Karl Marx

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Karl Marx
Läntinen filosofia
1800-luku
Karl Marx.jpg
Syntynyt 5. toukokuuta, 1818
Trier, Preussi
Kuollut 14. maaliskuuta 1883 (64 vuotta)
Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Koulukunta marxismi
Vaikutusalueet politiikka, taloustiede, luokkataistelu
Tunnetut työt sosialismi, Kommunistisen puolueen manifesti, Pääoma
Allekirjoitus Karl Marx (signature).gif

Karl Heinrich Marx (5. toukokuuta 1818 Trier, Preussi14. maaliskuuta 1883 Lontoo, Englanti) oli preussilaissyntyinen yhteiskuntafilosofi ja sosiaaliteoreetikko. Marx tunnetaan erityisesti teoriasta, joka käsittelee työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriitaa ja -taistelua. Karl Marxista käytetään myös nimitystä "kommunismin isä".

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhetausta ja opiskeluvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Marx syntyi juutalaiseen perheeseen Preussin Trierissä. Hänen isänsä Hirschel, sittemmin Heinrich, Marx oli lakimies, joka ajalle tyypillisen juutalaissyrjinnän takia kääntyi luterilaiseksi.Isän suvussa oltiin perinteisesti oltu rabbeja. Äiti oli hollaninjuutalainen, jossa kaikki miehet olivat vuosisatojen ajan olleet rabbeja.[1] Isä oli melko varakas, hän omisti viinitarhoja ja vuonna 1819 perhe muutti vuokra-asunnosta omaan taloon jossa oli kymmenen huonetta.[2]

Napoleonin sotien aikaan Ranska miehitti Trierin ja myös juutalaiset saivat poliittiset oikeudet. Preussi miehitti kaupungin vuonna 1812 ja sen hallitus kielsi juutalaisilta julkiset virat. Hirschel Marx lähetti hallitukselle kirjeen missä valitti juutalaisiin kohdistuneesta syrjinnästä. Kirje ei tuottanut tulosta ja Hirschel päätti kääntyä luterilaisuuteen. Perheen kääntymisen ajankohta on hävinnyt dokumenteista, mutta sen arvellaan tapahtuneen Karlin syntymän aikoihin.[3] Hirschel pääsi jäseneksi Trierin kasinoklubiin, missä miehet keskustelivat kirjallisuudesta ja väittelivät politiikasta. Kodissa vieraili kulttuurielämän edustajia joita innostivat valistusaatteet.[4]

Marxin varhaislapsuudesta ei tiedä eräitä sisarusten muistikuvia lukuunottamatta mitään. Hänen oletetaan olleen kotiopetuksessa aina vuoteen 1830 asti, jolloin hän aloitti opinnot Trierin lyseossa. Lyseon rehtori oli Hirschel Marxin hyvä ystävä. Marx kuvaili myöhemmin lyseonsa opettajia "maalaistolloiksi", mikä ei ole ihan koko totuus, sillä he olivat vapaamielisiä humanisteja. Preussin poliisi takavarikoi lyseosa kiellettyä kirjallisuutta ja rehtori joutui poliisivalvontaan.[5]

Ylioppilas Marxista tuli vuonna 1835. Jo tuolloin hänen terveytensä oli horjuva ja vanhemmat yrittivät huolestuneina ohjata hänet terveellisen elämän pariin. Marx ei ohjeista piitannut. Hänen täyttäessään kahdeksantoista hänet vapautettiin asepalvelusta "heikon rinnan" vuoksi. Isä oli kannustanut poikaa höynäyttämään upseereita kutsunnoissa.[6]

Ylioppilaaksi tultuaan Marx kirjautui Bonnin yliopistoon lukemaan lakia. Yliopiston dokumentit kertovat kahdenlaisen totuuden Marxista. Häntä ylistetään ahkeraksi ja tarkkaavaiseksi, mutta hänelle on annettu kahden vuorokauden karsserirangaistus yöllä meluamisesta ja päihtyneenä esiintymisestä. Marxista oli tullut varapuheenjohtaja Trierin krouvikerhoon, jonka jäsenten tuli kerhon sääntöjen mukaan juoda itsensä mahdollisimman kovaan humalaan mahdollisimman usein.[7] Vieraillessaan samoihin aikoihin Kölnissä takavarikoi poliisi häneltä laittoman pistoolin ja ainostaan isänsä suhteilla hän välttyi oikeudenkäynniltä.[8]

Marx tutustui koulukaverinsa Edgar von Westphalenin sisareen Jennyyn ja nuoret ihastuivat toisiinsa. Von Westfalenien perhe oli Preussin ylhäisintä aatelistoa. Karl Marx oli 18-vuotias ja Jenny 22-vuotias. [9] Jenny perhe oli katsonut tyttärelleen sulhaseksi aatelistaustaisen vänrikin, joka sai nyt tylysti rukkaset. Aikalaiset ihmettelivät nuorten seurustelua: miten paroni saattoi antaa tyttärensä seurustella juutalaissukuisen, porvarissätyisen miehen kanssa? Lisäksi Marxia rasitti hänen maineensa kapakkatappelijana. Kesällä 1836 Karl Marx ja Johanna Bertha Julie Jenny von Westphalen kihlautuivat.Marx kirjoitti tapahtumasta heti vanhemmilleen, mutta Jennyn vanhemmat saivat tiedon vasta vuoden kuluttua.[10] Häät pidettiin kesäkuun 19. päivä vuonna 1843. Jennyn puolelta häissä olivat läsnä hänen äitinsä, Edgar-veljensä ja muutama perhetuttu. Marxin puolelta häissä ei ollut ketään. Paronitar lahjoitti hääparille matka-arkullisen rahaa, josta he sitten lahjoittelivat erinäisiä rahasummia tarvitseville. Arkku tyhjeni viikossa. Avioliitto kesti läpi koko Marxin myrskyisen ja taloudellisia vaikeuksia täynnä olevan elämän aina Jennyn kuolemaan asti vuonna 1881.[11]

Vaihdettuaan yliopistoa Berliiniin vuonna 1836, Marx kiinnostui filosofiasta ja etenkin hegeliläisyydestä. Ensimmäisenä Berliinin vuotenaan hän opiskeli tiiviisti lakia, sillä hän pyrki edelleen tuomariksi. Marx ryhtyi valmistelemaan teosta lakitieteen filosofiasta, mutta teoksesta ei koskaan tullut mitään. Omasta mielestään hänen ei onnistunut yhdistää lakien muotoa niiden sisältöön. Ajatukset harhailivat ja hän luki teoksen joka käsitteli eläinten taiteellisia vaistoja. Marx kokeili siipiään kirjoittajana kirjoittaen runoja sekä romaanin "Skorpioni ja Felix". Saatuaan teoksen valmiiksi hän piti sitä niin huonona, että haaveet kirjailijan urasta piti hylätä. Seurauksena oli eräänlainen hermoromahdus ja lääkäri määräsi Marxin pitkäksi aikaa lepäämään maaseudulle. Saadakseen aikansa kulumaan Marx kirjoitti teoksen uskonnosta, luonnosta ja historiasta. Maaseudun rauhassa hän luki koko Hegelin tuotannon, mikä herätti hänessä kiinnostusta.[12]

Isälleen Marx kirjoitti, että haluaa nyt suuntautua filosofiksi. Isää tämä ei miellyttänyt. Tuomarilla olisi turvattu virka ja palkka ja pojan piti ajatella Jennyä, tulevaa vaimoaan. Isä oli kirjettä kirjoittaessaan, joulukuussa 1837 jo kuolemaisillaan tuberkuloosiin. Marx ei juuri koskaan tiedustellut isänsä vointia, vaan pyysi tältä aina lisää rahaa. Vanhemmat pyysivät poikaansa pääsiäiseksi 1838 kotiin, mutta tämä ei noudattanut kutsua. Toukokuussa isä Heinrich kuoli, mutta Marx ei tullut hautajaisiin, vaan kirjoitti, että Berliinissä oli tärkeämpää tekemistä.[13]

Marxin päätettyä syventyä filosofiaan oli Preussin sisäpoliittinen ilmasto muuttumassa taantumuksellisemmaksi. Yliopiston rehtoriksi tuli vuonna 1839 äärikonsevatiivinen Julius Stahl. Seuraavana vuonna Preussin kuninkaaksi tuli Fredrik Vilhelm IV ja akateemista vapautta ryhdyttiin rajoittamaan.[14]

Juuri G. W. F. Hegeliltä Marx peri käsityksen dialektiikasta, joka tarkoittaa maailmanhistorian etenemistä ristiriitojen kautta. Tässä tapauksessa nuoret hegeliläiset uskoivat Preussin yhteiskunnan olevan teollisessa kehityksessään ja kehittyneine yliopistoineen senhetkisen dialektisen kehityksen huipentuma. Muutoksia kuitenkin oli vielä heidän mukaansa tulossa, sillä yhteiskunnassa oli vielä kehittymättömiä puolia kuten köyhyys, sensuuri ja uskonnollinen sorto.

Vuonna 1841 Marx valmistui Berliinin yliopistosta, toimittaen tohtorinväitöskirjansa, Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero (Differenz der demokritischen und epikureischen Naturphilosophie), Jenan yliopistoon. Väitöskirjan aihe tuntui neutraalilta, mutta se oli sisällöltään rohkea. Marx esitti, että skeptisyys voittaa dogmin. Tämä oli professori F.W. von Schellingille liian radikaalia. Von Schelling oli asetettu yliopistoon kitkemään liberalismi. Jenan yliopistossa oli vapaamielinen ilmapiiri ja se myönsi Karl Marxille filosofian tohtorin arvon 15. huhtikuuta vuonna 1841. [15]

Päätoimittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoren teologin Bruno Bauerin kanssa 1841 Marx aloitti kampanjansa oikeistohegeliläisiä ja kirkkoa vastaan; kovaäänisen kirkossa hohottelun lisäksi he kirjoittivat pamfletin, nimellään hurskaita lukijoita houkuttelevan Die Posaune des Jüngsten Gerichts über Hegel (jonka Pentti Määttänen on suomentanut vain Tuomiopäivän pasuuna Hegelin yllä, mutta jonka Aarne T.K. Lahtinen on kääntänyt kenties komeammin, mutta epätarkemmin nimellä Tuomiopäivän pasuunan törähdys Ateisti-Hegeliä ja Anti-Kristusta vastaan).[16]

Teoksen tekijöiden paljastumisen vuoksi vuonna 1842 Marx hylkäsi yliopistollisen maailman. Hän matkusti Kölniin ja solvasi Bonnin yliopisto professoreita "haisunäädiksi, joiden äly ei riitä kuin umpikujien löytämiseen." Kölnissä hän vietti aikaansa Tohtorikerholla ja muissa kapakoissa, missä liikkui boheemeja ja toisinajattelijoita. Köln oli Reininmaan vaurain ja edistynein kaupunki. Kapakoissa tapaamiensa henkilöiden avulla Marx siirtyi journalismin pariin, toimittaen kohua herättänyttä Rheinische Zeitung -lehteä. Lehti oli tarkoitettu kilpailijaksi vanhoilliselle Kölnische Zeitung- lehdelle ja sai rahoittajikseen tehtailijoita ja kauppakamarin puheenjohtajan.[17]

Ensimmäiset Marxin laatimat lehtikirjoitukset ilmestyivät vuonna 1842.Toimituksessa Marx ystävystyi sosialisti Moses Hessin kanssa joka levitti Marxin mainetta eteenpäin. Myöhemmin Marx ja Hess riitaantuivat.[18] Kirjoituksillaan Marx suututti ensiksi heikkona pitämänsä liberaalin opposition. Kun lehden levikki ja maine kasvoivat, hermostuivat myös Preussin viranomaiset.Marxin kirjoituksia pidettiin nenäkkäinä ja röyhkeinä ja maapäivien puhemies von Schaper vaati Berliinin sensuuriviranomaisilta toimintaa. Lehti lakkautettiin tammikuussa 1843.[19] Marxin mahdollisuudet toimia Saksassa oli nyt tuhottu. Nuori mies oli tullut tietoiseksi siitä, että hänen kirjoituksiaan luetaan ja että niillä on merkitystä. Marxin ystävä Arnold Ruge päätti muuttaa Ranskaan ja perustaa siellä Deutsche-französische Jahrbücher- nimisen julkaisun ja pyysi Marxia mukaan. Marx laittoi ehdoksi, että hänen on saatava puolisonsa mukaansa.[20]

Aika Ranskassa ja Belgiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marx saapui Jenny-vaimonsa kanssa Pariisiin vuonna 1843. Vuoden 1830 vallankumouksen jälkeen Pariisiin oli asettunut monenkirjava joukko ajattelijoita. Joukossa oli utopistista kommunismia edustanut Victor Considérant, anarkisti Pierre Proudhon, monia runoilijoita ja mystikkoja. Heinäkuun monarkia oli jo horjuvalla pohjalla.[21] Arnold Ruge perheineen, Marx ja runoilija Georg Herweg ajattelivat ensin perustaa asuinkommuunin. Marx vaimoineen yritti yhteiseloa pari viikkoa kunnes saivat tarpeekseen ja muuttivat muualle.[22]

Elämä Pariisissa sujui aluksi hyvin, sillä Marx oli saanut Rheinische Zeitungin omistajilta palkan lisäksi tuhat taaleria ylimääräistä. Jenny Marx vietti aikaansa Pariisissa ostoskierroksilla. Ensimmäinen lapsi, tytär Jenny (Jennychen) syntyi toukokuun 1. päivä vuonna 1844. Lastenhoito ei vanhemmilta oikein sujunut ja Jenny-puoliso päätti kesäkuussa lähteä Trieriin vanhempiensa luo.[23]

Deutsch-fransösische Jahtbũcher osoittautui taloudelliseksi katastrofiksi ja sitä ilmestyi vain yksi numero. Sen merkittävin avustaja oli runoilija Heinrich Heine, joka kirjoitti lehteen artikkelin Baijerin kuningas Ludvig I naisseikkailuista. Poliisi takavarikoi lehdet ja Preussin hallitus määräsi, että Marx ja Heine tulee pidättää heti kun he ylittävät Saksan rajan. Arnold Ruge pelästyi, lopetti lehtensä ja jätti Marxin ilman sovittua palkkaa. Toimeentulonsa turvaamikseksi Marx lupautui kirjoittamaan Vorvärts! nimiseen kommunistiseen, kahden viikon välein ilmestyvään lehteen. Samoihin aikoihin hän kiinnostui taloustieteestä. Kesällä 1844 hän luki kaikki käsiinsä saamat Adam Smithin, James Millin ja David Ricardon teokset. Smithiä ja Ricardoa Marx arvosti, mutta kritisoi heitä siitä, että heillä lähtökohtana on yksityisomistus, mutta he eivät selitä sitä.[24]

Marx tapasi vuonna 1844 elämänmittaiseksi ystäväksi muodostuvan Friedrich Engelsin. Miehet tapasivat toisensa Café de la Régencessä ja kun kahvilan sulkemisaika tuli, pyysi Marx Engelsin luokseen jatkoille. Jatkot kestivät kymmenen vuorokautta.[25] Engels oli saksalaisen tehtaanomistajasuvun rikas vesa. Engelsiltä Marx sai tietoa kapitalismin käytännön toimintamalleista. Engels pystyi paitsi työskentelemään sukuyrityksessään ja kirjoittamaan valtavan määrän kirjeitä ja artikkeleita myös toimimaan Marxin haamukirjoittajana. Ystävykset eivät salanneet toisiltaan mitään ja heidän kirjeenvaihtonsa on sekoitus tieteellistä pohdintaa ja koulupoikahuumoria.[26]

Takana Friedrich Engels ja Karl Marx, edessä Marxin puoliso Jenny von Westphalen ja heidän lapsensa Laura Marx ja Eleanor Marx (1864).

Ranskan kuningas Ludvig Filip tapasi 7. tammikuuta 1845 Preussin suurlähettilään Alexander von Humboldtin. Humboldt vaati Ranskan hallitusta toimiin Vorvärts!-lehteä vastaan. Lehti lakkautettiin ja Ranskan sisäministeriö päätti karkottaa Marxin maasta.[27]

Ainoa mannereurooppalainen maa, johon Marx saattoi muuttaa oli Belgia. Kaikki emigrantit joutuivat kirjeellä lupaamaan kuningas Leopold I:lle että käyttäytyvät maassa hyvin. Niin lupasi myös Marx.[28] Maanpakoon asettui myös Jenny-puolison veli Edgar von Westfalen, upseeri ja elinikäinen ystävä Josef Weydemeyer, joukko puolalaisia sosialisteja, Moses Hess sekä Friedrich Engels. Jenny Marx ja tytär saapuivat myös Brysseliin ja mukana oli myös kotiapulainen Helene Demuth. Jenny odotti nyt toista lastaan. Talous oli kerrankin hyvällä tolalla, sillä Marx oli saanut 1500 frangia tekijänpalkkioita juuri ennen karkoitusta.[29]

Vuonna 1845 Marx ja Engels vierailivat Englannissa tutustumassa paitsi Lontoon erinomaisiin kirjastoihin, myös ottamassa selvää maailman ensimmäisestä työväenliikkeestä, chartisteista. Palattuuan Belgiaan Marx ryhtyi kirjoitustyöhön ja Engels agitoi Brysselin sosialisteja liittoutumaan.[30]

Brysselissä Marx ja Engels kirjoittivat yhdessä arvostelua hegeliläisyyttä vastaan, kymmeniä väittelykirjoituksia niin konservatiiveista, ranskalaisista sosialisteista kuin liberalisteistakin. Erään kerran kaksikko päätti kirjoittaa aluksi pelkän artikkelin Marxin entistä toveria, Baueria ja tämän veljiä sekä heidän kumppaneitaan vastaan. Molemmat saivat urakakseen parikymmentä sivua, minkä Engels riipaisi hetkessä, mutta kuuli vasta kuukausia myöhemmin Marxin uutiset artikkelin tiimoilta: se oli kasvanut kolmensadan sivun laajuiseksi ja entinen nimi Kriittisen kritiikin kritiikki oli muuttunut alaotsikoksi uudelle teokselle Pyhä perhe.[31]

Ranskassa ollessaan Marx ja Engels olivat liittyneet saksalaisten maanpakolaisten perustamaan "Oikeamielisten liittoon" joka Marxin vaikutuksesta muutti nimensä "Kommunistien liitoksi" vuonna 1847. Vanhan Oikeamielisten liiton tunnus "kaikki ihmiset ovat veljiä" korvattiin tunnuksella "kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen".[32]

Marxin ja Engelsin kuuluisin yhteinen työ, Kommunistisen puolueen manifesti kirjoitettiin Brysselissä Kommunistien liiton julistukseksi ja julkaistiin "Euroopan hulluna vuonna" 1848.Teos kuuluu kaikkien aikojen luetuimpiin ihmiskunnan historiassa. Jälkisanoissaan Marx julistaa että Porvariston tuho ja proletariaatin nousu ovat molemmat yhtä väistämättömiä ilmiöitä.[33] Alun perin se oli Engelsin versiona yhtämittaista "kysymys-vastaus"-litaniaa, mutta vaikka hänenkin jälkensä näkyi lopullisessa versiossa, latomoon saapuva teksti oli kokonaisuudessaan Marxin kynästä syntynyt, ja hän olikin kirjoittanut sitä Kommunistiliiton painostuksen alla yötä päivää.

Kommunistisen puolueen manifesti ilmestyi saksaksi 24. helmikuuta vuonna 1848.[34] Teos ladottiin Lontoossa. Kun ensimmäistä erää haettiin painosta, saatiin kuohuttavia uutisia. Ranskassa oli puhjennut vallankumous ja pääministeri François Guizot oli eronnut virastaan. Seuraavana päivänä kuningas Ludvig Filip luopui vallasta.[35]

Ranskan vallankumous huolestutti Belgian hallituksen. Maaliskuun 3. päivänä vuonna 1848 Marx sai itsensä Leopold I allekirjoittaman maastakarkoitusmääräyksen. Aikaa poistumiseen olisi vain vuorokausi. Marx oli pakkaamassa tavaroitaan, kun poliisi tunkeutui asuntoon ja pidätti hänet. Pidätyksen syyksi ilmoitettiin, että Marx oli maassa ilman passia. Selittelyt eivät auttaneet ja Marx laitettiin putkaan, missä aggressiivinen vanki yritti koko pidätyksen ajan hakata Marxin. Jenny-puoliso yritti hätääntyneenä etsiä asianajajaa joka voisi auttaa miestään. Myös Jenny joutui pidätetyksi, häntä syytettiin irtolaisuudesta ja joutui selliin joka oli täynnä prostituoituja. Seuraavana päivänä Marxit vapautettiin ja virkavalta saattoi heidät Ranskan rajalle. Karl Marx oli muutenkin aikonut siirtyä Ranskaan, sillä maan uuden hallituksen ministeri, Ferdinand Flocon, oli kutsunut hänet takaisin Ranskaan.[36]

Vuoden 1848 vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl ja Jenny Marx olivat perillä Pariisissa 5. päivänä maaliskuuta 1848 ja Engels saapui Pariisiin 21. päivä maaliskuuta. Miehet laativat heti lentolehtisen Kommunistisen puolueen vaatimukset Saksassa. Se julkaisiin pian myös Berliinissä, Trierissä ja Düsseldorfissa. Sen tarkoituksena oli rohkaista porvaristoa kapinoimaan, sillä Marx tiesi, että Saksan työväenluokka oli vielä melko pieni. Lehtisessä vaadittiin muun muassa progressiivista verotusta ja kansallista pankkia.[37]

Kölnissä oli tekeillä uusi sanomalehti Neue Rheinische Zeitung. Sen päätoimittajaksi haluttiin Karl Marx. Marxien perhe muutti Kölniin hutikuussa 1848.[38] Viranomaisille Marx ilmoitti että tarkoituksena on kirjoittaa kirja taloustieteestä ja anoi vuonna 1845 menettämäänsä Preussin kansalaisuutta takaisin. Pyyntöön ei suostuttu.[39]

Vallankumousaikaa 1848- 1849 on kuvailtu Euroopan hulluksi vuodeksi. Karl Marx oli vuoden aikana mukana monessa poliittisessa hankkeessa. Marx ajoi eteenpäin hyvinkin ristiriitaista poliittista agendaa. Hänen mukaansa työläisten piti nyt äänestää porvareita, koska he olivat tehneet vallankumouksen. Samalla hän korosti työläisille, että proletariaatti ja porvaristo eivät voi elää yhdessä.[40] Marx kävi myös merkilliseen taisteluun Kölnin suosituinta sosialistia ja Kölnin työväenyhdistyksen puheenjohtaja Andreas Gottschalkia vastaan. Gottschalk oli saanut mainetta lääkärinä, joka hoiti köyhiä ilmaiseksi. Marxin lehden levikki oli 5000 kappaletta ja Gottschalkin yhdistyksessä oli 8000 jäsentä. Marxin mielestä Gottschalk hajoitti porvariston ja sosialistien yhteisrintaman ja että tämä muka kannatti perustuslaillista monarkiaa. Marx julisti, että Saksasta tuli tehdä heti tasavalta. Lopulta Gottschalk erosi työväenyhdistyksen ja kommunistiliiton johdosta.[41]

Marx yritti esiintyä maltillisena uudistajana, mutta se ei vakuuttanut viranomaisia. Hänet pidätettiin 7. heinäkuuta 1848 syytettynä ylimmän yleisen syyttäjän halveksimisesta. Poliisit tutkivat lehden toimituksen. Marx pidätettiin uudelleen kahden viikon kuluttua. Preussin hallitus kaatui 8. elokuuta 1848 ja Marx luuli tilanteen helpottuneen. Syyskuun 25. Kölnissä astui voimaan sotatilalaki ja varuskunnan johtaja lakkautti välittömästi Neue Rheinische Zeitungin[42]

Sotatilalaki kumottiin 12. lokakuuta vuonna 1848 ja Neue Rheinische Zeitung jatkoi ilmestymistään. Marx valittiin Kölnin työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi 22. lokakuuta 1848. Friedrich Engels oli etsintäkuulutettuna ja kierteli ympäri Eurooppaa. Vuoden lopussa Marx mietti mitä uusi vuosi tuo tullessaan? Työväenluokan kapina oli kukistettu kaikkialla: Ranskassa, Englannissa ja Saksassa.[43]

Kun etsintäkuulutus oli mitätöity, palasi Engels maanpakolaisuudesta. Engels oli kierrellyt ympäri Ranskaa ja Sveitsiä viinejä maistellen, sikareja poltellen ja naisia naurattaen. Herrat saivat helmikuun alussa 1849 syytteen yleisen syyttäjän kunnian loukkaamisesta.[44] Marx puolusti itseään oikeudessa niin taitavasti, että kun lopetti puheensa, suosionosoitukset täyttivät oikeussalin. Syytteet kumottiin. Kuitenkin jo 8. helmikuuta Marx oli jälleen syytettynä. Tällä kertaa kapinaan yllyttämisestä. Syyte perustui Marxin johtaman työväenkomitean julistukseen, jonka mukaan veron pakko-ottoa on vastustettava kaikkialla kaikin tavoin.[45] Marx myönsi syytteen osittain, mutta lautamiehet vapauttivat hänet, sillä heidän mukaansa hänellä oli perustuslaillinen oikeus esittää asiansa. Kölnin varuskunnan komentaja, sattumalta myös nimeltään Friedrich Engels, esitti, että entistä rääväsuisempi Marx oli karkotettava Saksasta. Hän lähetti kaksi aliupseeria Marxin kotiin uhkailemaan häntä. Toukokuun 16. 1849 viranomaiset nostivat Neue Rheinische Zeitungin preussilaisia toimittajia vastaan syytteen ja esittivät, että ei-preussilaiset karkotetaan. Marx tajusi, että hänellä ei ole enää toimintamahdollisuuksia Saksassa.[46]

Marx saapui väärän henkilöllisyyden turvin Pariisiin ja huomasi, että tilanne oli sielläkin kiristymässä. Louis Napoleon oli nousemassa valtaan. Neljättä lastaan odottanut Jenny saapui Pariisiin heinäkuun alussa vuonna 1849. Marx sai melko pian sisäministeriöstä karkotusmääräyksen. Jennylle myönnettiin lisäaikaa. Saksaan ja Belgiaan ei ollut pääsyä ja Sveitsi epäsi maahanpääsyn. Ainoa vaihtoehto oli Iso-Britannia. 27. elokuuta 1849 Doverin satamassa viranomaisille ilmoitettiin maihinnousseeksi Charles Marx, oman ilmoituksensa mukaan filosofi.[47]

Pääoman synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Das Kapital -teoksen (suom. Pääoma) ensimmäisen osan kansilehti vuodelta 1867

Kun Marx saapui Lontooseen, kaupunki eli voimakasta kasvukautta. Vuosien 1841- 1841 välisenä aikana se sai 300 000 uutta asukasta. Niiden joukossa oli tuhansia poliittisia pakolaisia. Erot sosiaaliluokkien välillä olivat jyrkät: Piccadillyn ja Mayfairin alueilla oli upeita palatseja, mutta niitä ympäröivät laajat slummialueet.[48]

Marx ei tuhlannut aikaansa uuden kotipaikkansa nähtävyyksien tutkimiseen. Hän perusti uuden Kommunistiliiton Saksalaisten työläisten sivistysliiton tiloihin. Marxia vaivasivat raha- ja perhehuolet. Raskaana ollut Jenny Marx saapui Lontooseen syyskuun 17. päivä 1849. Perheessä oli nyt kolme lasta: Jennychen, Laura ja Edgar. Neljäs lapsi, joka oli poika syntyi 3. marraskuuta ja sai nimekseen Heinrich Guido. Marx esitti ystävilleen reipasta, mutta taloushuolet painoivat häntä. Asunnon vuokra Anderson Streetillä oli kuusi puntaa kuussa, mikä oli enemmän kuin hänellä oli rahaa. Engels saapui Lontooseen marraskuun 12. päivä vuonna 1849. [49]

Marxin perheen taloustilanne kurjistui ja he joutuivat muuttamaan tilapäisasuntoon Sohoon. Jenny oli sairas ja jälleen raskaana. Koko kesän 1850 perhe odotti lopullista taloudellista romahdusta. Elokuussa Jenny matkusti Hollantiin Karlin enon Lion Philipsin luo. Marxin eno oli Philips-yhtiön perustaja. Karl pohti vakavasti perheen muuttoa Yhdysvaltoihin, mutta laivalippuihin ei ollut varaa. Engels pelasti ystävänsä perheen menemällä työhön perheyritykseensä Ernen & Engels Manchesterin konttoriin. Hän pysyi työssään seuraavat kaksikymmentä vuotta. Tekemällä pieniä kavalluksia yhtiön kassasta hän saattoi avustaa ystävänsä perhettä.[50]

Loppuvuodesta 1850, puolen vuoden asuntokurjuuden jälkeen Marxin perhe löysi asunnon Dean Streetiltä. Asunnossa oli kaksi huonetta ja se oli kävelymatkan päässä British Museumista. Marx oli loputtoman väsynyt järjestöelämässä toimimiseen, sillä työväenjärjestöt ja -komiteat eivät saaneet riitelyn ohella mitään järkevää aikaiseksi. Häntä alkoi kiinnostaa kirjoittaminen. Marxin tarkoituksena oli kirjoittaa suurteos taloustieteestä, jonka piti olla "miekka joka ilmestyessään olisi aikojen loppuun saakka alamaailman seiväs kapitalistien ja porvarien sydämessä". Perhe-elämässä tapahtui juuri ennen muuttoa tragedia: Lontoossa syntynyt Heinrich-poika kuoli yllättäen. [51]

Preussin viranomaiset olivat yhä kiinnostuneita Marxin elämästä ja muuan preussilainen poliisivakooja pääsi jopa hänen luokseen vierailulle. Hän kirjoitti eloisan kuvauksen työnantajalleen: Kaikesta näki, että siinä asunnossa piti majaa boheemi intellektuelli... Marx laiskottelee päiväkaudet... paiskii sen jälkeen töitä päiväkaudet yhteen menoon... nukkumaanmeno- tai heräämisaikoja ei perheessä tunneta[52] Perheen taloustilanne pysyi edelleen heikkona ja epäillään, että vuonna 1851 syntyneen Franziska- tyttären vei hautaan seuraavana vuonna suoranainen kurjuus. Vuosien 1850- 1857 välisenä aikana Engelsille lähetetyt kirjeet kertovat jatkuvasta ahdingosta: leipurit, lihakauppiaat ja veroviranomaiset ovat jatkuvasti pyytämässä myöhästyneiden maksujen suorittamista ja ulosottomies vierailee perheessä.[53]

Pääoman ensimmäisen versio ilmestyi vuonna 1859 ja sai nimekseen Hahmotelmia poliittisen taloustieteen kritiikiksi. Marx oli lupaillut teosta ilmestyväksi jo vuodesta 1845 alkaen. Ystävät ja työväenliikkeen uranuurtajat latasivat teokseen valtavia odotuksia.[54] Teos oli suunniteltu kuusiosaiseksi. Marx olisi halunnut julkaista teoksensa erillisinä niteinä ja ensimmäisen osan, joka käsittelisi pääomia ja lainoja pitäisi ilmestyä toukokuussa 1858, seuraavan kesäkuussa ja niin edelleen. Kireäksi suunniteltu aikataulu aiheutti terveyden heikkenemisen ja kirjeissään Engelsille Marx valittelee sappi- ja maksakipuja. Engels suhtautui valituksiin tyynesti, todeten ystävänsä keksivän erilaisia syitä vältelläkseen kirjoittamista. Marraskuussa 1858 saksalainen kustantaja tiedusteli mahtoiko käsikirjoitusta olla olemassakaan, joulukuussa Jenny-puoliso osallistui puhtaaksikirjoittamiseen, sillä Karl sairasteli. Tammikuussa 1859 oltiin siinä vaiheessa, että käsikirjoitus olisi voitu postittaa, mutta Marxin perheellä ei ollut siihen varaa. Apuun riensi Engels, joka maksoi postittamiseen vaaditut kaksi puntaa.[55]

Postittaessaan käsikirjoitusta, Engels kuuli Marxilta tunnustuksen: teos ei käsittele pääomaa lainkaan. Lausahdus oli pettymys paitsi Engelsille, mutta myös monille hänen ihailijoistaan. Wilhelm Liebknecht totesi, että kirja oli ollut hänen elämänsä suurin pettymys. Kirjaa ei mainostettu missään eikä juuri kukaan ottanut sitä edes arvosteltavaksi. Marx lupasi ryhtyä työskentelemään teoksen jatkon kanssa ja valmista piti olla jouluksi 1859[56]

Omasta mielestään Marx löysi tärkeämpää tekemistä. Hän sai itselleen suurta huvia polemiikillaan Bernin yliopiston luonnontieteen professori Karl Vogtia vastaan. Muuan kirjailija oli kertonut Marxille, että Vogt otti salaa raha-avustuksia Ranskan keisari Napoleon III:lta. Marx syötti juorun ensin emigranttilehtimies Elard Biskampille joka julkaisi sen heti Lontoon saksalaisessa sanomalehdessä. Vogt vastasi nostamalla oikeusjutun sanomalehteä vastaan ja voitti. Jutun aikana oli tullut Marxin nimi esiin. Nyt Vogt päätti kostaa myös Marxille, herjaten tätä vallankumoushuijariksi.[57] Wogt oli kirjoittanut Marxia herjaavan kirjan ja lehtiartikkelin joka ilmestyi berliiniläisessä National-Zeitungissa. Marx nosti heti syytteen lehteä vastaan ja palkkasi asianajajan joka maksoi hänelle kaksi puntaa. Se romutti Marxin talouden ja taas oli käännyttävä Engelsin puoleen. Oikeudenkäynnin lopputuloksena oli, että lehtikirjoittelu oli ollut lain sallimissa rajoissa. Nyt tuli löytää uusi keino kostoon. Marx kirjoitti yli 400 liuskaa herjoja Vogtista joka oli Marxin mukaan "Kirpputorilta hankittu Cicero, pullea sammakko, haisunäätä, hotellin hikikourainen potantyhjentäjä...". Marx kustansi teoksensa ystäviltään keräämillään rahoilla ja teos Herr Vogt ilmestyi joulukuussa 1860. Teosta ei käsitelty julkisuudessa ja koko jupakka oli pelkkää ajan ja vaivan hukkaa.[58]

Verukkeita kirjoitustyön lykkäämiselle tuntui löytyvän aina vain lisää. Preussin kuningas Vilhelm I oli vuonna 1861 tapahtuneen valtaantulonsa yhteydessä armahtaa kaikki poliittisista syistä maastakarkotetut.Ferdinand Lassalle lähetti Marxille kutsun tulla Preussiin tekemään uutta Neue Rheinische Zeitungin kaltaista lehteä. Marx epäili suunnitelman mielekkyyttä, mutta lähti Berliiniin koska lehti rahoitettaisiin 300 000 taalerin summalla, jonka muuan kreivitär oli testamentannut. Marx saapui Berliiniin ja Lassalle kestitsi häntä kuukauden.[59] Marx tympääntyi vierailuunsa eikä tilannetta parantanut hänelle seuraneidiksi valittu kirjallisuuskriitikko Ludmila Assing, joka oli Marxin mukaan kenties rumin nainen, minkä olen eläissäni nähnyt. Preussin kansalaisuuden palautuskin epäonnistui: Marx oli viranomaisten mukaan luopunut kansalaisuudestaan vapaaehtoisesti, joten häntä ei voinut armahtaa. Lopullinen syy kotiinpaluuseen oli se, että Marx huomasi düsseldorfilaisten kommunistien olleen oikeassa Lassallen suhteen: Lassalle oli toivottoman narsistinen ja suuruudenhullu. Kotimatkallaan hän poikkesi Trierissä äitinsä luona joka mitätöi poikansa velkoja ja sai enoltaan 160 puntaa avustusta.[60]

Taloustilanne perheessä säilyi lohduttomana. Tyttöjen koulumaksuihin ja Jenny-puolison lääkärimaksuihin meni heti 40 puntaa. Vuokraisäntä peri myöhästyneitä vuokria ja kodin tarvikkeita vietiin panttilainaamoon aina lasten vaatteita myöden. Jennychen oireili psykosomaattisesti. Marxin perheen lapset eivät päässeet katsomaan ystäviensä kanssa maailmannäyttelyä kesällä 1862, sillä lippuihin ei ollut varaa. Kaikeksi onnettomuudeksi Ferdinand Lassalle tuli vierailulle. Lassalle vaati ja sai vieraanvaraisuutta syöden ja juoden hyvin sekä luennoimalla omasta hyvyydestään.[61] Lassallen oli pakko nähdä isäntäperheensä kurja tilanne, mutta ei auttanut heitä mitenkään. Sen sijaan hän vaati Marxeja luovuttamaan jomman kumman tyttäristään seuraneidikseen. Engelsille Marx kirjoitti että Lassalle vie kaiken aikani. Vasta lähtiessään Lassalle tarjoutui auttamaan Marxin perhettä lainaamalla heille 15 puntaa. Engelsin hän vaati takaajaksi ja pommitti tätä myöhemmin jatkuvilla maksuvaateillaan.[62]

Kiusallisen vieraan poistuttua lähti kirjoitustyö viimeinkin käyntiin. Taloudellinen tilanne oli pysyi huonona ja Marx haki työtä rautateiltä kirjurina. Hänet hylättiin epäselvän käsialan takia. Vuosina 1861- 1863 välisenä aikana Marx sai kirjoitettua tuhatviisataa liuskaa muistiinpanoja. Monta päivää kului British Museumin lukusaleissa lähdeteosten parissa. Moni aiemmin ylitsepääsemätön ongelma tuntui nyt ratkenneen, myös kysymys maanvuokrasta ja maatyön arvosta. Kirjoitustyö eteni siitäkin huolimatta, että Marx sairasteli tavanomaisia sairauksiaan, hammassärkyä, paiseita ja reumatismia. Lääkäri määräsi hänet kylpylään lepäämään ja siellä vaivasi kivulias maksa.[63] Vuonna 1867 oli viimein valmista. Työnimi "Hahmotelmia poliittisen taloustieteen kritiikiksi, osa II" hylättiin. Marxin kirjeenvaihtokaveri, hannoverilainen professori Ludwig Kugelmann ehdotti iskevää lyhyttä nimeä Das Kapital, Pääoma, joka kuulosti kirjoittajankin mielestä hyvältä.[64]

Engels sai huhtikuussa 1867 Marxilta kirjeen, että nyt kauan odotettu teos on valmis. Rahattomuus oli ongelmana tälläkin kertaa. Engels lähetti ystävälleen 40 puntaa ja Marx lähti Hampuriin viemään käsikirjoitusta kustantamoon. Elokuun 16. päivänä teoksen korjausvedokset tulivat painosta.Ensipainos oli tuhat kappaletta, ja palkkio pieni. Teosta moitittiin sen ilmestyessä vaikeaselkoiseksi. Arvostelussaan Saturday Review totesi että kirjoittajan käsitykset asioista ovat vahingollisia, mutta "hänen logiikkaansa ei ole syytä epäillä". Contemporary Review kiinnitti arvosteluissaan huomionsa lähes pelkästään kirjoittajan saksalaisuuteen, mutta kiitteli inhimillistä lähtökohtaa.[65]

Marraskuussa 1863 tuli Trieristä sähke, että Marxin äiti, Henriette Marx oli kuollut. Velkojen maksun jälkeen äidin perintöä jäi jäljelle sata puntaa. Rahat päätettiin käyttää paremman asunnon hankkimiseen ja Marxit vuokrasivat kartanotyyppisen talon Maitland Park Roadilta, osoitteesta Moderna Villas 1. Talo oli juuri sellainen, joita ajan menestyneet lääkärit ja lakimiehet hankkivat. Sen vuosivuokra oli 60 puntaa, eli aivan liian paljon Marxin perheen talouteen nähden. Vuoden 1864 toukokuussa kuoli Marxin vanha ystävä Wilhelm "Lupus" Wolf kuoli ja testamenttasi koko omaisuutensa Karl Marxille. Kuolinpesän velkojen ja hautajaiskulujen jälkeen Marx sai 820 puntaa, mikä oli enemmän rahaa kuin hän oli elämässään ansainnut. Tämän johdosta Pääoman ensimmäinen osa on omistettu Wilhelm Wolfille.[66] Rahoilla hankittiin elämään laatua: uusia huonekaluja, tyttärille lemmikkieläimiä ja perhe lähti rantalomalle. Tyttäret Jennychen ja Laura saivat pitää ystävilleen tanssiaiset. Marxista oli hyvää vauhtia tulossa herrasmies.[67]

Jatko-osien kirjoittamiseen Marx ryhtyi heti vuoden 1868 alussa. Terveys kuitenkin petti ja Marx oli työkyvytön. Hän kirjoitti Engelsille kärsivänsä kivuliaista vyöruusuhaavoista, jotka valuivat verta.[68] Vointi parani tilapäisesti maaliskuussa, mutta valtava päänsärky teki hänet vuoteenomaksi. Marx pohti perheen muuttoa Sveitsiin, sillä siellä olisivat elinkustannukset halvemmat. Lontoon etuina olivat kuitenkin British Museumin kirjasto ja toiminta Internationaalin liittoneuvostossa. Genevessä oli lisäksi vaarana törmätä venäläiseen anarkistiin Mihail Bakuniniin.[69]

Internationaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1864 Ranskan ja Englannin työväenjärjestöt perustivat Työväen Internationaalin, josta oli tarkoitus tulla maailmanlaajuinen työläisliikkeitä yhdistävä organisaatio. Marx valittiin järjestön liittoneuvostoon ja hän toimi aktiivisesti järjestön johtotehtävissä. Nykyään tämä internationaali nähdään niin sanottuna ensimmäisenä internationaalina.Bakunin ja hänen rakastajattarensa ruhtinatar Obolenski saapuivat Sveitsiin vuonna 1867. He huomasivat, että Internationaalista oli tulossa poliittinen tekijä. Bakunin yritti kaapata Internationaalin itselleen, mutta Marx ja muut liittoneuvostolaiset saivat hankkeen torjutuksi.[70] Internationaalin Sveitsin kokouksessa sovittiin, että uusi kokous pidettäisiin heti seuraavana vuonna Pariisissa, mutta kesällä puhjennut Saksan-Ranskan sota teki suunnitelman tyhjäksi.[71]

Sota oli tilanne, jota Internationaali oli tavallaan etsinyt ja odottanut. Marx esitti, että Internationaalin tuli antaa julkilausuma sodasta. Julkilausuma annettiin. Sen mukaan sota tulisi raunioittamaan Saksan ja Ranskan ja olevan loppu Marxin kovasti halveksimalle Napoleon III:n valtakaudelle. Lisäksi varoitettiin Saksan työläisiä siitä, että nämä eivät saa antaa sodasta tulevan muuta kuin puolustussotaa Ranskan aggressiota vastaan. Marx uskoikin, että Saksan työläiset lähettävät Ranskan työläisille veljellisiä tervehdyksiä rauhan puolesta. Marxin julistus herätti ihailua ja John Stuart Mill lähetti sähkeen, jossa onnitteli Marxia.[72]

Marx vietti sotatapahtumia seuratessaan unettomia öitä. Hän pohti ja punnitsi eri vaihtoehtoja: Ranskan voittaessa vallankumous tulisi viivästymään, toisaalta voitto heikentäisi hänen mukaansa myös Otto von Bismarckia. Jenny-puoliso taas inhosi Ranskaa ja halusi sen saavan kunnolla selkäänsä.[73]

Ranskan kolmatta tasavaltaa Marx tervehti ilolla, mutta peläten kuitenkin sen johtavan taantumukseen. Työläisiä hän ei kannustanut vallankumoukseen, sillä sotatilan vallitessa pelkäsi sen johtavan kaaokseen. Kuultuaan Pariisin kommuunista Marx lähetti ensin Internationaalin Ranskan osastolle moitekirjeen tapahtumista. Myöhemmin Marx lähetti lehtiin uuden kirjeen, jossa väitti moitekirjettä väärennökseksi. Maaliskuun 28. päivänä 1871 pidettiin Lontoossa Internationaalin kokous, jossa päätettiin lähettää Pariisin kommuunille onnittelusähke. Marx vitkutteli ja vitkutteli kirjoittamisen kanssa sai sen valmiiksi vasta 30. toukokuuta 1871, kun tasavallan joukot jo olivat valtaamassa Pariisia takaisin. Marx sairasteli, eikä itsekään oikein tiennyt miten suhtautua Pariisin kommuuniin.[74]

Sähke paisui 52-sivuiseksi. Marx käyttää inhoamistaan henkilöistä jälleen erittäin värikästä kieltä. Ranskan ulkoministeri Jules Favre asuu jalkavaimonsa kanssa joka on Algeriassa asuvan juopon vaimo" ja presidentti Adolphe Thiers on "hirviö ja kääpiö, pikkurikosten mestari, hirviöapina"[75] 52-sivuiseksi paisunut sähke sai nimen Sisällissota Ranskassa ja aiheutti kärjekkäällä tekstillään sen, että kaksi Internationaalin jäsentä erosi siitä. Teos oli pienoinen myyntimenestys ja se käännettiin myös ranskaksi.[76]

Internationaali päätyi viimein hajaannukseen Pariisin kommuunin epäonnistuttua 1871 ja monen sen jäsenen siirtyessä Haagin kongressissa 2. syyskuuta 1872 venäläisen anarkistin Mihail Bakuninin leiriin. Bakunin oli horjuttanut ja hajottanut toiminnallaan Internationaalia jo useita vuosia. Hänellä oli ollut oma Sosialistisen demokratian liittonsa jonka oli luvannut hajottaa jos pääsee jäseneksi Internationaaliin. Sitä hän ei kuitenkaan ollut lupauksistaan huolimatta tehnyt. Hän ryhtyi lähettelemään kirjeitä Espanjan ja Italian järjestöille joissa kirjoitti harhaisia näkemyksiään Saksan ja Venäjän juutalaisten salaliitosta joka pitää Marxia messiaana. Hänen mukaansa vain latinalainen rotu tekisi tämän tyhjäksi.[77]

Bakunin päätti olla saapumatta Haagiin. Sen sijaan hän lähetti sinne kannattajiaan, joille oli antanut ohjeeksi marssia ulos aina kun kokouksessa kannatettaisiin Marxia. Osapuolet riitelivät kolme vuorokautta ja keskusteluissa mentiin henkilökohtaisuuksiin asti. Osa poistui paikalta kesken jäämättä äänestyksiin. Bakunin kannattajat jäivät alakynteen. Lopussa Engels ehdotti, että Internationaali siirtää päämajansa New Yorkiin. Ehdotus meni läpi. Tämä oli Internationaalille kuolinisku. Marx halusi irrottautua Internationaalista sillä katsoi sen vievän liikaa aikaa kirjoitustyöltään. Marxin poistuttua näyttämältö kuihtui Internationaali hiljalleen pois.[78]

Myöskään englantilainen ammattiyhdistysliikkeen voimaan luottava sosialistinen liike ei panostanut loppuvaiheessa enää tarpeeksi Internationaaliin, jotta se olisi voinut pysyä pystyssä.[79]

Vanhuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krooninen rahapula poistui Marxin perheestä vuonna 1870 kun Engels sai myytyä perheyrityksensä. Hän ryhtyi avustamaan ystävänsä perhettä 350 punnalla vuodessa. Vanhimmat tyttäret Jennychen ja Laura olivat menneet naimisiin vanhempiensa suruksi ranskalaisten miesten kanssa. Kolmas tytär, Eleanor, ryhtyi 17-vuotiaana vanhempiensa kauhuksi seurustelemaan ranskalaisen kanssa. Eleanor sai opettajan paikan Brightonista toukokuussa 1873, mutta koki hermoromahduksen ja palasi syyskuussa takaisin kotiin. Seurustelu oli loppunut.[80]

Isän ja tyttären sairastelut oli kovin samankaltaisia. Kumpikin valitti unettomuutta ja päänsärkyä ja huokailivat, että tulevat sairaiksi omista ajatuksistaan. Isänsä esimerkkiä noudattaen Eleanor ryhtyi hermojaan rauhoittaakseen ketjupolttajaksi. Sekä isä että tytär lähetettiin Harrogateen vesiparantolaan toipumaan vaivoistaan.[81]

Vuonna 1874 Karl Marx anoi Ison- Britannian kansalaisuutta. Anomus hylättiin. Syyksi oli merkitty "agitaattori, kommunististen aatteiden esitaistelija". Marx oli anomuksen aikana Böömissä Karlsbadin kylpylässä yhdessä Eleanor- tyttärensä kanssa hoidattamassa sairauksiaan.[82]

Kun kaksi tyttäristä oli naimissa ja omissa talouksissaan, muutti Marx perheineen vuonna 1875 pienempään asuntoon. Siellä hän ryhtyi elämään rauhallista ja porvarillista elämää, mihin kuuluivat herääminen varhain aamulla, sanomalehtien lukeminen ja päiväkävelyt. Pubikierrokset olivat taaksejäänyttä elämää. Hän vastaanotti vieraita ja oli mitä vieraanvaraisin isäntä. Vastustajiaan hän ei enää jaksanut herjata todeten vanhuuden tuoneen viisauden. Vuonna 1880 Marx huolestui toden teolla Jenny- puolisonsa terveydestä. Lääkäri uskoi terveyden palaavan kylpylämatkalla. Kylpylämatkan jälkeen Jenny Marx uskoi vointinsa parantuneen niin, että matkusti Karlin kanssa Ranskaan tervehtimään Jennycheniä ja tämän tytärtä. Pian kotiin tulonsa jälkeen Jennyn kunto romahti ja hän kuoli 2. joulukuuta 1881[83]

Jennyn elämän viimeisten päivien aikana hän ei saanut tavata Karlia lainkaan. Karl oli sairastunut keuhkopussintulehdukseen ja laitettu karanteeniin erilliseen huoneeseen, mistä ei ollut lupa poistua. Lääkäri kielsi häneltä osallistumisen vaimon hautajaisiin. Marx kärsi unettomuudesta ja kustantajan tiedustellessa "Pääoman" jatko-osaa, kielsi lääkäri häneltä myös kirjoittamisen. [84] Eleanor- tyttären terveys huolestutti Marxia ja lääkäri määräsi isän ja tyttären matkustamaan yhdessä ottamaan aurinkoa Isle of Wrightin saarelle. Kävi kuitenkin niin, että Marxien saavuttua saarelle siellä alkoivat kaatosateet ja lämpötila kävi välillä pakkasen puolella. Tämä pahensi Karlin keuhkokatarria ja bronkiittia. Eleanorin mielenterveyden tila huonontui. Hän ei syönyt, eikä nukkunut ja sai puhumattomuuskohtauksia. Hänelle oli tullut pakkomielle näyttelemisestä; hän ei söisi mitään ennen kuin pääsisi teatterin lavalle. Isä tuumi, että tyttärelle ei tee hyvää olla hänen seuraneitinään vaan hänen täytyy päästä toteuttamaan haaveitaan.[85]

Marx lähti parantelemaan vaivojaan eri kylpylöihin. Vuoden 1882 aikana hän ehti olla Algeriassa, Monte Carlossa, Vevyssä ja Argenteuilissa. Lokakuussa 1882 hän saapui Lontooseen, mutta lähti välittömästi huonoa säätä pakoon Isle of Wrightille. Hän viipyi siellä tammikuuhun 1883. 5. tammikuuta 1883 Marx sai kirjeen, että Jennychen oli kuolemaisillaan syöpään. Murheellinen Marx totesi, että ei voi enää auttaa tytärtään. Hänen oma terveytensä oli romahtamaisillaan, hänellä oli yskänkohtauksia jotka olivat tukehduttaa hänet, kurkku ja keuhkoputket olivat tulehtuneet ja nukkuminen oli vaikeaa yöhikoilun takia. Lääkkeenä hän nautti maitoa jota terästi bradyllä. Engels vieraili Marxin luona 14. maaliskuuta 1883 ja luuli saapuessaan tämän nukkuvan nojatuolissaan. Katsoessaan tarkemmin Engels totesi elinikäisen ystävänsä kuolleen.[86]

Yksityishenkilö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Marx avioitui Jenny von Westphalenin kanssa, joka oli preussilaisen paronin hyvän koulutuksen saanut tytär. Heidät vihittiin 19. kesäkuuta 1843 Bad Kreuznachin Pauluskirchessä. Perheeseen syntyi seitsemän lasta, mutta köyhien olojen vuoksi vain kolme heistä eli aikuiseksi.[87] Marxin tärkein tulolähde oli avustus Friedrich Engelsiltä, jolla oli vakituisia tuloja perheen liiketoimista Manchesterista. Lisäksi hän sai tuloja viikoittain kirjoittamistaan artikkeleista New York Daily Tribuneen.[88] Jennyn saamien perintöjen ansiosta perhe saattoi muuttaa terveellisempään ympäristöön Kentish Towniin Lontoon silloisille laitamille. Marxin mielestä perheen oli elettävä yhteiskunnallisen asemansa mukaisesti, minkä vuoksi menot juuri ja juuri pysyivät tulojen rajoissa.

Marxille ja hänen vaimolleen syntyi seitsemän lasta: Jenny Caroline eli Jennychen (avioliitossa Longuet, 1844–83); Jenny Laura (avioliitossa Lafargue; 1845–1911); Edgar (1847–1855); Henry Edward Guy ("Guido", 1849–1850); Jenny Eveline Frances ("Franziska", 1851–52); Jenny Julia Eleanor (1855–98) ja yksi lapsi joka kuoli nimettömänä. On esitetty että Marxilla olisi ollut poika myös taloudenhoitajansa Helene Demuthin kanssa.[89] Isänä Marx oli lämmin ja rakasti lapsiaan suuresti. Hän luki lapsilleen paljon ja lukuohjelmistossa oli Shakespearea , Homerosta ja Tuhannen ja yhden yön tarinoita. Vierailijoiden kertomusten mukaan Marxeilla oli lasten leluja kaikkialla ja lapset saivat leikkiä vapaasti. Lasten sairaudet ja kuolemat olivat suuren murheen ja surun aiheuttajia.[90]

Omiin vanhempiinsa, Heinrich ja Henriette Marxiin Karl Marx suhtautui yllättävän kylmästi. Lapsuudenkodista lähdettyään hän lähestyi äitiään lähinnä pyytääkseen rahaa. Isänsä kirjeisiin hän ei juuri vastaillut, mutta käytti opiskeluihinsa tämän rahaa 700 taaleria vuodessa kun keskiverto-opiskelija käytti rahaa 500 taaleria vuodessa. Sisartensa olemassaoloa hän ei tainnut juurikaan muistella.[91]

Elin- ja työskentelytavoiltaan Marx oli boheemi. Hänen työhuoneessaan vallitsi luova kaaos. Paperipinoja, sanomalehtikasoja ja tuhkakuppeja oli kaikkialla. Monien kirjoittajien tapaan hän löysi usein vaihtoehtoista tekemistä ennen kirjoitustyötä. Vaihtoehtoista tekemistä tarjosivat erityisesti Lontoon vuosina pitkät pubikierrokset, joille kaveriksi löytyi Wilhelm Liebknecht. Eräällä kerralla ystävysten tavoitteena oli juoda yksi tuoppi jokaisessa pubissa Oxford Streetin ja Hampstead Roadin välillä. Pubeja kertyi matkalla kahdeksantoista.[92]

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Marxin hauta Highgaten hautausmaalla Lontoossa.

Vasta myöhempien kehityskulkujen ansiosta Marx nousi asemaansa vaikutusvaltaisena filosofina. Engels jatkoi vielä työtä hänen jälkeensä, toimittaen esimerkiksi Pääoman viimeisen osan loppuun.[93]

Vuonna 2003 saksalaiset äänestivät Marxin kolmanneksi suurimmaksi saksalaiseksi ZDF-televisiokanavan äänestyksessä Unsere Besten (edelle pääsivät ainoastaan Konrad Adenauer ja Martti Luther).[94]

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofiassaan Marxin voi nähdä Hegelin seuraajana. Hegelin filosofia perustuu dialektiikkaan, joka tarkoittaa, että maailma kehittyy kahden vastakkaisen voiman, teesin ja antiteesin, taistellessa. Hegel katsoi filosofisena idealistina, että todellisuus on pohjimmiltaan henkinen.

Oman filosofiansa Marx rakensi osin Hegelin dialektisen logiikan mukaan, mutta hylkäsi idealismin. Ontologiassaan Marx sen sijaan seurasi saksalaista filosofia Ludwig Feuerbachia siinä mielessä, että hän katsoi todellisuuden perustan olevan viime kädessä materiaalinen eli aineellinen. Varsinaista dialektiikkaa Marxin omissa teksteissä on vain vähän, mutta Friedrich Engelsin myötä dialektiikka omaksuttiin laajemmin marxilaiseen ajatteluun.

Marxin ja Engelsin mukaan filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. Marx ja Engels ratkaisivat asian materialistisesti: aine on ensisijainen ja henki vain aineen korkein tuote.

Hegelin tavoin Marx erotti havainnot ja ideat toisistaan, mutta ei nähnyt aineellista todellisuutta ideat peittävänä esteenä, vaan ennemminkin tiettyjen ideologioiden vaikutuksesta ihmiset eivät nähneet elämänsä todellista aineellista tilaa. Tätä hegeliläisestä dialektiikasta vaikutuksia saanutta teoriaansa Marx kutsui historialliseksi materialismiksi.

Dialektinen materialismi puolestaan käsittelee yleisempää oppia aineesta, dialektiikan säännöistä ja maailmasta niiden kohtauspaikkana.

Lisäarvoteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Marxilainen taloustiede

Teoksessaan Pääoma Marx esitti teorian kapitalistisen yhteiskunnan yleisimmistä taloudellisista liikelaeista.

Marxin kehittämä lisäarvo-termi yksinkertaistaen merkitsee, että kapitalisti sijoittaa tuotantoon pääomaa, jolle hän haluaa lisäarvoa eli voittoa. Lisäarvoa hän hankkii tuottamalla tavaroita, joilla on käyttöarvoa, mutta ennen muuta vaihtoarvoa. Tuottaakseen pääomallaan tavaroita hän palkkaa työntekijöitä määrätyksi ajaksi, josta hän maksaa palkkaa. Palkka on aina pienempi kuin työläisen työaikanaan tekemän työn arvo. Todellisen tehdyn työn ja työläisen palkan arvojen välinen erotus on kapitalistin saamaa lisäarvoa. Pääoman kierron tuotantoprosessissa Marx kuvaa yksinkertaisena uusintamisena, jossa syntyy arvotuote, sekä laajennettuna ja kasautuvana uusintamisena, joka on tuotearvo. Nämä hän esittää seuraavasti:

Arvotuote: C'= C+v+m. Tässä C' = kokonaistuote, C = liikkuvaa pääomaa, v = palkka ja m = lisäarvo

Tuotearvo: C = c+v+m. Tässä C = kokonaistuote, c = pysyvää pääomaa, v = palkka ja m = lisäarvo [95]

Työntekijän suorittaman työn arvo on siis suurempi kuin on työntekijän palkka. Tämän lisäarvon yrittäjä pitää itsellään. Lisäarvo sisältää sekä liikkuvan ja kiinteän pääoman käytön ja kulumisen uusintamisen, vähennyksen ja lisäyksen, sekä voiton. Näin Marxin mukaan työn arvo on yhtä kuin palkka+lisäarvo. Siten kaikki tavaroiden arvo on työn yhdistyksiä, pelkkää työn arvoa. Marx toteaa, että jos kaikista tavaroista poistetaan kaikki niihin käytetty työ, jäljelle jää vain aineet sellaisina kuin ne tavataan luonnossa. [96]

Historiallinen materialismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuotantotapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallinen materialismi on nimitys Marxin keskeiselle teorialle, jossa selitetään historian keskeisiä tendenssejä materiaalisista lähtökohdista käsin. Vastakohdaksi "idealistien haaveilulle" ja nuorhegeliläisten abstrakteille käsitteille Marx haluaa asettaa oman ajattelunsa lähtökohdaksi kouriintuntuvan todelliset premissit. Ensinnäkin, jotta ihmiset voisivat ylipäätään tehdä historiaa, heidän täytyy olla elossa. Hengissä pysyäkseen ihmisten on tyydytettävä tarpeensa. Siksi ihmiset tuottavat välineet selviytyäkseen. Tätä ihmiset eivät tee sattumanvaraisella tavalla, vaan he ennemminkin toisintavat ympäriltään löytyvät elinkeinot. Tämä tapa tulla toimeen ja selviytyä määräytyy siis ympäristön asettamien ehtojen mukaan ja määrittää koko yhteiskunnan tuotantotavan. Tämä tuotantotapa on samalla koko yhteiskuntaa kuten myös yksilöiden elämää määrittävä aktiviteetti.

Tuotantotavan käsite ei ole aivan yksiselitteinen, koska Marx käyttää sitä useammassa merkityksessä. Välillä Marx viittaa tuotantotavalla materiaalisiin ja välillä sosiaalisiin seikkoihin tai joskus molempiin yhtä aikaa. Materiaalisessa merkityksessä tuotantotapa viittaa lähinnä työskentelyprosessin fyysiseen luonteeseen eli sen voidaan sanoa tarkoittavan lähes samaa kuin työskentelytekniikka. Tämä sisältää työn spesialisaation muodot sekä työnjaon. Siihen miten työskennellään vaikuttaa varsin pitkälle käytetty teknologia. Periaatteessa työskentelytapa materiaalisessa mielessä voi olla samanlainen selvästi erilaisten taloudellisten organisaatioiden alaisuudessa. Sosiaalisessa merkityksessään ’tuotantotapa’ viittaa tuotannon tarkoitukseen, ylimääräisen työn muotoon ja työläisen riistämisen tapaan. Tuotannon erilaisia tarkoituksia voidaan luokitella sen mukaan, tuotetaanko tavarat omaan käyttöön vai vaihtoon; vaihdetaanko vai myydäänkö vaihtoon tuotettu tavara; pyritäänkö voitot maksimoimaan myynnissä vai ei; ja pyritäänkö voitot käyttämään kulutukseen vai onko kyseessä pääomien akkumulaatio. Ylimääräisen työn (joka viittaa siihen työhön, jonka tuloksia työn tekijä ei itse saa) muoto vaihtelee esimerkiksi siten, että orjatyövoimassa ylimääräinen työ on se osuus orjan tuotannosta, minkä orjuuttaja pitää itsellään sen jälkeen kun on käyttänyt orjan ylläpitoon tarvittavan osan, kun taas kapitalismissa ylimääräinen työ näyttäytyy tuotteiden myynnin kautta saatavana voittona pääoman sijoittamisesta. Työläisen riiston tavoilla viitataan siihen, että kapitalismissa työntekijän riisto perustuu siihen, ettei tällä ole hallussaan tuotantovälineitä joten hän joutuu myymään työvoimansa, kun taas muunlaisissa tuotantotavoissa riisto voi perustua suoremmin yhteiskunnallisiin voimasuhteisiin, väkivaltaan tai sillä uhkaamiseen.

Tuotantovoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen keskeinen käsite on tuotantovoimat. Tuotantovoimilla tarkoitetaan useimmiten tuotannossa käytettäviä välineitä (oleellista on niiden teknologian kehitystaso). Historiallisen materialismin teoriassa yhteiskunnan luonteen ensisijaisena selittävänä tekijänä ovat juuri tuotantovoimat, jotka nähdään yhteiskunnan perustana. Materiaaliset, tuotantoon ja talouteen liittyvät prosessit muokkaavat yhteiskunnan muita instituutioita. Yhteiskunnan perusta, tuotantovoimat, antavat tietynlaisen taloudellisen rakenteen. Taloudellinen rakenne koostuu suhteista, joita nimitetään tuotantosuhteiksi. Ihmiset asettuvat tuotantosuhteisiin tuotantovoimien kehitysastetta vastaavalla tavalla. Tuotantoon ja talouteen liittyvien rakenteiden pohjalta yhteiskunta saa ylärakenteen, jolla tarkoitetaan muita kuin suoraan tuotantoon ja talouteen liittyviä instituutioita (joihin kuuluu esimerkiksi uskonto ja kulttuuri). Marxin tekstien perusteella ei ole täysin selvää, minkälaisia nämä vuorovaikutussuhteet ovat. Ovatko kulttuuri ja instituutiot tuotantovoimien vaikutuksen määräämiä, vai asettavatko tuotantovoimat niille vain jonkinlaiset puitteet joiden sisällä ne muotoutuvat? Joka tapauksessa Marx näyttää näkevän teknologian (ja muut tuotantovoimat) jonkinlaisena oleellisena linkkinä ihmisen ja ympäristön välillä.

Luokkataistelujen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallinen materialismi selittää yhteiskunnan kehityksen tuotantovoimien ja yhteiskunnassa vallitsevien tuotantosuhteiden (joista omistussuhteet ovat legalistinen muoto) vääjäämättömällä taipumuksella ajautua konfliktiin keskenään. Tuotantovoimat kehittyvät historian kuluessa jatkuvasti väestönkasvun ja ihmisten loputtomien tarpeiden myötävaikutuksesta. Tietynlaiset tuotantosuhteet vastaavat tiettyjä tuotantovoimien kehityksen astetta, mutta kun tuotantovoimat kehittyvät tästä asteesta ohitse, alkaa tulla yhteiskunnallisia ongelmia. Konfliktin kannalta oleellisia yhteiskunnassa vallitsevia suhteita ovat suhteet niiden välillä, jotka kontrolloivat tuotantovälineitä ja niiden jotka eivät. Näin ollen jännite tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välillä näyttäytyy yhteiskuntaluokkien välisenä konfliktina. Vallitseva luokka hallitsee olemassa olevaa tuotannonmuotoa, mutta kehittyvät tuotantovoimat lisäävät vallitsevaa luokkaa vastaan nousevan luokan voimia. "Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa."

Historiallinen vaihemalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteiskuntien historiallinen kehityskulku näyttäytyy Marxin historianfilosofiassa seuraavana:

  1. Orjayhteiskunnat
    • selkeät rajat vapaiden ja orjien välillä; antiikin Kreikan polikset
    • väkivaltainen orjien kurissapito
  2. Feodaaliyhteiskunta
    • maanomistajien ja maaorjien välinen kamppailu
  3. Kapitalistinen (teollisuus)yhteiskunta
    • porvariston ja proletariaatin eli työväenluokan kamppailu
    • vähän väkivaltaa; laillisesti legitimoitu valta
    • riisto näkymättömämpää, koska se tapahtuu rakenteellisesti

On epäselvää, kuinka pitkälle Marx tarkoitti vaiheteoriansa universaaliksi malliksi yhteiskunnan kehityksestä. Tällainen universaali tulkinta mallista on yleinen marxilaisessa perinteessä, mutta Marx itse suorasanaisesti kiisti mallin universaaliuden eräässä myöhäisellä iällä kirjoittamassaan kirjeessä, jossa hän sanoi mallinsa kuvaavan vain Euroopan historiallista kehitystä.

Vaihemallissa väkivalta ja näkyvä riisto vähenevät uusien tuotantomuotojen myötä, mutta riiston kokonaismäärä säilyy. Marx ja Engels katsoivat, että kapitalistisen(kin) tuotantomuodon ristiriidat johtavat väistämättä vallankumoukseen, jonka seurauksena on luokaton yhteiskunta. Marx kuitenkin kirjoittaa vain hyvin vähän siitä, millainen tämä uusi yhteiskuntarakenne on.

Kapitalismin teoretisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapitalismin synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marx kirjoittaa feodalismin hitaasta muuntumisesta kapitalismiksi: "Keskiajan maaorjista kehkeytyivät ensimmäisten kaupunkien lupakirjaporvarit. Tästä lupakirjaporvaristosta taas kehittyivät ensimmäiset porvariston ainekset." Oleellisena tekijänä Marx näkee kaupan laajentumisen löytöretkien myötä, koska tämä vahvisti feodalistisen yhteiskunnan "vallankumouksellista elementtiä". Feodalistinen käsityöläisten kiltoihin perustuva järjestelmä ei näet pystynyt enää tuotantotapana tyydyttämään uusia markkinoita ja siksi alkoi syntyä uudenlaista manufaktuurituotantoa jota johti "teollinen keskisääty" (joka on siis tämä mainittu vallankumouksellinen elementti) . Näille manufaktuureille ominaista oli pitkälle viety työnjako, joka nosti niiden tuottavuutta selvästi suhteessa itsenäisiin tuottajiin.

Kapitalismi ei kuitenkaan voinut kehittyä vielä silloin, kun enemmistö työläisistä koostui maaseudun itsenäisistä talonpojista. Primitiivisen akkumulaation (jolla Marx tarkoittaa kapitalismin varhaiskehitystä) kannalta on oleellista että talonpoikien tuotantovälineet pakkolunastetaan, jolloin heistä tulee palkkatyöläisiä. Maanomistajat ajoivat nämä itsenäiset talonpojat kaupunkeihin laajentaessaan maitaan. Eriytyminen feodaalijärjestelmästä tapahtui alun perin siten, että kaupunkien itsenäiset tuottajat alkoivat kasata pääomaa ja siirtää sitä tuotannosta myös kaupankäyntiin, jolloin he alkavat toimia kiltojen ulkopuolella ja joutuvat näiden kanssa vastakkain.

Markkinat kuitenkin jatkoivat kasvamistaan, jolloin kehittyneeseen työnjakoon perustuneet manufaktuuritkaan eivät enää riittäneet, vaan tapahtui tuotannon koneistuminen. Tämän myötä manufaktuurien tilalle tuli suurteollisuutta ja teollisen keskisäädyn tilalle "miljoonamiehet" eli moderni porvaristo. Suurteollisuuden myötä syntyivät maailmanmarkkinat mikä kehitti merenkulkua ja maaliikennettä. Nämä prosessit taas laajensivat teollisuutta entisestään. Kaiken tämän seurauksena porvaristo kehittyi ja nousi sorretusta luokasta lopulta valtion todellisiksi valtiaiksi. Tällä koko prosessilla oli tietysti suuria vaikutuksia myös yhteiskunnan ylärakenteisiin. Esimerkiksi kirkon vaikutus yhteiskunnassa väheni. Porvaristo "asetti, sanalla sanoen, uskonnollisten ja poliittisten harhakuvitelmien verhoaman riiston sijaan avoimen, häpeämättömän suoran ja pelkistetyn riiston."

Kapitalismin ristiriidat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Marx vuonna 1882.

Tuotantotavan vaihtuminen feodalismista kapitalismiin ei siis poistanut vastakkainasetteluja yhteiskunnasta, vaan itse asiassa kapitalismia leimaa aikaisempia tuotantotapoja huomattavasti selkeämmät vastakkainasettelut kahden luokan välillä, jotka ovat porvaristo ja proletariaatti. Kapitalismin erottaa muista tuotantotavoista myös se, että siinä missä aiemmat tuotantoa hallitsevat luokat pyrkivät jonkinlaiseen stabiiliuteen, porvaristo ei voi olla mullistamatta jatkuvasti tuotantovälineitä ja sen mukana muita yhteiskunnallisia suhteita. Kapitalismissa tuotantoluokka etsii leppymättä voittoja. Tyypillistä tälle tuotantotavalle on myös keskittyminen eli suurten pääomien ajautuminen yhä harvempien käsiin, sekä taloudellisten voittojen jatkuva rakenteellinen tendenssi pienentyä. Tarve saada voittoja saa porvariston levittämään tuotantotapansa ympäri maapalloa niin että tuotanto ja kulutus muuttuvat yleismaailmalliseksi. Näin kansakuntien välille syntyy riippuvuus ja sekä henkiset että materiaaliset tuotteet ylikansallistuvat.

Kapitalismin talouden suurin "ristiriita" on juuri jatkuva voittojen tavoittelu ja toisaalta voittoasteen rakenteellinen taipumus pienentyä ajan myötä. Voittoasteen pienentyminen on useimpien klassisen taloustieteen edustajien kannattama näkemys. Voittoaste pienentyy esimerkiksi kun otetaan uutta teknologiaa käyttöön. Se joka uudistaa tuotantoa ensimmäiseksi, saa tietysti ensin suuremman osan markkinoilla jaettavista voitoista, kun hän tuottaa muita tehokkaammin, mutta sitten kun muutkin kapitalistit omaksuvat uuden teknologian, joudutaan tilanteeseen jossa teknologiaan käytetty osuus tuotantoon käytetystä kokonaispääomasta on suurempi kuin aikaisemmin, ja näin ollen voittoaste jää pienemmäksi. Marxin mukaan kapitalismissa tapahtuu myös yhä syvenevää pääoman keskittymistä. Suuremmat tuotantoyksiköt (joiden omistajilla on enemmän pääomaa) ovat kilpailussa etuasemassa pienempiin tuottajiin nähden, koska heillä on suuremmat tuotannolliset resurssit ja suurempi mahdollisuus selviytyä kriiseistä. Näin ollen pienemmät tuottajat jäävät lopulta suurempien jalkoihin.

Marx vertaa porvaristoa tuotantovoimineen taikuriin, joka ei pysty hillitsemään esiin manaamiaan henkivoimia, vaan nämä kääntyvät tätä vastaan. Kapitalismin ristiriitaisen luonteen osoituksena Marx pitää kauppakriisejä, jotka johtuvat ylituotannosta. Kapitalismissa tuotanto on levittäytynyt laajalle, eikä sillä ole vastaavanlaista yhteyttä tuotteiden käyttöarvoon kuin aikaisemmissa tuotannonmuodoissa. Voittojen tavoitteluun keskittyvässä järjestelmässä mikä tahansa katkos kysynnän ja tarjonnan välillä voi aiheuttaa ongelmia. Kriisit ovat ikään kuin kapitalismin säätelevä tekijä. Kriisit laukaisevat spiraalimaisen tapahtumaketjun (voitot laskevat, sitten investoinnit. Tästä seuraa työttömyyttä, mikä johtaa pienempään kulutukseen ja voitot laskevat taas), joka päätyy lopulta uuteen tasapainotilaan, missä pääoma on entistä keskittyneempää ja proletariaatin (jonka palkat putoavat kriisissä) luokkatietoisuus kasvanut entisestään. Kriisit ovat vain väliaikainen ratkaisu ylituotanto-ongelmiin.

Työvoima eroaa muista tuotannossa tarvittavista tavaroista siten, että sitä ei voi tuottaa lisää kun sen hinta kallistuu. Tämän takia kapitalismi vaatii selviytyäkseen työläisten reserviarmeijan. Nämä ihmiset joutuvat elämään alituisessa kurjuudessa sikäli kun heitä ei tarvita. Tämän ylijäämäväestön suhteellisen koon Marx ennustaa kasvavan kapitalismin kehittyessä. Samoin kapitalistit pidättävät voitoista yhä suuremman osan itsellään ja tuloerot tulevat kasvamaan entisestään. Aiemmissa tuotantotavoissa sorretut kykenivät jotenkin nousemaan pohjalta, mutta kapitalismissa tuotantovälineet omistava porvaristo ei kykene hallitsemaan koska se "ei kykene tarjoamaan orjalle edes orjan elämää".

Varhaistuotannossaan Marx käyttää Hegelistä tuttua vieraantumisen käsitettä kuvaamaan työläisen asemaan kapitalismissa. Työläisten työn tulokset muuttuvat kapitalistin omaisuudeksi. Työn tulokseksi tulee työläistä alistavan kapitalistin rikastuttaminen, ja näin työstä tulee tekijäänsä vastaan suunnattu prosessi. Ihmiset ovat riippuvaisia luonnosta ja sen muokkaamisesta, mikä on ominaista ihmiselle ja määrittää ihmisluontoa. Kapitalististen taloudellisten arvojen vallitessa työ vieraannuttaa ihmisen ihmisyydestä. Työn pitäisi olla jonkinlainen ihmisenä olemisen täyttymys, mutta siitä on tullut prosessi, joissa ihmiset alistavat ja köyhdyttävät itsensä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marx, Karl: Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. (Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Erster Band: Der Produktionsprozeß des Kapitals, 1867.) Valmistanut painoon Friedrich Engels. Suomennos O. V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä. Moskova: Edistys, 1974.
  • Singer, Peter: Marx: a very short introduction. Oxford: Oxford University Press, 2000. ISBN 0192854054.
  • Wheen, Francis: Karl Marx.Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu 2000. ISBN 951-1-16826-6

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wheen,F.:Karl Marx,21, 2000,
  2. Wheen,F.:Karl Marx,22,2001
  3. Wheen,F.:Karl Marx, 22,2001
  4. Wheen,F.:Karl Marx, 23,2000
  5. Wheen, F.:Karl Marx,25,2000
  6. Wheen,F.:Karl Marx,27,2000
  7. Wheen,F.:Karl Marx,27,2000
  8. Wheen,F.:Karl Marx, 28,2000
  9. Wheen,F.:Karl Marx 29,2000
  10. Wheen,F.:Karl Marx, 29,2000
  11. Wheen,F.:Karl Marx, 59-60,2000
  12. Wheen,F.:Karl Marx, 35-38,2000
  13. Wheen, F.:Karl Marx, 39-40, 2000
  14. Wheen, F.:Karl Marx, 41-42,2000
  15. Wheen,F.:Karl Marx, 41-43,2000
  16. Wheen, F.:Karl Marx, 44,2000
  17. Wheen, F.: Karl Marx 44-45,2000
  18. Wheen, F.:Karl Marx, 45-46,2000
  19. Wheen, F.:Karl Marx 51-55,2000
  20. Wheen,F.: Karl Marx, 56,2000
  21. Wheen F.:Karl Marx, 67,2000
  22. Wheen,F.: Karl Marx, 68,2000
  23. Wheen,F.:Karl Marx, 68-69,2000
  24. Wheen,F.:Karl Marx, 72-76,2000
  25. Wheen, F. Karl Marx 79-80,2000
  26. Wheen, F.:Karl Marx, 87-88
  27. Wheen, F.: Karl Marx, 91-92, 2000
  28. Wheen,F.: Karl Marx, 92, 2000
  29. Wheen, F.: Karl Marx, 92-93,2000
  30. Wheen,F.: Karl Marx, 94,2000
  31. Wheen, F.: Karl Marx, 89-90, 2000
  32. Wheen,F.:Karl Marx, 112-115,2000
  33. Wheen, F.:Karl Marx, 115-117,2000
  34. Wheen, F.:Karl Marx,121,2000
  35. Wheen F.:Karl Marx, 122,2000
  36. Wheen,F.:Karl Marx, 122-124,2000
  37. Wheen,F.:Karl Marx, 125,2000
  38. Wheen,F.:Karl Marx, 126,2000
  39. Wheen,F.:Karl Marx, 127,2000
  40. Wheen,F.:Karl Marx, 129,2000
  41. Wheen,F.:Karl Marx, 150-151,2000
  42. Wheen,F.:Karl Marx, 132-133,2000
  43. Wheen,F.:Karl Marx, 137,2000
  44. Wheen, F.:Karl Marx, 138,2000
  45. Wheen, F.:Karl Marx, 139, 2000
  46. Wheen, F.:Karl Marx, 140-142,2000
  47. Wheen,F.:Karl Marx, 143,2000
  48. Wheen, F.:Karl Marx, 144-145,2000
  49. Wheen,F.:Karl Marx, 147-148,2000
  50. Wheen,F.:Karl Marx, 150-154,2000
  51. Wheen,F.:Karl Marx, 160,2000
  52. Wheen,F.:Karl Marx, 163,2000
  53. Wheen,F.:Karl Marx, 166-171,2000
  54. Wheen,F.:Karl Marx, 213-214,2000
  55. Wheen, F.:Karl Marx, 216-218,2000
  56. Wheen,F.:Karl Marx, 219-221
  57. Wheen,F:Karl Marx, 221-222,2000
  58. Wheen,F.:Karl Marx,222-226,2000
  59. Wheen, F.: Karl Marx,228,2000
  60. Wheen,F.:Karl Marx,228-230
  61. Wheen,F: Karl Marx, 230-231, 2000
  62. Wheen,F.: Karl Marx, 231-233, 2000
  63. Wheen, F.:Karl Marx 268,2000
  64. Wheen,F.:Karl Marx, 238-240,2000
  65. Wheen, F.:Karl Marx, 276,287,2000
  66. Wheen,F.:Karl Marx, 245-246,2000
  67. Wheen,F.:Karl Marx, 246-248,2000
  68. Wheen,F.:Karl Marx, 289,2000
  69. Wheen,F.:Karl Marx 290,2000
  70. Wheen, F.:Karl Marx, 294-295,2000
  71. Wheen,F.:Karl Marx, 296,2000
  72. Wheen F.: Karl Marx, 296-297,2000
  73. Wheen,F.: Karl Marx, 297,2000
  74. Wheen,F.: Karl Marx, 301,2000
  75. Wheen, F.: Karl Marx, 300-303, 2000
  76. Wheen,F.:Karl Marx, 305,2000
  77. Wheen,F.:Karl Marx, 313,2000
  78. Wheen,F.:Karl Marx, 317,2000
  79. Wheen,F.:Karl Marx, 303, 2000
  80. Wheen,F.:Karl Marx, 321-324,2000
  81. Wheen, F.: Karl Marx, 326,2000
  82. Wheen,F.:Karl Marx, 327-328,2000
  83. Wheen,F.:Karl Marx 329-344,2000
  84. Wheen,F.:Karl Marx, 345,2000
  85. Wheen,F.:Karl Marx 345-346,2000
  86. Wheen, F.:Karl Marx,348-350,2000
  87. Singer, 5, 2000.
  88. Singer 2000, s. 9.
  89. Wheen, Francis: Karl Marx, s. 173. W. W. Norton and Company, 2000.
  90. Wheen, F.:Karl Marx, 163, 201,202,2000
  91. Wheen, F.:Karl Marx, 24,39-40,2000
  92. Wheen,F.:Karl Marx, 217-219,271,2000
  93. Thinius, Frank: Der Mann hinter Marx – Friedrich Engels, Sozialist und Kaufmann Radio Bayern2. Viitattu 21.12.2011. (saksaksi)
  94. Arens, Peter: »Unsere Besten - Wer ist der größte Deutsche?« ZDF Jahrbuch 2003. Viitattu 21.12.2011.
  95. Marx, Karl: Pääoma, osa 1, mm. ss. 198-213 ja osa 2 s. 349
  96. Marx, Karl: Pääoma, osa 1, s. 52

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero. (Differenz der demokritischen und epikureischen Naturphilosophie, 1841.) Suomentanut Jukka Heiskanen. Minerva: Jyväskylän yliopisto: Karl Marx -seura, 2005. ISBN 952-5591-02-6.
  • Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä. (Zur Kritik der Hegelschen Rechtsphilosophie, 1843.) Suomentanut Jukka Heiskanen. Helsinki: Jyväskylä: Minerva: Karl Marx -seura, 2009. ISBN 978-952-492-181-7.
  • Filosofian kurjuus. (Misère de la philosophie: Réponse a la philosophie de la misère de M. Proudhon, 1847.) Käännöksen alkuteos: Ništšeta filosofii. Suomentajat: Matti Viikari, Reijo Käkelä, Anssi Sinnemäki, Kerttu Juntunen & Antero Tiusanen. Moskova: Edistys, 1971.
  • Marx, Karl & Engels, Friedrich: Kommunistinen manifesti. (Manifest der kommunistischen Partei, 1848.) Suomentaneet Juha Koivisto, Markku Mäki ja Timo Uusitupa. Tampere: Vastapaino, 1998. ISBN 951-768-016-3.
  • Kansantaloustieteen arvostelua. (Zur Kritik der politischen Ökonomie, 1859.) Suomentanut Antero Tiusanen. Helsinki: Kansankulttuuri, 1970.
  • Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. (Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Erster Band: Der Produktionsprozeß des Kapitals, 1867.) Valmistanut painoon Friedrich Engels. Suomennos O. V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä. Moskova: Edistys, 1974.
  • Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 2: Pääoman kiertokulkuprosessi. (Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Zweiter Band: Der Zirkulationsprozeß des Kapitals, 1893.) Valmistanut painoon Friedrich Engels. Suomennos Mauri Ryömä. Moskova: Edistys, 1974.
  • Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 3: Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. (Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Dritter Band: Der Gesamtprozeß der kapitalistischen Produktion, 1894.) Valmistanut painoon F. Engels. Suomentanut Antero Tiusanen. Moskova: Edistys, 1976.
  • Marx, Karl & Engels, Friedrich: Valitut teokset. 6 osaa. Suomentaneet Antero Tiusanen ym. Moskova: Edistys, 1978–1979.
  • Taloudellisfilosofiset käsikirjoitukset 1844. (Ekonomitšesko-filosofskije rukopisi 1844 goda, julkaistu 1932.) Suomennos: Antero Tiusanen. Moskova: Edistys, 1973. (sisältyy myös teokseen Marx & Engels, Valitut teokset, osa 1)
  • Vuosien 1857–1858 taloudelliset käsikirjoitukset (”Grundrisse”). (Grundrisse der Kritik der politischen Ökonomie, käsikirjoitus 1858, julkaistu 1941.) Suomentanut Antero Tiusanen. Osat 1–2. Moskova: Progress, 1986.

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Desai, Meghnad: Marxin kosto: Kapitalismin uusi nousu ja valtiokeskeisen sosialismin kuolema. (Marx’s revenge: The resurgence of capitalism and the death of statist socialism, 2003.) Suomentanut Timo Soukola. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-077-0.
  • Berlin, Isaiah: Karl Marx: Elämäkerta. (Karl Marx – his life and environment, 1939). Helsinki: Otava, 1968.
  • Koivisto, Juha & Oittinen, Vesa (toim.): Mega-Marx: Johdatus uuteen Marxiin. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-316-6.
  • McLellan, David: Karl Marx: Elämä ja teokset. (Karl Marx: His life and thought, 1974.) Suomentanut Antero Tiusanen. Helsinki: Love kirjat, 1990. ISBN 951-8978-07-7.
  • Misik, Robert: Marx jokamiehelle. (Marx für Eilige, 2003.) Suomentanut Jukka Heiskanen. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-19695-2.
  • Oittinen, Vesa (toim.): Marx ja Venäjä. Helsinki: Aleksanteri-instituutti, 2006. ISBN 952-10-2870-X.
  • Schanz, Hans-Jørgen: Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen. (Karl Marx i tilbageblik efter murens fald, 1994.) Suomentanut Tapani Hietaniemi. Helsinki: Tutkijaliitto, 1996. ISBN 951-9297-98-7.
  • Singer, Peter: Marx. (Marx: A very short introdution, 2001.) Suomentanut Teppo Eskelinen. Helsinki: Into, 2013. ISBN 978-952-264-231-8.
  • Wheen, Francis: Karl Marx. (Karl Marx, 1999.) Suomentanut Aarne T. K. Lahtinen. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-16826-6.
  • Wheen, Francis: Marxin Pääoma. (Marx’s Das Kapital: A biography, 2006.) Suomentanut Kimmo Paukku. Helsingissä: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7140-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karl Marx.

Teoksia verkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]