Hiisi
Wikipedia
Hiisi on nimitys erilaisille kuvitteellisille olennoille. Hiisi on tarkoittanut alun perin pyhää kulttipaikkaa. Hiideksi on myös ilmeisesti kutsuttu kulttipaikalla palvottua henkiolentoa. Suomalaisessa kulttuurissa kristinuskon tulon jälkeen hiisi on ollut paha henkiolento ja paha paikka. Metsähiisi ja vesihiisi olivat metsässä ja vedessä asuvia hiisiä, mutta myös sairauksien nimiä. (Katso Viha (sairaus))
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Hiiden alkuperä
Alkujaan hiisi tarkoitti pyhää lehtoa, kultti- ja uhripaikkaa. Tässä merkityksessä sanaa hiisi on käytetty ainakin Suomessa ja Virossa. Myös saamelaisten pakanallinen pyhä paikka seita saattaa olla samaa kantaa. Myös pyhästä hauta-alueesta tai helvetin kaltaisesta paikasta saatettiin puhua hiitenä. Viimeksi mainittuun saattaa osaltaan vaikuttaa muinaisgermaaninen tuonpuoleista tarkoittava sana Hizi.
Hiisi-sanan käsittäviä paikannimiä on runsaasti Etelä-Suomessa ja Virossa (Esim. Hiidenmaa). Näitä nimiä on usein alueilla, joilla on esihistoriallisiin maanviljely-yhteisöihin liittyvien muinaisjäännösten ja/tai paikannimien keskittymiä. Pyhäksi lehdoksi soveltunut tai tiedetty alue sijaitsee usein jotakuinkin tällaisen keskittymän keskellä. Arvioitujen lehtojen ja Hiisi-paikannimien ympäristössä on usein muun muassa linnavuori (puolustuspaikka), kalmisto, asuinpaikka tai asuinpaikkoja ja jälkiä maanviljelyä (esim. muinaispelto). Tämä tukee arveluja, että Hiisi olisi ollut yhteisön keskuspaikka ja kaikkein pyhin.
Toisinaan Hiisi-paikannimillä näyttää olleen melko vastakkainen merkitys. Etelä-Suomessa hiisi-paikannimiä (esim. Hiidenvesi) on edelleen keskittyminä myös sellaisilla seuduilla, joilla maata viljelevien suomalaisten kansanperinne kertoo asuneen vierasta ja vihamielistä pyyntiväestöä, lappalaisia. (mm. (Hiidenvesi) Lohjan seudulla) Nämä nimet lienevät uudempaa, kristinuskon aikaista perua, jolloin pakanuuteen liittyvä Hiisi-nimitys alkoi merkitä vieraita yhä pakanuudessa pitäytyviä ryhmiä ja mahdollisesti näiden hallitsemia alueita.
Kristittyjen maanviljelijöiden levittäytyessä sanan merkitys hämärtyi entisestään. Eteläisempien alueiden pakanoiksi uskotut "lappalaiset" hävisivät, mutta jatkoivat elämäänsä kertomuksissa muuttuen ajan myötä yhä tarunomaisemmiksi. Suomen kielessä pakanoihin samaistettu hiisi-sana alkoi viitata pahaan tai pakanalliseen henkiolentoon, pienikokoiseen ilkeään haltiaan tai peikkoon. Lopulta tästä merkityksestä tuli sanan varsinainen merkitys. Myös kristillisperäisiä nimityksiä juutas ja piru voitiin käyttää samantapaisista uskomusolennoista. Kalevalassa Väinämöinen joutui taistelemaan kolmea pahaa henkiolentoa, Lempoa, Pahaa ja Hiittä vastaan. Viron kielessä Hiisi-sanan alkuperäinen merkitys on säilynyt paremmin.
[muokkaa] Hiidet muinaisina asuttajina
Hiisi on jättiläisten ja muiden taruolentojen ohella ollut tapa selittää asioita, joille ei näytä olevan luonnollista syytä. Kuka nyt toisi ison kiven keskelle metsää (hiidenkivi), poraisi kuopan kallioon (hiidenkirnu) tai kokoaisi suuria kivikasoja (hiidenkiuas).
Hiisien on uskottu asuneen ennen alueilla, joilla ihmiset nykyisin asuvat. Ihmisten levittäytyminen ja häiritsevä käyttäytyminen on kuitenkin saanut hiidet perääntymään yhä syrjäisimmille alueille. Samankaltaista on kerrottu myös jättiläisistä ja jotuneista. Jättiläiset ja hiidet on myös toisinaan rinnastettu, ja esim. sukulaiskansamme Viron kielessä hiiglane tarkoittaakin jättiläistä, mutta useammin hiidet on kuitenkin arveltu pienikokoisiksi.
Hiittä pahana paikkana on peräpohjolassa kutsuttu sanalla helsinki, joka tulee ilmeisesti skandinaavisesta helsinkien heimosta. Jos on haluttu käskeä toinen hiiteen, on voitu sanoa "painu helsinkiin".[1]
[muokkaa] Tarinoita kohtaamisista hiitten kanssa
Hiisitarinoissa hiidet kuvattiin usein pieniksi, jokseenkin ihmismäisiksi. Joskus harvemmin hiidet kuitenkin rinnastettiin myös jättiläisiin tai vuorenpeikkoihin. Hiidet kuuluivat hiiden väkeen. Hiiden väki saattoi eräiden käsitysten mukaan tarttua ihmiseen näkymättöminä olentoina tai taikavoimana ja aiheuttaa näin sairauksia. Hiisien kotipaikka oli Hiitola. Hiitola sijaitsi vaikeakulkuisessa maastossa, mahdollisimman syrjässä ihmisasutuksesta.
Hiidet kulkivat usein meluisissa kulkueissa, joissa oli paljon kulkusia, ja joku saattoi vinguttaa viulua. He saattoivat ajaa päättömillä hevosilla tai pukeilla. Hiidet saattoivat aiheuttaa halvauksen, jos heitä ei väistänyt ojaan asti tiellä, tai jos heitä kuikuili pelokkaasti taakseen. Jos taas takana olevaa hiittä katsoi suoraan ja koko vartalolla kääntyen, hiisi perääntyi.
Hiidet olivat kuitenkin myös inhimillisiä. He saattoivat puhella humoristiseenkin sävyyn ihmisille. Kerrankin, kun hiideltä tiedusteltiin, miksi hän ratsastaa pukinkäppänällä, hän sanoi joutuneensa myöhässä ratsujen jakoon. Joskus hiidet vain metelöivät aiheuttamatta muuta harmia. Eräässä tarinassa metsään nukahtanut mies kohtasi hiisiä ja esitti peloissaan nukkuvaa. Hiitten joukossa oli mustia hiisiä ja harmaa hiisi. Mustat hiidet päättivät tappaa miehen. Harmaa kuitenkin sanoi, että nukkuvaa ei saisi vahingoittaa. Niin hiidet eivät vahingoittaneet miestä.
Hiidet tappelivat joskus valtapiiriensä rajoista. Silloin he saattoivat liikutella rajapyykkeinä käyttämiään isoja kiviä tai saada lammikot kuohumaan. Aikansa tapeltuaan hiidet kuitenkin sopivat riitansa. Tässä suhteessa he muistuttivat tonttuja eli tontinhaltijoita, jotka myös kinastelivat keskenään isäntiensä maista ja omaisuuksista.
Koska hiidet olivat kastamattomia, he eivät voineet astua pyhälle eli siunatulle maalle. Esimerkiksi pellot olivat siunattuja kylvön yhteydessä. Hiisiä pakeneva saattoi pelastautua juoksemalla kynnetylle maalle. Jos ovi ei ollut siunattu nukkumaan mentäessä, saattoi hiisi tulla sisälle ja viedä jotakin.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Nykysuomen sanakirja, 1.osa
