Johan Albrecht Ehrenström

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johan Albrecht Ehrenström
J. A. Ehrenström, Johan Erik Lindhin öljyvärimuotokuva vuodelta 1839.[1]
J. A. Ehrenström, Johan Erik Lindhin öljyvärimuotokuva vuodelta 1839.[1]
Syntynyt 28. elokuuta 1762[2]
Helsinki[2]
Kuollut 15. huhtikuuta 1847 (84 vuotta)[2]
Helsinki[2]
Puoliso Hedvig Catharina Lagerborg

Johan Albrecht Ehrenström (myös Johan Albrekt tai Albert;[3] 28. elokuuta 1762 Helsinki15. huhtikuuta 1847 Helsinki) oli suomalainen valtioneuvos ja senaattori, joka muistetaan parhaiten toiminnastaan Helsingin jälleenrakennuskomitean puheenjohtajana vuosina 1812–1825. Tuolloin hän yhdessä arkkitehti Carl Ludvig Engelin kanssa suunnitteli pääkaupungiksi kohotetulle Helsingille uuden ilmeen ja laati kaupungin ruutukaavaan perustuvan asemakaavan, joka keskustan alueella on pääosin edelleen käytössä. Ehrenström oli jo aiemmin ehtinyt luoda uran Ruotsissa kustavilaisena poliitikkona ja oli myös Suomen senaatin jäsenenä 1820–1825.

Nuoruus ja toiminta Ruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

J. A. Ehrenström kuului pieneen smålandilaistaustaiseen, 1600-luvun lopulla aateloituun Ehrenströmin aatelissukuun, joka oli suhteellisesti vähävarainen ja jonka edustajat olivat palvelleet alemmissa sotilas- ja siviilitehtävissä. Ehrenström syntyi Helsingissä, jossa hänen isänsä Nils Albrecht Ehrenström palveli Viaporin linnoituksen tykistön aliluutnanttina. Äiti oli tunnetun helsinkiläisen liikemiehen, kauppaneuvos Johan Sederholmin sisar Christina Catharina Sederholm, joka kuitenkin kuoli lapsivuoteeseen. Isä meni uudelleen naimisiin sotamarsalkka B. O. Stackelbergin tyttären kanssa.[2] Koska isällä ei ollut varaa järjestää pojalleen akateemista koulutusta, tämä sai yksityisopetusta eri henkilöiltä, suunnitelmissa tykistö- tai insinööriupseerin ura.[3]

Ehrenström sai jo hyvin nuorena sotilaallisen koulutuksen: hänet merkittiin 10-vuotiaana tykisön kadetiksi, 14-vuotiaana armeijan laivaston kersantiksi ja 17-vuotiaana vuonna 1779 Suomen linnoitusväen konduktööriksi. Seuraavina vuosina hän oli muun muassa maastontiedustelu- ja kartoitustehtävissä, jolloin hänelle kehittyi hyvä piirustus- sekä myös kirjoitustaito.[2] Hän tutustui myös filosofiseen kirjallisuuteen. Tänä aikana Ehrenström oli aktiivisesti ja keskeisenä henkilönä mukana Valhalla-seurana tunnetun Viaporin upseerien salaseuran toiminnassa. Ehrenström päätti kuitenkin 1785 pyrkiä virkauralle ja tähdätä diplomaatiksi.[3] Vuonna 1786 hän siirtyi Tukholmaan kansliakollegion ylimääräiseksi kanslistiksi. Tehtävään tyytymättömänä Ehrenström oli 1786–1787 Georg Magnus Sprengtportenin mukana tämän Venäjän matkalla; Sprengtporten siirtyi tuolloin Venäjän palvelukseen, mutta Ehrenström palasi Ruotsiin. Kirjoitettuaan kuningas Kustaa III:lle selostuksen matkastaan hän kohosi tämän suosioon. Vuonna 1788 hän oli kuninkaan lähettämänä Berliinissä ja Baltiassa peitetehtävässä vakoilemassa Baltian aatelin mielialoja, minkä jälkeen sai korkeamman viran kansliakollegiossa – presidenttikonttorin toinen sihteeri ulkomaankirjeenvaihtoa varten – sekä kuninkaallisen sihteerin arvon.[2] Ehrenström oli sukunsa edustajana säätyvaltiopäivillä 1786, 1789 ja 1792.[3]

Vasemmalla J. F. Aminoff, keskellä J. A. Ehrenström ja oikealla G. M. Armfelt. Johann Peter Pichlerin mezzotinto René Th. Berthonin maalauksesta Kolme kustaviaania pohtimassa tulevaisuuttaan vuodelta 1803.[4]

Ehrenström oli yksi Kustaa III:n suosikeista, mutta ei saanut hallitsijalta paljoakaan suosionosoituksia. Vuosina 1789–1791 hän oli vt. kabinettisihteerinä mukana kuninkaan ulkomaanmatkoilla ja Suomen sotaretkellä, jolloin hänen erikoisuutenaan oli salakirjoitusviestien avaaminen. Avustettuaan Gustaf Mauritz Armfeltia Värälän rauhanneuvotteluissa hän sai venäläisiltä tavanmukaisen rahalahjan, jonka turvin osti Djurönäsin tilan Värmdön saaresta läheltä Tukholmaa. Kustaa III:n jouduttua murhatuksi ja Gustaf Adolf Reuterholmin noustua holhoojahallituksen johtoon vuonna 1792 Ehrenström erosi virastaan ja päätti vetäytyä tilalleen viettämään yksityiselämää. Seuraavan vuoden lopulla hänet kuitenkin vangittiin ja häntä syytettiin osallisuudesta vanhojen kustavilaisten "Armfeltin salaliittoon". Ehrenström, eversti Johan Fredrik Aminoff ja kreivitär Magdalena Rudenschöld olivat nimittäin käyneet kirjeenvaihtoa ulkomaille lähetetyn G. M. Armfeltin kanssa, jolloin he olivat pohtineet Reuterholmin holhoojahallituksen syrjäyttämistä.[2] Salaliittolaiset tuomittiin syyskuussa 1794 kuolemaan sekä menettämään omaisuutensa ja kunniansa, mutta teloituspäivänä 8. lokakuuta heidät armahdettiinkin viime hetkellä mestauspaikalla Norrmalmstorgilla – tunnin häpeäpaalussa seisomisen jälkeen – ja tuomiot muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi.[2][3] Poissaolevana kuolemaan tuomitun Armfeltin tuomio säilyi toistaiseksi.[5]

Rudenschöld ja Aminoff armahdettiin kokonaan jo vuoden 1796 aikana, mutta Ehrenström vain siirrettiin isänsä luo Vaxholman linnaan. Hänet vapautettiin viimein vuonna 1799 ja aatelisarvonsa hän sai takaisin seuraavan vuoden kesäkuussa, itsensä Armfeltinkin jälkeen. Hän ei kuitenkaan päässyt kuningas Kustaa IV Aadolfin suosioon ja oli syrjässä julkisista toimista lukuunottamatta eräitä diplomaattitehtäviä Wienissä ja Pietarissa vuonna 1803.[2] Pietarin komennuksen aikana Ehrenström tapasi Aminoffin ja Armfeltin ja tuolloin ranskalainen taidemaalari Berthon teki heistä tunnetun ryhmämuotokuvan Kolme kustaviaania pohtimassa tulevaisuuttaan.[3] Kun Ehrenström ei vuoden 1809 vallanvaihdoksen jälkeenkään saanut uusia tehtäviä – pelkästään hallitusneuvoksen arvonimen – hän siirtyi 1811 Armfeltin ja Aminoffin pyynnöstä näiden tavoin Suomen suuriruhtinaskuntaan ja sai sen alamaisuuden seuraavana vuonna.[2] Haminan rauhan mahdollistama kahden vuoden valinta-aika oli tuolloin juuri päättymässä.[6]

Helsingin jälleenrakennus ja asemakaava[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anders Kocken ehdotus Helsingin asemakaavaksi vuodelta 1810. Uusi katuverkko on piirretty himmeällä kartan päälle.

Ehrenström saapui Suomeen lokakuun alussa 1811.[3] Hän sai Armfeltin pyynnöstä heti ensi töikseen tehtäväkseen antaa lausunnon Anders Kocken laatimasta Helsingin asemakaavaehdotuksesta maaherra Gustaf Fredrik Stjernvallin johtamalle jälleenrakennuskomitealle.[2] Komitea oli perustettu keisarin käskystä aiemmin samana keväänä[7] ja sillä oli varsin vapaat kädet, sillä kaupunki ja sen aiemmat rakennukset olivat suurelta osin tuhoutuneet suuressa tulipalossa vuonna 1808[8]. Ehrenström laati suunnitelmista muistion Strödda Anmärkningar vid Plan ritningen till den projecterade Nybyggnaden af Helsingforss Stad (suom. Hajanaisia huomautuksia suunnitellun Helsingin kaupungin jälleenrakentamisen asemakaavasta), jossa hän esitti kunnianhimoisen visionsa Helsingin kehittämisestä, sekä teki myös oman asemakaavaehdotuksensa.[9][8] Stjernvall lähetti ne molemmat Pietariin, jossa keisari Aleksanteri I määräsi huhtikuussa 1812 kahdessa eri käskykirjeessään Helsingin Suomen uudeksi pääkaupungiksi ja rakennettavaksi Ehrenströmin suunnitelman mukaisesti. Samassa yhteydessä Ehrenström määrättiin jälleenrakennustoimikunnan johtoon eroa pyytäneen Stjernvallin seuraajaksi.[2] Tehtävässä hän oli suoraan keisarin alainen ja muista Suomen viranomaisista riippumaton.[10] Keisarin tärkeäksi neuvonantajaksi kohonnut Armfelt ajoi nimitystä ja hänen on arveltu käyttäneen Ehrenströmiä ja tämän lahjakkaasti kirjoitettua muistiota saadakseen keisarin myönteiseksi pääkaupungin vaihtamishankkeelle.[9]

Ehrenströmillä oli näkemys edustavasta pääkaupungista, jossa kadut ovat leveitä ja aukiot avaria[11] – Suomen uuden pääkaupungin oli oltava ennen kaikkea näyttävä[12]. Hän oli kaupunkisuunnittelijana lähinnä valistunut harrastelija, mutta oli kuitenkin hankkinut hyvät piirustustaidot nuoruudessaan linnoitusjoukkojen maastokarttojen piirtäjänä.[8] Aiempi Kocken suunnitelma Helsingin uudelleenrakentamisesta perustui kustannussyistä pääosin vuoden 1808 tulipaloa edeltäneiden katulinjojen ja palosta selvinneiden rakennusten säilyttämiseen kaupungin vanhalla alueella ja siinä hankalimmat maastonkohdat olisi jätetty rakentamatta.[13][8] Sen sijaan Ehrenströmin suunnitelmassa koko kaupunkiin oli piirretty klassisen kaupunkisuunnittelun mukaiset uudet suorat kadut, maastonmuodoista piittaamatta. Mittakaava oli laadittu pääkaupungin arvolle sopivaksi aiemman pikkukaupungin sijaan. Suorien katulinjojen raivaaminen Kruununhaan kallioiseen maastoon tuotti aikanaan jossain määrin vaikeuksia, mutta ne toteutettiin silti pääosin suunnitelman mukaan.[8]

Ehrenströmin suunnittelema Helsingin asemakaava; lopullinen, keisarin hyväksymä versio vuodelta 1817. Eteläisessä Uudenmaan esikaupungissa sekä Kruununhaan pohjoisosassa punaisella rajatut kadut oli tuolloin jo rakennettu maastoon.[14]

Ehrenström täydensi 1812 tekemäänsä suunnitelmaa vuonna 1815 ja se valmistui lopullisesti 1817.[15] Alkuperäisen suunnitelman mukaan Helsinki oli tarkoitus jakaa "varsinaiseen kaupunkiin", jonne rakennettaisiin vain kivitaloja, sekä puutalovaltaiseen Uudenmaan esikaupunkiin. Näitä kahta erotti toisistaan Esplanadin puisto. Vuoden 1814 kaavassa esikaupunkialuetta laajennettiin vielä kauemmas, Bulevardin ympäristöön.[16] Ehrenströmin suunnitelman keskeiset osat toteutuivat, tosin esimerkiksi Kluuvinlahden ruoppaaminen kanavaksi jäi tekemättä ja lopulta lahti täytettiin kokonaan. Myöskin nykyisen Meritullintorin pohjoislaidalle suunniteltu keisarillinen palatsi puutarhoineen jäi rakentamatta.[17] Suunnitelman keskukseksi muodostui Senaatintorin aukio, jonka ympärille keskeiset julkiset rakennukset sijoittuivat. Ehrenström otti tässä vaikutteita Tukholman Kustaa Aadolfin torista, jota ympäröivät samantyyppiset rakennusryhmät.[8]

Ongelmana suunnitelman toteuttamisessa oli aluksi pätevien arkkitehtien puute, mutta vuonna 1814 saksalainen Carl Ludvig Engel tarjoutui tehtävään.[2] Suomen kenraalikuvernööri Fabian Steinheil oli tavannut Engelin Turussa ja lähettänyt hänet Helsinkiin, jossa Ehrenström heti vakuuttui hänen kyvyistään. Hän järjesti Engelille lopulta 1816 kiinnityksen Helsingin jälleenrakennuskomitean arkkitehdiksi. Engel suunnitteli sitten rakennukset Ehrenströmin kaavailemaan monumentaalikeskustaan, varsinkin Senaatintorin ympäristöön.[18][2] Ehrenström ja Engel muodostivat toimivan työparin.[8] Ehrenström oli tänä aikana Helsingin kenties vaikutusvaltaisin henkilö.[19] Vuonna 1819 keisari Aleksanteri I määräsi Ehrenströmin yhdessä Steinheilin kanssa myös antamaan nimet Helsingin kaduille, sillä uuden asemakaavan mukaisista kaduista vain kaksi oli siihen mennessä nimetty.[20]

Kun Oulun kaupunki oli palanut lähes kokonaan maan tasalle vuoden 1822 palossa, sai Ehrenström keisarin määräyksestä tehtäväkseen asemakaavan laatimisen myös Ouluun. Asemakaava valmistui vuonna 1824, mutta virallisesti sen vahvisti keisari helmikuussa 1825. Kaavan laatijana on joskus pidetty Engeliä, mutta hänen osuutensa lienee ollut vain piirtää kaavakartta Ehrenströmin ohjeiden mukaan.[21]

Vaikuttajana Suomen suuriruhtinaskunnassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehrenström sai Suomeen tultuaan kykyjensä avulla nopeasti osakseen keisari Aleksanteri I:n luottamuksen. Keisaria miellyttivät myös Ehrenströmin avoimesti ilmaisemat Napoleonin vastaiset mielipiteet.[9] Ehrenström tapasi Aleksanterin henkilökohtaisesti ensi kertaa elokuussa 1812 Helsingissä, kun tämä oli matkalla Turkuun neuvotteluihin Ruotsin kuningas Kaarle XIV Juhanan kanssa.[10] Aleksanterin hyväksynnällä Ehrenström julkaisi pian tämän jälkeen lehdissä suomalaisille osoitetun vetoomuksen Till Finlands innevånare af en finsk medborgare, jossa kehotettiin lojaaliuteen tsaaria kohtaan Ranskan ja Venäjän välisen sodan aikana.[3]

Ehrenström Felix Nylundin suunnittelemassa, 1941 paljastetussa reliefissä.

Ehrenström sai 1812 valtioneuvoksen ja 1814 todellisen valtioneuvoksen arvonimen sekä 1818 Pyhän Annan 1. luokan ritarimerkin.[2] Suomen asiain komitean puheenjohtajaksi tullut[5] Armfelt turvautui hänen taitoihinsa muistioiden kirjoittamisessa. Esimerkiksi vuonna 1812 Ehrenström laati suunnitelman Suomen keskushallinnon uudistamisesta, jossa hallituskonselji olisi korvattu neljällä erillisellä viranomaisella. Suunnitelma kuitenkin raukesi Armfeltin kuollessa kaksi vuotta myöhemmin. Tämä toteutumaton suunnitelma on joskus nähty vanhojen kustavilaisten pyrkimyksenä korvata Suomen suuriruhtinaskunnan 1808–1809 muotoutunut keskushallinto uudella, Kustaa III:n ajan Ruotsia muistuttavalla hallinnolla. Jälkeenpäin on arveltu, että keskitetyn hallituskonseljin hajottaminen olisi toteutuessaan saattanut heikentää Suomen autonomiaa. Vuonna 1820 Ehrenström nimitettiin itse keisarillisen senaatin (ent. hallituskonselji) talousosastoon, jossa hän toimi salkuttomana senaattorina ja 1822 alkaen varapuheenjohtajan sijaisena. Hänen on kuitenkin arvioitu olleen senaatissa vaikutusvallaltaan melko heikko ja keskittyneen vähemmän tärkeisiin asioihin. Senaattorius kohensi kuitenkin hänen taloudellista asemaansa, sillä 1000 hopearuplan vuotuisen virkaeläkkeensä takia hänelle ei ollut maksettu erikseen palkkaa Helsingin jälleenrakennuskomitean johtamisesta.[2]

Ehrenström johti jälleenrakennuskomiteaa, kunnes se hänen ehdotuksestaan lakkautettiin keisarin päätöksellä lokakuun 1825 alusta. Samassa yhteydessä hän erosi myös senaatista, josta oli pyytänyt eroa jo tammikuussa. Elämänsä viimeiset 20 vuotta hän vietti synnyinkaupungissaan Helsingissä eräänlaisena kaupungin kunniavanhuksena.[2] Vuosien 1827 ja 1830 välillä[3] hän kirjoitti myös muistelmansa, joiden käsikirjoitus talletettiin Uppsalan yliopiston kirjastoon. Ehrenström kuoli 84-vuotiaana vuonna 1847.[2] Hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaalle ja hautajaiskulkueeseen osallistui lähes koko Helsingin porvaristo.[8] Muistelmakäsikirjoitus julkaistiin 1882–1883 kahdessa osassa nimellä Statsrådet Joh. Alb. Ehrenströms Efterlemnade Historiska Anteckningar. Muistelmissaan hän liioitellen korosti olleensa nuoruudessaan tiukasti oppositiossa kuningas Kustaa III:n hallintoa vastaan.[2]

Ehrenström meni vuonna 1820 naimisiin Hedvig Catharina Lagerborgin kanssa. Heidän ainoa lapsensa oli majuri Alexander Heribert Ehrenström.[2] Tämän kuoltua naimattomana vuonna 1863 Ehrenströmin aatelissuku sammui Suomessa.[22][23]

Ehrenströmin mukaan nimettiin Helsingin Albertinkatu vuonna 1836 ja Ehrenströmintie vuonna 1950.[2] Senaatintorin kulmalla yliopiston kirjaston kivimuurissa paljastettiin 1941 Felix Nylundin suunnittelema Ehrenströmin ja Engelin muistoreliefi.[24] Ehrenström ja Engel on haudattu Hietaniemen hautausmaalla vain muutaman askelen päähän toisistaan. Ehrenströmin haudalle on lisätty metallilaatta, johon on kaiverrettu Bruno Aspelinin suunnittelema kohokuva Ehrenströmin asemakaavasta. Se perustuu vuoden 1815 karttaan.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matti Klinge: Pääkaupunki: Helsinki ja Suomen valtio 1808–1863. Otava, Helsinki 2012. ISBN 978-951-1-26235-0
  • Markku Tyynilä: ”Ehrenström, Johan Albrecht (1762–1847)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 468–470. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingin uudisrakentamiskomitean puheenjohtaja, senaatori Johan Albrecht Ehrenström Museoviraston kuvakokoelmat.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Markku Tyynilä: Ehrenström, Johan Albrecht (1762–1847) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. a b c d e f g h i E. Anthoni: Johan Albrekt (Albert) Ehrenström Svenskt biografiskt lexikon. Ruotsin valtionarkisto. Viitattu 26.9.2012. (ruotsiksi)
  4. Kolme kustaviaania J.F. Aminoff, J.A. Ehrenström ja G.M. Armfelt pohtimassa tulevaisuuttaan Museoviraston kuvakokoelmat.
  5. a b Rainer Knapas: Armfelt, Gustav Mauritz (1757 - 1814) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.11.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  6. Klinge 2012, s. 43.
  7. Klinge 2012, s. 35–36.
  8. a b c d e f g h Timo Tuomi: Ehrenströmin Helsinki Helsinki-info 2/2012, s. 9–10.
  9. a b c Klinge 2012, s. 45–48.
  10. a b Klinge 2012, s. 58–59.
  11. Johan Albrecht Ehrenström (1762 - 1847) Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 1.4.2012.
  12. Klinge 2012, s. 69.
  13. Klinge 2012, s. 40–43.
  14. Klinge 2012, s. 76.
  15. Klinge 2012, s. 41.
  16. Klinge 2012, s. 66, 79.
  17. Klinge 2012, s. 64, 66, 81, 286–288.
  18. Klinge 2012, s. 84–85.
  19. Klinge 2012, s. 257.
  20. Helsingin nimistönsuunnittelun historia pähkinänkuoressa Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Viitattu 2.9.2012.
  21. Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia III, s. 22–34. Kirjapaino Oy Kaleva, 1975. ISBN 951-9327-00-2.
  22. Alexander Heribert Ehrenström Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Viitattu 1.4.2012.
  23. Adliga ätten nr. 93: Ehrenström Suvut ja vaakunat. Suomen Ritarihuone.
  24. Ehrenström ja Engel Julkiset veistokset -tietokanta. Helsingin kaupungin taidemuseo. Viitattu 1.4.2012.
  25. Marja Pehkonen: Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta, s. 108–109. Helsingin kaupunginmuseo 2008 (Narinkka-sarja).

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yrjö Blomstedt: Johan Albrecht Ehrenström: Kustavilainen ja kaupungin rakentaja. Helsinki 1963.
  • Yrjö Soini: Helsingin poika: todellisen valtioneuvoksen Joh. Alb. Ehrenströmin elämänvaiheet. Helsinki 1950.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Johan Albrecht Ehrenström.