Kalevala

Kalevala
Kalevala, 1849
Kirjailija	Elias Lönnrot
Kieli	suomi
Genre	eepos
Suomennos
Julkaistu	1835
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Kalevala on Suomen kansalliseepos. Se perustuu Elias Lönnrotin (1802–1884) vuodesta 1828 alkaen kokoamiin kansanrunoihin. Nämä runot ovat kalevalaista runoutta, eli ne on tehty kalevalaiseen runomittaan. Kalevalan sisältämät runot eivät ole suoraan runonlaulajien laulamassa muodossa, vaan niitä on muokattu, niiden kieliasua on yhtenäistetty ja korjailtu, sekä joitakin osia runoista on siirretty toiseen paikkaan ja eri asiayhteyteen kuin alun perin muistiin merkityissä runoissa. Osan Lönnrot on runoillut itsekin muodostamaan yhtenäisiä juonikuvioita.

Kalevalan alussa on luomismyytti, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Kalevala kuvaa muun muassa Kalevalan ja Pohjolan kansojen sekä eri päähenkilöiden välisiä kiistoja, kostoreissuja ja kosiomatkoja sekä Sammon rakentamista ja ryöstöä. Tapahtumat päättyvät kristinuskon tuloon.

Kalevalalla on ollut suuri merkitys suomalaisen kansallistunteen luojana. Se on myös vaikuttanut laajasti taiteisiin ja tieteisiin, ja vaikuttaa edelleen nykysuomalaisenkin ajatteluun ja mielikuviin. Näin on niidenkin kohdalla, jotka eivät ole Kalevalaa koskaan lukeneet.

Historia

Kalevalan synty

Eeppisen runouden perinne löytyy lähes kaikkialta maailmasta. Monissa tapauksissa sitä on myös koottu kirjoitetuiksi eepoksiksi, joista länsimaissa tunnetuimmat Kalevalan syntyaikaan lienevät olleet Homeroksen kirjoittamaksi väitetyt Ilias ja Odysseia. Kalevalaakaan tuskin olisi syntynyt ilman edeltäneiden eeposten mallia.

Muinaissuomalaiset eivät tunteneet kirjoitusta, joten tarinat siirtyivät seuraaville sukupolville laulujen, loitsujen, taikojen ja runojen avulla, jotka opeteltiin ulkoa. Lapset oppivat ne vanhemmiltaan tai kiertäviltä runonlaulajilta. Jotkut laulut kertoivat tositapahtumista, jotkut kuvitelluista muinaisista sankareista. Viron eeppisen runouden kokoelma, Kalevipoeg, jota myöhemmin ryhdyttiin pitämään kansalliseepoksena, on samaa sukulaiskansojen perinnettä kuin Kalevalakin. Kalevalainen runomitta on tutkijoiden (mm. Matti Kuusi) mukaan syntynyt ehkä jo ennen ajanlaskun alkua.

Kalevalaisten runojen syntypaikasta on ollut kaksi voimakasta tutkimustraditiota, joiden välinen kiistely on ollut ajoittain katkeraakin. Toisena traditiona on Kalevalan alkuperäistäkin karjalaisuutta korostava suunta, jonka edustajiin ovat kuuluneet Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, August Ahlqvist, Eemil Nestor Setälä, Viktor Jenisejev ja Heikki Kirkinen, ns. saarelaisepiikan osalta myös Matti Kuusi. Tämän näkemyksen mukaan runot olisivat syntyneet keräysalueillaan. Lönnrot totesi Uuden Kalevalan alkusanoissa, että runot olivat syntyneet "Permiassa" Vienanmeren länsirannikolla. Näkemys runojen ainoastaan karjalaisesta perinteestä vallitsi tämän jälkeen pari vuosikymmentä ja vain tarkasta sijainnista kiisteltiin kunnes Aksel Borenius esitti teorian runojen läntisestä alkuperästä.

Runojen länsisuomalaisuutta korostava tutkimustraditio, jonka merkittäviä kannattajia ovat olleet Julius Krohn, Kaarle Krohn, Jalmari Jaakkola, Martti Haavio, Jouko Vahtola sekä joiltakin osin Matti Kuusi ja Anna-Leena Siikala, arvelee monien Kalevalan runojen aiheiden tulleen Lounais-Suomesta, mistä ne olisivat levinneet idemmäs ja pohjoisemmaksi. Kalevalamitan käyttö alkoi hitaasti kadota Länsi-Suomessa ja myöhemmin muualla uskonpuhdistuksen jälkeen, kun luterilainen kirkko kielsi laulutradition pakanallisena ja toisaalta kun eurooppalainen painoihin ja riimeihin perustuva runon muotokieli levisi maahan. Länsi-Suomessa kalevalamitta väistyi 1600- ja 1700-lukujen kuluessa. Savossa ja Pohjanmaalla se eli pidempään. Vienan Karjalassa perinne säilyi näihin päiviin saakka. Matti Pöllä ja aiemmin Matti Kuusi ovat esittäneet, että merkittävä osa kalevalaisesta runoudesta olisi tullut Karjalaan Pohjanmaalta ja Savosta tulleiden siirtolaisten mukana. Pöllä on myös esittänyt, että näiden siirtolaisten joukossa saattoi olla myös nuijasodan jälkiselvittelyitä pakenevia tai noituudesta syytettyjä tietäjäsukuja. Pöllän mukaan Vienan alueella talletetun runouden juuret löytyvät Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla esiintyneestä perinteestä, mutta siinä on myös Karjalasta ja Savosta saatuja vaikutteita.

Jyrkkä vastakkainasettelu on nykyisin pääosin laantunut. Nykyään on vallalla sellainen käsitys, että Kalevalassa on paljon sekä läntistä että itäistä runoperinnettä.

Kalevalan runojen kerääminen ja julkaiseminen

1800-luvulla suomalaiset kiinnostuivat vanhojen kansanrunojen muistiinmerkitsemisestä, vaikka jo 1700- luvulla Turun Akatemian professori Henrik Gabriel Porthan ja hänen oppilaansa Christfried Ganander keräsivät kalevalaista sanastoa Mythologia Fennica -teokseen. Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnrot kiersi Kajaanista itään olevilla Vienan Karjalan alueilla kokoamassa vanhoja runoja. Lönnrot kiersi keruumatkoilla myös Suomessa, lähinnä kuitenkin Itä-Suomessa. Tämä ei tarkoita, ettei Länsi-Suomella olisi ollut lainkaan osuutta kalevalan runojen syntyyn; sieltä runonlauluperinne vain katosi aikaisemmin. Runoissa esiintyy myös länsisuomalaisia murrepiirteitä. Länsi-Suomi ei siis ole "runotonta" aluetta. Muusta Kalevalasta poiketen Kullervo-runon alkuperä on Inkerissä, josta sen keräsi ja toimitti Lönnrotille D.E.D. Europaeus. Monet muutkin keräsivät runoja, ja niitä on saatu talteen paljon. Suomen kansanrunousarkisto onkin maailman suurin.

Kalevalan (Vanhan Kalevalan) 150-vuotisjuhlien kunniaksi lyötiin juhlaraha vuonna 1985.

Ennen nykyisin Kalevalana tunnettua teosta, joka ilmestyi vuonna 1849, Lönnrot julkaisi useita ns. esitöitä, jotka pohjustivat laajamittaista eeposta. Tällaisia olivat esimerkiksi Lemminkäinen (1833, 825 säettä), Väinämöinen (1833, 1867 säettä), Naimakansan virsiä (1833, 499 säettä), Runokokous Väinämöisestä (1833, 16 runoa, 5052 säettä), Kalevala taikka Vanhoja Karjalan Runoja (ns. Vanha Kalevala vuodelta 1835, 32 runoa, 12078 säettä) sekä Kanteletar (1840).

Niin sanottu Uusi Kalevala, jota useimmiten kutsutaan pelkäksi Kalevalaksi, valmistui vuonna 1849. Se sisältää 50 runoa ja 22795 säettä. Lönnrot oli kerännyt Vanhan Kalevalan aineistoon lisää ennen kaikkea Kullervo- ja Lemminkäis-runoja, lyyrillisiä runoja ja loitsuja. Uuden Kalevalan jälkeen Lönnrot julkaisi vielä kouluja varten lyhennetyn version Kalevalasta vuonna 1862, johon kuuluivat kaikki Kalevalan 50 runoa mutta säkeitä vain 9732 kappaletta.

Kalevala on käännetty useille kielille, ensimmäisinä muun muassa ruotsiksi (1841, Uusi Kalevala 1864–1868), ranskaksi (1845/1867), venäjäksi (1847/1889), saksaksi (1852), unkariksi (1871), englanniksi (1868,1888,1907,1963,1989) ja viroksi (1891–1898). Vaikka Kalevalan kieli on alkujaan vienankarjalaa, varsinainen karjalankielinen käännös teoksesta saatiin vasta vuonna 2009, kun Karjalan Kielen Seura julkaisi Zinaida Dubininan tekemän käännöksen aunuksenkarjalaksi eli livviksi.

Kalevalan nimi

Kalevala on Kalevala-eepoksessa esiintyvien sankarien kotipaikan tai kotimaan nimi. Kalevalan toisintonimenä esiintyy Väinölä. Alkuperäisessä kansanrunoudessa Kalevala mainitaan vain satunnaisesti. Nämä säkeet on tallennettu vuonna 1837 Kellovaarassa:

»Tuoll' on neitoset kisassa,
Kaunokaiset karkelossa.
Noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla. »

Lönnrotin päätös valita Kalevala sekä sankarien kotipaikan että koko eepoksen nimeksi ei kuitenkaan ollut satunnainen. Kaleva on mytologinen hahmo, ja varsinkin Kalevanpojat olivat tunnettuja tarinoiden muinaisia jättiläisiä niin Suomessa kuin Virossakin. Kalevanpoikien mukaan on nimetty myös Viron kansalliseepos Kalevipoeg.

Kalevalan tapahtumat

Akseli Gallen-Kallela: Sammon taonta, 1893.

Akseli Gallen-Kallela: Sammon puolustus, 1896.

Runot 1–10: Ensimmäinen Väinämöis-jakso: Maailman ja ensimmäisen ihmisen luominen; Väinämöisen ja Joukahaisen kohtaaminen; Joukahainen lupaa sisarensa Ainon käden Väinämöiselle vastineeksi elämästään; Aino hukuttautuu; Joukahainen kostaa; haavoittunut Väinämöinen ui Pohjolaan ja tapaa Pohjolan emännän; Väinämöinen lupaa järjestää taitavan sepän takomaan Sammon, ihmeellisen, rikkauksia tekevän myllyn, vastineeksi tämän tyttärestä; Väinämöinen tuo Ilmarisen Pohjolaan ja hän tapaa Pohjolan tyttären; Sampo taotaan.

Runot 11–15: Ensimmäinen Lemminkäis-jakso: Lemminkäinen ryöstää Kyllikin ja he tekevät valan: ei käy Lemminkäinen sodissa eikä Kyllikki kylillä, mutta valat kuitenkin rikotaan ; Lemminkäinen matkustaa Pohjolaan kosimaan Pohjolan tytärtä paremmaksi vaimoksi; teot jotka Lemminkäisen tulee suorittaa: hiihtää Hiiden hirvi (onnistui toisella yrittämällä) ja suistaa Hiiden ruuna ja ampua Tuonelan joutsen; märkähattu karjapaimen kuitenkin surmaa Lemminkäisen ja heittää tämän ruumiin Tuonelan virtaan; Lemminkäisen äiti haravoi poikansa Tuonelan joesta ja luo tämän uudelleen henkiin.

Runot 16–18: Toinen Väinämöis-jakso: Väinämöinen matkustaa Tuonelaan tavatakseen Antero Vipusen ja saadakseen ohjeet veneen rakentamiseksi; Väinämöinen purjehtii Pohjolaan; Ilmarinen ja Väinämöinen kilpailevat Pohjolan tyttären kädestä.

Runot 19–25: Ilmarisen häät (ensimmäinen Ilmaris-jakso): Taottuaan Sammon, Ilmariselle on luvattu upea Pohjolan neito vaimoksi. Suureksi pettymykseksi neito kumminkin kieltäytyy lähtemästä Ilmarisen matkaan. Ilmarinen suorittaa Pohjolan tyttären avustuksella vaaditut tehtävät: kyntää kyinen pelto, suistaa Tuonen karhu ja tuoda Tuonelan hauki Tuonelan joesta; Ilmarisen ja Pohjolan tyttären häät; kertomus oluen panemisesta.

Runot 26–30: Toinen Lemminkäis-jakso: Lemminkäinen on kaunainen, koska häntä ei ole kutsuttu häihin; hän matkustaa Pohjolaan ja voittaa Pohjolan isännän kaksintaistelussa; armeija manataan kostamaan Lemminkäiselle; Lemminkäinen pakenee äitinsä neuvosta Saareen; palattuaan kotiin hän huomaa kotinsa poltetuksi; hän palaa Pohjolaan kumppaninsa Tieran kanssa kostaakseen; Pohjolan emäntä jäädyttää meret ja Lemminkäisen täytyy palata kotiin.

Runot 31–36: Kullervo-jakso: Untamo surmaa veljensä Kalervon väen, paitsi vaimon, joka synnyttää Kullervon; Untamo yrittää murhata Kullervon, mutta epäonnistuu; Kullervo myydään orjaksi Ilmariselle; Ilmarisen vaimon piinattua Kullervoa esimerkiksi leipomalla kiven leivän sisään Kullervo vannoo kostoa ja vaimo tulee surmatuksi; Kullervo pakenee ja löytää perheensä vahingoittumattomana läheltä Lappia; Kullervo viettelee neidon ja havaitsee tämän myöhemmin omaksi sisarekseen; sisar surmaa itsensä; Kullervo tuhoaa Untamolan surmaten Untamon suvun ja palattuaan kotiin huomaa kaikkien kuolleen; Kullervo surmaa itsensä.

Runot 37–38: Toinen Ilmaris-jakso: Ilmarinen takoo itselleen vaimon kullasta ja hopeasta, mutta toteaa tämän kylmäksi ja hylkää hänet; tämän jälkeen Ilmarinen ryöstää Pohjolan toisen tyttären Pohjolasta; tämä loukkaa häntä, joten hän hylkää hänet loitsien tämän lokiksi; Ilmarinen kertoo Väinämöiselle Pohjolan väen huolettomasta elämästä, jonka Sampo takaa.

Runot 39–44: Sammon ryöstö (kolmas Väinämöis-jakso): Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen purjehtivat ryöstämään Sampoa; vene jää kiinni suuren hauen harteille; Väinämöinen surmaa hauen ja sen leukaluusta tehdään ensimmäinen kantele; Väinämöinen tuudittaa kaikki Pohjolan salissa uneen laulullaan, ja Sampo ryöstetään; kurjen parkaisu herättää Pohjolan väen; Pohjolan emäntä loihtii sumun ja Iku-Turson pysäyttämään ryöstäjät; tämän jälkeen hän loihtii suuren armeijan, muuttaa itsensä kokoksi ja taistelee Sammosta; Sampo putoaa mereen.

Runot 45–49: Louhen kosto Kalevalalle: Pohjolan emäntä lähettää Kalevalan väelle tauteja ja karhun surmaamaan karjan; hän piilottaa kuun ja auringon sekä varastaa tulen Kalevalalta; Väinämöinen ja Ilmarinen palauttavat tulen ja Ilmarinen pakottaa Pohjolan emännän palauttamaan auringon ja kuun taivaalle.

Runo 50: Marjatta-jakso: Marjatta tulee raskaaksi syömästään puolukasta ja synnyttää pojan tallissa, vertautuen Neitsyt Mariaan ja Jeesukseen; hänen vanhempansa kiroavat ja hylkäävät hänet; Väinämöinen määrää pojan suolle surmattavaksi; poika alkaa puhua ja soimaa Väinämöistä, muistuttaen tätä nuoruuden synneistä; Virokannas kastaa pojan Karjalan kuninkaaksi; Väinämöinen suuttuu ja purjehtii pois, jättäen perinnöksi soiton ja kanteleen ja rukoillen kateudelta välttymistä.

Kalevalan henkilöt

Pääartikkeli: Luettelo Kalevalan henkilöistä

Akseli Gallen-Kallela, Aino-triptyykki, 1891.

Kalevalan päähenkilö on tietäjäsankari Väinämöinen, jolla on taianomaiset laulun ja soiton lahjat. Hän on ollut osallisena jo maailman luomisessa. Hän soittaa kanteletta, joista tärkein on tehty hauen leukaluusta. Väinämöisen vaimonetsintä on yksi keskeisistä teemoista. Hän ei kuitenkaan koskaan löydä vaimoa — muun muassa yksi neidoista, Joukahaisen sisko Aino, hukuttautuu mieluummin kuin nai Väinämöisen. Väinämöinen osallistuu Sammon ryöstöön Pohjolasta.

Seppo Ilmarinen on sankarillinen seppä, joka vertautuu germaanisen mytologian Weylandiin ja kreikkalaiseen Daidalokseen. Hän rakentaa muun muassa taivaankannen ja Sammon. Hän voittaa vaimokseen Pohjan neidon, jonka Kullervo myöhemmin tappaa. Myös Ilmarinen osallistuu Sammon ryöstöön.

Louhi, Pohjolan emäntä, on šamanistinen Kalevalan viholliskansan Pohjolan matriarkka. Hän lupaa tyttärensä Ilmariselle palkkana Sammon rakentamisesta. Sammon ryöstön jälkeen hän siirtää auringon ja kuun paikoiltaan ja varastaa tulen Kalevalan väeltä.

Joukahainen on Väinämöisen nuori haastaja, joka lupaa sisarensa Ainon Väinämöiselle hävittyään laulukilpailun. Joukahainen yrittää kostaa Väinämöiselle surmaamalla tämän. Hänen yrityksensä epäonnistuu, mutta johtaa siihen, että Väinämöinen lupaa rakentaa Sammon Louhelle vastapalveluksena siitä, että tämä pelasti hänet.

Kullervo on Untamolassa kasvanut kaltoinkohdeltu orpolapsi, josta ei julman lapsuuden takia koskaan kasva kunnollista. Hän on epäkelpo orja, jota on mahdoton saada hengiltä. Hän murhaa Ilmarisen vaimon kostoksi leivästä, jonka sisään leivottu kivi särki Kullervon veitsen. Hän löytää kotiinsa Kalervolaan, viettelee vahingossa sisarensa "sammalvuoteelle", sisar hukuttautuu heidän tunnistettuaan toisensa säikähtäneenä koskeen ja Kullervo rankaisee itseään lähtemällä sotaretkelle Untamolaan. Tuhottuaan Untamon väen, Kullervo palaa kotiinsa, ja huomaa koko kotiväkensä kuolleen. Kullervo tappaa itsensä miekallaan.

Lemminkäinen on komea mutta häikäilemätön sankari. Hänen äitinsä joutuu hakemaan hänen ruumiinsa Tuonelan virralta ja palauttamaan hänet henkiin, missä toistuu Osiris-myytti. Lemminkäinen tappaa Pohjolan isännän laulujen ja miekkojen taistelun päätteeksi. Myös Lemminkäinen on mukana ryöstämässä Sampoa.

Kalevalan maantiede

Pääartikkeli: Kalevalan maantiede

Kalevalaisessa runoudessa esiintyy niin tunnettuja kuin myyttisiäkin paikkoja. Monet Kalevalan tapahtumat liittyvät sankarien kotimaan Väinölän eli Kalevalan maan ja kylmän ja uhkaavan Pohjolan kanssakäymiseen. Näiden välillä käydään taisteluja, mutta myös juhlitaan yhdessä häitä.

Varsinkin Pohjolan ja sankarien kotimaan sijainnista on useita teorioita. On esimerkiksi ajateltu, että Pohjola olisi ollut jossain Pohjanlahden perukoilla. Toisten mukaan Pohjola ei kuitenkin ainakaan alkujaan perustu mihinkään todelliseen paikkaan, vaan on perustaltaan myyttinen. Tämän käsityksen mukaan Pohjolalla olisi selitetty maailmankaikkeuden rakennetta. Vastaavasti kuin äärimmäisessä etelässä taivaankannen reunalla on kuuma Lintukoto, on äärimmäisessä pohjoisessa, maailmanpylvään juurella kylmä Pohjola. Pohjolaa on myös käytetty selittämään tautien, vihollisten, pimeyden, kylmän ja pahan alkuperää. Sankarien kotimaan taas uskovat monet sijainneen siellä, missä sankaritarinoita on laulettukin. Tämä on usein ollut kalevalaisia runoja laulaneiden runonlaulajien käsitys.

Kalevalan vaikutus

Kalevalalla on ollut suuri vaikutus suomalaiseen taiteeseen erityisesti 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Se on innostanut niin kirjallisuutta, musiikkia kuin kuva- ja veistotaidettakin. Kalevalasta ovat saaneet vaikutteita muun muassa Aleksis Kivi, Eino Leino, Juhani Aho, Robert Kajanus, Jean Sibelius, Oskari Merikanto, Erkki Melartin, Leevi Madetoja, Uuno Klami ja ennen kaikkea Akseli Gallén-Kallela. Kalevala on inspiroinut monia kirjailijoita myös Suomen ulkopuolella, muun muassa Henry Wadsworth Longfellowia ja J. R. R. Tolkienia. Myös Aku Ankkaa piirtävä ja käsikirjoittava Don Rosa on inspiroitunut Kalevalasta.

Kalevala sisältää arvokasta tietoa suomalaisten ja karjalaisten vanhoista uskomuksista ja myyteistä. Tätä tietoa voivat hyödyntää niin tutkijat kuin maallikotkin. Kalevalan pohjalta on myös kehitetty pitkälle vietyjä olettamuksia ja ajatusleikkejä (esimerkiksi Timo Heikkilän tutkimukset). Kalevalaa ainakin sivuaa myös Ior Bockin teos Bockin perheen saaga, jossa esiintyy Kalevalasta tuttuja nimiä, vaikka itse tarina ei Kalevalan kanssa yhtenevä olekaan.

Pekka Ervast julkaisi vuonna 1916 kirjan Kalevalan avain. Kirjassa Kalevalaa käsitellään pyhänä kirjana, joka sulkee itseensä suurien tietäjien ja viisasten tietoa ja kokemusta. Kalevalan avain tulkitsee Kalevalaa muun muassa mysteeriotiedon, sisäisen siveysopin ja magian näkökulmista. Ervastin tulkinnan mukaan Kalevalassa luovan jumaluuden pyhästä kolminaisuudesta käytetään nimiä Ilmarinen, Lemminkäinen ja Väinämöinen.

Kalevalaa on myös käytetty poliittisiin tarkoitusperiin. Sillä on perusteltu niin sotaisuutta (esimerkiksi Jääkärimarssi: Ja me nousemme kostona Kullervon) kuin rauhanaatettakin (esimerkiksi ihmisyydentunnustajat ja Väinämöinen-lehti). Kalevala on myös inspiroinut uuspakanoita, erityisesti 1900-luvun alun kansallisromantiikan inspiroimia Ukon uskon tapaisia ryhmiä. Nykyajan uuspakanat suhtautuvat kuitenkin Kalevalaan kriittisemmin, ja tutkivat mieluummin sen taustalla olevia aitoja kansanrunoja.

Kalevalan kuvat

Pääartikkeli: Kalevalan kuvat

Suomen kansanrunoutta alettiin kuvittaa jo ennen kuin Kalevala julkaistiin ja erilaiset tulkinnat, mielikuvat ja muunnelmat kansalliseepoksestamme ovat eläneet rikkaina omiin aikoihimme asti.

Kalevalan kuvat ovat piirustuksia, maalauksia, veistoksia, valokuvia, taideteollisuutta, arkkitehtuuria, videoteoksia, installaatioita, performansseja tai mitä tahansa Kalevalaan tai kalevalaisia mielikuvia herättävää aineistoa.

Kalevalan visualisointi liittyy usein muihin ilmaisumuotoihin, kuva kytkeytyy sanaan ja ne liittyvät musiikkiin.

Kalevalan uudemmat mukaelmat

Kristian Huitulan sarjakuva-Kalevala (kansikuva, osa 1/2). Kalevalan kaikki 50 runoa kuvitettuna versiona.

Kansi Don Rosan kokoelmaan Sammon salaisuus, 1999.

Paavo Haavikon TV-sarjanakin tunnettu teos Rauta-aika perustui löyhästi Kalevalaan. Lastenkirjailija Mauri Kunnas laati Koirien Kalevalan 1992 (ilmestyi uudella tekniikalla 2004), jossa Kalevalan henkilöt olivat koiria. Don Rosa teki sarjakuvatarinan Sammon etsinnästä Aku Ankkaan nimellä Sammon salaisuus vuonna 1999.

Kristian Huitulan piirtämä sarjakuvakirja Kalevala julkaistiin Suomessa kaksiosaisena vuonna 2000, ja sarjakuvasovitus sisältää kaikki Kalevalan 50 runoa alkuperäisellä runomitalla. Huitulan sarjakuva-Kalevala julkaistiin myös Venäjällä 2003, ja englanninkielisenä painoksena 2005 The Kalevala Graphic Novel.

Jari Tammen romaani Kalevan solki (Kuippana, 2002) perustuu alkuperäisiin kalevalarunoihin ja Kalevalaan. Se tulkitsee sekä Kalevalaa että Kalevala-tutkijoiden tulkintoja niin teoreettiselta kuin parodiselta pohjalta. Juonellisesti se on huolella fantasioitu rekonstruktio siitä, mitä todella tapahtui myyttisessä historiassamme Väinämöisen ja kumppaneiden aikaan.

Suomalainen metallimusiikkiyhtye Amorphis on käyttänyt Kalevalaa sanoitustensa pohjalla usealla albumillaan. Ensimmäinen niistä on vuonna 1994 ilmestynyt Tales from the Thousand Lakes, jonka sanoitukset perustuvat eri puolelta teosta löytyviin runoihin. Kaksituhatluvulla Amorphis on julkaissut Kalevala-aiheisia albueita neljä: Eclipse (2006), joka kertoo Kullervon tarinan, Silent Waters (2007), joka käsittelee Lemminkäisen seikkailuja ja Tuonelan joutsenen tappamista, Skyforger (2009), jolla lyriikat perustuvat Ilmarisesta kertoviin, eri puolen Kalevalaa oleviin runoihin. Uusin albumi, The Beginning of Times (2011), kertoo Väinämöisen elämän tapahtumia sekä Kalevalan alkuaikoja. Eclipsellä tulkinta tarinoista perustuu Pekka Haaviston ja kolmella jälkimmäisellä Pekka Kainulaisen kirjoittamiin Kalevalan mukaelmiin.

Vuonna 2006 julkaistiin elokuva Jadesoturi, joka pohjautuu osittain Kalevalaan.

Kai Nieminen kirjoitti teoksen Kalevala 1999 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999) Uuden Kalevalan 150-vuotisjuhlan kunniaksi. Teos on kirjoittajan mukaan yritys avata vanhahtavan kielen ja murteellisen ilmaisun lukkoja niin että nykylukija pääsee teokseen sisälle turvautumatta selityksiin.

Risto Pottonen on kääntänyt Kalevalan nykysuomeksi nimellä Kalevala suomeksi (Books on Demand, 2009). Teos on lyhentämätön nykykielinen käännös Kalevalasta.

Suomen ainoa Kalevalakylä sijaitsee Kuhmossa.

Kalevala muilla kielillä

• Liettuan kielessä käänsi Justinas Marcinkevičius
• Viron kielessä käänsi vuonna 1939 August Annist
• Englannin kielessä käänsi vuonna 1888 John Martin Crawford
• Venäjän kielessä käänsi vuonna 1888 Belski
• Esperanton kielessä käänsi vuonna 1964 Johan Edvard Leppäkoski
• unkarin kielessä käänsi vuonna 1871 Ferdinánd Barna
• unkarin kielessä käänsi vuonna 1909 Béla Vikár
• unkarin kielessä käänsi vuonna 1972 Kálmán Nagy
• unkarin kielessä käänsi vuonna 1976 István Rácz
• unkarin kielessä käänsi vuonna 1987 Imre Szente

Kalevalan innoittamia rock- ja metalliyhtyeitä

• Amberian Dawn
• Amorphis
• Ajattara
• CMX
• Ensiferum
• Kalevala
• Kotiteollisuus
• Korpiklaani
• Mirzadeh
• Taivaannaula
• Poropetra
• Stam1na
• Turisas
• Tenhi
• Viikate
• Värttinä

Katso myös

• Alkumuna
• Kalevalan henkilöt
• Iso tammi
• Sampo
• Pohjola
• Väinölä eli Kalevalan maa
• Kalevalamitta

Kirjallisuutta

Kalevalan painoksia

• Kalevala. Kuvittanut ja painatustyön suunnitellut Akseli Gallen-Kallela. 22. painos (1. painos 1922). Porvoo Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 978-951-0-24270-4.
• Kalevala. Esi- ja selkänimeke: Juhla-Kalevala ja Akseli Gallen-Kallelan Kalevalataide. Koonnut ja eepokseksi luonut Elias Lönnrot. Kuvat ja teoksen somistus: Akseli Gallen-Kallela. Kuvaesseet ja teoksen toimitus: Aivi Gallen-Kallela. Teoksen ulkoasu perustuu vuonna 1922 julkaistuun Akseli Gallen-Kallelan somistamaan Koru-Kalevalaan. 2. painos. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1982 (5. painos 1994). ISBN 951-0-11253-4.
• Kalevala. Konnut ja eepokseksi luonut Elias Lönnrot. Kuvittanut: Hannu Väisänen. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-16061-3.
• Kalevala. Koonnut Elias Lönnrot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 14 (31. painos). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-669-2.

Mukaelmia

• Kunnas, Mauri & Kunnas, Tarja: Koirien Kalevala. Helsingissä: Otava, 1992 (15. painos 2007). ISBN 951-1-12244-4.
• Mäkinen, Kirsti: Suomen lasten Kalevala. Kertonut Kirsti Mäkinen. Kuvittanut Pirkko-Liisa Surojegin. Helsingissä: Otava, 2002. ISBN 951-1-17468-1.
• Nieminen, Kai: Kalevala. Nyt. Elias Lönnrotin 1849 ilmestyneen Kalevalan pohjalta kirjoittanut Kai Nieminen. 2. uudistettu painos. Uudistettu laitos teoksesta Kalevala 1999. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1326. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-295-4.
• Pottonen, Risto: Kalevala suomeksi. Helsinki: Books on Demand, 2009. ISBN 978-952-498-748-6.
• Rintala, Aulis: Kalevala nykysuomeksi. Muokannut Aulis Rintala. Tampere: Pilot-kustannus, 2006. ISBN 952-464-408-8.

Muuta kirjallisuutta

• Anttonen, Pertti & Kuusi, Matti: Kalevala-lipas. Uusi laitos (1. laitos 1985). Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 740. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-045-7.
• Kalevalan kulttuurihistoria. Toimittaneet Ulla Piela, Seppo Knuuttila ja Pekka Laaksonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1179. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-007-3.
• Jussila, Raimo: Kalevalan sanakirja. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23222-3.
• Ojanperä, Riitta (toim.): Kalevala kuvissa. Ateneumin julkaisut no 55. Helsinki: Valtion taidemuseo, Ateneumin taidemuseo, 2009. ISBN 978-951-53-3154-0.
• Pentikäinen, Juha: Kalevalan mytologia. Helsinki: Gaudeamus, 1987. ISBN 951-662-403-0.
• Piela, Ulla & Knuuttila, Seppo & Kupiainen, Tarja (toim.): Kalevalan hyvät ja hävyttömät. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 746. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-089-9.
• Piela, Ulla & Knuuttila, Seppo & Laaksonen, Pekka: Kalevalan kulttuurihistoria. SKS:n toimituksia 1179. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2008. ISBN 978-952-222-007-3.

Aiheesta muualla

• Kalevalan kulttuurihistoria (Kalevalaseura)
• Kalevala 175 vuotta 2010 (Kalevalaseura)
• Kalevalan kankahilla Kalevala-sivusto koululaisille - ja muillekin (Kalevalaseura)
• Kalevala suomeksi (Project Gutenberg)
• Kalevala englanniksi (Project Gutenberg)
• Kalewala taikka wanhoja Karjalan runoja Suomen kansan muinosista ajoista.Ensimmäinen osa; toinen osa. Vuonna 1835 ilmestynyt nk. Vanha Kalevala. Kansalliskirjaston kappaleen digitaalinen kopio.
• Vienan Karjalan runokylät
• Kalevalan esityöt
• SKS:n Kalevala sivusto - taustaa ja teksti
• YLE Elävä arkisto - Kalevala
• Ranskalainen media huomioi Kalevalan. Ulkoministeriön mediakatsaukset 11.8.2010.
• Brittitutkija hurahti Kalevalaan - vain hyvät tarinat elävät. Yle Häme 15.11.2010.