Saksa

Saksa (saks. Deutschland) eli Saksan liittotasavalta (saks. Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan väkirikkain valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan valtiomuoto on liittotasavalta ja se koostuu kuudestatoista osavaltiosta (Länder). Maan pääkaupunki ja samalla väkirikkain kaupunki on 3,4 miljoonan asukkaan Berliini. Saksalla on yhdeksän naapurimaata: Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä. Sekä Saksan väestö että kansantalous ovat jäsenmaista suurimmat. Lisäksi Saksa on yksi johtavista maista useilla tieteenaloilla ja kolmanneksi suurin kirjojen julkaisija.

[muokkaa] Nimi

Suomen sana Saksa on peräisin Pohjois-Saksan alueella asuneesta saksien heimosta, joka keskiajalla tunnettiin Itämeren alueella paremmin kuin muut saksalaiset ryhmät.

Saksan omakielinen nimi Deutschland palautuu muinaisyläsaksalaiseen kansankieltä (latinan sijaan) puhuviin viittaavaan sanaan diutisc.^[2] Saksan latinalainen nimi Germania (johon muun muassa englannin Germany pohjautuu) palautuu antiikin germaaneihin. Vastaavasti ranskassa ja espanjassa käytetyt nimet (Allemagne, Alemania) perustuvat alemanneihin. Slaavilaisten kielten ja unkarin nimitykset (немец, nemec, nimet yms.) ovat alkuaan merkinneet mykkää tai kielitaidotonta eli vieraan kielen puhujaa.

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Saksan historia

Saksa lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojanpojat Lothar I ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä muodostettiin vuonna 966 Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunta ei ollut kovin yhtenäisesti hallittu valtio, vaan se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle.

Varsinkin kolmikymmenvuotisen sodan ja sen lopettaneen Westfalenin rauhansopimuksen (1648) jälkeen Saksa oli valtiollisesti hajanainen. Virallisesti keisarikunta oli yhä olemassa, mutta käytännössä siihen kuuluneet ruhtinaskunnat olivat tämän jälkeen lähes täysin itsenäisiä valtioita. Keisarilla ei ollut käytännössä mitään valtaa muualla kuin Itävallassa, jonka hallitsija hän samalla oli. Muista Saksaan kuuluneista ruhtinaskunnista mahtavimmaksi nousi pian Brandenburgin vaaliruhtinaskunta, joka vuonna 1701 muutettiin Preussin kuningaskunnaksi. Kuitenkin sekä Itävallan että Preussin alueista vain osa luettiin myös keisarikuntaan kuuluviksi.

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, jota myöhemmin on kutsuttu myös "ensimmäiseksi valtakunnaksi", hajosi lopullisesti Napoleonin aikana, vuonna 1806, jolloin sen keisari luopui Saksan keisarin asemasta, mutta pysyi Itävallan keisarina. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. Preussin ja Itävallan välisen sodan 1866 jälkeen perustettiin Preussin johdolla Pohjois-Saksan liitto (saks. Norddeutscher Bund), jonka kasleriksi 1867 nimitettiin Otto von Bismack. Saksan yhdistyminen alkoi.

18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles'ssa Ranskan tappion jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Keväällä 1871 nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi Otto von Bismarck. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918 asti, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta).

Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun vuonna 1932 Adolf Hitlerin NSDAP-puolue sai vaalivoiton ja otti vuonna 1933 vallan kieltäen muut puolueet. Saksasta tuli kansallissosialistinen. Vuonna 1939 Saksa hyökkäsi ilman sodanjulistusta Puolaan ja aloitti siten toisen maailmansodan. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui ehdoitta.

Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR, puhekielessä Suomessa usein Itä-Saksa) ja Yhdysvaltain, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD, puhekielessä Suomessa usein Länsi-Saksa).

Saksa yhdistyi jälleen vuonna 1990 Saksan demokraattisen tasavallan lakatessa olemasta ja siitä muodostettujen uusien osavaltioiden liittyessä Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan yhteisöön.

[muokkaa] Saksan historia -artikkelit

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)
Saksan liitto (1815–1866)
Saksan keisarikunta (1871–1918)
Weimarin tasavalta (1919–1933)
Kansallissosialistinen Saksa (1933–1945)
Saksan liittotasavalta (1949–1990)
Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990)
Saksojen yhdistyminen (1990)

[muokkaa] Politiikka

Liittokanslerin virasto Berliinissä.

Saksa on liittovaltio. Se koostuu kuudestatoista laajaa itsenäistä päätösvaltaa käyttävästä osavaltiosta.

Muodollinen valtionpäämies on liittopresidentti. Liittopresidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita liittopresidentti viiden vuoden välein.

Saksan parlamentti eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 alkaen valtiopäivätalossa Berliinissä. Sitä ennen parlamentti sijaitsi viiden vuosikymmenen ajan Bonnissa. Edustajat valitaan neljän vuoden välein. Puolet edustajista valitaan tietyistä vaalipiireistä, ja puolet puolueiden listoilta. Tämän lisäksi puolueiden on ylitettävä 5% äänikynnys, tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2005 vaaleissa valittiin 614 edustajaa. Edustajien kokonaismäärä vaihtelee.

Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin. Liittokansleri nimittää ministerit, joiden määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Päinvastoin kun useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa (ns. konstruktiivinen epäluottamuslause).

Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan oma erillinen instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien puoluekantojen suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa.

Puoluejärjestelmältään Saksa on monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin on toistaiseksi ollut selvästi kaksinapainen kahden suurpuolueen, sosiaalidemokraattien (SPD) ja kristillisdemokraattien (CDU ja CSU), hallitessa joko yhdessä (Suuri koalitio) tai keskisuuria puolueita apuna käyttäen. Keskisuuria puolueita ovat liberaalit (FDP), vihreät (Grüne) ja Vasemmistopuolue (Die Linke).

Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU ja CSU saivat liittopäivien vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, Vasemmistopuolue 54 ja vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelistä tuli liittokansleri ja hallituskumppaniksi suostuneet sosiaalidemokraatit saivat vastaavasti monia tärkeitä ministerinpaikkoja Merkelin hallituksessa.

Vuoden 2009 liittopäivävaaleissa voittajiksi selviytyi liittokansleri Merkelin kristillisdemokraattinen puolue sekä FDP, joiden odotetaan muodostavan hallituksen. Sosiaalidemokraatit kärsivät historiallisen huonon tuloksen. Die Linke sai 12,9 % annetuista äänistä ja vihreät 10,2 %.^[3]

[muokkaa] Ulkopolitiikka

Vuonna 1994 Saksan perustuslaillinen oikeus päätti, että maan asevoimat voivat ottaa osaa operaatioihin myös maan rajojen ulkopuolella. Viisi vuotta tämän jälkeen saksalaiset osallistuivat NATO:n joukoissa Kosovon sotaan ja ovat sittemmin toimineet rauhanturvatehtävissä muun muassa Afganistanissa, Balkanilla ja Kongossa.

[muokkaa] Asevoimat

Saksan asevoimat eli Bundeswehr ovat noin 250 000 miehen vahvuiset, jotka koostuvat maavoimista (Heer), ilmavoimista (Luftwaffe) ja merivoimista (Deutsche Marine). Näistä 55 000 on yhdeksän kuukauden mittaista palvelusta suorittavia varusmiehiä.^[4] Saksan erikoisjoukkoihin kuuluu mm. KSK (Kommando SpezialKräfte).

[muokkaa] Osavaltiot

Pääartikkeli: Saksan osavaltiot

Saksan osavaltiot

Saksan 16 osavaltiota ovat:

Baden-Württemberg
Baijeri (Bayern)
Berliini (Berlin)
Brandenburg
Bremen
Hampuri (Hamburg)
Hessen
Mecklenburg-Etu-Pommeri (Mecklenburg-Vorpommern)
Ala-Saksi (Niedersachsen)
Nordrhein-Westfalen
Rheinland-Pfalz
Saarland
Saksi (Sachsen)
Saksi-Anhalt (Sachsen-Anhalt)
Schleswig-Holstein
Thüringen

Osavaltiot on edelleen jaettu osavaltiosta riippuen joko hallintopiireihin tai suoraan piirikuntiin (Landkreise) ja piirittömiin kaupunkeihin (kreisfreie Städte). Piirikuntia Saksassa on 438. Historiallisia osavaltioita ovat Baden, Württemberg-Baden ja Württemberg-Hohenzollern, jotka vuonna 1952 yhdistettiin nykyiseksi Baden-Württembergin osavaltioksi. Osavaltioista pinta-altaan suurin on Baijeri, joka muodostaa viidesosan Saksan pinta-alasta. Väkirikkain osavaltio on kuitenkin 18 miljoonan asukkaan Nordrhein-Westfalen, jossa sijaitsevat Saksan suurimpiin kuuluvat kaupungit Köln ja Düsseldorf sekä tiheästi asuttu Ruhrin alue, johon kuuluvat muun muassa Dortmundin, Essenin ja Duisburgin kaupungit.

[muokkaa] Maantiede

Topografinen kartta Saksan valtiosta. Paikannimet ovat saksaksi.

Saksa ulottuu Itä- ja Pohjanmereltä aina Alpeille asti käsittäen maastotyyppejä alavista tasangoista vuoristoihin. Pohjois-Saksan viljavat alangot vaihtuvat Keski-Saksassa metsien ja peltojen täplittämäksi kumpuilevaksi ylängöksi. Maan eteläisimmät alueet ovat vuoristoa, lounaassa on Schwarzwaldin matalahko, asutettu vuoristo ja etelässä Alpit (korkein huippu Zugspitze 2 964 m).

Saksaa halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein ja Elbe, jotka laskevat Pohjanmereen, Rein Hollannin ja Elbe Pohjois-Saksan alankojen kautta^[5] sekä Tonava, joka saa alkunsa Schwarzwaldin vuoristosta ja virtaa itään laskien Mustaanmereen. Saksassa on myös järviä, suurimpana niistä Reinin suvanto Bodenjärvi sekä järvialueita, joista laajimmat, jääkauden muovaamat Mecklenburgin ja Pommerin järvialueet sijaitsevat maan koillisosassa.

Saksan merkittävimmät luonnonvarat ovat kivihiili, kupari, ligniitti, maakaasu, nikkeli, potaska, puu, rautamalmi, suola ja uraani.

Saksan metsät painottuvat harvoille luonnonsuojelualueille. Suurin osa metsistä on hakattu ja maa otettu maatalouden käyttöön. Pohjois-Saksan metsät ovat jalopuuvaltaisia lehtimetsiä. Tyypillisiä puulajeja ovat tammet, koivut, lepät, pähkinäpensaat, jalavat, pyökit, valkopyökit, vaahterat, lehmukset ja saarnet. Merellistä ilmastoa arvostava pyökki kasvaa metsinä alavilla kalkkipitoisilla mailla valtalajina. Tammi ja koivu ovat kuivempien hietikoiden ja savimaiden valtalajeja, Vaahtera ja tuomi märkien savikoiden ja puronvarsien valtalajeja. Jokien tulvarannoilla kasvaa tervaleppiä ja saarnia yhdessä kynäjalavien ja pajujen kanssa. Monissa metsätyypeissä pähkinäpensas dominoi pensaskerrosta tuomen kanssa. Saksassa kasvaa myös pihlajaa, haapaa ja harmaaleppää, kuten Suomessakin. Kuusi puuttuu alavilta seuduilta, mutta lähempänä Alppeja se taas yleistyy. Keski-Saksan ylängöillä kasvaa sekametsiä, joissa on lehtipuiden, kuten pyökin, jalavan ja tammen lisäksi runsaasti havupuita, lähinnä kuusta ja mäntyä. Alpeilla kasvaa myös euroopanlehtikuusia, mäntyä ja sembramäntyä.

Saksan korkein kohta on Alpeilla sijaitseva Zugspitzen vuori, joka on 2 964 metriä korkea. Sen rinteellä sijaitsee Garmisch-Partenkirchenin kaupunki, joka on yksi Saksan merkittävimmistä talviurheilukeskuksista. Zugspitzen huipulla on aina lunta.

[muokkaa] Ilmasto

Saksa kuuluu lauhkeaan alueeseen. Pohjois-Saksan alangolla ilmasto on viileätalvinen ja lämminkesäinen. Talvet ovat lyhyitä ja leutoja. Helmikuu on kylmin kuukausi, jolloin vuorokauden keskilämpötilat ovat nollassa. Kesät ovat lämpimiä ja noin 6 kk pitkiä, lämpimin kuukausi on elokuu, jolloin vuorokauden keskilämpötilat ovat noin 19−20 astetta, ja helteet tavallisia. Pohjois-Saksa on länsituultenvyöhykettä tyypillisimmillään, ja siellä sadetta saadaan tasaisesti vuoden ympäri, kesäkuukausien ollessa hieman muita kuukausia sateisempia. Pohjois-Saksassa sataa vuosittain noin 1m vettä.^[6]

Etelä-Saksassa, kuten Münchenissa talvet ovat kylmiä ja lumisia, kesät lämpimiä. Etelä-Saksan alankojen ilmasto on lämpötiloiltaan samantyylinen kuin baltian maissa, Vuorilla on kylmempää. Talvella on usein pakkasta, kesällä taas helteitä. Sateet keskittyvät Etelä-Saksassa voimakkaasti kesään.^[7]

[muokkaa] Talous

Pääartikkeli: Saksan talous

Frankfurt am Main, Saksan talouskeskus.

Saksan talous on maailman neljänneksi suurin Yhdysvaltain, Kiinan ja Japanin jälkeen. Saksa on Euroopan suurin talousvaltio ja sitä pidetään usein EU:n talousveturina. Korkea työttömyys ja niiden tuomat kohonneet sosiaalimenot ovat kuitenkin olleet ongelma jo vuosia, erityisesti itäisissä osavaltioissa. Saksan yhdistyminen on maksanut joidenkin arvioiden mukaan jo 1 250 miljardia euroa, eikä talous ole tietyissä suhteissa kehittynyt idässä toivotulla tavalla noin 50 miljardin euron (4 % läntisten osavaltioiden BKT:sta) vuosittaisista tulonsiirroista huolimatta. Hallitus onkin suunnitellut lisärahoitusta vuoteen 2019 asti idän talouskasvua nopeuttamaan.

Viennin kokonaisarvo on maailman suurin, ja se tuottaakin kolmanneksen kansantulosta. Merkittävimmät vientituotteet ovat ajoneuvot, koneet, kemikaalit, lääkkeet, elektroniikka ja telekommunikaatioteknologia. Tunnettuja pörssiyhtiöitä ovat muun muassa Adidas, Allianz, BASF, BMW, Daimler, Deutsche Bank, E.ON, MAN, ThyssenKrupp, Siemens ja Volkswagen.

[muokkaa] Väestö

Yli 82 miljoonan asukkaallaan Saksa on Euroopan Unionin väkirikkain maa. Kuitenkin maan kokonaishedelmällisyysluku on vain 1,39 mikä on yksi maailman alhaisimmista. Liittotasavallan tilastokeskus arvioi väkiluvun laskevan 69 ja 74 miljoonan henkilön välille vuoteen 2050 mennessä.

[muokkaa] Väestöjakauma

Saksan noin 82 miljoonasta asukkaasta suurin etninen ryhmä ovat saksalaiset, joita on noin 67 miljoonaa. Siirtolaistaustaisia Saksan kansalaisia on noin 8,1 miljoonaa ja muiden maiden kansalaisia noin 6,7 miljoonaa.

Saksassa on 50 000 hengen tanskalainen vähemmistö Schleswigissa lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 40 000 Saksissa ja 20 000 Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Alasaksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia.

Maahanmuuttajista merkittävimpiä ryhmiä ovat turkkilaiset, italialaiset, puolalaiset ja kreikkalaiset. Huomattava ryhmä ovat myös erityisesti entisen Neuvostoliiton alueelta tulleet paluumuuttajat, joilla on osittain saksalaiset sukujuuret mutta joilla on entisen kotimaan identiteetti. Paluumuuttajat saavat automaattisesti Saksan kansalaisuuden eivätkä siten näy kansalaisuuteen perustuvissa tilastoissa.^[8]

Protestantteja ja katolisia on kumpiakin 34 prosenttia väestöstä, muslimeja 3,7 prosenttia.^[9] Maahanmuutosta johtuen Saksan juutalaisväestö on nykyisin maailman nopeimmin kasvava.^[10]

[muokkaa] Suurimpia kaupunkeja

Pääartikkeli: Luettelo Saksan kaupungeista

Berliini (3 405 400)
Hampuri (1 750 194)
München (1 331 445)
Köln (1 024 346)
Frankfurt am Main (661 877)
Stuttgart (593 639)
Dortmund (585 045)
Essen (582 016)
Düsseldorf (581 858)
Hannover (548 617)
Bremen (547 162)
Leipzig (506 372)
Duisburg (502 522)
Nürnberg (500 132)
Dresden (500 068)

[muokkaa] Kulttuuri

Ludwig van Beethoven

Saksan kulttuuripolitiikka on vahvasti alueellista, osavaltiohallitusten johtamaa ja paikallisia ominaispiirteitä korostavaa. Liittovaltion hallituksessa on ollut kulttuuri- ja mediaministeri vasta vuodesta 1998 alkaen. Sitä ennen "kansallisella kulttuuripolitiikalla" oli huono maine ennen kaikkea natsiaikojen muistona.^[11]

[muokkaa] Kirjallisuus

Pääartikkeli: Saksankielinen kirjallisuus

Saksalaiset kutsuvat itseään kirjojen kansakunnaksi, tai runoilijoiden ja ajattelijoiden maaksi - Das Land der Dichter und Denker^[12] Maailman suurin vuosittainen kirja-alan tapahtuma, Frankfurtin kirjamessut, järjestetään Saksassa. Saksassa ilmestyy vuosittain noin 95 000 kirjaa. ^[11] Kymmenen saksalaista kirjailijaa on palkittu Nobelin kirjallisuuspalkinnolla: Theodor Mommsen (1902), Rudolf Eucken (1908), Paul Heyse (1910), Gerhart Hauptmann (1912), Thomas Mann (1929), Hermann Hesse (1946), Nelly Sachs (1966), Heinrich Böll (1972), Günter Grass (1999) ja Herta Müller (2009).^[13]

Muita kirjailijoita: Johann Wolfgang von Goethe, Johann Peter Hebel, Heinrich Heine, Martti Luther, Heinrich Mann, Klaus Mann, Karl May, Friedrich Schiller, Albert Schweitzer

[muokkaa] Teatteri

Saksassa pienissäkin kaupungeissa on oma teatteri; kaiken kaikkiaan maassa lasketaan olevan 300 teatteria. ^[11] Tunnetuimpia niistä ovat Deutsches Theater Berliinissä, Münchner Kammerspiele Münchenissä ja maan vanhin paikallisteatteri Nationaltheater Mannheim Mannheimissa. Monien teatterien yhteydessä toimii ooppera, joskus myös baletti. Berliinissä sijaitseva Volksbühne on puolestaan profiloitunut yhtenä nykyteatterin ja kokeilevan draaman keskuksista Euroopassa^[14].

Saksan teatterihistorian suurimpiin hahmoihin kuuluu Bertolt Brecht, yksi 1900-luvun merkittävimpiä teatteriteoreetikoista, näytelmäkirjailijoista ja ohjaajista. Hänen teoreettinen pääteoksensa on Aikamme teatterista: epäaristotelisestä dramatiikasta, jossa hän esittelee oma teatterikäsityksensä, eeppisen teatterin peruspilarit.^[15] Toinen merkittävä teatterin ja näytelmäkirjallisuuden uudistaja oli Heiner Müller (1929–1995), jonka pääteos Germania – Kuolema Berliinissä purkaa jakautuneen Saksan aikaa 1900-luvulla yhdistäen sitä maan varhaishistoriaan^[16].

Nykyisistä teatterintekijöistä nimekkäimpiä on Volksbühnen johtaja ja pääohjaaja Frank Castorf^[17]. Saksassa vaikuttaa myös useita nykyhetken kansainvälisesti tunnetuimmista nykydramaatikoista, heistä ehkä tunnetuimpana René Pollesch^[18], jonka näytelmiä on esitetty Suomessakin^[19].

[muokkaa] Musiikki

Saksan maine musiikkimaana perustuu ennen kaikkea taidemusiikin säveltäjiin. Maassa toimii 130 sinfoniaorkesteria; niistä kuuluisin on Berliinin filharmonikot, jota johtaa tällä hetkellä brittiläinen Sir Simon Rattle.

Barokin jättiläinen oli saksalainen Bach. Omana aikanaan Bachia suositumpia olivat kuitenkin maanmiehet Händel ja Telemann. Klassismin ja romantiikan vaihteen nero oli Beethoven, joka luetaan Bachin ja itävaltalaisen Mozartin ohella usein kolmen suurimman säveltäjän joukkoon. Ystävykset Schumann ja Mendelssohn olivat täysromantiikan suurimpia nimiä. Myöhemmän romantiikan konservatiivisempaa siipeä edusti Brahms, josta Schumann oli povannut uutta Beethovenia. Romantiikan suurin saksalainen oopperasäveltäjä oli uudistushenkinen Wagner, jonka jalanjäljissä kulki myöhäisromantiikan suurmies, oopperoistaan ja sävelrunoistaan tunnettu Richard Strauss. Nykymusiikin vahvoista saksalaisnimistä suurimpana on pidetty Karlheinz Stockhausenia^[11].

Jo 1960-luvulta asti on puhuttu "krautrockista" viitaten saksalaiseen rockiin. Saksalainen Can oli 1970-luvun taiderockin kärkinimiä. Selvästi merkittävämpi panos populaarimusiikin kehitykseen oli kuitenkin 1970-luvun alussa pinnalle tulleilla esittäjillä, Kraftwerk, Tangerine Dream ja Klaus Schulze, jotka ovat kaikki olleet keskeisiä pioneerejä elektronisen musiikin alalla. Saksassa on ollut myös vahva teknokulttuuri, joka näkyi esimerkiksi Love Parade -tapahtumien kautta. 1970-luvulla perustettu rock-yhtye, Scorpions, on maailmalla eniten suosiota saanut saksalainen ryhmä. Myöhempiä tunnettuja saksalaisyhtyeitä ovat esimerkiksi 1990-luvulla tunnetuksi tullut metalliyhtye Rammstein sekä 2000-luvulla rock-yhtye Tokio Hotel.

Suosittua maassa on myös saksankielinen schlager-musiikki, joka vastaa Suomen iskelmämusiikkia.

[muokkaa] Elokuva

Saksalainen elokuva sai kansainvälistä suosiota jo mykkäelokuvan aikana: muun muassa Fritz Lang sekä itävaltalaissyntyinen, mutta Saksassa useita uransa merkittävimmistä teoksista ohjannut F. W. Murnau kuuluvat lajin suurten mestareiden joukkoon. Langin merkittävimpiin Saksassa tekemiin elokuviin kuuluvat innovatiivinen, taloudellisesti flopannut mutta sittemmin klassikon asemaan noussut scifi-eepos Metropolis^[20] sekä lastenmurhaajasta kertova jännityselokuva M - kaupunki etsii murhaajaa^[21]. Murnaun elokuvista kenties parhaiten muistetaan vampyyrielokuva Nosferatu. Sekä Lang että Murnau siirtyivät sittemmin ohjaamaan Yhdysvaltoihin.^[22] ^[23]

1920-30-luvulla saksalaisessa elokuvassa vaikutti vahvasti ekspressionistinen suuntaus. Lajin elokuvista kenties suurimmaksi klassikoksi Murnaun Nosferatun lisäksi on noussut Robert Wienen Tohtori Caligarin kabinetti. 20-luvulla myös realistisesti yhteiskunnallisia teemoja käsittelemään pyrkinyt Neue Sachlichkeit -suuntaus nousi merkittäväksi erityisesti Georg Wilhelm Pabstin myötä. Ensimmäinen saksalainen äänielokuva, itävaltalaisen Josef von Sternbergin ohjaama Sininen enkeli (1930) puolestaan esitteli tulevina vuosikymmeninä legendaksi nousseen saksalaisen elokuvatähden, Marlene Dietrichin.

Kansallissosialismin aikana useat saksalaiset elokuvantekijät lähtivät maanpakoon. Aikakauden propagandan sävyttämistä elokuvista Leni Riefenstahlin teokset, kuten Tahdon riemuvoitto ja Olympia, ovat jääneet ennen kaikkea visuaalisten ansioidensa vuoksi elokuvahistoriaan.

1950-luvulla saksalaisen elokuvan kansainvälinen suosio hiipui. Aikakaudella tuotettiin erityisesti melodraamoja, komedioita ja musikaaleja. Ajan merkittävimpiin saksalaisiin elokuviin kuuluu Oscar-ehdokkaana ollut Bernhard Wickin Silta (1959).

Rainer Werner Fassbinderin sukupolvea (1960-luvulta 1970-luvulle) kutsutaan nimellä Uusi saksalainen elokuva. Fassbinderiä pidetään yhtenä elokuvahistorian merkittävimmistä ohjaajista. Hänen laajan tuotantonsa tunnetuimpiin töihin kuuluvat muun muassa Alfred Döblinin romaaniin perustuva tv-sarja Berlin Alexanderplatz sekä elokuvat Veronika Vossin kaipuu, Maria Braunin avioliitto, Pelko jäytää sielua ja Kauppias kaiken aikaa.^[24]

Sekä dokumentteja että fiktiota ohjannut Werner Herzog on elävistä saksalaisista ohjaajista merkittävimpiä. Kenties tunnetuimpia hänen töistään ovat näyttelijä Klaus Kinskin kanssa tehdyt elokuvat sekä palkittu dokumentti Grizzly Man.^[25]

Saksalainen elokuva on ollut uudessa nousussa 2000-luvulla: Caroline Link sai vuonna 2002 Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin elokuvallaan Jossain Afrikassa ja vuonna 2006 Florian Henckel von Donnersmarck elokuvalla Muiden elämä.

Elokuvamaailman tunnetuimpiin tapahtumiin kuuluvia Berliinin elokuvajuhlia on järjestetty vuodesta 1951.

[muokkaa] Kuvataiteet

Saksalainen kuvataide on jäänyt maailmalla kirjallisuuden ja musiikin varjoon. Maassa on kuitenkin 500 taidemuseota, ja tunnettuja taiteilijoita sekä hyvin varhaiselta ajalta (Albrecht Dürer, Hans Holbein nuorempi) että modernimmilta aikakausilta (Paul Klee, Max Liebermann, Caspar David Friedrich, Max Ernst, Joseph Beuys). Kasselissa on järjestetty vuodesta 1955 lähtien viiden vuoden välein laaja nykytaiteen näyttely documenta.^[11] Arkkitehdit Walter Gropius, joka perusti Bauhaus -liikkeen ja Ludwig Mies van der Rohe , jonka tunnetuimmat työt on toteutettu Yhdysvalloissa, ovat olleet 20.vuosisadan merkittävimpiä saksalaisen arkkitehtuurin tekijöitä. Natsit lakkauttivat Bauhausin ja suosivat uusklassista arkkitehtuuria.

[muokkaa] Media

Saksassa ilmestyy päivittäin 350 sanomalehteä, joista kymmenen leviää koko maahan. Niistä ehdottomasti suurin on Bild, jonka levikki on 3,6 miljoonaa maan kaikkien lehtien yhteenlasketusta 24 miljoonasta.^[11]

Suurimpia julkisia televisioyhtiöitä ovat ARD ja ZDF, yksityisiä RTL, Sat1 ja ProSieben.

[muokkaa] Urheilu

Urheilulla on merkittävä asema saksalaisten elämässä. Urheiluseuroissa on 27 miljoonaa jäsentä ja lisäksi 12 miljoonaa harrastaa liikuntaa omatoimisesti^[26]. Jalkapallo on Saksassa suosittu urheilumuoto. Jalkapallon harrastajia on jalkapalloliitossa 6,3 miljoonaa. Bundesliiga on maailman toiseksi suurin urheilun ammattilaisliiga. Tunnettuja saksalaisia jalkapalloilijoita ovat Franz Beckenbauer, Gerd Müller, Jürgen Klinsmann, Lothar Matthäus ja Oliver Kahn. Saksa on voittanut jalkapallon arvokisaturnauksissa MM- ja EM-kisoissa useita mestaruuksia ja mitaleita. Saksa on voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden 1954, 1974, 1990 ja jalkapallon Euroopan mestaruuden 1972, 1980, 1996. Autourheilussa saksalaiset ovat menestyneet hyvin Formula-luokassa. Muita suosittuja urheilulajeja ovat käsipallo, lentopallo, koripallo, jääkiekko ja tennis.

[muokkaa] Tiede

Heidelbergin yliopisto on perustettu 1386. Se on siten Saksan vanhin yliopisto ja yksi Euroopan vanhimmista. Maan opiskelijamäärältään suurin yliopisto on Hagenin etäyliopisto. Saksassa toimii yhteensä 376 korkeakoulua.

Monet saksalaiset tutkijat ovat saaneet Nobel-palkinnon. Tunnetuimpia heistä olivat Max Planck (fysiikka, 1918), Albert Einstein (fysiikka, 1921), Werner Heisenberg (fysiikka, 1932) ja Otto Hahn (kemia, 1944).^[27]

Muita luonnontieteilijöitä: Born, Bunsen, Gauss, Hertz, Hilbert, Kepler, Ohm, Röntgen

Filosofeja: Engels, Habermas, Hegel, Heidegger, Husserl, Kant, Leibniz, Marx, Nietzsche, Schopenhauer

Keksijöitä: Benz, Daimler, Diesel, Gutenberg, Lilienthal, Linde, Otto, Siemens, Zuse

[muokkaa] Muu kulttuuri

Saksalainen keittiö kattaa joukon paikallisia ja alueellisia erikoisuuksia, mutta myös koko saksankieliselle alueelle tyypillisiä yhteisiä piirteitä on. Saksan kieli oli ennen lingua franca Keski-, Itä- ja Pohjois-Euroopassa, ja edelleen se on englannin jälkeen Euroopassa opetelluin vieras kieli.

Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä.