Palmusunnuntai

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kristuksen saapuminen Jerusalemiin, mosaiikki Cappella Palatinassa Palermossa (peräisin Bysantista, lahjoittanut gift of Roger II n. 1150).

Palmusunnuntai on kristillisen kirkkovuoden juhla, joka on viikkoa ennen pääsiäissunnuntaita. Palmusunnuntain ajankohta vaihtelee vuosittain, sillä pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai ja palmusunnuntai viikkoa ennen sitä.[1] Palmusunnuntai aloittaa niin sanotun hiljaisen viikon, jolloin muistellaan Jeesuksen kärsimyksiä. Vuonna 2012 palmusunnuntai on 1. huhtikuuta.

Palmusunnuntaita vietetään sen tapauksen muistoksi, kun Jeesus saapui aasilla ratsastaen Jerusalemiin. Tapauksesta kerrotaan kaikissa evankeliumeissa (Matt. 21:1-11, Mark. 11:1-10, Luuk. 19:29-40, Joh. 12:12-19). Palmusunnuntai on saanut nimensä palmunlehvistä, joita kansa levitti vaatteiden ohella Jeesuksen eteen. Ihmiset huusivat ja lauloivat ”Hoosianna”. Hoosianna on suoraan käännettynä ”oi, auta”, ”oi, pelasta”, mutta ajanlaskun alun aikoihin sitä käytettiin riemuhuutona.

Pohjoisessa ainoa elävä oksa pääsiäisen aikaan on paju, ja päivä tunnetaan myös virpa- tai virpomasunnuntain nimellä.[2] Vanhastaan Karjalassa, nykyisin yleisesti koko Suomessa päivän perinteisiin kuuluu virpominen.

[muokkaa] Lähteet

  1. Ajasto.fi (viitattu 20.3.2008)
  2. SKS vuotuisjuhlat:Pääsiäinen viitattu 20.3.2008

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä