Terijoki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Terijoki
Lakkautettu kunta – luovutettu Neuvostoliitolle
Terijoki location map.PNG

sijainti

Lääni Viipurin lääni
Maakunta Karjalan historiallinen maakunta
Kihlakunta Rajajoen kihlakunta
Perustettu 1911
– emäpitäjä Kivennapa
Lakkautettu 1948
(luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Pinta-ala 122,42 km²  [1]
(12.3.1940)
– maa 121,92 km²
– sisävesi 0,50 km²
Väkiluku 7 913  [2]
(31.12.1939)
väestötiheys 64,9 as/km²
Terijoen epävirallinen perinnevaakuna. Vaakuna on otettu käyttöön kunnan lakkauttamisen jälkeen vuonna 1956. Sen suunnitteli Heikki Toivola.[3]
Terijoki
Zelenogorsk
Terijoen vaakuna Terijoen kaupungin sijainti Pietarin kaupunkialueella
vaakuna sijainti
Sijainti 60°12′N, 29°42′E
Valtio Venäjän lippu Venäjä
Osa Pietari (kaupunki)
Perustamisvuosi 1946
Väkiluku 12 074 (2002)
Pinta-ala km²
Väestötiheys as./km²



Satama Terijoella
Terijoen luterilainen kirkko (2009)
Terijoen ortodoksikirkko (1915)

Terijoki (ven. Зеленогорск, Zelenogorsk) on Suomen entinen kunta Karjalankannaksella luovutetussa Karjalassa ja nykyisin Pietarin Kurortin piiriin kuuluva kaupunki Venäjällä. Nykyinen Terijoen kaupunki käsittää vain entisen kunnan keskustaajaman. Terijoki sijaitsee Suomenlahden rannalla noin 50 kilometriä Pietarin keskustasta luoteeseen.

Terijoen kunta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terijoki erotettiin Kivennavasta itsenäiseksi kunnaksi 1911. Se kuului Rajajoen kihlakuntaan ja Viipurin lääniin. Aluksi kuntaan kuuluivat vain Terijoen ja Kellomäen kylät, myöhemmin aluetta laajennettiin sekä Kivennapaan että Uuteenkirkkoon kuuluneilla alueilla. Viimeisenä aluelaajennuksena oli Haukijärven valtionmaan liittäminen vuonna 1936.

Terijoen kyliä olivat Haapala, Kellomäki, Keskikylä (Rällälä), Koivikko, Kuokkala, Käkösenpää, Luutahäntä, Ollila, Ollinpää, Puhtula, Rajajoki, Tulokas ja Tyrisevä.

Nykyään Terijoen entisen kunnan alue kuuluu Pietarin kaupungin alueeseen kuuluvaan Kurortin piiriin, jossa sen alue jakaantuu Terijoen kaupungin sekä Kuokkalan, Kellomäen, Ollilan ja Tyrisevän kunnallishallintoalueiden kesken. Alueelle on noussut viime aikoina runsaasti venäläisten uusrikkaiden omakotitaloasutusta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallisesti Terijoki on kuulunut Venäjän keisarikuntaan 1721–1812 osana Vanhaa Suomea ja sen jälkeen Suomen suuriruhtinaskuntaan 1812–1917 ja vuodet 19171940 itsenäiseen Suomeen. Terijoki on ollut suosittu lomakohde pietarilaisten keskuudessa jo vuodesta 1870, jolloin Pietarin–Viipurin rautatie valmistui, ja sinne kehittyi rikas pietarilaisten huvilayhdyskunta. Itsenäisyyden aikanakin paikkakunnan hiekkarannoille tultiin lomalle kaukaakin sisämaasta. Terijokea kutsuttiin "Suomen Rivieraksi".

Suomen sisällissodan tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan varsinaiset sotatoimet päättyivät Terijoen valtaukseen 24. huhtikuuta 1918. Heti taajaman valtauksen jälkeen valkoiset aloittivat järjestelmälliset häätötoimenpiteet venäläisväestöä kohtaan. Saksalaiset nimittivät Terijoen komendantiksi everstiluutnantti Georg Elfvengrenin, joka valitsi väliaikaiseksi poliisipäälliköksi kirjailija Mikko Uotisen. Valtausta seuranneina päivinä venäläisiä teloitettiin varovaisen arvion mukaan 100-150, mahdollisesti jopa yli 200 henkeä.[4] Terijoella ja naapurikunnissa on mahdollisesti teloitettu jopa yli 400 ihmistä.[5]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitto valtasi Terijoen talvisodassa ja se luovutettiin Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa 1940. 1. joulukuuta 1939 Terijoella perustettiin suomalaiskommunistien johtama nukkevaltio nimeltä Suomen Kansanvaltainen Tasavalta, jonka hallituksen puheenjohtajana ja ulkoasiainministerinä toimi Otto Wille Kuusinen. Kyseinen johtoelin tunnetaan paremmin nimellä Terijoen hallitus, ja sotien jälkeen Terijoki onkin pysynyt ihmisten mielissä nimenomaan tästä yhteydestä johtuen.

Terijoen väestö sijoitettiin jatkosodan jälkeen Tuusulaan Uudellemaalle. [6]

Neuvostoliiton ja Venäjän aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terijoki sai kaupunkistatuksen vuonna 1946 ja uuden venäläisen nimen Zelenogorsk 1948. Vuonna 1989 perustettiin Leningradin alueen Terijoen piiri, johon sisältyi rantapaikkakuntia Kuokkalasta alkaen länteen. Tämä piiri yhdistettiin Pietarin kaupungin Kurortin piiriin 1994. Terijoki sai piirin sisällä itsenäisen kaupungin statuksen 1997.lähde?

Merkittäviä rakennuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilainen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Terijoen kirkko

Arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema Terijoen kirkko valmistui vuonna 1908. Toisen maailmansodan jälkeen kirkko muutettiin elokuvatetatteriksi, jollaisena se toimi 1990-luvulle saakka. Tällöin kirkko luovutettiin takaisin alkuperäiseen käyttöönsä, nyt Inkerin kirkolle, joka aloitti rakennuksen kunnostustyöt vuonna 2000. Rakennus saneerattiin perusteellisesti, ja myös sodan jälkeen purettu kellotorni rakennettiin kunnostuksen aikana uudelleen. Korjaustöiden päärahoittajina olivat suomalaiset Hämeenlinnan rovastikunnan seurakunnat ja Järvenpään seurakunta. Järvenpää osallistui koska juuri sen alueelle oli sijoitettu entiset terijokelaiset vuonna 1940. [7]

Ortodoksinen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terijoen vuonna 1914 valmistunut ortodoksinen kirkko on Pohjoismaiden suurin ortodoksikirkko, kolmealttarinen. Pääalttari on pyhitetty Jumalansynnyttäjän Kasanilaiselle ikonille. Kirkon vihki arkkipiispa Sergij. Se ehti toimia kirkkona ensi vaiheessa neljännesvuosisadan, kunnes se jouduttiin hylkäämään joulukuussa 1939, kun paikkakunta evakuoitiin talvisodan hyökkäyksen tieltä. Kirkon kellotorni räjäytettiin nurin viime hetkellä ennen suomalaisten vetäytymistä, ettei se toimisi vihollisen tykistön tähystyspaikkana. Terijoen ortodoksinen kirkkoherra rovasti Mikael Orfinskij yhdessä seurakuntalaisten kanssa pelasti tuolloin huomattavan osan kirkon arvokkaasta esineistöstä. Evakuoitu seurakunta rakennutti sotien jälkeen itselleen Järvenpäähän puisen väliaikaiskirkon vuonna 1948.

Sodan jälkeen Neuvostoliitossa Terijoen vaurioitunutta ortodoksista kirkkoa käytettiin perunavarastona aina vuoteen 1977 asti, jolloin se luovutettiin Moskovan patriarkaatille. Korjaustyöt alkoivat heti ja kirkko saatiin hengelliseen käyttöön vuonna 1988.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen tilastollinen vuosikirja 1940 (PDF) (sivut 2–3, taulukko 3. Suomesta Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitolle Moskovan rauhassa maalisk. 12 p:nä 1940 luovutettujen alueiden sekä vuokra-alueen pinta-ala) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
  2. Väestösuhteet vuonna 1939 (PDF) (Laskettu väkiluku seurakunnankirjojen ja siviilirekisterin mukaan, kunnittain) Suomen virallinen tilasto VI: Väestötilastoa 93. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
  3. [1]
  4. Venäläissurmat s.196
  5. Venäläissurmat s.200
  6. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 129. Helsinki: Otava, 1950.
  7. Hämeen sanomat 21.04.2008

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]