Kristinuskon historia Suomessa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Robert Wilhelm Ekman, Piispa Henrik kastaa ensimmäisiä suomalaisia Kupittaan lähteellä, 1850-luku. Maalaus pohjautuu perimätietoon, jolla tuskin on historiallista todellisuuspohjaa.[1]
Turun tuomiokirkko on Suomen ensimmäisiä kirkkorakennuksia ja sitä pidetään maan kansallispyhäkkönä.

Kristinuskon historia Suomessa ulottuu ristiretkiajalta nykypäivään. Ensimmäiset kristilliset vaikutukset saapuivat Suomeen viikinkiaikana pääosin idästä. Kirjallisia lähteitä suomalaisten varhaisimmista kosketuksista läntiseen katolilaisuuteen ei ole juurikaan säilynyt,[2] ja historioitsijat ovat myöhemmin kyseenalaistaneet varhaiset tarinat katolilaisuuden leviämisestä Suomeen. Esimerkiksi piispa Henrikin Suomeen suuntautuneen ristiretken todenperäisyydestä kiistellään tutkijoiden keskuudessa.[3]

Ensimmäiset kosketukset kristinuskoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinuskon uskotaan saapuneen Suomeen kahdelta suunnalta: Skandinaviasta lännestä ja Venäjältä idästä kauppiaiden ja lähetyssaarnaajien mukana.[4] Hautalöydöistä kristillisiä esineitä, kuten krusifikseja, on löytynyt ainakin 900-luvulta lähtien.[5] Kiovan Venäjää hallineen Vladimir Suuren tiedetään ottaneen kasteen vuonna 988, mikä nopeutti huomattavasti kristinuskon leviämistä idässä.[2] Ruotsin Birkassa taas on nykytietojen perusteella ollut kristittyjä 800-luvulta lähtien.[2] Ajatusta, jonka mukaan Suomen varhaisimmat kosketukset kristinuskon kanssa saapuivat idästä, tukee se, että useat keskeiset kristilliset sanat ovat tulleet suomen kieleen muinaisvenäjästä. Näitä sanoja ovat esimerkiksi pappi, pakana, suntio, risti ja Raamattu.[2]

Adam Bremeniläisen kirjoittamaa Hampurin-Bremenin arkkipiispojen kronikkaa noin vuodelta 1075 pidetään vanhimpana mahdollisena lähteenä kristillisen kirkon toiminnasta Suomessa.[2] Siinä mainitaan Birkan piispa Hiltinus, joka olisi kronikkaan myöhemmin tehdyn lisäyksen mukaan ollut ”Itämeren saarten piispa”.[6][2] Tämän on tulkittu merkinneen, että piispa Hiltinuksen tehtävänä oli myös vastata Itämeren itäpuolella asuvista kristityistä ja levittää kristinuskoa heidän pariinsa.[2][7] Mitään konkreettisia todisteita Hiltinuksen toiminnasta tai ”Itämeren saarten” ulottumisesta Suomeen ei kuitenkaan ole.

On esitetty, että Ahvenanmaan alue, Vakka-Suomi ja Satakunta olisivat olleet poliittisessa yhteydessä joko liiton tai riippuvuuden kautta Ruotsiin, mikä edesauttoi läntisen kristinuskon siirtymistä Suomeen.[2] Arkeologisia todisteita ovat muun muassa erilaiset hautalöydöt, joiden perusteella näillä alueilla olisi alettu käyttää kristillistä (esineetöntä) hautaustapaa noin 1000-luvulla.[2] Samaten tunnetaan mahdollisesti vuoden 1120 tietämiltä peräisin oleva ns. Firenzen muistiinpano, jossa Viroksi ja Lounais-Suomeksi tulkitut alueet (Hestia ja Findia) on merkitty Ruotsin maakunniksi.[2][8] Hestia ja Findia on myös selitetty Ruotsin Gästriklandiksi ja Finnvedeniksi.[9]

Vuodelta 1171 tunnetaan myös paavi Aleksanteri III:n aikana laadittu paavin kirje, jossa käsitellään suomalaisten suhtautumista kristinuskoon. Kirjeessä muun muassa todetaan:

»Ylen raskas ja vaikea valitus on esitetty apostoliselle istuimelle siitä, että suomalaiset aina, kun heitä uhkaa vihollisten sotajoukko, lupaavat säilyttää kristillisen uskon ja pyytävät hartaasti saarnaajia ja kristillisen lain selittäjiä, mutta sotajoukon vetäydyttyä kieltävät uskon, halveksivat ja ankarasti vainoavat saarnaajia.»
([3])

Kirjeen ilmaisut ovat stereotyypistä kansliakieltä eivätkä sinänsä anna yksityiskohtaista tietoa Suomen oloista. Ilmeistä kuitenkin on, että kirkollisten olojen vakiinnuttaminen oli hidasta ja vaivalloista.

Piispa Henrik[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piispa Henrik Taivassalon kirkon maalauksessa noin vuodelta 1450.

Legendan mukaan englantilaissyntyinen Uppsalan piispa Henrik sekä Ruotsin kuningas Eerik Pyhä tekivät noin vuonna 1155 ristiretken Suomeen. Koska varhaisin tätä retkeä kuvaava lähde, Pyhän Eerikin legenda, on kirjoitettu vasta 1200-luvun lopuilla, ovat monet historioitsijat kyseenalaistaneet koko ristiretken todenperäisyyden.[3] Ristiretkeä kuvaa myös suomalainen kansanruno, Piispa Henrikin surmavirsi, joka kertoo piispa Henrikin kokemasta marttyyrikuolemasta Köyliönjärven jäällä. Tämän kertomuksen vanhin säilynyt käsikirjoitus on peräisin 1600-luvulta.[10]

Nykytutkimuksen valossa ei ole mahdotonta, etteikö Suomeen suuntautuvaa lähetystyötä olisi myös tuettu ruotsalaisilla sotajoukoilla.[3] Toisaalta on myös esitetty, että Ruotsin kuningas Eerik tuskin olisi pystynyt Sverkerin suvun kanssa käymiensä riitojen takia varustamaan kovinkaan suurta ristiretkeä.[11] Samaten on sanottu, että ristiretkestä kertovien lähteiden varsinaisena tehtävänä on ollut pohjustaa kuningas Eerikin ympärille kasattua pyhimyskulttia, eikä toimia historiallisten tapahtumien lähteistönä.[11]

Kristillisyys ei täysin sulkenut tai pyyhkinyt pakanuutta pois. Läpi keskiajan Sisä-Suomessa, pitkälle uudelle ajalle Itä- ja Pohjois-Suomessa, ja 1900-luvulle ja jopa näihin päiviin asti Karjalassa säilyi kristillisyyden rinnalla runsaasti pakanallisia uskomuksia, riittejä, loitsuja ja myyttejä.

Ortodoksisuuden leviäminen Karjalassa ja Itä-Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalaiset liittyivät Novgorodin alaisuuteen ja omaksuivat ortodoksisen uskon. Tämäkin muutos tapahtui hitaasti ja asteittain, ja Karjalassa onkin säilynyt paljon esikristillistä mytologiaa ja perinteitä.

Uskonpuhdistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskonpuhdistus

Nykyiset kirkkokunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kansalliskirkoiksi on laissa määritetty Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko. Nykypäivänä katolinen kirkko toimii Suomessa rekisteröitynä uskonnollisena yhdyskuntana. Suomessa sillä on jäseniä noin 10 000.[12]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gardberg s. 7
  2. a b c d e f g h i j Kristinuskon historia 2000: Kristinusko Suomessa s. 12
  3. a b c d Kristinuskon historia 2000: Kristinusko Suomessa s. 14
  4. Muutosten maailma 5: Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan ISBN 951-0-30652-5. s. 27
  5. Muutosten maailma 5: Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan ISBN 951-0-30652-5. s. 33
  6. Kirkon tiedotuskeskus: Kirkko Suomessa 850 vuotta Viitattu 11. huhtikuuta 2009.
  7. President of the Republic on the 456th Schaffermahlzeit in Bremen, on February 11, 2000 (Viron presidentin Lennart Meren puhe Bremenissä vuonna 2000) Viitattu 11.4.2009. (englanniksi)
  8. Philip Line: Kingship and state formation in Sweden, 1130-1290, s. 423. {{{Julkaisija}}}, 2007. ISBN 9004155783. Teoksen verkkoversio.
  9. Suomen varhaiskeskiajan lähteitä. Historian Ystäväin Liitto 1989
  10. Kristinuskon historia 2000: Kristinusko Suomessa s. 15
  11. a b Gardberg s. 8
  12. Catholic.fi: [http://www.catholic.fi/docw.htm Helsingin katolinen piispa kutsuttu uusiin tehtäviin] Viitattu 11. huhtikuuta 2009. Sitaatti: "Helsingin hiippakunta on tänään noin 10000:n Suomessa asuvan katolilaisen hengellinen koti. Noin puolet sen jäsenistä on suomalaista tai suomenruotsalaista alkuperää, toinen puoli on lähtöisin eri puolilta maailmaa. Hiippakunnan jäsenmäärä kasvaa vuosittain usealla sadalla henkilöllä, pääsääntöisesti kasteiden ja maahanmuuton kautta, tosin kirkkoon myös liittyy vuosittain kymmeniä uusia jäseniä muista kristillisistä kirkoista ja yhteisöistä."