Partisaani

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Neuvostopartisaaneja Valko-Venäjän metsissä vuonna 1943.
Saksalaiset laskuvarjosotilaat kuulustelevat neuvostopartisaania Ukrainassa 1943

Partisaani on yleisnimitys sissitaistelijalle, joka kuuluu järjestäytymättömään taisteluryhmittymään.

Koska partisaanit pääsääntöisesti eivät kanna minkään taisteluorganisaation univormua tai tunnuksia, Geneven sopimuksia on vaikea soveltaa partisaaneihin. Varsinkin toisessa maailmansodassa kiinnisaadut partisaanit oli tapana teloittaa suoralta kädeltä ilman oikeudenkäyntiä.[1] Toisen maailmasodan jälkeen vuoden 1949 Geneven sopimuksen solmimisen yhteydessä päätettiin partisaanit rinnastaa miliiseihin ja vapaaehtoisiin sotilaisiin.[2] Tällä perusteella partisaaneja voidaan ottaa sotavangeiksi, ja heillä on oikeus kyseisen statuksen mukaiseen suojeluun, mikäli heillä on johtajana alaisistaan vastuussa oleva henkilö, heillä on määrätty ja välimatkan päästä erotettava tunnusmerkki, he kantavat aseitaan avoimesti ja mukautuvat sotatoimissaan sodan lakeihin.[3] Mikäli nämä ehdot eivät täyty, ovat partisaanit laittomia taistelijoita vailla Geneven sopimusten tuomia oikeuksia.

Toisessa maailmansodassa kuuluisiksi tulivat neuvostopartisaanit, Ranskan vastarintaliike, Titon johtamat Jugoslavian partisaanit sekä serbien kuningasmieliset četnikit. Italialaiset kommunistiset partisaanit pidättivät ja teloittivat Benito Mussolinin tämän yrittäessä paeta rakastajattarensa kanssa Sveitsiin. Toisen maailmansodan jälkeen sana partisaani vakiintui tarkoittamaan yleisimmin kommunistisia toimijoita, etenkin Neuvostoliiton virallisessa kuvauksessa Suuresta isänmaallisesta sodastaan. Kuitenkin myös Baltian maiden neuvostomiehitystä vastaan taistelleita metsäveljiä kutsutaan joskus partisaaneiksi.

Suomi ja partisaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Partisaaneja voidaan myös lähettää vihollisvaltion rajan taakse. Jatkosodan aikana neuvostopartisaanit tekivät lukuisia hyökkäyksiä Suomen alueelle surmaten lukuisia siviilejä. Yksi tällainen oli muun muassa Laaniojan partisaanihyökkäys Inarissa 4. heinäkuuta 1943. Kaikkiaan näissä hyökkäyksissä sai surmansa 181 siviiliä, joista suurin osa oli rajaseudun kylissä tai erämaataloissa asuvia naisia ja lapsia.

Partisaanien kiinni saaminen oli työlästä ja vaarallista, koska sangen monilla oli taipumus räjäyttää itsensä ja vangitsijansa käsikranaatin tai kasapanoksen avulla vangitsemisen tapahtuessa.[4]

Oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedtin väitöskirjasta ilmenee, että suomalaiset tulkitsivat kiinnisaatujen partisaanien ja desanttien asioita sangen väljästi: siviilipuvun päällä ollut lumi- tai maastopuku oli jopa raskauttava tekijä, mutta jos asuun liittyi lumi- tai maastotakin kauluksessa ollut sirppi- ja vasaratunnus tai lakissa oli punatähtikokardi, asu saatettiin tulkita sotilaspuvuksi. Näin oli eritoten siksi, että talvisodassa suomalaisten sotilaiden enemmistö joutui käyttämään ns. malli Cajanderia, eli siviilipukua jossa oli vain kokardi päähineessä: valtiolla oli aivan alkuaikoina mahdollisuus antaa joka miehelle vain sotilaspuvun housut, vyö ja kokardi.[4][5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lindstedt, Jukka: Kuolemaan tuomitut: kuolemanrangaistukset Suomessa toisen maailmansodan aikana; oikeustieteen väitöskirja 1999. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja, ISSN 0356-7206 ; n:o 221
  2. Convention (III) relative to the Treatment of Prisoners of War. Geneva, 12 August 1949. Commentary Punaisen Ristin kansainvälinen komitea. Viitattu 13.3.2010. (englanniksi)
  3. Genèven sopimus sotavankien kohtelusta 12 päivältä elokuuta 1949. FINLEX. 12. elokuuta 1949. Viitattu 13.3.2010.
  4. a b Tuntematon sota : uusia ja yllättäviä tapahtumia talvi- ja jatkosodan vuosilta
  5. Lindstedt, Jukka: Kuolemaan tuomitut: kuolemanrangaistukset Suomessa toisen maailmansodan aikana; oikeustieteen väitöskirja 1999. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja, ISSN 0356-7206 ; n:o 221

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]