Sillivalas

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sillivalas
Fin whale from air.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen [1]
Erittäin uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Valaat Cetacea
Alalahko: Hetulavalaat Mysticeti
Heimo: Uurteisvalaat Balaenopteridae
Suku: Uurteisvalaat Balaenoptera
Laji: physalus
Kaksiosainen nimi
Balaenoptera physalus
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Sillivalaan levinneisyys
Sillivalaan levinneisyys
Alalajit [2]
  • B. p. physalus
  • B. p. quoyi
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Sillivalas Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sillivalas Commonsissa
Sillivalas färsaarelaisessa postimerkissä (2001).

Sillivalas (Balaenoptera physalus) on uurteisvalaiden heimoon kuuluva uhanalainen valaslaji, jota tavataan kaikilla valtamerialueilla. Euroopassa sitä tavataan erityisesti Biskajanlahdella.

Koko ja tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sillivalaiden keskipituus on 18–22 metriä, pisimmät sillivalaat ovat olleet 27-metrisiä.[3] Sillivalaan paino vaihtelee 30–75 tonnin välillä,[4] mutta täysikasvuisilla yksilöillä se on keskimäärin noin 60 tonnia[3]. Sillivalas on sinivalaan jälkeen toiseksi pisin koskaan elänyt eläinlaji. Painossa se jää jälkeen myös grönlanninvalaasta. Pintavesissä liikkuvan sillivalaan tuntee jo kaukaa, sillä useimmista muista valaista poiketen se ei sukeltaessaan nosta pyrstöään vedenpinnan yläpuolelle[3]. Lajin hengityssuihku on noin 7 metrin korkuinen, suhteellisen ohut ja levenee ylöspäin noustessaan.[3] Läheltä erottuva sillivalaan tuntomerkki on sen alaleuan puoliskojen epäsymmetrinen väritys.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sillivalas on levinnyt kaikkiin maailman valtameriin, mutta Pohjoisella ja Eteläisellä jäämerellä sitä tavataan harvoin.[1] Sillivalasta ei ole havaittu Suomen aluevesillä, ja koko Itämerellekin se on harhautunut tiettävästi vain kerran.[3] Tämä yksilö ajautui vuonna 1923 maihin Ruotsin Pohjois-Uplannissa, jonne se oli uinut todennäköisesti Ahvenanmeren kautta.[5] Joidenkin lähteiden mukaan Itämeren rannikolta läheltä Saksan Warnemündea löydettiin tammikuussa 2006 17-metrisen sillivalaan raato.[6] Ruotsin länsirannikolle ja Tanskan salmiin asti sillivalaita vaeltaa silloin tällöin silliparvien perässä.[3]

Sillivalaasta erotetaan yleensä kaksi alalajia.[2] Pohjoisen pallonpuoliskon B. p. physalus -alalajin yksilöt ovat hieman pienikokoisempia kuin eteläisen B. p. quoyi -alalajin.[1] Jotkut tutkijat ovat luokitelleet kaikkein pienikokoisimmat sillivalaat kolmanneksi alalajiksi "B. p. patachonica", jota ei kuitenkaan ole yleisesti hyväksytty.[1]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on vuodesta 1996 lähtien määritellyt sillivalaan erittäin uhanalaiseksi lajiksi.[1] Aiemmin sitä pidettiin vaarantuneena.[1]

Lisääntyminen ja elinikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sillivalaat siirtyvät loppusyksystä tai talvella lisääntymisalueelleen parittelemaan. Vuoden kuluttua naaras synnyttää yhden noin 1 800 kilogramman painoisen poikasen, ja emo imettää sitä puolisen vuotta. Se ruiskuttaa maitoa poikasen suuhun maitorauhasta ympäröivän vahvan lihaksen avulla. Vieroituksen jälkeen naaraan lisääntymistoiminnot pysähtyvät ja jäävät lepovaiheeseen ½–1½ vuodeksi. Sillivalas tulee sukukypsäksi 6–11 vuoden ikäisenä. Sillivalaan elinkierrolle on tyypillistä, että se hankkii ravintonsa viileistä meristä, mutta vaeltaa lisääntymään lämpimiin vesiin.[3]

Tanskalaiset löysivät tähän asti vanhimman tunnetun sillivalaan heinäkuussa 2010, jolloin arviolta 140-vuotias yksilö ajautui ja kuoli Tanskan rannikolle. Eläimen ikä arvioitiin Kööpenhaminan luonnonhistoriallisessa museossa.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sillivalas syö muun muassa sillejä, planktonia, krillejä ja kalmareita.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Reilly, S.B., Bannister, J.L., Best, P.B., Brown, M., Brownell Jr., R.L., Butterworth, D.S., Clapham, P.J., Cooke, J., Donovan, G.P., Urbán, J. & Zerbini, A.N.: Balaenoptera physalus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 1.8.2014. (englanniksi)
  2. a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Balaenoptera physalus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 30.3.2011. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h Nuorteva, Pekka; Henttonen, Heikki: Eläimiä värikuvina: Nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet, s. 113. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 951-0-13603-4.
  4. Sillivalas sarkanniemi.fi
  5. Haukkovaara, Olli, 1997: Suomen ja pohjoisen Itämeren valaat, ver. 2.0. Nisäkäsverkko-postituslista ja uutisryhmä, 7.4.1997. URL: http://www.metla.fi/org/snis/suomen.valaat.html#balaphys. Luettu 30.3.2011
  6. Kangas, Nuutti: Jättiläisen jäljillä. Tiede -lehti, 2011, nro 1, s. 32–35. Tieteen tiedotus ry.