Ehtoollinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ehtoollinen eli eukaristia (kreik. Ευχαριστία, Eukharistia ven. Евхаристия, Evharistija) on kristillinen sakramentti. Se on juhla-ateria, jossa leivän ja viinin katsotaan kristinuskon suuntauksesta riippuen joko olevan Jeesuksen ruumis ja veri tai edustavan niitä. Ehtoollista vietetään Jeesuksen käskyn mukaisesti hänen ristinkuolemansa muistoksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehtoollisella on pitkä historia. Kristinuskon ehtoollisen esikuvana ovat väljästi ottaen monet juutalaisuuden ruokaseremoniat. Erityisesti ehtoollisen taustalla on juutalainen pääsiäisateria, jota vietetään Egyptin orjuudesta pois pääsyn muistoksi. Eksegeettisessä tutkimuksessa on jonkin verran erimielisyyttä, onko ehtoollisen taustalla pääsiäisateria vai jokin muu juutalainen muistoateria. Joka tapauksessa kristinuskon syntyessä kristityt itse tulkitsivat hyvin pian ehtoollisen liittyvän pääsiäisateriaan ja pääsiäislampaan teurastamiseen sekä siitä seuraavaan uhrisymboliikkaan.

Kristillisen ehtoolliskäsityksen ja tulkinnan taustalla voidaan katsoa olevan vaikutteita myös hellenistisistä uskonnoista. Ne puolestaan palautuvat sekä itämaiseen että muinais-kreikkalaiseen uskomusmaailmaan. Tutkimuksessa on osoittautunut vaikeaksi arvioida, mikä näiden hellenististen kulttien suora vaikutus kristillisen ehtoollisen syntymiseen on ollut. Ne ovat luultavimmin vaikuttaneet ehtoollisen opilliseen ilmaisemiseen ja siihen, kuinka aikalaiset ovat voineet ymmärtää ehtoollisen merkityksen. Kristinuskon levittäytyessä Palestiinan ulkopuolelle hellenistiset kultit ovat muodostaneet tärkeän viitekehyksen, johon ihmisten kokemusmaailma on liittynyt.

Dionysos-mysteerioissa paloiteltiin ja syötiin Dionysos-jumalaa symboloiva härkä, joka oli Dionysoksen inkarnaatio eli lihaksi tullut jumala. Liha syötiin raakana ja veri juotiin. Historioitsija Plutarkhos (k. 120-luvulla) kertoo, että vielä tuolloin uhrilampaan liha syötiin raakana ja veri juotiin.

Dionysos-kultista kehittyneessä orfilaisuudessa uhrin syöminen tuotti välittömän jumalyhteyden lisäksi syntien anteeksisaamisen ja turvasi kuolemanjälkeisen autuuden.

Myöhäisantiikin eleusilaisissa mysteerioissa käytettiin lihan ja veren tilalla jo leipää, vettä ja viiniä.

Ehtoollisen asettaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehtoollisen asettaminen (Juan de Juanes)

Kristinuskossa ehtoollista vietetään Jeesuksen ja hänen ristiin­naulitsemisensa muistoksi. Jeesus itse asetti ehtoollisen viimeisellä ateriallaan opetuslastensa kanssa ennen ristiinnaulitsemistaan. Tästä ateriasta kerrotaan kaikissa synoptisissa evankeliumeissa[1] sekä myös Paavalin ensimmäisessä kirjeessä korinttolaisille.[2] Ateria oli juutalainen pääsiäisen juhla-ateria. Juutalaisten tapojen mukaan tällaisella aterialla nautittiin lammasta, happamatonta leipää ja viiniä Egyptistä vapautumisen muistona. Jeesus antoi leivälle ja viinille uuden merkityksen - leipä, joka murrettiin, oli hänen ruumiinsa, joka tullaan murtamaan, ja viini, joka vuodatettiin, oli hänen verensä, joka tullaan vuodattamaan. Apostolisessa uskontunnustuksessa III uskonkohdassa mainitaan "minä uskon...pyhäin yhteyden"; tämä on jakautumattoman kirkon aikoina laaditun tunnustuksen mielessä ehtoollisyhteys [Kristuksen lihaan ja vereen], jota katolinen, ortodoksinen sekä luterilainen kirkko tunnustaa; tämän ulkopuolelle jäävät reformoidut kirkot sekä ns. vapaat suunnat, jotka selittävät sanojen Tämä on minun ruumini tarkoittavan Tämä merkitsee minun ruumistani.

Luukkaan evankeliumin ja Toisen korinttolaiskirjeen mukaan Jeesus myös kehotti opetuslapsiaan myöhemminkin viettämään ehtoollista hänen muistokseen. Apostoli Paavalin mukaan ehtoollisen asettaminen tapahtui seuraavasti (1 Kor. 11:23–26):

23 Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
24 kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni."
25 Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."
26 Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.

Hän myös sanoi:

Joka syö minun lihaani ja juo minun vereni, se pysyy minussa ja minä hänessä.

Ehtoollinen eri kirkkokunnissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evankelis-luterilainen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evankelis-luterilainen oppi ehtoollisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilainen teologia ei juuri muodosta tulkintoja Jeesuksen sanoista "tämä on minun ruumiini" ja "tämä on minun vereni" (Matt. 26:26). Luterilainen kirkko ei kuitenkaan opeta katolisen kirkon tavoin leivän ja viinin muuttuvan ehtoollisessa oman olemuksellisen luontonsa puolesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi (transsubstantiaatio). Leipä säilyy leipänä ja viini viininä, mutta niiden mukana ja ohella ehtoollisen nauttija saa todella Kristuksen ruumiin ja veren. Toisin kuin monissa muissa protestanttisissa suuntauksissa, luterilaisen teologian mukaan leipä ja viini eivät symboloi Kristuksen ruumista ja verta eivätkä muutu niiksi vaan yksinkertaisesti ovat ne. Toisin sanoen Kristus on läsnä leivässä ja viinissä (reaalipreesens-oppi). Paavali kirjoittaa: "Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?"[3] Luterilaiset katsovat, että Paavalin kuvaama osallisuus Kristuksesta on samaa kuin osallisuus syntien anteeksiantamuksesta. Niinpä he hakevat ehtoolliselta syntien anteeksiantamusta uskon vahvistukseksi. Luterilaisten mukaan leivässä ja viinissä itsessään ei ole mitään maagista voimaa, vaan niihin liittyy vaikuttava Jumalan sana.

Kirkkoisä Augustinuksen sanat kuvaavat luterilaista sakramenttioppia: "Sakramentti syntyy, kun Jumalan sana liittyy aineeseen." Tällä tavalla määriteltynä Raamatusta löytyy monia sakramentteja, esimerkiksi vaskikäärme[4] oli väliaikainen sellainen, ja Jordan-joen vesi toimi henkilökohtaisena sakramenttina sotapäällikkö Naemanille[5]. Sekä vaskikäärmeeseen että Jordanin veteen liittyi Jumalan sana, joka lupasi israelilaisille parantumisen käärmeen puremasta Siinailla ja Naemanille parantumisen pitalista. Vaskikäärmeessä ja Jordanin vedessä itsessään ei ollut maagista voimaa, vaan niihin liittyi Jumalan sana. Samalla tavalla ehtoollisen leipään ja viiniin liittyy Jumalan sana, joka vaikuttaa sen, mitä se sanoo.

Luterilaiset eivät opeta, että Kristus uhrataan uudestaan joka ehtoollisella syntien anteeksiantamiseksi, kuten katolinen kirkko opettaa puhuen messu-uhrista. Luterilainen osallisuus syntien anteeksiantamuksesta eli Kristuksesta ehtoollisella on osallisuutta Kristuksen Golgatalla suorittamasta sovituksesta. Muita uhreja ei tarvita kuin ainoastaan tämä historiassa kerran tapahtunut Jeesuksen uhraaminen Golgatalla.

Luterilaisessa kirkossa ollaan erimielisiä siitä, säilyykö ehtoollisen konsekraatio myös messun jälkeen, vai ovatko ehtoollisaineet messun jälkeen jälleen vain tavallista leipää ja viiniä. Luterilaisessa in usu -opissa on tähdennetty, että ehtoollinen on ehtoollinen vain käytössään. Se on siis tarkoitettu syötäväksi ja juotavaksi, ei esimerkiksi palvottavaksi messun ulkopuolella.

Suomen ev.-lut. kirkon ehtoolliskäytäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ehtoollinen toimitetaan pääjumalanpalveluksessa tai erillisessä ehtoollisjumalanpalveluksessa. Sairaalle ehtoollinen voidaan jakaa kotona tai sairaalassa. Luterilainen kirkko ei muutoin hyväksy yksityisehtoollista. Ehtoollisen sisältävän jumalanpalveluksen nimitys on tavallisesti messu.

Ehtoollisen toimittaa periaatteessa aina pappi. Ehtoollisella voi avustaa kirkkoherran kutsuma maallikko, joka tavallisesti jakaa viinin. Sairaanehtoollisen voi toimittaa myös lehtori. Jos joku on kuoleman vaarassa tai muuten erityisessä hätätilassa, saa jokainen kristitty antaa hänelle ehtoollisen, jos pappia ei ole saatavissa. Ehtoollisella voi käydä jokainen rippikoulun käynyt ja konfirmoitu kirkon jäsen. Kastettu lapsi voi osallistua ehtoolliselle yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa.

Ehtoolliselle osallistumisen oikeudesta säädetään kirkkojärjestyksessä (KJ 2: 11). Itsenäisesti ehtoolliselle voi osallistua konfirmoitu luterilaisen kirkon jäsen. Lasten ehtoollinen tuli Suomen luterilaisessa kirkossa mahdolliseksi vuonna 1979. Nykyään ehtoolliselle voi osallistua myös rippikoulun aikana opettajan johdolla. Ehtoollisesta vastaavan tehtävänä ei kuitenkaan ole tarkistaa, onko ehtoolliselle halukas myös oikeutettu sille. Ehtoollispöydän avoimuus merkitsee sitä, että ehtoollisvieras itse päättää osallistumisestaan. Ehtoollinen voidaan antaa myös henkilölle, joka ei ole siihen muutoin oikeutettu, jos hän on sairaana tai hätätilassa ja käsittää ehtoollisen merkityksen. Sen arvioiminen, miten hyvin ehtoollisen pyytäjä ymmärtää ehtoollisen merkityksen, on vaikea tehtävä. Voidaan kuitenkin ajatella, että jo pyyntö saada sakramentti kertoo ehtoollisen merkityksen tajuamisesta. Kyse on erityistilanteesta.[6]

Leivän murtaminen
Kalkki eli ehtoollismalja

Ortodoksinen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksisessa kirkossa eukaristiaa kutsuttiin alkuaan leivän murtamiseksi tai Herran ateriaksi. Se on Kristuksen Ruumiin ja Veren mysteerio, johon ortodoksisen kirkon jäsenillä on mahdollisuus osallistua liturgiassa.[7]

Ennen ehtoollista edellytetään paastoamista, mikäli henkilön terveys sen sallii. On myös hyvä lukea ennen liturgiaa ehtoolliseen valmistavat rukoukset. Näitten keskeisin tarkoitus on auttaa ehtoolliselle tulijaa pääsemään nöyrään mielentilaan ja ymmärtämään ehtoollinen Jumalan lahjaksi. Nämä teot eivät kuitenkaan tee ihmistä otollisemmaksi ehtoolliseen.[8]

Liturgian keskeisessä osassa ehtoollislahjoina esiin kannetut leipä ja viini muuttuvat Pyhän Hengen vaikutuksesta Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi, jotka jaetaan Ehtoollisen sakramenttiin valmistautuneille ortodoksisille uskovaisille. Pyhitetyt lahjat nautitaan ortodoksisessa kirkossa Kristuksen kuoleman ja ylösnousemisen osallisuudeksi, syntien anteeksi antamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi.[9]

Katolinen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katoliselle kirkolle eukaristia on hyvin keskeinen uskonkappale ja kirkon elämän lähde. Katolisella on velvollisuus osallistua eukaristian viettoon sunnuntaisin sekä tiettyinä ns. velvoittavina juhlapyhinä.

Katolinen kirkko juhlii ehtoollisen asettamista Pyhän ruumiin juhlapäivänä (Corpus Christi), joka sijoittuu Pyhän Kolminaisuuden päivän jälkeiseksi torstaiksi, 60 päivää pääsiäisen jälkeen.

Katolinen kirkko erottaa toisistaan eukaristian eli ehtoollisseremonian, jossa leivästä ja viinistä tulee pappien välityksellä todellisesti Kristuksen ruumis ja veri, ja näin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi muuttuneen pyhän kommuunion. Tämä oppi hyväksyttiin vuoden 1215 IV:ssä lateraani­kokouksessa. Siihen asti oli ollut voimassa Augustinuksen opetuksiin perustuva käsitys ehtoollisen luonteesta. Kirkon ohjeiden mukaan katolisen tulisi nauttia pyhä kommuunio ainakin kerran vuodessa, pääsiäisenä. Tätä ennen tulee ripittäytyä ollakseen armon tilassa ja pidättäytyä ruoasta ja muista juomista kuin vedestä vähintään tunnin ajan.

Eukaristian todellisen luonteen vuoksi ehtoollisleipää ja viiniä kunnioitetaan ja palvotaan myös itse eukaristian ulkopuolella. Erikoistapauksissa pyhä kommuunio voidaan saada myös eukaristian vieton ulkopuolella.

Reformoitu ehtoolliskäsitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonpuhdistuksen luterilaisuudesta poikkeava, ns. reformoitu ehtoolliskäsitys ei hyväksy käsitystä, että ehtoollisessa Kristuksen ruumis ja veri, tai Jumala muutoinkaan, olisi jollakin erityisellä tavalla läsnä. Reformoidun käsityksen taustalla on Ulrich Zwinglin ja Jean Calvinin opetus.

Reformoidun käsityksen taustalla on Jumalan olemusta koskeva prinsiippi, että äärellinen ei voi sisältää itseensä ääretöntä (finitum non capax infinitum). Käsityksen mukaan ääretön Jumala ei voi sitoutua äärelliseen elementtiin, esimerkiksi leipään tai viiniin. Jumala tosin ylläpitää koko luotua todellisuutta ja on Pyhän Henkensä välityksellä läsnä kaikkialla maailmassa.

Reformoidussa ehtoolliskäsityksessä ehtoollista voidaan kutsua sakramentiksi, mutta se ei sisällä käsitystä Kristuksen reaalipreesensistä eli erityisestä läsnäolosta ehtoollisaineissa. Tämän vuoksi ehtoollinen ymmärretään Kristuksen käskyn kuuliaisena toteuttamisena sekä muistoateriana. Tätä käsitystä kutsutaan usein myös symboliseksi eli vertauskuvalliseksi ehtoolliskäsitykseksi. Martti Luther huomautti reformoidusta ehtoollisopista, että reformoidut voisivat leivän ja viinin syömisen sijasta kajauttaa laulun Kristuksen taivaaseen astumisesta. Hän ei suostunut yhteistyöhön reformoitujen kanssa, jotka olivat hänen mielestään sakramentin vihollisia.

Reformoitua ehtoolliskäsitystä edustavat Suomessa yleensä ns. vapaiden suuntien seurakunnat, kuten Vapaakirkko ja Helluntaiherätys.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matt. 26:26-29, Mark. 14:22-24, Luuk. 21:1-50
  2. 1. Kor. 11:23-26
  3. 1. Kor. 10:16
  4. 4 Moos. 21:8-9
  5. 2. Kun. 5:10-14
  6. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1993/19931055 Kirkkojärjestys, 2. luvun 9 -12 §
  7. Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto, s. 64. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1999.
  8. Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto, s. 64. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1999.
  9. Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto, s. 64. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1999.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ehtoollinen.