Piispainkokous
Piispainkokous on kristillisen kirkon piispojen alueellinen tai kattavaksi tarkoitettu kokous. Sillä voi olla neuvotteleva tai kirkon uskosta ja muista hengellisistä asioista päättävä luonne.
Kirkon historiassa piispainkokouksia on yleensä kutsuttu kirkolliskokoukseksi. Kirkon uskon ilmaisun kannalta erityisen tärkeitä piispainkokouksia ovat olleet ekumeeniset kirkolliskokoukset.
Suomen ortodoksinen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Suomen ortodoksisen kirkon piispojen piispainkokous
Suomen evankelis-luterilainen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa piispainkokouksen jäseniä ovat hiippakuntien piispat, kustakin hiippakunnasta yksi tuomiokapitulin lähettämä asessori ja kenttäpiispa.
Piispainkokouksen tehtävänä on
- käsitellä kirkon uskoa, julistusta ja työtä sekä hiippakuntien hallintoa ja hoitoa koskevia asioita
- tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja kirkolliskokoukselle ja kirkkohallitukselle
Lisäksi piispainkokous hyväksyy hengellisten virkojen kelpoisuusehdot ja antaa määräyksiä pastoraalitutkinnosta ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnosta.
Kirkkojärjestyksen 21 luvun 1 § mukaan Piispainkokouksen puheenjohtajana on arkkipiispa tai, jos hän on estynyt, virassa vanhin läsnä olevista piispoista. Piispainkokous kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. 2 § mukaan aloiteoikeus piispainkokouksessa on piispainkokouksen jäsenillä, kirkolliskokouksella, tuomiokapituleilla, kirkkohallituksella ja kirkolliskokouksen sen yhteyteen perustamilla toimielimillä sekä kirkon työmarkkinalaitoksella.[1]
Piispainkokouksen työjärjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkkojärjestyksen 21 luvun 2 § mukaan piispainkokous vahvistaa itselleen työjärjestyksen.[1] Tampereella 14.–15.9.2010 kokoontunut piispainkokous hyväksyi oman työjärjestyksensä muutoksen. Uuden työjärjestyksen mukaan piispainkokouksen istunnossa päätökset tehdään piispainkokouksen sihteerin ja apulaissihteerin esittelystä. Sihteereiden lisäksi valmistelua voivat hoitaa piispainkokouksen jäsen, kirkkohallituksen viranhaltija tai piispainkokouksen asettama työryhmä. Aiemmin esittelyistä on vastannut kokouksen jäsenistä koottu valmistusvaliokunta. Piispainkokoukseen osallistuu jatkossa myös kirkkohallituksen nimeämä lakimies. Uusi piispainkokouksen työjärjestys astuu voimaan 1.3.2011.[2]
Piispainkokouksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen evankelis-luterilainen kirkko sai oman keskushallinnon 1869, kun Schaumanin kirkkolaissa perustettiin kirkolliskokous. Kirkossa oli kolme piispaa, jotka pitivät epävirallisia neuvotteluja. Piispainkokous perustettiin vuonna 1908. Se oli käytännössä piispojen ja tuomiokapitulien neuvotteluelin, mutta muun keskushallinnon puuttuessa se sai myös monia valmistelutehtäviä, ennen kaikkea suhteessa kirkolliskokoukseen.
Vuonna 1944 perustettiin laajennettu piispainkokous. Samaan aikaan perustettiin myös kirkkohallitus. Laajennetun piispainkokouksen tehtävänä oli johtaa kirkon toimintaa kirkolliskokousten välillä, joka kokoontui tällöin viiden vuoden välein. Laajennettu piispainkokous lakkautettiin 1974.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kirkolliskokous: Kirkkojärjestys 8.11.1991/1055 v. 1993 www.finlex.fi. Arkistoitu 7.2.2007. Viitattu 19.9.2010.
- ↑ Piispainkokous parantaa mahdollisuuksiaan ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin Kirkon tiedotuskeskus. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 19.9.2010.