Saatana
Wikipedia
Saatana on yliluonnollinen olento. Saatana tunnetaan useassa uskonnossa. Suomen kielessä saatanaa tarkoittavat myös sanat perkele, paholainen, piru ja vaihokas.
Sana saatana tulee seemiläisten kielten sanasta štn (heprean שטן, aramean שׂטנא, sanan alkuperäisessä muodossa on vain konsonantteja), joka tarkoittaa vastustamista, jarruttamista ja jonkin vastaisuutta. Saatanaa pidetään yleensä pahan henkilöitymänä. Muinaiset kansat eivät tunteneet luonnonilmiöiden syitä vaan selittivät ilmiöitä olennoilla, joita pidettiin joskus aineellisina, joskus aineettomina olentoina. Saatanaa pidetään eri uskonnoissa enkelinä (kristillinen nimitys Jumalaa alemmille henkiolennoille), demonina (pahana henkenä) tai jumalana.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yleisesti
Saatanaa kutsutaan Suomessa myös nimellä perkele, joka on alkujaan ollut balttilaisperäinen ukkosenjumaluus (perkūnas). Suomalainen perkele poistettiin vuoden 1992 raamatunkäännöksessä, jolloin sen korvasi paholainen.
Piru on Saatanan lisäksi myös Saatanaa palveleva ja joskus harvemmin itsenäinen paha pikkuolento suomalaisessa kansanperinteessä. Piruja voi olla kansantarinoissa montakin. Saatanalla on myös muita nimityksiä, kuten Vanha kehno (englanniksi Old Nick), Vihtahousu, sielunvihollinen, Mephistofeles, Lucifer (latinan 'valonkantaja', 'valontuoja'). Talmudissa ja joissakin Kabbalan kirjoituksissa Saatanaa kutsutaan nimellä Samael
Etenkin demonologiassa monet Saatanan nimityksistä (esimerkiksi Beelzebub) tarkoittavat eri demoneita.
Islamissa Saatanaa kutsutaan nimellä Šaitan (kantasanana on ollut ilmeisesti juutalaisuuden nimitys) tai Iblis. Hän oli enkeleiden kuningas, kunnes syyllistyi tottelemattomuuteen Jumalaa kohtaan kieltäytymällä kumartumasta ensimmäisen ihmisen Aatamin edessä.
Persialaisessa zarathustralaisessa uskonnossa, josta nykyisin ovat jäljellä enää vain Intian parsilaiset, esiintyy Pahuuden ruhtinas (Angra Mainyu), josta juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat alkaneet käyttää nimitystä ”Saatana”. Zarathustralaisuudessa Pahuuden ruhtinas (Angra Mainyu) esitetään Jumalan (Ahura mazda) kaksoisveljenä. Tämän uskonnon mukaan Jumala voittaa Pahuuden ruhtinaan viimeisessä taistelussa ihmisten avulla. Juutalaisuudessa saatana alennettiin juutalaisten jumalaa Jahvea alemmaksi olennoksi.
Saatanalla on erilaisia rooleja heprealaisessa Raamatussa, niin sanotuissa apokryfisissa kirjoissa ja kristittyjen Uudessa Testamentissa. Heprealaisessa raamatussa Saatana esitetään enkelinä (lähettinä), jonka Jumala on lähettänyt koettelemaan ihmiskuntaa. Apokryfisissä kirjoissa ja Uudessa Testamentissa Saatana on paha kapinallinen demoni, joka on Jumalan ja ihmisen vihollinen.
[muokkaa] Saatanan kuvat
Taiteessa ja kirjallisuudessa Saatanaa on kuvattu usealla eri tavalla. Raamatun luomiskertomus Genesis-kirjassa yhdistää Saatanan käärmeeseen, joka houkuttelee Eevan syömään kiellettyä hedelmää. Käärme liitetäänkin usein vähintään Saatanan vertauskuviin.
Yleisin kuva Saatanasta, joka on peräisin roomalaisesta Faunus-jumalasta ja kreikkalaisten Pan-jumalasta, on sarvekas ja sorkkajalkainen hirviö, kädessään kolmikärkinen "hiilihanko". Uudempina aikana vuohipukkimainen kuva on muuttunut ihmisenkaltaisemmaksi pukinpartaiseksi synkäksi mieheksi (esimerkiksi Johann Wolfgang von Goethen Faustin Mefistofeles, joka tosin saatetaan tulkita demoniksikin). Saatana on myös kuvattu miellyttäväksi ja puoleensavetäväksi mieheksi; tarun mukaan Saatana vetoaa ihmissielujen turhamaisuuteen. Joskus Saatana on kuvattu myös naiseksi tai androgyyniksi eli sukupuolettomaksi. Jälkimmäisestä on esimerkkinä Mel Gibsonin elokuva The Passion of the Christ (2004). Joissain tapauksissa Saatana on kuvattu komeaksi enkeliksi, esimerkiksi Gustave Dorén kuuluisassa kuvituksessa John Miltonin Kadotettuun paratiisiin.
Nykyaikaisessa viihteessä Saatana tai demoni on yleensä punainen, pieni, sarvekas, pukinjalkainen ja hiilihangolla aseistautunut ihmishahmo. Jos sillä on siivet, ne ovat lepakonsiivet. Jokseenkin tämänkaltainen pirun, demonin tai paholaisen ulkomuoto löytyy jo keskiaikaisista kirkkomaalauksista ja goottilaistyylisiä kirkkoja ja katedraaleja vartioineista irvokkaista patsaista, gargoileista.
[muokkaa] Saatana juutalaisuudessa
Varhaisessa juutalaisuudessa Saatana oli ihmisten uskoa Jumalaan kyseenalaistava kapinallinen henkiolento, jonka juutalaisten heimojumala Jahve salli siksi koetella, säilyttivätkö ihmiset todella uskonsa Jahveen, vaikka hän antoi Saatanan aiheuttaa juutalaisille kärsimyksiä. Tunnetuin tällainen juutalainen kertomus on juutalaisten pyhässä kirjassa Toorassa eli kristittyjen Vanhassa testamentissa, sekä 1. Mooseksen kirjan alussa. (Job 1 luku, jakeet 1–12, 1. Mooseksen kirjan 3. luku, jakeet 1–8.)
Vanhassa testamentissa sanaa Saatana (Šatan) käytetään seuraavissa yhteyksissä:
- Vihollinen sodassa
- Syyttäjä tuomioistuimen edessä
- Yleisenä vastustajana, joka asettaa esteitä tielle
- Enkelinä, joka työskentelee Jumalaa vastaan ja toimii syyttäjänä ihmiskuntaa vastaan (esimerkiksi Jobin kirjassa)
Juutalaiset alkoivat uskoa Saatanaan, pahoihin henkiin ja riivaajiin alun perin persialaisen uskonnon vaikutuksesta. Tätä ennen juutalaisuudessa oli uskottu, että sekä paha että hyvä ovat peräisin Jumalalta. Tämä siirtymä ajattelussa tulee ilmi esimerkiksi vertaamalla Toisen Samuelin kirjan jaetta 24:1 Ensimmäisen Aikakirjan jakeeseen 21:1. Nämä jakeet kuvaavat samaa tapahtumaa, mutta niistä ensimmäisessä herra vihastui ja yllytti Daavidin väenlaskuun, ja paljon myöhemmin kirjoitetussa aikakirjassa taas Saatana viekoitteli Daavidin toimittamaan väenlaskun.
Juutalaisuudessa sanaa Saatana käytetään tarkoittamaan enkeliä, joka toimii syyttäjänä. Tässä osassa hänet nähdään esimerkiksi juuri Jobin kirjassa. Siinä hän on yliluonnollinen tarkkailija, joka etsii ihmisistä syntiä ja koettelee heitä. Jobin kirjassa Saatanalla ei kuitenkaan ole valtuudet vahingoittaa ihmisiä miten tahtoo, vaan tarvitsee luvan Jumalalta, eikä voi ylittää tämän asettamia rajoja.
[muokkaa] Saatana kristinuskossa
Saatana on Uudessa testamentissa ja kristillisessä jumaluusopissa yleensä huomattavasti keskeisempi henkilö kuin Vanhassa testamentissa. Kristinuskossa Saatanaa pidetään Jumalaa alempana henkiolentona eli enkelinä, joka ennen ihmisen luomista asettui omasta vapaasta tahdostaan vastustamaan kristinuskon Jumalaa ja houkutteli ihmisen syntiinlankeemuksen. Uuden testamentin mukaan Saatana yritti vaikuttaa Jeesukseen.[1]
Ennen ihmisen syntiinlankeemusta saatana, kaikkien muiden enkeleiden johtaja ja kaitsija, ylpistyi ja pyrki Jumalan vertaiseksi. Hän pyrki syrjäyttämään Jumalan ja tulemaan itse Jumalaksi Jumalan paikalle ja jakamaan vallan Taivaassa uudelleen omille suosikkienkeleilleen. Heihin kuului kolmannes kaikista enkeleistä. Jumala kuitenkin esti nämä pyrkimykset, ja saatana heitettiin yhdessä kapinaan osallistuneiden enkelien kanssa ulos taivaasta maan pinnalle, jolloin hänen puolelleen langenneista enkeleistä tuli demoneita. Saatana kohdisti kostotoimenpiteensä paremman puutteessa ihmisiin vaikuttaen ihmisten syntiinlankeemukseen. Kristinuskossa saatana tuottaa pahaa ja yllyttää ihmisiä kapinoimaan Luojaansa vastaan. Saatana jatkaa tällä muotoa taivaassa aloittamaansa kapinaa. Raamatun mukaan kapinalla tosin ei ole toivoa, vaan etenkin Ilmestyskirjan mukaan saatana häviää ja hänet tuomitaan yhdessä hänen liittolaisikseen ryhtyneiden enkeleiden ja kadotettujen ihmisten kanssa ikuiseen tuleen. Täällä heitä tullaan vaivaamaan ikuisesti.[2]
Kristinuskossa saatanasta (heprean kielen šatān, vastustaja, syyttäjä) käytetään myös nimeä Lucifer. Nimellä Lucifer ei kuitenkaan missään kohtaa Raamattua tarkoiteta saatanaa. Joissakin käännöksissä Jesajan kirjan luvussa 14,[3] esiintyy nimi Lucifer. Nimeä käytetään kuitenkin kyseisessä raamatunkohdassa Babylonian kuninkaan pilkkanimenä.
Joissakin gnostilaisen kristillisyyden muodoissa Saatanaa ylistetään olentona, joka antaa ihmisille tiedon. Nimi "Lucifer" tarkoittaa 'valon tuojaa'. Jotkut väittivät, että juutalaisuuden ja kristinuskon Jumala olikin saatana, koska maailmassa oli niin paljon pahuutta. Käsitys, että Saatana on helvetin valtias, ei perustu kirjoitettuun Raamattuun vaan on peräisin varhaisesta kristinuskosta.lähde? Yleinen kuva saatanasta sarvekkaana ja pukinsorkkaisena hahmona ei perustu Uuden testamentin kuvauksiin vaan saattaa perustua Cernunnoksen (kelttien hedelmällisyyden jumalan) ja Panin (arkadialainen hedelmällisyyden jumalan) kuviin. Samoin myös uskotaan Saatanan käyttämän kolmikärkisen keihään alun perin olevan lähtöisin muissa uskonnoissa esiintyvien veden- ja tavallisten jumalien kolmikärjistä. Saatana pukkina yleistyi vasta myöhäikeskiajan taiteessa.
David Pawsonin mukaan Saatana vihaa Raamattua ja etenkin sen ensimmäisiä ja viimeisiä sivuja enemmän kuin mitään muita kohtia. Pawsonin mukaan ensimmäisillä sivuilla selvitetään, kuinka Saatana sai otteen ihmissukuun ja kuinka hän teki tästä maailmasta oman kuningaskuntansa, ja hän ei halua kenenkään tietävän miten hän toimii ihmisten keskellä. Paavali sanoo, että me emme ylläty Saatanan keinoista, koska tiedämme miten hän saa ihmisistä otteen. "Opiskelemalla sitä mitä tapahtui Eedenin puutarhassa, voimme tietää miten Saatana toimii", Pawson toteaa. Ilmestyskirjasta Pawson selvittää, että taivaassa tapahtuvat asiat heijastavat maanpäälliseen elämään, kuten sotina. Suuret vaivan ajat johtuvat siitä, että Saatana on menettämässä valtansa, hänet heitetään ulos Taivaasta[4] ja hän tietää sen itsekin. Ilmestyskirjasta Pawson toteaa, että sitä olisi hyvä lukea ääneen, koska silloin joutuu käyttämään omaa ääntään ja painottamaan sanoja, jolloin sanoista tulee paljon merkittävämpiä lukijalle ja kuulijalle. "Lue ääneen ja kuljeta sanoma sydämeesi", hän toteaa.[5]
Pawsonin mukaan Saatana katsoo omiaan alaspäin, ja siksi Saatana valitsee kukkulan asuinsijakseen. Raamatun aikaan Pawson katsoo Saatanan päämajan sijainneen Pergamonissa Ilmestyskirjan mukaan. Alttaria, jossa paloi tuli yötä päivää, kutsuttiin Saatanan valtaistuimeksi tai tuoliksi sen muodon tähden.[6] Raamattu myös toteaa, että Pergamonissa on Saatanan valtaistuin: "Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on; ja sinä pidät minun nimestäni kiinni etkä ole kieltänyt minun uskoani niinäkään päivinä, jolloin Antipas, minun todistajani, minun uskolliseni, tapettiin teidän luonanne, siellä, missä saatana asuu."[7] Alttari on nykyisin Pergamonin museossa Itä-Berliinissä.[8][6]
[muokkaa] Saatana kristinuskon pohjalta syntyneissä uusissa yhteisöissä
Yhdistymiskirkko (Moonilaisuus) opettaa, että Saatana pelastetaan viimeisinä päivinä ja hänestä tulee lopulta hyvä enkeli. Muutamien aikaisten kirkkoisien tiedetään rukoilleen Saatanan katumuksen puolesta, mutta todennäköisesti sen ei varsinaisesti uskottu kuitenkaan tapahtuvan. Toisaalta esimerkiksi Adventistikirkon opetuksien mukaan Saatana tuhoutuu lopullisesti Harmageddonin taistelussa.
Jehovan todistajien mukaan Saatana on tämän maailman näkymätön hallitsija, jonka vallassa tämä maailma on, jonka paha henki vaikuttaa myös heihin. Jehovan todistajien mukaan Saatana tuhotaan lopullisesti Jumalan määräämänä aikana, jonka jälkeen ihmiskunta saa nauttia rauhasta Jumalan valtakunnan hallitessa.
[muokkaa] Saatana islaminuskossa
Islaminuskossa määritellään jo Koraanissa uskominen myös henkiolentoihin, kuten enkeleihin ja džinneihin. Jälkimmäiset eivät sinänsä ole pahoja tai hyviä, ja osa niistä on jopa kääntynyt islamiin. Osa džinneistä on kuitenkin selkeästi pahan puolella. Ylin paholainen on Saatana (arab. شيطان, al-Šaitan), joka tunnetaan myös nimellä Iblis.[9]
Koraanissa Saatana kuvataan langenneeksi enkeliksi. Toisaalta myöhemmässä perimätiedossa kerrotaan, ettei hän ole enkeli vaan tulesta syntynyt olento. Jumala on antanut Saatanalle luvan viekoitella ihmisiä pahaan, mutta tuomiopäivänä hänet karkoitetaan lopullisesti Helvettiiin (arab. جهنم, Jahannam).[9]
[muokkaa] Saatana nykyään
Vuonna 1966 Anton Szandor LaVey (1930–1997) perusti Saatanan kirkon. Tämän kirkon mukaan Saatana ei ole olemassa oleva olento vaan saatana tarkoittaa ihmisten haluja ja tekoja, joita kristinusko on perinteisesti pitänyt pahoina ja vältettävinä. Laveyn ideasta alkunsa saaneet satanistit eivät siis pidä Saatanaa olemassa olevana, konkreettisena olentona, vaan arkkityyppinä ja esikuvana. Heille Saatana edustaa ihmisen sisäistä pimeää voimaa, jolla haetaan vastakkaisuutta nimenomaan kristinuskon opettamalle heikkoudelle. Satanismi on uskontovastainen filosofinen ideologia.
[muokkaa] Katso myös
- Antikristus
- Lohikäärme
- Kirosana
- Luciferilaisuus
- Saatananpalvonta
- Saatanaa palvelevat pikkupirut
- Satanismi
- Black metal
[muokkaa] Lähteet
- Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Valk, Ülo: Perkele: Johdatus demonologiaan. (Kurat Euroopa usundiloos, 1991.) Viron kielestä suomentanut Tapani Hietaniemi. Sivilisaatiohistoria-sarja. Tampere: Vastapaino, 1997. ISBN 951-768-019-8.
