Kolminaisuusoppi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
Kristinusko
Kristinuskon risti
Uskon kilpi (Scutum Fidei) on klassinen kristillinen symboli, joka havainnollistaa Athanasioksen uskontunnustuksen ensimmäistä osaa. Se kuvaa Jumalan ykseyttä ja persoonien eriävyyttä.

Kolminaisuusoppi on kristillinen opetus Jumalan kolminaisuudesta, eli kolmiykseydestä. Opin mukaan on yhtä aikaa yksi Jumala, mutta kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.[1] Kolminaisuusoppi on muotoiltu muun muassa Athanasioksen uskontunnustuksessa.

Kolminaisuusoppia pidetään tavallisesti yhtenä kristinuskon vähimmäisvaatimuksista: ne yhteisöt, jotka eivät hyväksy kolminaisuusoppia, lasketaan kuuluviksi kristillisen uskon ulkopuolelle.[2][3][4] Jäsenmäärältään suurimpia kolminaisuusopin kieltäviä liikkeitä ovat ykseyshelluntailaiset, Jehovan todistajat ja mormonit. Tällaisista liikkeistä käytetään usein nimeä kristillisperäiset liikkeet.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolminaisuusoppi dogmina syntyi tarpeesta määritellä käsitteellisesti ja analyyttisesti kristillisiä totuuksia kristinuskon levitessä hellenistiseen ja roomalaiseen maailmaan. Ensimmäisenä käsitettä ”kolminaisuus” käytti Tertullianus 200-luvulla.[5]

Kristillisten kirkkojen järjestäytyessä vainojen päättymisen jälkeen kolminaisuusoppia käsiteltiin laajasti Nikaian kirkolliskokouksessa vuonna 325.[1] Nikaiassa pohdittiin erityisesti Jeesuksen Kristuksen olemusta. Aiheen kirkolliskokoukselle antoi Aleksandrian erään presbyteerin, Areioksen, opetus Jeesuksen asemasta luotuna oliona.[3]

Areios käytti apunaan uusplatonistisen filosofian käsitteitä ja määritteli jumalakäsityksen siten, että vain Isä Jumala kuului ehdottoman transsendenttiseen (ylimaalliseen) Ykseyteen. Sen sijaan pre-eksistentti Jumalan Sana eli Logos oli luomakunnan esikoinen, mutta kuului yhtä kaikki luotuun taivaalliseen maailmaan. Koska Logos kuului luotuun todellisuuteen, Areioksen sanojen mukaan ”oli aika, jolloin häntä ei ollut”. Areioksen vastustajat korostivat Logoksen jumaluutta ja ikuisuutta.

Nikaian kirkolliskokouksen päätös oli, että areiolaisuus julistettiin harhaopiksi. Tunnustuksen mukaan Jeesus oli ”Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä, jonka kautta kaikki on tehty”. Tässä tunnustuksessa ei vielä määritelty Pyhän Hengen olemusta.

Kirkon vanhoista uskontunnustuksista myös Athanasioksen uskontunnustus on suunnattu areiolaisuutta vastaan.[6]

Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 381 taas käsiteltiin erityisesti Pyhää Henkeä. Konstantinopolissa kolminaisuusoppia täsmennettiin siten, että jumaluudessa on kolme persoonaa, jotka ovat yksi ja sama entiteetti, yksi täydellisyys, yksi Jumala.

Kolminaisuusoppi lyhyesti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pyhän Kolminaisuuden kilpi 1200-luvun kuvassa.
  • Persoonat ekonomisen triniteettiopin mukaan:
    • Isä – luoja: Kristinuskon mukaan ihminen ja maailmankaikkeus ovat syntyneet Isä Jumalan luomistyön tuloksena. Luomiskertomuksessa kerrotaan, että Jumala loi kaiken (Uuden Testamentin mukaan Sanallaan (logos, Joh. 1)). Jumala loi sekä näkyvän että näkymättömän maailman. Näkyvään maailmaan kuuluu luonto ja näkymättömään hyvät ja pahat henkivallat. Jumala luo jatkuvasti uutta ihmisten työn kautta. Lisäksi hän ylläpitää maailmaa voimallaan.[7][8]
    • Poika – pelastaja (Jeesus): Poika on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua. Jeesuksena Jumala syntyi ihmiseksi ihmisten keskelle, ja tällöin Jumalan toinen persoona otti jumalallisen luonnon rinnalle pysyvästi myös ihmisluonnon, ks. kaksiluonto-oppi. Jeesus oli sijaiskärsijä; ristillä hän oli sovittaja ja lunastaja.
    • Pyhä Henki – pyhittäjä: Pyhän Kolminaisuuden kolmas persoona on Pyhä Henki, jonka Jeesus lupasi oppilailleen puolustajaksi ja totuuteen ohjaajaksi. Pyhä Henki lähtee (käy ulos) Isästä Pojan kautta. Hänet vuodatettiin opetuslapsille helluntaina Jerusalemissa. Tapahtumaa voidaan pitää kristillisen kirkon (l. seurakunnan) syntyhetkenä.
  • Persoonat ontologisen triniteettiopin mukaan:
    • Itäisen ja läntisen kristinuskon välillä on eroavaisuus dogmissa Hengen lähtemisestä. Läntisen tulkinnan mukaan Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta, itäisen tulkinnan mukaan vain Isästä. Itäinen tulkinta on historiallisesti varhaisempi. Tämä on niin kutsuttu filioque-kiista, joka oli yhtenä syynä Suureen Skismaan.
    • Persoonat ovat Jumalan yhtä korkeita subjekteja, joina Jumala toimii.
    • Kaikki persoonat ovat sama ikuinen, kaikkivaltias Jumala[9]
    • Persoonat ovat erottamattomia keskenään, mutta niiden työ voidaan kuitenkin jossain mielessä erottaa; kristillinen kirkko torjuu patripassialistisen opin, joka esitettiin alkukirkon vuosisatoina (so. modalismi), että Kristuksen kärsiessä ristillä myös Isä olisi kärsinyt.[10]

Kolminaisuus Raamatussa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikaisen eksegeettisen tutkimuksen varsin laajan konsensuksen mukaan Vanhassa testamentissa ei esiinny käsitystä kolmiyhteisestä Jumalasta. Vanhan testamentin kuvaamat kertomukset kuitenkin sisältävät piirteitä, joita on myöhemmin kristinuskossa voitu pitää merkkeinä kolminaisuudesta, ikään kuin kolmiyhteisen jumalakäsityksen aiheina. Israelin kansan jumalausko on ollut luonteeltaan enemmänkin monolatriaa kuin tiukkaa monoteismiä. Tästä ovat esimerkkeinä Kymmenen käskyn ensimmäinen käsky: ”sinulla ei saa olla muita Jumalia”, tai šema-rukous ”Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin”). Monoteismi ilmaistaan selkeästi vasta Jesajan kirjan 45. luvussa.

Jean Fouquet, Kolminaisuus ja kaikki pyhät, 1400-luku.

Vanhassa testamentissa yksi Jumalasta käytetty hepreankielinen nimi on monikollinen Elohim, joka merkitsee kirjaimellisesti ”Jumalat”. Jotta tuo sana olisi kontekstissaan monikollinen, siihen liitettyjen verbien ja adjektiivien täytyisi myös olla monikollisia. Jos ne eivät sitä ole, kuten ei ole yhdessäkään raamatunjakeessa, jossa kuvataan Jumalaa, niin sana on käytännössä yksiköllinen vaikka teoriassa monikollinen.[11][12]

Kolminaisuusopin näkökulmasta monikon voi ymmärtää edustavan Jumalan kolmea persoonaa. Jo luomiskertomuksessa mainitaan Jumalan Henki, joka liikkui ”vetten päällä”. Viisauskirjallisuudessa (Psalmit, Sananlaskut) mainitaan Jumalan Poika sekä persoonallinen Viisaus (Hokma), jonka kristityt ovat tulkinneet pre-eksistenttiseksi Jeesukseksi (Snl. 8).

Erityisen merkityksellinen kertomus on ollut Aabrahamin ja kolmen miehen tapaaminen Mamren tammistossa (1 Moos. 18: 1–5). Tämän kertomuksen pohjalta on syntynyt kuuluisa kuva kolminaisuudesta, Pyhän Kolminaisuuden ikoni.

Juutalaisuudessa odotettiin ennen Jeesuksen aikaa voittoisaa messiashahmoa, jonka piti olla Israelin kansallinen vapauttaja. Tämä oli seloottien, sekä fariseusten käsitys Messiaasta. Rabbiinisessa juutalaisuudessa ennen ajanlaskun alkua Jumalan katsottiin olevan Heprealaisen raamatun mukaan Israelin kuningas (muun muassa 1. Sam. 8:7, Ps. 47:9, Sakarja 14:9 jne.). Ajan kuluessa rabbiininenkin juutalaisuus siirtyi odottamaan enemmän nationalistista vapauttajaa, sen jälkeen kun Israel pyysi itselleen kuninkaan (1. Sam. 8:5–6). Koska Jeesus ei täyttänyt odotetun messiaan tunnusmerkkejä, eivät rabbiiniset juutalaiset pitäneet häntä messiaana. Siksi myös Jeesuksen seuraajat halusivat erottautua juutalaisuudesta (muun muassa Nikean kirkolliskokous vuonna 325). Messiaaniset juutalaiset korostavat mielipidettään, että Jeesusta edeltävän ajan rabbiinisessa juutalaisuudessa Jumalan kolminaisuus ei olisi ollut ongelma vaan yksi Jumalan (Elohim) määreistä.

Myös Uuden testamentin jumalakuva on eksegeettisen tutkimuksen mukaan jonkin verran moninainen. Uuden testamentin aineisto sisältää kuitenkin jo selviä viitteitä kolmiyhteisestä jumalakäsityksestä. Isä, Poika ja Pyhä Henki mainitaan kaikki yhdessä kastekäskyssä (Matt. 28:19) sekä apostolisessa siunauksessa (2 Kor. 13:13). Evankeliumeissa Jeesus antaa viitteitä samastumisestaan Jumalan kanssa (”Minä ja Isä olemme yhtä”) sekä tunnustaa olevansa Jumalan Poika. Juutalaisille tämä oli jumalanpilkkaa, ja siitä seurasi kuolemanrangaistus. Apostolisissa kirjeissä Jeesuksen sanotaan olevan Jumala (Room. 9:5, 1. Joh. 5:20). Paavali kuvaa Kristuksen kahtalaista luontoa, muun muassa Room. 1: 3–4. Pyhä Henki mainitaan Uudessa testamentissa sekä Jumalan että Jeesuksen Henkenä. Jeesuksen kasteessa oli läsnä Isän Jumalan sanat ja Pyhä Henki kyyhkysen muodossa (Matt. 3:16–17). Johanneksen evankeliumissa Jeesusta kutsutaan kahdesti Jumalaksi, evankeliumin alussa ja lopussa (Joh. 1:18; 20:28).

Toisaalta, vaikka jotkin yksittäiset raamatunkohdat näyttävät tukevan kolminaisuusoppia, tekstiyhteyden ja muiden raamatunkohtien tarkasteleminen voi johtaa kuitenkin eri päätelmään. Esimerkiksi Jeesus sanoi: ”Minä ja Isä olemme yhtä” (Joh 10:30). Yksinään tämä jae näyttäisi viittaavan kolminaisuuteen. Kuitenkin Johanneksen 17. luvun jakeissa 21,22 Jeesus rukoilee seuraajistaan: ”Että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä”. Jeesus käytti sanaa ”yhtä” vastaavaa samaa kreikkalaista sanaa (hen) kaikissa näissä tapauksissa. ”Yhtä”-oleminen ei siis selvästikään viittaa kolminaisuuteen, vaan keskinäiseen ykseyteen, joka vallitsee Jeesuksen seuraajien keskuudessa, samoin kuin Jeesuksen ja Jumalan välillä.

Kolminaisuusopin eräs välttämätön piirre on käsitys Jeesuksen pre-eksistenssistä, olemassaolosta ennen syntymää ihmiseksi. Sen tueksi on viitattu Sananlaskujen kirjassa esiintyvään jumalalliseen ja personifioituun viisauteen (Snl. 8). Uudessa testamentissa pre-eksistenssi näkyy selvimmin Johanneksen evankeliumin alussa (Joh. 1: 1–18) ja Paavalin kirjeessä filippiläisille (kenosis-hymni Fil. 2: 6–7).

Esimerkiksi Jehovan todistajat ja mormonit eivät usko kolminaisuusoppiin, mikä on yksi syy siihen, minkä takia ne eivät valtavirran kristillisten kirkkojen mukaan edusta kristinuskoa. Jehovan todistajat ovat omaksuneet Areioksen opin, jonka mukaan Jeesus on luotu olento, eikä Jumala.

Kolminaisuusopin vastustajien mielestä Raamattu ei tue ajatusta kolminaisuudesta (Joh. 14:28, KR-38; Mark. 13:32, KR-38; 1.Kor. 8:6, KR-38; 1. Kor. 15:27–28, KR-92). Isän ja Pojan yhteys on heidän mukaansa verrattavissa seurakunnan hengelliseen yhteyteen, koska ilmaisu on alkukielessä sama, kuin esimerkiksi: ”Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; ...” 1. (Kor. 3:6–8, KR-38). Myös niin sanottu korotuskristologinen käsitys siitä, että Jeesuksesta tuli Herra ja Kristus vasta ylösnousemuksessa, asettaa kysymyksiä Nikealais-konstinopolilaisen uskontunnustuksen mukaiselle kolminaisuusopille (ks. em. Room 1:3-4).

Myös Otavan suuri ensyklopedia mainitsee: ”Kolminaisuusopilla ei ole välitöntä perustaa Raamatussa.” (1977, 3. osa, s. 2435.) Iso tietosanakirja sanoo: ”Varsinaista kolminaisuusoppia ei ole raamatussa. Kolminaisuusdogmin kehittäminen suoritettiin pääasiallisesti loppuun 300-luvulla. Länsimailla se valettiin Athanasiuksen tunnustuksen kaavoihin.” (1934, 6. osa, palsta 1123.)

Kolminaisuusopin historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana kolminaisuus (kr. trias) esiintyy ensimmäisen kerran Theofilos Antiokialaisen kirjoituksissa vuonna 180 muodossa ”Jumalan Kolminaisuus: Jumala, hänen Sanansa ja hänen Viisautensa”.[13] Latinaksi kolminaisuus (trinitas) esiintyy ensimmäisen kerran Tertullianuksen (n. –220) kirjoituksissa. [14] 200-luvulla termistä vakiintuu kristilliseen kielenkäyttöön.[15]

Triniteettioppi ekumeenisissa konsiileissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän tunnetuin ikoni on Pyhä Kolminaisuus –ikoni.[16] Ortodoksinen kirkko korostaa Pyhän Hengen yhdistävää roolia nimittämällä helluntaita Pyhän kolminaisuuden päiväksi.

Ensimmäinen ekumeeninen konsiili vuonna 325

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Nikean ensimmäinen kirkolliskokous

Keisari Konstantinus Suuren kokoon kutsumassa Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325, johon osallistui yli 220 piispaa päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että Isän ja pojan olemus on yhteinen. Poika ei ole Isää alempi tai hänestä erillään olevan jumalallinen sanansaattaja, vaan he yhdessä ja samalla myös erillään edustavat yhden Jumalan yhtäaikaista transsendenssia ja immanenssia.[17] Tämä oppi muotoiltiin vastauksena areiolaiseen oppiin, joka opetti Isän ja Pojan olevan eriarvoisia jumalia, joista Jumala (Isä) on korkeampi ja Poika on Isän luoma. Nikean konsiilin lopputulos oli, että ainosyntyinen Poika on samaa olemusta kuin Isä; ”tosi Jumala tosi Jumalasta”.

Toinen ekumeeninen konsiili vuonna 381

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Konstantinopolin ensimmäinen kirkolliskokous

Nikean konsiilissa oli saatu aikaan ensimmäinen selitys Isä-Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen suhteesta ja kolminaisuusopin oikeasta ymmärtämisestä. Jumala, Kristus ja Pyhä Henki määriteltiin eri hypostaaseiksi eli he ovat olemassa omina persooninaan, mutta muodostavat yhden olemuksen.[18] Vuonna 325 käsiteltyjä käsitteitä tarkennettiin ja täten areiolainen teologia julistettiin lopullisesti harhaopiksi. Nikean ja Konstantinopolin kirkolliskokouksissa laadittiin Nikean-Konstantinopolin tunnustus.

Kolmas vuonna 431 ja neljäs ekumeeninen konsiili vuonna 451

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkelit: Efesoksen kirkolliskokous ja Khalkedonin kirkolliskokous

Kyrilloksen johtamana kokous sai työnsä päätökseen heinäkuun lopussa. Varsin pian oli päädytty siihen, ettei mitään uutta opillista lausumaa muotoilla, vaan että päätösten oli rakennuttava Nikean varaan. Kaikki päättävät osapuolet olivat jo siihen mennessä hyväksyneet sen sana sanalta sitovaksi, koskemattomaksi ja muuttumattomaksi.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Arffman, Kaarlo: Kristinuskon historia. Helsinki: Edita, 2004. ISBN 951-37-4183-4
  • Valen-Sendstad, Aksel: Kristillinen dogmatiikka. (Suomentaja: Raimo Mäkelä) Helsinki: Uusi Tie, 1985. ISBN 951-619-152-5

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Trinity Encyclopaedia Britannica. Viitattu 10.1.2023. (englanniksi)
  2. ↑ McGrath, Alister: Kristillisen uskon perusteet. Johdatus teologiaan, s. 332–333. ((Christian Theology. An Introduction, 1. laitos 1995.) Suomentanut Satu Norja. Suomenkielisen laitoksen toimittanut Reijo Työrinoja. 2. tarkistettu painos) Helsinki: Kirjapaja, 1999. ISBN 951-625-616-3
  3. ↑ a b Valen-Sendstad 1985, s. 157–158.
  4. ↑ Aejmelaeus, Lars: Kristinuskon synty, s. 418. Helsinki: Kirjapaja, 1985. ISBN 951-625-677-5
  5. ↑ Arffman 2004: Kristinusko ja sivistyneistö, s. 29.
  6. ↑ Valen-Sendstad 1985, s. 157.
  7. ↑ Valen-Sendstad 1985, s. 167–172.
  8. ↑ Gustavsson, Stefan: Mihin uskomme perustuu, s. 124. ((Kristen på goda grunder, 1997.) Suomennos: Teemu Haataja ja Pekka Nieminen) Helsinki: Uusi tie, 2007. ISBN 978-951-619-466-3
  9. ↑ Valen-Sendstad 1985, s. 137–138, 149–151.
  10. ↑ Valen-Sendstad 1985, s. 137–138, 154–155.
  11. ↑ Ask a Scholar: What Does YHWH Elohim Mean? www.nas.org. National Association of Scholars. Viitattu 28.11.2018. (englanniksi)
  12. ↑ What Does the Hebrew Term Elohim Mean? Blue Letter Bible. Viitattu 28.11.2018. (englanniksi)
  13. ↑ Theofilos Antiokialainen: Autolykokselle II.15
  14. ↑ Tertullianus: Vaatimattomuudesta XXI
  15. ↑ Joyce, George: The Blessed Trinity Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
  16. ↑ Andrei Rublev: Image of the ”Holy Trinity” The Tretyakov Gallery Magazine. 26.10.2013. Viitattu 10.1.2023. (englanniksi)
  17. ↑ Pihkala, Juha: Yksi kahdessa. Kristus-uskon historia varhaisen kristikunnan aikana, s. 147. Helsinki: Yliopistopaino, 1997.
  18. ↑ Arffman 2000, 1999, s. 61.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kolminaisuusoppi&oldid=22707952”