Ruutukaava
Wikipedia
Ruutukaava tarkoittaa kaavoituksessa eli kaupunkisuunnittelussa asemakaavaa, jossa kadut muodostavat säännöllisen ruudukon.
Ruutuasemakaava on hyvin vanha keksintö – vanhimmat ruutukaavan mukaan suunnitellut kaupungit rakennettiin jo 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Suorakulmaisen ruutukaavan mukaisia kaupunkien jäänteitä on löydetty mm. Egyptistä ja Intiasta.
Antiikin aikana kaupunkisuunnittelu kehittyi pisimmälle Kreikassa. Kreikkalaisen ruutukaavan parhaana esimerkkinä pidetään Hippodamoksen suunnittelemaa Miletoksen asemakaavaa. Roomalaiset omaksuivat kaupunkisuunnittelun periaatteet kreikkalaisilta ja yhdistivät niihin oman käytännöllisyytensä, joka näkyi ennen kaikkea vesi- ja viemäröintijärjestelmien suunnittelussa. Eri puolille valtakuntaa perustetut roomalaiset sotilasleirit, castrat, olivat pohjana useille eurooppalaisille kaupungeille ja levittivät ruutukaavaa edelleen.
Espanjalaiset valloittajat puolestaan levittivät ruutukaavan Amerikan mantereelle perustaessaan uusia kaupunkejä. Pohjois-Euroopassa ruutukaava yleistyi renessanssin myötä. Nuori Yhdysvallat omaksui myös ruutukaavan kaupunkisuunnittelun ihanteeksi, ja esimerkiksi New Yorkin Manhattan on eteläisintä ja vanhinta osaansa lukuun ottamatta suunniteltu ruutukaavan mukaan.
[muokkaa] Ruutukaava Suomessa
Useimpien ennen 1900-lukua perustettujen suomalaisten kaupunkien keskusta-alueet on rakennettu ruutukaavan mukaan. Suurin osa kaupungeista perustettiin vasta 1600–1800-luvuilla, ja niiden asemakaavat suunniteltiin uusklassismin hengessä. Myös keskiajalla perustetuissa kaupungeissa on yleensä ruutukaava, sillä suuret palot tuhosivat 1800-luvulla useiden vanhempien kaupunkien tiiviisti rakennetut keskustat. Tilalle rakennettiin ruutukaavaa noudattava uusi kaupunki, jossa kadut olivat paloturvallisuuden vuoksi leveämpiä ja korttelit väljempiä. Asemakaavat laati usein Yleisten rakennusten intendentinkonttorin johtaja, arkkitehti Carl Ludvig Engel. Engel laati ruutukaavat muun muassa Jyväskylään ja Turkuun.
1900-luvun alkupuolella ruutukaavasta luovuttiin uusia kaupunkeja ja kaupunginosia kaavoitettaessa. 1970-luvulta lähtien siihen kuitenkin palattiin joissakin tiheään rakennetuissa uusissa kaupunginosissa kuten Helsingin Itä-Pasilassa.
Seuraavien Suomen kaupunkien keskustassa on laajahko säännöllinen ruutukaava-alue:
- Heinola
- Helsinki
- Hämeenlinna
- Iisalmi
- Joensuu
- Jyväskylä
- Kajaani
- Kaskinen
- Kemi
- Kokkola
- Kotka
- Kouvola
- Kuopio
- Lahti
- Mikkeli
- Nurmes
- Oulu
- Pietarsaari
- Pori
- Porvoo (ei kuitenkaan vanhimmassa osassa, jossa keskiaikainen katuverkko on säilynyt)
- Raahe
- Tampere
- Turku
- Uusikaarlepyy
- Uusikaupunki
- Vaasa
Helsingin keskustassa on kaksi laajaa erisuuntaista ruutukaava-aluetta sekä muutamia pienempiä. Mannerheimintien itäpuolella, Kruununhaassa, Kluuvissa, Kaartinkaupungissa ja osassa Ullanlinnaa kadut kulkevat pääilmansuuntien mukaisesti, poikkeuksena rantakadut kuten Pohjoisranta sekä alueelle myöhemmin rakennettu Kaisaniemenkatu. Lännempänä, suurimmassa osassa Kamppia ja Punavuorta, katuverkon suunta poikkeaa pääilmansuunnista noin 30 astetta. Näiden alueiden välisen, Mannerheimintieltä edelleen muun muassa Erottajan ja Viiskulman kautta Tehtaanpuistoon jatkuvan rajalinjan varrella on useita epäsäännöllisen muotoisia kortteleita ja pieniä puistoja.
