Helsinki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Helsingin kaupunkia. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Helsinki
Helsingfors
Helsinki.vaakuna.svg Helsinki.sijainti.suomi.2009.svg

vaakuna

sijainti

Helsinki montage 2015.jpg
www.hel.fi
Sijainti 60°10′15″N, 024°56′15″E
Maakunta Uudenmaan maakunta
Seutukunta Helsingin seutukunta
Perustettu 1550
Kuntaliitokset Helsingin kuntaliitokset
Haaga (1946)
Huopalahti (1946)
Kulosaari (1946)
Oulunkylä (1946)
Pinta-ala ilman merialueita 214,78 km²
261:nneksi suurin 2015 
Kokonaispinta-ala 715,48 km²
165:nneksi suurin 2015 [1]
– maa 213,92 km²
– sisävesi 0,86 km²
– meri 500,70 km²
Väkiluku 623 135
 suurin 28.2.2015 [2]
väestötiheys 2 913 as/km² (28.2.2015)
Ikäjakauma 2012 [3]
– 0–14-v. 13,6 %
– 15–64-v. 70,6 %
– yli 64-v. 15,8 %
Äidinkieli 2012 [3]
suomenkielisiä 81,9 %
ruotsinkielisiä 5,9 %
– muut 12,2 %
Kunnallisvero 18,5 %
301:nneksi suurin 2015 [4]
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen
Helsingin kaupunginvaltuusto 85 paikkaa
  2013–2016[5]
 • Kok.
 • Vihr.
 • SDP
 • Vas.
 • PS
 • RKP
 • Kesk.
 • KD
 • SKP

23
19
15
9
8
5
3
2
1

Helsinki (ruots. Helsingfors) on Suomen pääkaupunki ja Uudenmaan maakuntakeskus. Se sijaitsee Suomenlahden pohjoisrannalla Uudenmaan maakunnan keskiosassa. Helsinki on Suomen kulttuurillinen, hallinnollinen, poliittinen ja liike-elämän keskus, monen suuren yrityksen kotikaupunki ja maan suurin työnantaja.

Kaupungin asukasluku on 623 135[2] ja Helsingin keskustaajaman väkiluku on 1 193 187,[6] joten se on väkiluvultaan Suomen suurin ja Pohjoismaiden kolmanneksi suurin kunta ja kaupunkialue.[7] Helsinki ja sen lähikunnat muodostavat 1,4 miljoonan asukkaan Helsingin seudun metropolialueen.[8][9]

Helsinki-nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1600-luvulla tallennetun perimätiedon mukaan Helsingin seudun uudisasukkaat olivat tulleet 1200-luvun puolivälin tienoilla Keski-Ruotsissa sijaitsevasta Hälsinglandin maakunnasta. Vantaanjokea ryhdyttiin uudisasukkaiden mukaan kutsumaan nimellä Helsingå, ja 1300-luvulla syntyneen kirkkopitäjän nimeksi tuli Helsinge.

Kun joen suulle, Forsbyn kylän (nykyinen Koskela) kohdalle, alettiin perustaa kaupunkia vuonna 1548, siitä ryhdyttiin käyttämään nimitystä Helsinge fors eli ‘Helsingin koski’. Tämä nimitys vakiintui sitten muotoon Helsingfors. Kansan suussa paikka tunnettiin kuitenkin lähinnä muunnelmilla Helsinge tai Helsing, josta kehittyi suomenkielinen muoto Helsinki.

Nimeä Helsinki on käytetty suomenkielisissä asiakirjoissa ja sanomalehdissä vuodesta 1819 lähtien, jolloin Suomen senaatti siirtyi kaupunkiin ja siellä annetut asetukset alettiin päivätä siellä. Näin nimi Helsinki vakiintui suomen kirjakieleen.[10]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin historia
C. L. Engel, Helsingin raatihuoneentori, 1820.

Kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Forsbyn eli Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle 12. kesäkuuta 1550.[11] Kaupungin oli tarkoitus kilpailla Tallinnan kanssa kauppakaupunkina, ja kuningas määräsi Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan porvarit muuttamaan Helsinkiin.[11] Joen suuhaarojen väliseen saareen perustettiin kuninkaankartano vuonna 1551. Kirkko rakennettiin kaupunkiin 1553. Ruotsi kuitenkin valloitti Pohjois-Viron ja Tallinnan vuonna 1561, mikä vähensi kuninkaan kiinnostusta Helsinkiin. Helsinki sai tapulioikeudet vuonna 1617, mutta kaupunki pysyi edelleen pienenä ja vaatimattomana.

Vuonna 1640 Pietari Brahe siirrätti kaupungin meren äärelle Vironniemelle, jolla nykyisin sijaitsee muun muassa Helsingin ydinkeskustaan lukeutuva Senaatintori.[12] Helsinki oli pitkään lähinnä vain pienikokoinen Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran hallintokaupunki, mutta sen merkitys alkoi kasvaa, kun kaupungin edustalle ryhdyttiin vuonna 1748 rakentamaan Suomenlinnaa.[11] Linnoitustyöt kasvattivat asukaslukua, ja linnoituksen varuskunta vilkastutti kaupungin seuraelämää, kaupankäyntiä ja laivaliikennettä.

Suomen sodan aikana 1808 venäläiset joukot valtasivat Helsingin, ja samana vuonna suuri tulipalo hävitti kaupunkia. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812[13][14] Turun palon jälkeen vuonna 1827 myös yliopisto, joka oli jäänyt pääkaupungin siirron yhteydessä Turkuun, siirrettiin Helsinkiin. Helsingistä kehkeytyi hallinto-, yliopisto- ja varuskuntakaupunki, ja se kasvoi maan todelliseksi teollisuuskeskukseksi.

1900-luvun alussa suomen- ja ruotsinkielisiä oli Helsingissä suunnilleen yhtä paljon, ja työläisistä enemmistö oli suomenkielisiä. Stadin slangi kehittyi lasten ja nuorten keskuudessa suomalais-ruotsalaisena sekakielenä 1890-luvulta alkaen. 1950-luvulta lähtien slangi alkoi voimakkaasti suomalaistua.[15]

Helsingistä tuli itsenäisen Suomen pääkaupunki heti itsenäistyttyä joulukuussa 1917. Suomen sisällissota puhkesi tammikuussa 1918, kun Hakaniemessä Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Punakaarti valtasi pian kaupungin, ja senaatti eli hallitus joutui lähtemään evakkoon Vaasaan. Saksalaiset joukot valtasivat Helsingin huhtikuussa 1918 ja Mannerheimin johtama Suomen armeija saapui Helsinkiin seuraavassa kuussa.

Toisen maailmansodan aikana Helsinki joutui useaan Neuvostoliiton suurpommitukseen. Tehokkaan ilmapuolustuksen ansiosta kaupunki selviytyi niistä kuitenkin suhteellisen pienin tuhoin. Esimerkiksi Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944 torjuttiin melko pienin tappioin.[11] Lontoon ja Moskovan ohella Helsinki jäi ainoaksi sotaan osallistuneen eurooppalaisen maan pääkaupungiksi, jota ei valloitettu sodan aikana.

Vuonna 1952 pidettiin Helsingin olympialaiset ja vuonna 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) huippukokous. Vuonna 2000 Helsinki oli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin maantiede
Helsingin aluejako kaupunginosiin.

Helsingin pinta-ala on 2015-01-011. tammikuuta 2015 715,48 km², josta 213,92 km² on maata, 0,86 km² sisävesialueita ja loput 500,70 km² merivesialueita.[1]

Kaupungin maa-alueista on metsää 37,2 km², puistoja 9,9 km² ja maisemapeltoja tai niittyjä noin 8 km². Puistoalueita on yhteensä 6 020 hehtaaria. Puistot vaihtelevat klassisista muotopuistoista ydinkeskustasta alkavaan 10 km² laajuiseen Keskuspuistoon. Helsingissä on 42 luonnonsuojelualuetta, pinta-alaltaan noin 7,7 km².[16] Helsingin nimikkokasvi on vaahtera ja nimikkoeläin orava.[17][18]

Helsingin maa-alueen maantieteellinen keskipiste on Viikissä.[19] Korkeimmalla Helsingissä asutaan Jakomäenkalliolla, jonka korkeus on 59,5 metriä meren pinnasta. Jakomäenkalliolla on kerrostaloja.[20] Helsingin korkein maastokohta on Malminkartanonhuippu, joka nousee merenpinnasta 90 m:n korkeuteen. Huipulla on Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos ”Tuulet ja suunnat”.[21]

Seutu ja seutukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin seutu on Helsinkiä ympyröivä metropolialue. Siihen kuuluvat Helsingin lisäksi Espoo, Vantaa, Kauniainen, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula ja Vihti. Helsingin seutua laajempi alue on Helsingin seutukunta, joka on yksi Suomen seutukunnista.

Rannikot ja vesialueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kantakaupunki sijaitsee niemellä. Niemi sijaitsee kahden mereltä sisämaahan työntyvän lahden välissä: länsipuolella on Seurasaarenselkä, itäpuolella Kruunuvuorenselkä ja sen jatkeena Vanhankaupunginlahti.

Seurasaarenselän yhdistää mereen noin puoli kilometriä leveä Lauttasaarensalmi kantakaupungin ja Lauttasaaren välissä. Sen läheisyydessä on Länsisatama ja sen alueella pienemmät lahdet Hietalahti ja Ruoholahti. Kantakaupungin luoteispuolella on Munkkiniemi, josta johtaa saariketju Lauttasaareen. Saarten väliset kapeat salmet yhdistävät Seurasaarenselän lännempänä sijaitsevaan Laajalahteen, jonka poikki kulkee Helsingin ja Espoon raja. Keskellä Seurasaarenselkää sijaitsee Seurasaari.

Kantakaupungin itäpuolella sijaitsevan Kruunuvuorenselän yhdistää avomereen joukko salmia, joiden välisillä saarilla on Suomenlinna. Kruunuvuorenselän lahtia ovat Eteläsatama ja Pohjoissatama, joiden välissä on Katajanokka. Pohjoissatamasta työntyy länteen salmi, joka johtaa Töölönlahteen. Salmen yli johtavat Hakaniemen silta ja Pitkäsilta sekä varsinaisen Töölönlahden suulla sijaitseva rautatiepenger.

Kruunuvuorenselän jatkeena pohjoisessa on Vanhankaupunginlahti, johon Vantaanjoki laskee. Välissä on joukko saaria, joista suurimmat ovat Kulosaari, Mustikkamaa ja Korkeasaari. Näiden itäpuolella on Herttoniemi ja sen edustalla suuret saaret Laajasalo ja Santahamina, jotka rajoittavat Kruunuvuorenselkää itäpuolelta. Kaupungin itäisimmässä osassa on laaja Vuosaaren niemimaa, jota rajoittavat Vartiokylänlahti ja Porvarinlahti.

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä vallitsee merellisen ja mantereisen ilmaston välimuoto: talvet ovat suomalaisittain melko lauhoja ja kesät lämpimiä, joskin hellepäiviä on vähemmän kuin Etelä-Suomen sisämaassa. Merituuli viilentää kaupungin ilmaa keväisin, syksyllä vaikutus on päinvastainen; esimerkiksi vertailukaudella 1981-2010 terminen talvi alkoi Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla Ilmatieteen Laitoksen mukaan vasta 7. joulukuuta. Helsingin pakkasennätys mitattiin Kaisaniemessä tammikuussa 1987, jolloin lämpötila laski −34,3 °C asteeseen. Lämpöennätys on vastaavasti Ilmalassa mitattu +33,6 °C heinäkuussa 1943. Sadepäiviä (sademäärä väh. 0,1 mm) on keskimäärin 182 kappaletta vuodessa. Aurinkotuntien määrä on suurin Helsingin rannikolla ja laskee sisämaahan mentäessä. Kaudella 1981–2010 lähin mittauspaikka oli Helsinki-Vantaan lentoasema, jossa havaittiin 1 780 aurinkotuntia. Luku on korkeampi kuin sisä-Suomen mittausasemilla, mutta alempi kuin Suomenlahden saaristossa.[22] Auringon kulma kesäpäivänseisauksessa on korkeimmillaan 53,3° ja talvipäivänseisauksessa 6,5°.[23]

Kaisaniemen kuukausittaiset lämpötila- ja sadanta-arvot
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vuorokauden keskimääräinen ylin lämpötila (°C) −1,3 −1,9 1,5 7,6 14,4 18,5 21,5 19,8 14,6 9,0 3,7 0,5 ka. 9
Vuorokauden keskimääräinen alin lämpötila (°C) −6,5 −7,4 −4,1 0,8 6,3 10,9 14,2 13,1 8,7 4,3 −0,6 −4,5 ka. 2,9
Vuorokauden keskilämpötila (°C) −3,9 −4,7 −1,3 3,9 10,2 14,6 17,8 16,3 11,5 6,6 1,6 −2 ka. 5,9
Sadanta (mm) 52 36 38 32 37 57 63 80 56 76 70 58 Σ 655
Sadepäivät (d) 19 17 15 11 11 14 12 15 14 16 18 20 Σ 182
Veden lämpötila (°C) 2 1 1 2 5 9 15 17 14 10 7 3 ka. 7,2
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
−1,3
−6,5
−1,9
−7,4
1,5
−4,1
7,6
0,8
14,4
6,3
18,5
10,9
21,5
14,2
19,8
13,1
14,6
8,7
9,0
4,3
3,7
−0,6
0,5
−4,5
S
a
d
a
n
t
a
52
36
38
32
37
57
63
80
56
76
70
58


Lähde: [24][25]

Kaupunkinäkymä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jugendtalo (1912, vasemmalla) Pitkänsillanrannassa Siltasaaressa.

Helsingin arkkitehtuurissa huomattavimmat tyylisuunnat ovat uusklassismi, jugend ja funktionalismi.[12] Suurin osa Helsingin rakennuksista on rakennettu vuoden 1808 tulipalon jälkeen. Senaatintorin ja Katariinankadun risteyksessä sijaitsee Sederholmin talo (1757), joka on Helsingin kantakaupungin vanhin säilynyt rakennus.[12] Myös Suomenlinnassa on 1700-luvulla valmistuneita rakennuksia, muun muassa Kustaanmiekan Kuninkaanportti (1753–1754).[26]

Uusklassismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki, tarvittiin tulipalon jälkeinen uudelleenrakennus. Asemakaavan rakennuksia piirtämään valittiin Carl Ludvig Engel. Engelin piirtämiä rakennuksia on eritoten Senaatintorilla ja sen ympärillä. Senaatintorin itä- ja länsipäädyissä sijaitsevat Helsingin yliopiston päärakennus (1828–1832) sekä Valtioneuvoston linna (1818–1822). Senaatintoria hallitsee pohjoispäässä sijaitseva empiretyylinen, valkea Helsingin tuomiokirkko (1830–1846, vihitty 1852). Muita ympäristössä sijaitsevia rakennuksia ovat muun muassa kaupungintalo (1818), yliopiston kirjasto (1836–1845), entinen sisätautien klinikka, nykyinen Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kampusrakennus (1826), Pyhän Kolminaisuuden kirkko (1828) sekä raatihuone (1819). Empiretyylisen Presidentinlinnan (1814) suunnitteli Pehr Granstedt. Helsingin vanhin kirkko on nimensä mukaisesti Vanha kirkko (1826), jonka suunnitteli Engel.[27]

Kertaustyylit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A. M. Gornostajev, Uspenskin katedraali, 1868.

Vallitsevana tyylisuuntana 1800-luvun lopulla oli uusrenessanssi. Rautatientorin eteläreunalla sijaitsee Theodor Höijerin piirustusten mukaan rakennettu Ateneumin taidemuseo (1887). Sen arkkitehtuuriin kuuluvat monet korkokuvat ja patsaat. Höijerin suunnittelemia ovat myös monet Pohjoisesplanadin varrella sijaitsevat rakennukset sekä Rikhardinkadun kirjasto. Suomen Pankkia vastapäätä sijaitsee uusrenessanssityylinen Säätytalo (1891).[28]

Helsingin siluettiin piirtää jälkensä myös Katajanokalla sijaitseva Uspenskin katedraali (1868).[29]

Uusgotiikan ainoita näkyviä julkisia rakennuksia on Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko (1878). Kaksoistornit kohoavat 74 metriin ja Suomen suurimmassa kivikirkossa istumapaikkoja on 2 600. Kirkon yksityiskohtaisessa julkisivussa on yli tuhat pientä patsasta. Myös Ritarihuone Kruununhaassa sekä katolinen pyhän Henrikin katedraali ovat uusgotiikan esimerkkejä.

Lars Sonck, Kallion kirkko, 1908–1912.

Jugend ja kansallisromantiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jugendtyyli on Helsingin näkyvimpiä arkkitehtuurin tyylisuuntauksia. 1900-luvun alkuvuosina rakennetut jugendtyyliset kerrostalot hallitsevat monen Helsingin kaupunginosan katukuvaa.

Tärkeä jugendarkkitehti Helsingissä oli Lars Sonck, joka on suunnitellut lukuisia jugendkerrostaloja sekä pitkälle näkyvän Kallion kirkon (1908–1912), jossa on yhdistelty jugendiin myös kansallisromanttisen arkkitehtuurin piirteitä. Merkittävä maamerkki on myös Rautatieasema (1919–1922), jonka suunnittelija Eliel Saarinen oli myös merkittävä jugendkauden arkkitehti.

Kansallisromantiikka näkyy Helsingissä erityisesti Suomen Kansallismuseossa (1905–1910), jonka suunnitteli arkkitehtikolmikko Herman GeselliusArmas LindgrenEliel Saarinen. Ulkoasu on kansallisromanttisesti Suomen keskiaikaisia linnoja mukaileva. Sisältä museo edustaa lähinnä jugendtyyliä. Rautatietorilla sijaitseva Suomen Kansallisteatteri (1902) on myös tunnettu kansallisromanttinen rakennus Helsingissä.[30]

Modernismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

J. S. Sirén, Eduskuntatalo, 1926–1931.

Suomen tunnetuimpia rakennuksia on Eduskuntatalo (1926–1931). Rakennus on tyyliltään heräävän funktionalismin piirteitä omaava, mutta lähinnä klassistinen. Suomen ensimmäiseksi pilvenpiirtäjäksi kutsuttu Hotelli Torni rakennettiin 1931.

Helsingin funktionalistinen rakennuskanta on vahva. Helsingissä vaikuttaneita funkkisarkkitehteja ovat muun muassa Alvar Aalto, Väinö Vähäkallio sekä Martti Välikangas. Helsingin tunnetuimpia ja näkyvimpiä funkkisrakennuksia on yksi kaupungin symboleista, Olympiastadion (1934–1938). Olympiastadionin vieressä on Helsingin uimastadion (1938).

Helsingin postitalo (1938) on keskustassa sijaitseva, puhtaan maltillinen funkkisrakennus. Lasipalatsi (1936) on Viljo Revellin suunnittelema. Salmisaaressa sijaitsee Väinö Vähäkallion suunnittelema nykyään Helsingin oikeustalona käytettävä rakennus (1936). Funkkisliikenneasemista erityisen merkittävä on Helsinki-Malmin lentoasema, joka on Suomen lentokentistä ainoana luetteloitu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi.

Modernia arkkitehtuuria Helsingissä edustaa muun muassa Nykytaiteen museo Kiasma, joka koostuu kahdesta suorasta ja kaarevaseinäisestä osasta. Kiasman vieressä on lasiseinäinen Sanomatalo (1999). Helsingin kaupunginteatterin rakennuksessa (1967) on onnistuttu sovittamaan moderni rakennus hyvin ympäristöönsä. Hakaniemen kaupunginosassa sijaitseva toimistorakennus Ympyrätalo (1968) on näkyvä osa Kallion aluetta. Merkittäviä rakennuksia Helsingissä ovat myös Alvar Aallon suunnittelemat Finlandia-talo (1968–1971) sekä Stora Enson pääkonttori (1962) Katajanokalla. Töölössä sijaitseva Temppeliaukion kirkko (1969) on louhittu kallion sisään. 146 metriä korkea Pasilan linkkitorni (1983) on Helsingin toiseksi korkein rakennelma, Salmisaaren voimalaitoksen piipun jälkeen.

Eteläistä Helsinkiä Hotelli Tornista nähtynä. Vasemmalla Erottajan pelastusaseman torni, keskellä Johanneksenkirkko ja oikealla Mikael Agricolan kirkko. Taustalla Suomenlinnaa ja Suomenlahti. Etualalla Helsingin vanha kirkko ja vanhan kirkon puisto eli Ruttopuisto.
Eteläistä Helsinkiä Hotelli Tornista nähtynä. Vasemmalla Erottajan pelastusaseman torni, keskellä Johanneksenkirkko ja oikealla Mikael Agricolan kirkko. Taustalla Suomenlinnaa ja Suomenlahti. Etualalla Helsingin vanha kirkko ja vanhan kirkon puisto eli Ruttopuisto.

Kaupunginosat ja piirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluejakojen vertailu
Kaupunginosajako Piirijako
59 kaupunginosaa 8 suurpiiriä
33 peruspiiriä
148 osa-aluetta 148 osa-aluetta
404 pienaluetta 404 pienaluetta[31]

Helsinki jakaantuu 59 kaupunginosaan. Sen lisäksi lähinnä Helsingin kaupungin hallinnon tarpeita varten on luotu piirijako.

Helsingin kantakaupunki tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä Helsingin ydinaluetta, esikaupunkien ja lähiöiden vastakohtana. Nimitykset liikekeskusta ja ydinkeskusta tarkoittavat yleensä Kluuvia sekä Kampin itä- ja pohjoisosia.

Kaupunginosat osa-alueineen suurpiireittäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kahdeksan suurpiiriä.
Eero Hyvämäki, Jukka Karhunen ja Risto Parkkinen, Suomen Kansallisooppera, 1993.
Eteläinen suurpiiri: 1. Kruununhaka | 2. Kluuvi | 3. Kaartinkaupunki | 4. Kamppi | 5. Punavuori | 6. Eira | 7. Ullanlinna | 8. Katajanokka | 9. Kaivopuisto | 13. Etu-Töölö | 14. Taka-Töölö | 20. Länsisatama (Ruoholahti; Salmisaari; Lapinlahti; Jätkäsaari; Hernesaari) | 31. Lauttasaari (Kotkavuori; Vattuniemi; Myllykallio; Koivusaari) | 52. Suomenlinna
Läntinen suurpiiri: 15. Meilahti | 16. Ruskeasuo (Vanha Ruskeasuo; Pikku Huopalahti) | 18. Laakso | 29. Haaga (Etelä-Haaga; Kivihaka; Pohjois-Haaga; Lassila) | 30. Munkkiniemi (Vanha Munkkiniemi; Kuusisaari; Lehtisaari; Munkkivuori; Niemenmäki; Talinranta) | 32. Konala | 33. Kaarela (Kannelmäki; Maununneva; Malminkartano; Hakuninmaa; Kuninkaantammi; Honkasuo) | 46. Pitäjänmäki (Pajamäki; Tali; Reimarla; Marttila; Pitäjänmäen yritysalue)
Keskinen suurpiiri: 10. Sörnäinen (Vilhonvuori; Kalasatama; Sompasaari; Hanasaari) | 11. Kallio (Siltasaari; Linjat; Torkkelinmäki) | 12. Alppiharju (Harju; Alppila) | 17. Pasila (Länsi-Pasila; Pohjois-Pasila; Itä-Pasila; Keski-Pasila) | 21. Hermanni (Hermanninmäki; Hermanninranta; Kyläsaari) | 22. Vallila | 23. Toukola (Toukola; Arabianranta) | 24. Kumpula | 25. Käpylä | 26. Koskela | 27. Vanhakaupunki
Pohjoinen suurpiiri: 28. Oulunkylä (Pirkkola; Maunula; Metsälä; Patola; Veräjämäki; Maunulanpuisto; Veräjälaakso) | 34. Pakila (Länsi-Pakila; Itä-Pakila) | 35. Tuomarinkylä (Paloheinä; Torpparinmäki; Tuomarinkartano; Haltiala)
Koillinen suurpiiri: 36. Viikki (Viikinranta; Latokartano; Viikin tiedepuisto; Viikinmäki) | 37. Pukinmäki | 38. Malmi (Ylä-Malmi; Ala-Malmi; Pihlajamäki; Tattariharju; Malmin lentokenttä; Pihlajisto) | 39. Tapaninkylä (Tapaninvainio; Tapanila) | 40. Suutarila (Siltamäki; Tapulikaupunki; Töyrynummi) | 41. Suurmetsä (Puistola; Heikinlaakso; Tattarisuo; Alppikylä; Jakomäki)
Kaakkoinen suurpiiri: 19. Mustikkamaa–Korkeasaari | 42. Kulosaari | 43. Herttoniemi (Länsi-Herttoniemi; Roihuvuori; Herttoniemen yritysalue; Herttoniemenranta) | 44. Tammisalo | 48. Vartiosaari | 49. Laajasalo (Yliskylä; Jollas; Tullisaari; Kruunuvuorenranta; Hevossalmi) | 50. Villinki | 51. Santahamina | 53. Ulkosaaret (Länsisaaret; Itäsaaret; Aluemeri)
Itäinen suurpiiri: 45. Vartiokylä (Vartioharju; Puotila; Puotinharju; Myllypuro; Marjaniemi; Roihupellon teollisuusalue; Itäkeskus) | 47. Mellunkylä (Kontula; Vesala; Mellunmäki; Kivikko; Kurkimäki) | 54. Vuosaari (Keski-Vuosaari; Nordsjön kartano; Uutela; Meri-Rastila; Kallahti; Aurinkolahti; Rastila; Niinisaari; Mustavuori)
Östersundomin suurpiiri: 55. Östersundom | 56. Salmenkallio | 57. Talosaari | 58. Karhusaari | 59. Ultuna (Landbo, Puroniitty)

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin asukasluku (28.2.2015) on 623 135, josta suomenkielisiä on 83,7 %, ruotsinkielisiä 6,0 % ja muunkielisiä 10,2 %. Asukkaista on suurempi osa naisia (53,4 %) kuin muualla Suomessa (51,1 %). Kaupungin väestötiheys on 3 049,66 henkilöä/km² (maa-alueet).[32][33]

Helsingin voimakas kasvu alkoi pääkaupungiksi tulemisen myötä 1810-luvulla. Se jatkui aina 1960-luvulle, jolloin kaupungistumisen aalto, maaltapako kaksinkertaisti Helsingin väkiluvun 20 vuoden aikana.

Helsinki Syntymapaikka 2010.svg

1960-luvulla Helsingin väestönkasvu pysähtyi, kun pääkaupungin väestöä muutti Espoon ja Vantaan uusiin lähiöihin, jossa väestönkasvu jatkui entistä tahtia. Alettiin puhua pääkaupunkiseudusta. Myöhemmin Helsingin lisäksi myös Espoossa ja Vantaalla alkoi kaavoitus olla riittämätöntä ja tämän seurauksena Helsingin kaupunkiin alun perin suuntautunut muuttovirta alkoi ulottua yhä kauemmas Helsingin seudulle entisiin maaseutukuntiin ja vieläkin kauemmaksi, jopa Lohjalle, Hämeenlinnaan, Lahteen ja Porvooseen saakka. Helsinkiläisten lukumäärä ylitti 600 000:n rajan kesällä 2012. Helsingin väkiluvun on arvioitu olevan vuonna 2050 noin 860 000.[34]

Vuodenvaihteessa 2011/2012 vieraskielisten (joiden äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi) osuus Helsingin väestöstä oli 11,5 prosenttia. Suurimmat vieraskielisten ryhmät olivat venäjänkieliset (14 532), vironkieliset (9 065) ja somalinkieliset (6 843).[35] Muiden kuin Suomen kansalaisten osuus kaupungin väestöstä oli vuodenvaihteessa 2011/2012 8 prosenttia.[35]

Helsingin keskustaajama ulottuu Helsingin lisäksi usean naapurikunnan alueelle.[36] Yhteensä Helsingin keskustaajamassa on 1 159 211 asukasta ja sen pinta-ala on 631,11 neliökilometriä.[37] Helsingin keskustaajaman alueella sijaitse kolme paikkatietomuotoisen alueluokituksen mukaista kaupunkialuetta: Helsingin, Keravan ja Järvenpään kaupunkialueet.[38]

Asuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvulla rakennettu Puu-Käpylä edustaa niin kutsuttua puutarhakaupunkiaatetta.

Vuoden 2009 lopussa Helsingissä oli noin 326 000 asuntoa.[39] Yksinasuminen on yleistynyt ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun mennessä lähes puolet asuntokunnista oli yhden hengen talouksia.[40] Vuonna 2009 Helsingissä oli osapuilleen saman verran omistus- ja vuokra-asuntoja.[41]

1900-luvun taitteessa Helsingin asuntokantaa leimasi säädynmukaisuus: varakkaat asuivat verraten tasokkaasti, varattomat sitä vastoin alkeellisissa hökkeleissä. Sosiaalinen asuntotuotanto aloitettiin vuonna 1905. Töölöön ja Alppilaan rakennettiin asuntoja, joiden varustukseen kuului muun muassa vesijohto ja viemäri. Pitkänsillan pohjoispuoliset alueet saivat asemakaavan ja kunnallistekniikan 1900-luvun alusta lähtien. Suurin osa asui vuokralla ja vuokrat olivat korkeat, joten alivuokralaisuus oli yleistä.[42]

Helsinkiläisten asumiselle on ollut tyypillistä ahtaus, tosin ahtauden määritelmää on muutettu ajan saatossa useaan otteeseen. Vuonna 1950 ahtaan asumisen kriteeri nostettiin kolmesta hengestä huonetta kohden kahteen henkeen huonetta kohden. Tuolloin kolmannes kaupunkilaisista asui ahtaasti, saman määritelmän mukaan vuonna 2009 asui ahtaasti 0,7 %.[43] Vuonna 1990 ahtaasti asumisen rajaksi määriteltiin yli yksi henkilö huonetta kohden, eikä keittiötä enää laskettu huoneeksi. Uuden määritelmän mukaan viidesosa helsinkiläisistä asui ahtaasti vuonna 2009.[44] Vuonna 2009 Helsingissä oli noin 3 500 yksinäistä asunnotonta, asunnottomia perheitä ja pariskuntia oli 165.[45]

1920-luvulla asuntorakentaminen oli noususuhdanteessa. Kaupungin ilme muuttui ratkaisevasti, kun puutalot purettiin kerrostalojen tieltä. Etu-Töölöön kohosi 1910-luvulla myöhäisjugend-tyylisiä kerrostaloja, 1920-luvulla suosittiin punatiiliklassismia.[46] Toisen maailmansodan jälkeen Helsingin asuntopula oli ennennäkemätön. Pommitukset olivat tuhonneet asuntoja ja uustuotanto oli sodan aikana hiipunut. Suomessa taloudelliset voimavarat keskitettiin sotakorvausten maksamiseen ja uudet asunnot saivat odottaa.[47] Rintamamiestaloja nousi muun muassa Herttoniemeen, Pakilaan ja Paloheinään. Kaupunkirakenne hajautui ja ihanteena oli luonnonläheisyys. Syntyi matalia kerrostalorivistöjä, rivitaloja ja tornimaisia pistetaloja.[48] Maaltamuuttajat alkoivat muuttaa kantakaupungin sijasta uusiin lähiöihin 1960-luvun puolenvälin jälkeen.[49]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanterinkatu on Helsingin keskeinen ostoskatu

Helsingin seutu luokitellaan yhdeksi nopeimmin kasvavaksi suurkaupunkialueeksi Euroopan unionissa.[50] Vuonna 2012 Helsingin kaupunki sai verotuloja arviolta 2 755 miljoonaa euroa, yhteensä tuloja kertyi noin 4 434 miljoonaa.[51] Suomen valtionosuusjärjestelmässä Helsinki on nettomaksaja kuten muutkin pääkaupunkiseudun kunnat.[52] Helsingin kaupungin talous on ollut useimpina vuosina ylijäämäinen, lähinnä kaupungin omistaman Helsingin energian ansiosta, joka tuottaa vuosittain lähes 300 miljoonaa euroa voittoa.[53][54]

Helsinki on pörsseineen ja Aleksanterin ”pankkikatuineen” Suomen talouselämän keskus. Useat suomalaiset pörssiyhtiöt ja lähes kaikki Suomen keskeiset pankit ja vakuutusyhtiöt pitävät Helsinkiä kotipaikkanaan. Pääkaupunkiseudun suurten yritysten pääkonttoreista noin 58 % (104) sijaitsee Helsingissä. Merkittäviä helsinkiläistaustaisia yrityksiä ovat Elisa (entinen Helsingin Puhelinyhdistys, HPY), viestintäkonsernit Otava sekä Sanoma sekä kaupan alalla Kesko, Stockmann ja HOK-Elanto.

Monet teollisuustuotantolaitokset ovat vuosien kuluessa siirtyneet pois Helsingin kaupungin alueelta, eikä Helsinkiä voi enää pitää Suomen tärkeimpänä teollisuuskaupunkina, joka asema sillä oli 1950-luvun alussa. Jäljellä on kuitenkin vielä muun muassa STX Europen Hietalahden telakka, nykyisin Iittalan omistama Arabian posliinitehdas, ABB:n tuotantolaitokset Pitäjänmäellä ja Vuosaaressa sekä Paulig:in paahtimo Vuosaaressa.

Kolmen sepän aukio.

Työpaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2005 lopussa Helsingissä oli 373 000 työpaikkaa, joista noin 118 500 oli julkisen sektorin työpaikkoja.[55] Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja. Kaupunkilaisten erilaisista palveluista vastaavat lähes 39 000 työntekijää. Helsinkiläisistä 18–64-vuotiaista 72,0 % oli työllisiä vuonna 2011,[56] kun koko maan vastaava lukema oli 69,9 %.[57] Muuhun Suomeen verrattuna Helsingissä on vähän teollisuustyöpaikkoja, mutta runsaasti liike-elämän palvelujen ja tukku- ja vähittäiskaupan työpaikkoja. Pääkaupungissa on yli 68 000 tietotekniikkaan liittyvien toimialojen työpaikkaa. Se on noin kolmasosa koko Suomen informaatiosektorin työpaikoista.[58]

Suurimmat työpaikkakeskittymät sijaitsevat kantakaupungin alueella, ydinkeskustan ohella Pasilassa ja Meilahdessa. Kantakaupungissa merkittäviä julkisen sektorin työllistäjiä ovat eri ministeriöt ja keskusvirastot. Kantakaupungin ulkopuolella merkittäviä työpaikkakeskittymiä ovat Lauttasaari, Pitäjänmäki, Herttoniemi, Itäkeskus ja Vuosaari.

Helsingin työpaikkaomavaraisuus on 130,8 % (2011)[59], joten useat muiden kuntien asukkaat käyvät Helsingissä töissä. Tähän Helsingin työssäkäyntialueeseen, eli paikkakuntiin, joista käydään paljon Helsingissä töissä, kuuluvat Tilastokeskuksen mukaan (2004) pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi seuraavat kunnat. Tiehallinnon laskurin antamat luvut kertovat etäisyyden paikkakuntien keskustoista Erottajalle.

     

Kunnallishallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin hallinto
C. L. Engel, Helsingin kaupungintalo, 1833.

Helsingin kaupunginvaltuustossa on 85 jäsentä, joista miehiä 43 ja naisia 42 nykyisellä kaudella (2013–2016). Muun Suomen poliittiseen kenttään verrattuna suurin ero on Suomen Keskustan pieni kannatus. Vihreät palasi vuoden 2008 vaaleissa toiseksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi SDP:n jäädessä kolmanneksi.

Helsingin kaupunginjohtaja on Jussi Pajunen ja apulaiskaupunginjohtajia ovat Hannu Penttilä (kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi), Tuula Haatainen (sivistys- ja henkilöstötoimi), Pekka Sauri (rakennus- ja ympäristötoimi) ja Paula Kokkonen (sosiaali- ja terveystoimi).

Vuonna 2011 Helsingin kaupungin organisaatio koostui 29 virastosta ja kuudesta kunnallisesta liikelaitoksesta.[60] Virastojen ja laitosten lisäksi kaupunkikonserniin kuuluu tytäryhteisöinä 112 kaupungin omistamaa osakeyhtiötä[61] ja 11 säätiötä.[62] Kaupungin palveluksessa oli vuonna 2011 noin 39 000 henkilöä ja tytäryhteisöjen palveluksessa noin 4400.[63]

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä sijaitsee neljä tiede- tai taideyliopistoa: Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Svenska handelshögskolan. Opiskelijoita näissä on lähes 50 000 – yli 28 % koko Suomen yliopisto-opiskelijoista.[64] Helsingissä toimii myös puolustusministeriön alainen Maanpuolustuskorkeakoulu.

Lisäksi toiminnassa on kuusi ammattikorkeakoulua Diak, Humak, Laurea, Metropolia, Haaga-Helia ja ruotsinkielinen Arcada. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee yli 19 000 opiskelijaa; tarjolla on yli 30 eri perustutkintoa. Yleissivistävästä aikuiskoulutuksesta huolehtivat aikuislukiot sekä kansalais- ja työväenopistot. Suomenkielisellä työväenopistolla toimintaa on 90 pisteessä.

Kaupungissa on 215 peruskoulua, lukiota tai aikuislukiota ja niissä runsaat 71 000 oppilasta. Opinahjoista 30 on ruotsinkielisiä. Lisäksi on englannin-, saksan-, ranskan- ja venäjänkielisiä kouluja. Oman äidinkielen opetusta annetaan kaikkiaan 40 kielellä.

Terveydenhuolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kunnallisesta terveydenhuollosta vastaavia terveysasemia on yhteensä 31. Päivystäviä sairaaloita ovat Malmin ja Marian sairaalat, sekä alle 16-vuotiaiden kohdalla Lastenklinikka. Erikoissairaanhoito on Uudellamaalla organisoitu neljäksi sairaanhoitoalueeksi, joiden lisäksi Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan toimialue muodostaa oman kokonaisuutensa. Terveyskeskussairaaloita on kahdeksan eri puolilla kaupunkia. Hampaidenhuoltoa hoitaa 46 yksikköä. Psykiatrian poliklinikoita on 16. Kaupungin erikoisyksikköjä ovat ehkäisyneuvonta, merimiesterveydenhuolto, potilasasiamies, puheterapia, rintasyövän seulonta, sukupuolitautien poliklinikka, tartuntatautiyksikkö, työterveyshuolto yrityksille ja vammaisneuvola.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirillä on 22 sairaalaa, joista Helsingissä sijaitsevat:

Sosiaalipalvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kaupungin sosiaalipalveluista vastaa sosiaali- ja terveysvirasto. Lapsiperheiden palvelut sisältävät perhekeskuksen, perheneuvolan ja sijaishuollon. Aikuisten palveluita puolestaan ovat muun muassa maahanmuuttajapalvelut, työhön kuntoutus, sosiaalinen kuntoutus ja asunnottomien palvelut.[65] Sosiaali- ja terveysviraston alaisuudessa on 11 sosiaaliasemaa, jotka tarjoavat sosiaalityön palveluita, kuten toimeentulotukea.[66] Sosiaalivirasto tarjoaa myös työllistymistä tukevia palveluita, kuten vajaatyökuntoisten ja työllistymisvaikeuksissa olevien työtoimintaa.[67]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä toimivat Suomen ainoat raitiotie-, metro- ja kaupunkijunajärjestelmät.
Oranssi on Helsingin metron tunnusväri.

Helsingissä toimii Helsingin seudun liikenteen (HSL) organisoima kattava julkinen liikenne, joka koostuu linja-autojen säteittäis- ja poikittaisyhteyksistä, 12 linjan raitiovaunujärjestelmästä, kaksihaaraisesta metroradasta sekä kolmesta lähijunin liikennöitävästä kaupunkiradasta. Vuonna 2002 joukkoliikennematkoja tehtiin vuodessa noin 210 miljoonaa ja niiden osuus kaikista ajoneuvomatkoista oli Suomen suurin. Matkoista vajaa puolet taitetaan bussilla, vajaa kolmannes raitiovaunuilla ja reilu neljännes metrolla.[68]

Kantakaupungissa vilkasliikenteisin tie on Sörnäisten rantatie. Merkittävimmät säteittäiset väylät ovat Itäväylä, Porvoonväylä, Lahdenväylä, Tuusulanväylä, Hämeenlinnanväylä, Turunväylä ja Länsiväylä. Lisäksi Helsinkiä kiertävät Kehä I (Suomen vilkasliikenteisin tie) ja Kehä III.

Tuhatta asukasta kohti Helsingissä on 373 autoa,[69] joka on alhainen luku (koko Suomi 551 autoa[70]). Tämä johtuu laajalti siitä, että kaupungissa on hyvin toimiva joukkoliikenne. Lisäksi kaupungissa asuu paljon opiskelijoita ja nuoria. Autoja myös käytetään Helsingissä keskimääräistä vähemmän, sillä monet auton omistavista kulkevat käyttävät kaupungin laajaa julkista liikennettä.

Lentoliikennettä palvelee Vantaalla sijaitseva Helsinki-Vantaan lentoasema. Yleisilmailua varten käytössä on pienempi Helsinki-Malmin lentoasema.

Helsingin päärautatieasema on Suomen matkustajaliikenteen keskeinen pääteasema ja sieltä on myös ulkomaanyhteydet Pietariin ja Moskovaan. Pasilan rautatieasemalla rautatie haarautuu kohti länttä ja pohjoista. Rautateiden pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kolme kaupunkirataa tarjoavat yhteyksiä eri puolille pääkaupunkiseutua.

Helsingin Satama on merkittävä yleisen liikenteen tuonti- ja vientisatama ja vilkkain matkustajasatama sekä risteily- että linjaliikenteessä. Vuonna 2011 Helsingin satamassa oli 8 779 aluskäyntiä eli keskimäärin yli 24 laivaa joka päivä.[71] Helsingin satamien kautta kulki vuonna 2011 noin 10,3 miljoonaa matkustajaa.[72] Kesäsesongin aikana satamissa vieraili vuonna 2011 yli 258 risteilyalusta, jotka toivat Helsinkiin 385 000 päiväkävijää.[73] Matkustajaliikenteessä Viking Line, Silja Line, Tallink ja ynnä muut tarjoavat säännöllisiä laivayhteyksiä lähinnä Tallinnaan, Tukholmaan ja Pohjois-Saksaan. Matkustajaliikenne keskittyy Etelä- ja Länsisatamaan ja tavaraliikenne Vuosaaren satamaan.[74]

Veneilijöitä varten kaupungin rannoilla on runsaat 11 400 laituripaikkaa. Suomenlinnaan kulkee lautta ja Helsingin edustan ulkoilusaariin on järjestetty vesibussiliikennettä.

Nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Suomenlinnaan matkustajalautalta.
Pääartikkeli: Helsingin nähtävyydet

Merellinen Helsinki on maisemanähtävyys itsessään, yksi Suomen 27:stä kansallismaisemasta. Merkittävimpiä nähtävyyksiä on Suomenlinnan linnake, joka on merkitty UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Toinen saarikohde on Seurasaaren virkistysalue ja ulkoilmamuseo. Perheellisille ja lastenmielisille sopivia nähtävyyksiä ovat Linnanmäen huvipuisto ja Korkeasaaren eläintarha. Helsingin kirkoista suosituimpia ovat Temppeliaukion kirkko, ortodoksinen Uspenskin katedraali sekä Helsingin tuomiokirkko, joka hallitsee empiretyylistä Senaatintoria. Sen reunalla sijaitsevat Helsingin yliopiston päärakennus ja Valtioneuvoston linna. Senaatintorilta on lyhyt matka Kauppatorille, jonka reunalla sijaitsevat Presidentinlinna ja Helsingin kaupungintalo. Esplanadin puisto on ydinkeskustan merkittävin puisto. Mannerheimintien varrella sijaitsevat muun muassa Kansallismuseo, joka esittelee Suomen historiaa kivikaudelta 2000-luvulle, eduskuntatalo, nykytaiteen museo Kiasma sekä Stockmannin tavaratalo. Aleksanterinkatu on merkittävin ostos- ja liikekatu keskustassa. Pohjoismaiden suurin ostoskeskus on Kauppakeskus Itäkeskus, jonne pääsee metrolla. Toinen merkittävä ostoskeskus Helsingin metroreitin varrella on ydinkeskustassa sijaitseva viisikerroksinen Kampin keskus. Pikakatsauksen Helsingin keskusta-alueeseen voi tehdä ajamalla ympäri linjan 3T raitiovaunulla, joka ajaa kahdeksikkoreittiä. Töölössä sijaitsevassa Ratikkamuseossa voi tutustua Helsingin joukkoliikenteen historiaan. Olympiastadionin 72 metriä korkeasta tornista voi luoda yleiskatsauksen Helsinkiin.

Tunnettuja patsaita ja muistomerkkejä ovat muun muuassa keisari Aleksanteri II:n patsas (1894), suihkulähdeveistos Havis Amanda (1908), Paavo Nurmen juoksijapatsas (1925), Kolmen sepän patsas (1932), Aleksis Kiven muistopatsas (1939), marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas (1960) ja Sibelius-monumentti (1967).

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin kulttuuri

Tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivopuiston kesäkonsertin yleisöä vuonna 2005.

Helsingin ehkä tunnetuin kulttuuritapahtuma on loppukesällä alkava Helsingin Juhlaviikot, joka on usean viikon kestävä musiikkia, teatteria, taidenäyttelyitä ja performansseja eri puolilla kaupunkia esittelevä tapahtuma. Juhlaviikkojen suosituin yksittäinen tapahtuma on Taiteiden yö, jonka aikana ydinkeskustassa on useassa paikassa esitteillä erilaisia taideteoksia tilataiteesta ja performansseista taidenäyttelyihin puolille öin ja pitempäänkin. Vuonna 2004 Helsingin juhlaviikoilla oli noin 245 000 kävijää.

Vuosittain toukokuussa järjestetään Kaisaniemen puistossa eri kulttuureja esittelevä ilmaistapahtuma Maailma kylässä.

Kesäkuun 12. päivänä vietetään Helsinki-päivää, jonka lukuisat viihdetapahtumat huipentuvat kymmeniä tuhansia ihmisiä kokoavaan Kaivopuiston kesäkonserttiin.

Heinäkuinen Tuska-festivaali on metallimusiikin suurin tapahtuma Pohjoismaissa. Vuonna 2006 tapahtumassa vieraili noin 33 000 kävijää.[75]

Elokuussa urbaanin musiikin ja kaupunkikulttuurin Flow Festival kerää kävijöitä Suvilahteen. Vuonna 2013 festivaalilla oli 61 500 kävijää.[76]

Elokuvan puolelta merkittävin tapahtuma on syksyisin järjestettävä Rakkautta ja Anarkiaa, joka runsaan viikon aikana näyttää sadoissa näytöksissä useita kymmeniä elokuvia, jotka eivät ole ikinä päätyneet tai tule päätymään laajempaan levitykseen esimerkiksi poikkitaiteellisuutensa takia. Vuonna 2004 Rakkautta ja Anarkiaa keräsi 44 000 katsojaa. Dokumenttiin keskittyvä DocPoint on vakiinnuttanut asemansa muutamassa vuodessa lajityypin tärkeimpänä katselmuksena Suomessa.

Kulttuurin järjestäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä sijaitsee monia Suomen keskeisiä kulttuurilaitoksia kuten valtion taidemuseo Ateneum, nykytaiteen museo Kiasma, Suomen Kansallisooppera, Kansallisarkisto sekä useita teattereita kuten Kansallisteatteri, Helsingin kaupunginteatteri sekä Ruotsalainen teatteri.

Helsingissä toimii kaksi ammattimaista sinfoniaorkesteria, Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri. Molemmat pitävät klassisen musiikin konsertteja vuonna 2011 valmistuneessa Musiikkitalossa. Suuria populaarimusiikin keikkoja pidetään Olympiastadionilla, Hartwall-areenassa ja Helsingin jäähallissa. Rock-klubeista tunnetuin on Tavastia-klubi. Kallion kaupunginosassa sijaitsee baareja ja pubeja enemmän kuin missään muualla Suomessa.

Helsingissä on 46 elokuvasalia. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin teatteri Orion ja muut toimitilat sijaitsevat nekin pääkaupungissa. Suurimpia elokuvasaleja ovat noin 700-paikkaiset Bio Rex ja Tennispalatsin 1-sali.

Kaupungissa on myös kunnallisia kulttuuripalveluita, esimerkiksi kirjastoja. Helsingin kaupunginkirjaston pääkirjasto sijaitsee Pasilassa ja uutta Keskustakirjastoa suunnitellaan Töölönlahdelle. Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus hallinnoi Helsingin kulttuurikeskuksia kuten Kanneltaloa ja Malmitaloa. Niissä järjestetään vuosittain useita kymmeniä konsertteja ja muita esityksiä.

Urheilu ja liikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin suurin säännöllinen urheilutapahtuma on vuodesta 1976 alkaen järjestetty lasten ja nuorten jalkapalloturnaus Helsinki Cup. Laajat massat kerää myös elokuinen Helsinki City Marathon, jonka reitti kiertää Helsinkiä rantaviivaa seuraillen. Suomen suurin juoksutapahtuma kerää vuosittain noin 6000 osanottajaa. Suuri liikuntajuhla on myös Naisten Kymppi. Helsingissä on järjestetty lukuisia kansainvälisestikin hyvin merkittäviä arvokilpailuja. Näistä omassa luokassaan ovat vuoden 1952 Helsingin olympialaiset.

Helsingin suurimpia urheiluseuroja on yli 2 800 jäsenen HIFK, jonka lajivalikoimaan kuuluvat jääkiekko, jääpallo, jalkapallo, keilailu, käsipallo, salibandy ja yleisurheilu ja on samalla Suomen suurin seurajoukkue. Helsinkiläinen jääkiekkojoukkue Jokerit puolestaan on pelannut kansainvälisessä KHL-sarjassa kaudesta 2014–15 alkaen. Jokereiden kotihalli Hartwall-areena on Suomen suurin monitoimihalli. HJK eli Helsingin Jalkapalloklubi on Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapalloseura. Kolmosessa jalkapalloa pelaava Ponnistus on perustettu vuonna 1887 ja on yksi Suomen vanhimpia yhtäjaksoisesti toimineita urheiluseuroja.

Suurin osa Helsingin liikuntapaikoista on Helsingin kaupungin liikuntaviraston vastuulla, kuten 70 liikuntahallia tai -salia ja noin 350 urheilukenttää. Jäähalleja on yhdeksän, joista kolme liikuntaviraston hallinnassa. Uimaan Helsingissä pääsee 14 uimahallissa, joista suurin on Mäkelänrinteen uintikeskus, kahdessa maauimalassa ja yli 20 uimarannalla, joista Hietaniemen uimaranta lienee tunnetuin. Oulunkylän urheilupuistossa sijaitsee talvisin teko­jää­rata. Vuosaaressa toimii kesällä Vuosaaren Melontakeskus.

Ystävyyskaupungit ja kansainväliset yhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingillä ei ole varsinaisia ystävyyskaupunkeja, mutta Helsinki harjoittaa kahden- ja monenvälistä yhteistyötä useiden tahojen kanssa. Helsingillä on yhteydet muiden EU-maiden ja pohjoismaiden pääkaupunkeihin sekä Itämeren alueen yhteistyökaupunkeihin. Näiden lisäksi Helsingillä on erityistä yhteistyötä Moskovan ja Pekingin kanssa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietaniemen uimaranta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2015 1.1.2015. Maanmittauslaitos. Viitattu 28.3.2015.
  2. a b Suomen asukasluvut kuukausittain – Kunnittain aakkosjärjestyksessä 28.2.2015. Väestörekisterikeskus. Viitattu 28.3.2015.
  3. a b Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990–2012, laaja alueluokitusryhmittely 31.12.2012. Tilastokeskus. Viitattu 27.5.2013.
  4. Luettelo kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2015 25.11.2014. Verohallinto. Viitattu 12.4.2015.
  5. Kunnallisvaalit 2012 tulospalvelu 28.10.2012. Oikeusministeriö. Viitattu 28. tammikuuta 2013.
  6. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2013. Tilastokeskus.
  7. Lindström, Salla: 6.1.3 Väestö ja kulttuuri Internetix. Viitattu 30.7.2013.
  8. Helsingin seutu tilastoina
  9. Data behind figures 1- 4 and maps 1-3 of Regional Focus Nr 3: Metro Regions (englanniksi)
  10. Jäppinen, Jere: Mistä Helsingin nimi on peräisin?. Helsingin Sanomat, 15.11.2011, s. D2.
  11. a b c d Helsingin historiaa 26.03.2013. Helsingin kaupunki. Viitattu 30.7.2013.
  12. a b c Helsinki – Suomi Matkaoppaat.com. Viitattu 31.7.2013.
  13. Zetterberg, Seppo & Kallio, Veikko: Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 388. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
  14. Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen: Historian Tuulet 7, s. 9. Otava, 2004. .
  15. Vilkko, Marjo: ”Stadin slangi”, Suomi on ruotsalainen, s. 216–219. Helsinki: Schildts & Söderströms, 2014. ISBN 978-951-52-3419-3.
  16. Lähde retkelle pääkaupunkiseudun luontoon: Retkikalenteri 2007, pdf:n sivu 11
  17. Mitkä ovat Helsingin nimikkoeläin ja nimikkokasvi? Kysy kirjastonhoitajalta. 30.8.2001. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 30.7.2013.
  18. Helsingin nimikkolajit 09.07.2012. Ympäristökeskus. Viitattu 30.7.2013.
  19. Helsingin uusi maantieteellinen keskipiste Viikissä 19.12.2005. Helsingin yliopisto. Viitattu 27.9.2011.
  20. Helsingin kaupunginkirjasto – Kysy mitä vain: Mikä on Helsingin korkein kohta kun rakennuksia ei huomioida?
  21. Lehtimäki, Elena: Kivikon luonto- ja kulttuuripolku (PDF) 19.12.2005. Helsingin ympäristökeskus. Viitattu 1.9.2007.
  22. Tilastoja Suomen ilmastosta 1981–2010 (Internet Archive) 2012. Ilmatieteen laitos. Viitattu 19.4.2014.
  23. Yliopiston almanakka 2012, s. 36. Ajasto / Helsingin Yliopisto. ISBN 6416346266002.
  24. Pirinen, Pentti et al: Tilastoja Suomen ilmastosta 1981–2010. Ilmatieteen laitos, 2012. ISSN 0782-6079. ISBN 978-951-697-765-5 (nid.) ISBN 978-951-697-766-2 (pdf). Teoksen verkkoversio.
  25. Helsinki, Finland World Climate Guide. Viitattu 21.06.2011. (englanniksi)
  26. Kuninkaanportti ja Linnoitus Suomenlinna. Viitattu 2.3.2014.
  27. Vanha kirkko 2012. Helsingin seurakunnat. Viitattu 2.3.2014.
  28. Säätytalo virtual helsinki. Viitattu 2.3.2014.
  29. Uspenskin katedraali Visit Helsinki. Viitattu 2.3.2014.
  30. Onni Tarjanne Arkkitehtuurimuseo. Viitattu 2.3.2014.
  31. Helsingin kaupunginhallituksen pöytäkirja 26.11.2012, §1329, kaupungin piirijaon tarkistaminen ja kaupunginosajaon muutokset Viitattu 20.12.2013.
  32. Valkonen, Tapani ym.: Tutkimuksia 10/2007: Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja sen väestönosaryhmissä 1991–2005 17.12.2007. Helsingin kaupunki, tietokeskus. Viitattu 30.12.2007.
  33. Elinajanodote 8.9.2009. Tilastokeskus.
  34. Kaupunkikaava – Helsingin uusi yleiskaava: Visio 2050. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2013. Teoksen verkkoversio (PDF).
  35. a b Peuranen, Eeva-Kaisa & Vuori, Pekka: Helsingin väestö vuodenvaihteessa 2011/2012 ja väestönmuutokset vuonna 2011. Helsingin kaupunki, tietokeskus. ISSN 1455-7231 (painettu), ISSN 1796-721X (verkossa). Teoksen verkkoversio (PDF).
  36. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 26.9.2013.
  37. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 26.9.2013.
  38. Helminen, Ville et al: Paikkatietomuotoisen alueluokituksen muodostamisperiaatteet (PDF) Suomen ympäristökeskus. [vanhentunut linkki]
  39. Helsinki tiedon kohteena, s. 13 ja 26.
  40. Helsinki tiedon kohteena, s. 21 ja 22.
  41. Helsinki tiedon kohteena, s. 30–32.
  42. Helsinki tiedon kohteena, s. 14, 15 ja 18.
  43. Helsinki tiedon kohteena, s. 20.
  44. Helsinki tiedon kohteena, s. 22 ja 23
  45. Helsinki tiedon kohteena, s. 34.
  46. Helsinki tiedon kohteena, s. 16 ja 17.
  47. Helsinki tiedon kohteena, s. 19 ja 20
  48. Helsinki tiedon kohteena, s. 24
  49. Helsinki tiedon kohteena, s. 27 ja 28.
  50. Helsinki City Urban Office: Web Publications 39/2006 – The Economic Map of Urban Europe
  51. Hel.fi Talousarvio 2012
  52. Helsinginuutiset.fi
  53. HS:Vanhuksia hoidetaan väärässä paikassa, viitattu 7. toukokuuta 2009
  54. Tarkastuslautakunta: Valtion pitää maksaa Helsingille suurkaupunkirahaa 7.5.2009. HS.fi. Viitattu 7.5.2009.
  55. Suokas, Juha: Tilastoja 22/2007: Työpaikat Helsingissä 2004 ja ennakkotiedot 2005 16.8.2007. Helsingin kaupunki, tietokeskus. Viitattu 30.12.2007.
  56. http://verti2.stat.fi/VERTI-JAK/graph/Graphserver.htm?ifile=quicktables/Kuntaliitto2013/D_Tyossakaynti//D02_k&rind=35
  57. http://verti2.stat.fi/VERTI-JAK/graph/graphserver.htm?ifile=quicktables/Kuntaliitto2013/D_Tyossakaynti//D02_m&rind=
  58. YTV – yritykset ja toimipaikat
  59. Työpaikkaomavaraisuus kuntien tunnuslukuna 26.5.2014.
  60. Helsingin kaupunki: Virastot ja laitokset
  61. Helsingin kaupunki: Kaupunkikonsernin tytäryhtiöt
  62. Helsingin kaupunkikonsernin tytäryhteisöt Hel.fi. Viitattu 19.4.2014.
  63. Helsingin kaupungin henkilöstökeskus
  64. Tilastokeskus: Yliopistojen uudet opiskelijat ja opiskelijat yhteensä yliopistoittain ja koulutusasteittain 2006 (Excel-tiedosto) 24.4.2007. Viitattu 30. 12.2007.
  65. Keskitetty neuvonta Helsingin kaupunki. Viitattu 1.11.2010.[vanhentunut linkki]
  66. Sosiaaliasemat Helsingin kaupunki. Viitattu 1.11.2010.[vanhentunut linkki]
  67. Sosiaaliasemat Helsingin kaupunki. Viitattu 1.11.2010.[vanhentunut linkki]
  68. HKL – osa toimivaa kaupunkia (PDF) (Internet Archive) 2003. HKL. Viitattu 30.4.2014.
  69. Selvitys: Kaupungit autoistuvat HS.fi. 26.4.2007. Viitattu 30.4.2014.
  70. Autoilija valvontaan ja verolle? Verkkouutiset. 26.4.2007. Viitattu 30.4.2014.
  71. Alusliikenne, vuositilastot, 2011 Suomen Satamaliitto. Viitattu 27.7.2012.
  72. Matkustajaliikenne, vuositilastot, 2011 Suomen Satamaliitto. Viitattu 27.7.2012.
  73. Helsingin Sataman vuosikertomus 2011, s. 10. Helsingin Satama, 2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.7.2012).
  74. Helsingin Sataman vuosikertomus 2007 Viitattu 14.8.2008.[vanhentunut linkki]
  75. Tuska Open Air
  76. http://www.flowfestival.com/uploads/2013/08/flow_tiedote_110813.pdf

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Biström, Anna & Paqvalén, Rita & Rask, Hedvig (toim.): Naisten Helsinki. Kulttuurihistoriallinen opas. (Kvinnornas Helsingfors: En kulturhistorisk guide, 2010.) Suomentaneet Riie Heikkilä ym. Helsinki: Schildts, 2010. ISBN 978-951-50-1994-3.
  • Haavikko, Paavo (toim.): Helsinki – kaupunki graniittisilla juurilla, avaralla niemellä. Helsinki: Art House, 2000. ISBN 951-884-275-2.
  • Jokinen, Pauli (teksti) & Väänänen, Marja (valokuvat): Kulttuurikävelyllä Helsingissä. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-546-4.
  • Klinge, Matti & Kolbe, Laura: Helsinki, Itämeren tytär. Lyhyt historia. Uudistettu laitos. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21812-8.
  • Leino, Eino: Kirjailijoiden Helsinki. Helsinki: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8846-1.
  • Ääniä stadista. Otavan äänikirja. Toimittanut Peikko Pitkänen (2 cd-levyä + 16-sivuinen esite)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Helsinki.
Wikisanakirja
Wikisanakirjassa on tähän liittyvä sananselitys: Helsinki.
Helsingin keskusta Lasipalatsin edestä; vasemmassa reunassa näkyy Kiasma, keskellä Postitalo ja oikealla Sokos-tavaratalo.