Katolinen kirkko Suomessa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Katolinen kirkko pitää Suomen suojeluspyhimyksenä piispa Henrikiä.

Katolinen kirkko Suomessa on rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta, jolla on noin 12 000 jäsentä. Katolinen kirkko Suomessa on katolisen kirkon Suomessa toimiva osa. Se on päätöksissään suoraan alisteinen paaville. Katolinen kirkko kunnioittaa Suomen suojeluspyhimyksenä piispa Henrikiä. Kirkko julkaisee hiippakuntalehteä Fides.

Katolisen kirkon historiaa Suomessa ennen reformaatiota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Legendan mukaan Piispa Henrik osallistui Ruotsin kuninkaan Erik Pyhän järjestämään ristiretkeen Suomeen vuonna 1156, ja jäi sen jälkeen maahan. Pyhä Henrik koki marttyyrikuoleman, kansanrunon mukaan Lallin kirveeniskun seurauksena Köyliönjärven jäällä. Hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin 18. kesäkuuta 1300 Turun tuomiokirkkoon.

Jo tätä ennen, vuonna 1229, paavi antoi luvan siirtää Suomen piispanistuin. Tämän otaksutaan tarkoittaneen siirtoa Nousiaisista Koroisille. Arkeologiset kaivaukset ovat osoittaneet, että Koroistenniemelle on rakennettu kivikirkko ja kaksi kolmikerroksista kivirakennusta. Kahta muuta rakennusta nimitetään piispan palatsiksi ja puolustustorniksi. Kirkosta ja sen pohjoispuolelta on löydetty 300 hautaa. Kirkkoon on haudattu kolme 1200-luvulla elänyttä piispaa. Viimeisin heistä oli piispa Catillus.

Maan kohoamisen myötä suurempi kauppapaikka kasvoi nykyisen Turun tuomiokirkon kohdalle, ja vuonna 1290 myös piispanistuin siirrettiin sinne. Koroisten kirkko toimi vielä 1300-luvulla piispan toisena asuntona, kunnes vitaaliveljet tuhosivat sen vuonna 1396. Koroistenniemellä on nykyään nähtävissä 1200-luvun piispankirkon kiviperustuksia.

Katolisena aikana Suomessa toimi luostareita ja Turun tuomiokirkon lisäksi rakennettiin lähes sata harmaakivikirkkoa kuten Hattulan Pyhän Ristin kirkko ja Hollolan kirkko. Viimeinen katolinen piispa ennen reformaatiota oli Arvid Kurki (1464–1521). Reformaation aikana ja sitä seuranneina aikoina katolilaiseksi tunnustautuminen saattoi merkitä hengenvaaraa.[1]

Katolisen kirkon historiaa Suomessa reformaation jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1700-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1700-luvulla Suomen katolinen väestö koostui ulkomailta tulleista lasinpuhaltajista, kauppiaista, kotiopettajista, merimiehistä ja sotilaista. Suurin osa heistä oli saksankielisistä ja ranskankielisistä maista sekä Italiasta ja Puolasta. Vuonna 1783 Tukholmaan perustettiin apostolinen vikaarikunta, jonka tehtävänä oli huolehtia koko Ruotsin alueen katolisista sekä Tukholman ulkomaisten lähetystöjen sielunhoidosta. Vuonna 1796 Tukholman apostolinen vikaari Paolo Moretti piti ensimmäisen katoliset messut Suomessa Juhana-herttuan kuoleman jälkeen. Moretti julkaisi Ruotsissa myös ruotsinkielisen katolisen katekismuksen, jonka painoksia saatiin luovuttaa vain niille katolisille lapsille, joiden henkilötiedot oli luovutettu viranomaisille. Yksikään kirjoista ei saanut joutua luterilaisten käsiin.

1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipurin seurakunta 1800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1799 perustettiin Viipuriin katolinen seurakunta. Kaikki Viipurin papit olivat 1860-luvulle asti liettualaisia dominikaaneja. Vuonna 1801 seurakunta osti Vesiportinkadulta oman kirkkorakennuksen, joka omistettiin Pyhälle Hyacinthukselle. Vuoden 1812 jälkeen Viipurin seurakunnan alue laajeni käsittämään koko Suomen Laatokalta ja Vienanmereltä aina Ahvenanmaalle ja Pohjoiselle jäämerelle saakka. Vuonna 1830 Viipurin seurakunnan alueella arvellaan asuneen noin 3 000 katolilaista.

Helsingin seurakunta 1800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinki sai oman seurakuntansa vuonna 1856. Seurakunnan syntyyn vaikutti huomattavasti Suomen kenraalikuvernööri Friedrich Wilhelm Rembert von Bergin italialainen vaimo Leopoldina Cicogna Mozzoni (1786–1874). Vuotta myöhemmin seurakunta sai luvan oman kirkkorakennuksen hankkimiseen, koska Viaporissa palveli 3 000 katolista sotilasta, jotka eivät mahtuneet Turun kasarmissa sijainneeseen kappeliin.

Vuonna 1860 valmistui Pyhälle Henrikille omistettu kirkko Ullanlinnan Kaivopuistoon. Vuosina 1863-1896 armeija huolehti kaikista kirkon kuluista. Vuonna 1867 Suomeen saapui muutamia saksalaisia pappeja ja heidän vanavedessään saksalaisia Katariina-sisarten nunnia, jotka hoitivat vuoteen 1882 saksalaista koulua ja lastenkotia. Vuonna 1882 saksalaiset karkotettiin Suomesta, vain vuosi sen jälkeen, kun heidät Suomeen kutsuneen kenraalikuvernöörin vaimon Amelie Adlerbergin aviomiehen kreivi Nikolai Adlerbergin kenraalikuvernöörikausi oli päättynyt ja kreivi ja kreivitär olivat lähteneet Baijeriin.

Saksalaisten pappien ja sisarten karkotuksen jälkeen Katolinen kirkko menetti paljon jäseniä, koska uskonnollinen opetus käytännössä lakkasi ja useat ajautuivat luterilaisuuden piiriin.

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900–1940-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1903 Pariisissa vihittiin papiksi ensimmäinen suomalaissyntyinen mies 1500-luvun jälkeen. Hän oli Wilfrid von Christierson (1878-1945). Kolmen vuoden kuluttua hän palasi Suomeen huolehtimaan Helsingin seurakunnasta. Vuotta myöhemmin hän kutsui Suomeen Pyhän sydämen pappien veljeskunnan pappeja, jotka tänäkin päivänä muodostavat suurimman osan Suomen katolisista papeista. Seuraavana vuonna saapui Helsinkiin ranskalaisia nunnia, jotka ryhtyivät pitämään lastenkotia ja koulua köyhille lapsille.

Vuonna 1908 perusti sittemmin pyhäksi julistettu Ursula Ledochowska tyttökoulun Uudenkirkon pitäjään. Vuonna 1910 viranomaiset painostivat Wilfrid von Christiersonin eroamaan virastaan Pyhän Henrikin seurakunnan kirkkoherrana. Samana vuonna julkaistiin myös ensimmäinen suomenkielinen katolinen rukouskirja.

Vuonna 1911 sai Suomi toisen suomalaissyntyisen pappinsa Adolf Carlingin, joka oli opiskellut Roomassa. Hänestä tuli Viipurin seurakunnan kirkkoherra. Sama vuonna kaikki Venäjän keisarikunnan ulkopuolelta tulleet katoliset papit ja nunnat karkotettiin maasta.

Vuonna 1918 Suomen itsenäistymisen jälkeen oli venäläinen sotaväki poistunut maasta ja sekä Viipurin että Helsingin seurakuntien jäsenmäärä romahti. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin Suomen apostolinen vikaarikunta, jonka esimiehillä oli piispan arvo. Vikaarikunnan hoito uskottiin Jeesuksen pyhän sydämen pappien veljeskunnan hoitoon, ja sen jälkeen kaikki Suomen katoliset piispat ovat olleet tämän sääntökunnan jäseniä.

Vuonna 1926 perustettiin Turkuun Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin seurakunta. Seuraavana vuonna perustettiin myös Terijoelle oma seurakunta, ja Pyhän sydämen sisaret saapuivat Suomeen perustaen Viipuriin lastenkodin.

Vuonna 1929 valtioneuvosto myönsi Katoliselle kirkolle Suomessa uskonnollisen yhdyskunnan aseman. Vuonna 1932 perustivat Pyhän sydämen sisaret katolisen keskikoulun Helsinkiin. Kaksi vuotta myöhemmin nimitettiin 36-vuotias hollantilainen Gulielmus Cobben Suomeen piispaksi, ja piispa Johannes Buckx siirtyi Hollantiin professoriksi.

Vuonna 1936 vihittiin käyttöön Suomen ainoa katolinen hautausmaa Turussa. Vuonna 1938 aloitti isä Armand de Caluwe kreikkalaiskatolisten messujen viettämisen Terijoella. Ennen talvisodan alkua Viipurin ja Terijoen seurakuntien toiminta keskeytyi, koska seurakuntalaisten oli lähdettävä evakkoon. Sodan uhan vuoksi useat papit ja nunnat joutuivat palaamaan kotimaahansa. Toinen itäisen riituksen pappi Robert de Caluwe aloitti toimintansa Helsingissä, johon itäisen riituksen papit avasivat kreikkalaiskatolisen kappelin.

Vuonna 1942 paavi Pius XII:n kaudella Suomi solmi diplomaattisuhteet Pyhän istuimen kanssa, ja seuraavana vuonna paavi lahjoitti mittavan rahasumman suomalaisille sotaorvoille. Apostolinen nuntiatuuri Suomea varten toimi ensin Tanskassa ja vuodesta 2001 Ruotsissa. Sodan jälkeen Suomeen saapui uusia pappeja, ja Pyhän sydämen sisaret palasivat Hollannista ottaen haltuunsa lastenkodit ja lastentarhat, joista Kalleimman veren sisaret olivat sodan aikana huolehtineet. Viipurin ja Terijoen seurakuntien toiminta siirrettiin Lahteen. Vuonna 1949 perustettiin Jyväskylän seurakunta.

1950–2000-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1951 vihittiin käyttöön bysanttilaiseen riitukseen kuuluva Pyhän Pietarin ja Pyhän Paavalin kappeli Vantaalla. Seuraavana vuonna vihittiin käyttöön Kalleimman veren sisarien pitämän Englantilaisen koulun uusi rakennus Helsingissä. Vuonna 1954 otettiin käyttöön Pyhän Marian taivaaseen ottamisen kirkko Helsingin Meilahdessa. Vuonna 1955 Suomen apostolinen vikaarikunta korotettiin hiippakunnaksi. Vuonna 1957 perustettiin Tampereen Pyhän ristin seurakunta.

Vuonna 1961 vihittiin ensimmäinen pappi Suomen maaperällä 400 vuoteen. Papiksi vihittävä oli Martti Voutilainen, joka kuului dominikaaneihin.

Vuonna 1962 Helsinkiin perustettiin Katolinen tiedotuskeskus. Sen ensimmäiseksi johtajaksi tuli isä Jacobus Reijnders SCJ.[2]

Vuonna 1964 vihittiin käyttöön Myllyjärven ekumeeninen keskus, jonka johtaja oli isä Robert de Caluwé. Vuonna 1967 Piispa Cobben vetäytyi eläkkeelle Hollantiin ja apulaispiispa Paul Verschurenista tuli Helsingin piispa.

Vuonna 1977 Teemu Sippo SCJ vihittiin papiksi.

Vuonna 1985 perustettiin Autuaan Ursulan seurakunta Kouvolaan. Seuraavana vuonna ensimmäiset birgittalaissisaret reformaation jälkeen saapuivat Turkuun ja italialaisia neokatekumenaaliyhteisön jäseniä saapui Ouluun. Vuonna 1987 saapuivat ensimmäiset Opus Dein papit Suomeen.

Kesäkuussa 1989 paavi Johannes Paavali II vieraili Suomessa. Paavi osallistui ekumeeniseen rukoushetkeen Turun tuomiokirkossa ja vietti katolisen messun Helsingin jäähallissa. Hän myös puhui Paasikivi-seuralle ja piti rukoushetken sairaille ja vanhuksille Pyhän Henrikin katedraalissa.

Vuonna 1998 otettiin Porissa käyttöön Pyhän Katariinan kappeli.

Vuonna 1999 Tuomo T. Vimpari vihittiin papiksi ja Krister Korpela pysyväksi diakoniksi. Hiippakunnan yleisvikaarinakin toiminut Vimpari nimitettiin vuonna 2006 Pyhän Istuimen diplomaattipalveluun sen historian ensimmäisenä pohjoismaalaisena pappina.[2] Vuonna 2009 paavi Benedictus XVI myönsi hänelle monsignoren arvon.[3]

Vuonna 2000 Helsingin piispaksi nimitettiin puolalainen moraaliteologian professori Józef Wróbel SCJ. Wróbel siirrettiin takaisin kotimaahansa kesällä 2008, kun hänestä tuli Lublinin apulaispiispa. Hänen seuraajakseen tuli 2009 Teemu Sippo SCJ, joka on toiminut Helsingin katolisen hiippakunnan asiainhoitajana Wróbelin jälkeen.[4]

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolinen kirkko Suomessa koostuu vain yhdestä hiippakunnasta, johon kuuluu seitsemän seurakuntaa. Suomen vikaarikunnasta tuli hiippakunta 1955. Helsingin piispana toimi vuosina 2000-2008 Józef Wróbel SCJ. Katolisen kirkon toiminta on hyvin kansainvälistä, ja noin puolet Suomen katolisesta papistosta on kotoisin Puolasta. Suomessa toimii tällä hetkellä ainoastaan yksi suomalaista syntyperää oleva katolinen pappi. Hiippakunnan organisaatioon kuuluu lisäksi toimistoja sekä keskuksia. Uskonnonopetuksen järjestelyistä vastaa Katekeettinen keskus ja kirkon tiedotuksesta Katolinen tiedotuskeskus, joka julkaisee myös hiippakuntalehti Fidesiä.

Seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta (Helsinki)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta on perustettu vuonna 1856, ja näin ollen se on Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva katolinen seurakunta. Seurakunnan kirkkoherrana toimii neokatekumenaaliseen yhteisöön kuuluva italialainen monsignore Marino Trevisini. Seurakunnan yhteydessä toimii myös Pyhän Marian lastentarha.

Seurakunnan kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Henrikin katedraali on valmistunut vuonna 1860 ja edustaa uusgoottilaista kirkkotyyliä. Sen ulkoseinustalla sijaitsevat Pyhän Henrikin, Pyhän Pietarin ja Pyhän Paavalin patsaat. Kirkon sisällä ovat myös Pyhän Marian ja Pyhän Joosefin patsaat. Kirkon alttariin on sijoitettu Pyhän Cyprianuksen, Pyhän Olavin ja Pyhän Birgitan reliikkejä. Toistaiseksi alttarissa säilytetään myös Pyhän Henrikin reliikkiä, mutta Museovirasto on vaatinut sen palauttamista Turun evankelis-luterilaiselle seurakuntayhtymälle. Tämä on tulehduttanut katolilaisten ja luterilaisten välejä.

Pyhän Marian seurakunta (Helsinki)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Marian seurakunta erotettiin Pyhän Henrikin seurakunnasta vuonna 1954 samalla kun Pyhän Marian kirkko vihittiin käyttöön. Seurakunta on noin 2 600 jäsenellään Suomen suurin katolinen seurakunta. Sen alueeseen kuuluu koko läntinen Uusimaa. Seurakunnan kirkkoherrana toimii puolalainen Kazimierz Lewandowski Jeesuksen pyhän sydämen pappien veljeskunnasta.

Seurakunnan kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Meilahdessa sijaitseva, arkkitehti Kaj Saleniuksen suunnittelema Pyhän Marian kirkko on vihitty käyttöön 6. joulukuuta 1954. Kirkossa on istumapaikat 150:lle ja tilaa kaikkiaan 300 henkilölle. Kirkon kuorin oikealla puolella on kuvattu Neitsyt Marian taivaaseenottaminen, ja vasemmalla puolella hänet on kuvattu taivaassa uutena Eevana. Kuorin takana alttariseinällä sijaitsee luonnonkivimosaiikki, joka esittää ristiinnaulittua Jeesusta neljän evankelistan symbolien ympäröimänä. Pyhän Marian kirkossa on Pyhän Marian patsas. Kirkon sisäänkäynnin luona on maalaus Pyhästä Kristoforoksesta. Kirkon alttariin on sijoitettu Pyhän Birgitan ja tämän tyttären, Pyhän Katariinan, reliikkejä.

Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunta (Turku)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin seurakunta perustettiin vuonna 1926, ja nykyään siihen kuuluu noin 1 200 jäsentä. Seurakunnan erityistehtäviin kuuluu huolehtia Suomen ainoasta katolisesta hautausmaasta, joka sijaitsee Turussa. Seurakunnan kirkkoherrana toimii Jeesuksen Pyhän sydämen pappien veljeskuntaan kuuluva, puolalaissyntyinen isä Peter (Piotr) Gebara.

Seurakunnan kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin kirkko on valmistunut vuonna 1966. Kirkon yhteydessä toimii myös Turun birgittalaisluostari.

Pyhän ristin seurakunta (Tampere)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän ristin seurakunta perustettiin vuonna 1957. Seurakunnan kirkko sijaitsee Amurin kaupunginosassa, ja sen yhteydessä toimii englanninkielinen päiväkoti. Seurakunnan alueeseen kuuluu Tampereen lähikuntien lisäksi Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa sekä osia Pohjois-Pohjanmaasta. Seurakunnan kirkkoherrana toimii Jeesuksen Pyhän sydämen pappien veljeskuntaan kuuluva puolalainen Zenon Strykowski. Vuonna 2012 vihittiin Vaasassa uusi katolinen kappeli.

Pyhän Olavin seurakunta (Jyväskylä)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyväskylän seurakunta perustettiin vuonna 1949. Se on toimialueeltaan Suomen laajin seurakunta, joskaan se ei ole jäsenmäärältään kovin suuri. Seurakunnan kirkkoherrana toimii puolalaissyntyinen Krystian Kalinowski.

Seurakunnan kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Olavin kirkko on valmistunut vuonna 1962.

Pyhän Ursulan seurakunta (Kouvola)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Ursulan seurakunta perustettiin kappeliseurakunnaksi vuonna 1985. Sen tämän hetkinen jäsenmäärä on noin 380 henkeä.[5] Kirkkoherrana toimii puolalainen Stan Szymajda.[6] Seurakunnalle valmistui Pyhän Ursulan kirkko vuonna 1993.

Nasaretin pyhän perheen seurakunta (Oulu)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ouluun perustettiin katolinen seurakunta vuonna 1992 ja se kattaa koko suurimman osan Pohjois-Pohjanmaata ja Lapin lääniä.[7] Oulun seurakunnan syntyminen oli neokatekumenaalien aikaansaannosta, koska vuonna 1986 paavi lähetti muutamia neokatekumenaaliperheitä lähetystyöhön ympäri maailmaa alueilla joilla katolisia oli vielä vähän. Eräs näistä italialaisista perheistä asettui Ouluun. Myöhemmin perheitä saapui lisää ja kaupunkiin täytyi perustaa oma katolinen kirkko.[8]

Seurakunnan kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavi Johannes Paavali II siunasi kirkon peruskiven vuonna 1989 ja lahjoitti kirkolle alttarimaalauksen, joka esittää Mustaa Madonnaa. Ympäri maailmaa sijaitsevien Neokatekumenaaliyhteisöjen tukemana kirkko valmistui vuonna 1991.[8]

Kirkon erikoisuutena on kasteallas, jossa voi suorittaa upotus- ja valelukasteita. Kirkko on lisäksi koristeltu erittäin kauniilla ortodoksi-ikoni tyylisillä maalauksilla ja se poikkeaa sekä arkkitehtuuriltaan että sisustusratkaisuiltaan huomattavan paljon Suomen muista katolisista kirkoista.

Katolisen kirkon erityispiirteitä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa katolinen kirkko on erittäin kansainvälinen, ja sen vuoksi seurakunnissa vietetään ainakin silloin tällöin messua eri kielillä. Suomalainen papisto on reformaation jälkeen ollut hyvin kansainvälistä: aikaisemmin suurin osa liettualaisia, sittemmin hollantilaisia. Siitä lähtien kun Suomessa on ollut reformaation jälkeen katolinen piispa, on hän ollut ulkomaalainen. Suomalaiset näkisivät kuitenkin mielellään suomalaissyntyisiä miehiä piispoina ja kirkkoherroina, mutta heitä ole juurikaan ollut tarjolla. Neljä reformaation jälkeistä piispaa ovat joutuneet kamppailemaan ankarasti saadakseen hiippakuntalaisten luottamuksen, kunnes vihdoin 2009 valittiin suomalaissyntyinen piispa.[2]

Katolilaisten määrä on ollut merkittävässä kasvussa 1970-luvun jälkeen niin maahanmuuttajien kuin katoliseen kirkkoon liittyvienkin vuoksi. Kirkon jäsenmäärä oli 1970-luvulla hieman alle 3 000 henkeä, mutta vuonna 2009 se oli jo lähemmäs 11 000. Joka vuosi kirkkoon liittyy kymmeniä aikuisia.

Suomessa katolisella kirkolla on ollut poikkeuksellisen vahva ekumeeninen ote. Tilannetta on aivan viime aikoina heikentänyt Pyhän Henrikin katedraalin pääalttariin sijoitettua pyhän Henrikin reliikkiä koskeva kiistamilloin?. Katolinen kirkko on Suomessa jäsenenä Suomen ekumeenisessa neuvostossa, vaikka katolinen kirkko ei maailmanlaajuisesti ole Kirkkojen maailmanneuvoston jäsen.

Valtion tukea kirkko sai vuoden 2009 tasolla nelisen euroa jäsentä kohti.[9]

Helsingin katoliset piispat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen vuotta 1955 Suomi oli niin kutsuttu apostolinen vikaarikunta, jota hoiti apostolinen vikaari. Tämä vikaari ei ollut Helsingin piispa, vaan jonkin toisen alueen titulaaripiispa.

Apostoliset vikaarit 1923–1955[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin piispat 1955–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa toimivia sääntökuntia ja muita kirkollisia todellisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tietoja katolisesta kirkosta Suomessa: http://katolinen.net/?page_id=390 25.01.2010
  2. a b c Kalevi Vuorela: Vuosi vuodelta: Katolisen kirkon vaiheita Suomessa reformaation jälkeen, Katolisen kirkon tiedotuskeskus 2005, Helsinki, ISBN 9529627351, s. 53.
  3. Hiippakuntalehti Fides 08/2009, s. 3
  4. Suomen katoliselle kirkolle suomalainen piispa Hs.fi. Viitattu 16.6.2009.
  5. Pyhän Ursulan seurakunnan historiaa:http://www.sci.fi/%7Estan/kirkko.htm 18.7.2006
  6. Pyhän Ursulan seurakunnan kirkkoherra: http://www.sci.fi/~stan/isastan.htm 18.7.2006
  7. Nasaretin pyhän perheen seurakunnan esittely: http://perhe.catholic.fi 18.7.2006
  8. a b Nasaretin pyhän perheen seurakunnan historia: http://perhe.catholic.fi/historia.htm 18.7.2006
  9. Ei ökyilyä. Ilta-Sanomat, 2009, nro 15.8., s. 29.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Katolisen kirkon katekismus. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus, 2005. ISBN 952-9627-37-8.
  • Kecskeméti, Outi & Luoma, Tuula & Koho, Kaarina: Valikoima Suomessa julkaistua katolista kirjallisuutta. 2. uudistettu painos. Collectanea catholica 5. Helsinki: Studium Catholicum: Katekeettinen keskus, 2004. ISBN 951-98312-1-5.
  • Vuorela, Kalevi: Finlandia catholica: Katolinen kirkko Suomessa 1700-luvulta 1980-luvulle. Helsinki: Studium catholicum, 1989. ISBN 952-90-0974-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]