Carl von Linné
Sivulta puuttuu | Carl von Linné | |
|---|---|
| Carl Linnaeus | |
 Alexander Roslinin maalaus Linnéstä vuodelta 1775 |
|
| Syntynyt | 23. toukokuuta 1707 Råshult, Älmhult, Ruotsi |
| Kuollut | 10. tammikuuta 1778 (70 vuotta) Uppsala, Ruotsi |
| Asuinpaikka | Ruotsi |
| Kansallisuus | ruotsalainen |
| Tutkimusala | Zoologia, lääketiede, botaniikka |
| Instituutti | Uppsalan yliopisto Harderwijkin yliopisto |
| Tunnetuimmat työt | Taksonomia |
| Uskonnollinen kanta | Ruotsin kirkko |
| Allekirjoitus |  |
Carolus Linnaeus (myöhemmin Carl von Linné, 
kuuntele ääntämys?; (23. toukokuuta 1707 – 10. tammikuuta 1778) oli ruotsalainen luonnontutkija, joka kehitti nykyaikaisen taksonomian perusteet. Häntä pidetään myös nykyaikaisen ekologian isänä ja hänen merkityksestään kertoo esimerkiksi sanonta "Luoja loi mutta Linné järjesti". Aikalaiset antoivat hänelle lempinimiä kuten "kasvitieteilijöiden ruhtinas", "Uppsalan uusi Adam" ja "kukkaiskuningas".[1]
Sisällysluettelo |
Elämä ja toiminta [muokkaa]
Carl von Linné (Linnaeus) oli luterilaisen papin poika, joka syntyi ja kasvoi syrjäisellä Ruotsin maaseudulla. Hänestä piti tulla kirkonmies, mutta hän peri isältään kiinnostuksen kasvitieteeseen. Kymnaasissa hän opiskeli klassisia kieliä, kirjallisuutta ja teologiaa, mutta hänen opettajansa Johan Rothman huomasi oppilaan kiinnostuksen kasvitieteeseen. Linnaeus opiskeli ensin teologiaa, mutta siirtyi pian lääketieteeseen. Hän opiskeli Lundin ja Uppsalan yliopistoissa. Jo 23-vuotiaana hän alkoi Upsalassa valmistella käsikirjotusta, josta syntyi teos Fundamenta Botanica (Kasvitieteen perusteet). Vuonna 1732 tiedeakatemia lähetti hänet tutkimusmatkalle Lappiin. Matkan tuloksena syntyi teos Flora Lapponica (1737). Tutkimusmatkansa jälkeen hän siirtyi Alankomaihin, missä julkaisi vuonna 1735 teoksen Systema Naturae. Alankomaissa hänen opettajansa ja tukijansa oli Hermann Boerhaave. Systema Naturae loi pohjan nykymuotoiselle systemaattiselle luokittelulle. Linnaeus palasi vuonna 1738 Ruotsiin harjoittamaan lääkärin ammattia ja meni seuraava vuonna naimisiin Sara Lisa Moraean kanssa. Vuonna 1741 hänet nimitettiin Uppsalan yliopistoon lääketieteen professoriksi, mutta hän vaihtoi pian viran kasvitieteen professuuriin. Saadessaan aatelissarvon hän otti nimekseen von Linné.
Teoreettiset ideansa Linné kiteytti teoksessaan Philosophia Botanica (1751). Linnén merkittävin saavutus oli tieteellisen taksonomian kehittäminen. Tavoite luokitella kaikki kasvit, eläimet ja kivet sekä antaa niille yleispätevät nimet oli omana aikanaan mullistava.[2] Hän jakoi eliöt luokkiin, lahkoihin, sukuihin ja lajeihin. Eläimet jaettiin kuuteen luokkaan: nelijalkaiset, linnut, amfibit, kalat, hyönteiset ja madot. Kasvit jaettiin heteiden ja emien mukaan 24 luokkaan. Linné ei koskaan täysin perustellut teorioitaan kuten hänen edeltäjänsä Theofrastos, Andrea Cesalpino, Joachim Jung ja John Ray olivat tehneet. Hän ilmaisi näkökantansa aforismein, mutta ei selittänyt niitä. Nykytieteen näkökulmasta Linnén jaottelut vaikuttavat keinotekoisilta, koska evoluutioteoriaa tai eliölajien keskinäisiä sukulaissuhteita ei tunnettu.
Linné otti teoksissaan laajalti käyttöön binominimet: Latinankieliset kuvailevat nimet korvattiin lyhyemmällä kaksiosaisilla nimillä. Esimerkiksi marjalyhtykoison kuvaileva nimi; physalis amno ramosissime ramis angulosis glabris foliis dentoserratis korvattiin nimellä Physalis angulata.
Merkitys Suomelle [muokkaa]
Linné vaikutti erityisesti oppilaidensa kautta merkittävästi suomalaiseen luonnontutkimukseen, joista tunnetuimpia lienevät Pehr Kalm ja Suomen lääketieteen isäksi kutsuttu Johan Haartman. Myös 1800-luvun luonnontutkijat arvostivat häntä; Elias Lönnrot, joka laati ensimmäisen suomalaisen kasvion, antoi Linnélle nimityksen ikimainio. Sakari Topelius kuvasi Linnéä vielä suureellisemmin sanoin: "Vielä kauan hänen kuoltuaan muistelevat lapset hänen nimeään. Viisaat maailmassa sanovat toisilleen: Se oli mainio mies! Kun iltatuuli heiluu puissa, kukissa ja heinissä, kuulet maailman suhisevan ja melkein sanovan toisilleen näin: Hän oli mies, joka rakasti meitä ja ymmärsi meitä, oli nimeltä Carl von Linné. Se oli mainio mies!".[3]
Suomalaisissa kasvioissa selitettiin Linnén järjestelmää aina 1970-luvulle saakka, ehkä pitempään kuin missään muualla maailmassa.
Muuta [muokkaa]
Linné kirjoitti elämäkertansa kolmeen kertaan ennen kuin oli tulokseen tyytyväinen.[1]
Ruotsalainen kirjailija Magnus Florin on kirjoittanut Linnén elämän loppuvaiheita kuvaavan romaanin Trädgården (Bonniers, 1995) ISBN 91-0-057071-0
Huomionosoituksia [muokkaa]
Linnén aikalainen, hollantilainen kasvitieteilijä Gronovius, antoi hänen kunniakseen vanamolle nimen Linnaea. Linné otti vuonna 1753 kasvin tällä nimellä mukaan teokseensa Species Plantarum, joka on kasvien tieteellisten nimien määrittelyn lähtökohta.[4]
Carl von Linnén patsas pystytettiin Humlegårdenin puistoon Tukholmassa vuonna 1885.
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
A.G. Morton: Kasvitieteen historia. Kuvaus kasvitieteen vaiheista muinaisajoista nykypäivään, s. 198-201. Suom. Johannes Enroth ja Ilkka Kukkonen. Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-756-0.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b Aarrekammion järjestäjä. Yliopisto, 2007, nro 5, s. 26.
- ↑ Aarrekammion järjestäjä. Yliopisto, 2007, nro 5, s. 27.
- ↑ Ikimainio luonnontieteilijä Carl von Linné Yle. Viitattu 2.11.2010.
- ↑ Anderberg, Arne: Linnaea L. Den virtuella floran. 1996. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 13.8.2008. (ruotsiksi)
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Linné, Carl von: Lapinmatka 1732. (Lapplandsresa år 1732, 1889.) Suomentanut Tuomo Itkonen. 2. tarkistettu painos (1. painos 1969). Käännöksen tarkistanut ja täydentänyt Ilkka Kukkonen. Hämeenlinna: Karisto, 1993. ISBN 951-23-3191-8.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- VisitSweden - Linnén juhlavuosi
- The Linnaeus Tercentenary celebration
- Kirsi Tuohela: Mitä Linné sanoi mielisairauksista? Kirja-arvostelu teoksesta: Uddenberg, Nils: Linné och mentalsjukdomarna. Atlantis, Stockholm, 2012. (Agricolan arvostelut 21.2.2013)
