Vanha testamentti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjaa
Kristinusko
Christian cross.svg

Historia
Jeesus Nasaretilainen
Apostolit
Apostoliset isät
Kirkkoisät
Ekumeeninen kirkolliskokous
Suuri skisma
Ristiretket
Uskonpuhdistus
Pietismi
Evankelikalismi
Karismaattisuus

Pyhä Kolminaisuus
Isä Jumala
Poika Kristus
Pyhä Henki

Kristillinen teologia
Kirkko
Pelastus
Armo
Sakramentti
Jumalanpalvelus
Armolahja
Kymmenen käskyä
Dogmi

Raamattu
Vanha testamentti
Uusi testamentti
Apokryfiset kirjat

Kristillisiä suuntauksia
Katolinen kirkko
Ortodoksinen kirkko
Protestantismi

n · k · m

Osa hepreankielistä Pentateukkia eli Tooraa (2. Moos 20:1-5)

Vanha testamentti (VT) on ensimmäinen kristinuskon pyhän kirjan Raamatun kahdesta testamentista. Vanha testamentti pohjautuu juutalaisuuden pyhään kirjaan Tanakiin. Kristinuskon Raamatusta poiketen Tanak ei sisällä Uutta testamenttia eikä apokryfisiä kirjoja. Samaten Tanakin järjestys on erilainen kuin Vanhassa testamentissa.[1]

Vanhaan testamenttiin kuuluu 39 (Vulgatassa 46) kirjaa. Niiden alkuperäinen kieli oli enimmäkseen heprea, arameaa esiintyy vain muutamissa kirjakääröissä.

Vanha testamentti sisältää kertomuksen koko maailman synnystä ja kertoo, miten Jumala valitsi Israelin omaisuuskansakseen muiden kansojen keskuudesta ja miten hän johdatti kansaansa historian lävitse. Historiallisiksi kirjoiksi sanotaan tavallisesti Vanhan testamentin alkupuolen kirjoja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Esterin kirjaan saakka. Tästä nimityksestä huolimatta ne sisältävät myös runoja, mietelmiä ja ylistyksiä sekä käskyjä ja ohjeita siitä, miten ihmisten tulisi elää — tärkeimpänä juutalaisen lain ja kymmenen käskyä.

Historiallisten kirjojen jälkeen Vanhassa testamentissa seuraa joukko runollisia kirjoja, joista huomattavin on Psalmien kirja, sekä mietelmäkirjoja kuten Saarnaajan kirja.

Vanhan testamentin loppupuoliskon Jesajan kirjasta Malakian kirjaan saakka muodostavat profeettojen kirjat. Profeettakirjoissa on muun muassa ennustuksia tulevasta Messiaasta, joka vapahtaisi maailman synnistä. Profeettakirjat on koottu niiden profeettojen julistuksesta, jotka toimivat Israelin ja Juudan alueilla 700–500 luvuilla eaa. Profeetat jaetaan kirjoitustensa pituuden perusteella suuriin ja pieniin profeettoihin. Suuret profeetat olivat Jesaja, Jeremia, Hesekiel ja Daniel ja pieniä profeettoja muun muassa Aamos, Miika ja Malakia.

Vanhan testamentin kirjat on kirjoitettu noin vuosina 1400 – 400 eaa.

Vanhan testamentin kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tanakh

Protestanttinen Vanha testamentti sisältää Lutherin seuraaman Hieronymuksen Veritas Hebraican mukaisesti täsmälleen samat kirjat kuin Tanakh, mutta kirjojen järjestys ja numerointi on erilainen. Protestanttisen laskutavan mukaan kirjoja on 39, mutta juutalaisen laskutavan mukaan 24. Tämä johtuu siitä, että juutalaiset katsovat Samuelin kirjojen, Kuningasten kirjojen ja Aikakirjojen muodostavan kukin yhden kirjan, ryhmittelevät kaksitoista niin sanottua pientä profeettaa yhdeksi kirjaksi, sekä lukevat myös Esran ja Nehemian kirjat yhdeksi kirjaksi.

Katolinen ja ortodoksinen kirkko käyttävät Vanhasta testamentista aleksandrialaista versiota, joka on hieman laajempi kuin protestanttien käyttämä palestiinalainen versio. Aleksandrialainen versio sisältää myös kirjat joita kutsutaan deuterokanonisiksi kirjoiksi. Protestantit lukevat nämä kirjat kuuluviksi apokryfikirjojen joukkoon. Syynä siihen, miksi ortodoksien ja katolisten Raamatussa on mukana myös apokryfikirjat, on varhaisen kreikankielisen Vanhan testamentin käännöksen, Septuagintan, pitäminen kanonisena. Tämä käännös oli laajalti käytössä varhaiskristittyjen parissa, ja myös suurin osa Uudessa testamentissa olevista Vanhan testamentin lainauksista tulee siitä (300 lainausta 350:stä, mukaan lukien monia Jeesuksen sanoja).

Vanhan testamentin käyttö kristinuskossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhan testamentin ja Uuden testamentin välisestä suhteesta ei ole kristittyjen parissa selvää päätöstä. Oppineet ovat keskustelleet jonkin verran siitä, päteekö Uusi testamentti juutalaisiin, sekä siitä, missä määrin Vanha testamentti sitoo kristittyjä. Esimerkiksi vain harvat kristityt noudattavat juutalaisuuden ruokasäädöksiä, mutta suurin osa kristityistä katsoo kymmenen käskyn olevan sitovia, pois lukien sapatti. Vanhan testamentin lakien pätevyys vaikuttaa keskusteluihin useissa asioissa, kuten homoseksuaalisuuteen ja naisten asemaan liittyvissä kysymyksissä. Suurin osa kristityistä katsoo kuitenkin, että Vanhan testamentin ymmärtäminen on välttämätöntä Uuden testamentin ymmärtämiselle, ja että Vanhan testamentin kirjat ovat Jumalan inspiroimia samalla tavalla kuin Uuden testamentin kirjat.

Varhaiskristillisyydessä jotkut tahot, kuten gnostilaiset, menivät jopa niin pitkälle, että katsoivat Vanhan testamentin jumalan (Jahven) olevan eri olento kuin Uuden testamentin Jumala. He kutsuivat Vanhan testamentin jumalaa platonilaisesti demiurgiksi ja katsoivat sen olevan vain eräänlainen paha luojajumala. Myöhemmin Markion, vaikka ei ollutkaan teknisesti gnostilainen, meni niin pitkälle, että katsoi, ettei Vanhaa testamenttia tulisi lainkaan ottaa osaksi kristillistä Raamattua. Valtavirran kristillisyys kuitenkin hylkäsi tämän näkemyksen.

Nykyään monet tutkijat katsovat, että heprealainen Raamattu on neutraali nimitys Vanhalle testamentille, ja sopii nimityksenä sekä juutalaiseen että kristilliseen käyttöön. Tätä nimitystä voidaan kuitenkin käyttää ainoastaan protestanttisesta Vanhasta testamentista.

Uusi testamentti sisältää lukuisia lainauksia Vanhasta testamentista, liittyen erityisesti Messiaan (kreiksi khristos, Kristus) tuloa ennustaneiden profetioiden täyttymiseen. Kristityt katsoivat tämän Messiaan olevan Jeesus Nasaretilainen. Kristillisessä teologiassa tästä seurasi eskatologinen näkemys, että profetiat ovat täyttyneet ja että Jumalan ikuinen valtakunta on lähellä täyttymystään Jeesuksen alaisuudessa. Tällaiset odotukset kulkevat punaisena lankana kummankin testamentin läpi.

Monet kristityt katsovat, että Kristuksen saapumisen jälkeen Israelin kansa ja sille Vanhassa testamentissa annetut lupaukset on korvattu koko kristillisellä seurakunnalla eli kaikilla kristityillä sekä seurakunnalle annetuilla lupauksilla. Tämä perustuu muun muassa Galatalaiskirjeeseen, joka sanoo: "Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu" (Gal. 3:29 [1]). Periaatteessa tämä tarkoittaa, että vaikka Vanhan testamentin seremonia- ja puhtaussäädökset voidaan poistaa käytöstä, eettiset ja moraalilait ovat edelleen voimassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjalliset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuula, Nissinen & Riekkinen, s. 19–24

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha testamentti suomeksi:

Vanhan testamentin alkutekstejä (hepreaksi):