Teologia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bible.malmesbury.arp.jpg
Teologia
Osa-alueita

Eksegetiikka
Kirkkohistoria
Käytännöllinen teologia
Systemaattinen teologia
Uskontotiede
Uskonnoittain

Juutalainen teologia
Kristillinen teologia
Islamilainen teologia

Teologia (muinaiskreikaksi θεολογία) tarkoittaa alun perin jumaluusoppia eli järjestelmällistä jumaluuden ja siihen liittyvien aiheiden tutkimusta (θεος, theos, ”jumala”, + λογος, logos, ”sana”, ”järki” tai ”keskustelu”).[1] Nykyisin teologia voidaan sanana jakaa kahteen merkitysluokkaan. Tieteenalana teologia ei ole uskonnon harjoittamista, vaan uskontoa, erityisesti kristinuskoa, uskomuksia ja uskonnollisuutta tutkiva oppiala.[2][3] Uskonnollinen teologia puolestaan on jonkun tietyn uskonnon opillista järjestelmää tai filosofiaa koskevaa, uskonnollisen yhteisön itsensä harjoittamaa tutkimusta.

Nykyaikainen akateeminen teologinen tutkimus on uskonnollisista yhteisöistä riippumatonta ja luonteeltaan deskriptiivistä eli kuvailevaa,[4] toisin sanoen se kuvaa ja tutkii tutkimuskohteena olevan uskonnon uskomuksia käyttäen apunaan myös muiden tutkimusalojen menetelmiä. Se eroaa normatiivisesta eli uskon sisältöä määrittävästä teologiasta, joka tähtää oppijärjestelmien luomiseen, kehittämiseen ja arvioimiseen,[4][5] ja kuuluu uskonnollisille yhteisöille itselleen. Jaottelu ei kuitenkaan ole aina absoluuttinen.[4]

Tieteenalana teologia tutkii uskontoja. Se eroaa uskontotieteestä ennen kaikkea kahdella tavalla. Ensiksi, teologia rajautuu yleensä tutkijoiden omaan uskonnolliseen perinteeseen, usein kristinuskoon. Tällöin tutkitaan kristinuskon perusteita, kuten sen historiaa, sisältöä ja ilmenemismuotoja. Uskontotieteen tutkimuskohteena ovat puolestaan kaikki maailman uskontoperinteet. Toiseksi, teologia ei tavallisesti ”vertaile” uskontoja. Uskontojen vertailua voidaan tehdä uskontotieteen alalla. Joissain yliopistoissa uskontotiede luetaan teologian osaksi.[5][6]

Suomessa teologian maisteriksi valmistunutta kutsutaan teologiksi. Viime aikoina nimitys on kuitenkin alkanut kattaa myös monet teologiaa vielä opiskelevat. Useimmat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeista ovat suorittaneet vähintään teologian maisterin tutkinnon, eli ovat täten teologeja; osalla on aikaisempi korkeakoulututkinto sekä teologian kandidaatin opinnot.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Teologian historia

[muokkaa] Termin historia

Albert Suuri, kristillisten teologien suojeluspyhimys.

Sanan 'teologia' alkuperä on antiikin Kreikassa, jossa se tarkoitti jumalallisia asioita koskevaa tiedettä,[1] kaikenlaista jumalien ja kosmologian tutkimista. Termin merkitys on kuitenkin muuttunut huomattavasti sinä aikana kun sitä on käytetty, pääasiassa kristillisessä ajattelussa, antiikista keskiajan ja valistusajan läpi nykyaikaan.

Aristoteles luki teologian matematiikan ja fysiikan ohella yhdeksi teoreettisen filosofian osa-alueeksi, ja korkea-arvoisemman kohteensa ansiosta näitä kahta muuta korkea-arvoisemmaksi.[7] Teologian kohteena olivat kaikkein jumallisimmat kysymykset, kuten ”ensimmäisen liikuttajan” tutkiminen. Tätä kautta termi on päätynyt lukuisiin läntisiin ja itämaisiin uskonnollisiin perinteisiin. Plotinokselle teologia oli ainoa tiede, joka oli tieteen nimen arvoinen.[8]

Roomalainen kirjailija Varro jakoi teologian kreikkalaisiin lähteisiin perustuen kolmeen lajiin: myyttiseen, joka käsitteli kreikkalaisiin jumaliin liittyviä myyttejä; rationaaliseen eli järkiperäiseen, johon kuului filosofinen tutkimus jumalista ja kosmologiasta; ja yhteiskunnalliseen, johon kuuluivat riitit ja julkiset uskonnolliset menot.[9]

Varhaiskristillisenä aikana teologia ymmärrettiin antiikin perintönä opiksi Jumalasta ja tämän ominaisuuksista. Kristinuskossa keskeinen osa oli tällöin oppi Jumalan olemuksesta ja kolminaisuusopin mukaisista persoonista.[3] Alkukirkon aikana teologiaa ei pidetty yleensä tieteenä, vaan osana uskonnon harjoitusta.[10]

Varhaiskristilliset kirjoittajat ovat kuitenkin käyttäneet termiä myös useissa hieman erilaisissa merkityksissä. Kreikkalaisessa traditiossa theologia on tarkoittanut usein Jumalaa ja jumaluutta koskevaa puhetta. Tämä erotetaan ekonomiasta, joka on Jumalan (pelastus)tekoja (ns. 'pelastustaloutta') koskevaa puhetta. Esimerkkinä Gregorios Nyssalaisen ajattelu.[11]

Joillekin kreikkalaisille kirkkoisille theologia tarkoitti puolestaan Jumalan puhetta. Esimerkiksi Uuden testamentin käsikirjoituksissa Johanneksen ilmestyksen otsikoksi on kirjattu apokalypsis ioannou tou theologou, ”Johannes Teologin ilmestys”. (Ortodoksinen perinne nimittää apostoli Johannesta Johannes Teologiksi.) 'Logos' tarkoittaa tässä luultavimmin ”sanaa” tai ”viestiä”. Ho theologos tarkoittaa siis, että kirjoittaja on esittänyt Jumalan paljastaman ilmestyksen, logoi tou theou eli Jumalan sanat. Termi liittyy tiukasti Johanneksen evankeliumin alussa olevaan logos-tematiikkaan, jossa Kristusta kutsutaan nimellä Logos. Jotkut latinalaiset kirkkoisät, kuten Tertullianus ja Augustinus, seurasivat Varron kolmijakoa.

Keskiajan skolastiikassa termi alkoi merkitä kristillisen uskon oppien järkiperäistä tutkimista, ja vielä tarkemmin yliopistollista tieteenalaa, joka piti Jumalan olemuksen tutkimuksen lisäksi sisällään muun muassa sakramenttiopin, pelastusopin ja kirkko-opin.[3] Teologiaa vastaavana ilmaisuna saatettiin käyttää termiä sacra doctrina eli pyhä oppi.[12] Tiede ei kuitenkaan vielä tuolloin tarkoittanut vain rationaalisesti perusteltujen tietojen kokoelmaa, vaan tieteen peruslauseina saattoivat toimia myös ilmoituksen kautta uskotut totuudet.[10]

Nykyaikana eräs teologian määritelmä on, että teologia on kristinuskoa koskevien käsitysten systemaattista tarkastelua, erilaisten uskonnollisten käsitysten analysointia ja vertailua. Erään toisen määritelmän mukaan teologia on uskontoja, erityisesti kristinuskoa, koskevaa tieteellistä tutkimusta.[3] On oma väittelyn alainen keskustelunaiheensa, mikäli teologiaa sanan vanhassa merkityksessä voidaan kutsua enää teologiaksi sanan uusissa merkityksissä. Jos vanha termi puhui Jumalasta, niin nykyinen teologia puhuu tästä jumalapuheesta.

Teologialla voidaan viitata myös yhteisön tai henkilön uskonnollisten uskomusten kokonaisuuteen; näin voidaan puhua esimerkiksi apostoli Paavalin teologiasta tai katolisesta teologiasta.[13] Lisäksi termiä 'teologia' voidaan käyttää uskontojen yhteydessä myös ei-propositionaalisessa merkityksessä. Näin esimerkiksi Martti Luther voi todeta, että "Kristuksessa on tosi teologia ja Jumalan tuntemus".[3]

[muokkaa] Uskonnollisen teologian historian vaiheita

[muokkaa] Teologian tieteellisyys

Sami Pihlströmin mukaan empiirinen testattavuus on yksi tieteen perusperiaatteista. Jumala, sielun kuolemattomuus, Kristuksen pelastustyö ja näiden kaltaiset eskatologiset väitteet ovat ei-empiirisiä. Mikään maailmassa havaittavissa oleva asia ei tee empiirisen maailman ulkopuolella olevia väitteitä yhtään uskottavammiksi.[14] Jos teologia on tunnustuksellista, ylittää uskontotieteen kaltaisen kulttuuritutkimuksen rajat ja pyrkii humanistisen tieteen sijasta olemaan tiedettä jostakin yli-inhimillisestä tai yliluonnollisesta, se muuttuu tieteestä uskonnonharjoittamiseksi.[15]

Modernin tieteenkäsityksen kannalta teologia oppina jumalasta (eli teologia antiikin merkityksessä) tai teologia, joka käyttää peruslauseinaan ilmoituksen kautta uskottuja totuuksia (eli teologia vielä keskiaikana hyväksytyssä merkityksessä), eivät näin kuulu osana tieteelliseen tutkimukseen. Sen sijaan ne ovat nykyaikaisen tieteellisen teologian, erityisesti systemaattisen teologia, tutkimuskohteita.[10] Puolueettoman, tieteellisen teologisen tutkimuksen mahdollisuutta on kuitenkin myös arvosteltu. Esimerkiksi Wolfhart Pannenberg on katsonut, että teologian tehtävänä on etsiä sitä, mitkä Jumalaa ja jumalallisia asioita koskevat asiat ovat tosia ja mitkä epätosia.[3]

Uskontotieteilijät puhuvat metodologisesta ateismista,[16] jossa maailmaa koskeviin kuvauksiin vältetään sekoittamasta mitään viittauksia yliluonnolliseen. Ilkka Pyysiäisen mukaan käsitteen ”jumala” pitäisi olla määritelty täsmällisesti, johdonmukaisesti ja tutkimuksessa operationalisoitavissa olevalla tavalla, ennen kuin tieteellistä metodologiaa voidaan rakentaa sen varaan.[16] Pihlströmin mukaan tutkimus ei ole välttämättä uskonnollisesti sitoutumatonta, jos se edellyttää ateistisen oletuksen.[17] Tiedettä ja filosofiaa ei koskaan harjoiteta maailmankatsomuksellisessa tyhjiössä, vaan tutkimus on aina maailmankuvan ja -katsomuksen muodostamista, pyrkimystä maailman hahmottamiseen mahdollisimman rationaalisella ja vastuullisella tavalla.[18] Peter Byrnen mukaan "teologinen ymmärrys" ei johda uusiin tieteellisiin totuuksiin maailmasta.[18]

Suomessa luterilaisen kirkon edustama uskonnollisuus on Pihlströmin mukaan pyrkinyt "rauhanomaiseen rinnakkaiseloon" tieteen kanssa; tällöin hyväksytään tieteellinen maailmankuva, mutta tieteen tutkimusalueen ylittävät kysymykset maailman alkuperästä ja kohtalosta tulkitaan uskonnollisen ilmoituksen pohjalta. Uskontoa opetetaan kirkkoon kuuluville lapsille tieteiden ja tiedepohjaisten oppiaineiden rinnalla.[19] Ilkka Niiniluodon mukaan "rauhanomainen rinnakkaiselo" uskonnon ja tieteen välillä ei kuitenkaan ole mahdollista maailmankatsomuksellisessa mielessä. Hänen mukaansa uskontojen pyhiin kirjoituksiin nojautuva käsitys maailmaa koskevan tiedon hankkimisesta ja perustelemisesta on väistämättä ristiriidassa tieteen epädogmaattisen metodin kanssa. Tieteellisen maailmankatsomuksen edustaja hyväksyy tieteellisen maailmankuvan ohella arvoteorian, jonka mukaan tieteellisen tutkimuksen keskeisiä arvopäämääriä ovat totuus tai totuudenkaltaisuus, ja tietoteorian, jossa sallitaan vain kriittinen tieteellinen menetelmä maailmaa koskevan tiedon tuottamisen välineeksi.[20]

[muokkaa] Opetus ja tutkimus

Teologia on vanhassa akateemisessa arvojärjestyksessä ensimmäinen ja teologiset tiedekunnat ovat länsimaiden yliopistoissa usein vanhimpia. Monissa maissa (esimerkiksi Saksa) teologiset tiedekunnat ovat tunnustuksellisia, mutta Pohjoismaissa on yleisesti noudatettu periaatetta teologisen tiedekunnan tunnustuksettomuudesta. Tunnustuksettomuus ei tarkoita sitä, etteikö opettaja tai opiskelija voisi olla jonkun uskonnolliseen liikkeen jäsen. Suomessa suurin osa teologian opiskelijoista on luterilaisia.

Akateemisen teologian tutkimuskohteena on ihmisten uskonnollisen uskon ilmaukset ja erilaiset yksityiset ja yhteiskunnalliset uskon ja uskonnollisen käyttäytymisen ilmenemismuodot menneisyydessä ja nykyaikana. Teologia on humanistinen tiede siinä merkityksessä, että se tutkii ihmistä, ihmisen ajattelua ja toimintaa. Yliopistollisista humanistisista ja käyttäytymistieteellisistä oppiaineista teologisen tutkimuksen erottaa teologisille aineille yhteinen tutkimuskohde: uskonto ja uskonnolliset ilmiöt.

Teologia ei tutki ensisijaisesti uskonnollisen uskon psykologisia syntyprosesseja, sillä se kuuluu psykologian alaan. Kuitenkin on olemassa esimerkiksi uskonnonpsykologiaa ja pastoraalipsykologiaa, joita voidaan harjoittaa teologian piirissä. Teologia ei myöskään tutki ”Jumalaa itseään”, koska tieteellisillä menetelmillä ei voida tutkia sellaista mistä ei ole kokemusperäistä näyttöä. Jumalan olemassaolon kysymyksiä tutkitaan teoreettisella tasolla uskonnonfilosofiassa.

[muokkaa] Teologia yliopistoissa

Euroopassa teologiaa on perinteisesti opetettu yliopistoissa ja pappisseminaareissa. Suurin osa Länsi-Euroopan keskiajalla perustetuista yliopistoista kasvoivat katedraalikouluista ja muista kirkon perustamista laitoksista. Ne oli perustettu nuorten miesten kouluttamiseksi kirkon palvelukseen teologian ja lainopin (usein kanonisen lain) aloilla. Teologia oli näin yliopistojen tärkein oppiaine ja sitä pidettiin ”tieteiden kuningattarena” (regina scientiae). Muita aineita, kuten filosofiaa ja vapaita taiteita, opetettiin ensi sijassa teologian tueksi.

Protestanttiset valtionkirkot ovat yleensä järjestäneet pappien koulutuksen yhdessä yliopistojen kanssa, kun taas katolinen kirkko on käyttänyt seminaareja. Euroopan maallistuminen on kuitenkin johtanut teologisten tiedekuntien sulkemiseen useissa maissa, kun taas katolinen kirkko on lisännyt yliopisto-opetusta perustamalla useita omia yliopistoja. Saksaa on perinteisesti pidetty yliopistoteologian kärkimaana. Tärkeimmät modernit teologit tulivat Saksasta ja monia kriittisiä teologisia menetelmiä on kehitetty siellä. Erityisesti Suomessa ja Ruotsissa valtionyliopistoiden teologiset tiedekunnat kouluttavat teologeja yhteiskunnan palvelukseen muun muassa uskonnonopettajiksi ja tutkijoiksi kirkkojen tehtäviin suuntautuvien rinnalla. Koska yliopistollinen teologia Pohjoismaissa on akateeminen oppiala ja teologian maisterin tutkintoa pidetään yleissivistävänä, teologisista tiedekunnista valmistuneet ovat voineet työllistyä myös muun muassa liike-elämän, markkinoinnin ja hallinnon palvelukseen.

Yhdysvalloissa teologiaa ei harjoiteta valtion tuella perustuslain luonteen vuoksi. Teologisia opintoja voi harjoittaa useissa yksityisissä yliopistoissa, mutta teologien akateeminen vapaus voi olla rajoitettu. Mikäli yliopistoa ylläpitävä kristinuskon suuntaus katsoo teologin olevan harhaoppinen, hänen urakehityksensä saattaa vaikeutua. Yhdysvallat on kuitenkin maailmansotien jälkeen noussut merkittäväksi akateemisen teologian maaksi.

Valistusaikana yliopisto-opetus alkoi muuttua humanistiseksi. Teologia ei ollut enää yliopistojen pääaine, vaan yliopistot alkoivat palvella myös muita tarpeita kuin papiston koulutusta. Näin teologiasta tuli ainoa oppiaine, joka säilytti tunnustuksellisen perustan muutoin maallistuneissa laitoksissa. Seurauksena jotkut ovat katsoneet, että teologian luonne eroaisi jotenkin muista tieteistä sekä näkökulmansa että vaatimansa käytännöllisen osallistumisen vuoksi. Ei-uskonnolliset teologit puolestaan ovat eri mieltä, sanoen teologian olevan erityisesti ihmisten jumalauskon tutkimusta ja teologian menetelmien esimerkiksi raamatuntutkimuksessa ja kirkkohistoriassa vertautuvan täysin niitä vastaavien ei-uskonnollisten tutkimusalojen menetelmiin.

Teologialla yliopistollisenakin oppiaineena on siten kahtalainen luonne. Teologian opetuksen historia on voimakkaasti sidoksissa kristillisten kirkkojen pappiskoulutukseen. Siten teologisella opetuksella oli vahva side kristillisten kirkkojen omaan uskonymmärrykseen, eikä kaikkea teologiaa voi nykyisten mittapuiden mukaan pitää akateemisena ja arvovapaana tieteenä. Useissa maissa teologinen yliopistollinen tutkimus tapahtuu edelleen kirkkokuntien ylläpitämissä teologisissa tiedekunnissa, joissa teologialla saattaa olla jossain määrin tunnustuksellinen luonne. Tällaisissa tilanteissa akateemista ja empiiristä tiedettä on yleensä edustanut uskontotiede tai filosofiassa harjoitettava uskonnonfilosofia. Yliopistollinen teologia voi kuitenkin olla myös puhtaasti akateemista ja empiiristä tiedettä, jota tehdään tieteellisten menetelmien ja normaalien tieteellisten näyttövaatimusten mukaisesti. Tällöin se tulee akateemiselta otteeltaan täysin samankaltaiseksi muiden humanististen tieteiden kanssa ja käyttää niiden kanssa yhteisiä tutkimusmenetelmiä.

[muokkaa] Teologian opetus ja tutkimus Suomessa

Suomessa teologiaa voi opiskella kolmessa eri yliopistossa, jotka ovat:

Suomen yliopistojen teologiset tiedekunnat ovat tunnustuksettomia, uskonnollisiin katsomuksiin nähden sitoutumattomia vapaita tiedeyhteisöitä, ja ne ovat sitoutuneet tieteen menetelmiin ja periaatteisiin muiden tieteenalojen tavoin.[21] Tiedekuntien ja laitosten oppiaineet ja menetelmät tarjoavat käsitteellisen välineistön ja monipuolisia näkökulmia jokaisen osa-alueen objektiiviseen ja kriittiseen tarkasteluun. Teologinen tutkimus ja koulutus tarjoavat perusteita sekä suomalaisen kulttuurin ja elämäntavan että kansainvälisten vaikutussuhteiden ymmärtämiseen ja arviointiin.

Suomessa teologian opetus on vanhastaan jaettu viiteen osa-alueeseen:

  • Eksegetiikka tutkii sekä Vanhaa että Uutta testamenttia niiden alkukielillä, eli hepreaksi, arameaksi ja kreikaksi, sekä Raamatun ulkopuolisia tekstejä, joiden syntyajankohdat ajoittuvat suunnilleen samoille ajanjaksoille. Tällöin tekstejä tutkitaan niiden alkukielisissä muodoissa esimerkiksi koptiksi. Eksegetiikan metodeita ovat muun muassa redaktio-, kirjallisuus-, muoto- ja traditiokritiikki sekä arkeologia. Eksegetiikan tutkijaa kutsutaan eksegeetiksi.
  • Kirkkohistoria tutkii kristinuskon historiaa. Kirkkohistorioitsija tutkii esimerkiksi kirjoja, lehtiä, virallisia asiakirjoja, kirjeitä, muistiinpanoja tai vaikkapa esineitä ja taideteoksia. Kirkkohistorian tutkimuksessa käytetään kaikkia yleisiä historian tutkimusmenetelmiä.
  • Systemaattinen teologia tutkii kristinuskonhistorian henkilöiden ja yhteisöiden uskon ilmaisuja ja uskonnollista ajattelua kirjallisissa dokumenteissa. Metodina käytetään systemaattista analyysia, jonka avulla etsitään tekstin tai useiden tekstien sisäistä teologista tai filosofista järjestelmää. Systemaattinen teologia tutkii myös aatehistoriaa. Myös systemaattinen teologia tutkii tekstejä niiden alkukielillä ja siksi latina on tärkeä kieli systemaatikolle.
  • Teologinen uskontotiede tutkii eri uskontojen ilmenemismuotoja. Uskontotieteen lähestymistavat voidaan jakaa ymmärtävään, kriittiseen ja selittävään. Ymmärtävässä lähestymistapaan kuuluu esimerkiksi uskontofenomenologiaa. Kriittisestä tutkimuksesta esimerkki on feministinen tutkimus. Selittävä teologinen uskontotiede pyrkii saavuttamaan uskonnollisista ilmiöistä tieteellistä tietoa, ja kokoamaan niistä koeteltuja teorioita.
  • Käytännöllinen teologia tutkii yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan uskonnollista toimintaa ja muodostaa tästä tieteellisiä teorioita ja tutkimustuloksia. Käytännöllisen teologian tutkimuksessa käytetään esimerkiksi kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Käytännöllisen teologian alaan kuuluvat esimerkiksi tutkimukset suomalaisten uskonnollisuudesta.

Esimerkiksi Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta jaettiin aiemmin tämän jaon mukaisiin laitoksiin. Uskontotieteen oppiaine on yhteinen teologisen tiedekunnan ja humanistisen tiedekunnan kanssa. Näiden lisäksi yliopistossa on tutkimustyötä harjoittava Katariina-insituutti (entinen Ortodoksian ja Itä-Euroopan kirkkojen tutkimuksen laitos). Itä-Suomen yliopistossa on puolestaan telogian osasto, joka jakaantuu läntisen teologian ja ortodoksisen teologian koulutusohjelmiin. Ortodoksisen teologian osalta Itä-Suomen yliopisto on Pohjoismaiden ainoa ortodoksista teologiaa opettava akateeminen oppilaitos. Åbo Akademissa opetusta antavat kuusi laitosta dogmatik, gammaltestamentlig exegetik med judaistik, nytestamentlig exegetik, kyrkohistoria, praktisk teologi, teologisk etik med religionsfilosofi. Akademin erikoisuus on judaistiikka, jota ei opeteta muualla Suomessa. Helsingissä voi kuitenkin opiskella erikseen seemiläisiä kieliä ja kulttuureita humanistisen tiedekunnan Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella.

Suomen teologiset tiedekunnat valmistavat teologian kandidaatteja ja maistereita, jotka valmistuvat lähinnä kirkkojen ja yhteiskunnan teologisiin tehtäviin, uskonnonopettajiksi ja tutkijoiksi. Virallisesti teologinen tiedekunta ei valmista pappeja, koska kristillisillä kirkoilla ja yhdyskunnilla on itsenäiset pappien kelpoisuusvaatimukset. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papiksi haluavan kelpoisuusehdoista päättää kirkon piispainkokous. Tällä hetkellä Suomen luterilaisen kirkon pappisvihkimys edellyttää pääsääntönä teologian maisterin tutkintoa, joka sisältää piispainkokoukset erikseen määrittelemät teologisten oppiaineiden vähimmäisopinnot. Opettajalinjalla maisterin tutkintoon kuuluu vuoden mittaiset pedagogiset opinnot käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa, ja kahden aineen opettajilla toisen opetettavan aineen opinnot. Yhteiskunnan muihin tehtäviin, esimerkiksi asiantuntijatehtäviin, valmistuvilla on laajempi valinnan vapaus oman tutkintonsa rakentamisessa. He voivat opiskella useita sivuaineita muissa tiedekunnissa.

[muokkaa] Teologisten tiedekuntien asema

Ruotsin valtakunnan lakeihin kuului 1700-luvulla uskontopakon periaate ja valtion velvollisuus kouluttaa papit kustannuksellaan.[22] Ruotsin vallan aikaiset säätyerioikeudet, myös papiston erioikeudet, pysyivät joiltakin osin voimassa Suomessakin, ja viimeiset niistä lakkautettiin vasta vuonna 1995 perusoikeusuudistuksen yhteydessä lain valmistelutöiden mukaan vanhentuneina, tarpeettomina ja epätasa-arvoisina.[23][22] Vapaa-ajattelijoiden mielestä luterilaisen kirkon etuoikeutettu asema perustuu pappissäädyn erivapauksiin, ja tältä osin säätyerioikeuksia ei ole vielä kumottu. Kun perustuslain vahvuiset papiston erioikeudet on muodollisesti kumottu laissa, esimerkiksi teologisten tiedekuntien poistaminen yliopistoista ja siirtäminen kirkon itsensä hoidettaviksi ja kustannettavaksi ei vaatisi enää perustuslainsäätämisjärjestystä eduskunnassa.[22][24]

Kansanedustaja Erkki Tuomioja vaati teologisten tiedekuntien poistamista yliopistoista ja korkeakouluista Skepsis ry:n tilaisuudessa pitämässä puheessaan vuonna 2007. Tuomiojan mukaan julkisin varoin ylläpidettävät yliopistot ovat tieteen tekemistä varten, ei teologisia tiedekuntia varten. Tuomiojan kritiikki ei koskenut uskontojen ja uskomusten tutkimusta itsessään, vaan sen organisoinnin tapaa: Tuomiojan mukaan uskonnon tutkimuksella on paikkansa yliopistoissa muissa tiedekunnissa, esimerkiksi uskontotieteenä.[25][26]

Uskontotieteilijä Matti Kamppisen mielestä kulttuurirelativismin ja hermeneuttisen perinteen yhdistäminen on yksi syy sille, miksi esimerkiksi Suomessa ”teologinen uskonnontutkimus on edelleen voimissaan”. Koska eri tiedeperinteet ja uskonnot ovat samanarvoisia, oletetaan että uskonnontutkimukseen sopii se että ”uskontoja tulkitaan kristillisen teologian keinoin ja sen lähtökohdista käsin”.[27]

[muokkaa] Teologisia aatevirtauksia

Teologian kenttään kuuluu joitakin aatevirtauksia, joilla on selkeä aatteellinen tarkoitus. Tällaiset teologiset aatevirtaukset ovat ihmisten korostamia teologisia tulkintaperiaatteita, joka muodostaa heidän teologisen ajattelunsa keskuksen. Aatevirtauksina ne eivät ole akateemisen teologisen tieteen osa, mutta niiden vaikutuksesta tieteellinen kysymyksenasettelu on kehittynyt ja kehittyy. Postmoderneja teologisia aatevirtauksia ovat esimerkiksi liberaaliteologia, vapautuksen teologia ja feministiteologia.

Liberaaliteologian suhteen akateemiseen teologiaan tekee monisyiseksi se, että vaikka yhtäältä siinä oli kysymys aatteesta, se oli toisaalta välivaihe itse akateemiseen teologiaan. Liberaaliteologiaksi kutsuttiin teologista menetelmää, joka käytti historiallis-kriittisiä metodeja ja tuli siksi liberaaleihin, perinteisestä käsityksistä poikkeaviin teologisiin johtopäätöksiin. Liberaaliteologia on kuitenkin yhä edelleen myös teologinen aatesuunta siinä merkityksessä, että sen kannattajat uskonnollis-aatteellisissa johtopäätöksissään korostavat usein sitoutumista erilaisiin maallisiin ja puhtaasti järkiperäisiin periaatteisiin.

Vapautuksen teologia ja feministiteologia ovat syntyneet jonkin vallitsevan järjestelmän vastavoimaksi ja pyrkivät vapauttamaan ihmisiä vallitsevan järjestelmän kahlitsevista epäoikeudenmukaisuuksista. Vapautuksen teologia on syntynyt arvostelemaan köyhyyttä ja sitä tukevaa yhteiskunnallista järjestelmää. Feministiteologia puolestaan pyrkii vapauttamaan kristinuskon sen patriarkaalisista ja miehisistä ilmenemismuodoista ja korostaa kristinuskon tulkintaa, jossa nainen on aidosti tasavertainen miehen kanssa.

Käsitteellistä sekaannusta aiheuttaa se, että yhtä hyvin vapautuksen teologia kuin feministiteologia voivat termeinä tarkoittaa sekä tällaisen aatesuunnan aktiivista kannattajaa ja kehittäjää kristillisessä yhteisössä että myös akateemista teologista tutkimusta, joka kyseenalaistaa tieteellisessä teologiassa vaikuttavia epätasa-arvoisia tulkintoja ja luo keskustelua tieteenfilosofisella tasolla. Esimerkiksi eksegetiikassa tutkimuksen näkökulma voi olla feministieksegeettinen, jolloin Raamatun tekstejä tutkitaan niin, että tietoisesti pyritään irrottautumaan perinteisistä mieskeskeisistä tulkintatavoista ja pyritään luomaan objektiivisempi kuva ko. tekstistä tieteellisiä metodeja käyttäen. Tieteellisessä teologiassa (esimerkiksi systemaattisessa teologiassa) voidaan tutkia kirkossa vaikuttavia vapautuksen teologioita. Tällöin tutkimus ei kuitenkaan ole vapautuksen teologiaa, ellei vapautuksen teologian esittämä kritiikki vaikuta tutkimusnäkökulmaan.

Feministiteologiaa eli teologista naistutkimusta voidaan harjoittaa kaikissa teologisissa tieteissä. Laajimmassa merkityksessään kaikki naisten tekemä tiede on naistutkimusta. Yleensä kuitenkin naistutkimuksella tarkoitetaan feminististä lähestymistapaa. Naistutkimuksen rinnalle on syntymässä myös miestutkimusta. Miestutkimus ammentaa feministisestä kritiikistä ja tutkii samoilla menetelmillä miehiä ja miehiin liittyviä teologisia teemoja. Erityisesti anglo-amerikkalaisessa maailmassa on paljon sukupuolitutkimuksellista (gender) teologiaa, joka sisältää sekä nais- ja mies- että seksuaalisten vähemmistöjen näkökulman.

[muokkaa] Teologia ja muut uskonnot kuin kristinusko

Akateemisissa teologisissa piireissä on keskusteltu siitä, onko teologia lähinnä kristinuskolle ominainen tutkimusala. Tällöin kristillinen teologia tulisi erotella muista. Monet ovat katsoneet teologian olevan tiede, joka soveltuu nimensä mukaisesti lähinnä jumaluuden (theos) ja jumaluskon tutkimiseen, jolloin se ei soveltuisi samassa määrin uskontoihin, jotka rakentuvat toisella tapaa, kuten uskontoihin, joissa ei ole jumaluuksia tai jotka kieltävät, että asioita voi tutkia loogisesti. Esimerkiksi buddhalaisuutta tutkivat suosivat usein nimitystä ”buddhalainen filosofia” buddhalaisen teologian sijaan, koska buddhalaisuudessa ei ole samanlaista ajatusta jumalasta kuin suurissa yksijumalisissa uskonnoissa.

Termin 'teologia' soveltaminen kristinuskoa muistuttaviin uskontoihin voi olla yhtä lailla harhaanjohtavaa. Islamin piirissä kristillistä teologista keskustelua vastaava teologis-filosofinen keskustelu on ollut vähäistä ja jopa jossain määrin huonomaineista toimintaa nimeltään kalam. Islamin varsinainen oma vastine kristilliselle teologialle olisi pikemminkin islamilaisen lain tutkimus eli fiqh.

Juutalaisuudessa poliittisten mahtien puute on johtanut siihen, että teologinen keskustelu on sijoittunut enimmäkseen juutalaisiin yhteisöihin ja synagoogiin akateemisten laitosten sijaan. Juutalainen teologia on kuitenkin ollut historiallisesti hyvin toimeliasta ja vaikuttanut paljon sekä kristilliseen että islamilaiseen teologiaan. Myös juutalaisuuden tapauksessa kristillinen teologia vertautuisi parhaiten rabbiiniseen keskusteluun juutalaisesta laista sekä juutalaisiin raamattukommentaareihin.

Eri uskontojen sisäinen itseymmärrys ei siten yleensä käytä sanaa 'teologia' kuvatessaan uskonnon käsityksiä ihmisestä, kaikkeudesta tai tuonpuoleisesta tai ylipäätään kyseisen uskonnon ilmiöitä ja tapoja kuvatessaan. Tässä merkityksessä sana 'teologia' tarkoittaa uskonnon itsensä käymää sisäistä keskustelua uskontonsa luonteesta.

Sen sijaan akateemiset teologiset oppiaineet pystyvät menetelmiensä puolesta tutkimaan muista uskonnoista samoja asioita kuin kristinuskostakin. Helpoiten tämä pätee jumalauskoisiin uskontoihin kuten islamiin ja juutalaisuuteen. Esimerkiksi systemaattisessa teologiassa voitaisiin hyvin tutkia juutalaisuuden ja islamin opillista käsitystä ihmisestä, jumalasta, todellisuuden luonteesta ja pelastuksesta. Myös muista uskonnoista tämä olisi mahdollista, koska menetelmä on riippumaton kohteena olevasta jumaluudesta käytettävien ilmaisujen luonteesta. Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitos toteaa, että sen alueeseen kuuluvat kristillisten tai muiden oppien ja käsitysten sisältöä sekä rakennetta tutkivat teologiset tieteet.[28] Laitoksella on myös tehty systemaattisen teologian alaan kuuluva islamia käsittelevä väitöskirja.[29] Myös eksegetiikka voisi tutkia menetelmänsä puolesta myös muiden uskontojen pyhiä kirjoja. Koraanin tutkimusta on tehty jossain määrin ainakin Helsingin yliopiston eksegetiikan laitoksella, vaikka se on keskittynyt seemiläisten kielten laitokselle. Kirkkohistorian kaltaista tutkimusta voisi tehdä myös muista uskonnoista. Se että tällaista tutkimusta ei teologian alalla paljonkaan tehdä, on enemmänkin tieteenalojen tutkimuskohteeseen liittyvä käytäntö ja tapa kuin itse teologisten tieteiden luonteeseen tai menetelmään liittyvä rajoitus.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ a b Liddell, Henry George & Scott, Robert: θεολογία A Greek-English Lexicon. 1940. Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. ↑ Luomanen 2001, s. 7.
  3. ↑ a b c d e f Kärkkäinen, Pekka: "Mitä teologia on?" - esimerkki teologisesta argumentaatiosta Yleinen teologia: systemaattinen teologia. Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta. Viitattu 22.3.2010.
  4. ↑ a b c Religion, study of Encyclopaedia Britannica Online. Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.3.2010.
  5. ↑ a b Kaikkonen, Helena & Moilanen, Antti: "Uskontotieteen ja uskontofilosofian näkökulmia uskonnon ymmärtämiseen". Teoksessa Kaikkonen, Helena & Peltola, Sonja (toim.): Puheenvuoroja evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen, s. 69. Jyväskylän yliopisto, opettajainkoulutuslaitos, -. Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ Pihlström, Sami: Teologia on tiedettä. Tieteessä tapahtuu, 2003, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ Aristoteles: Metafysiikka VI, 1026a.
  8. ↑ Plotinos: Enneadit V, 9, 7.
  9. ↑ Abbagnano, Nicola: Theology Viitattu 22.3.2010.
  10. ↑ a b c Kärkkäinen, Pekka: Onko teologia tiedettä? Yleinen teologia: systemaattinen teologia. Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta. Viitattu 22.3.2010.
  11. ↑ Kärkkäinen, Pekka: Gregorios Nyssalainen, Suuri katekeesi, luvut 3 ja 5 Yleinen teologia: systemaattinen teologia. Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta. Viitattu 22.3.2010.
  12. ↑ Kärkkäinen, Pekka: Tuomas Akvinolainen, Summa theologiae Yleinen teologia: systemaattinen teologia. Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta. Viitattu 22.3.2010.
  13. ↑ Esim.: Nyyssölä, Tuomas: Kirjauutuus: Oliko Paavali katolilainen? Teologia.fi. 24.11.2009. Viitattu 22.3.2010.
  14. ↑ Pihlström 2001, s. 48.
  15. ↑ Pihlström 2001, s. 52.
  16. ↑ a b Pihlström 2001, s. 53.
  17. ↑ Pihlström 2001, s. 54.
  18. ↑ a b Pihlström 2001, s. 58.
  19. ↑ Pihlström 2001, s. 63.
  20. ↑ Pihlström 2001, s. 64.
  21. ↑ Sihvola, Juha: Miltä teologinen tutkimus näyttää ulkopuolisen silmin? 29.09.2008. Viitattu 22.3.2010.
  22. ↑ a b c Toivonen, Raimo: ”Säätyerioikeudet”, Uskonnottoman oikeusopas, s. 124. Jämsä: R. Toivonen, 1997.
  23. ↑ Laki säätyjen erioikeuksien lakkauttamisesta (971/1995) Finlex. Viitattu 9.4.2009.
  24. ↑ Vapaa-ajattelijain liitto ry:n säännöt 11.12.2008. Viitattu 7.12.2009.
  25. ↑ Järvinen, Risto K.: Myös uskonnotonta vakaumusta on kunnioitettava. Skeptikko, 2007, nro 4. Artikkelin verkkoversio.
  26. ↑ Mustakallio, Pekka: Erkki Tuomioja, vakaumus ja sen oopiumi. Kyyhkynen, 2008, nro 1. Artikkelin verkkoversio.
  27. ↑ Kamppinen, Matti: Meemejä ja uskonnollisia robotteja: Kulttuuriesseitä. Helsinki: Yliopistopaino, 2004. ISBN 951-570-603-3.
  28. ↑ Systemaattisen teologian laitos, www-etusivu Helsingin yliopisto. Viitattu 15.2.2010.
  29. ↑ Hukari 2001, s. 18

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Wikisource-logo.svg Lähdeaineistoa aiheesta Teologia Wikiaineistossa
  • McGrath, Alister: Kristillisen uskon perusteet: Johdatus teologiaan. (Christian theology: An introduction. First edition 1995, third edition 2001.) 2. tarkistettu painos. Suomentanut Satu Norja. Suomenkielisen laitoksen toimittanut Reijo Työrinoja. Theologia systematica. Helsinki: Kirjapaja, 1999. ISBN 951-625-616-3.
  • McGrath, Alister (toim.): Modernin teologian ensyklopedia. (The Blackwell encyclopedia of modern Christian thought, 1993.) Suomentaneet Satu Norja ja Kia Sammalkorpi-Soini. Theologia systematica. Helsinki: Kirjapaja, 2000. ISBN 951-625-495-0.
  • Pihkala, Juha: Uskoa tiedosta ja tietoa uskosta: Johdatus dogmatiikkaan. Helsinki: Edita, 2009. ISBN 978-951-37-5561-4.
  • Raunio, Antti & Luomanen, Petri (toim.): Teologia: Johdatus tutkimukseen. 4. uudistettu painos. Logos-sarja. Helsinki: Edita, 2010. ISBN 978-951-37-5637-6.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Teologia -sitaatteja.
Uskontoaiheiset artikkelit
Merkittävimmät uskonnot
Abrahamilaiset   Bahai · Islam · Juutalaisuus · Kristinusko · Rastafari
Intialaiset Ayyavazhi · Buddhalaisuus · Hindulaisuus · Sikhiläisyys
Iranilaiset Ahl-e Haqq · Jesidismi · Manikealaisuus · Zarathustralaisuus
Itä-Aasia Kungfutselaisuus · Taolaisuus · Šintolaisuus
Uususkonnot Cao Dai · Falun Gong · Skientologia · Spiritismi · Tenrikyo · Ufouskonto · Unitaariuniversalismi · Urantia · Uuspakanuus · Wicca
Etniset Afrikan uskonnot · Animismi · Kansanusko · Šamanismi
Muinaisuskonnot

Muinainen Egypti · Muinainen Lähi-itä · Kiinalaiset · Muinainen Kreikka · Germaanit · Keltit · Skandinaavit · Slaavit · Suomalaiset · Gnostilaisuus · Uusplatonismi · Muinainen Rooma · Mithralaisuus
Uskontotiede

Teologia · Uskonnon alkuperä · Uskonnon kehitys · Uskonnonfilosofia · Uskontoantropologia · Uskontohistoria · Uskontopsykologia · Uskontososiologia
Sekularismi

Ateismi · Agnostisismi · Humanismi · Uskonnottomuus
Portal.svg Teemasivu
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Teologia&oldid=11118961
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä