Sillivalas
Sivulta puuttuu | Sillivalas | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen [1] |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Balaenoptera physalus (Linnaeus, 1758) |
||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||
| Sillivalaan levinneisyys | ||||||||||||||||||
| Alalajit [2] | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Sillivalas Wikispeciesissä |
Sillivalas (Balaenoptera physalus) on uurteisvalaiden heimoon kuuluva uhanalainen valaslaji, jota tavataan kaikilla valtamerialueilla. Euroopassa sitä tavataan erityisesti Biskajanlahdella.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ulkoiset piirteet
Sillivalaiden keskipituus on 18–22 metriä, pisimmät sillivalaat ovat olleet 27-metrisiä[3]. Sillivalaan paino vaihtelee 30–75 tonnin välillä,[4] mutta täysikasvuisilla yksilöillä se on keskimäärin noin 60 tonnia[3]. Sillivalas on suurin koskaan elänyt eläinlaji sinivalaan jälkeen, tosin vain pituudeltaan, sillä painossa se jää jälkeen myös grönlanninvalaasta. Pintavesissä liikkuva sillivalas on tunnistettavissa jo kaukaa siitä, että useimmista muista valaista poiketen se ei sukeltaessaan nosta pyrstöään vedenpinnan yläpuolelle[3]. Lajin hengityssuihku on noin 7 metrin korkuinen, suhteellisen ohut ja levenee ylöspäin noustessaan.[3] Läheltä erottuva sillivalaan tuntomerkki on sen alaleuan puoliskojen epäsymmetrinen väritys.[3]
[muokkaa] Lisääntyminen ja elinikä
Sillivalaat siirtyvät loppusyksystä tai talvella lisääntymisalueelleen parittelemaan. Vuoden kuluttua naaras synnyttää yhden noin 1 800 kilogramman painoisen poikasen, ja emo imettää sitä puolisen vuotta. Se ruiskuttaa maitoa poikasen suuhun maitorauhasta ympäröivän vahvan lihaksen avulla. Vieroituksen jälkeen naaraan lisääntymistoiminnot pysähtyvät ja jäävät lepovaiheeseen ½–1½ vuodeksi. Sillivalas tulee sukukypsäksi 6–11 vuoden ikäisenä.[5] Sillivalaan elinkierrolle on tyypillistä, että se hankkii ravintonsa viileistä meristä, mutta vaeltaa lisääntymään lämpimiin vesiin[3].
Tanskalaiset löysivät tähän asti vanhimman tunnetun sillivalaan heinäkuussa 2010, jolloin arviolta 140-vuotias yksilö ajautui ja kuoli Tanskan rannikolle. Eläimen ikä arvioitiin Kööpenhaminan luonnonhistoriallisessa museossa.
[muokkaa] Ravinto
Sillivalas syö muun muassa sillejä, planktonia, krillejä ja kalmareita.
[muokkaa] Levinneisyys
Sillivalas on levinnyt kaikkiin maailman valta- ja jäämeriin, niin arktisiin kuin trooppisiinkin.[1][2][3]
Sillivalasta ei ole havaittu Suomen aluevesillä, ja koko Itämerellekin se on harhautunut tiettävästi vain kerran.[3] Tämä yksilö ajautui vuonna 1923 maihin Ruotsin Pohjois-Uplannissa, jonne se oli uinut todennäköisesti Ahvenanmeren kautta.[6] Joidenkin lähteiden mukaan Itämeren rannikolta läheltä Saksan Warnemündea löydettiin tammikuussa 2006 17-metrisen sillivalaan raato.[7] Ruotsin länsirannikolle ja Tanskan salmiin asti sillivalaita vaeltaa silloin tällöin silliparvien perässä.[3]
Sillivalas jaetaan kahteen alalajiin.[2] Pohjoisen pallonpuoliskon B. p. physalus -alalajin yksilöt ovat hieman pienikokoisempia kuin eteläisen B. p. quoyi -alalajin edustajat.[1] Jotkin tutkijat ovat luokitelleet kaikkein pienikokoisimmat sillivalaat kolmanneksi alalajiksi "B. p. patachonica", jota ei kuitenkaan ole yleisesti hyväksytty.[1]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on vuodesta 1996 lähtien määritellyt sillivalaan erittäin uhanalaiseksi lajiksi.[1] Aiemmin sitä pidettiin vaarantuneena.[1]
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- ↑ a b c d e f Balaenoptera physalus IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ a b c Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Balaenoptera physalus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 30.3.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Nuorteva, Pekka; Henttonen, Heikki: Eläimiä värikuvina: Nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet, s. 113. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 951-0-13603-4.
- ↑ http://www.sarkanniemi.fi/akatemiat/lajit.html#Sillivalas
- ↑ http://valas.fi.infoax.com/fi/Sillivalas
- ↑ Haukkovaara, Olli, 1997: Suomen ja pohjoisen Itämeren valaat, ver. 2.0. Nisäkäsverkko-postituslista ja uutisryhmä, 7.4.1997. URL: http://www.metla.fi/org/snis/suomen.valaat.html#balaphys. Luettu 30.3.2011
- ↑ Kangas, Nuutti: Jättiläisen jäljillä. Tiede -lehti, 2011, nro 1, s. 32–35. Tieteen tiedotus ry.
.jpg)
