Kommunismi

Kommunismi Käsitteitä Marxilainen filosofia Luokkataistelu Proletariaatin diktatuuri Proletaarinen internationalismi Kommunistiset puolueet Historiallinen materialismi Suuntaukset Marxismi Leninismi Marxismi-leninismi Maolaisuus Juche Trotskilaisuus Stalinismi Titolaisuus Vasemmistokommunismi Neuvostojen kommunismi Anarkokommunismi Uskonnollinen kommunismi Kristillinen kommunismi Eurokommunismi Työväen kommunismi Internationaalit Kommunistien liitto Ensimmäinen internationaali Toinen internationaali Komintern Neljäs internationaali Huomattavia kommunisteja Karl Marx Friedrich Engels Vladimir Lenin Rosa Luxemburg Josif Stalin Lev Trotski Mao Zedong Aiheeseen liittyvää Anarkismi [ Antikapitalismi Antikommunismi Demokraattinen sentralismi Kommunistiset valtiot Kommunistiset symbolit Kommunismin kritiikki Kommunismin historia Kommunistinen manifesti Kommunistinen talous Neuvostoliitto Postkommunismi Primitiivinen kommunismi Sosialismi Sosialistinen realismi Uusi luokka Uusi vasemmisto Vasemmistolaisuus Kommunismi Suomessa KTP SKP SKP (1997) Taistolaisuus Trotskilaisuus Suomessa O. W. Kuusinen Hertta Kuusinen

Kommunismi on sosiaalis-taloudellinen tai poliittinen järjestelmä, joka ajaa luokatonta, tasa-arvoista ja yhteisomistukseen perustuvaa yhteiskuntamallia. Kommunismin kannattajat näkevät aatteensa usein sosialismia seuraavana yhteiskuntamuotona. On paljon kiistelty siitä, miten sosialismi ja kommunismi eroavat toisistaan, esimerkiksi kommunismin teorioija Karl Marx käytti käsitteitä samaa tarkoittavina, mutta nykyään sosialismia pidetään liberalismi–kommunismi-kirjon välimuotona. Alkuperäisen marxilaisen määritelmän mukaan kommunistinen yhteiskunta on paitsi luokaton yhteiskunta, myös valtioton yhteiskunta.

Yhteisomistukseen perustuvasta yhteiskunnasta on keskusteltu jo antiikin Kreikassa, keskiajalla ja uudella ajalla muun muassa Englannin sisällissodan aikana, mutta ensimmäiset nykyaikaiset kommunistiset ajatukset syntyivät valistusajalla ja teollisen vallankumouksen aikana 1800-luvulla kapitalismin ja työväenluokan olojen arvostelun myötä. Tärkeimmät arvostelijat olivat Karl Marx ja Friedrich Engels, jotka usein nähdään kommunismin perustajina. Marx näki kommunistisen yhteiskunnan syntyvän lopulta ”historian lakien” mukaisesti. Marxin mielestä kommunistinen yhteiskunta tulisi suunnitella kansanvaltaisesti sen ajan ihmisten tahdon mukaisesti, hän ei ollut halukas ”kirjoittamaan reseptejä tulevaisuuden keittiöihin”.

Historia

Antiikki ja keskiaika

Ihmiskunnan historian alkuvaiheessa ihmiset elivät pienikokoisissa ryhmissä, joiden selviytyminen perustui hankitun ruoan yhteisomistukseen, joten esimerkiksi eläimen kaatanut yksilö ei saanut yksinoikeutta lihaan, vaan jakoi sen koko ryhmän kesken. Yhteisomistus oli tehokkain tapa selviytyä teknisesti kehittymättömissä oloissa. Tätä elintapaa ei kuitenkaan voi pitää nykyaikaisen kommunismin edeltäjänä. Ensimmäisenä yhteisomistusta filosofiselta kannalta tutki Ateenassa vaikuttanut Platon. Hän loi Valtiossaan ihanneyhteiskunnan, jossa ihmiset jaoteltiin hierarkkisesti eri luokkiin kykyjensä mukaisesti. Hän näki yksityisomistuksen poistamisen tarpeelliseksi siirryttäessä laatimaansa tasapainoon perustuvaan yhteiskuntaan.

Noin 100-luvulla eaa. Lähi-idässä vaikutti juutalaisuudesta eristäytynyt essealaisten uskonlahko, jonka toiminta perustui vapaaehtoiseen köyhyyteen, askeettisuuteen ja tasa-arvoisuuteen. He kielsivät kaupanteon, koska katsoivat sen edustavan ahneutta ja toisten petkuttamista. Essealaiset eivät omistaneet mitään yksityistä, vaan kaikki heidän keskuudessaan oli yhteistä. Varhaiskristillinen kirkko omaksui nopeasti kommunalistisia piirteitä, kuten yhteinen maanomistus. Varhaiskristityt halusivat luoda uuden kansakunnan, jonka toiminta perustuisi epäitsekkyyteen ja varakkuuden jakamiseen köyhyyden ja kurjuuden poistamiseksi. He näkivät itsensä vain maallisen omaisuuden hoitajina, minkä todellinen omistaja oli Jumala. Tämä kehitys johti erilaisten yhteisöjen perustamiseen ja siitä edelleen luostarijärjestelmän kehittymiseen Rooman valtakunnassa. Luostarit olivat monesti hyvinkin suljettuja yhteisöjä, joiden jäsenillä ei ollut omaa omaisuutta.

Kristillinen yhteisöajattelu eli elinvoimaisena koko keskiajan. Keskiajalla muovautui agraarikommunismin muoto, kun maanviljelijät nousivat laajamittaisesti kapinaan eri puolilla Eurooppaa 1300-luvulta lähtien. Taustalla oli ilmastonlämpeneminen, rutto ja tyytymättömyys feodaaliseen maanomistuspolitiikkaan. Kapinat alkoivat Italiasta (1304–07) ja jatkuivat Flanderissa (1323–28), Ranskassa (1356), Englannissa (1381), Pohjois-Espanjassa (1437), Böömissä (1419–34), Unkarissa (1514) ja Saksassa (1525). Yhteiskunnallisen muutoksen ja kristinuskon reformaation puolesta kamppailevia liikkeitä syntyi runsaasti. Saksassa talonpoikaiskapinan keskeisin johtohahmo oli reformaattori Thomas Müntzer. Hän uskoi vankasti yhteisomistuksen hyötyihin ja tasa-arvoisen yhteiskunnan olevan mahdollista perustaa kristittyjen kesken. Hän oli vakuuttunut siitä, että papit ja aateliset olivat pääsyyllisiä tavallisen kansan huonoihin elinoloihin, kansan riistoon ja omien etujen ajamiseen. Müntzeriä on usein pidetty radikaalisosialistien ja marxilaisten edelläkävijänä.

Renessanssi ja uuden ajan alku

Ensimmäiset varhaiskommunistiset kirjalliset teokset ovat Thomas Moren Utopia ja Tommaso Campanellan Aurinkokaupunki. Molemmat teokset ovat myös renessanssin utopiakirjallisuuden klassikoita ja esikuvinaan ne käyttävät Platonin Valtiota. More kuvaa teoksessaan omaisuuden omistamisen ja jatkuvan haluamisen pahuuden alkulähteinä. Hän perustelee näkemystään sillä, että jatkuva vaurastuminen tekee ihmisistä entistä itsekkäämpiä ja ylimielisempiä, jotka lopulta nousevat esteiksi ihmisten toimeentulon välille. Ratkaisuna More pitää omaisuuden täysjakoa ja rikastumisen kieltämisen, jottei yhteiskuntaan muodostuisi liian korkeita varallisuuseroja. Camapanella sen sijaan kuvaa genovalaista merimiehen kokemuksia, joka päätyy Ceylon-saaren Aurinkokaupunkiin. Kaupungissa ihmiset tekevät yhdessä töitä ja syövät yhdessä, mutta miehet ja naiset erikseen. Yksityinen omaisuus on kielletty. Kaupunkia johtavat kaikkein viisaimmat, jotka hallitsevat tiukasti muiden kansalaisten tekemisiä. Teoksessa tasa-arvoisuus on saavutettu, kun jokaisella on tarvitsemansa. Molempien kirjoittajien taustalla vaikutti voimakkaasti kristillinen arvopohja.

Englannin sisällissotaan viitataan monesti yhtenä tärkeimmistä esikommunistisen ajattelun kehitystapahtumana. Sisällissotaan kuului monia liikkeitä ja osapuolia, mutta kommunismin historian kannalta tärkein oli Diggers-radikaaliryhmä. Sen kokosi Gerrard Winstanley, jonka elinkeino oli tuhoutunut sisällissodassa. Windstanley väitti saaneensa näyn, jossa häntä käskettiin keräämään kannattajia ja hankkimaan itselleen maa-alan, jonka satoa he yhteisomistuksen hengessä yhdessä nauttivat. Hän sai kerättyä muutamassa kuukaudessa 20–30-henkisen tukijajoukon, joka lähti toteuttamaan näyn käskyä St George’s Hilliin Surreyhin. Maanomistajat eivät pitäneet joukkiosta, sillä he olivat perustaneen kommuunin maanomistuslakien vastaisesti. Kokeilu jäi lopulta vain noin vuoden mittaiseksi. Epäonnistuminen ei saanut Winstanleytä luopumaan ajatuksistaan, vaan julkaisi useita maanyhteisomistusta puoltavia pamfletteja, joista löytyi myös mainintoja kaupankäynnin täyskiellosta kuolemanrangaistuksen uhalla.

Viimeiset utopiasosialistit

Englannin sisällissodan jälkeen Euroopassa vaikutti joukko filosofeja, joiden ajattelu lähti yhteisomistuksen luonnollisemmasta perustasta yksityisomistukseen nähden. Näin ajattelivat muun muassa Thomas Raynal, Gabriel de Bonnot de Mably, Simon Linguet, Morelly ja ennen kaikkea Etrepignyn pappi Jean Meslier, joka omisti elämänsä seurakunnan talonpoikien oikeuksien puolesta taistelemiseen. Hän uskoi aiempien kommunalistien tapaan egalitaristiseen yhteiskuntaan, mutta linjasi vallankumouksen ja vallitsevan yhteiskuntajärjestystä vastaan kapinoinnin olevan ainoita reittejä haluttuun päämäärään. Vastaava vallankumousajatus löytyy marxilaisesta kommunismin tulkinnasta. Ranskalaiset François Babeuf ja Jean-Jacques Rousseau edustavat siirtymävaihetta varhaiskommunismista moderniin kommunismiajatteluun. Immanuel Kant ja Rousseau jatkoivat valistusajan yksityisomaisuuden arvostelua. Rousseau arvosteli yksityisomistusta Yhteiskuntasopimuksessaan muun muassa seuraavasti: ”Turmelus alkoi sinä päivänä, jolloin harkinta liittyi aistimukseen, jolloin järki otti vangikseen vaiston, jolloin ihminen keksi pitää huolta myös tulevista tarpeistaan, jolloin hän näiden tulevien tarpeiden nimessä jakoi esineet käsitteiden 'minun' ja 'sinun' mukaan ja loi omaisuuden”. Rousseaun mielestä liian suuret varallisuuserot kansan keskuudessa ovat pahasta, ja varallisuutta tulisi säädellä siten, että se olisi kaikkien kannalta tasapuolinen. Teoksen tarkoituksena ei kuitenkaan ollut pohtia tasa-arvoisuutta ja yksityisomaisuutta, vaan hyvän yhteiskunnan yleisiä periaatteita.

Rousseaun Yhteiskuntasopimuksesta lukeutui itseoppineen François Babeufin lukemistoon lukuisten muiden vapautta ja järkeä ihannoineen valistusfilosofin ohella. Hän tunsi myös muun muassa Meslierin, Morellyn ja Mablyn utopiasosialistisen kirjoitukset. Babeuf oli jyrkkä tasa-arvon kannattaja ja paheksui ranskalaisten porvarillista politiikkaa. Hän levitti kommunistisia kiistakirjoituksia ympäri Ranskaa päästyään vankilasta vallankumouksen ollessa vielä käynnissä. Babeufin ajama politiikka on nimetty babouvismiksi, joka halusi vallankumoushallituksen luovuttavan maan rikkaiden omaisuuden köyhimmille ja antaa köyhien velat anteeksi. Babeufin yhteiskunnassa kaikille ihmisille pätee työvelvollisuus, josta ei voi irtisanoutua millään tavoin, ja laiskoja ihmisiä rangaistaan. Lisäksi saatavilla olevat maa-alueet jaettaisiin kaikille kansalaisille yhtä suuriin osiin, eikä näitä alueita voi siirtää perintönä kenellekään. Babeuf näki myös, että jokaisen kansalaisen oli käytävä koulua tarvittavan sivistyksen hankkimiseksi. Babeufista tekee modernin kommunismin kehittäjän se, että hän pohti paitsi kommunistista yhteiskuntaa, myös sitä kuinka kommunismi pystyttäisiin saavuttamaan. Babeuf ei koskaan päässyt toteuttamaan ajatuksiaan, sillä hänet mestattiin Yhdenvertaisten salaliiton jäsenenä ja valtiota vastaan juonittelusta vuonna 1797.

Kommunistiset maat 1900-luvulla

Maailman valtiot, joissa tällä hetkellä on kommunistisen puolueen yksinvalta.

Venäjällä kommunistinen puolue, josta käytettiin myös nimitystä bolševikit, nousi valtaan lokakuun vallan­kumouksessa vuonna 1917. Vuonna 1922 Venäjä ja muutamat siitä eronneet valtiot yhdistyivät Neuvosto­liitoksi, jossa kommunistinen puolue oli hallitsevassa asemassa vuoteen 1991 saakka, jolloin Neuvostoliitto hajosi.

Toisen maailmansodan jälkeen kommunistiset puolueet nousivat Neuvostoliiton tuella valtaan myös monissa Itä- ja Keski-Euroopan maissa, joita siitä lähtien sanottiin kansan­demokratioiksi tai itä­blokin maiksi. Näissä maissa kommunistit syrjäytettiin vallasta vuosina 1989-1990.

Kommunistiset puolueet nousivat 1940-luvun lopulla valtaan myös muutamissa Itä-Aasian maissa kuten Pohjois-Koreassa ja Kiinassa. Pohjois-Vietnamissa kommunistit tulivat valtaan vuonna 1955, sekä myöhemmin, pitkän Vietnamin sodan jälkeen 1970-luvulla koko Vietnamissa. Näissä maissa kommunistinen puolue on vallassa vieläkin.

Kommunismin suuntaukset

Marxismi

Pääartikkeli: Marxismi

Leninismi

Pääartikkeli: Leninismi

Leninismi tarkoittaa Vladimir Leninin marxilaisuudesta johtamaa kommunistista aatetta. Marxilaisuudessa keskeinen periaate on, että kommunismi syntyy historiallisen kehityksen luontaisena jatkumona. Lenin ei suhtautunut näin toiveikkaasti, vaan linjasi pienen etujoukon johtaman (kommunistinen puolue) vallankumouksen olevan ainoa keino siirtymässä teollisesta kapitalismista proletariaatin diktatuuriin. Leninin mukaan kommunistipuolueen tulee pysyä johdossa siihen asti kunnes työväenluokka tulee aidosti luokkatietoisiksi, jolloin puolue voidaan lakkauttaa. Neuvostoliitossa tätä tulkintaa kutsuttiin marxismi-leninismiksi ja siitä tuli valtion virallinen järjestelmä. Marxismi-leninismi on ollut aatteena muissakin kommunistipuolueiden hallitsemissa valtioissa.

Arvostelua

Marxin kehittämän kommunismin teoriassa on osoitettu muutamat johtopäätökset ja oletukset virheellisiksi tai osittain virheellisiksi. Esimerkiksi Marx oli oikeassa pääoman keskittymisen johtavan myös työväenluokan keskittymiseen. Vastoin Marxin ennustusta se ei johtanut proletariaatin diktatuuriin, vaan työväenluokan palkkoja ja etuja valvovien ammattiyhdistysten muodostumiseen. Marx oletti kapitalismin muodon pysyvän laissez-fairena kuten hänen ajallaan, jolloin yksittäiset ihmiset, perheet tai suvut omistivat yritykset. Osakeyhtiöiden perustamisen jälkeen vaurastunut keskiluokka, jonka Marx ennusti hajoavan, pääsi yhtiöiden omistajiksi.

Karl Popper sanoi teoksessaan The Poverty of Historicism, ettei kaikkia Marxin väitteitä pystytä osoittamaan vääriksi eli falsifioimaan, mikä on yksi tieteellisen teorian tunnusmerkki.

Katso myös

• Luettelo sosialistisista valtioista
• Luettelo kommunistisista valtioista

Lähteet

• Sandle, Mark: Communism. Harlow: Longman, 2006. ISBN 978-058-250-603-9. (englanniksi)
• Woodfin, Rupert & Zarate, Oscar: Introducing Marxism: A graphic guide. New York: Totem Books, 2004. ISBN 978-184-046-462-7. (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Marx, Karl & Engels, Friedrich: Kommunistinen manifesti. (Manifest der kommunistischen Partei, 1848.) Suomentaneet Juha Koivisto, Markku Mäki ja Timo Uusitupa. Johdanto: Eric Hobsbawm. Johdanto englanninkielisestä teoksesta The communist manifesto: A modern edition, 1998. Tampere: Vastapaino, 1998. ISBN 951-768-016-3.

Aiheesta muualla

• Suomen kommunistinen puolue.
• SKP:n pää-äänenkannattaja Tiedonantaja.
• Kommunistinen Työväenpuolue.
• Päätöslauselma eurooppalaisesta tietoisuudesta ja totalitarismista. Euroopan parlamentti 2.4.2009.
• Kommunismista Ylen Elävässä arkistossa.
• Encyclopedia Marxism. Marxilaisuuden käsitteisiin keskittynyt verkkotietosanakirja. (englanniksi)