Uusi kirkkoraamattu
Wikipedia
Uusi kirkkoraamattu tarkoittaa Raamatun suomennosta, joka hyväksyttiin virallisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon raamatunkäännökseksi kirkolliskokouksessa vuonna 1992. Se korvasi aiemman vuosien 1933/38 käännöksen, jota alettiin siitä lähtien kutsua Vanhaksi kirkkoraamatuksi.
Uuden käännöksen katsottiin olevan tarpeellinen koska:
- Vanha käännös sisälsi selviä käännösvirheitä sekä heprean että kreikan kielistä. Erityisesti heprean kielen joidenkin sanojen tulkinta perustui konsonanteilla kirjoitettujen sanojen väärään lukutapaan, ja uudella lukutavalla jotkut sanat muuttuivat täysin toiseksi. Vanha käännös perustui kuitenkin 1900-luvun alkupuolella vallalla olleisiin tulkintoihin, ja samat virheet esiintyivät osittain myös muunkielisissä Raamatuissa.
- Vanha käännös oli kieliasultaan vanhentunut, eivätkä nykyajan lukijat kyenneet ymmärtämään kaikkia sanoja ja sanontatapoja. Kieliasu haluttiin siis nykyaikaistaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Raamatunkäännöskomitea uutta kirkkoraamattua varten asetettiin vuonna 1973.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokoukselle jätettiin 1968 aloite uuden virallisen raamatunsuomennoksen valmistamiseksi. Aloitteen perusteluissa todettiin, että vuosina 1933 ja 1938 käyttöön otettu Raamattu oli suomen kielen ja raamatuntutkimuksen näkökulmasta vanhentunut ja että varsinkin nuoriso tunsi sen sanamuodot vanhahtaviksi ja vieraannuttaviksi.
Aloitteen johdosta kirkolliskokous asetti kymmenjäsenisen raamatunkäännöskomitean. Komitean ensimmäinen kokoonpano käsitti Vanhan testamentin ja seemiläisen filologian edustajina professorit Jussi Aron ja Ilmari Soisalon-Soinisen sekä piispa Aarre Lauhan, Uuden testamentin ja kreikkalaisen filologian edustajina professori Aimo T. Nikolaisen, apul.prof. Esko Haavan, professori Heikki Koskenniemen sekä vt. prof. Jukka Thurénin, kirkon opin edustajana apul.prof. Kalevi Toiviaisen sekä suomen kielen ja tyylin edustajina professori Osmo Ikolan ja kirjailija Lassi Nummen. Koko käännöstyön ajan puheenjohtajana työskenteli piispa Nikolainen. Kohta työnsä alkuvaiheessa komitea pyysi Suomen ei-luterilaisia kirkkoja ja yhteisöjä nimeämään edustajansa. Tämän johdosta Suomen ortodoksinen kirkko ja Suomen vapaakristillinen neuvosto valitsivat komiteaan kumpikin yhden jäsenen. Katolinen kirkko työskenteli mukana vuonna 1977 asetetussa palauteryhmässä.
Uusi kirkkoraamattu hyväksyttiin viralliseen käyttöön tammikuussa 1992.
[muokkaa] Käännös
Uuden kirkkoraamatun kielelliseksi tavoitteeksi määritettiin ”selkeä, luonteva ja nykyaikainen suomen yleiskieli”. Käännöksen tuli olla alkutekstin sisältöä ja tyyliä noudattava nykykielinen käännös. Käännöksen keskeistä ominaisuutta on kuvattu termeillä dynaaminen ekvivalenssi eli dynaaminen vastaavuus. Se tarkoittaa merkityksen ensisijaisuutta tekstin ilmaisutapaan nähden. Uuden suomennoksen myötä on ollut tarkoitus siirtyä alkutekstisidonnaisesta lukijapainotteiseen tekstiin. Raamatun nimistön oikeinkirjoituksessa ja taivutuksessa komitea teki yhteistyötä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimitoimiston kanssa.
Dynaamisen vastaavuuden periaate käännöksessä tarkoittaa, että alkukielen mukaisia sanoja ei ole pyritty kääntämään sanatarkasti, vaan että yksittäisiä sanoja tärkeämpää on sujuva ja ymmärrettävä suomen kieli, joka tuo esille tekstin sisällön. Lisäksi on pyritty välttämään tarpeetonta alkukielen rakenteiden toistoa. Koska kielen kehitys on muuttanut useiden perinteisesti käytettyjen sanojen merkitystä, "raamattusuomi" on pyritty korvaamaan tavallisella yleiskielellä. Teologisena perusteluna tälle on toiminut pyrkimys poistaa monilta tekstin sanoilta niihin kertynyt vieras aines. Monet vanhemmissa käännöksissä käytetyt sanat, jotka 1500- ja 1600-luvuilla olivat yleiskieltä ja sisälsivät tavanomaisen merkityksen, ovat muuttuneet sittemmin uskonnollisiksi ja vaihtaneet merkitystä. Kun vielä vuosien 1933/38 käännöksessäkin nämä on enimmäkseen säilytetty, on tekstien merkitys hämärtänyt. Uudessa kirkkoraamatussa osa näistä sanoista on muutettu nykyaikaisempaan muotoon.
Typografisesti uusi kirkkoraamattu eroaa vanhasta siinä, että proosatekstit on ladottu useimmissa laitoksissa jatkuvaksi tekstiksi. Vain runotekstit on kirjoitettu jakeittain. Myös vierasperäisten nimien oikeinkirjoitusta on tarkistettu.
Seuraavassa on esimerkki sekä vanhan että uuden testamentin käännösten eroista kirkkoraamatuissa.
| Vanha kirkkoraamattu | Uusi kirkkoraamattu |
|---|---|
|
|
|
| 1. Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.
2. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. 3. Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa |
1Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. 2Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. 3Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. |
|
|
|
| 1. Niin eräs mies, joka oli Leevin sukua, meni ja nai leeviläisen neidon.
2. Ja vaimo tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Ja kun hän näki, että se oli ihana lapsi, salasi hän sitä kolme kuukautta. 3. Mutta kun hän ei voinut sitä enää salata, otti hän kaisla-arkun, siveli sen maapihkalla ja piellä, pani lapsen siihen ja laski sen kaislikkoon Niilivirran rantaan. 4. Ja lapsen sisar asettui taammaksi nähdäksensä, mitä hänelle tapahtuisi. |
1 Muuan Leevin sukuun kuuluva mies otti vaimokseen tytön, joka myös oli Leevin jälkeläisiä. 2 Vaimo tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Kun hän näki, kuinka kaunis lapsi oli, hän piilotteli sitä kolme kuukautta. 3 Mutta kun hän ei enää voinut piilotella sitä, hän otti kaislakorin, tiivisti sen asfalttipiellä ja tervalla, pani pojan siihen ja laski korin Niilin rantakaislikkoon. 4 Pojan sisar jäi jonkin matkan päähän nähdäkseen, mitä lapselle tapahtuisi. |
Monet konservatiiviset piirit syyttävät uutta käännöstä liberaaliteologisista tulkinnoista. Heidän mukaansa uudessa käännöksessä on haluttu romuttaa Raamatun asemaa Jumalan sanelemana ilmoituksena. Tällaiset tahot käyttävät yleensä vanhempia käännöksiä. Vanhoillislestadiolaiset käyttävät vuoden 1776 käännöstä seuroissa, mutta sallivat myös uudempien kirkkoraamattujen käytön.[1] Tätä raamatunkäännöstä käytetään myös esikoislestadiolaisuudessa ja rukoilevaisuudessa, sillä sen katsotaan erityisen hyvin tuovan esille näiden suuntauksien uskonkäsityksen. Vuoden 1933/38 käännöstä käyttävät erityisesti vapaiden suuntien (esimerkiksi helluntaiherätys) sekä viidennen herätysliikkeen kannattajat.
Syytteet ovat ymmärrettäviä sikäli, että nykyaikaisessa eksegetiikassa pyritään tutkimaan Raamatun tekstiä sen kirjoitusajankohdan kulttuuria vasten ja poistamaan raamatunkäännöstyöstä kääntäjien subjektiiviset näkemykset, kuten perimätietojen ja teologisten asenteiden ja kirkon aiempien tunnustuskirjojen vaikutukset. Konservatiiviset piirit puolestaan haluavat ymmärrettävästi pysyä juuri perinteisissä tulkinnoissa. (Kääntäjien subjektiiviset näkemykset eivät tietenkään automaattisesti poistu käännöstyöstä siten, että otetaan käyttöön dynaamisen vastaavuuden periaate. Voi käydä jopa päinvastoin: kun pyritään kääntämään "tekstin ajatus" eikä kääntäjä olekaan muodostanut tekstistä oikeaa tulkintaa, lopputulos on subjektiivisempi kuin sana sanalta laadittu käännös.)
[muokkaa] Katso myös
- Biblia (1776)
[muokkaa] Viitteet
- ↑ http://64.233.183.104/search?q=cache:-zuKhsKPLJ8J:lestadiolaisuus.info/yhteisk/yhteisk1990.htm+vanhoillislestadiolaiset+uusi+raamatunk%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6s&hl=fi&gl=fi&ct=clnk&cd=9&client=firefox-a. Lestadiolaisuus ja yhteiskunta 1990. Googlen välimuistissa ollut sivu] Viitattu 12.1.2006.
[muokkaa] Aiheesta muualla
Yleistä
Kriittisiä näkemyksiä
