Karl Marx

Wikipedia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Läntinen filosofia 1800-luku
Nimi	Karl Marx
Syntynyt	5. toukokuuta, 1818 Trier, Preussi
Kuollut	14. maaliskuuta, 1883 Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Koulukunta	Marxismi
Vaikutusalueet	Politiikka, taloustiede, luokkataistelu
Tunnetut työt	Sosialismi, Kommunistisen puolueen manifesti, Pääoma
Allekirjoitus

Karl Heinrich Marx (5. toukokuuta 1818 – 14. maaliskuuta 1883) oli preussilaissyntyinen yhteiskuntafilosofi ja sosiaaliteoreetikko. Marxin kuuluisin luomus on teoria työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriidasta ja -taistelusta.

Sisällysluettelo 1 Elämä 2 Filosofia 3 Lisäarvoteoria 4 Historiallinen materialismi 4.1 Tuotantotapa 4.2 Tuotantovoimat 4.3 Luokkataistelujen historia 4.4 Historiallinen vaihemalli 5 Kapitalismin teoretisointi 5.1 Kapitalismin synty 5.2 Kapitalismin ristiriidat 6 Triviaa 7 Marxin suomennettuja teoksia 8 Kirjallisuutta 9 Katso myös 10 Aiheesta muualla

[muokkaa] Elämä

Karl Marx syntyi edistykselliseen juutalaiseen perheeseen Preussin Trierissä. Hänen isänsä, Hirschel, sittemmin Heinrich, Marx oli lakimies, joka ajalle tyypillisen juutalaissyrjinnän takia kääntyi luterilaiseksi. Marxien perhe oli mukana liberaaleissa seurapiireissä, ja talossa vierailikin useita älymystön ja taiteiden edustajia.

Koulu sujui nuorelta Marxilta hyvin ja 1833 hän kirjautui Bonnin yliopistoon lukemaan lakia. Kesällä 1836 hän kihlautui aatelisen Jenny von Westphalenin kanssa: vihkimiseen meni vielä seitsemän vuotta. Avioliitto kesti läpi koko Marxin myrskyisen ja taloudellisia vaikeuksia täynnä olevan elämän aina Jennyn kuolemaan asti vuonna 1881. Vaihdettuaan yliopistoa Berliiniin vuonna 1836, Marx kiinnostui filosofiasta ja etenkin hegeliläisyydestä.

Juuri G. W. F. Hegeliltä Marx peri käsityksen dialektiikasta, joka tarkoittaa maailmanhistorian etenemistä ristiriitojen kautta. Tässä tapauksessa nuoret hegeliläiset uskoivat Preussin yhteiskunnan olevan teollisessa kehityksessään ja kehittyneine yliopistoineen senhetkisen dialektisen kehityksen huipentuma. Muutoksia kuitenkin oli vielä heidän mukaansa tulossa, sillä yhteiskunnassa oli vielä kehittymättömiä puolia kuten köyhyys, sensuuri ja uskonnollinen sorto.

Vuonna 1841 Marx valmistui Berliinin yliopistosta, toimittaen tohtorinväitöskirjansa, Differenz der demokritischen und epikureischen Naturphilosophie (Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero), Jenan yliopistoon.

Nuoren teologin Bruno Bauerin kanssa 1841 Marx aloitti kampanjansa oikeistohegeliläisiä ja kirkkoa vastaan; kovaäänisen kirkossa hohottelun lisäksi he kirjoittivat pamfletin, nimellään hurskaita lukijoita houkuttelevan Die Posaune des Jüngsten Gerichts über Hegel (jonka Pentti Määttänen on suomentanut vain Tuomiopäivän pasuuna Hegelin yllä, mutta jonka Aarne T.K. Lahtinen on kääntänyt kenties komeammin, mutta epätarkemmin nimellä Tuomiopäivän pasuunan törähdys Ateisti-Hegeliä ja Anti-Kristusta vastaan). Teoksen tekijöiden paljastumisen vuoksi vuonna 1842 Marx hylkäsi yliopistollisen maailman ja siirtyi journalismin pariin, toimittaen kohua herättänyttä Rheinische Zeitung -lehteä. Viranomaiset lopettivat lehden monta kertaa sen ja etenkin Marxin tulisten pääkirjoitusten jouduttua ristiriitaan valtiollisen sensuurin kanssa. Lopulta Marx painostettiin maanpakoon Ranskaan, Pariisiin.

Ranskassa Marx perusti lehden uudestaan, kirjoitti paljon ja tapasi 1844 elämänmittaiseksi ystäväksi muodostuvan Friedrich Engelsin. Engelsin, joka oli saksalaisen tehtaanomistajasuvun vesa, ansiosta Karl Marx kiinnostui ensimmäistä kertaa taloustieteestä. Lehden jouduttua jälleen vaikeuksiin ja Preussin virkamiesten protestoidessa ranskalaisille Marxin uuden lehden provosoivasta sävystä, Marx joutui jälleen pakenemaan, nyt Brysseliin.

Brysselissä Marx ja Engels kirjoittivat yhdessä arvostelua hegeliläisyyttä vastaan, kymmeniä väittelykirjoituksia niin konservatiiveista, ranskalaisista sosialisteista kuin liberalisteistakin. Erään kerran kaksikko päätti kirjoittaa aluksi pelkän artikkelin Marxin entistä toveria, Baueria ja tämän veljiä sekä heidän kumppaneitaan vastaan. Molemmat saivat urakakseen parikymmentä sivua, minkä Engels riipaisi hetkessä, mutta kuuli vasta kuukausia myöhemmin Marxin uutiset artikkelin tiimoilta: se oli kasvanut kolmensadan sivun laajuiseksi ja entinen nimi Kriittisen kritiikin kritiikki oli muuttunut alaotsikoksi uudelle teokselle Pyhä perhe.

Ranskassa ollessaan Marx ja Engels olivat liittyneet saksalaisten maanpakolaisten perustamaan "Oikeamielisten liittoon" joka Marxin vaikutuksesta muutti nimensä "Kommunistien liitoksi" vuonna 1847. Vanhan Oikeamielisten liiton tunnus "kaikki ihmiset ovat veljiä" korvattiin tunnuksella "kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen".

Marxin ja Engelsin kuuluisin yhteinen työ, Kommunistisen puolueen manifesti kirjoitettiin Brysselissä Kommunistien liiton julistukseksi ja julkaistiin "Euroopan hulluna vuonna" 1848. Alun perin se oli Engelsin versiona yhtämittaista "kysymys-vastaus"-litaniaa, mutta vaikka hänenkin jälkensä näkyi lopullisessa versiossa, latomoon saapuva teksti oli kokonaisuudessaan Marxin kynästä syntynyt, ja hän olikin kirjoittanut sitä Kommunistiliiton painostuksen alla yötä päivää.

Vallankumousvuosien 1848–1849 jälkeen Marx joutui etsimään turvapaikan Lontoosta, jossa hän syventyi vuosiksi kirjoitustyöhön. Hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa suuri magnum opus taloustieteestä, jonka piti olla "miekka joka ilmestyessään olisi aikojen loppuun saakka alamaailman seiväs kapitalistien ja porvarien sydämessä". 1850-luvulla hän julkaisi sen ensimmäisen version, joka oli täysi pettymys, ja sen ja lopulta vuonna 1867 ilmestyneen kirjan väliin mahtui paljon, rahavaikeuksia, sairauksia, huolia, riitoja, proletariaatin asioita ajavien yhdistysten sääntökeskusteluja ja niiden hajoamisia. Vaikka Marx julkaisikin vuoden 1860 tienoilla parhaaksi pamfletikseen kutsutun häpäisykirjansa sveitsiläistä luonnontieteilijää, Karl Vogtia, vastaan, ei se auttanut hänen tilannettaan vaan hän oikeastaan tuhlasi aikaansa. "Kuka taas ampuikaan kärpästä mörssärillä?" on Francis Wheen kysynyt.

Vuonna 1864 Marxin äiti Henriette kuoli. Samana vuonna hän sai myös aivokalvontulehdukseen kuolleelta Wilhelm "Lupus" Wolffilta perintöä jopa 820 puntaa. Tästä huolimatta Marxin henkilökohtainen talous ei tahtonut pysyä tasapainossa, vaan hän joutui turvautumaan ystäviensä apuun. Marx kuitenkin omisti seuraavan teoksensa Wolffille.

Marxin pääteoksen, Pääoman ensimmäinen osa ilmestyi lopulta 1867 (toinen ja kolmas osa ilmestyivät hänen kuolemansa jälkeen). Jo tuolloin joutui Marx pyytämään Engelsiltä rahat matkatakseen käsikirjoitus mukanaan saksalaiseen kustantamoon. Ensipainos oli tuhat kappaletta, ja palkkio niin pieni, ettei Pääomalla "makseta edes niitä sikareita, jotka sitä tehdessäni olen pannut palamaan!"

Vuonna 1864 Ranskan ja Englannin työväenjärjestöt perustivat Työväen Internationaalin, josta oli tarkoitus tulla maailmanlaajuinen työläisliikkeitä yhdistävä organisaatio. Marx valittiin järjestön liittoneuvostoon ja hän toimi aktiivisesti järjestön johtotehtävissä. Nykyään tämä internationaali nähdään niin sanottuna ensimmäisenä internationaalina. Järjestö toimi Marxin poliittisen toiminnan alustana, mutta päätyi viimein hajaannukseen Pariisin kommuunin epäonnistuttua 1871 ja monen sen jäsenen siirtyessä venäläisen anarkistin, Mihail Bakuninin leiriin. Myös englantilainen ammattiyhdistysliikkeen voimaan luottava sosialistinen liike ei panostanut loppuvaiheessa enää tarpeeksi internationaaliin, jotta se olisi voinut pysyä pystyssä.

Marx kuoli suhteellisen tuntemattomana 1883 ja lepää Lontoon Highgaten hautausmaalla. Haudasta on tullut poliittisten pyhiinvaeltajien käyntikohde. Vasta myöhempien kehityskulkujen ansiosta Marx nousi asemaansa vaikutusvaltaisena filosofina. Engels jatkoi vielä työtä hänen jälkeensä, toimittaen esimerkiksi Pääoman viimeisen osan loppuun.

Vuonna 2003 saksalaiset äänestivät Marxin kolmanneksi suurimmaksi saksalaiseksi ZDF-televisiokanavan äänestyksessä (edelle pääsivät ainoastaan Konrad Adenauer ja Martin Luther).

[muokkaa] Filosofia

Filosofiassaan Marxin voi nähdä Hegelin seuraajana. Hegelin filosofia perustuu dialektiikkaan, joka tarkoittaa, että maailma kehittyy kahden vastakkaisen voiman, teesin ja antiteesin, taistellessa. Hegel katsoi filosofisena idealistina, että todellisuus on pohjimmiltaan henkinen.

Oman filosofiansa Marx rakensi osin Hegelin dialektisen logiikan mukaan, mutta hylkäsi idealismin. Ontologiassaan Marx sen sijaan seurasi saksalaista filosofia Ludwig Feuerbachia siinä mielessä, että hän katsoi todellisuuden perustan olevan viime kädessä materiaalinen eli aineellinen. Varsinaista dialektiikkaa Marxin omissa teksteissä on vain vähän, mutta Engelsin myötä dialektiikka omaksuttiin laajemmin marxilaiseen ajatteluun.

Marxin ja Engelsin mukaan filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. Marx ja Engels ratkaisivat asian materialistisesti: aine on ensisijainen ja henki vain aineen korkein tuote.

Hegelin tavoin Marx erotti havainnot ja ideat toisistaan, mutta ei nähnyt aineellista todellisuutta ideat peittävänä esteenä vaan ennemminkin tiettyjen ideologioiden vaikutuksesta ihmiset eivät nähneet elämänsä todellista aineellista tilaa. Tätä hegeliläisestä dialektiikasta vaikutuksia saanutta teoriaansa Marx kutsui historialliseksi materialismiksi.

Dialektinen materialismi puolestaan käsittelee yleisempää oppia aineesta, dialektiikan säännöistä ja maailmasta niiden kohtauspaikkana.

[muokkaa] Lisäarvoteoria

Pääartikkeli: Marxilainen taloustiede

Teoksessaan Pääoma Marx esitti teorian kapitalistisen yhteiskunnan yleisimmistä taloudellisista liikelaeista.

Marxia ja Engelsiä kiinnosti, mistä yrittäjä saa liikevoittoa. Ennen Marxia talousteoreetikot luulivat, että yrittäjä varastaa työntekijöiltä, mutta Marx ei tähän uskonut. Sen sijaan hän päätyi tutkimuksissaan uudenlaiseen käsitteeseen, lisäarvoon.

Lisäarvo yksinkertaistaen merkitsee, että kun yrittäjä palkkaa työvoimaa hän tekee siihen sijoituksen. Mutta työläinen on erilainen sijoitus kuin esimerkiksi työkoneet: työläinen tuottaa tavaraan enemmän arvoa, kuin mitä työntekijän, työvälineiden ja raaka-aineiden arvo yksinään on. Formaalisti esitettynä, kun:

A = työntekijän palkka

B = työvälineiden kustannukset

C = raaka-aineiden kustannukset

D = valmiin tuotteen hinta

niin

A+B+C+X = D

missä X on lisäarvo.

Työntekijän suorittaman työn arvo on suurempi kuin on työntekijän arvo (=palkka). Tämän lisäarvon yrittäjä saa pitää itsellään. Marx näki tämän ongelmalliseksi, koska tällainen järjestelmä periaatteessa riistää työntekijöitä.

[muokkaa] Historiallinen materialismi

[muokkaa] Tuotantotapa

Historiallinen materialismi on nimitys Marxin keskeiselle teorialle, jossa selitetään historian keskeisiä tendenssejä materiaalisista lähtökohdista käsin. Vastakohdaksi "idealistien haaveilulle" ja nuorhegeliläisten abstrakteille käsitteille Marx haluaa asettaa oman ajattelunsa lähtökohdaksi kouriintuntuvan todelliset premissit. Ensinnäkin, jotta ihmiset voisivat ylipäätään tehdä historiaa, heidän täytyy olla elossa. Hengissä pysyäkseen ihmisten on tyydytettävä tarpeensa. Siksi ihmiset tuottavat välineet selviytyäkseen. Tätä ihmiset eivät tee sattumanvaraisella tavalla, vaan he ennemminkin reproduktoivat ympäriltään löytyvät elinkeinot. Tämä tapa tulla toimeen ja selviytyä määräytyy siis ympäristön asettamien ehtojen mukaan ja määrittää koko yhteiskunnan tuotantotavan. Tämä tuotantotapa on samalla koko yhteiskuntaa kuten myös yksilöiden elämää määrittävä aktiviteetti.

Tuotantotavan käsite ei ole aivan yksiselitteinen, koska Marx käyttää sitä useammassa merkityksessä. Välillä Marx viittaa tuotantotavalla materiaalisiin ja välillä sosiaalisiin seikkoihin tai joskus molempiin yhtä aikaa. Materiaalisessa merkityksessä tuontantotapa viittaa lähinnä työskentelyprosessin fyysiseen luonteeseen eli sen voidaan sanoa tarkoittavan lähes samaa kuin työskentelytekniikka. Tämä sisältää työn spesialisaation muodot sekä työnjaon. Siihen miten työskennellään vaikuttaa varsin pitkälle käytetty teknologia. Periaatteessa työskentelytapa materiaalisessa mielessä voi olla samanlainen selvästi erilaisten taloudellisten organisaatioiden alaisuudessa. Sosiaalisessa merkityksessään ’tuotantotapa’ viittaa tuotannon tarkoitukseen, ylimääräisen työn muotoon ja työläisen riistämisen tapaan. Tuotannon erilaisia tarkoituksia voidaan luokitella sen mukaan, tuotetaanko tavarat omaan käyttöön vai vaihtoon; vaihdetaanko vai myydäänkö vaihtoon tuotettu tavara; pyritäänkö voitot maksimoimaan myynnissä vai ei; ja pyritäänkö voitot käyttämään kulutukseen vai onko kyseessä pääomien akkumulaatio. Ylimääräisen työn (joka viittaa siihen työhön, jonka tuloksia työn tekijä ei itse saa) muoto vaihtelee esimerkiksi siten, että orjatyövoimassa ylimääräinen työ on se osuus orjan tuotannosta, minkä orjuuttaja pitää itsellään sen jälkeen kun on käyttänyt orjan ylläpitoon tarvittavan osan, kun taas kapitalismissa ylimääräinen työ näyttäytyy tuotteiden myynnin kautta saatavana voittona pääoman sijoittamisesta. Työläisen riiston tavoilla viitataan siihen, että kapitalismissa työntekijän riisto perustuu siihen, ettei tällä ole hallussaan tuotantovälineitä joten hän joutuu myymään työvoimansa, kun taas muunlaisissa tuotantotavoissa riisto voi perustua suoremmin yhteiskunnallisiin voimasuhteisiin, väkivaltaan tai sillä uhkaamiseen.

[muokkaa] Tuotantovoimat

Toinen keskeinen käsite on tuotantovoimat. Tuotantovoimilla tarkoitetaan useimmiten tuotannossa käytettäviä välineitä (oleellista on niiden teknologian kehitystaso). Historiallisen materialismin teoriassa yhteiskunnan luonteen ensisijaisena selittävänä tekijänä ovat juuri tuotantovoimat, jotka nähdään yhteiskunnan perustana. Materiaaliset, tuotantoon ja talouteen liittyvät prosessit muokkaavat yhteiskunnan muita instituutioita. Yhteiskunnan perusta, tuotantovoimat, antavat tietynlaisen taloudellisen rakenteen. Taloudellinen rakenne koostuu suhteista, joita nimitetään tuotantosuhteiksi. Ihmiset asettuvat tuotantosuhteisiin tuotantovoimien kehitysastetta vastaavalla tavalla. Tuotantoon ja talouteen liittyvien rakenteiden pohjalta yhteiskunta saa ylärakenteen, jolla tarkoitetaan muita kuin suoraan tuotantoon ja talouteen liittyviä instituutioita (joihin kuuluu esimerkiksi uskonto ja kulttuuri). Marxin tekstien perusteella ei ole täysin selvää, minkälaisia nämä vuorovaikutussuhteet ovat. Ovatko kulttuuri ja instituutiot tuotantovoimien vaikutuksen määräämiä, vai asettavatko tuotantovoimat niille vain jonkinlaiset puitteet joiden sisällä ne muotoutuvat? Joka tapauksessa Marx näyttää näkevän teknologian (ja muut tuotantovoimat) jonkinlaisena oleellisena linkkinä ihmisen ja ympäristön välillä.

[muokkaa] Luokkataistelujen historia

Historiallinen materialismi selittää yhteiskunnan kehityksen tuotantovoimien ja yhteiskunnassa vallitsevien tuotantosuhteiden (joista omistussuhteet ovat legalistinen muoto) vääjäämättömällä taipumuksella ajautua konfliktiin keskenään. Tuotantovoimat kehittyvät historian kuluessa jatkuvasti väestönkasvun ja ihmisten loputtomien tarpeiden myötävaikutuksesta. Tietynlaiset tuotantosuhteet vastaavat tiettyjä tuotantovoimien kehityksen astetta, mutta kun tuotantovoimat kehittyvät tästä asteesta ohitse, alkaa tulla yhteiskunnallisia ongelmia. Konfliktin kannalta oleellisia yhteiskunnassa vallitsevia suhteita ovat suhteet niiden välillä, jotka kontroloivat tuotantovälineitä ja niiden jotka eivät. Näin ollen jännite tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välillä näyttäytyy yhteiskuntaluokkien välisenä konfliktina. Vallitseva luokka hallitsee olemassa olevaa tuotannonmuotoa, mutta kehittyvät tuotantovoimat lisäävät vallitsevaa luokkaa vastaan nousevan luokan voimia. "Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa."

[muokkaa] Historiallinen vaihemalli

Yhteiskuntien historiallinen kehityskulku näyttäytyy Marxin historianfilosofiassa seuraavana:

1. Orjayhteiskunnat
   • selkeät rajat vapaiden ja orjien välillä; antiikin Kreikan polikset
   • väkivaltainen orjien kurissapito
2. Feodaaliyhteiskunta
   • maanomistajien ja maaorjien välinen kamppailu
3. Kapitalistinen (teollisuus)yhteiskunta
   • porvariston ja proletariaatin eli työväenluokan kamppailu
   • vähän väkivaltaa; laillisesti legitimoitu valta
   • riisto näkymättömämpää, koska se tapahtuu rakenteellisesti

On epäselvää, kuinka pitkälle Marx tarkoitti vaiheteoriansa universaaliksi malliksi yhteiskunnan kehityksestä. Tällainen universaali tulkinta mallista on yleinen marxilaisessa perinteessä, mutta Marx itse suorasanaisesti kiisti mallin universaaliuden eräässä myöhäisellä iällä kirjoittamassaan kirjeessä, jossa hän sanoi mallinsa kuvaavan vain Euroopan historiallista kehitystä.

Vaihemallissa väkivalta ja näkyvä riisto vähenevät uusien tuotantomuotojen myötä, mutta riiston kokonaismäärä säilyy. Marx ja Engels katsoivat, että kapitalistisen(kin) tuotantomuodon ristiriidat johtavat väistämättä vallankumoukseen, jonka seurauksena on luokaton yhteiskunta. Marx kuitenkin kirjoittaa vain hyvin vähän siitä, millainen tämä uusi yhteiskuntarakenne tulee olemaan.

1800-luvulla tällaiset "historistiset" teoriat olivat yleisiä, ja Marx on saanut omaan teoriaansa virikkeitä varsinkin Hegeliltä.

[muokkaa] Kapitalismin teoretisointi

[muokkaa] Kapitalismin synty

Marx kirjoittavaa feodalismin hitaasta muuntumisesta kapitalismiksi: "Keskiajan maaorjista kehkeytyivät ensimmäisten kaupunkien lupakirja-porvarit. Tästä lupakirjaporvaristosta taas kehittyivät ensimmäiset porvariston ainekset." Oleellisena tekijänä Marx näkee kaupan laajentumisen löytöretkien myötä, koska tämä vahvisti feodalistisen yhteiskunnan "vallankumouksellista elementtiä". Feodalistinen käsityöläisten kiltoihin perustuva järjestelmä ei näet pystynyt enää tuotantotapana tyydyttämään uusia markkinoita ja siksi alkoi syntyä uudenlaista manufaktuurituotantoa jota johti "teollinen keskisääty" (joka on siis tämä mainittu vallankumouksellinen elementti) . Näille manufaktuureille ominaista oli pitkälle viety työnjako, joka nosti niiden tuottavuutta selvästi suhteessa itsenäisiin tuottajiin.

Kapitalismi ei kuitenkaan voinut kehittyä vielä silloin, kun enemmistö työläisistä koostui maaseudun itsenäisistä talonpojista. Primitiivisen akkumulaation (jolla Marx tarkoittaa kapitalismin varhaiskehitystä) kannalta on oleellista että talonpoikien tuotantovälineet pakkolunastetaan, jolloin heistä tulee palkkatyöläisiä. Maanomistajat ajoivat nämä itsenäiset talonpojat kaupunkeihin laajentaessaan maitaan. Eriytyminen feodaalijärjestelmästä tapahtui alun perin siten, että kaupunkien itsenäiset tuottajat alkoivat kasata pääomaa ja siirtää sitä tuotannosta myös kaupankäyntiin, jolloin he alkavat toimia kiltojen ulkopuolella ja joutuvat näiden kanssa vastakkain.

Markkinat kuitenkin jatkoivat kasvamistaan, jolloin kehittyneeseen työnjakoon perustuneet manufaktuuritkaan eivät enää riittäneet, vaan tapahtui tuotannon koneistuminen. Tämän myötä manufaktuurien tilalle tuli suurteollisuutta ja teollisen keskisäädyn tilalle "miljoonamiehet" eli moderni porvaristo. Suurteollisuuden myötä syntyivät maailmanmarkkinat mikä kehitti merenkulkua ja maaliikennettä. Nämä prosessit taas laajentivat teollisuutta entisestään. Kaiken tämän seurauksena porvaristo kehittyi ja nousi sorretusta luokasta lopulta valtion todellisiksi valtiaiksi. Tällä koko prosessilla oli tietysti suuria vaikutuksia myös yhteiskunnan ylärakenteisiin. Esimerkiksi kirkon vaikutus yhteiskunnassa väheni. Porvaristo "asetti, sanalla sanoen, uskonnollisten ja poliittisten harhakuvitelmien verhoaman riiston sijaan avoimen, häpeämättömän suoran ja pelkistetyn riiston."

[muokkaa] Kapitalismin ristiriidat

Tuotantotavan vaihdos feodalismista kapitalismiin ei siis poistanut vastakkainasetteluja yhteiskunnasta, vaan itse asiassa kapitalismia leimaa aikaisempia tuotantotapoja huomattavasti selkeämmät vastakkainasettelut kahden luokan välillä, jotka ovat porvaristo ja proletariaatti. Kapitalismin erottaa muista tuotantotavoista myös se, että siinä missä aiemmat tuotantoa hallitsevat luokat pyrkivät jonkinlaiseen stabiiliuteen, porvaristo ei voi olla mullistamatta jatkuvasti tuotantovälineitä ja sen mukana muita yhteiskunnallisia suhteita. Kapitalismissa tuotantoluokka etsii leppymättä voittoja. Tyypillistä tälle tuotantotavalle on myös keskittyminen eli suurten pääomien ajautuminen yhä harvempien käsiin, sekä taloudellisten voittojen jatkuva rakenteellinen tendenssi pienentyä. Tarve saada voittoja saa porvariston levittämään tuotantotapansa ympäri maapalloa niin että tuotanto ja kulutus muuttuvat yleismaailmalliseksi. Näin kansakuntien välille syntyy riippuvuus ja sekä henkiset että materiaaliset tuotteet ylikansallistuvat.

Kapitalismin talouden suurin "ristiriita" on juuri jatkuva voittojen tavoittelu ja toisaalta voittoasteen rakenteellinen taipumus pienentyä ajan myötä. Voittoasteen pienentyminen on useimpien klassisen taloustieteen edustajien kannattama näkymys. Voittoaste pienentyy esimerkiksi kun otetaan uutta teknologiaa käyttöön. Se joka uudistaa tuotantoa ensimmäiseksi, saa tietysti ensin suuremman osan markkinoilla jaettavista voitoista, kun hän tuottaa muita tehokkaammin, mutta sitten kun muutkin kapitalistit omaksuvat uuden teknologian, joudutaan tilanteeseen jossa teknologiaan käytetty osuus tuotantoon käytetystä kokonaispääomasta on suurempi kuin aikaisemmin, ja näin ollen voittoaste jää pienemmäksi. Marxin mukaan kapitalismissa tapahtuu myös yhä syvenevää pääoman keskittymistä. Suuremmat tuotantoyksiköt (joiden omistajilla on enemmän pääomaa) ovat kilpailussa etuasemassa pienempiin tuottajiin nähden, koska heillä on suuremmat tuotannolliset resurssit ja suurempi mahdollisuus selviytyä kriiseistä. Näin ollen pienemmät tuottajat jäävät lopulta suurempien jalkoihin.

Marx vertaa porvaristoa tuotantovoimineen taikuriin, joka ei pysty hillitsemään esiin manaamiaan henkivoimia, vaan nämä kääntyvät tätä vastaan. Kapitalismin ristiriitaisen luonteen osoituksena Marx pitää kauppakriisejä, jotka johtuvat ylituotannosta. Kapitalismissa tuotanto on levittäytynyt laajalle, eikä sillä ole vastaavanlaista yhteyttä tuotteiden käyttöarvoon kuin aikaisemmissa tuotannonmuodoissa. Voittojen tavoitteluun keskittyvässä järjestelmässä mikä tahansa katkos kysynnän ja tarjonnan välillä voi aiheuttaa ongelmia. Kriisit ovat ikään kuin kapitalismin säätelevä tekijä. Kriisit laukaisevat spiraalimaisen tapahtumaketjun (voitot laskevat, sitten investoinnit. Tästä seuraa työttömyyttä, mikä johtaa pienempään kulutukseen ja voitot laskevat taas), joka päätyy lopulta uuteen tasapainotilaan, missä pääoma on entistä keskittyneempää ja proletariaatin (jonka palkat putoavat kriisissä) luokkatietoisuus kasvanut entisestään. Kriisit ovat vain väliaikainen ratkaisu ylituotanto-ongelmiin.

Työvoima eroaa muista tuotannossa tarvittavista tavaroista siten, että sitä ei voi tuottaa lisää kun sen hinta kallistuu. Tämän takia kapitalismi vaatii selviytyäkseen työläisten reserviarmeijan. Nämä ihmiset joutuvat elämään alituisessa kurjuudessa sikäli kun heitä ei tarvita. Tämän ylijäämäväestön suhteellisen koon Marx ennustaa kasvavan kapitalismin kehittyessä. Samoin kapitalistit pidättävät voitoista yhä suuremman osan itsellään ja tuloerot tulevat kasvamaan entisestään. Aiemmissa tuotantotavoissa sorretut kykenivät jotenkin nousemaan pohjalta, mutta kapitalismissa tuotantovälineet omistava porvaristo ei kykene hallitsemaan koska se "ei kykene tarjoamaan orjalle edes orjan elämää".

Varhaistuotannossaan Marx käyttää Hegelistä tuttua vieraantumisen käsitettä kuvaamaan työläisen asemaan kapitalismissa. Työläisten työn tulokset muuttuvat kapitalistin omaisuudeksi. Työn tulokseksi tulee työläistä alistavan kapitalistin rikastuttaminen, ja näin työstä tulee tekijäänsä vastaan suunnattu prosessi. Ihmiset ovat riippuvaisia luonnosta ja sen muokkaamisesta, mikä on ominaista ihmiselle ja määrittää ihmisluontoa. Kapitalististen taloudellisten suhteiden vallitessa työ vieraannuttaa ihmisen ihmisyydestä. Työn pitäisi olla jonkinlainen ihmisenä olemisen täyttymys, mutta siitä on tullut prosessi, jossa ihmiset alistavat ja köyhdyttävät itsensä.

[muokkaa] Triviaa

Tämä osio sisältää luettelon nippelitietoa. Voit auttaa Wikipediaa yhdistämällä oleelliset tiedot artikkelin muihin osioihin ja poistamalla merkityksettömät tiedot.

• Marxille oli ominaista riitaantua lähes jokaisen ystävänsä kanssa – vuonna 1864 hetken aikaa jopa Engelsin, kun tämän rakastajatar Mary Burns kuoli, eikä Marx osannut valita osanottokirjeessään sanojaan oikein.

• Marx ei ollut varovainen säästelijä, itse asiassa hän halveksi tätä ominaisuutta porvareissa.

[muokkaa] Marxin suomennettuja teoksia

• Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Alkuteos Das Kapital 1867/1890. Suomennos O.V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä. Moskova, Edistys
• Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 2: Pääoman kiertokulkuprosessi. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Alkuteos 1885. Suomennos Mauri Ryömä. Moskova, Edistys
• Marx, Karl (1976) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 3: Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Valmistanut painoon F. Engels. Suomentanut Antero Tiusanen (Alkuteos 1894). Moskova, Edistys
• Marx, Karl (2005) Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero. Minerva Kustannus Oy, Helsinki.
• Marx, Karl (1998) Kommunistinen manifesti. Alkuteos 1848. Vastapaino, Tampere
• Marx, Karl & Engels, Friedrich (1978–1979) Valitut teokset. Kuusi osaa. Moskova, Edistys

[muokkaa] Kirjallisuutta

• McLellan, David (1973) Karl Marx. His Life & Thought. London, Macmillan Press
• Mehring, Franz (1935) Karl Marx. The Story of His Life. (Alkuteos 1918). Trans. by Edward Fitzgerald. New York, Covici Friede Publishers
• Berlin, Isaiah (1963) Karl Marx. Suomentanut Juhani Jaskari. Otava 1968
• Wheen, Francis (1999) Karl Marx. Suomentanut A.T.K Lahtinen. Otava 2000
• Schanz, Hans-Jorgen (1996) Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen. Suomentanut Tapani Hietaniemi. Helsinki, Tutkijaliitto
• Oittinen, Vesa (toim.): Marx ja Venäjä. Kikimora Publications: Helsinki 2006
• Wheen, Francis (2006) Marxin Pääoma. (Alkuteos Marx’s Das Kapital – A Biography) Suomentanut Kimmo Paukku. Ajatus Kirjat 2007
• Misik, Robert: Marx jokamiehelle. (Marx für Eilige, 2003.) Suomentanut Jukka Heiskanen. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-19695-2.

[muokkaa] Katso myös

• Dialektiikka
• Kommunismi
• Marxismi
• Marxilainen filosofia
• Karl Marx ja uskonto
• Marxilainen uskontokritiikki
• Sosialismi

[muokkaa] Aiheesta muualla

Yleistä:

• Karl Marx -seuran kotisivut
• Stanford Encyclopedia of Philosophy: Karl Marx (englanniksi)
• Kansainvälisen Marx Engels Internet Archive'n sivut (englanniksi)
• Francis Wheen: Marxin Pääoma (Ajatus Kirjat, laaja lukunäyte)

Teoksia:

• Pääoma (englanniksi)
• Grundrissen konefragmentti