Augustinus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aurelius Augustinus
Länsimainen filosofia
Myöhäisantiikki
Simone Martini 003.jpg
Syntynyt 13. marraskuuta 354
Tagaste, Algeria
Kuollut 28. elokuuta 430 (75 vuotta)
Hippo Regius, Algeria
Vaikutusalueet Kristillinen teologia, tietoteoria, perisynti, vapaa tahto, predestinaatio
Tunnetut työt Läntinen kristinusko

Aurelius Augustinus (13. marraskuuta 35428. elokuuta 430) oli läntisen kristillisen kirkon merkittävinlähde? kirkkoisä, joka teki huomattavaa työtä filosofian ja teologian yhteen sovittamisessa. Hän on katolisen kirkon merkittävimpiä ja arvostetuimpia teologeja ja kirkon opettajialähde?. Myös protestantit, erityisesti kalvinistit, pitävät häntä protestanttisuuden henkisenä isänä, sillä Martti Luther sai paljon vaikutteita hänen pelastusta ja armoa koskevista opeistaan.

Vapaa tahto oli eräs Augustinuksen käsittelemiä ongelmia. Hän pohti, voiko ihmisen tuomita helvettiin pahojen tekojen takia, jos hän ei itse toimi oman tahtonsa mukaan tai ei tunne kristillisiä opetuksia. Erityisesti pelagiolaiskiistassa Augustinus korosti armon olevan pelastuksen edellytys. Ihmisen tahto oli Augustinuksen mukaan alun perin tehty vapaaksi, mutta synnin vuoksi sittemmin turmeltunut ja rappeutunut. Toisin kuin protestantismissa usein on tulkittu, Augustinus ei kuitenkaan kumonnut ajatusta ihmisen vapaasta tahdosta. Augustinuksen korostus oli, että sekä Jumalan suvereeni armo että ihmisen vapaa tahto täytyy hyväksyä.[1]

Augustinuksella oli myös merkittäviä perusteluja kristillisten arvojen levittämiselle maan päällä. Vaikka hänellä olikin teologisena filosofina hyvä tarkoitus, hänen kirjoituksiaan ja niiden tulkintoja on myöhemmin käytetty etsittäessä syytä ja oikeutusta ristiretkille, noitavainoille ja kirjarovioille. Erityisesti donatolaiskiistassa Augustinus asettui kannattamaan valtiovallan puuttumista uskonnollisten kiistojen ratkaisuun.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinus

Augustinus eli Rooman valtakunnan myrskyisten vuosien aikana. Hänen lapsuudessaan keisari Julianus Luopio teki viimeisen yrityksen palauttaa Rooman vanha uskonto valtionuskonnoksi. Alarik valloitti Rooman hänen toimiessaan piispana. Hänen kuolemansa puolestaan ajoittuu Rooman valtakunnan lopulliseen luhistumiseen, kun vandaalit piirittivät hänen kotikaupunkiaan Hippo Regiusta (nykyään Annaba, Algeria). Tiedot Augustinuksen elämästä perustuvat ennen kaikkea hänen omaelämäkertaansa Tunnustukset, jota pidetään yleisesti länsimaisen kirjallisuuden ensimmäisenä omaelämäkertana ja josta on tullut sekä kristillisen teologian että maailmankirjallisuuden klassikko. Se antaa selonteon ennen kaikkea hänen filosofisesta ja uskonnollisesta etsinnästään ja kääntymyksestään.[2] Toinen merkittävä lähde Augustinuksen elämään on hänen ystävänsä Possidiuksen teos Augustinuksen elämä, joka kertoo enemmän Augustinuksen urasta kirkon palveluksessa.[3]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinus syntyi 13. marraskuuta vuonna 354 Thagastessa (nykyinen Souk Ahras, Algeria), Numidiassa, Pohjois-Afrikassa. Numidia oli tuolloin osa Rooman valtakuntaa. Augustinuksen tiedetään olleen melko tummaihoinen ja hänen sukunsa on päätelty olleen berbereitä[4] ja puunilaisia.[5] Hänen äitinsä Monica (jonka nimensäkin perusteella arvellaan olleen berberi)[6] oli kristitty, joka olisi todennäköisesti kutsunut itseään katolilaiseksi, erotuksena areiolaisista ja donatolaisista. Numidian alue oli tuolloin vasta äskettäin kääntynyt donatolaisuudesta katolisuuteen. Hänen isänsä Patricius, joka toimi kaupungin hallintomiehenä, oli pakana, mutta kääntyi kristityksi juuri ennen kuolemaansa vuonna 371. Nuorempana Augustinus halveksi äitinsä uskoa "akkojen taruna". Äidillä oli kuitenkin suuri vaikutus hänen hengelliseen kehitykseensä ja myöhempään uskoontuloonsa.

Pyhä Augustinus ja Monica (Ary Scheffer, 1846).

Augustinus kävi koulua kotikaupungissaan Thagastessa sekä naapurikaupungissa Madaurassa. Seitsemäntoistavuotiaana Augustinus muutti Karthagoon opiskelemaan reetoriksi. Kaupunki oli tuohon aikaan vielä puoliksi pakanallinen. Hänen koulutuksensa ja uransa alku liittyivät retoriikan, vakuuttavan ja suostuttelevan julkisen puhumisen taidon, ohella klassiseen filosofiaan. Myöhemmin Augustinus opetti Karthagossa ja Thagastessa, mutta haaveili matkustavansa Roomaan, jossa parhaat reetorit toimivat. Hän kuitenkin pettyi roomalaisiin kouluihin, koska piti niitä apaattisina.

Tunnustukset antaa hyvän kuvan näistä Augustinuksen varhaisista opintovuosista, joihin kuului hänen myöhemmän – mahdollisesti osittain liioitellun synnintuntoisen – arvionsa mukaan lähinnä kolttosia, huonossa seurassa vietettyä aikaa ja huonoja harrastuksia. Nuorena Augustinuksen elämäntyyli oli kuitenkin selvästi hedonistinen. Karthagossa hänellä oli suhde naiseen, joka oli hänen jalkavaimonsa yli viisitoista vuotta ja jonka kanssa hän sai pojan nimeltään Adeodatus.

Retoriikan opintojensa kautta Augustinus oli oppinut tuntemaan klassista roomalaista ja kreikkalaista kirjallisuutta. Erityisesti häneen teki 19-vuotiaana vaikutuksen Ciceron teos Hortensius.[7] Siitä Augustinus tunsi ensimmäisen kerran löytäneensä todellista viisautta. Myöhemmin Augustinuksesta tuntui, että filosofia oli jo silloin kutsunut häntä ikuisten totuuksien pariin, mutta hänellä ei vielä ollut ollut voimaa luopua nuoruuden huveista ja ylellisestä elämäntyylistä.

Lapsuuden muistojen ohjaamana Augustinus luki jonkin verran myös Raamattua, mutta pettyi etenkin Vanhan testamentin retorisesti karkeaan esitystapaan ja sotaisaan sisältöön. Sen sijaan Augustinus kiinnostui äitinsä kauhuksi manikealaisuudesta, maailman voimakkaan dualistisesti hyvään ja pahaan jakaneesta, kristinuskosta vaikutteita saaneesta gnostilaissävytteisestä uskonnosta, ja toimi siinä mukana noin yhdeksän vuotta. Augustinus viehättyi ensin manikealaisuuden monista vertauskuvallisista opetuksista, mutta ajan myötä hänestä alkoi tuntua, ettei hän saanut sen parissa vastausta kysymyksiinsä. Augustinus pani toivonsa kaunopuheisuudestaan tunnetun manikealaisen piispa Faustuksen varaan ja odotti saavansa tältä syvällisempää opetusta. Hän kuitenkin joutui pettymään, kun tämä ei osannut vastata hänen kysymyksiinsä. Seurauksena Augustinus tunsi vaipuvansa filosofisen skeptisismin suohon ja kiinnostui sitä opettaneiden kreikkalaisten ns. akateemikkojen opetuksista. Heidän mukaansa totuus oli kyllä olemassa, mutta sitä ei voitu tuntea. Myöhemmin kristittynä Augustinus kirjoitti skeptikkoja vastaan teoksen Contra Academicos.[8]

Kääntymys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinuksen kääntymys. Tolle lege ("Ota ja lue"), Benozzo Gozzoli, 1400-luku.

Augustinus lähti Italiaan vuonna 383. Ensin hän matkusti Roomaan, ja sai hieman myöhemmin manikealaisten suhteidensa avulla työpaikan retoriikan opettajana Milanossa. Näin hänellä oli noin kolmekymmenvuotiaana näkyvä akateeminen oppituoli keskellä latinankielistä maailmaa ja sitä kautta tie avoinna maineeseen ja poliittiseen vaikutusvaltaan.

Milanossa Augustinus kuunteli kuuluisan kirkkoisä Ambrosiuksen saarnoja. Ambrosius oli Augustinuksen tavoin retoriikan mestari, mutta häntä viisitoista vuotta vanhempi ja kokeneempi. Augustinuksen äiti Monica painosti häntä tulemaan katolilaiseksi, mutta suurin vaikutus Augustinukseen oli kuitenkin Ambrosiuksella. Tämän saarnojen vaikutuksesta Augustinus tutustui allegoriseen raamatuntulkintaan ja oppi ymmärtämään Vanhan testamentin esikuvalliseksi ja symboliseksi teokseksi. Näin hänen epäilynsä kristinuskon sivistymättömyydestä alkoivat kaikota. Ambrosius perehdytti Augustinuksen myös muihin kristittyihin uusplatonikkoihin, kuten Manlius Theodorukseen ja Simplicianukseen. Näiden välityksellä hän tutustui myös aikansa kuuluisimpien pakanallisten uusplatonisten filosofien Plotinoksen ja Porfyrioksen teoksiin, joita jo Ambrosius oli hyödyntänyt ajattelussaan.

Seurauksena Augustinus luopui lopullisesti manikealaisuudesta. Katolilaisuuden sijasta hän valitsi kuitenkin uusplatonilaisen lähestymistavan totuuteen. Jonkin aikaa hän katsoi edistyneensä etsinnässään, mutta lopulta hän vaipui kuitenkin jälleen skeptisismiin.

Augustinuksen äiti oli seurannut häntä Milanoon, ja Augustinus antoi hänelle luvan järjestää avioliitto, jonka seurauksena hän jätti jalkavaimonsa. Hänen täytyi kuitenkin odottaa kaksi vuotta, ennen kuin hänen morsiamensa tulisi sopivaan ikään (Roomassa tyttöjen avioitumisikäraja oli 12 vuotta[9]), ja tuona aikana hän oli jonkun toisen naisen kanssa. Tuohon aikaan Augustinus esitti tunnetun rukouksensa: "Da mihi castitatem et continentiam, sed noli modo" – "Anna minulle puhdas ja siveä sydän, mutta älä aivan vielä".[10]

Augustinuksen kaste. Benozzo Gozzoli, 1400-luku.

Kesällä 386, 32-vuotiaana, Augustinus kävi läpi henkilökohtaisen kriisin luettuaan Pyhän Antonioksen elämäkertaa. Seurauksena hän päätti lopulta kääntyä katoliseen kristinuskoon, hylätä uransa reetorina, lopettaa opettajan virkansa Milanossa, luopua avioliitosta – äitinsä suureksi pettymykseksi – ja omistaa elämänsä Jumalan palvelemiselle ja pappeudelle, mihin kuului selibaatti. Avaimena tähän kääntymykseen oli hänen eräässä puutarhassa kuulemansa pienen tytön laulava ääni, joka kehotti häntä toistuvasti: "tolle lege" – "ota ja lue" Raamattua. Tämän seurauksena hän avasi Raamatun sattumanvaraisesta kohdasta ja päätyi Roomalaiskirjeen jakeisiin 13:13–14, joissa lukee: "Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen".[11]

Niin Augustinus kääntyi lopulta kristityksi, ja piispa Ambrosius kastoi hänet sekä hänen poikansa Adeodatuksen ja hänen ystävänsä Alypiuksen pääsiäispäivänä vuonna 387. Hän vetäytyi Cassiciacum-nimiselle maatilalle hiljaisuuteen. Augustinuksen varhaisiin filosofis-teologisiin teoksiin kuuluu Soliloquia, jonka hän kirjoitti muutamia kuukausia kääntymyksensä jälkeen joskus vuosina 386–7.

Seuraavana vuonna, vuonna 388, Augustinus palasi Pohjois-Afrikkaan ja perusti Thagesteen luostarin tapaisen yhteisön itselleen ja ystävilleen. Matkalla takaisin Afrikkaan hänen äitinsä kuoli, ja pian tämän jälkeen kuoli myös hänen poikansa jättäen hänet ilman perhettä. Päästyään takaisin kotiinsa hän myi perimänsä maatilan ja lahjoitti rahat köyhille.

Kirkon virassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinus vihittiin seurakunnan vaatimuksesta papiksi vuonna 391. Hänestä tuli tunnettu saarnaaja, ja häneltä tunnetaankin yli 350 aitona pidettyä saarnaa. Hän ryhtyi myös taisteluun harhaoppeja ja lahkoja, kuten manikealaisuutta ja donatolaisuutta, vastaan ja kirjoitti niitä vastaan useita kirjoituksia. Myöhemmin hän luopui luostarista, mutta jatkoi itse luostarimaista elämää piispallisessa asunnossaan.

Vuonna 395 Augustinuksesta tehtiin Hippon apulaispiispa, ja piispa Valeriuksen kuoltua muutaman kuukauden päästä hän peri piispanviran, jota hän hoiti kuolemaansa saakka. Piispuuden alkuvuosina noin vuosina 397400 syntyi hänen omaelämäkerrallinen teoksensa Tunnustukset, jossa hän kuvaa aiempaa siveetöntä elämäänsä ja kääntymystään.

Augustinus kuoli 28. elokuuta vuonna 430 ollessaan seitsemänkymmentäviisivuotias, samaan aikaan kun vandaalit vyöryivät Hippoon. Hän oli aiemmin kehottanut kaupunkilaisia nousemaan vastustamaan hyökkäystä, pääosin siksi että vandaalit tunnustivat areiolaista kristinuskoa, jota pidettiin yleisesti harhaoppina.

Augustinus kanonisoitiin ja paavi Bonifatius VIII teki hänestä kirkonopettajan vuonna 1303. Augustinuksen muistopäivä on hänen kuolinpäivänään 28. elokuuta.

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinus (Sandro Botticelli)

Augustinukselle filosofia liittyi myöhemmän keskiajan tapaan läheisesti teologiaan, sen tarkoitus oli toimia teologian palvelijana ja terävöittää uskon opinkappaleita loogisemmiksi. Vaikka Augustinus käsitteleekin puhtaasti filosofisia kysymyksiä vain harvoin, hän osoittaa näin tehdessään suurta filosofista kyvykkyyttä ennakoiden jopa joitakin uuden ajan filosofian teemoja.[12]

Augustinuksen filosofia perustui ennen kaikkea Platonin kirjoituksiin, jotka hän tunsi muita paremmin.[13] Muun muassa Aristotelesta hän tunsi todennäköisesti ainoastaan Kategorioiden verran.[14] Hän myös arvosti platonilaisia muita filosofeja enemmän, kutsuen heitä "muita etevämmiksi" ja katsoen heidän tunteneen ja tunnustaneen maailman luoneen tosi Jumalan.[15] Hänen näkemyksensä olivat kuitenkin suodattuneet hellenistisen filosofian vaikutteiden, kuten skeptisyyden, stoalaisuuden ja erityisesti Ambrosiukselta perityn uusplatonilaisuuden läpi.[13] Joissain näkemyksissä, kuten aikaa koskevassa ajattelussaan, Augustinus poikkeaa platonilaisesta ajattelusta täysin.

Tietoteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinuksen tietoteoria oli platonilainen sikäli, että hän katsoi ideoiden olevan ontologisesti kaikkein korkeimmalla tasolla. Augustinuksella kaiken tiedon lähtökohta olivat Jumalalla olevat ideat. Tieto ideoista tuli ihmiseen Jumalalta "illuminaation" kautta eli valon kaltaisesti – jumalallinen henki (mundus intelligibilis) säteilee nämä ideat suoraan ihmismieleen. Näin tieto voitiin löytää ihmisestä itsestään, ei hänen ulkopuoleltaan. Teorian yksityiskohdista esiintyy erilaisia näkemyksiä, mutta Augustinuksen katsotaan näin kannattaneen maltillista apriorismia.

Augustinuksen näkemys oli eräänlaista skeptistä rationalismia, jota myöhemmin on edustanut René Descartes. Hän katsoi ihmisen ulkopuolisen maailman olevan muuttuva ja aistien olevan pettäviä. Siksi totuutta oli parempi etsiä ihmisen sisältä:

»Älä mene ulkopuolellesi, vaan palaa itseesi. Totuus asuu ihmisen sisällä, ja jos havaitset luontosi muuttuvaksi, nouse yläpuolellesi. Mutta muista noustessasi, että nostat itsesi järkisielusi yläpuolelle. Pyri siis tavoittamaan paikka, jossa järjen tosi valo sytytetään. Sillä mihin jokainen hyvä järkensä käyttäjä pyrkisi, ellei totuuteen?[16]»

Augustinus muotoilikin argumentin, joka muistuttaa hyvin paljon Descartesin ajatusta "cogito ergo sum" ("ajattelen, siis olen") – Augustinus kirjoitti "si enim fallor, sum" ("jos erehdyn, niin olen").[17] Hän esitti ajatuksen myös muodossa: "Sinä, joka haluat tietää, tiedätkö, että olet? Minä tiedän sen. Mistä olet tullut? En tiedä. Tunnetko olevasi yksi vai moni? En tiedä. Tunnetko olevasi liikkeessä? En tiedä. Tiedätkö ajattelevasi? Tiedän".[18] Yhtenä ideaalin totuuden mallina Augustinukselle toimi matematiikka.

Aikakäsitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnustuksiensa yhdennessätoista kirjassa Augustinus mietiskelee ajan ja ikuisuuden olemusta tavalla, joka on vaikuttanut länsimaiseen aikakäsitykseen ratkaisevasti. Hän käsittelee mennyttä aikaa, nykyhetkeä ja tulevaa aikaa, sekä ajan kulumista ja mittaamista:

»Sillä mennyttä aikaa ei enää ole olemassa ja tuleva aika ei ole vielä tullut. Mutta nykyaika, jos se aina olisi nykyistä eikä muuttuisi menneeksi, ei enää olisi aikaa, vaan ikuisuutta. Jos nyt siis nykyaika vain sen vuoksi on aikaa, että se muuttuu menneisyydeksi, kuinka voimme silloin väittää, että se on olemassa, jos sen ainoa olemisen peruste on siinä, että se ei enää tule olemaan.[19]»

Augustinukselle aika on puhtaasti subjektiivinen näkemys, koska voimme mitata mennyttä ja tulevaa aikaa vain sielussa olevana vaikutelmana:

»Oikeastaan ei siis voida sanoa: on kolme aikaa, mennyt, nykyinen ja tuleva. Asianmukaisemmin ehkä sanottaisiin, että on kolme aikaa: menneen nykyisyys, nykyisen nykyisyys ja tulevan nykyisyys. Sillä nämä kolme asiaa ovat jollakin tavalla sielussa, muualla en niitä näe. Menneen nykyisyys on muisti, nykyisen nykyisyys on havainto ja tulevan nykyisyys odotus.[20]»

Augustinus rinnasti siis Paavalin uskon, toivon ja rakkauden aikaan: uskon menneisyyteen, toivon tulevaisuuteen ja rakkauden välittömään läsnäoloon, nykyhetkeen.

Augustinuksen aikakäsitys poikkeaa huomattavasti platonilaisesta syklisestä aikakäsityksestä, joka liittyy taivaankappaleiden ikuiseen kiertoliikkeeseen ja vuodenaikojen sekä päivän ja yön vaihtumiseen, määritellen ajan samaksi kuin liike.

Teologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinus

Augustinuksen mukaan hyvä elämä tarkoittaa pyhitettyä elämää, jossa ruumiin tarpeita on hillittävä. Augustinuksen mukaan kaikki ihmiset tuntevat totuuden, joka on Kristus, Jumalan Sana. Kääntymällä ulkoisesta maailmasta askeettisen elämän kautta sielun sisälle ihminen löytää itsestään sisäisen opettajan, joka on Kristus-Logos (kr. logos = 'sana'), yksi Kolmiyhteisen Jumalan persoonista, joka jatkuvasti pitää maailman olemassa. Augustinuksen merkittävimpiä ja kiistellyimpiä oppeja onkin hänen teologinen tietoteoriansa, ns. illuminaatio-oppi, jonka mukaan kaikki tietäminen ja ajattelu perustuu näkymättömiin ideoihin, jotka voidaan tuntea vain Logokselta tulevan valaisun kautta. Myös pakanat pystyvät Augustinuksen mukaan tietämään mikä on hyvää ja tuntemaan Jumalan näkymättömän olemuksen, mutta heillä ei ole voimaa toimia sen mukaan. Vain kirkon opetuksen ja sakramenttien kautta ihminen voi tulla Jumalan armon piiriin, ja tämä armo antaa ihmiselle voimaa tehdä hyvää niin, että hän ei vain tiedä mikä on hyvää vaan myös kykenee tekemään sitä.

Tästä syystä Augustinus on saanut katoliselta kirkolta arvonimen Doctor gratiae, "Armon opettaja". Syynä on se, että hän muotoili kirkon näkemyksen armosta Paavalin opetuksen mukaiseksi – ihminen on perisynnin myötä heikko, joten hyviin töihin vaaditaan Jumalan armoa. Augustinuksen armo-oppi johti kuitenkin predestinaatioon, jonka mukaan Jumala on edeltä käsin valinnut ne, joille hän antaa armonsa ja jotka tulevat pelastumaan. Augustinuksen mukaan tämä on mysteeri, jota ihmisjärki ei voi käsittää.

Luonnollinen tieto ja raamatuntulkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinus omaksui Cicerolta ideaalin, jonka mukaan tosi viisaus saavutetaan laaja-alaisella filosofisella ja tieteellisellä työllä.[21] Hän katsoi, että Raamatun tekstiä ei pidä tulkita kirjaimellisesti, mikäli se on ristiriidassa tieteen ja Jumalan antaman ihmisjärjen kanssa. Teoksessaan De Genesi ad Litteram ("Genesiksen kirjaimellisesta tulkinnasta", 408) hän kirjoitti:

»Ei ole harvinaista, että jotain maasta, taivaasta, muista tämän maailman alkuaineista, tähtien liikkeistä ja kierrosta tai jopa koosta ja etäisyyksistä, auringon ja kuun määrätyistä pimennyksistä, vuosien ja vuodenaikojen kulusta, eläinten luonnosta, hedelmistä, kivistä, ja muista sellaisista asioista voidaan tietää mitä suurimmalla varmuudella järkeilemällä tai kokemuksen kautta, jopa niiden toimesta jotka eivät ole kristittyjä. On siten liian häpeällistä ja turmiollista, ja suuresti vältettävää, että hänen [ei-kristityn] tulisi kuulla kristityn puhuvan niin idioottimaisesti näistä asioista vieläpä yhtäpitävästi kristillisten kirjoitusten kanssa, että hän saattaisi sanoa, että kykenisi hädin tuskin olemaan nauramatta nähdessään kuinka täydellisen väärässä ne ovat. Tämän valossa ja pitämällä se jatkuvasti mielessä Genesistä käsitellessä olen, siinä määrin kun kykenin, selittänyt yksityiskohtaisesti ja esittänyt harkittavaksi hämärien kohtien merkitykset, pitäen huolta siitä etten myönnä äkkipikaisesti oikeaksi jotain yhtä merkitystä ja ole puolueellinen toiselle ja mahdollisesti paremmalle selitykselle.[22]»

»[...] jos kukaan, joka ei ymmärrä jumalallisen kaunopuheisuuden sävellajia, löytää jotain näistä asioista [fyysistä kaikkeutta koskien] kirjoistamme, tai kuulee samaa noista kirjoista, niin että se vaikuttaa olevan ristiriidassa hänen omien järjellisten kykyjensä havaintojen kanssa, antakaa hänen tietää, että nämä muut asiat eivät ole millään tavalla tarpeellisia kirjoitusten antamien varoitusten, kertomusten tai ennustusten kannalta. Lyhyesti, on sanottava että kirjailijamme tiesivät totuuden taivaista, mutta ei ollut heidän kauttaan puhuneen Jumalan Hengen tarkoituksena opettaa ihmisille mitään mikä ei olisi hyödyksi heidän pelastukselleen.[23]»

Näin Augustinuksen opetus vastaa esimerkiksi paavi Johannes Paavali II:n esittämää kantaa, jonka mukaan Raamattu ei opeta kuinka taivas on tehty vaan miten sinne pääsee.[24]

Kaikkea epäillyttä akatemialaista skeptisismiä Augustinus vastusti mm. kirjoittaen: "Kristuksen kirkko inhoaa näitä epäilyksiä katsoen ne hulluudeksi, koska sillä on mitä varmin tieto käsittämistään asioista".[25]

Kolminaisuusoppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinus on läntisen kolminaisuusopin muotoilija. Hän käyttää kolminaisuusopin selventämisessä mallina ihmissielua. Isä, kaiken olemisen lähde, vastaa ihmisen muistia, Poika ihmisen aktiivista ajattelua ja kommunikaatiota ja Pyhä Henki ihmisen tahtoa ja rakkautta. Samoin kuin ihminen ilmaisee itsensä ajatustensa ja sanojensa kautta, Isä ilmaisee itsensä Sanansa, Kristuksen kautta. Ja samoin kuin ihminen tahtoo ja rakastaa sitä, mitä hän ajattelee, Pyhä Henki yhdistää Isän ja Pojan toisiinsa. Suhteessa luomakuntaan Pyhä Henki on se Kolminaisuuden persoonista, joka synnyttää ihmisissä rakkauden Jumalaan yhdistäen heidät näin Isään ja Poikaan. Augustinuksen mukaan Pyhä Henki lähteekin sekä Isästä että Pojasta. Augustinuksen käsitys siitä, että Henki lähtee myös Pojasta on merkittävimpiä läntisten kirkkokuntien ja ortodoksisen kirkon välisiä ekumeenisia ongelmia. Tämä käsitys on päätynyt myös ns. filioque (lat. "ja pojasta") -lisäykseksi lännen kirkkojen uskontunnustuksiin.

Luominen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksessa De Genesi ad Litteram Augustinus esitti, että Jumala loi kaiken maailmankaikkeudessa olevan samanaikaisesti, ei seitsemässä kalenteripäivässä niin kuin Genesiksen suora luenta vaatisi. Hän esittää, että Genesiksen esittämällä kuuden luomispäivän rakenteella on ennemmin hengellinen kuin luonnontieteellinen merkitys, eikä tämä luenta ole yhtään vähemmän kirjaimellisempi. Augustinus ei myöskään katsonut, että syntiinlankeemus olisi aikaansaanut fyysisiä muutoksia kaikkeudessa ja esitti jopa, että Aadamin ja Eevan ruumiit oli luotu kuolevaisiksi jopa ennen syntiinlankeemusta. Tästä huolimatta hän katsoi luomiskertomuksen tulkitsemisen olevan vaikeaa, ja huomauttaa, että meidän tulee olla valmiita muuttamaan mieltämme kun saamme asiasta uutta tietoa.[26]

Jumalan valtiossa Augustinus puolusti näkemystä, jota kutsuttaisiin nykyään nuoren maan kreationismiksi. Hän hylkäsi sekä pakanoiden ehdottaman ajatuksen ihmissuvun kuolemattomuudesta että joidenkin hänen aikansa kreikkalaisten ja egyptiläisten näkemykset aikakausista, koska ne erosivat kirkon pyhistä kirjoituksista:

»Jättäkäämme siis niiden arvailut, jotka eivät tiedä mitä sanovat, kun he puhuvat ihmisrodun luonnosta ja alkuperästä. Sillä jotkut katsovat ihmisistä samaa mitä he katsovat maailmasta itsestään, eli että ne ovat aina olleet olemassa [...] Heitä ovat eksyttäneet myös ne hyvin valheelliset kirjoitukset, jotka väittävät historian olevan monituhatvuotinen, vaikka pyhistä kirjoituksista luemme, ettei kuuttatuhatta vuotta ole vielä kulunut.[27]»

Perisynti, vapaa tahto, armo ja predestinaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinuksen teologiset näkemykset erityisesti perisyntiä ja vapaata tahtoa koskien olivat merkittäviä:

»Pyhä Augustinus opetti, että Aadamilla oli ennen syntiinlankeemusta vapaa tahto ja että hän olisi voinut pidättäytyä synnistä. Mutta kun hän ja Eeva söivät omenan, turmelus tuli heihin ja siirtyi heistä kaikkiin heidän jälkeläisiinsä, joi[s]ta ainoakaan ei kykene omin voimin karttamaan syntiä. Vain Jumalan armo tekee ihmisen kykeneväksi olemaan hyveellinen. Koska me kaikki olemme perineet Aadamin synnin, me kaikki ansaitsemme iankaikkisen kadotuksen. Kaikki, jotka kuolevat kastamattomina, myös pienet lapset, joutuvat helvettiin kärsimään loppumattomia tuskia Meillä ei ole oikeutta valittaa tätä, koska olemma kaikki pahoja. (Tunnustuksissaan pyhimys luettelee rikokset, joihin hän teki itsensä syypääksi kätkyessä.) Mutta Jumalan vapaasta armosta ovat muutamat kastetuista määrätyt pääsemään taivaaseen; nämä ovat valitut. He eivät pääse taivaaseen siitä syystä, että ovat hyviä; me kaikki olemme turmeltuneita, mikäli ei Jumalan armo, joka on suotu ainoastaan valituille, tee meitä kykeneviksi olemaan toisenlaisia. Ei voida mainita mitään syytä, miksi eräät pelastuvat ja toiset joutuvat kadotukseen; tämän määrää Jumalan motivoimaton valinta. Kadotukseen joutuminen osoittaa Jumalan oikeamielisyyttä, pelastuminen hänen armoansa. Molemmat yhdessä osoittavat hänen hyvyyttään.[28]»

Jumala oli Augustinuksen mukaan näin salatulla tavalla oikeudenmukainen ja oikeudenmukaisella tavalla salattu. Hän katsoi, ettei kukaan voinut pelastua ilman kastetta ja kirkon jäseneksi tulemista. Augustinuksen näkemys perisynnistä vaikuttaa edelleen katolisen kirkon opissa. Protestantismissa on usein tulkittu Augustinuksen hylänneen vapaan tahdon kokonaan. Tätä on perusteltu Augustinuksen pelagiolaiskiistan aikana korostaman armon välttämättömyyden pohjalta. Augustinuksen mukaan ihmisellä on kuitenkin langenneenakin vapaa tahto. Silti armo on pelastukseen välttämätön. Augustinus käsittelee armon ja vapaan tahdon kysymystä, sivuten samalla sitä mitä tarkoitti pelagiolaiskiistan yhteydessä tahdosta puhuessaan, teoksessa "Armosta ja vapaasta tahdosta" (De gratia et libero arbitrio).

Intohimot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intohimot olivat asia jotka vaivasivat Augustinusta koko tämä elämän. Himot olivat vapaasta tahdosta riippumatonta syntiä ja seurausta syntiinlankeemuksesta. Ne olivat este hyveelliselle elämälle, jotain mitä tuli välttää, ja pahimpia syntejä mitkä vaikuttivat ihmisen elämässä.

Augustinus katsoi, että "Himon tarve sukupuoliyhteydessä on rangaistus Aadamin synnistä; ellei tätä olisi ollut, sukupuolielämä olisi voinut olla erillään nautinnosta".[29] Himo vaivasi myös barbaareja, jotka ryöstelivät Roomaa. Hurskaille neitsyille, jotka oli raiskattu Rooman valtauksen aikana, Augustinus kirjoitti: "Toisen himo ei voi saastuttaa sinua". Siveys on "mielen hyve, eikä sitä menetetä, jos joudutaan raiskatuksi, mutta sen hävittää tahallinen synti silloinkin kun sitä ei tehdä." Siveydelle oli kuitenkin yksi ehto: raiskauksesta ei saanut nauttia.[30]

Juutalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinus katsoi, päinvastoin kuin jotkut kristilliset ryhmät jotka hylkäsivät juutalaiset kirjoitukset, että Jumala oli valinnut juutalaiset omaksi kansakseen. Hän oli kuitenkin myös tuominnut juutalaiset hajaannukseen, jonka Rooman armeija laittoi täytäntöön, jotta tietyt messiaaniset ennustukset toteutuisivat.[31]

Augustinus katsoi, että Jumala salli juutalaisten selviytyä tästä hajaannuksesta varoituksena kristityille, ja siksi juutalaiset saivat asua kristityissa maissa. Hän katsoi myös, että juutalaiset tulisivat kääntymään lopun aikoina.[32]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodelta 1470 peräisin oleva sivu Augustinuksen teoksesta Retractationes (II.69) sisältää Jumalan valtion jälkitarkastelua ja oikaisuja.

Augustinuksen kirjallinen tuotanto kattoi senaikaisen kulttuurin kaikki alat. Hänen teoksissaan näkyy erityisesti laaja antiikin kirjallisuuden ja filosofian tuntemus.

Augustinuksen pääteos on Jumalan valtio (De civitate dei, oikeammin "Jumalan kaupungista"), joka on historianfilosofinen tutkielma maallisen ja hengellisen yhteiskunnan suhteista. Se jäsentää koko maailmanhistorian hyvän, Jumalan valtakunnan eli "Jerusalemin", ja pahan, maallisen valtakunnan eli "Babylonin", välisenä taisteluna. Teos on myös merkittävä kristinuskon puolustuskirjoitus. Vuonna 410 visigootit hävittivät Roomaa Alarikin johdolla. Vanhojen uskontojen vaikutusvallan alainen yleinen mielipide syytti Rooman valtakunnan kukistumisesta kristinuskon tuloa valtionuskonnoksi – sitä pidettiin hylättyjen jumalien kostona. Teoksen nimessä näkyy myös Augustinuksen saamat vaikutteet platonilaisuudesta, se rinnastuu Platonin teokseen Valtio.

Toinen länsimaiseen kulttuuriin ja erityisesti omaelämäkerralliseen kirjallisuuteen merkittävästi vaikuttanut teos on Augustinuksen teos Tunnustukset (Confessiones), jossa hän kuvaa maallista elämäänsä, hengellistä etsintäänsä ja kääntymystään kristinuskoon vuolaasti, suurella yksityiskohtaisuudella ja tunnontarkkuudella. Teoksessa hän tulkitsee koko edeltänyttä elämäänsä kääntymyksensä valossa, suhteessa Jumalaan, syntiin ja pelastukseen. Teos oli maailmankirjallisuuden ensimmäinen omaelämäkerta.

Augustinuksen muihin kirjoituksiin lukeutuu paljon polemiikkia erilaisia harhaoppeja, kuten manikealaista Faustusta, donatolaisia, pelagiolaisuutta ja semipelagiolaisuutta vastaan. Oikeaa oppia käsittelivät myös muun muassa teokset Kolminaisuudesta (De trinitate) ja Kristillinen opetus (De doctrina christiana). Elämänsä loppupuolella Augustinus kirjoitti teoksen Peruutuksia (Retractationes), jossa hän muotoili joitakin töistään uudelleen edeten aikajärjestyksessä ja esitti, mitä olisi sanonut toisin. Näin hän antaa harvinaisen kuvan oman ajattelunsa kehittymisestä eri aikakausina, kohti lopullisia näkemyksiä.

Merkittävimmät teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinuksen merkittävimpiä teoksia ovat:

Muita teoksia, saarnoja ja kirjeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • De catechizandis rudibus ("Kouluttamattomien kasteopetuksesta", 400)
  • De fide et symbolo ("Uskosta ja uskontunnustuksesta")
  • De fide rerum quae non videntur ("Uskosta näkymättömiin asioihin")
  • De utilitate credendi ("Uskon hyödystä")
  • De symbolo ad catechumenos ("Uskontunnustuksesta: Saarna kasteoppilaille")
  • De continentia ("Pidättyväisyydestä")
  • De bono coniugali ("Avioliiton hyvästä")
  • De virginitate ("Pyhästä neitsyydestä")
  • De bono viduitatis ("Leskeyden hyvästä")
  • De mendacio ("Valehtelusta")
  • Contra mendacium ("Consentiukselle: Valehtelua vastaan")
  • De opere monachorum ("Munkkien työstä")
  • De patientia ("Kärsivällisyydestä")
  • De cura pro mortuis (gerenda) ("Kuolleista huolehtimisesta")
  • De moribus Ecclesiae catholicae ("Katolisen kirkon opetuksista")
  • De moribus Manichaeorum ("Manikeolaisten opetuksista")
  • De duabus animabus contra Manichaeos ("Kahdesta sielusta, manikeolaisia vastaan")
  • Acta seu disputatio contra Fortunatum Manichaeum ("Teot eli väittely Fortunatus Manikeolaista vastaan")
  • Contra epistolam Manichaei quam vocant fundamenti ("Manikeoksen perustukseksi kutsuttua kirjettä vastaan")
  • De Natura Boni contra Manichaeos ("Hyvän luontoa koskien, manikeolaisuutta vastaan")
  • De baptismo contra Donatistas ("Kasteesta, donatolaisia vastaan")
  • Contra litteras Petiliani ("Petilianuksen kirjeitä vastaan")
  • De peccatorum meritis et remissione et de baptismo parvulorum ("Syntien rangaistuksista ja anteeksiantamisesta sekä lapsikasteesta")
  • De natura et gratia ("Luonnosta ja armosta", 415)
  • De correctione Donatistarum ("Donatolaisten oikaisu", n. 417)
  • De perfectione iustitiae hominis ("Ihmisen vanhurskauden täydellistymisestä")
  • De gestis Palagii ("Pelagiuksen menettelyistä")
  • De gratia Christi et de peccato originali ("Kristuksen armosta ja perisynnistä")
  • De nuptiis et concupiscentia ("Avioliitosta ja himosta")
  • De anima et eius origine ("Sielusta ja sen alkuperästä")
  • Contra duas epistolas Pelagianorum ("Kahta pelagiolaisten kirjettä vastaan")
  • De gratia et libero arbitrio ("Armosta ja vapaasta tahdosta", 427/428)
  • De correptione et gratia ("Nuhtelemisesta ja armosta")
  • De praedestinatione sanctorum ("Pyhien ennaltamääräämisestä", 428/429)
  • De dono perseverantiae ("Kestävyyden lahjasta", 428/429)
  • Herramme vuorisaarna (De Sermone Domini in monte, n. 393)
  • De Consensu Evangelistarum ("Evankeliumien harmonia")
  • Sermones de Scripturis de Novo Testamento ("Saarnoja valituista Uuden testamentin opetuksista")
  • Soliloquia ("Yksinpuheluja")
  • De immortatitate animae ("Sielun kuolemattomuudesta")

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augustinus on Tuomas Akvinolaisen ohella vaikutusvaltaisin kristillinen filosofi, ja hän oli kokonaiset kahdeksansataa vuotta ennen Tuomasta yksin merkittävin.[13] Augustinus on vaikuttanut laajasti paitsi katolisen ja protestanttisten kirkkojen teologiaan, myös koko länsimaiseen ajatteluun. Koska hän oli saanut paljon vaikutteita platonismista ja uusplatonismista, hän toimi siltana antiikin ja keskiajan ajattelumaailmojen välillä. Hänen voidaankin ajatella antaneen koko kreikkalaiselle ajattelulle kristityn "kasteen" ja sitä kautta hyväksynnän koko eurooppalaisessa älyllisessä perinteessä. Augustinus on vaikuttanut suuresti myös kristillisten harhaoppien vastustajana ja siten oikean kristinopin, ortodoksian, muotoilijana.[13]

Augustinuksen kuva Rooman Lateraanikirkossa (500-luku)

Augustinuksen Jumalan valtiossa esittämä poliittinen filosofia muodosti sen teoreettisen perustan, jolle paavinvalta saattoi keskiajalla muodostaa maallisen vallan yli asettuvan asemansa.[12]. Augustinuksen kirjoitukset mahdollistivat myös ajatuksen "oikeutetusta sodasta". Hän myös kehotti käyttämään voimaa donatolaisia ja muita harhaoppisia vastaan. Hän kirjoitti: "Miksi kirkko ei käyttäisi voimaa pakottaakseen kadotetut palaamaan, jos kadotetut pakottavat muita omaan tuhoonsa?".[33] Leo Ruickbien mukaan Augustinuksen tekemä ero magian ja ihmeiden välille oli oleellinen kirkon taistelussa pakanuutta vastaan ja sen vaikutus ulottui aina noitavainoihin saakka.[34] Professori Deepak Lalin mukaan Augustinuksen taivaallista valtakuntaa koskevat ajatukset ovat vaikuttaneet myös valistuksen, marxismin, freudilaisuuden ja eko-fundamentalismin maallistuneisiin uskomuksiin.[35]

Augustinuksen ansiona voidaan pitää sitä, että suurin osa lännen kristityistä uskoo perisyntiin ja että katolinen kirkko hyväksyy jossain määrin myös sen ulkopuolella tehdyt toimitukset – kirkko hyväksyy ortodoksisen kirkon tekemät pappisvihkimykset ja lähes kaikkien kristittyjen kirkkojen tekemät kasteet. Katoliset teologit hyväksyvät yleisesti Augustinuksen ajatuksen siitä, että Jumala on olemassa ajan ulkopuolella "ikuisessa nykyajassa" ja että aika on olemassa ainoastaan luodussa maailmankaikkeudessa.

Ortodoksisen kirkon teologien mielestä Augustinuksen oppi perisynnistä on puolestaan tärkeimpiä syitä idän ja lännen kirkkojen eroon, vaikka he uskovatkin koko ihmiskunnan joutuneen turmiolle syntiinlankeemuksen seurauksena. Myöskään osa lännen teologeista ei katso ajatusta perisynnistä tarpeelliseksi, vaan he ovat sitä mieltä, että mikään ei todista sen puolesta. Näin ollen länsimaisen teologian ei voida katsoa olevan riippuvainen mistään yksittäisestä Augustinuksen esittämästä opista.

Augustinuksen ansiosta monet kirkot uskovat myös predestinaatioon eli ennaltamäärämisoppiin. Katolisessa kirkossa oppia ei koskaan hyväksytty viralliseksi opiksi, vaikka muun muassa Bernard Clairvauxlainen käsitteli sitä kaunopuheisesti. Oppi kaksinkertaisesta predestinaatiosta, eli ajatus siitä, että Jumala on vapaasta tahdosta ja armosta huolimatta päättänyt jo ennen maailman luomista ketkä pelastuvat ja ketkä joutuvat kadotukseen, torjuttiin katolisessa kirkossa eksplisiittisesti Orangen kirkolliskokouksessa 529. Sen otti kuitenkin myöhemmin käyttöön protestanttinen uskonpuhdistaja, kalvinismin isä Jean Calvin.

Augustinus Louis Comfort Tiffanyn lasimaalauksessa Lightner Museumissa St. Augustinessa, Floridassa.

Tuomas Akvinolainen sai paljon vaikutteita Augustinukselta muodostaessaan omaa synteesiään kreikkalaisen ja kristityn ajattelun välille. Vaikkakin erilaista filosofiaa käyttäen, Tuomas itse katsoi olevansa 'augustinolainen' opetuksessaan. Cornelius Jansen sai Augustinukselta vaikutteita kehittäessään jansenismin. Se oli katolisen kirkon sisällä vaikuttanut liike, tosin osa jansenisteista päätyi skismaan muun kirkon kanssa ja päätti perustaa oman kirkon. Augustinuksen kirjoitukset etiikan keskeisestä kysymyksestä, vapaasta tahdosta, vaikuttivat sydänkeskiajalla voluntaristeihin ja 1800-luvulla Schopenhaueriin ja Nietzscheeen. Voluntarismia kannattaneet teologit, kuten Duns Scotus, käyttivät Augustinuksen ajatuksia tukeakseen ajatusta Jumalan ja ihmisten tahdon vapaudesta ja vastustaessaan näin jyrkän deterministisiä aristoteelisia tulkintoja, jotka kielsivät Jumalan mahdollisuudet vapaisiin valintoihin.

Augustinuksen teoksessa De Doctrina Christiana on lause, jonka ansiosta Augustinus on nähty jopa vapaan ohjelmistotuotannon edelläkävijänä.[36] Hänen määritelmänsä tiedosta ja sen olemuksesta nimittäin sisältää ajatuksen, että päinvastoin kuin omistuksia, tietoa tulisi jakaa vapaasti: "Jos jokin asia ei vähene, kun se jaetaan toisten kanssa, sen omistaminen ei ole oikeutettua, jos se vain omistetaan mutta sitä ei jaeta".[37]

Frances Yates julkaisi vuonna 1966 tutkielman "The Art of Memory", jossa hän esittää, että jo muinaiset roomalaiset olivat tietoisia siitä, millä tavoin suuria tietomääriä voidaan järjestää tehostamalla tilan käyttöä ja arkkitehtuuria muistin apuvälineenä.[38] Augustinus nimittäin kirjoittaa Tunnustusten luvussa X.8: "Minun on siis [...] askel askeleelta pyrittävä nousemaan hänen luokseen, joka on minut luonut. Ja niin tulen muistini kedoille ja laajoille pihoille, sinne, minne on kerätty määrättömät varastot kuvia, joita aistini ovat koonneet kaikenlaisista asioista. [...] Muistini piirissä minä vaadin, että minulle tuotaisiin se, mitä milloinkin tahdon."[39]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Augustinus.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Augustinus -sitaatteja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. St. Augustine: On Grace and Free Will, New Advent
  2. Kiviranta 2003, s. 7–8.
  3. Life of St. Augustine of Hippo, Catholic Encylopedia.
  4. Power, Kim (1999) "Family, Relatives", pp. 353–54 in Augustine through the ages: an encyclopedia. Allan D. Fitzgerald (ed.). Grand Rapids: Wm. B. Eerdmans, ISBN 978-0-8028-3843-8.
  5. Mark Ellingsen. The Richness of Augustine: His Contextual and Pastoral Theology. Westminster John Knox Press, 2005. p. 10. "Noli istum Poenum monentem vel admonentem terrena intlatus propagine spernere..."
  6. Michael Brett and Elizabeth Fentress, The Berbers, Wiley-Blackwell, 1997, pp. 71, 293
  7. Augustinus: Tunnustukset III.4.7.
  8. Kirwan, Christopher: "Augustine against the Skeptics". Teoksessa Burnyeat, Myles (toim.): The Skeptical Tradition, s. 205-223. Berkeley, Los Angeles, London: University of California Press, 1983. ISBN 0-520-03747-2.
  9. Treggiari, Susan: Roman marriage: iusti coniuges from the time of Cicero to the time of Ulpian, s. 39. Oxford University Press, 1993. ISBN 0198149395. Teoksen verkkoversio.
  10. Augustinus: Tunnustukset VIII.7, s. 270.
  11. Room. 13:13-14
  12. a b Saarinen 2005, s. 89–98.
  13. a b c d Matthews 1998, 2004.
  14. Augustinus: Tunnustukset IV.16.
  15. Jumalan valtio VIII.i.
  16. Augustinus: De vera religione 39, 72.
  17. Jumalan valtio XI.26.
  18. Russell 2001, s. 422.
  19. Augustinus: Tunnustukset XI.14, s. 421.
  20. Augustinus: Tunnustukset XI.20, s. 429.
  21. Kiviranta 2003, s. 12.
  22. Augustinus: De Genesi ad Litteram 1:19–20.
  23. Augustinus: De Genesi ad Litteram 2:9.
  24. Paavi Johannes Paavali II:n puhe "Kosmologia ja fundamentaalifysiikka" Paavilliselle tiedeakatemialle 3. lokakuuta 1981.
  25. Russell 2001, s. 430.
  26. Young, Davis A.: The Contemporary Relevance og Augustine's View of Creation
  27. Augustinus: Jumalan valtio XII.10
  28. Russell 2001, s. 434.
  29. Russell 2001, s. 428.
  30. Russell 2001, s. 424.
  31. MacCulloch, Diarmaid: The Reformation (Penguin Group, 2005) s. 8.
  32. Edwards, J.: The Spanish Inquisition (Stroud, 1999), ss. 33–35.
  33. Augustinus: De correctione Donatistarum, 22–24.
  34. Ruickbie, Leo: Witchcraft Out of the Shadows: A Complete History.
  35. Lal, Deepak: The New Cultural Imperialism: The Greens and Economic Development.
  36. Free Software philosophy in the fourth century
  37. Augustinus: De doctrina christiana I.1, "Corpus Christianorum", "Series latina", Vol. 32, s. 6.
  38. Holtorf, Cornelius: Social Memory
  39. Augustinus: Tunnustukset X.8, s. 339.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Augustinus: Käsi-kirja ja kahdakkeskisiä puheita Jumalan kanssa. Turku: J.F. Granlund, 1861.
  • Augustinus: Kirkkoisä Augustinuksen tunnustukset. (Confessiones, 397–398.) Latinankielestä lyhennellen suomentanut ja selityksillä varustanut Osv. Stenroth. Alkulause Herman Råbergh. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1905.
  • Augustinus: Tunnustukset. (Confessiones, 397–398.) Latinasta suomentanut Otto Lakka. Suomennoksen tarkistanut Yrjö-Otto Lakka. Kristikunnan klassikkoja 1. Ilmestynyt aiemmin 1947. SLEY-kirjat, 1981 (2. painos 2003). ISBN 951-617-486-8.
  • Augustinus: Henki ja kirjain. (De spiritu et littera liber unus, 412–413.) Latinasta suomentanut Jukka Thurén. Kristikunnan klassikkoja 2. Helsinki: SLEY-kirjat, 1982 (2. painos: Aurinko, 2011). ISBN 951-617-529-5.
  • Augustinus [ym.]: Älkää peljätkö: joulun sanoma kuvin ja sanoin. Johdantokirjoitus Lauri Koskenniemi. Helsinki: SLEY-Kirjat, 1985.
  • Augustinus: Pääsiäispuheita. Helsinki: SLEY-kirjat, 1985.
  • Augustinus: Herramme vuorisaarna. Suomentanut ja kustantanut Valtteri Olli, 1989.
  • Augustinus & Vilkanen, Mari (toim.): Kultaisia elämänohjeita jokaiselle päivälle. Päivä, 1999. ISBN 9516227813.
  • Augustinus: Jumalan valtio: Osa 1: (kirjat 1–10). (De civitate Dei, 413-426.) Suomentanut Heikki Koskenniemi. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-24309-4.
  • Augustinus: Usko, toivo, rakkaus: Käsikirja Laurentiukselle. (Enchiridion ad Laurentium seu De fide et spe et caritate, 421.) Latinankielestä suomentanut Timo Nisula. Pyhiinvaeltaja. Helsinki: Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-133-3.
  • Augustinus: Saarnoja. Latinankielestä suomentanut Timo Nisula. Pyhiinvaeltaja. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-228-3.
  • Augustinus: Kristillinen opetus. (De doctrina christiana, 397, 426.) Latinasta suomentanut, alaviitteillä varustanut ja kustantanut Valtteri Olli. Nivala: Valtteri Olli, 2009. ISBN 978-952-92-6345-5.
  • Augustinus: Kirjeitä sisarille. Suomentaneet Timo Nisula ja Anni Maria Laato. Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-845-1.

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensyklopedia-artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fieser, James & Dowden, Bradley (toim.): Augustine The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
  • Mendelson, Michael: Saint Augustine The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Portalié, Eugène: St. Augustine of Hippo Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillisen teologian ja filosofian historia
Merkittävimmät apostoliset isät ja kirkkoisät

Klemens I | Ignatios | Polykarpos | Papias | Hermas | Justinos Marttyyri | Irenaeus | Klemens Aleksandrialainen | Tertullianus | Origenes | Cyprianus | Eusebios Kesarealainen | Athanasios Suuri | Basileios Suuri | Gregorios Nazianzilainen | Gregorios Nyssalainen | Epifanios | Johannes Khrysostomos | Ambrosius | Hieronymus | Augustinus | Leo Suuri | Pseudo-Dionysios Areopagita | Gregorius Suuri