aurinkosaari, 1996
- Skandaali!, 2002
- Tahdon!, 2004
- Digi Digi, 2008
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuka kukin on 2007, s. 462. Helsinki 2006. ISBN 951-1-20606-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Böhling, Ulla (toim.): Mitä Missä Milloin 2021, s. 410. Otava, 2020. ISBN 978-951-1-36437-5
- ↑ Vihdoin helpotusta arkeen – Muskalle myönnettiin taiteilijaeläke 3.7.2015. MTV. Arkistoitu 13.7.2015. Viitattu 11.7.2015.
- ↑ Kuka kukin on 1978, s. 456.
- ↑ Ilkka Uolevi Kylävaara 1946-2020 Hautahaku. Arkistoitu 8.3.2023. Viitattu 6.6.2023.
- ↑ Parviainen, Arto: Kylävaaralle pahoinpitelystä ehdollinen vankeustuomio. Alibi, syyskuu 1989. Lehtimiehet Oy.
- ↑ Yle Teema: Alkoholisoitunut kohumissi pidätetään prostituutiosta Kaurismäen Paperitähdessä yle.fi. Viitattu 4.1.2026.
- ↑ Tänään tv:ssä: Hyväksikäytetyn missin tarina pohjautuu todelliseen henkilöön – kotimaisen elokuvan taustalla erikoinen välikohtaus - Episodi.fi Episodi.fi. 12.7.2024. Arkistoitu 15.8.2024. Viitattu 4.1.2026.
- ↑ Pakina loukkasi toimittajan kunniaa Turun Sanomat. 3.6.2002. Turun Sanomat. Viitattu 4.1.2026.
- ↑ Hekin saavat velkojaan anteeksi (Käyttäjätunnuksella) Helsingin Sanomat. 20.11.2007. Viitattu 4.2.20266.