Piru

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee pahaa olentoa. Artikkeli puhutusta kielestä, katso pirun kieli.

Piru on suomalaisessa kansanperinteessä joko paholaista palveleva tai muutoin vähäisempi paha olento eli demoni, tai itse paholainen. Tässä artikkelissa käsitellään suomalaisen kansanperinteen piruja siltä osin, miten ne vertautuvat demoneihin.

Sana piru on mahdollisesti deminutiivi, vähättelevä johdos paholaista merkitsevästä sanasta perkele. Sana perkele taas on sukua slaavilaiselle ukkosenjumalaa merkitsevälle sanalle Perun. Myös pirun erillistä lainautumista sanasta Perun on aiemmin ehdotettu, mutta sitä ei enää pidetä todennäköisenä. Suomen kirjakielessä pirun mainitsee ensimmäistä kertaa Mikael Agricola Raamatun käännöksessään. Hän tarkoitti sillä perkelettä eli paholaista. Kuitenkin suomalaisessa kansanperinteessä pirut esiintyvät usein joukkona pieniä pahoja olentoja, jotka muistuttivat hiisiä, peikkoja ja maahisia, ja joskus yksittäisinä olentoina. Suomalaisen kansanperinteen pirut rinnastuvat pitkälti eri puolilla maailmaa tunnettuihin demoneihin.

Pirun käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päinvastoin kuin paikkaan sidotut kummitukset, pirut ja demonit saattavat vaeltaa ympäriinsä etsien sopivia uhreja. Ne voivat iskeä äkkiarvaamatta ja riivata ihmisiä eli asettua ihmiseen asumaan. Riivattu ihminen saattaa käyttäytyä hullusti tai sairastua, tai hänen persoonallisuutensa voi muuttua täysin. Riivauksen voi poistaa asiansa osaava manaaja. Pirut ovat voineet myös riivata taloa eli tulla taloon asumaan ja häiritsemään talonväkeä. Tällöinkin on tarvittu manaajaa tai taikoja pirujen karkottamiseksi.

Suomalaiset tarinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta tunnetaan kertomuksia, joiden mukaan piru on tullut häätansseihin tuntemattoman miehen hahmossa. Hän on saattanut tanssittaa morsianta, joka on sairastunut tai häpäistynyt tästä toimituksesta. Piru voi myös tekeytyä naiseksi ja turmella miehen.

Piru saattoi kaapata lapsia. Silloin lapsi ja Piru päätyivät näkymättömiksi kiertolaisiksi. Lapsen ruuaksi päätyi vain sellainen ruoka, jolle oli kirottu. Se saattoi tapahtua esimerkiksi silloin, jos lapsi tai Piru sai lehmän kaatamaan maitokannun ja lypsävä piika kirosi. Silloin Piru salli lapsen nuolla maassa olleen maidon. Jos taas piika siunasi, silloin lasta rankaistiin tai hän jäi ilman ruokaa.

Kristillisen ajan suomalaisissa kansantarinoissa Piru nähdään vääryyksien rankaisijana. Siinä toimessa saatetaan myös päätyä tilanteeseen, jossa Piru korjaa vääryyden. Esimerkiksi kaupassa huijannut isäntä päätyy Pirun käsiin, mutta samalla renki saa Pirulta tiedon, minne rahat on kätketty. Tarina jatkuu sitten niin, että renki jakaa omaisuuden takaisin niille, jotka ovat tulleet huijatuksi.

Kerrotaan myös, että jos saunaan jää yöksi, piru voi suuttua siitä ja tappaa ihmisen.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klemettinen, Pasi 1997: Mellastavat pirut. Tutkimus kansanomaisista paholais- ja noituuskäsityksistä Karjalan kannaksen ja Laatokan karjalan tarinaperinteessä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

  • Purola, Mari (toim.): Suomalainen piru: Paholainen kansanperinteessä. Kuvitus: Christer Nuutinen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-289-3.
  • Simonsuuri, Lauri (toim.): Myytillisiä tarinoita. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 229. – 4. painos (1. painos 1947). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-083-X.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]