Esikoislestadiolaisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kristinusko: luterilaisuus

Osa artikkelisarjasta
Herätysliikkeet

Rukoilevaisuus

Herännäisyys

Evankelinen herätysliike

Lestadiolaisuus

Viides herätysliike

Karismaattinen liike

Suomen teologinen instituutti

Kristinusko: luterilaisuus

Osa artikkelisarjasta
Lestadiolaisuus

Larslevilaestadius.jpg

Henkilöitä
Lapin Maria
Lars Levi Laestadius
Juhani Raattamaa

Suunnat
Esikoislestadiolaisuus
Rauhansanalaisuus
Uusheräys
Vanhoillislestadiolaisuus
Muut suunnat

Kritiikki
Lestadiolaisuuteen liittyvät kiistat
Vanhoillislestadiolaisuuden kritiikki (vl)

Suuret seurat
Suviseurat (vl)
Opistoseurat (vl)
Juhannusseurat (el, rs ja vl)
Suvijuhlat (rs)
Kesäseurat (uh)

Lehtiä
Päivämies (vl)
Rauhan sana (rs)
Rauhan Side (el)
Lähettäjä (uh)

Laulukirjat
Hengelliset laulut (el)
Siionin laulut (vl)
Siionin matkalaulut (rs ja uh)

Esikoislestadiolaisuus on yksi lestadiolaisuuden suurissa hajaannuksissa 1900-luvun vaihteessa syntynyt suuntaus. Se on lestadiolaisuuden suunnista toiseksi suurin maailmassa. Esikoislestadiolaisia oli maailmassa vuoden 2012 arvion mukaan noin 24 000, lähinnä Skandinaviassa ja USA:ssa[1]. Kannatus on pudonnut kirkkohistorian professori Jouko Talosen mukaan noin tuhannella vuoden 2001 arviosta[2][1].[3] Esikoislestadiolaisuuden erottaa muista lestadiolaisuuden suunnista painotus esikoisten seurakuntaan, Lapin vanhimmat, kriittinen suhtautuminen kirkkoon ja papistoon. Suomessa esikoislestadiolaisuuden kannatus painottuu Etelä-Suomen kaupunkeihin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa tapahtui hajaannus lestadiolaisessa liikkeessä vuonna 1888. Hajaannukseen vaikuttivat opilliset syyt ja saarnaaja Johan Takkisen syrjäyttäminen Calumetin seurakunnan papin vaalissa. Ruotsin Lapin johtava maallikkosaarnaaja Juhani Raattamaa ja muut "Lapin vanhimmat" tukivat Juho Takkista johdonmukaisesti. Syntyneitä erimielisyyksiä pyrittiin korjaamaan Amerikan suuressa sovintokokouksessa. Kokoukseen osallistuivat Takkista kannattaneiden ns. esikoisten lisäksi Finnish Apostolic-Lutheran Congregation ja haalilaiset. Sovintokokouksesta Eurooppaan lähetetyn kirjeen allekirjoittivat 53 seurakunnan edustajat. Sovinto ei kuitenkaan ollut pysyvä. Takkisen kannattajat (esikoiset) järjestäytyivät kirkoksi, jonka nimeksi tuli Raattamaan ehdotuksesta Old Apostolic Lutheran Church.

Euroopassa hajaannus esikoisuuden ja vanhoillisuuden välillä tapahtui 1900-luvun vaihteessa Juhani Raattamaan kuoltua. Esikoiset katsoivat edustavansa alkuperäistä "esikoisten seurakuntaa", jota kaikkien kristittyjen piti kuulla. Esikoislestadiolaisuuteen jäi hajaannuksissa vain muutama prosentti Suomen lestadiolaisista, mutta se on ajan kuluessa kasvanut toiseksi suurimmaksi lestadiolaisuuden suunnaksi. Ruotsin Lapin saarnaajat Samuel Vettasjärvi ja Viktor Appelqvist tekivät vuonna 1902 pitkän lähetysmatkan Etelä-Suomeen. Seuraavana vuonna lähetysmiehinä olivat Isak Niku ja Isak Kuoksu. Näiden saarnamatkojen aikana syntyi raja esikois- ja vanhoillislestadiolaisuuden välille. Vuoden 1911 sovintokokous ei auttanut, ja ero on jäänyt pysyväksi. 1900-luvun alkupuolella esikoislestadiolaiset perustivat Vanha-lestadiolaiskristillisen yhdistyksen (VLKY). Vuonna 1990 nimi vaihdettiin Esikoislestadiolaiset ry:ksi.

Esikoislestadiolaisuuden sivuhaarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikoislestadiolaisuudesta erkani USA:ssa 19021903 suurehko ryhmä nimeltä pikkuesikoisuus (nykyään kutsutaan myös "rauhansanalaisuudeksi" (ALC)) saarnaaja John Lumijärven johdolla.[4][5] Suomen rauhansanalaisuus erkani vanhoillislestadiolaisuudesta vuonna 1934.[6]

Noin vuonna 1965 esikoislestadiolaisuudesta erkani Suomessa ja Ruotsissa ryhmä nimeltä leeviläisyys saarnaaja Leevi Älvgrenin johdolla.[7]

Vuonna 1976 esikoislestadiolaisuudesta erkani USA:ssa ja Norjassa pieni ryhmä nimeltä niskalaisuus(A) ja liittyi leeviläisiin. "Niska" oli yleinen sukunimi tuon ryhmän parissa, joten siitä nimitys ryhmälle. Heillä oli saarnaajia USA:ssa mm Melvin Niska ja Ralph Niska, sekä Norjassa Thoralf Jensen, August Krågh ja Hans Danielsen. Norjan leeviläisyyttä kutsutaan myös nimellä kjöllefjordilaisuus sen paikan nimen mukaan jossa he enimmäkseen asuivat.[7]

Vuonna 1977 leeviläisyydestä erkaantui ruotsalaisen saarnaajan Sten Johanssonin johdolla ryhmä nimeltä steeniläisyys, johon liittyivät osa Ruotsin ja Suomen leeviläisistä, sekä kaikki Norjan ja USA:n leeviläiset lukuunottamatta yhtä naishenkilöä.[7]

Vuonna 1979 steeniläisyydestä erkaantui Norjassa ja USA:ssa ryhmä nimeltä niskalaisuus(B) (tai jenseniläisyys) USA:laisen saarnaajan Ralph Niskan ja Norjalaisen saarnaajan Thoralf Jensenin johdolla.[7]

Esikoisuuden ryhmien tilanne vuonna 2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Esikoislestadiolaisuus 24 000 Suomi, Ruotsi, Norja ja USA. Pieni sisäinen liberaali oppositiolähde?. Toiseksi suurin lestadiolaisryhmä.[1]
Esikoisuuden sivuhaarat:
  • Rauhansanalaisuus 21 000 Suomi, Ruotsi, Norja, USA ja Kanada. Jakaantunut sisäisesti liberaaleihin ja konservatiiveihin. Kolmanneksi suurin lestadiolaisryhmä.[1]
  • Leeviläisyys 200 Suomi ja Ruotsi[1]
  • Steeniläiset 20 Suomi (vuoden 2001 arvio)[2]
  • Niskalaisuus ?[2][1]

Erot muihin lestadiolaisuuden suuntiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikoislestadiolaisuuden erottaa muista lestadiolaisuuden suunnista painotus esikoisten seurakuntaan, Lapin vanhimmat, kriittinen suhtautuminen kirkkoon ja pappeuteen sekä yksinkertaisen elämän korostus.

Esikoisten seurakunta ja Lapin vanhimmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lestadiolaisuuden olemassa olevien ryhmien sukupuu. Vuonna 2001 olemassa olleet lestadiolaisuuden haarat ja yksi sen jälkeen syntynyt lestadiolaisuuden haara.[8]

Käsite esikoisten seurakunta löytyy Raamatusta Heprealaiskirjeen 12. luvusta. Juhani Raattamaa puhui kirjeissään paljon esikoisten seurakunnasta. Ensimmäisen kerran esikoisten seurakunta esiintyi Juhani Raattamaan kirjeessä keväällä 1872.[9] Hänen kuoltuaan esikoislestadiolaisuuden saarnaajat puhuivat edelleen esikoisten seurakunnasta ja katsoivat muiden lestadiolaisten jääneen tämän seurakunnan ulkopuolelle. Esikoisten seurakunnan vanhimman tehtävän katsottiin siirtyneen Juhani Raattamaalta Joonas Purnulle.

Ruotsin Lapin seurakunta toimii edelleen äitiseurakuntana, jonka puoleen muiden maiden esikoislestadiolaiset kääntyvät ongelmissaan. Pohjois-Ruotsissa asuvat myös liikkeen johtavat saarnaajat, Lapin vanhimmat, joita seurakunta lähettää matkoille myös muihin maihin.

Asketismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lestadiolaisuudessa ilmeni sen alusta saakka voimakasta asketismia.[10] Taustalla on ajatus, jonka mukaan kristityn tulisi jäljitellä Jeesuksen alennuksen muotoa. Myös Laestadius saarnoissaan pitää koreutta syntinä Raamatun mukaisesti (esim. 1 Tim 2:9 ja 1 Piet 3:3[11]). Vaatimattomuuden ihanne näkyi muun muassa asuntojen sisustuksessa ja ihmisten pukeutumisessa.[12] Kun lestadiolaisuuteen alkoi liittyä parempiosaisia ja sivistyneistöä, aiheutti se herätysliikkeen sisälle luokkaeroja.[13] Muun muassa Lapin vanhinten saarnat aiheuttivat heidän ja "herraskristittyjen" välille ristiriitoja.[14] Erityisesti maaseudulla rikkaimmat lestadiolaiset menivät 1900-luvun hajaannuksessa uuteenheräykseen tai vanhoillislestadiolaisuuteen.[15]

Esikoislestadiolaisuus ja kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikoislestadiolaisuuden alkuaikoina se arvosteli voimakkaasti kirkkoa ja papistoa, mutta myös kirkon puolelta tuli kritiikkiä ja syytöksiä lahkolaisuudesta. 1930-luvulla piispojen suhtautuminen esikoislestadiolaisiin parani ja myös esikoisten asenne kirkkoa kohtaan avartui.[16] Suurissa hajaannuksissa esikoisuuteen ei liittynyt yhtään lestadiolaista pappia, vaan nämä menivät joko uuteenheräykseen tai vanhoillislestadiolaisuuteen. Tätä kuvastaa hyvin esikoisuuden ensimmäisen ja hyvin pappis- ja kirkkokriittisen vanhimman suhde lestadiolaispappi Aatu Laitiseen.[16] Esikoiset suhtautuivat kielteisesti myös lestadiolaisuuden piirissä toimiviin pappeihin,[17] koska pelkona oli, että papit soluttautuvat herätysliikkeeseen ja muuttavat sen kirkolliseksi.[18] Liike on säilynyt maallikkojohtoisena,[16] mutta kirkkoa pidetään kuitenkin hengellisenä esivaltana, ja se hoitaa sakramenttien jakamista. Esikoislestadiolaiset luonnehtivatkin usein kirkkoa sakramenttien jakajana ja kansan kristillisenä kasvattajana. Usein esikoislestadiolaisilla on paikallisiin seurakuntiin ehtoollisyhteys.[19]

Vuonna 1928 Lahdessa liikkeeseen liittyi ensimmäinen pappi Aulis Zidbäck, mutta vuoden 1932 jälkeen hän erosi liikkeestä, kun häneen myönteisesti suhtautunut lahtelainen saarnaaja Niklas Milén kuoli ja hän koki myös painetta paikallisen papiston taholta lestadiolaisuutensa vuoksi. Zidbäck kyllästyi myös esikoislestadiolaisten kirkkoon ja pappeihin kohdistamaan kritiikkiin.[20] 1940-luvulla esikoislestadiolaisuuteen liittyi jälleen pappi Veikko Kari ja hän kuului liikkeeseen kiinteästi toimien myös saarnaajana.[21]

Nykyisin esikoislestadiolaisuuteen kuuluu "muutamia" pappeja,[22] jotka ovat yleensä lähteneet lukemaan teologiaa liikkeen sisältä vastoin saarnaajien tukea. Esikoislestadiolaiset eivät suhtaudu myönteisesti omasta liikkeestään tulleisiin pappeihin, koska he usein vieroittuvat herätysliikkeestä. Myös kirkon ja "liberaaliteologian" kritiikki on yksi syy pappeuteen ryhtymisen vastustukseen.[23] Toisaalta esikoislestadiolaiset kokevat, että saarnaajana voi toimia elävän uskon omaava henkilö ilman maallista teologista koulutusta; Raamattu lupaa, että kun avaa suun, Pyhä Henki täyttää sen. Maallikkosaarnaajia on Suomessa noin 130.[22]

Ruotsissa ja Norjassa esikoislestadiolaiset maallikkosaarnaajat ovat alkaneet jakaa ehtoollista ja toimittaa kasteita.[24] Tähän ovat vaikuttaneet kirkon ehtoolliskaavoihin omaksutut katoliset vaikutteet, naispappeuteen liittyvät ongelmat ja kirkon yleinen maallistuminen. Suomessa esikoislestadiolaiset nauttivat sakramentteja kirkon piirissä.[24] Esikoislestadiolaiset käyttävät ehtoollistilaisuuksissa vuoden 1968 Jumalanpalvelusten kirjan mukaista kirkkojärjestystä.

Oppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikoislestadiolaiset pitävät Martti Lutheria oppi-isänä ja Lars Levi Laestadiusta opetusisänä.[22] Etenkin Laestadiuksen asema on vahvempi kuin muissa suurissa lestadiolaissuunnissa, mikä käy ilmi mm. siinä, että esikoislestadiolaiset lukevat Laestadiuksen saarnan jokaisissa seuroissa. Usein esikoislestadiolaiset puhuvat "Lutherin opista", mutta muuten suhde luterilaisiin Tunnustuskirjoihin on väljempi verrattuna muihin lestadiolaisuuden suuntiin. Laestadiuksen ja Lutherin kirjoituksia arvostetaan paljon, koska niiden koetaan sisältävän arvokkaita opetuksia ja Raamatun selityksiä. Ensisijaisesti opetus pohjautuu kuitenkin aina Raamattuun.

Synninpäästö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikoislestadiolaisilla on käytössä synninpäästö. Uskovaiset ovat maan päällä Jeesuksen lähettiläitä, ja voivat todistaa syntien anteeksiantamuksesta. Uskoon ei voi tulla omin avuin, vaan se syttyy Jumalan sanan kuulemisesta.

Kaste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaste ei esikoislestadiolaisten mukaan pelasta tehtynä tekona ilman henkilökohtaista uskoa. Lapsella on autuaaksitekevä usko jo ennen kastetta.

Uskon vaikutus käytännön elämään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikoislestadiolaiset kutsuvat pukeutumiskoodiaan ja käytännön elämän ohjeiden noudattamista "kristityn esikuvaksi". Esikoislestadiolaiset naiset eivät käytä koruja eivätkä meikkiä.[25] Miehet taas eivät käytä solmiota.[25][26] Naiset peittävät seuroissa päänsä huivilla.[25] Kulttuurista esikoislestadiolaisuudessa vieroksutaan erityisesti populaarimusiikkia, teatteria, ja elokuvia.[27] Myös televisioon suhtaudutaan kielteisesti ja sen ohjelmien vaarallisuudesta varoitetaan.[28] Esikoislestadiolaiset "haluavat ottaa vastaan ne lapset, jotka Luoja antaa".[29] Alkoholin ja huumausaineiden suhteen opetetaan täysraittiutta. [30] Sen sijaan tupakointi koetaan uskon elämälle vähemmän vahingolliseksi, ja siitä varoitetaan lähinnä terveydellisin perustein. Edellä mainitut eivät ole dogmeja (opinkappaleita) esikoislestadiolaisille, vaan ohjeita, ns. "kristillisyyden neuvoja", joiden noudattaminen koetaan pikemmin omaksi parhaaksi kuin velvollisuudeksi tai pakoksi. Liike ei erota henkilöitä, jotka ovat "tottelemattomia" näille neuvoille tai muuten jättävät noudattamatta liikkeessä yleisiä ulkonaisia muotoja, mutta heitä saatetaan yksityisesti nuhdella tai kehottaa parannukseen.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikoislestadiolaisuus on toiseksi suurin lestadiolaisuuden ryhmä maailmassa noin 24 000 henkilöllä[1]. Vanhoillislestadiolaisuus on suurin lestadiolaisuuden ryhmä maailmassa noin 115 000 henkilöllä[1]. Kolmanneksi suurin lestadiolaisuuden ryhmä on esikoisuudesta vuonna 1903 erkaantunut pikkuesikoisuus eli rauhansanalaisuus 21.000 henkilöllä, eli suunnilleen yhtä suuri kuin esikoislestadiolaisuus. Neljänneksi suurin on töröläläisyys 4 000 henkilöllä[1]. Viidenneksi suurin on uusheränneet noin 3 000 kannattajalla[1].

Esikoislestadiolaisten levinneisyydestä Suomessa kielii Rauhan Siteen levikki.

Suomessa esikoislestadiolaisia on vuonna 2012 professori Jouko Talosen mukaan suunnilleen saman verran kuin Yhdysvalloissa, eli noin 10 000–11 000[1].[31] Suomessa kannatus painottuu Etelä-Suomen kaupunkeihin. Esikoislestadiolaisten rukoushuoneita on seuraavilla paikkakunnilla: Eno, Heinola, Helsinki, Hämeenlinna, Imatra, Joensuu, Jämsä, Keitele, Kotka, Lahti, Lammi, Lappeenranta, Lieksa, Mikkeli, Oulainen, Oulu, Padasjoki, Pihtipudas, Pori, Pöytyä (Heikinsuo), Tampere, Teuva ja Turku.[32] Lisäksi säännöllistä toimintaa on muun muassa Eurassa, Huittisissa, Kontiolahdella, Kuopiossa, Laitilassa, Nousiaisissa, Utsjoella ja Sastamalassa. Seuroja järjestetään näillä ja muilla paikkakunnilla myös kirkon tiloissa ja kodeissa.

Esikoislestadiolaisten suhteellisista määristä Suomen eri paikkakunnilla kertoo osittain Rauhan Side -lehden levikki. Eniten lehden tilaajia oli vuonna 1997 Lahden, Helsingin ja Tampereen rukoushuoneiden vaikutusalueella.[33]

Pohjois-Amerikassa esikoislestadiolaisuus on professori Talosen mukaan suurin lestadiolaisryhmä noin 10 000 kannattajalla[1].[34] Amerikassa esikoislestadiolaisten kirkon nimi on Old Apostolic Lutheran Church. Amerikassa suurin yhteisö on Washingtonin osavaltiossa. Suuria seurakuntia on myös Delawaressa, Etelä-Dakotassa, Michiganissa ja Minnesotassa. Toimintaa on myös Kanadassa. [34]

Esikoislestadiolaisuus on merkittävä herätysliike myös Norjassa ja Ruotsissa. Näissä maissa kannatus painottuu pohjoiseen. Liikkeellä on jossain määrin toimintaa Belgiassa, Isossa-Britanniassa,[35] Latviassa[1], Saksassa,[36] Tanskassa, Venäjällä[1] ja Virossa.[37]

Lähetystyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikoislestadiolaiset harjoittavat sekä sisä- että ulkolähetystä. Lähetystä tehdään Baltian maihin, Keski-Eurooppaan ja Venäjälle. Saarnaajissa on erikseen Inkerin lähetysmiehiä, jotka hoitavat lähetystyön julistuksen. Lähetyksen yhteydessä jaetaan usein myös inhimillistä apua. Esikoislestadiolaisten ulkolähetys toteutuu saarnamatkoina, pysyviä lähettejä ei Venäjällä ole.

Seurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikoislestadiolaisten seurat alkavat virren veisuulla ja rukouksella. Sen jälkeen luetaan yleensä Laestadiuksen saarna. Joskus sen sijasta voidaan lukea Lutherin saarna tai lähetyskirjeitä. Jälleen veisataan virsi, jonka jälkeen kuullaan saarna. Saarnoja ei ole tapana kirjoittaa eikä valmistella vaan saarnaaja puhuu vapaasti senhetkisten ilmoitusten mukaan jonkin Raamatun tekstin johdosta. Saarna päättyy julistukseen syntien anteeksiantamisesta, jolloin kuulijoita nousee saarnaajien ja toistensa luokse pyytämään henkilökohtaista synninpäästöä. Seurat kestävät yleensä puolestatoista kahteen tuntiin.

Seuroissa veisataan virsiä omasta kirjasta, jonka nimi on Virsikirja ja Hengellisiä lauluja. Se on Suomen evankelisluterilaisen kirkon virallinen Virsikirja, jossa on Hengellisiä lauluja-liiteosio, jossa on Virsikirjaan kuulumattomia esikoislestadiolaisille tärkeitä virsiä. Seuroissa ei käytetä säestystä.

Suomessa esikoislestadiolaisilla on vuodessa kolme valtakunnallista seuratapahtumaa. Ne ovat loppiaisena, juhannuksena ja mikkelinpäivänä. Lahdessa järjestettävät juhannusseurat on Suomessa suurin vuotuinen tapahtuma. Loppiais- ja mikkelinpäivän seurojen pitopaikka vaihtelee vuosittain. Ruotsin Jällivaarassa järjestetään vuosittain monipäiväiset joulu- ja Kiirunassa helluntaikokoukset, joihin tulee saarnaajia ja sanankuulijoita eri maista ja joita kuunnellaan puhelimitse myös Suomessa. Jällivaaran joulukokouksissa päätetään ulkomaille tehtävistä lähetysmatkoista.

Lähes kaikki esikoislestadiolaisten saarnaajat ovat maallikoita. Saarnaajia lähetetään "kaksin ja kaksin" eli pareittain pitämään seuroja myös muilla paikkakunnilla kotimaassa ja ulkomailla. Ruotsin Lapin vanhimmat tekevät lähetysmatkoja muutaman vuoden välein Suomeen, Norjaan, Tanskaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Seuroihin liittyy yleensä yhteinen kahvitilaisuus, isompiin seuroihin myös yhteinen ruokailu. Kahvista ja ruuasta ei peritä maksua, mutta jokainen saa vapaaehtoisesti lahjoittaa seurojen ylläpitoon Pyhän Hengen ilmoittaman summan.

Muu toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuroissakäynnin lisäksi esikoislestadiolaiset lapset käyvät esikoislestadiolaisten pyhäkouluissa ja lasten kesäleireillä.[38] Nuorille järjestetään nuorteniltoja arki-iltoina ja isojen seurojen yhteydessä, ja toisinaan pidetään myös valtakunnallisia nuorteniltoja.[39]

Esikoislestadiolaiset järjestävät isojen seurojen aikana ja arkisin kanssapuheita, joissa tutkitaan Raamattua ja kristillisyyttä yhdessä keskustellen. Kanssapuheiden juuret ulottuvat lestadiolaisuuden alkuaikoihin. Myös raamattupiirejä järjestetään arki-iltoina.[40]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikoislestadiolaiset julkaisevat neljästi vuodessa ilmestyvää Rauhan Side -lehteä. Julkaisutoiminta kattaa myös Laestadiuksen saarnoja ja muuta hartauskirjallisuutta. Julkaisujen mahdolliset kielelliset muutokset ja muu työ tehdään talkootyönä toimikunnittain. Kristillinen aikakauslehti Ruukku ei varsinaisesti ole esikoislestadiolaisten lehti. Lehteä julkaisevat yksittäiset, liikkeen virallista kantaa liberaalimmat jäsenet.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synninpäästö & Kaste

  • Fridtjof Apelthun, 1992, Uskosta uskoon

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n Talonen 2012. Luento Laestadius-seminaarissa Oulussa 5. lokakuuta 2012. Virtuaalikirkko on videoinut ja arkistoinut seminaarin luennot Internettiin: http://www.virtuaalikirkko.fi/kirkot/virtuaalikirkkosali/arkisto.html
  2. a b c Talonen 2001, s. 25.
  3. Iustitia 14, STI-aikakauskirja, Lestadiolaisuuden monet kasvot, 2001, ISBN 952-9857-11-X, sivu 24
  4. Talonen 2001. s. 30.
  5. Hepokoski 2002. s. 43.
  6. Talonen 2001. s.15.
  7. a b c d Hepokoski 2002. s. 40–41.
  8. Talonen 2001. s. 14, 25–30
  9. Seppo Lohi, Pohjolan kristillisyys, SRK, 1997, ISBN 951-8940-69-X, sivut 82–83
  10. Zidbäck 1941, s. 228
  11. Talonen 1993, s. 53
  12. Talonen 1993, s. 54
  13. Talonen 1993, s. 57
  14. Talonen 1993, s. 56–58
  15. Talonen 1993, s. 58
  16. a b c Talonen 1993, s. 74
  17. Zidbäck 1941, s. 178
  18. Zidbäck 1941, s. 212
  19. Talonen 1993, s. 76
  20. Talonen 1993, s. 136–137, 77 ja 137
  21. Talonen 1993, s. 140
  22. a b c Blom 2001, s. 122
  23. esikoislestadiolaisten saarnaajat Helsinki
  24. a b Ihonen 2001, s. 170
  25. a b c Ihonen 2001, s. 164
  26. Ihonen 2001, s. 172
  27. Ihonen 2001, s. 163
  28. Ihonen 2001, s. 165
  29. Ihonen 2001, s. 166
  30. Fridtjof Apelthun, 1992, Uskosta uskoon
  31. Iustitia 14, STI-aikakauskirja, Lestadiolaisuuden monet kasvot, 2001, ISBN 952-9857-11-X, sivut 122 ja 161
  32. Suomen rukoushuoneet ja seurojen alkamisajat sunnuntaisin Huutavan ääni verkossa r.y.. Viitattu 21.4.2008.
  33. Rauhan Siteen levikki kasvanut. Rauhan Side, , 1999. vsk, nro 4, s. 23. Tiivistelmä lehden artikkelista. Viitattu 6.2.2008.
  34. a b lestadiolaisuus.info: Esikoislestadiolaisuuden synty ja tämänhetkinen tilanne lestadiolaisuus.info. Viitattu 16.2.2007.
  35. lestadiolaisuus.info: Lestadiolaisuus Englannissa lestadiolaisuus.info. Viitattu 16.2.2007.
  36. lestadiolaisuus.info: Lestadiolaisuus Saksassa lestadiolaisuus.info. Viitattu 16.2.2007.
  37. Kai Siltala: Esikoislestadiolaisuus Kai Siltala. Viitattu 10. elokuuta 2008.
  38. Pekko Nieminen: Muistoja kesän 2006 leiriltä Lahdesta. Rauhan Side, 2006, nro 3, s. 21.
  39. Muistoja valtakunnallisista nuortenilloista. Rauhan Side, 2006, nro 3, s. 23.
  40. Raimo Airamo: Kristillinen kanssapuhe. Rauhan Side, 2002, nro 4, s. 2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]