Tulipalo
Tulipalo on hallitsemattomasti valloilleen päässyt tuli. Se aiheuttaa helposti suurta tuhoa. Tavallisimmin tulipalolla tarkoitetaan rakennuksen palamista, mutta myös metsä- tai muuta paloa voidaan nimittää tulipaloksi.
Tulipalo syttyy monissa tapauksissa tulen tai helposti syttyvien aineiden varomattomasta käsittelystä. Sen voi sytyttää myös vika lämmityslaitteissa tai sähköjohtimien välille syntynyt oikosulku. Ajalla ennen ukkosenjohdattimen keksimistä salamatkin sytyttivät usein tulipaloja. Tahallisesti sytytettyä tulipaloa sanotaan tuhopoltoksi. Jos tuhopolton motiivina on pakkomielteinen psyykkinen häiriö, tilaa kutsutaan pyromaniaksi. Erityisen suuria tulipaloja aiheuttavat sodissa pommitukset, jotka varsinkin toisen maailmansodan aikana saivat muutamissa kaupungeissa aikaan jopa tulimyrskyjä.
Entisinä aikoina, kun Suomessa kaupungeissakin oli etupäässä puutaloja ja kadut niiden välissä olivat kapeita, syttyi toistuvasti kokonaisen kaupungin tuhonneita tulipaloja. Suurelta osin tästä syystä monet Suomen kaupungit kaavoitettiin 1700- tai 1800-luvulla kokonaan uudestaan, usein suuren kaupunkipalon jälkeen, sellaisiksi että entistä leveämmät kadut muodostavat säännöllisen ruutukaavan.
Tulipalojen sammuttamiseksi kunnat ylläpitävät palokuntia. Niiden lisäksi on olemassa myös vapaaehtoisia palokuntia. Suomessa pelastuslaissa (468/2003) säädetään paitsi palojen sammuttamisesta, myös toimenpiteistä niiden ennalta ehkäisemiseksi. Lain 21 §:n mukaan rakennus, rakennelma ja sen ympäristö on suunniteltava, rakennettava ja pidettävä kunnossa siten, että tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara on vähäinen ja että pelastustoiminta on onnettomuuden sattuessa mahdollista. Helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa ei saa säilyttää ullakoilla, kellareissa, rakennusten alla tai rakennuksen välittömässä läheisyydessä niin, että siitä aiheutuu tulipalon syttymisen tai leviämisen vaaraa tai että tulipalon sammuttaminen vaikeutuu[1]. Laissa on säännöksiä myös rakennusten ja laitteiden käyttöturvallisuudesta ja palotarkastuksista.
Tulipalon varalta vakuutusyhtiöt myyvät palovakuutuksia, jotka, kattavuutensa mukaan, korvaavat palon aiheuttamat vahingot joko kokonaan tai osittain.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Suuria tulipaloja
| Paikka | Vuosi | Kuvaus | Koko |
|---|---|---|---|
| Rooma | 64 | Rooman palo oli kahdeksan päivää kestänyt suurpalo, jonka on suuruudessaan arvioitu koskettavan jokaista Rooman asukasta. Palosta eniten hyötyi keisari Nero, jota monet historioitsijat pitivät palon sytyttäjänä. Kristittyjen vainot alkoivat ja levisivät Roomassa, kun keisari Neron syytti kristittyjä tuhopoltosta. | Tacitus: 3/14 kapunginosasta tuhoutui täysin ja 7 kaupungiosaa vaurioitui. Cassius Dio arvioi kaupungista tuhoutuneen jopa kaksi kolmasosaa. |
| Moskova | 1547 | ||
| Moskova | 1571 | ||
| Lontoo | 1666 | Lontoon suurpalo. | 13000 taloa ja 87 kirkkoa tuhoutui. |
| Helsinki | 1808 | Palon jälkeen Helsinki rakennettiin uudestaan Johan Albrecht Ehrenströmin suunnitelman mukaan ja tehtiin muutaman vuoden kuluttua Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi. | |
| Moskova | 1812 | Palo syttyi Napoleonin valloitettua Moskovan. | |
| Oulu | 1822 | Oulun palo | |
| Turku | 1827 | Turun palo. Turku rakennettiin palon jälkeen uudestaan Carl Ludvig Engelin suunnitteleman asemakaavan mukaan. Turun akatemia, Suomen silloinen ainoa yliopisto, siirrettiin palon jälkeen Helsinkiin. | |
| Hampuri | 1842 | Neljäsosa kaupunkia tuhoutui. | |
| Chicago | 1871 | Noin 200-300 ihmistä menehtyi, 17000 rakennusta tuhoutui. | |
| San Francisco | 1906 | Syttyi suuren maanjäristyksen jälkeen. | Ainakin 700 kuolonuhria |
| Barnaul | 1917 | 34 uhria, 60 korttelia tuhoutui. | |
| Stalingrad | 1942 | Syttyi ilmapommituksesta. | Yli 40000 kuoli ja 60000 haavoittui, puolet kaupungista tuhoutui. |
| Hampuri | 1943 | Syttyi ilmapommituksesta. | 35000-45000 kuolonuhria. Kaupungin keskusta tuhoutui. |
| Dresden | 1945 | Syttyi ilmapommituksesta. | 25000-40000 kuolonuhria. Kaupungin keskusta tuhoutui. |
| Moskova | 1977 | Rossija-hotellin palo | 42 uhria |
| Bradford | 1985 | Stadionin puurakenteet syttyivät kesken jalkapallo-ottelun. | 52 uhria. |
| Kreikka | 2007 | Suuri metsäpalo. |
[muokkaa] Suomessa tapahtuneita tulipaloja
Huomattavia rakennuksia, joissa on Suomen itsenäisyyden aikana syttynyt tulipalo. Tähdellä (*) merkittyjen rauniot purettiin palon jälkeen, muut on kunnostettu tai jälleenrakennettu:
- 1918 – Lammin kivikirkko
- 1918 – Noormarkun vanha kirkko *
- 1918 – Sammaljoen kirkko, Tyrvää *
- 1918 – Ruotsilan kartano, Kiikka *
- 1918 – Laukon kartano, Vesilahti *
- 1918 – Kokemäen ja Peipohjan rautatieasemat, Kokemäki *
- 1918 – Hämeenlinnan vanha rautatieasema *
- 1918 – Helsingin työväentalo
- 1920 – Tyrvään yhteiskoulu, Vammala *
- 1920 – Kissakoski Oy:n paperitehdas, Hirvensalmi *
- 1921 – Sundin kirkko
- 1922 – Hvitträsk, Kirkkonummi
- 1925 – Jämsän puukirkko
- 1927 – Elokuvateatteri Imatra, Tampere *
- 1929 – Sääksmäen kivikirkko
- 1931 – Kemin kaupungintalo *
- 1937 – Aleksanterin kirkko, Tampere
- 1941 – Raalan kartanon vanha päärakennus, Nurmijärvi *
- 1950 – Helsingin rautatieasema
- 1951 – Alppilan kesäravintola, Helsinki *
- 1951 – Ajokki Oy:n autokoritehdas, Tampere
- 1956 – Evon metsäopiston vanha päärakennus, Lammi *
- 1958 – Keran tehdas, Espoo
- 1958 – Oriveden kirkko *
- 1959 – Karkun evankelinen opisto, Karkku (nyk. Sastamala) *
- 1960 – Tilgmannin kirjapaino, Helsinki, kolme palomiestä kuoli
- 1966 – Messuhalli, Helsinki
- 1966 – Lapinlahden vanhainkodin mielisairasosasto *
- 1966 – Joensuun kaupungintalo
- 1968 – Hailuodon vanha kirkko *
- 1968 – Pispalan kirkko, Tampere *
- 1969 – Ruotsilan kartano, Kiikka
- 1974 – Pyhäjoen kirkko *
- 1975 – Virenojan tiilitehdas, Orimattila *
- 1976 – Grönqvistin talo, Esplanadi, Helsinki
- 1978 – Vanha Ylioppilastalo, Helsinki
- 1979 – Lieksan kirkko *
- 1979 – Virtain vanhainkoti *
- 1979 – Bromarvin kirkko *
- 1979 – Rautavaaran kirkko
- 1980 – Kaavin kirkko
- 1980 – Turun linna
- 1981 – Haapaveden kirkko
- 1981 – Porin Puuvillan kutomo
- 1981 – Lahden kaupungintalo
- 1982 – Tyrvään kirkko, Vammala
- 1982 – Teuvan vanhainkoti
- 1984 – Hämeenlinnan rautatieasema
- 1984 – Rantasalmen kirkko
- 1984 – Lakeuden Risti, Seinäjoki
- 1985 – Pasilan vanha rautatieasema (Rauhanasema), Helsinki
- 1986 – Hanasaaren hiilivoimala, Helsinki
- 1997 – Tyrvään Pyhän Olavin kirkko
- 2006 – VR:n makasiinit, Helsinki *
- 2006 – Kittilän lentoasema
- 2006 – Porvoon tuomiokirkko
- 2006 – Kaivokselan kirkko, Vantaa
- 2006 – Keisarinharjun näkötorni, Kangasala *
- 2007 – Haralanharjun näkötorni, Kangasala *
- 2008 – Kauniaisten rautatieasema
- 2008 – Tampereen mormonikirkko *
- 2010 – Hammarlandin kirkko (tuhopolton yritys)
- 2010 – Soukanpohjan kartano, Espoo
Sivulta puuttuu