Suomalaiset loitsut
Suomalaisia ja karjalaisia loitsuja tunnetaan muistiinmerkittyinä paljon, useimmat niistä kalevalamittaisia. Alkujaan suomalaiset loitsut on laulettu. Myös Kalevalan sankarit laulavat loitsunsa. Vanhin kirjallinen tieto itämerensuomalaisesta loitsusta on 1200-luvun Novgorodista. Kyseessä on tuohikirje, jossa on ilmeisesti salamaa koskeva loitsu. (Tuohikirje 292)
Suomalaisen loitsun eräs perustyyppi perustuu loihdittavan kohteen alkuperän eli synnyn tuntemiseen ja julkilausumiseen. Jos jonkun asian, esimerkiksi vihollisen, raudan, veren tai pedon myyttinen alkuperä ja kehitys nykymuotoonsa asti tunnetaan, sitä voidaan myös tällä tiedolla hallita. Uskottiin, että vihollinen voitettiin tai luonnonvoimaa hallittiin kertomalla sille, miten se oli syntynyt ja kehittynyt.
Tällaiset loitsut ovat samalla syntykertomuksia, ja sisältävät siksi paljon tietoa siitä, mistä muinaiset suomalaiset ovat ajatelleet asioiden ja ilmiöiden johtuvan.
Joitakin loitsukatkelmia on säilynyt elävänä kansanperinteenä näihin päiviin, muun muassa lastenloruina. Oli ennen onnimanni –loru saattaa olla alkujaan loitsu. Lastenloruna on säilynyt myös kivunlievitysloitsun pätkä:
Mene kipu kiven kolohon,
alle paaen paakkuraisen;
ei kivi kipuja itke,
paasi vaivoja valita!
Kivun synty ei tässä katkelmassa ole enää mukana, mutta alkujaan se on loitsuun kuulunut. Kalevalan mukaan:
Kiputyttö, tuonen neiti
joka istut kipukivellä
joen kolmen juoksevassa,
veen kolmen jakaimessa
jauhaen kipukiveä,
kipuvuorta väännätellen,
käy kivut kereämähän
kitahan kiven sinisen...
Alkuperäisen loitsun mukaan Kiputytti on siis luonut kivut raastaen järkälettä. Loitsussa kivun käskettiin palata kiveen, mistä se oli tullutkin.
Toiset loitsut ovat myös rukouksia jollekin jumaluudelle tai henkiolennolle. Esimerkiksi loitsua, jolla pyydetään Ukko ylijumalalta tulista miekkaa, voidaan pitää myös rukouksena.
Joissain loitsuissa on vedottu yhtä aikaa neitsyt Maarian, Ukko ylijumalaan, Jeesukseen ja Ilmariseen.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Havaste, Paula: Loitsukirja. (Kuvittanut Jussi Kaakinen) Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-951-20-7363-4
- Hjelt, Marjut (toim.): Pieni taikakirja: Valikoima Suomen kansan taikoja ja enteitä. (Kuvittanut Jaana Aalto) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-403-7
- Heikkinen, Satu (toim.): Pieni vauvakirja: Valikoima Suomen kansan taikoja, enteitä ja uskomuksia. (Kuvittanut Veera Näsänen. Folklore-sarja) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-569-6
- Lönnrot, Elias (toim.): Suomen kansan muinaisia loitsurunoja. (Näköispainos. Alkuperäinen: Helsingissä: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1880. Esipuhe Elias Lönnroth) Helsingissä: Salakirjat, 2008. ISBN 978-952-5774-01-6
- Sihvo, Pirkko (koonnut): Mull on kourat kontiolta: Loitsuja ja taikoja. (Pohjautuu Suomen kansallismuseossa 1985 järjestettyyn näyttelyyn. Folklore-sarja) Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1986. ISBN 951-717-463-2
- Valta, Reijo (koonnut): Vesilläliikkujan loitsukirja: Muinaisia loitsurunoja. (Koottu Elias Lönnrotin Suomen kansan muinaisia loitsurunoja -teoksesta) Oulu: Osuuskunta Jyväs-Ainola, 2005. ISBN 952-5353-21-4
- Varonen, Matti (toim.): Suomen kansan muinaisia taikoja. 2, Kalastus-taikoja. (Näköispainos. Alkuperäinen: Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1892) Helsinki: Salakirjat, 2008. ISBN 978-952-5774-03-0