Kuhmo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuhmo
Kuhmo.vaakuna.svg Kuhmo.sijainti.suomi.2010.svg

vaakuna

sijainti

www.kuhmo.fi
Sijainti 64°07′40″N, 029°31′05″EKoordinaatit: 64°07′40″N, 029°31′05″E
Maakunta Kainuun maakunta
Seutukunta Kehys-Kainuun seutukunta
Perustettu 1865
– kaupungiksi 1986
Kokonaispinta-ala 5 456,77 km²
12:nneksi suurin 2014 [1]
– maa 4 806,69 km²
– sisävesi 650,08 km²
Väkiluku 8 975
115:nneksi suurin 30.9.2014 [2]
– väestötiheys 1,87 as/km² (30.9.2014)
Ikäjakauma 2012 [3]
– 0–14-v. 12,6 %
– 15–64-v. 60,2 %
– yli 64-v. 27,3 %
Äidinkieli 2012 [3]
suomenkielisiä 98,2 %
ruotsinkielisiä 0,1 %
– muut 1,7 %
Kunnallisvero 21,50 %
22:nneksi suurin 2014 [4]
Työttömyysaste 19,6 % (2013) [5]
Kaupunginjohtaja Eila Valtanen
Kaupunginvaltuusto 35 paikkaa
  2013–2016[6]
Kesk
PS
SDP
Kok
Vas
Vihr
KD

15
7
5
3
2
2
1
Kuhmon kaupungintalo.
Lentiiran rajaseutukirkko.
Lentiiran kirkon alttarinäkymä.

Kuhmo (vuoteen 1937 Kuhmoniemi[7]) on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Kainuun maakunnan kaakkoisosassa. Kaupungissa asuu 8 975 ihmistä[2] ja sen pinta-ala on 5 456,77 km2, josta 650,08 km2 on vesistöjä.[1] Väestötiheys on 1,87 asukasta/km2.

Kuhmon seurakunta erotettiin 1854 Sotkamon emäpitäjästä nimellä Kuhmoniemi ja siitä tuli kunta 1865. Nimi lyheni virallisesti Kuhmoksi vuoden 1937 alussa, ja kunta sai kaupunkioikeudet vuonna 1986. Kaupungin itäraja on Suomen vanhinta itärajaa, jolla sijaitsee Vartiuksen raja-asema. Kuhmo on Kemijärven ohella suomen erämaisin kaupunki. Kuhmoa lähinnä oleva suuri kaupunki on Kostamus Venäjällä, joka on myös Kuhmon ystävyyskaupunki, ja hieman kauempana on Kajaani. Kuhmon naapurikunnat ovat Hyrynsalmi, Lieksa, Nurmes, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi.

Kuhmon kaakkoisosassa valtakunnan rajalla sijaitsee vuonna 1956 perustettu Ulvinsalon luonnonpuisto. Kunnan alue kuuluu pääosin Oulujoen vesialueeseen, mutta kunnan kaakkoiskulmassa oleva Jonkerinjärvi laskee Jongunjokea myöten Lieksan puolelle Vuoksen vesistöön.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihminen saapui Kuhmon alueelle kivikaudella. Vanhimpia asuinpaikkoja ovat muiden muassa Katerman Anttila, Paloniemi ja Karankaniemi Ontojärven rannalla sekä Lammasjärven Sylväjänniemi. Kuhmoa pitkään asuttaneista saamelaisista kertovat sekä paikannimet ja että useat esinelöydöt. Joka suuntaan antavat vesistöt toivat Kuhmon seudulle 800-luvulta alkaen erä- ja kauppamiehiä, verottajia ja ryöstöretkeläisiä niin lännestä, idästä kuin etelästä. Kuhmon alueen kautta kulkivat norjalaiset viikingit Vienanmerelle, jonka kaakkoiskulmalla oli tarunhohtoinen Bjarmia. Mahdollisesti jo ennen viikinkejä Kuhmon seudulle saapui kainulaisia ja myöhemmin Vuoksen vesistön latvajärvet Kuhmossa tulivat karjalaisten vaikutuspiiriin.

Kun Novgorodin ja Ruotsin välille solmittiin 1323 Pähkinäsaaren rauha, jäivät Kuhmon alueet Novgorodin valtakuntaan. Raja ei kuitenkaan estänyt pohjalaisia verottajia ja erämiehiä tunkeutumasta Kuhmon alueelle. Kuhmon vakinainen asutuksen synty liittyi Kustaa Vaasan toimeenpanemaan Oulujärven erämaan asuttamiseen. Kuninkaan kehotuksesta Savonlinnan päällikkö Kustaa Fincke lähetti alueelle 1552 savolaisia uudisasukkaita. Venäläiset kuitenkin hävittivät lähes koko asutuksen Pitkän vihan aikana 1570-1595. Sodan jälkeen solmitussa Täyssinän rauhassa Kuhmon seudut liitettiin Ruotsiin

Vuonna 1599 perustettiin Oulujärven pitäjä. Ensimmäinen veronkanto tapahtui 1605, jolloin Kuhmon alueella oli kymmenen savua Katerman ja Lammasjärven kylissä. Asukkaat tulivat pääasiassa Savosta. Myös liminkalaisia palasi todennäköisesi entisille eräsijoilleen. Saamelaiset väistyivät kaskenpolttajien tieltä 1620-luvulla. Kuhmon asutuksen kehitys on kiinteästi sidoksissa luontoon. Metsästys ja kalastus ovat luoneet perustaa Kuhmon pysyvälle asutukselle. Kaskenpolton aloittivat savolaiset 1500-luvun lopulla.

Kuhmon seutu kuului aluksi Limingan seurakuntaan, vuodesta 1559 Oulujärven, vuodesta 1599 Paltamon ja vuodesta 1647 Sotkamon seurakuntaan. Vuosina 1650–1681 alue kuului Pietari Brahelle läänitettyyn Kajaanin vapaaherrakuntaan. Vuonna 1753 Kuhmosta tuli Sotkamon kappeliseurakunta ja tällöin rakennettiin myös ensimmäinen ristikirkko(1754), joka kuitenkin paloi jo 1804. Uusi kirkko valmistui Markkulanmäelle 1816. Kirkon viereen valmistui vuonna 1862 Engelin suunnittelema kellotapuli.

Rajapitäjänä Kuhmo on saanut kokea sodan kirot. Uudisasutus koki takaiskun jo 1611, jolloin Kaarle IX suuntasi sotaretken Kuhmon kautta Vienanmerelle. Kostoksi venäläiset polttivat Lammasjärven kylän kesällä 1611. Alkanut sota käsitettiin varsin pian valtamahtien sodaksi ja niin asukkaat tekivät 1614 ensimmäisen rajarauhan ilman hallitustensa suostumusta. Sodan päättyessä Stolbovan rauhaan 1617 Kuhmon Jonkerinjärven rajakiveen hakattiin länsipuolelle kruunu ja itäpuolelle risti. Suuren Pohjan sodan aikana 1700–1721 asukkaita koetteli vihollisuuksien lisäksi ruttoepidemia. Uudenkaupungin rauhan jälkeen rajan pintaan kertyneet rosvojoukkiot pitivät asukkaita pelon ja epävarmuudenvallassa. Pikkuvihan aikana 1742–1743 venäläiset valloittivat alueen ja vielä vuosina 1750 ja 1755 rajantakaiset kävivät polttamassa kuhmolaisia taloja. Suomen sodassa Kuhmo oli venäläisten ja ruotsalaisten sotajoukkojen kauttakulku- ja tukikohtapaikkana.

Suomen tultua liitetyksi Venäjään sen suuriruhtinaskuntana 1809 Kuhmo tuli vilkkaaksi vienankarjalaisten laukkukauppiaiden kauppa ja kulkupaikaksi. Tälle kaudelle osuvat myös Elias Lönnrotin Kuhmon kautta Karjalaan suuntautunet runonkeruumatkat 1830- ja 1840-luvuilla. Lönnrot myös viimeisteli Kalevala-tekstejään vuoden 1834 loppusyksyllä asuessaan piirilääkärin rokotusmatkallaan Kuhmossa kirkon pihapiirissä olevassa Högmannin mökissä. Vuosisadan loppupuolella muiden muassa Akseli Gallen-Kallela ja Louis Sparre liittivät Kuhmon karelianismiin. Gallen-Kallela suuntasi häämatkansa kesällä 1890 Kuhmoon asustaen Lapinsalmen torpassa, jonka maisemissa Gallen-Kallela maalasi myös useita taulujaan. Seurueeseen liittyneen Louis Sparren kanssa nuoripari teki kaksi Kalevala-löytöretkeä Venäjän puolelle rajaa, jonne Louis Sparre matkasi vielä 1892 Emil Wikströmin kanssa.

Kuhmon maatalous oli vielä 1800-luvulla alkeellista. Tämän vuoksi kulkutaudit verottivat väestö ankarasti. Suurina moruvuosina 1831–1833 Kuhmon 4000 asukkaasta tuhat menehtyi hinkuyskään, tuhkarokkoon, lavantautiin ja punatautiin. Suuri määrä taloja autioitui ja väkeä pakeni Venäjälle. Venäjälle siirryttiin myös 1860-luvun nälkävuosien aikana. Kuhmon nykyinen kirkko rakennettiin Jakob Rijfin johdolla 1816, vaikka Kuhmon seurakunta itsenäistyi Sotkamosta itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi vasta 1. lokakuuta 1856.

Kaskenpolttoa harjoitettiin Kuhmossa 1800-luvun jälkipuoliskolle saakka. Kaupallinen tervanpoltto levisi 1700-luvun puolivälissä Kuhmon läntisiin osiin ja tervakauppa vilkastui 1800-luvun alkupuolella, jolloin vesireitin koskien perkaamiset ja ohituskanavat helpottivat kuljetuksia Ouluun. Laajimmillaan kuhmolaisten tervantuotanto oli 1890-luvun lopulla, jolloin Kuhmosta soudettiin Ouluun tervaa esim. vuonna 1897 15000 tynnyriä. Kuhmo oli tuolloin Suomen suurin tervantuottaja; Kuhmo oli tuottanut vuoteen 1900 mennessä 1/6 koko Suomen tervan tuotannosta. Rautatien valmistuminen Kajaaniin 1904 lyhensi tervansoutumatkaa, mutta tervanpolton aika alkoi tuolloin olla jo ohi. Myös peltoviljely kehittyi 1800-luvun jälkipuoliskolla. Viimeisin maatalouden nousu tapahtui toisen maailmansodan jälkeen. Rintamamiehet lisäsivät tilojen lukumäärää ja peltoalaa. Vuonna 1969 viljeltyä peltoa oli suurimmillaan lähes 8 000 hehtaaria. Tilojen määrä oli vuonna 1959 suurimmillaan: 1685 kpl. Vuonna 2000 aktiivisia tiloja oli 197.

Kuhmon asukasluku kasvoi nopeasti 1900-luvun alkupuoliskolla. Vuonna 1920 Kuhmon asukasluku oli lähes 7 500, mutta 1960 jo yli 14 400. 1960-luvun puolivälissä alkoi kuitenkin yli 10 vuotta kestänyt väestökadon aika, joka pudotti asukasluvun runsaaseen 13 500. Vuonna 1985 Kuhmossa oli asukkaita 13 658. Vuoteen 2011 mennessä kunnan asukasluku oli laskenut 9 422:een. Väestönkehityksen merkittävin piirre oli väestön siirtyminen maaseutukylistä keskustan tuntumaan. 1950-luvulla keskustaajamassa asui vain 1600 henkeä ja vielä 1970 keskustaajamassa asui noin 4 500 henkeä, mutta 1983 jo 7 436 henkeä. Kuhmon keskustaajama on kaupunkimainen keskus, jonka on rakennettu professori Otto-Iivari Meurmanin vuosina 1938–1940 laatiman ruutukaavan mukaan. 1980-luvulla taajamaan valmistui lukuisia uusia rakennuksia.

Kuhmo talvisodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kuhmon taistelut

Kuhmo oli merkittävä taistelutanner talvisodan aikana.

Jatkosodan aikana useat kuhmolaiset kylät joutuivat neuvostoliittolaisten partisaanien hyökkäysten kohteiksi.

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuhmo sijaitsee Kainuun ylänköalueella. Kaupungin maisemia luonnehtivat vaihtelevat mäki- ja vaaramaat. Kuhmon kallioperä on pääasiassa graniittigneissiä. Kaupungin länsiosasta alkaa pohjois-eteläsuuntainen Hyrynsalmen kautta Suomussalmelle suuntautuva noin 200 kilometriä pitkä ja muutamia kilometrejä leveä pääasiassa amfiboliitista ja metabasaltista koostuva liuskevyöhyke. Yleisin maalaji on moreeni. Moreenimaita halkovat kaakko-luodesuuntaiset harjujonot, joihin liittyvät hiekka- ja hieta-alueet ovat laajimmillaan keskustaajaman luoteispuolella ja Ontojärven pohjoispuolelle. Korkeuserot ovat suurimmillaan kaupungin alueella lähes 100 metriä. Kaupungin korkein kohouma on Pihlajavaara. Muita korkeita vaaroja ovat muiden muassa Honkavaara, Hirvivaara ja Hotakka. Kuhmo on suurimmaksi osaksi vedenkoskematonta aluetta, jolle Itämeren altaan vedet eivät ole yltäneet. Näin jääkauden sulamisvedet eivät ole huuhdelleet pois kasvillisuudelle tärkeitä ravinteita. Toisaalta alueelta ei myöskään tavata muinaisrantoja tai savikoita.

Kuhmon maapinta-alasta metsämaiden osuus on yli 80 prosenttia. Vallitsevin puulaji on mänty, jota on yli puolet metsäalasta, kuusen osuus vaihtelee 15 ja 33 prosentin välillä. Lehtipuiden osuus metsäalasta on noin 10 prosenttia.

Kuhmon vesialueet kuuluvat suurimmaksi osaksi Sotkamon reittiin Kaupungin eteläosan vesistöt virtaavat kuitenkin Vuoksen vesistöön ja Kuhmon itäosan pienet vesistöt virtaavat Venäjän puolelle. Suurimpia järviä ovat Ontojärvi, Lentua, jossa on kaupungin suurin saari Kotasaari, Iivantiira, Lentiira, Änätti, Lammasjärvi ja Kellojärvi. Kuhmon lukuisat joet ja kosket kuohuvat Ontojärven vesistöä lukuun ottamatta vapaina. Kuhmon reitin Saarikoski ja sen yläpuolinen vesistö kuuluvat valtakunnalliseen koskiensuojeluohjelmaan. Etenkin Lentuankoskella ja kaupungin keskustan läpi virtaavalla Pajakkakoskella on huomattavaa matkailu- ja virkistyskalastusmerkitystä.

Ilmastoltaan Kuhmo on maan mannermaisinta ilmastoaluetta. Kylmimmän ja lämpimimmän kuukauden lämpötilaerot ovat suuria. Yli viiden celsiusasteen lämpötilan terminen kasvukausi kestää Kuhmossa keskimäärin 131 päivää. Vuoden keskilämpötila vaihtelee yhdestä celsiusasteesta kahteen. [8]

Kuhmon tärkein riistaeläin on vuosituhansien ajan ollut metsäpeura. Vakituisen asutuksen edetessä peurat alkoivat vähentyä 1600-lvulla. Viimeiset metsäpeurat ammuttiin Kuhmossa todennäköisesti 1900-luvun alussa. Kanta säilyi kuitenkin Pieningän saloilla Itä-Karjalassa ja 1950-luvun puolivälissä metsäpeurat alkoivat kotiutua uudelleen Kuhmon erämaihin.

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen.

Kuhmon väestönkehitys 1980–2010
Vuosi Asukkaita
1980
  
13 900
1985
  
13 526
1990
  
12 878
1995
  
12 356
2000
  
11 167
2005
  
10 271
2010
  
9 492
Lähde: Tilastokeskus.[9]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seututie 912 kulkee Kuhmosta Suomussalmelle. Kaupungin tavoitteena on tämän seututien muuttaminen kantatieksi. Kantatie 89 alkaa valtatieltä 22 Paltamon Mieslahdessa ja kulkee Kontiomäen pohjoispuolitse Kuhmossa sijaitsevalle Vartiuksen raja-asemalle, josta se jatkuu Venäjälle. Kantatie 75 tulee Kuhmoon Siilinjärveltä Nurmeksen kautta. Kantatie 76 johtaa Sotkamosta valtatien 6 liittymästä Kuhmon keskustaan. Seututie 524 kulkee Lieksasta Kuhmoon.

Kuhmosta kulkee päivittäinen linja-auto yhteys Kajaaniin sekä koulujen aikaan kahdesti viikossa kulkeva vuoro Suomussalmelle. [10]

Kamarimusiikkifestivaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungissa on järjestetty sellisti Seppo Kimasen aloitteesta vuodesta 1970 alkaen kesäisin kamarimusiikkifestivaalit, joka on jo pitkään ollut Suomen suurin kamarimusiikkijuhla. Heinäkuuhun ajoittuva festivaali kestää kaksi viikkoa ja sen aikana kuullaan noin 70 konserttia, joissa esiintyy noin 150 huippumuusikkoa Suomesta ja eri puolilta maailmaa. Konserttilippuja myydään vuosittain keskimäärin 35 000, ja lipunmyynnin mukaan Kuhmon Kamarimusiikki on Finland Festivals -ketjun neljänneksi suurin tapahtuma. Kuhmon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja on nykyisin Vladimir Mendelssohn.

Uskonnolliset yhteisöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuhmossa toimii evankelisluterilainen Kuhmon seurakunta[11]. Seurakuntaan kuului vuoden 2010 lopussa 8 468 henkeä[12]. Kirkon sisäisistä herätysliikkeistä Kuhmossa on toimintaa evankelisilla[13] sekä herännäisyydellä[14]. Muita kirkkokuntia edustavat helluntaiherätykseen lukeutuva Kuhmon helluntaiseurakunta[15] ja Suomen Vapaakirkkoon kuuluva Kuhmon Vapaaseurakunta[16].

Kuhmon yrityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • A Kyllönen Oy
  • Hotelli Kainuu
  • Hyvärisen Leipomo
  • Kainuun Metsätoimistot
  • Kainuun Tietomikro Oy
  • Kuhmo Oy
  • Kuhmo Keittiöt
  • Kuhmon Aa-Puu Oy
  • Kuhmon Auto
  • Kuhmon Betoni Oy
  • Kuhmon Pelti Haverinen Oy
  • Kuhmon Putkityö Oy
  • Kuhmon Raskaskone Oy
  • Kuhmon Väri Oy
  • Käännöspaja
  • Matka-Kyllönen Oy
  • Neljä Kaesaa & Rusasen Kulma
  • Newalco
  • Nivan Koskimatkat
  • No-Pan Auto Oy
  • Pajakkakino
  • Palokartano
  • Palvelukoti Kanerva Oy
  • Pieneläinhoitola Kiantime´s
  • Puuru
  • Ravintola Eskobar
  • Villiaromi Ab
  • Wild Taiga

Ystävyyskaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nähtävyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kalevalakylä
  • Juminkeko, Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus
  • Kuhmo-talo, Kuhmon kulttuuritalo
  • Kirjastotalo Atalante
  • Kekkosteiden muistomerkki
  • Kuhmon kirkko
  • Talvisotamuseo
  • luontokeskus Petola
  • Kuhmon pienoismalli, Kuhmo vuonna 1939 (Monitorissa)
  • Tervansoutajapatsas
  • Laukunkantajapatsas

Etäisyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuhmon kylät Kuhmon keskustasta:

Lähikunnat:

Muita kuntia:

Etäisyydet lyhyimpiä reittejä maanteitä pitkin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2014 1.1.2014. Maanmittauslaitos. Viitattu 15.3.2014.
  2. a b Suomen asukasluvut kuukausittain – Kunnittain aakkosjärjestyksessä 30.9.2014. Väestörekisterikeskus. Viitattu 11.10.2014.
  3. a b Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990–2012, laaja alueluokitusryhmittely 31.12.2012. Tilastokeskus. Viitattu 27.5.2013.
  4. Luettelo kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2014 26.11.2013. Verohallinto. Viitattu 23.9.2014.
  5. Työttömyystietoja ELY-Keskuksittain ja kunnittain keskimäärin vuonna 2013 Työ- ja Elinkeinoministeriö.
  6. Kunnallisvaalit 2012 tulospalvelu 28.10.2012. Oikeusministeriö. Viitattu 14. helmikuuta 2013.
  7. Kuhmo – kulttuuri- ja erämaakaupunki Viitattu 4.2.2008.
  8. http://ilmatieteenlaitos.fi/terminen-kasvukausi
  9. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2013.
  10. http://www.hs.fi/kotimaa/Kuhmon+pikkukaupungista+p%C3%A4%C3%A4see+bussilla+en%C3%A4%C3%A4+poisp%C3%A4in/a1376541057597
  11. Kuhmon seurakunta Kuhmon seurakunta. Viitattu 23.6.2011.
  12. Vuoden 2010 väestötietoja Kuhmon seurakunta. Viitattu 23.6.2011.
  13. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys Uskonnot Suomessa. Viitattu 23.6.2011.
  14. Herättäjä-Yhdistys ry Uskonnot Suomessa. Viitattu 23.6.2011.
  15. Kuhmon helluntaiseurakunta Kuhmon helluntaiseurakunta. Viitattu 23.6.2011.
  16. Kuhmon Vapaaseurakunta Kuhmon Vapaaseurakunta. Viitattu 23.6.2011.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wilmi, Jorma: Kuhmon historia. Kuhmon kaupunki, 2003. ISBN 9529906404.
  • Heikura, Unto: Kuhmossa kuultua. Heikura Unto, 1999. ISBN 9529112319.
  • Tiesmaa, Erkki ja Sillanpää, Raimo: Prikaati Vuokko talvisodassa Kuhmon rintamalla. Sillanpää Raimo, 2006. ISBN 9529208901.
  • Räisänen, Alpo: Kuhmon murrekirja. SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN, 1993. ISBN 9517177461.
  • Eri kirjoittajia: Vuorovedoin. KUHMON KAUPUNKI, 1993. ISBN 9529044542.
  • Heikkinen, Antero: Kirveskansa ja kansakunta. SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN, 2000. ISBN 9517462174.
  • Kalevi Rikkinen, Hannes Sihvo, Matti Eskola, Allan Tiitta: Finlandia, Otavan iso maammekirja 8. Keuruu: Kustanneyhtiö Otava, 1986. ISBN 951-1-09142-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]