Kalevala

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kansalliseeposta. Sanan muista merkityksistä katso Kalevala (täsmennyssivu).
Kalevala
Kalevala, 1849
Kalevala, 1849
Kirjailija Elias Lönnrot
Kieli suomi
Genre eeppinen runous, kansalliseepos
Suomennos
Julkaistu 1835
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Kalevala on Suomen kansalliseepos. Se perustuu Elias Lönnrotin (1802–1884) vuodesta 1828 alkaen kokoamiin kansanrunoihin. Nämä runot ovat kalevalaista runoutta, eli ne on tehty kalevalaiseen runomittaan. Kalevalan sisältämät runot eivät ole suoraan runonlaulajien laulamassa muodossa, vaan niitä on muokattu, niiden kieliasua on yhtenäistetty ja korjailtu, sekä joitakin osia runoista on siirretty toiseen paikkaan ja eri asiayhteyteen kuin alun perin muistiin merkityissä runoissa. Osan Lönnrot on runoillut itsekin muodostamaan yhtenäisiä juonikuvioita.

Kalevalan alussa on luomismyytti, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Kalevala kuvaa muun muassa Kalevalan ja Pohjolan kansojen sekä eri päähenkilöiden välisiä kiistoja, kostoreissuja ja kosiomatkoja sekä Sammon rakentamista ja ryöstöä. Tapahtumat päättyvät kristinuskon tuloon.

Kalevalalla on ollut suuri merkitys suomalaisen kansallistunteen luojana. Se on myös vaikuttanut laajasti taiteisiin ja tieteisiin ja vaikuttaa edelleen nykysuomalaisenkin ajatteluun ja mielikuviin. Näin on niidenkin kohdalla, jotka eivät ole Kalevalaa koskaan lukeneet.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevalan synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kullervon-sotaanlähtö-1935.jpg

Eeppisen runouden perinne löytyy lähes kaikkialta maailmasta.[2] Monissa tapauksissa sitä on myös koottu kirjoitetuiksi eepoksiksi, joista länsimaissa tunnetuimmat Kalevalan syntyaikaan lienevät olleet Homeroksen kirjoittamaksi väitetyt Ilias ja Odysseia. Kalevalaakaan tuskin olisi syntynyt ilman edeltäneiden eeposten mallia.[3]

Muinaissuomalaiset eivät tunteneet kirjoitusta, joten tarinat siirtyivät seuraaville sukupolville laulujen, loitsujen, taikojen ja runojen avulla, jotka opeteltiin ulkoa. Lapset oppivat ne vanhemmiltaan tai kiertäviltä runonlaulajilta. Jotkut laulut kertoivat tositapahtumista, jotkut kuvitelluista muinaisista sankareista. Viron eeppisen runouden kokoelma, Kalevipoeg, jota myöhemmin ryhdyttiin pitämään kansalliseepoksena, on samaa sukulaiskansojen perinnettä kuin Kalevalakin. Kalevalainen runomitta on tutkijoiden (mm. Matti Kuusi) mukaan syntynyt ehkä jo ennen ajanlaskun alkua.

Kalevalaisten runojen syntypaikasta on ollut kaksi voimakasta tutkimustraditiota, joiden välinen kiistely on ollut ajoittain katkeraakin.[4] Toisena traditiona on Kalevalan alkuperäistäkin karjalaisuutta korostava suunta, jonka edustajiin ovat kuuluneet Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, August Ahlqvist, Eemil Nestor Setälä, Viktor Jenisejev ja Heikki Kirkinen, ns. saarelaisepiikan osalta myös Matti Kuusi. Tämän näkemyksen mukaan runot olisivat syntyneet keräysalueillaan. Lönnrot totesi Uuden Kalevalan alkusanoissa, että runot olivat syntyneet "Permiassa" Vienanmeren länsirannikolla. Näkemys runojen ainoastaan karjalaisesta perinteestä vallitsi tämän jälkeen pari vuosikymmentä ja vain tarkasta sijainnista kiisteltiin kunnes Aksel Borenius esitti teorian runojen läntisestä alkuperästä.

Runojen länsisuomalaisuutta korostava tutkimustraditio, jonka merkittäviä kannattajia ovat olleet Julius Krohn, Kaarle Krohn, Jalmari Jaakkola, Martti Haavio, Jouko Vahtola sekä joiltakin osin Matti Kuusi ja Anna-Leena Siikala, arvelee monien Kalevalan runojen aiheiden tulleen Lounais-Suomesta, mistä ne olisivat levinneet idemmäs ja pohjoisemmaksi. Kalevalamitan käyttö alkoi hitaasti kadota Länsi-Suomessa ja myöhemmin muualla uskonpuhdistuksen jälkeen, kun luterilainen kirkko kielsi laulutradition pakanallisena ja toisaalta kun eurooppalainen painoihin ja riimeihin perustuva runon muotokieli levisi maahan. Länsi-Suomessa kalevalamitta väistyi 1600- ja 1700-lukujen kuluessa. Savossa ja Pohjanmaalla se eli pidempään. Vienan Karjalassa perinne säilyi näihin päiviin saakka.[5] Matti Pöllä ja aiemmin Matti Kuusi ovat esittäneet, että merkittävä osa kalevalaisesta runoudesta olisi tullut Karjalaan Pohjanmaalta ja Savosta tulleiden siirtolaisten mukana. Pöllä on myös esittänyt, että näiden siirtolaisten joukossa saattoi olla myös nuijasodan jälkiselvittelyitä pakenevia tai noituudesta syytettyjä tietäjäsukuja. Pöllän mukaan Vienan alueella talletetun runouden juuret löytyvät Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla esiintyneestä perinteestä, mutta siinä on myös Karjalasta ja Savosta saatuja vaikutteita.[6]

Jyrkkä vastakkainasettelu on nykyisin pääosin laantunut. Nykyään on vallalla sellainen käsitys, että Kalevalassa on paljon sekä läntistä että itäistä runoperinnettä.[7]

Kalevalan runojen kerääminen ja julkaiseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvulla suomalaiset kiinnostuivat vanhojen kansanrunojen muistiinmerkitsemisestä, vaikka jo 1700-luvulla Turun Akatemian professori Henrik Gabriel Porthan ja hänen oppilaansa Christfried Ganander keräsivät kalevalaista sanastoa Mythologia Fennica -teokseen.[8] Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnrot kiersi Kajaanista itään olevilla Vienan Karjalan alueilla kokoamassa vanhoja runoja. Lönnrot kiersi keruumatkoilla myös Suomessa, lähinnä kuitenkin Itä-Suomessa. Tämä ei tarkoita, ettei Länsi-Suomella olisi ollut lainkaan osuutta Kalevalan runojen syntyyn; sieltä runonlauluperinne vain katosi aikaisemmin. Runoissa esiintyy myös länsisuomalaisia murrepiirteitä. Länsi-Suomi ei siis ole "runotonta" aluetta. Muusta Kalevalasta poiketen Kullervo-runon alkuperä on Inkerissä, josta sen keräsi ja toimitti Lönnrotille D.E.D. Europaeus.[9] Monet muutkin keräsivät runoja, ja niitä on saatu talteen paljon. Suomen kansanrunousarkisto onkin maailman suurin.

Kalevalan (Vanhan Kalevalan) 150-vuotisjuhlien kunniaksi lyötiin juhlaraha vuonna 1985.

Ennen nykyisin Kalevalana tunnettua teosta, joka ilmestyi vuonna 1849, Lönnrot julkaisi useita ns. esitöitä, jotka pohjustivat laajamittaista eeposta. Tällaisia olivat esimerkiksi Lemminkäinen (1833, 825 säettä), Väinämöinen (1833, 1 867 säettä), Naimakansan virsiä (1833, 499 säettä), Runokokous Väinämöisestä (1833, 16 runoa, 5 052 säettä), Kalevala taikka Vanhoja Karjalan Runoja (ns. Vanha Kalevala vuodelta 1835, 32 runoa, 12 078 säettä) sekä Kanteletar (1840).

Niin sanottu Uusi Kalevala, jota useimmiten kutsutaan pelkäksi Kalevalaksi, valmistui vuonna 1849. Se sisältää 50 runoa ja 22 795 säettä. Lönnrot oli kerännyt Vanhan Kalevalan aineistoon lisää ennen kaikkea Kullervo- ja Lemminkäis-runoja, lyyrillisiä runoja ja loitsuja. Uuden Kalevalan jälkeen Lönnrot julkaisi vielä kouluja varten lyhennetyn version Kalevalasta vuonna 1862, johon kuuluivat kaikki Kalevalan 50 runoa mutta säkeitä vain 9732 kappaletta.

Vuonna 1849 ilmestyneestä Kalevalasta puuttuu yhdeksän aakkosta, joita nykysuomessa käytetään. Nämä puuttuvat aakkoset ovat b, c, d, f, q, w, x, z ja å. Taustalla on se, että Lönnrotin taltioimissa vanhoissa runoissa ei ollut vierasperäisiä kirjaimia sisältäneitä lainasanoja. Lisäksi Suomen murteissa d-äänne esiintyi alun perin ainoastaan yksittäisellä Porin seudulla sijainneella pienellä alueella.[10]

Kalevala on käännetty useille kielille, ensimmäisinä muun muassa ruotsiksi (1841, Uusi Kalevala 1864–1868), ranskaksi (1845/1867), venäjäksi (1847/1889), saksaksi (1852), unkariksi (1871), englanniksi (1868, 1888, 1907, 1963, 1989) ja viroksi (1891–1898).[11][12] Vaikka Kalevalan kieli on alkujaan karjalaa, varsinainen karjalankielinen käännös teoksesta saatiin vasta vuonna 2009, kun Karjalan Kielen Seura julkaisi Zinaida Dubininan tekemän käännöksen aunuksenkarjalaksi eli livviksi.[13]

Kalevalan nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevala on Kalevala-eepoksessa esiintyvien sankarien kotipaikan tai kotimaan nimi. Kalevalan toisintonimenä esiintyy Väinölä. Alkuperäisessä kansanrunoudessa Kalevala mainitaan vain satunnaisesti. Nämä säkeet on tallennettu vuonna 1837 Kellovaarassa:

»Tuoll' on neitoset kisassa,
Kaunokaiset karkelossa.
Noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla.[14]»

Lönnrotin päätös valita Kalevala sekä sankarien kotipaikan että koko eepoksen nimeksi ei kuitenkaan ollut satunnainen. Kaleva on mytologinen hahmo, ja varsinkin Kalevanpojat olivat tunnettuja tarinoiden muinaisia jättiläisiä niin Suomessa kuin Virossakin. Kalevanpoikien mukaan on nimetty myös Viron kansalliseepos Kalevipoeg.

Kalevalan tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Akseli Gallen-Kallela: Sammon taonta, 1893.
Akseli Gallen-Kallela: Sammon puolustus, 1896.

Runot 1–10: Ensimmäinen Väinämöis-jakso: Maailman ja ensimmäisen ihmisen luominen; Väinämöisen ja Joukahaisen kohtaaminen; Joukahainen lupaa sisarensa Ainon käden Väinämöiselle vastineeksi elämästään; Aino hukuttautuu; Joukahainen kostaa; haavoittunut Väinämöinen ui Pohjolaan ja tapaa Pohjolan emännän; Väinämöinen lupaa järjestää taitavan sepän takomaan Sammon, ihmeellisen, rikkauksia tekevän myllyn, vastineeksi tämän tyttärestä; Väinämöinen tuo Ilmarisen Pohjolaan ja hän tapaa Pohjolan tyttären; Sampo taotaan.

Runot 11–15: Ensimmäinen Lemminkäis-jakso: Lemminkäinen ryöstää Kyllikin ja he tekevät valan: ei käy Lemminkäinen sodissa eikä Kyllikki kylillä, mutta valat kuitenkin rikotaan ; Lemminkäinen matkustaa Pohjolaan kosimaan Pohjolan tytärtä paremmaksi vaimoksi; teot jotka Lemminkäisen tulee suorittaa: hiihtää Hiiden hirvi (onnistui toisella yrittämällä) ja suistaa Hiiden ruuna ja ampua Tuonelan joutsen; märkähattu karjapaimen kuitenkin surmaa Lemminkäisen ja heittää tämän ruumiin Tuonelan virtaan; Lemminkäisen äiti haravoi poikansa Tuonelan joesta ja luo tämän uudelleen henkiin.

Runot 16–18: Toinen Väinämöis-jakso: Väinämöinen matkustaa Tuonelaan tavatakseen Antero Vipusen ja saadakseen ohjeet veneen rakentamiseksi; Väinämöinen purjehtii Pohjolaan; Ilmarinen ja Väinämöinen kilpailevat Pohjolan tyttären kädestä.

Runot 19–25: Ilmarisen häät (ensimmäinen Ilmaris-jakso): Ilmarinen takoo Sammon, ja hänelle luvataan upea Pohjolan neito vaimoksi. Suureksi pettymykseksi neito kuitenkin kieltäytyy lähtemästä Ilmarisen matkaan. Ilmarinen suorittaa Pohjolan tyttären avustuksella vaaditut tehtävät: kyntää kyisen pellon, suistaa Tuonen karhun ja tuo Tuonelan hauen Tuonelan joesta; Ilmarisen ja Pohjolan tyttären häät; kertomus oluen panemisesta.

Runot 26–30: Toinen Lemminkäis-jakso: Lemminkäinen on kaunainen, koska häntä ei ole kutsuttu häihin; hän matkustaa Pohjolaan ja voittaa Pohjolan isännän kaksintaistelussa; armeija manataan kostamaan Lemminkäiselle; Lemminkäinen pakenee äitinsä neuvosta Saareen; palattuaan kotiin hän huomaa kotinsa poltetuksi; hän palaa Pohjolaan kumppaninsa Tieran kanssa kostaakseen; Pohjolan emäntä jäädyttää meret ja Lemminkäisen täytyy palata kotiin.

Runot 31–36: Kullervo-jakso: Untamo surmaa veljensä Kalervon väen, paitsi vaimon, joka synnyttää Kullervon; Untamo yrittää murhata Kullervon, mutta epäonnistuu; Kullervo myydään orjaksi Ilmariselle; Ilmarisen vaimon piinattua Kullervoa esimerkiksi leipomalla kiven leivän sisään Kullervo vannoo kostoa ja vaimo tulee surmatuksi; Kullervo pakenee ja löytää perheensä vahingoittumattomana läheltä Lappia; Kullervo viettelee neidon ja havaitsee tämän myöhemmin omaksi sisarekseen; sisar surmaa itsensä; Kullervo tuhoaa Untamolan surmaten Untamon suvun ja palattuaan kotiin huomaa kaikkien kuolleen; Kullervo surmaa itsensä.

Runot 37–38: Toinen Ilmaris-jakso: Ilmarinen takoo itselleen vaimon kullasta ja hopeasta, mutta toteaa tämän kylmäksi ja hylkää hänet; tämän jälkeen Ilmarinen ryöstää Pohjolan toisen tyttären Pohjolasta; tämä loukkaa häntä, joten hän hylkää hänet loitsien tämän lokiksi; Ilmarinen kertoo Väinämöiselle Pohjolan väen huolettomasta elämästä, jonka Sampo takaa.

Runot 39–44: Sammon ryöstö (kolmas Väinämöis-jakso): Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen purjehtivat ryöstämään Sampoa; vene jää kiinni suuren hauen harteille; Väinämöinen surmaa hauen ja sen leukaluusta tehdään ensimmäinen kantele; Väinämöinen tuudittaa kaikki Pohjolan salissa uneen laulullaan, ja Sampo ryöstetään; kurjen parkaisu herättää Pohjolan väen; Pohjolan emäntä loihtii sumun ja Iku-Turson pysäyttämään ryöstäjät; tämän jälkeen hän loihtii suuren armeijan, muuttaa itsensä kotkaksi ja taistelee Sammosta; Sampo putoaa mereen.

Runot 45–49: Louhen kosto Kalevalalle: Pohjolan emäntä lähettää Kalevalan väelle tauteja ja karhun surmaamaan karjan; hän piilottaa kuun ja auringon sekä varastaa tulen Kalevalalta; Väinämöinen ja Ilmarinen palauttavat tulen ja Ilmarinen pakottaa Pohjolan emännän palauttamaan auringon ja kuun taivaalle.

Runo 50: Marjatta-jakso: Marjatta tulee raskaaksi syömästään puolukasta ja synnyttää pojan tallissa, vertautuen Neitsyt Mariaan ja Jeesukseen; hänen vanhempansa kiroavat ja hylkäävät hänet; Väinämöinen määrää pojan suolle surmattavaksi; poika alkaa puhua ja soimaa Väinämöistä, muistuttaen tätä nuoruuden synneistä; Virokannas kastaa pojan Karjalan kuninkaaksi; Väinämöinen suuttuu ja purjehtii pois, jättäen perinnöksi soiton ja kanteleen.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Kalevalan henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akseli Gallen-Kallela, Aino-triptyykki, 1891.

Kalevalan päähenkilö on tietäjäsankari Väinämöinen, jolla on taianomaiset laulun ja soiton lahjat. Hän on ollut osallisena jo maailman luomisessa. Hän soittaa kanteletta, joista tärkein on tehty hauen leukaluusta. Väinämöisen vaimonetsintä on yksi keskeisistä teemoista. Hän ei kuitenkaan koskaan löydä vaimoa — muun muassa yksi neidoista, Joukahaisen sisko Aino, hukuttautuu mieluummin kuin nai Väinämöisen. Väinämöinen osallistuu Sammon ryöstöön Pohjolasta.

Seppo Ilmarinen on sankarillinen seppä, joka vertautuu germaanisen mytologian Weylandiin ja kreikkalaiseen Daidalokseen. Hän rakentaa muun muassa taivaankannen ja Sammon. Hän voittaa vaimokseen Pohjan neidon, jonka Kullervo myöhemmin tappaa. Myös Ilmarinen osallistuu Sammon ryöstöön.

Louhi, Pohjolan emäntä, on šamanistinen Kalevalan viholliskansan Pohjolan matriarkka. Hän lupaa tyttärensä Ilmariselle palkkana Sammon rakentamisesta. Sammon ryöstön jälkeen hän siirtää auringon ja kuun paikoiltaan ja varastaa tulen Kalevalan väeltä.

Joukahainen on Väinämöisen nuori haastaja, joka pelastaakseen itsensä lupaa sisarensa Ainon Väinämöiselle hävittyään laulukilpailun. Joukahainen yrittää kostaa Väinämöiselle surmaamalla tämän. Hänen yrityksensä epäonnistuu, mutta johtaa siihen, että Väinämöinen lupaa rakentaa Sammon Louhelle vastapalveluksena siitä, että tämä pelasti hänet.

Kullervo on Untamolassa kasvanut kaltoinkohdeltu orpolapsi, josta ei julman lapsuuden takia koskaan kasva kunnollista. Hän on epäkelpo orja, jota on mahdoton saada hengiltä. Hän murhaa Ilmarisen vaimon kostoksi leivästä, jonka sisään leivottu kivi särki Kullervon veitsen. Hän löytää kotiinsa Kalervolaan ja viettelee vahingossa sisarensa "sammalvuoteelle". Heidän tunnistettuaan toisensa sisar hukuttautuu säikähtäneenä koskeen ja Kullervo rankaisee itseään lähtemällä sotaretkelle Untamolaan. Tuhottuaan Untamon väen Kullervo palaa kotiinsa ja huomaa koko kotiväkensä kuolleen. Kullervo tappaa itsensä miekallaan.

Lemminkäinen on komea mutta häikäilemätön sankari. Hänen äitinsä joutuu hakemaan hänen ruumiinsa Tuonelan virralta ja palauttamaan hänet henkiin, missä toistuu Osiris-myytti. Lemminkäinen tappaa Pohjolan isännän laulujen ja miekkojen taistelun päätteeksi. Myös Lemminkäinen on mukana ryöstämässä Sampoa.

Kalevalan maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kalevalan maantiede

Kalevalaisessa runoudessa esiintyy niin tunnettuja kuin myyttisiäkin paikkoja. Monet Kalevalan tapahtumat liittyvät sankarien kotimaan Väinölän eli Kalevalan maan ja kylmän ja uhkaavan Pohjolan kanssakäymiseen. Näiden välillä käydään taisteluja, mutta myös juhlitaan yhdessä häitä.

Varsinkin Pohjolan ja sankarien kotimaan sijainnista on useita teorioita. On esimerkiksi ajateltu, että Pohjola olisi ollut jossain Pohjanlahden perukoilla. Toisten mukaan Pohjola ei kuitenkin ainakaan alkujaan perustu mihinkään todelliseen paikkaan, vaan on perustaltaan myyttinen. Tämän käsityksen mukaan Pohjolalla olisi selitetty maailmankaikkeuden rakennetta. Vastaavasti kuin äärimmäisessä etelässä taivaankannen reunalla on kuuma Lintukoto, on äärimmäisessä pohjoisessa, maailmanpylvään juurella kylmä Pohjola. Pohjolaa on myös käytetty selittämään tautien, vihollisten, pimeyden, kylmän ja pahan alkuperää. Sankarien kotimaan taas uskovat monet sijainneen siellä, missä sankaritarinoita on laulettukin. Tämä on usein ollut kalevalaisia runoja laulaneiden runonlaulajien käsitys.

Kalevalan vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevalalla on ollut suuri vaikutus suomalaiseen taiteeseen erityisesti 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Se on innostanut niin kirjallisuutta, musiikkia kuin kuva- ja veistotaidettakin. Kalevalasta ovat saaneet vaikutteita muun muassa Aleksis Kivi, Eino Leino, Juhani Aho, Robert Kajanus, Jean Sibelius, Oskari Merikanto, Erkki Melartin, Leevi Madetoja, Uuno Klami ja ennen kaikkea Akseli Gallén-Kallela. Kalevala on inspiroinut monia kirjailijoita myös Suomen ulkopuolella, muun muassa Henry Wadsworth Longfellowia ja J. R. R. Tolkienia. Myös Aku Ankkaa piirtävä ja käsikirjoittava Don Rosa on inspiroitunut Kalevalasta.

Kalevala sisältää arvokasta tietoa suomalaisten ja karjalaisten vanhoista uskomuksista ja myyteistä. Tätä tietoa voivat hyödyntää niin tutkijat kuin maallikotkin. Kalevalan pohjalta on myös kehitetty pitkälle vietyjä olettamuksia ja ajatusleikkejä (esimerkiksi Timo Heikkilän tutkimukset). Kalevalaa ainakin sivuaa myös Ior Bockin teos Bockin perheen saaga, jossa esiintyy Kalevalasta tuttuja nimiä, vaikka itse tarina ei Kalevalan kanssa yhtenevä olekaan.

Pekka Ervast julkaisi vuonna 1916 kirjan Kalevalan avain. Kirjassa Kalevalaa käsitellään pyhänä kirjana, joka sulkee itseensä suurien tietäjien ja viisasten tietoa ja kokemusta. Kalevalan avain tulkitsee Kalevalaa muun muassa mysteeriotiedon, sisäisen siveysopin ja magian näkökulmista. Ervastin tulkinnan mukaan Kalevalassa luovan jumaluuden pyhästä kolminaisuudesta käytetään nimiä Ilmarinen, Lemminkäinen ja Väinämöinen.[15]

Kalevalaa on myös käytetty poliittisiin tarkoitusperiin. Sillä on perusteltu niin sotaisuutta (esimerkiksi Jääkärimarssi: Ja me nousemme kostona Kullervon) kuin rauhanaatettakin (esimerkiksi Ihmisyyden tunnustajat ja Väinämöinen-lehti). Kalevala on myös inspiroinut uuspakanoita, erityisesti 1900-luvun alun kansallisromantiikan inspiroimia Ukon uskon tapaisia ryhmiä. Nykyajan uuspakanat suhtautuvat kuitenkin Kalevalaan kriittisemmin, ja tutkivat mieluummin sen taustalla olevia aitoja kansanrunoja.[16]

Kalevalan kuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kalevalan kuvat

Suomen kansanrunoutta alettiin kuvittaa jo ennen kuin Kalevala julkaistiin ja erilaiset tulkinnat, mielikuvat ja muunnelmat kansalliseepoksestamme ovat eläneet rikkaina omiin aikoihimme asti.

Kalevalan kuvat ovat piirustuksia, maalauksia, veistoksia, valokuvia, taideteollisuutta, arkkitehtuuria, videoteoksia, installaatioita, performansseja tai mitä tahansa Kalevalaan tai kalevalaisia mielikuvia herättävää aineistoa.

Kalevalan visualisointi liittyy usein muihin ilmaisumuotoihin, kuva kytkeytyy sanaan ja ne liittyvät musiikkiin.

Kalevalan uudemmat mukaelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristian Huitulan sarjakuva-Kalevala (kansikuva, osa 1/2). Kalevalan kaikki 50 runoa kuvitettuna versiona.
Kansi Don Rosan kokoelmaan Sammon salaisuus, 1999.

Paavo Haavikon TV-sarjanakin tunnettu teos Rauta-aika perustui löyhästi Kalevalaan. Lastenkirjailija Mauri Kunnas laati Koirien Kalevalan 1992 (ilmestyi uudella tekniikalla 2004), jossa Kalevalan henkilöt olivat koiria. Vuonna 1999 Don Rosa teki Sammon etsinnästä sarjakuvatarinan Sammon salaisuus (engl. The Quest for Kalevala), jonka päähenkilönä esiintyy Roope Ankka.

Kristian Huitulan piirtämä sarjakuvakirja Kalevala[17] julkaistiin Suomessa kaksiosaisena vuonna 2000, ja sarjakuvasovitus sisältää kaikki Kalevalan 50 runoa alkuperäisellä runomitalla. Huitulan sarjakuva-Kalevala julkaistiin myös Venäjällä 2003, ja englanninkielisenä painoksena 2005 The Kalevala Graphic Novel.

Jari Tammen romaani Kalevan solki (Kuippana, 2002) perustuu alkuperäisiin kalevalarunoihin ja Kalevalaan. Se tulkitsee sekä Kalevalaa että Kalevala-tutkijoiden tulkintoja niin teoreettiselta kuin parodiselta pohjalta. Juonellisesti se on huolella fantasioitu rekonstruktio siitä, mitä todella tapahtui myyttisessä historiassamme Väinämöisen ja kumppaneiden aikaan.

Suomalainen metallimusiikkiyhtye Amorphis on käyttänyt Kalevalaa sanoitustensa pohjalla usealla albumillaan. Ensimmäinen niistä on vuonna 1994 ilmestynyt Tales from the Thousand Lakes, jonka sanoitukset perustuvat eri puolelta teosta löytyviin runoihin. Kaksituhatluvulla Amorphis on julkaissut Kalevala-aiheisia albumeita neljä: Eclipse (2006), joka kertoo Kullervon tarinan, Silent Waters (2007), joka käsittelee Lemminkäisen seikkailuja ja Tuonelan joutsenen tappamista, Skyforger (2009), jolla lyriikat perustuvat Ilmarisesta kertoviin, eri puolen Kalevalaa oleviin runoihin. Uusin albumi, The Beginning of Times (2011), kertoo Väinämöisen elämän tapahtumia sekä Kalevalan alkuaikoja. Eclipsellä tulkinta tarinoista perustuu Pekka Haaviston ja kolmella jälkimmäisellä Pekka Kainulaisen kirjoittamiin Kalevalan mukaelmiin.

Vuonna 2006 julkaistiin elokuva Jadesoturi, joka pohjautuu osittain Kalevalaan.

Kai Nieminen kirjoitti teoksen Kalevala 1999 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999) Uuden Kalevalan 150-vuotisjuhlan kunniaksi. Teos on kirjoittajan mukaan yritys avata vanhahtavan kielen ja murteellisen ilmaisun lukkoja niin että nykylukija pääsee teokseen sisälle turvautumatta selityksiin.

Risto Pottonen on kääntänyt Kalevalan nykysuomeksi nimellä Kalevala suomeksi (Books on Demand, 2009). Teos on lyhentämätön nykykielinen käännös Kalevalasta.

Suomen ainoa Kalevalakylä sijaitsee Kuhmossa.

Kalevalan käännöksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkiaan Kalevala on käännetty 61 kielelle.[18]

kieli vuosi kääntäjä huomautuksia
ruotsiksi 1841 M. A. Castrén Vanha Kalevala (1835)
1864–1868 Karl Collan Uusi Kalevala (1849)
1884 Rafaël Hertzberg vapaa käännös
1944 Olaf Homén lyhennelty ruotsinkielinen painos
1948 Björn Collinder koko Kalevala
1999 Lars Huldén ja Mats Huldén koko Kalevala
2007 Lina Stoltz Kalevala kerrottuna
ranskaksi 1845 ja 1867 Léouzon le Duc
1927 Jean Louis Perret
saksaksi 1852 Anton Schiefner
1885–1886 H. Paul
1967 Lore Fromm, Hans Fromm
unkariksi 1871 Ferninánd. Barna
1909 Béla Vikár
1972 Kálmán Nagy
1976 István Rácz
1987 Imre Szente
englanniksi 1888 Joan Martin Crawford
1907 W. F. Kirby
1963 Francis Peabody Magoun, Jr. proosakäännös
1989 Keith Bosley
1998 Eino Friberg esipuhe George C. Schoolfield
venäjäksi 1889 L. P. Bjelskij
viroksi 1891–1898 M. J. Eisen
1939 August Annist
tšekiksi 1894–1895 Josef Holeček
tanskaksi 1907 Ferdinand Ohrt valikoitu
1994 Hilkka Søndergaard & Bent Søndergaard
islanniksi 1957 Karl Ísfeld koko Kalevala
italiaksi 1909 I. Cocchi
1910 Paolo Emilio Pavolini
esperantoksi 1964 Johan Edvard Leppäkoski suuri uusintapainos 1985
norjaksi 1967 Albert Lange Fliflet
liettuaksi 1972 Justinas Marcinkevičius
fääriksi 1993 Jóhannes av Skarði
espanjaksi 1997 Ramon Garriga-Marguès, Pirkko-Merja Lounavaara
meänkieleksi 2007, 2009 Bengt Pohjanen
aunuksenkarjalaksi 2009 Zinaida Dubinina

Kalevalan innoittamia rock- ja metalliyhtyeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1460
  2. Löytöretkiä Aasian kirjallisuuteen, Yliopistolehti: Alkuperä
  3. Suomalaisen kirjallisuuden seura: Kalevala
  4. Tiivistelmä Matti Kuusen kirjoituksesta "Missä Kalevala on syntynyt? Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1978. Viitattu 22.2.2008
  5. Kalevalaisen Runokielen Seura, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Tiivistelmä Matti Kuusen kirjoituksesta "Missä Kalevala on syntynyt? Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1978. Viitattu 28.2.2007
  6. väitöskirja Matti Pöllä Hiidenkivi 1/1999 s. 20-21
  7. Tiivistelmä Matti Kuusen kirjoituksesta "Missä Kalevala on syntynyt? Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1978. Viitattu 28.2.2007, Kiuru, E. (2000) Mies ja hänen elämänsä. Viktor Jevsejevin syntymästä 90 vuotta. Carelia 7/2000 Viitattu 28.2.2007
  8. Juha Pentikäinen, s.19, Mythologia Fennica, 1995, Tampere
  9. Kansalliset symbolit ja juhlat Suomi.fi-portaali. Viitattu 28.2.2007.
  10. Kivimäki, Petri: Kalevalasta puuttuu yhdeksän suomen aakkosta – edes d:tä ei löydy Yle.fi. 6.11.2013. Yle. Viitattu 6.11.2013.
  11. Ongelmia ja onnistuminen: Kalevalan neljäs ruotsinnos
  12. "Kalevala", Pieni tietosanakirja.
  13. http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Kalevala+k%C3%A4%C3%A4ntyi+vihdoin+karjalaksi/1135251216024
  14. Suomen Kansan Vanhat Runot:12: 1158
  15. Pekka Ervast: Kalevalan avain
  16. Taivaannaula FAQ
  17. The Art of Huitula - Kalevala sarjakuva
  18. National epic "The Kalevala" reaches the respectable age of 175. Luettu 17.8.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevalan painoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kalevala. Kuvittanut ja painatustyön suunnitellut Akseli Gallen-Kallela. 22. painos (1. painos 1922). Porvoo Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 978-951-0-24270-4.
  • Kalevala. Esi- ja selkänimeke: Juhla-Kalevala ja Akseli Gallen-Kallelan Kalevalataide. Koonnut ja eepokseksi luonut Elias Lönnrot. Kuvat ja teoksen somistus: Akseli Gallen-Kallela. Kuvaesseet ja teoksen toimitus: Aivi Gallen-Kallela. Teoksen ulkoasu perustuu vuonna 1922 julkaistuun Akseli Gallen-Kallelan somistamaan Koru-Kalevalaan. 2. painos. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1982 (5. painos 1994). ISBN 951-0-11253-4.
  • Kalevala. Konnut ja eepokseksi luonut Elias Lönnrot. Kuvittanut: Hannu Väisänen. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-16061-3.
  • Kalevala. Koonnut Elias Lönnrot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 14 (31. painos). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-669-2.

Mukaelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kunnas, Mauri & Kunnas, Tarja: Koirien Kalevala. Helsingissä: Otava, 1992 (15. painos 2007). ISBN 951-1-12244-4.
  • Mäkinen, Kirsti: Suomen lasten Kalevala. Kertonut Kirsti Mäkinen. Kuvittanut Pirkko-Liisa Surojegin. Helsingissä: Otava, 2002. ISBN 951-1-17468-1.
  • Nieminen, Kai: Kalevala. Nyt. Elias Lönnrotin 1849 ilmestyneen Kalevalan pohjalta kirjoittanut Kai Nieminen. 2. uudistettu painos. Uudistettu laitos teoksesta Kalevala 1999. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1326. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-295-4.
  • Pottonen, Risto: Kalevala suomeksi. Helsinki: Books on Demand, 2009. ISBN 978-952-498-748-6.
  • Rintala, Aulis: Kalevala nykysuomeksi. Muokannut Aulis Rintala. Tampere: Pilot-kustannus, 2006. ISBN 952-464-408-8.

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anttonen, Pertti & Kuusi, Matti: Kalevala-lipas. Uusi laitos (1. laitos 1985). Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 740. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-045-7.
  • Kalevalan kulttuurihistoria. Toimittaneet Ulla Piela, Seppo Knuuttila ja Pekka Laaksonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1179. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-007-3.
  • Jussila, Raimo: Kalevalan sanakirja. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23222-3.
  • Ojanperä, Riitta (toim.): Kalevala kuvissa. Ateneumin julkaisut no 55. Helsinki: Valtion taidemuseo, Ateneumin taidemuseo, 2009. ISBN 978-951-53-3154-0.
  • Pentikäinen, Juha: Kalevalan mytologia. Helsinki: Gaudeamus, 1987. ISBN 951-662-403-0.
  • Piela, Ulla & Knuuttila, Seppo & Kupiainen, Tarja (toim.): Kalevalan hyvät ja hävyttömät. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 746. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-089-9.
  • Piela, Ulla & Knuuttila, Seppo & Laaksonen, Pekka: Kalevalan kulttuurihistoria. SKS:n toimituksia 1179. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2008. ISBN 978-952-222-007-3.
  • Siikala. Anna-Leena: Itämerensuomalaisten mytologia. Helsinki: SKS, 2012. ISBN 978-952-222-393-7.
  • Hautala, Hannu kuvat, Heikkinen, Reijo, tekstit: Kalevalaista luontoa. Arcticmedia, 2009. ISBN 978-951-98612-5-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kalevala.