Saamelainen muinaisusko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Saamelainen muinaisusko tarkoittaa uskontoa, joka vallitsi saamelaisten keskuudessa ennen kristinuskoon kääntymistä, ja jonka piirteitä on myöhemminkin säilynyt kristinuskon rinnalla.

Saamelaisen henkisen kulttuurin historiaa ja perinnettä on ollut vaikeaa tutkia, sillä saamelaisten uskomusmaailma koki kristillisen käännytystyön seurauksena lähes väkivaltaisen muutoksen 1600- ja 1700-luvuilla. Tämän vuoksi vanhat symbolit ja tavat ovat joiltain osin tutkijoille edelleen arvoitus. Esimerkiksi noitarumpujen kalvoille piirrettyjen merkkien tulkinta varmuudella on lähes mahdotonta.

Saamelaisen muinaisuskon pääpiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelaisen pyyntikansan alkuperäinen todellisuuskäsitys heijasteli sopeutumista arktiseen elämään ja ympäristöön. Pyyntikansan pääelinkeinoina oli riistanpyynti, kalastus ja luonnon tarjoamien erilaisten marjojen ja kasvien keruu. Saamelaisten alkuperäisessä uskomusmaailmassa maailma näyttäytyi paikkana, jossa kaikella elollisella oli sielu. Vuoria ja tuntureita, samoin kuin vesistöjä palvottiin ja niille uhrattiin. Palvonnalla ja uhreilla toivottiin niiltä vastavuoroisesti suopeutta erämaan asukkaille. Luonnossa liikkui paljon jumalia, joilla kullakin oli oma alueensa hallittavanaan. Pyyntikulttuurilla elävien saamelaisten uskomusmaailmassa merkittävällä sijalla oli myös usko eläinten herraan ja siihen että yksi heitä tuntui hallitsevan muuta eläinkuntaa tai jopa koko kaikkeutta. Erittäin merkittävällä sijalla oli karhun palvonta. Palvontamenoissa myös noituudella oli oma sijansa saamelaisessa uskomusmaailmassa. Monenlaiset noitakonstit olivatkin osa saamelaisten jokapäiväistä elämää.

Liikkuvan elämäntavan vuoksi jumalat ja pyhäköt olivat kooltaan sellaisia, että ne voitiin kuljettaa mukana ahkiossa paikasta toiseen. Vuotuisten muuttoreittien varrelle muodostui myös pyhiä paikkoja kuten esimerkiksi erilaisia uhripaikkoja. Monia haltijoita tunnettiin, mutta nämä eivät olleet jumalia. Raja jumaluuden ja haltijuuden välillä ei kuitenkaan välttämättä ollut kovin selvä.

Uskonnonharjoittaminen ilmeni esi-isien kunnioittamisena ja seidan palvontana. Usko oli kohtalouskoista: kohtalo oli ennalta määrätty.

Šamanismilla oli erittäin tärkeä rooli saamelaisessa muinaisuskossa. Noitarumpua ja kärpässientä käytettiin apukeinoina, kun šamaani halusi vajota transsiin.

Poropaimentolaisuuden vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelaisessa pyyntikulttuurissa merkittävällä sijalla olleen karhun aseman peri myöhemmin poro siirryttäessä poronhoitokulttuuriin. Samalla myös elämäntapa ja uskonto saivat uusia piirteitä, vaikka myös kalastus ja metsästys säilyttivät asemiaan. Poropaimentolaisuuden myötä uskomusmaailmaan ilmestyi uusia ilmiötä kuten elinkeino- ja palvontareviirien synty, isäntä- ja emäntähaltijat sekä säänjumalat ja -haltijat. Vähitellen uskonto alkoi saada myös kiinteämpiä muotoja kun esimerkiksi jutamis-, rykimis- ja vasomispaikat vakiintuivat. Lapinmaahan muodostui laaja reittijumalten ja pyhäkköjen verkosto, joka säilyi osittain käytössä silloinkin kun porokyläelämä vakiintui paikoilleen.

Käännytys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1600- ja 1700-luvuilla saamelainen uskomusmaailma joutui murrokseen kristillisen käännytystyön kohdistuessa Lapin asukkaisiin. Käännytystyön luonteeseen näyttää kuuluneen pyrkimys saamelaisen uskomusmaailman täydelliseen tuhoamiseen. Paitsi kiinteästi saamelaiseen uskomusmaailmaan liittyvät perinteet, kirkko pyrki lakkauttamaan myös kaikki muut pakanuudesta kielivät tavat kuten esimerkiksi joikaamisen. Tiedot käännytystyön nopeudesta, kulusta ja onnistumisesta ovat kuitenkin ristiriitaisia. Pohjoisessa työskentelevät papit antoivat ymmärtää käännytystyön sujuneen hyvin, sillä palkkana saattoi olla siirto takaisin eteläisempiin seurakuntiin. Esimerkiksi 1670-lukua on pidetty tavallisesti vuosikymmenenä jolloin Tornion- ja Kemin-Lappi olisi käännytetty. Kuitenkinkin myöhemmät tarkastusmatkat osoittivat käännytystyön olleen pelkkä tyhjä sana ilman sen syvällisempää merkitystä. Myös muualla pakanuuden jäljet näkyivät edelleen 1700-luvulla. Toisin sanoen saamelainen uskomusmaailma säilyi pitkään piilossa kristinuskon alla.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kylli, Ritva: Saamelaisten kaksi kääntymystä: Uskonnon muuttuminen Utsjoen ja Enontekiön lapinmailla 1602–1905. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2012. ISBN 978-952-222-349-4.
  • Laestadius, Lars Levi: Lappalaisten mytologian katkelmia. (Fragmenter i lappska mythologin, kirjoitettu 1840–45.) Suomentanut Risto Pulkkinen. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2011. ISBN 978-952-222-257-2.
  • Lehtola, Veli-Pekka: Saamelaiset: Historia, yhteiskunta, taide. Inari: Kustannus-Puntsi, 1997. ISBN 951-97541-2-1.
  • Pentikäinen, Juha: Saamelaiset: Pohjoisen kansan mytologia. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1995. ISBN 951-717-826-3.
  • Siikala, Anna-Leena: Uralilainen ja saamelainen mytologia. Teoksessa Fogelberg, Paul (toim.): Pohjan poluilla: Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan. Helsinki: Suomen tiedeseura, 1999. ISBN 951-653-294-2.
  • Äikäs, Tiina: Rantakiviltä tuntureille: Pyhät paikat saamelaisten rituaalisessa maisemassa. Väitöskirja: Oulun yliopisto. Rovaniemi: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2007. ISBN 978-952-9888-45-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]