Karjalaiset (kansa)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee erillistä itämerensuomalaisista kansaa. Karjalaisiksi kutsutuista suomalaista on oma artikkeli.
Karjalaiset
Itä-Karjalan lippu, jota käytetään nykyisin karjalaisten tunnuksena.
Itä-Karjalan lippu, jota käytetään nykyisin karjalaisten tunnuksena.
Karjalaisten osuus väestöstä Karjalan tasavallan piireissä.
Merkittävät asuinalueet
Venäjän lippu Venäjä 60 815 [1]
Suomen lippu Suomi
Kielet varsinaiskarjala,
aunuksenkarjala,
lyydi
(nykyään myös venäjä)
Uskonnot ortodoksisuus
Sukulaiskansat itämerensuomalaiset kansat

Karjalaiset (karjalaižet) ovat pääasiassa Venäjällä asuva itämerensuomalainen kansa. Karjalaisiin luetaan vaihteleva joukko Karjalan tasavallassa, muissa Venäjän federaation osissa ja pieneltä osin Suomessa asuvia väestöryhmiä.lähde? Kiistattomimmin karjalaisia ovat varsinaiskarjalan puhujat, joiden pääasiallinen asuinalue on sijainnut Vienan Karjalassa. Aunuksen Karjalan livviläisiä ja lyydiläisiä pidetään usein omaa murrettaan puhuvina karjalaisina, mutta tämä perustuu enemmän hallinnolliseen perinteeseen kuin kyseisen väestön omaan käsitykseen. Joskus heitä pidetäänkin erillisinä itämerensuomalaisina kansallisuuksina, joilla on oma kieli.

Nimeä karjalaiset käytetään myös Suomen karjalaisesta heimosta, joka on osa suomalaista kansaa. Saman nimen käyttäminen kahdesta erillisestä ihmisryhmästä aiheuttaa toistuvasti väärinkäsityksiälähde?.

Karjalaisten kahtiajako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Karjalaisten historia

Rautakautinen muinais-Karjala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalaiset eivät muodostaneet yhtenäistä kansaa tai valtiota, vaan he elivät suhteellisen erillisinä yksikköinä muun muassa Karjalankannaksella, Viipurinlahden ympäristössä sekä Laatokan länsi- ja pohjoisrannalla. Näillä alueilla muotoutui niin sanottu muinaiskarjalan kieli, jonka puhujia siirtyi rautakauden loppuvaiheessa ja keskiajalla myös Savoon, Vienan rannoille ja jopa Pohjois-Pohjanmaalle.

Karjala joutui Novgorodin valtaan ilmeisesti 1280-luvulla, jolloin se muodosti Käkisalmesta (Korelasta) käsin hallitun alueen. Ruotsi valtasi jalansijan Karjalankannakselta vuonna 1293 Viipurin perustamisen myötä.

Karjalan kansa jakaantuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Novgorod luovutti Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savilahden. Karjalan väestö jaettiin Ruotsin ja Novgorodin ja siten katolisen ja ortodoksisen kirkon kesken. Uskonnollinen ero, kulttuuri- ja kauppayhteyksien suuntautuminen sekä muuttoliikkeet johtivat siihen, että Novgorodin puolella muinaiskarjalan kielestä kehittyi vähitellen karjalan kieli eli varsinaiskarjala. Ruotsin Karjalassa puhuttu kieli muodostui läntisten vaikutteiden voimasta ns. viipurinkarjalaksi ja lopulta suomen kielen kaakkoismurteiden ryhmäksi, jota nimitetään myös suomen kielen karjalaismurteiksi.

1600-luvulla Ruotsin alaisuuteen joutui sotien seurauksena ortodoksisia karjalaisia, joita asui silloisen Käkisalmen läänin (muun muassa nykyinen Pohjois-Karjala) alueella. Tätä ortodoksiväestöä pakeni sotien ja uskonnollisen vainon vuoksi muun muassa Tverin alueelle. Ruotsin ja sittemmin itsenäisen Suomen alueelle jäänyt ortodoksiväestö suureksi osaksi siirtyi puhumaan suomea (savoa tai kaakkoismurretta).

Poikkeuksen muodostivat Suomeen kuuluneen niin sanotun Raja-Karjalan asukkaat, jossa asui varsinaiskarjalan etelämurteita tai livviä (aunuksenkarjalaa) puhuvia karjalaisia. Toisen maailmansodan jälkeen alue luovutettiin Neuvostoliitolle. Alueen asukkaat jäivät evakkoina Suomeen, jossa he ja heidän jälkeläisensä suomalaistuivat kieleltään. Suomen nykyisellä alueella Kainuun Suomussalmella, itärajan läheisyydessä, sijaitsee muutamia vienalaiskyliä, joissa asuu vielä joitakin vanhoja karjalankielisiä ihmisiä. Aikaisemmin, 1600-luvulle saakka, nykyisen Pohjois-Karjalan alue oli ollut karjalankielistä seutua. Karjalan kielen harrastus Suomessa on sittemmin vilkastunut karjalaistaustaisten ihmisten keskuudessa ja karjalankielistä kulttuuria on pyritty kehittämään. Karjalan kieltä kunnolla osaavia ihmisiä on Suomessa joitakin tuhansia.

Karjalan kieli on säilynyt nykypäivään myös Venäjälle kuuluvassa Itä-Karjalassa, joskin kielen puhujien määrä on 1900-luvun jälkipuolella romahtanut.

Eri karjalaisryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalaisia naisia Sammatuksessa.
Karjalaisten asuttamia alueita Novgorodin ja Tverin kuvernementeissa. Osa Peter von Köppenin laatimasta kartasta vuodelta 1851.

Karjalaiseen kansaan luetaan laajimmillaan seuraavat ryhmät:

Karjalan kielen kuihtuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1989 kansallisuudeltaan karjalaisiksi ilmoittautuvia henkilöitä oli Venäjän federaatiossa 131 000. Näistä noin puolet puhui äidinkielenään karjalaa. Mahdollisesti luku oli kuitenkin suurempi, koska kaikki karjalaa äidinkielenään puhuvat eivät ehkä uskaltaneet vähemmistövainot muistaessaan kertoa todellista äidinkieltään. Venäjällä myös lyydiläiset tilastoidaan karjalaisiksi. Nykyaikaan tultaessa venäjänkielisten osuus on kasvanut ja uudet sukupolvet ovat lähes poikkeuksetta venäjänkielisiä. Jos sama kehitys jatkuu, on karjalan kieli vaarassa kadota kokonaan jo lähitulevaisuudessa.

Karjalan kielen eri murteiden suhde suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Karjalan kieli

Itämerensuomalainen karjalan kieli on suomen läheisin sukulaiskieli. Suomen kieleen luettavista murteista varsinaiskarjalaa lähimmin muistuttavat sisämaan kaakkoismurteet (karjalaismurteet), joita on puhuttu Saimaan eteläpuolelta Itä-Inkeriin ulottuvalla alueella.

Vienankarjalaa on suomalaisen helppo ymmärtää. Livvi eli aunus sen sijaan tuottaa suuria vaikeuksia. Tverinkarjalaa ymmärtää enää vain paikoin, ja sen nykymuotoa voisikin jo pitää omana kielenään.

Karjalan kielen suuret murre-erot on nähty syyksi sille, ettei sille ole onnistuttu luomaan yhtenäistä kirjakieltä. Osittain tämän takia karjalan kielellä ei ole myöskään virallista asemaa Karjalan tasavallassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Национальный состав населения Российской Федерации Venäjän vuoden 2010 väestönlaskenta. Viitattu 27.11.2012. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]