Helsingin historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä artikkeli käsittelee Suomen pääkaupungin, Helsingin, historiaa.

Ruotsin vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin perustaja Kustaa Vaasa

Nykyisen Helsingin alue oli keskiajalta lähtien ruotsinkielisen väestön asuttamaa maaseutua: näkyvin muisto näiltä ajoilta on Vartiokylän linnavuori. Kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Forsbyn eli Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle 12. kesäkuuta 1550, pääasiallisesti kilpailemaan lahden toisella puolella sijaitsevan Tallinnan kanssa. Päivää on sittemmin alettu viettää Helsinki-päivänä. Asukkaat kaupunkiin saatiin, kun Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan kaupunkien porvarit määrättiin muuttamaan uuteen kaupunkiin. Kasvu oli kuitenkin kituliasta; kuninkaankaan mahtikäsky ei noin vain murtanut keskiaikaisia kauppaperinteitä.

Ruotsi valloitti Pohjois-Viron ja Tallinnan vuonna 1561, mikä vähensi Helsingin kaavailtua tärkeyttä. Itämeren alueella käytyjen sotien vuoksi kaupungista tuli kuitenkin sotilaallinen keskus: laivaston talvehtimispaikka ja sotaväen lastauspaikka. Koska Vantaanjoen suu sijaitsi karikkoisen Vanhankaupunginlahden pohjukassa ja oli hankala rantautumispaikka suurille purjelaivoille, jo varhain oli suunnitelmia kaupungin siirtämisestä lähemmäksi avomerta. Alun perin tarkoituksena oli rakentaa Helsinki uudelleen Santahaminaan ja sitten nykyisen Sörnäisten alueelle, jonne oli jo asemakaavakin valmiina, mutta se todettiin liian pieneksi kasvua ajatellen. Lopulta vuonna 1640 kenraalikuvernööri Pietari Brahen johdolla paikaksi valittiin Vironniemi (ruotsiksi Estnässkatan), joka sijaitsi Sörnäistenniemen (Södernäs) ja Helsinginniemen (Helsingenäs) välissä. Nykyisin alueella sijaitsee Kruununhaan kaupunginosa sekä Senaatintori. Vanha, 90 vuotta asutettu kaupunki Vanhankaupunginlahden rannalla jätettiin tyhjilleen.

Helsingin kartta vuodelta 1645 näyttää sekä vanhan Helsingin Vantaa-joen suulla, että uuden Helsingin nykyisellä paikallaan.
Helsingin Raatihuoneentori vuonna 1820 ennen uudistamista. Piirtänyt C. L. Engel.

Venäjän keisarikunnan voimistuminen ja Pietarin kaupungin perustaminen 1703 vaikuttivat merkittävästi Helsinkiin. Isovihan aika oli kaupungille rankkaa. Ensin vuonna 1710 kaupunkiin tuli rutto, joka surmasi 2/3 kaupungin asukkaista – 1 185 ihmistä neljän kuukauden aikana. Vuonna 1713 oma armeija poltti kaupungin, jottei etenevä vihollinen voisi käyttää sitä hyväksi, ja lopuksi venäläiset sotajoukot miehittivät hylättyä kaupunkia vuosina 17131721.

Alue oli venäläisten hallussa vuoteen 1721, jolloin Uudenkaupungin rauha päätti isonvihan. Sodan jälkeen Helsinkiä alettiin rakentaa uudelleen vanhan asemakaavan mukaan. Kaupungin kehitys pysyi kuitenkin heikkona.

Hattujen sodan ja Pikkuvihan aikana 1742–1743 kaupunki oli uudelleen venäläisten miehittämä, mutta rakennukset säilyivät ehjinä. Ruotsin menetettyä Turun rauhassa 1743 Venäjälle Haminan rajalinnoituksen ryhdyttiin Helsingin edustalle rakentamaan uutta merilinnoitusta Sveaborgia (Suomenlinna). "Viaporin" suunnitelmat laati ruotsalainen kreivi ja linnoitusupseeri Augustin Ehrensvärd. Linnoitustyömaa kasvatti kaupungin asukaslukua runsaasti, ja kaupunkiin perustettiin useita tiilitehtaita ja kartanoita.

Napoleonin ja Aleksanteri I:n valtapolitiikan vuoksi Ruotsi vedettiin sotaan Venäjää vastaan 1808. Suomen sodassa venäläiset valloittivat Helsingin kaupungin 1808. Viaporin piirityksen aikana kaupungissa syttyi tulipalo, joka tuhosi lähes koko kaupungin.

Venäjän vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johan Carl Ludvig Engel, maalannut J. E. Lindh.

Uudenmaan läänin maaherra Gustav Fredrik Stjernvall teki 1810 ehdotuksen pääkaupungin siirtämisestä Helsinkiin. Ehdotus keräsi kannatusta muun muassa Viaporin linnoituksen ansiosta, ja lopullisesti pääkaupunki siirrettiin Turusta 4 000 asukkaan Helsinkiin vuonna 1812 kolme vuotta sen jälkeen kun Suomi oli siirtynyt Venäjän keisarikunnan osaksi.[1] Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I halusi Suomen pääkaupungin lähemmäksi Pietaria ja kauemmaksi Ruotsista. Samassa yhteydessä Carl Ludvig Engel valittiin suunnittelemaan Helsingin keskusta uudelleen palon jäljiltä, enemmän keisarikunnan hallintokaupungin näköiseksi. Rakennustöiden toinen johtaja oli helsinkiläinen Johan Albrecht Ehrenström, joka loi myös Helsingin asemakaavan.[2] Monet Helsingin uusklassisista rakennuksista, erityisesti Senaatintorin ympäristö Tuomiokirkkoineen ovat Engelin käsialaa. Helsingin kantakaupungin monien kaupunginosien katukuvaa dominoivat tyyliltään jugendia edustavat rakennukset ovat kuitenkin peräisin 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilta.

Turun palon jälkeen vuonna 1827 myös yliopisto, joka oli jäänyt pääkaupungin siirron yhteydessä Turkuun, siirrettiin Helsinkiin. Helsingistä kehkeytyi hallinto-, yliopisto- ja varuskuntakaupunki, ja se kasvoi maan todelliseksi teollisuuskeskukseksi. Tärkeät rautatieyhteydet rakennettiin Hämeenlinnaan 1862 ja Pietariin 1870. 100 000 asukkaan rajan väkiluku ylitti 1900-luvun alkuun mennessä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Helsingin ympärille rakennettiin kolme linnoitusvyöhykettä osana Pietarin puolustusta. Vuonna 1906 Viaporin kapinassa paukkuivat tykit muutaman päivän ajan Helsingin edustalla.

Helsingin kehitys 1900-luvun alusta 2000-luvulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kartta vuodelta 1878.
Helsinkiä vuoden 1900 tienoilla.
Ilmakuva Helsingin niemestä.
Helsinki 1930

Helsingistä tuli itsenäisen Suomen pääkaupunki heti itsenäisyysjulistuksen myötä 6. joulukuuta 1917. Suomen sisällissota kuitenkin alkoi jo seuraavassa kuussa, 27. tammikuuta 1918, kun Hakaniemessä Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Punakaarti valtasi pian kaupungin, ja senaatti eli hallitus joutui lähtemään evakkoon Vaasaan. Punaisten ylin johto Kansanvaltuuskunta siirtyi 8. huhtikuuta Viipuriin. Saksalaiset joukot kenraali Rüdiger von der Goltzin johdolla valtasivat Helsingin 12.–13. huhtikuuta, ja Mannerheimin johtama Suomen armeija saapui Helsinkiin 16. toukokuuta. Sisällissodan jälkeen Viaporin linnoituksessa toimi Suomenlinnan vankileiri. Vuonna 1918 Viaporin linnoituksen nimeksi vaihdettiin Suomenlinna.

Toisen maailmansodan aikana kaupunkia pommitettiin useaan otteeseen. Suurinta tuhoa aiheuttivat Helsingin suurpommitukset jatkosodan aikana, mutta tuhot jäivät suhteellisen vähäisiksi, jos niitä vertaa muiden sotaan käyneiden maiden kaupunkeihin. Lontoon ja Moskovan ohella Helsinki jäi ainoaksi sotaan osallistuneen eurooppalaisen maan pääkaupungiksi, jota ei valloitettu sodan aikana.

Helsingille oli myönnetty vuoden 1940 olympialaiset, mutta ne jäivät toisen maailmansodan takia pitämättä. Vuoden 1940 olympialaisia varten kaupunkia rakennettiin paljon funkis-arkkitehtuurin hengessä. Tältä ajalta ovat esimerkiksi Olympiastadion, Tennispalatsi, Käpylän olympiakylä ja Lasipalatsi. Vuonna 1952 pidettiin Helsingin olympialaiset.

Vuonna 1975 Finlandia-talossa järjestettiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETY) huippukokous, jonka päätösasiakirja on nimeltään Helsingin sopimus. Konferenssiin otti osaa 35 maan valtionpäämiehet. Kokouksessa vahvistettiin Euroopan sodanjälkeiset rajat. Elokuussa 1982 avattiin Helsingin metro välille Rautatientori – Itäkeskus. Helsinki oli vuonna 2000 yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista. Vuonna 2006 tapahtui Ateenassa, Kreikassa Suomen ensimmäinen voitto Eurovision laulukilpailuissa, jonka johdosta seuraavan vuoden kilpailu pidettiin Helsingin Hartwall Areenalla.

Helsingin alueellinen laajeneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinki perustettiin alun perin Koskelan kylän alueelle Vantaanjoen suulle, nykyisen Arabianrannan lähettyville Vanhankaupunginlahden viereen. Kaupunki sai nimensä lähettyvillä olleesta Helsinginkoskesta. Nopeasti huomattiin kuitenkin, ettei kaupunki vastannut odotuksia, lähinnä Vanhankaupunginlahden mataluuden takia. Kenraalikuvernööri Pietari Brahe päätti siirtää kaupungin paremmalle satamapaikalle tuuliselle Vironniemelle vuonna 1640, nykyisen Kruununhaan eteläosaan.

Varsinainen kaupunkimaisesti rakennettu alue käsitti vain pienen alueen nykyisen Senaatintorin ympärillä, mutta kuningatar Kristiina lahjoitti Helsingin kaupungille koko Töölön kylän alueen, johon kuului suurin osa nykyistä kantakaupunkia. Suurin osa nykyisen kantakaupungin alueesta rakennettiin vähitellen kaupunkimaisesti 1900-luvun puoliväliin mennessä. Vuonna 1906 Helsinkiin liitettiin myös alueita naapurikylistä, muun muassa Meilahti sekä Kumpulan ja Käpylän alue.

Kaupunkimaista asutusta syntyi jo 1900-luvun alussa myös kantakaupungin ulkopuolelle. Useista esikaupungeista muodostettiin taajaväkisiä yhdyskuntia, ja 1920-luvulla muutamat niistä erotettiin Helsingin maalaiskunnasta erillisiksi kunniksikin. Sellaisia olivat Huopalahden kunta, Haagan kauppala, Oulunkylän kunta ja Kulosaaren huvilakaupunki. Ne jäivät kuitenkin lyhytikäisiksi, sillä ne kaikki liitettiin Helsinkiin vuonna 1946 suuressa alueliitoksessa, samoin kuin huomattava osa Helsingin maalaiskunnan silloisesta alueestakin. Myöhemmin Helsingin maalaiskunnasta liitettiin Helsinkiin myös Vuosaari vuonna 1966.

Viimeisin merkittävä alueliitos tapahtui vuoden 2009 alussa, kun Sipoon länsiosasta liitettiin 2 660 hehtaarin ja Vantaasta 200 hehtaarin suuruinen alue Helsinkiin. Kaupunginvaltuusto oli 21. kesäkuuta 2006 päättänyt ehdottaa valtioneuvostolle, että Länsi-Sipoosta liitettäisiin 5 000 hehtaarin alue ja Kaakkois-Vantaasta 200 hehtaarin suuruinen alue Helsinkiin. Selvitysmies Pekka Myllyniemi esitti, että liitettävän alueen kokoa pienennettäisiin 3 000 hehtaariin. Valtioneuvosto päätti 28. kesäkuuta 2007 hyväksyä alueliitoksen selvitysmiehen ehdotuksen mukaisesti.[3] Korkeimman hallinto-oikeuden hylättyä[4] 15. tammikuuta 2008 päätöstä koskeneet valitukset, tuli liitos voimaan 1. tammikuuta 2009 alkaen.

Osana keskustelua valmisteilla olevasta Suomen kuntauudistuksesta on ehdotettu Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhdistämistä, joskin muut kaupungit suhtautuvat erittäin kielteisesti ajatukseen Helsingin kanssa liittymisestä.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aalto, Seppo: Sotakaupunki: Helsingin Vanhankaupungin historia. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26234-3
  • Kervanto Nevanlinna, Anja: Helsingin historia vuodesta 1945. 4. Voimat jotka rakensivat Helsinkiä 1945–2010. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26836-9

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Zetterberg, Seppo & Kallio, Veikko: Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 388. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
  2. Nikkemedian taidehistoria
  3. http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/id63643.html
  4. http://www.kho.fi/paatokset/42158.htm