Mannerheimintie (Helsinki)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mannerheimintie
Mannerheimvägen
Mannerheimintie on Helsingin pääkatu. Kuvassa tien alkupäätä Erottajan paloaseman tornista nähtynä.
Mannerheimintie on Helsingin pääkatu. Kuvassa tien alkupäätä Erottajan paloaseman tornista nähtynä.
Pituus 5,5 km
Alkupiste Erottaja
Päätepiste Vihdintien ja Hakamäentien risteys (5,5 km)
Päällyste asfaltti, nupukivi
Kaistaluku nelikaistainen

Mannerheimintie (ruots. Mannerheimvägen; ent. Heikinkatu, Läntinen ja Itäinen Henrikinkatu, Turuntie, Läntinen Viertotie) on Helsingin pääkatu. Samalla se muodostaa osan Eurooppatietä E12 ja on valtatie 3:n jatke.

5,5 kilometriä pitkä Mannerheimintie alkaa Erottajalta Helsingin kantakaupungin ytimestä ja loppuu Vihdintien ja Hakamäentien risteykseen, jossa se muuttuu Hämeenlinnanväyläksi. Se on yksi Helsingin kantakaupungin sisääntuloteistä, jonka kautta Turunväylän, Vihdintien ja Hämeenlinnanväylän liikenne ohjataan kaupunkiin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autot ja raitiovaunut seisovat Mannerheimintien aamuruuhkassa Forumin risteyksessä.

Nykyisen Mannerheimintien alkuna oli 1600-luvulla syntynyt maantie, joka oli läntisempi kahdesta Helsingin kaupunkiin johtaneesta päätiestä. Tie johti kaupungista luoteeseen, Haagan ja Pitäjänmäen kautta kohti Espoota, jossa se alun perin liittyi suureen Turku-Viipuri-rantatiehen eli Kuninkaantiehen. Kartoissa tien nimi oli Landsvägen till Åbo (suom. Turun maantie) tai Landsvägen till Esbo (suom. Espoon maantie), yleiseksi nimeksi vakiintui myöhemmin Turuntie. Itäisempi kahdesta tiestä oli koiliseen kohti Vanhaakaupunkia kulkenut Hämeentie.

Kun Johan Albrecht Ehrenström laati 1812 pääkaupungiksi korotetulle Helsingille uuden asemakaavan, kaupunki levisi yli Turuntien Kampin ja Punavuoren alueille. Turuntien alkupää Erottajalta Turun kasarmille (nykyisen Lasipalatsin kohdalle) kaavoitettiin kaduksi ja sai nimen Henrikinkatu (ruots. Henriksgatan) ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinderin mukaan. 1830-luvulla Henrikinkadusta muokattiin leveä kaksiosainen puistokatu. Kadunpuolikkaat saivat nimet Itäinen ja Läntinen Henrikinkatu (ruots. Östra och Västra Henriksgatan), ja niiden väliin jäi kolminkertaisten lehmusrivien reunustama puistokujanne, Henrikin esplandi, myöhemmin Heikinpuisto (ruots. Henriksesplanaden). Vuonna 1928 kadunpuoliskot saivat virallisksi suomenkielisiksi nimikseen Läntinen ja Itäinen Heikinkatu ja puisto nimettiin Heikinpuistoksi (Henriksallén).

Henrikin esplanadi muuttui hieman Turun kasarmin pohjoispuolella Turuntieksi, joka nimensä mukaisesti oli alkuosa Turkuun johtaneesta maantiestä. 1850-luvulla Turuntien alkuosa Turun kasarmilta Töölön tullille saakka sekä Hämeentien alkuosa Pitkältäsillalta nykyisen Paavalin kirkon kohdalle saakka päällystettiin sepelillä ja muutettiin entistä huomattavasti leveämmiksi viertoteiksi. Samalla Turuntie sai uuden nimen Västra Chaussén, suomennettuna Läntinen Viertotie; vastaavasti Hämeentiestä tuli Itäinen Viertotie (Östra Chaussén). Vuonna 1928 nimet Turuntie ja Hämeentie kuitenkin palautettiin takaisin käyttöön.

Maailmansotien välisenä aikana Henrikin esplanadi alkoi muodostua tulpaksi kasvavalle autoliikenteelle. Kaupunki päätti vuonna 1935 kaataa esplanadin satavuotiaat lehmukset ja yhdistää Läntisen ja Itäisen Heikinkadun toisiinsa. Raitiovaunut, jotka olivat aiemmin kulkeneet muun liikenteen seassa, saivat oman kaistansa uuden leveän kadun keskelle entisen lehmuskujanteen paikalle. Hävinneen lehmuskujan korvaukseksi kadun reunoille istutettiin puurivit. Paljon myöhemmin myös kadun keskellä kulkeva raitiovaunukaista reunustettiin puilla. Vuonna 1942 Heikinkatu ja Turuntien kantakaupungissa oleva osuus yhdistettiin, ja ne saivat nimen Mannerheimintie marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin 75-vuotispäivän kunniaksi.

Helsingin ensimmäiset liikennevalot eivät tulleet Mannerheimintielle, vaan Aleksanterinkadulle 1951, mutta Mannerheimintielle on asennettu kaupungin ensimmäiset joukkoliikenne-ohjatut liikennevalot (1958 Tilkanmäkeen) risteävän raitiovaunuliikenteen takia ja ensimmäiset polkupyörävalot (1981 Tilkanmäkeen poikkeusluvalla).[1]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mannerheimintie on nelikaistainen ja niiden keskellä kulkee kaksi raitiovaunukaistaa, kadun leveys on 47 metriä.[2] Mannerheimintietä pitkin kulkevat monet Helsingin raitiovaunuista. Lisäksi bussiliikenteen määrä on suuri: HKL:n sisäisen liikenteen lisäksi monet Espooseen ja Vantaalle menevät seutulinjat sekä muualle Suomeen kulkevat kaukoliikenteen bussit kulkevat katua pitkin. Katu on ollut Esplanadien ja Arkadiankadun välillä kuusikaistainen, mutta kavennettiin vuosituhannen vaihteessa nelikaistaiseksi rakentamalla pysäköintitaskut ja suojatieulokkeet.

Helsingin kaupungin tekemien laskelmien mukaan Mannerheimintien alkupäässä keskustassa liikkuu päivittäin 12 400 ajoneuvoa ja loppupäässä 42 900, lukeman ollessa korkeimmillaan Meilahden kohdalla 51 300.[3] [4] Jalankulkijoita liikkuu keskustassa 50 000 henkilöä vuorokaudessa.[2] Keskustassa katu on nupukivipäällysteinen.

Vaikka Mannerheimintie onkin varsin pitkä, liikenteen sujuvuuden takia vain harvasta risteyksestä saa kääntyä vasemmalle, mikä pätee molempiin suuntiin kuljettaessa. Mannerheimintien kanssa risteävät kadut jatkuvat aina eri nimisenä sen toisella puolella, ainoat poikkeukset ovat Nordenskiöldinkatu ja kadun alittava Tilkanvierto.

Aukioita, patsaita ja rakennuksia etelästä pohjoiseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mannerheimintie on pitkä, lähes koko Helsingin kantakaupungin läpäisevä katu. Tämän ansiosta sen varrella on lukuisia eri aikaan rakennettuja kaupunginosia ja paljon erityyppistä kaupunkirakentamista. Lisäksi sillä sijaitsevat monet Helsingin nähtävyydet ja historialliset rakennukset.

Mannerheimintien länsipuoli on suurelta osin rakennettu paljon tiiviimmin kuin itäpuoli, jossa sen varrella on muun muassa Hesperian puisto. Tämän vuoksi parilliset talonnumerot ovat läpi koko tien suurempia kuin vastapäätä olevat parittomat, ja ero kasvaa sitä suuremmaksi, mitä pohjoisemmaksi mennään: länsipuolen viimeinen talonnumero on Mannerheimintie 172 ja itäpuolen vain Mannerheimintie 117.

Erottajalta Kiasmalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mannerheimintien eteläpäätä Sokos-tavaratalon katolta kuvattuna. Taustalla oikealla Kauppakeskus Forum.

Mannerheimintien eteläisin osa Erottajalta Kiasman kohdalle Helsingin vilkkaimpia liikekatuja ja edustaa tiiviisti rakennettua korttelikaupunkia. Tämä katuosuus on entinen Heikinkatu eli Henrikin esplanadi, joka sai kaupunkimaisen ilmeen jo 1800-luvulla. Kadun länsipuolta reunusti alun perin 1800-luvun lopulla rakennettujen uusrenessanssityylisten liikerakennusten sarja, mutta 1960-70-luvuilla useimmat näistä purettiin ja tilalle nousi moderneja liiketaloja. Tähän rakennusrivistöön kuuluvat muun muassa sanomalehti Hufvudstadsbladetin toimitalo (1923) ja Kauppakeskus Forum (1985) sekä sisällissodassa tuhoutuneen Turun kasarmin paikalle rakennettu Lasipalatsi (1935).

Kadun itäpuolella on sarja historiallisia rakennuksia:

Kiasmalta Finlandia-talolle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sokos ja Postitalo Mannerheimintien toiselta puolelta katsottuina


Suunnilleen nykyisen Kiasman kohdalla sijaitsi alkuperäinen Espoon tulli, ja 1900-luvun alkuun asti sen kohdalla kulki kaupunkialueen raja, jossa umpikorttelien ympäröimä Henrikin esplanadi muuttui hajanaisen huvila-asutuksen reunustamaksi Läntiseksi Viertotieksi. Kaupunki levisi tämän rajan pohjoispuolelle vasta 1900-luvun alussa, kun Töölöä ryhdyttiin rakentamaan. Tässä kohdassa katu tekee pienen mutkan ja muuttuu kapeammaksi. Kadun osuus Kiasmalta Finlandia-talolle on ilmeeltään ratkaisevasti erilainen kuin edellinen: sitä reunustavat 1900-luvulla rakennetut monumentaalirakennukset, jotka on sijoiteltu väljästi.

Finlandia-talolta Töölön tulliin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mannerheimintietä Taka-Töölön kohdalla. Raitiovaunu 4 on matkalla Munkkiniemeen.

Finlandia-talon jälkeen Mannerheimintien luonne muuttuu jälleen. Länsipuolella alkaa 1920-30-luvuilla rakennettu Töölön kaupunginosa, joka on tiheää korttelirakentamista. Mannerheimintiehen päättyvä puistokatu Hesperian esplanadi jakaa kaupunginosan kahtia Etu-Töölöön ja Taka-Töölöön. Itäpuolella ovat Töölönlahden rannalla Hakasalmen puisto ja Hesperian puisto.

Finlandia-talon länsipuolella puistossa on Larin Parasken patsas. Hesperianpuiston pohjoispuolella sijaitsee Oopperatalo. Siirryttäessä Finlandia-talolta pohjoiseen vastakkaisten talojen katunumeroissa kadun itä- ja länsipuolella on noin 40 numeron ero. Esimerkiksi Kansallisoopperan katunumero on 15 ja vastapäisen talon 56. Suuremmat numerot kuuluvat läntisille taloille.

Helsinginkadun pohjoispuolella Mannerheimintiestä oikealle sijaitsee Töölön kisahalli, entinen Messuhalli, joka valmistui 1935 monikäyttöhalliksi. Siellä pidettiin konsertteja, juhlia ja urheilutilaisuuksia. Vuoden 1952 olympialaisia varten sitä laajennettiin niin sanotulla pikkumessuhallilla. Näissä suoritettiin kisojen voimistelu-, paini-, nyrkkeily- ja painonnostokilpailut sekä koripallon loppuottelut. Hallit palvelivat alkuperäisessä tarkoituksessaan vuoteen 1975, minkä jälkeen ne siirtyivät Helsingin kaupungin omistukseen ja liikuntatoimen hallintaan. Vasta Kisahallin jälkeen Mannerheimintien varrella on rivi asuinkortteleita myös itäpuolella.

Humaliston- ja Linnankoskenkadun rajaamassa korttelissa sijaitsee Esson huoltoasema, joka avattiin vuonna 1936 Helsingin vuoden 1940 suunniteltuja olympialaisia varten. funkistyylinen huoltoasemarakennus on purettu 1977 tontin avartamiseksi.

Huoltoasemaa vastapäätä sijaitsee niin kutsuttu Gripenbergin kortteli eli kymmenestä yksityisestä taloyhtiöstä koostuva umpikortteli (1925–1929), joka on kokonaisuudessaan arkkitehti Sebastian Gripenbergin kädenjälkeä; talot on helppo tunnistaa saman arkkitehdin työksi. Klassismia henkivät kuusikerroksiset kerrostalot ympäröivät avointa, symmetristä korttelipihaa, joka on taloyhtiöiden yhteisessä käytössä. Korttelin paraatijulkisivu on Urheilukadun puolella, ja kokonaisuuden kruunaa kattospiira, joka on sijoitettu Urheilukatu 20:n katolle.[5]

Stenbäckinkadun–Reijolankadun ja Tukholmankadun–Lääkärinkadun risteysten väliselle katuosuudelle, molemmin puolin ajorataa, on historialliseksi muistomerkiksi jätetty vanhan Töölön tullin puomin kivipylväät.

Töölön tullista Tilkkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meilahden ja Laakson kerrostaloja Mannerheimin­tien varrella, 3-4 km Erottajalta. Oikealla vuosina 1949–1952 rakennetut aravatalot Mannerheimintien ja Keskuspuiston välissä.

Töölön tullin pohjois­puolella Mannerheimin­tien varressa on pitkä rivi Laakson kaupungin­osaan kuuluvia, vuosina 1949–1952 rakennettuja kahdeksan­kerroksisia aravataloja, joiden tontit toisella puolella rajoittuvat suoraan Keskus­puistoon. Vuonna 1949 valmistunut Mannerheimintie 81:n talo oli tiettävästi Suomen ensimmäinen aravatalo.[6]


Mannerheimintien pohjoispäätä hallitsi pitkään Tilkan sotilassairaalan ylväs funkkistalo. Nyt se on menettänyt näkyvyytensä, kun viimeisten vuosikymmenten aikana sen pohjoispuolelle on kohonnut monia korkeita rakennuksia, muun muassa Pikku Huopalahden tornitalo ja sitä vastapäätä VVO:n pääkonttori sekä 2005 rakennusliike NCC:n pääkonttori vanhalle raitiovaunun kääntöpaikalle Mannerheimintie 103:een. Myös Tilkan pohjoispuolelle suunnitellaan monumentaalisia toimistotaloja.

Mannerheimintien alkupäätä ilmasta katsottuna

Kulttuuriviittauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kadusta on vain harvoja lauluja. Juliet Jonesin Sydän on nimennyt erään kappaleensa kadun mukaan. [7] Hector laulaa Asfalttiprinssissä: ”Luona Sipoon kirkon seison ja katsomaan jään...”. Sipoon kirkko ei ollut kirkko, vaan kerrostalo Mannerheimintie 76:ssa.[8] Hectorin lapsuudenkoti oli parin korttelin päässä Mannerheimintien toisella puolella, Mannerheimintie 45:ssä, jonka naapurikortteliin sijoittuvat Ake, Make, Pera ja mä -laulun vauhdikkaat tapahtumat.[9] Hector mainitsee Mannerheimintien myös kappaleessaan Cocktail-sukupolven Satyricon.[10] Myös esimerkiksi Ultra Bran laulussa Helsinki mainitaan Mannerheimintie raitiovaunuineen. Mainittakoon myös kappale Mä vielä palaan Helsinkiin (levyttäneet mm. Maarit Hurmerinta ja Eino Grön), jossa on tekstinpätkä "...Espa, Freda, Mannerheimintie/on siellä tunnelmaa...".

Mannerheimintie on myös jäänyt monille mieleen Monopoli-lautapelin suomenkielisen painoksen toiseksi kalleimpana tonttina. Kallein on Erottaja. Disneyn sarjakuvien suomennoksissa esimerkiksi Ankkerheimintie[11] tai Ankenheimintie viittaavat Mannerheimintiehen.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingin kaupungin liikenteenohjauskeskus: Ensi kerran Helsingin liikennevaloissa (luettu 26.8.2007)
  2. a b YTV: Mannerheimintie 5, mittausaseman kuvaus (luettu 26.8.2007)
  3. Liikennemäärätiedot ovat syyskuulta 2006 ja ovat 6% suuremmat kuin keskimääräinen kuukausiliikennemäärä.
  4. Helsingin kaupunkisuunntteluvirasto: Liikennemäärät syyskuu 2006 (luettu 26.8.2007)
  5. Gripenbergin kortteli.
  6. Kaija Hackzell, Kirsti Toppari: ”Aravapihojen sadat lapset”, Töölöntullin molemmin puolin, Helsingin vanhoja kortteleita, osa 5, s. 196–2004. Helsingin sanomat, 1997. ISBN 951-97555-1-9.
  7. Suomen Äänitearkiston tietokanta (luettu 26.8.2007)
  8. Helsingin kaupungin museot
  9. Harri Uusitorppa: Hector vetäytyy nyt areenoilta. Helsingin Sanomat 18.4.2007
  10. http://www.hectorfanit.net/hec1coc.html
  11. Esimerkiksi Tove Desterin ja Vicarin tarinassa Etsintäkuulutus, joka on julkaistu muun muassa kirjassa Ankkalinnan synttärisankari (Sanoma Magazines Finland 2006).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mannerheimintie.