Aino-taru

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aino-taru
Gallen Kallela The Aino Triptych.jpg
nimi Aino-taru
tekijä Akseli Gallen-Kallela
valmistumisvuosi 1891
sijainti Ateneumin taidemuseo
paikkakunta Helsinki

Aino-taru on Akseli Gallen-Kallelan kansallisromanttinen öljyvärimaalaus vuodelta 1891. Sen aiheena on Kalevalan tarina Joukahaisen Aino-sisaresta, jonka Joukahainen lupaa Väinämöisen puolisoksi. Maalaus on triptyykki ja kooltaan 154 × 308 cm[1]. Siinä on kolme osaa, joista kukin kuvaa yhtä vaihetta Ainon tarusta. Teos on ensimmäinen Gallen-Kallelan Kalevalaan liittyvistä taideteoksista.[1] Se oli samalla lähtölaukaus kansallisromanttiselle taiteelle Suomessa. Aino-taru kuuluu Ateneumin taidemuseon kokoelmiin.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallen-Kallela maalasi Aino-tarusta kaksi versiota. Ensimmäisen hän maalasi Pariisissa vuonna 1889. Gallen-Kallela itse ei ollut tuolloin syntyneeseen lopputulokseen tyytyväinen, vaikka Suomessa maalaus saikin kehuja. Esimerkiksi suomalaiselta näyttävän mallin löytäminen oli ollut vaikeaa. Kun senaatti tilasi maalauksesta toisinnon valtion kokoelmiin, hänelle tarjoutui mahdollisuus parantaa edellisestä.[2]

Innoitusta maalaukseensa Gallen-Kallela sai ollessaan tuoreen Mary-vaimonsa kanssa häämatkalla Kainuussa. Suurin osa luonnoksista syntyi matkalla, mutta lopullinen teos valmistui Helsingissä, taiteilijan ateljeessa Malmilla.[2] Luonnosten ohella on säilynyt pino valokuvia, joissa Ainon mallina toiminut Gallen-Kallelan vaimo Mary Slöör juoksentelee rantavedessä ja pärskyttää vettä.[1] Keskimmäisen kuvan taustanäkymän mallina toimi maisema Lentuan järvellä Kuhmossa.[3]

Väinämöisen alkuperäinen malli oli Kuhmon Lentiirassa asunut Elias Ahtonen eli ”Rimmin Uljaska”.[4][2] Keskimmäisen taulun Ainon alkuperäisenä mallina taas toimi Gallen-Kallelan oppaana kulkeneen Renne Haverisen tytär.lähde? Kun Gallen-Kallela palasi Helsinkiin, Mary sai esittää myös Väinämöistä: hän pukeutui partaan, puki ylleen Väinämöisen vaatteet ja seisoskeli kärsivällisesti pusikoissa, kun taiteilija teki työtään. Maryn ompelemia ovat lisäksi kaikkien maalauksessa nähtävien vaatteiden mallit.[1] Teoksen laitimmaisissa kuvissa Ainon ranteessa näkyy rannerengas, jonka Gallen-Kallela oli antanut vaimolleen huomenlahjaksi.[5]

Valmis teos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aino-taru koostuu kolmesta osasta. Vasemmalla puolella on Väinämöisen ja Ainon kohtaaminen metsässä. Tällöin Väinämöinen ihastuu nuoreen neitoon ja päättää saada tämän omakseen. Toisessa eli oikeanpuoleisessa osassa Aino on tehnyt ratkaisunsa ja valinnut ennemmin kuoleman kuin epämiellyttävälle kosijalle menemisen. Kuvassa Vellamon, veden jumalattaren, neidot kutsuvat nuorta Ainoa luoksensa. Kolmannessa osassa keskellä kalaksi muuttunut Aino on joutunut Väinämöisen onkeen ja pakenee pilkaten[5]. Kohtaus tulkitaan usein Väinämöisen kosinnaksi ja tarinan toiseksi osaksi.

Akseli Gallen-Kallela loi teoksestaan kokonaisvaltaisen taideteoksen. Hän valmisti itse koristeveistokselliset taulun kehykset, jotka hän maalasi kultamaalilla. Kehyksiin on kopioitu taiteilijan Karjalassa näkemien vanhojen hirsitalojen koristeaiheita. Kehyksiin Gallen-Kallela kirjoitti myös Ainon tarun kaikille niille katselijoille, jotka eivät tarua ennestään tunne.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Jäkkö, Emmi: Akseli Gallen-Kallela: Aino-taru Ateneumin taidemuseo. Viitattu 5.5.2008.
  2. a b c Valkonen, Markku: Kultakausi, s. 60–61. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-18033-5.
  3. Keto-Tokoi, Petri: ”Etsin koskematonta maata ja korven kansaa”. Suomen Luonto, 12.10.2012, 71. vsk, nro 8, s. 43. Suomen luonnonsuojeluliitto. ISSN 0356-0678.
  4. Pentzin, Vuokko: Matkalla Ainon maisemissa Kaleva.fi. 11.9.2002. Viitattu 15.10.2012.
  5. a b Ojanperä, Riitta: Aino-taru Viitattu 27.11.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]