Suomen lippu

Wikipedia

Suomen lippu (siniristilippu) on Suomen tasavallan kansallistunnus vaakunan ja kansallislaulun ohella. Lipussa on valkoisella pohjalla merensininen risti ja lipun muoto on pohjoismainen, kristinuskoon viittaava. Se vahvistettiin Suomen lipuksi 29. toukokuuta 1918^[1]. Tätä ennen 5. tammikuuta 1918 alkaen oli Suomen lippuna toiminut Suomen senaatin puna-keltainen lippu, jossa punaisella pohjalla oli keltainen leijona. Koska värit muistuttivat Neuvosto-Venäjän ja Suomen kansanvaltuuskunnan käyttämiä, päätettiin käyttää eriväristä lippua. Siniristilippua olivat aiemmin käyttäneet Suomessa autonomian aikana lähinnä pursiseurat.

Lipusta on käyttötarkoitukseltaan kolme eri tyyppiä: kansallislippu eli tavallinen Siniristilippu, valtiolippu sekä kielekkeinen valtiolippu.

Jokaisella on oikeus liputtaa Suomen lipulla silloin, kun katsoo sen aiheelliseksi. Kansallislippu toimii myös suomalaisen aluksen kansallisuustunnuksena.

Toukokuussa 2008 tuli kuluneeksi 90 vuotta siniristilipun hyväksymisestä. Rahapaja julkaisi sen kunniaksi kymmenen euron hopearahan.^[2]

Sisällysluettelo 1 Kansallislippu 2 Valtiolippu 2.1 Kielekkeinen valtiolippu 3 Erikoisliput 3.1 Komentoliput ja -viirit 3.2 Pursiliput 4 Poistetut liput 4.1 Yhdistysliput 5 Poistetut virkaliput 5.1 Tullilippu 5.2 Merenkulkuhallituksen lippu 5.3 Postilippu 6 Värit 6.1 Sallitut poikkeamat 6.2 Värijärjestelmät 7 Suomen lipun historia 8 Käyttöön liittyvät rikokset 9 Laki 10 Katso myös 11 Lähteet 11.1 Viitteet 12 Aiheesta muualla

[muokkaa] Kansallislippu

Kansallislippu on suorakaiteen muotoinen ja sen mittasuhteet ovat:

• korkeus 11 mittayksikköä
• pituus 18
• ristin sakaran leveys 3
• kenttien korkeus 4
• tangonpuoleisten kenttien pituus 5
• ulompien kenttien pituus 10 mittayksikköä.

Pystysuunnassa kansallislippu siis jakautuu suhteessa 4:3:4 ja vaakasuunnassa 5:3:10.

Vuoden 1918 lippulaissa nykyisestä kansallislipusta käytettiin nimitystä merenkulku- ja kauppalippu. Tästä nimikeestä huolimatta se oli alusta lähtien käytössä myös maissa ainoana Suomen lipun muotona, jolla yksityishenkilötkin saivat liputtaa.

[muokkaa] Valtiolippu

Valtiolippu on joko suorakaiteen muotoinen tai kolmikielekkeinen.

Suorakaiteinen valtiolippu on muuten samanlainen kuin kansallislippu, mutta ristin sakaroiden leikkauskohdassa on Suomen vaakuna neliönmuotoisella pohjalla. Vaakunan punaisen pohjan ja lipun sinisen ristin välissä on ohut keltainen reunus, jonka leveys on 1/40 ristin sakaran leveydestä (eli 3/40 mittayksikköä). Suorakaiteinen valtiolippu on tarkoitettu valtion viranomaisille (mm. eduskunta, valtioneuvosto, eräät tuomioistuimet, lääninhallitukset, diplomaattiset edustustot ulkomailla ja valtion korkeakoulut) ja valtion aluksille (mm. jäänmurtajat).

Yksityisessä omistuksessa näitä lippuja on useita; malliesimerkkinä voi mainita ne liput, jotka olivat virkatehtävissä surmansa saaneiden poliisien arkkujen peittona. Liput luovutettiin hautajaisten jälkeen omaisille, mutta heillä ei ole oikeutta liputtaa niillä.

[muokkaa] Kielekkeinen valtiolippu

Kielekkeinen valtiolippu on yhtä mittayksikköä pidempi kuin suorakaiteinen valtiolippu. Kielekkeiden syvyys on 5 mittayksikköä. Kielekkeinen valtiolippu siis jakaantuu pystysuunnassa suhteessa 4:3:4 ja vaakasuunnassa 5:3:6:5. Kielekkeistä valtiolippua käyttävät puolustusvoimien esikunnat, joukko-osastot, laitokset ja alukset. Kielekkeisestä valtiolipusta käytettiin aiemmin nimitystä sotalippu; nykyinen nimitys on peräisin vuoden 1978 lippulaista, vielä edellisen vuosikymmenen hakuteoksissa esiintyy vanha nimi.

Eräät vanhemmat virkamiehet, mm. Merenkulkuhallituksen ex-ylijohtaja varatuomari Tauno Niklander, eivät hyväksyneet uudistusta vaan kieltäytyivät kuolemaansa asti käyttämästä tästä lipusta muuta nimeä kuin sotalippu: heille se oli periaatekysymys. Samoin he ilmoittivat jyrkästi, että Suomen vaakunassa saisi heidän mielestään käyttää vain ns. renessanssikilpeä - ei pyöreäpohjaista. He ilmoittivat kantansa niin perustellusti, että moni nuoremman polven lipputieteilijä tai -harrastaja on asettunut samalle kannalle; virallista kannatusta ei ole onnistuttu saamaan.^[3]

[muokkaa] Erikoisliput

[muokkaa] Komentoliput ja -viirit

Tasavallan presidentti käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu Vapaudenristin pohjakuvio.

Valtionhoitaja Mannerheim vahvisti lippukomitean ehdottamat liput ja viirit vuonna 1919. Tällöin myös vahvistettiin valtionhoitajan käyttämä erikoislippu, jossa vaakunan leijonakuvio oli sijoitettu vasempaan yläkulmaan eikä ristikuvion keskelle. Tasavallan presidentille suunniteltiin kuitenkin myöhemmin uusi lippu, mutta valtionhoitajalle valvistettu viiri jäi tasavallan presidentin käyttöön.

Vuosina 1944-1946 Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin presidenttikaudella presidentin lipussa oli erikoismerkkinä vapaudenristin sijasta vinoristittäin asetetut sini-keltaiset marsalkansauvat. Nämä liput ovat säilyneet ja niitä säilytetään Mannerheim-museossa Helsingin Kaivopuistossa.

Puolustusministeri käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu erikoismerkkinä kaksi vastakkain asetettua paaluttaista ruskeaa pistinkivääriä vinoristittäin asetettujen keltaisten tykinputkien päälle.

Puolustusvoimien komentaja käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu erikoismerkkinä vinoristittäin ruskea-keltainen marsalkansauva ja sinikeltainen miekka, joiden päällä on paaluttain keltainen tykinputki.

Merivoimien komentaja käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu erikoismerkkinä paaluttainen sininen ankkuri vinoristittäin asettujen keltaisten tykinputkien päälle.

Lisäksi on olemassa presidentin viiri ja pieni valikoima erilaisia Suomen lippuun pohjautuvia asevoimien komentoviirejä.

Vuoden 1978 suuressa lippu-uudistuksessa aiottiin aivan alun perin poistaa muut liput ja viirit kuin peruslippu ja valtiolippu - myös presidentin lippu ja viiri - sillä perusteella ettei niitä käytetty muissakaan tasavalloissa, mutta tällaiset "ylidemokratisoivat" aatteet herättivät niin lujan vastustuksen, että niistä luovuttiin.

[muokkaa] Pursiliput

Pääartikkeli: Pursilippu

Pursiseuraan rekisteröidyssä huvialuksessa voidaan käyttää pursilippua, jossa kansallislipun sinisen ristin päällä on ohut valkoinen risti (leveys 3/5 mittayksikköä) ja tangonpuoleisessa yläkulmassa veneily-yhdistyksen erikoismerkki. Tästä huvialuksissa käytettävästä pursilipusta säädetään asetuksessa 292/1983, joka on säädetty Suomen lipusta annetun lain 4 §:n nojalla. Tämän lipun piirsivät vuonna 1920 tunnettu venesuunnittelija, NJK:n silloinen rahastonhoitaja Gunnar Stenbäck ja NJK:n paviljongin intendentti, taiteilija Karl Slotte.

Ennen nykyisen pursilipun käyttöönottoa, vuodesta 1861 lähtien purjehdusseurat olivat käyttäneet lippua, joka erosi nykyisestä Suomen lipusta vain mittasuhteiltaan. Venäjän vallan ajan lopulla sillä oli jo eräänlainen epävirallinen Suomen lipun asema.^[4]

[muokkaa] Poistetut liput

[muokkaa] Yhdistysliput

Vuoden 1978 lippulaissa kiellettiin laissa erikseen mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta käyttämästä Suomen lipussa mitään lisäkuvioita. Sitä ennen oli kuitenkin muutamilla yhdistyksillä, kuten Suomen Meripelastusseuralla ja Suomen Ampujainliitolla, ollut järjestöliput, joissa oli Suomen lippuun lisätty järjestöjen tunnukset.^[5] Laissa olleen siirtymäsäännöksen mukaan nämä liput oli poistettava käytöstä vuoden 1980 loppuun mennessä.

Suomen Metsästysyhdistys ei saanut vuonna 1978 samanlaisia puoltajia kuin pursilippu, vaan menetti Suomen lippua muistuttaneen pöytälippunsa, jonka perinteet ulottuivat liki sadan vuoden taakse. Tämän lipun pohja oli tosin sama kuin vanhemman pursiseuralipun eli Pyhän Yrjön lippu: valkoisella pohjalla pysty sininen risti, jonka haarat olivat alle puolet Suomen lipun vastaavista, sininen tummempaa ja valkeat laikat saman kokoisia. Ristin keskipisteessä oli yhdistyksen vaakuna.

Yhdistyksen esittämä perustelu että kyseinen pöytälippu oli aikoinaan suunniteltu nimenomaan osaksi routavuosien passiivista vastarintaa ja sellaisena historiallisesti merkittävä, ei tehonnut vaan lippu jouduttiin suunnittelemaan uudelleen. Vuosikymmenien mittaan jaettuja entisiä ei sentään jouduttu hävittämään ja vaihtamaan uudenmallisiin; sitäkin kyllä lainvalmistelijat ehdottivat, mutta presidentti Kekkonen puuttui asiaan: hänelläkin oli kyseisenlainen pöytälippu kokoelmissaan.^[6]

Myös Suomen Meripelastusseuralla oli vuoteen 1981 saakka lippunaan lisäkuvioilla varustettu Suomen lippu, joka samasta syystä jouduttiin myös vaihtamaan.^[7]

[muokkaa] Poistetut virkaliput

Kaikki näistä lipuista poistettiin käytöstä perusteluin "Ajastaan jäänyt, tarpeeton, elitistinen ja epädemokraattinen". Hallituksen vuonna 1977 esittämän uuden lippulain eduskuntakäsittelyn aikana Tuure Junnila ehdotti näiden lippujen jättämistä edelleen käyttöön,^[8] mutta eduskunta päätti äänin 109-29 (poissa 61) poistaa nämä käytöstä^[9]

[muokkaa] Tullilippu

Tullilippu oli virallinen vuoteen 1980 asti käytössä ollut Suomen lipun variaatio, jota käytti tullilaitos. Lippu oli normaali Suomen lippu, jonka erikoismerkkinä oli tullilaitoksen merkki.

Lippua käyttivät tulliasemat ja tullin veneet; sitä käytettiin muista poiketen myös merkkilippuna kansainväliseen tapaan: kun poliisi- tai vartioalus nosti tämän lipun oikeanpuoleiseen saalinkiin, se tarkoitti kansainvälisten määräysten mukaan pysähdysmerkkiä.

Tästä käytännöstä on säilynyt vähän kuvia; eräs parhaita on elokuvaan Varsovan laulu sisältyvä kohtaus, jossa VMV 11 nostaa tullilipun pysäyttääkseen salakuljetuslaivan.

Ellei tätä lippumerkkiä toteltu, viranomaisilla oli oikeus käyttää harkintansa mukaan voimakeinoja. Harvoin niitä tarvittiin; eräs viimeisiä kertoja oli vuonna 1959, kun vartiolaiva Koskelo (aliluutnantti Kai Säteri) pysäytti suurta pirtulastia kuljettaneen troolari Fiskön ensin kiväärillä varoituslaukauksia ampuen ja kun ei tehonnut, aseistetut pidättäjät kyytiin päästäen.

Tullilippu poistui käytöstä lippu-uudistuksen myötä vuoden 1981 alusta. Viranomaisten merellä käyttämänä pysähdysmerkkinä sen korvasi keltamusta kansainvälinen signaalilippu L.

Tällä lipulla on tarkalleen samat pysäytysoikeudet kuin tullilipullakin eli sen huomiotta jättäminen oikeuttaa lipun nostaneen viranomaisen harkinnanvaraisiin voimakeinoihin.

[muokkaa] Merenkulkuhallituksen lippu

Merenkulkuviranomaisilla oli oma erityislippunsa vuosina 1920–1980; se oli tullilipun kaltainen, jossa erikoismerkkinä oli Merenkulkuhallituksen tunnus eli Suomen vaakuna ruorirattaan päällä.

Tätä lippua käyttivät kaikki merenkulkuviranomaiset: luotsit, merenmittaajat, jäänmurtajat, väylien rakentajat, tarkastusalukset ja yhteysalukset. Merenkulkuhallituksen pää- ja ylijohtajilla oli omat komentoviirinsä.

Lippu poistettiin vuoden 1978 uudistuksessa. Merenkulkulaitoksen vene- ja komentoviirit tosin säilyivät, koska ne unohtuivat lain laatijoilta. Merenkulkulaitoksen veteraanikapteenit ovat tallettaneet useitakin näistä lipuista museointimielessä. Useita kappaleita on myös Merimuseossa, yksi näytteillä Merikeskus Vellamossa.

[muokkaa] Postilippu

Postilippu oli Posti- ja lennätinhallituksen virkalippu; siinä oli erikoismerkkinä kaksi hirsittäin suut ulospäin asetettua postitorvea. Jossain välissä esiintyi myös erikoismerkki, jossa oli yksi tankoon päin suunnattu postitorvi ja keltainen salamatunnus sen yläpuolella^[10]

Lippua käyttivät postitoimipaikat sekä ne matkustajalaivat, joille oli myönnetty postilaivan arvo eli aluksella oli postipysäkki; huomattavin näistä oli s/s Ariadne.

Yhteysalukset eivät käyttäneet tätä lippua vaan Merenkulkuhallituksen, koska ne olivat tämän laitoksen alaisia ja postipalvelu oli vain oheispalvelua.

Postilippu poistui myös käytöstä vuoden 1980 uudistuksessa. Myös muilla Euroopan valtioilla on tai on ollut käytössä vastaavan laisia virkalippuja.^[11]

Niistä voinee mainita Ison-Britannian majakkalaitos Trinity Housen.

[muokkaa] Värit

CIE:n suositusten mukaisina suureina CIE:n standardivalolähdettä D65 käytettäessä ja mitattuna spektrofotometrilla (Minolta CM-1000), jonka optinen geometria on d/2° (diffuusi valaistus, heijastus mitattu kahden asteen kulmassa näytteen normaalin suhteen), värisävyt ovat seuraavat:

väri	valontiheyskerroin	värikoordinaatit	värikoordinaatit L*a*b*-järjestelmässä
sininen	Y = 5.86	x = 0.1856 ja y = 0.1696	L* = 29.06, a* = 7.24 ja b* = -36.98.
punainen	Y = 10.9	x = 0.576 ja y = 0.312	L* = 39.4, a* = 59.0 ja b* = 29.6.
keltainen	Y = 45.7	x = 0.486 ja y = 0.457	L* = 73.4, a* = 14.8 ja b* = 79.0.

Käytettäessä NCS-värijärjestelmää värisävyjen likiarvoina voidaan käyttää seuraavia mallivärejä: sinistä vastaa malliväri 4060-R90B, punaista 1090-Y90R ja keltaista 0080-Y20R.

Käytettäessä PMS-värijärjestelmää värisävyjen likiarvoina voidaan käyttää seuraavia mallivärejä: sinistä vastaa malliväri 294C, punaista 186C ja keltaista 123C.

Yleisesti nykyään käytössä olevan sRGB-värijärjestelmän mukaisia sävyjä ei ole määritelty, mutta CIE L*a*b* -järjestelmästä voidaan siniselle johtaa epäviralliset välille 0..255 skaalatut sRGB-likiarvot R=24, G=68 ja B=126, punaiselle R=181, G=28 ja B=49 sekä keltaiselle R=237, G=167 ja B=0. Keltainen väri on todellisuudessa sRGB-väriavaruuden ulkopuolella.

[muokkaa] Sallitut poikkeamat

Sallitut poikkeamat ovat enintään 4 CIE:n vuonna 1976 määrittelemää ΔE*_ab -yksikköä.

[muokkaa] Värijärjestelmät

Värisävyjen määrittelyssä on käytetty seuraavia värijärjestelmiä:

1. Commission Internationale de l'Eclairage -nimisen järjestön (CIE) vuosina 1931 ja 1976 antamat suositukset
2. ruotsalaisessa standardissa SS 01 91 22 määritelty Natural Colour System (NCS)
3. Pantone Matching System (PMS)

[muokkaa] Suomen lipun historia

Suomen lipun historia periytyy aina 1800-luvun puoliväliin saakka, vaikka virallinen Suomen lippu syntyi vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen.

Ensimmäisen kerran tiedetään Suomea varten tehtyä lippua käytetyn floranpäivän juhlissa 13. toukokuuta 1848. Samana päivänä sai ensiesityksensä myös Maamme-laulu. Ylioppilaiden juhlaa varten oli ommeltu valkeasta silkkikankaasta lippu, jonka keskelle oli kuvattu laakerilehvien ympäröimä Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakuna.

Seuraavan kerran suomalaisille tarkoitettu oma lippu otettiin käyttöön suomalaisilla kauppa-aluksilla, jotka joutuivat Krimin sodan aikana brittiläis-ranskalaisen laivaston kaappaamiksi. Lipussa esiintyi myöhempää Suomen lipun ristiä kapeampi ja tummemman sininen risti ja valkeat laikat olivat saman kokoisia; lippu oli muodostettu Venäjän luotsilaitoksen käyttämästä luotsilipusta, jonka tangonpuoleisessa yläkulmassa oli musta kompassiruusu. Lipun virallinen nimi oli Pyhän Yrjön lippu; sotalaivaston käyttämä ja vuonna 1991 käyttöön palannut sinisellä vinoristillä varustettu lippu on puolestaan Pyhän Andreaan lippu.

Sinisellä pystyristillä varustettu lippu otettiin vuonna 1861^[12] käyttöön myös suomalaisten huviveneiden lippuna, jolloin sen tangon puoleiseen valkoiseen yläneljännekseen lisättiin veneilijän edustaman purjehdusseuran kotipaikkakunnan tai maakunnan vaakuna. Nämä liput ovat vieläkin käytössä - tosin uusitulla lippupohjalla - ja niiden vanhojen erikoismerkkien erityistuntomerkkeinä ovat erilaatuiset lehvät vaakunan ympärillä, niitä sitova sininen Pyhän Andreaan suurristin nauha ja erilaatuiset kruunut yläpuolella; näitä heraldisia tunnuksia ei enää käytetä nykyaikaisissa oikeaoppista nykyheraldiikkaa noudattavissa pursilippujen erikoismerkeissä. Joissakin näistä erikoismerkeistä - kuten esimerkiksi Kymen Navigaattorit ry:n erikoismerkki - on nykyaikaisia vaakunoita, mutta nekin ovat ilman kruunua. Joissakin nykyaikaisissa merkeissä saattaa olla kruunu - jos se kuuluu olennaisena osana kerhon nimeen tai siihen kunnanvaakunaan tai sellaisen aiheeseen, joka esiintyy erikoismerkissä; malliesimerkistä kelvannee Kronoby Båtklubb, jonka erikoismerkissä on sinisen ruorirattaan puoliskon yläpuolella kunnan nimeen viittaava punainen kruunu. ^[13] Vuosina 1910–1916 erikoismerkki oli alaneljänneksessä ja ylhäällä Venäjän lipun värit: venäläiset byrokraatit pelkäsivät että lippua pidettäisiin Suomen lippuna ja siksi siitä haluttiin tehdä selvästi venäläinen; samoin jotkut yhdistykset, mm. venäläistämistoimien työkaluksi perustettu Meriseurojen keskusliitto, jonka tarkoituksena oli (onnistumatta) syrjäyttää Suomen Purjehtijaliitto, käyttivät nimenomaan venäläisin kirjaintunnuksin varustettuja lippuja.

Useimmat suomalaiset kylläkin kieltäytyivät käyttämästä tätä "Orjalippu" tai Orjan merkki -nimillä kutsuttua venäläistämismuunnosta ja tekivät sen tilalle alkuperäisen lipun kaltaisen mutta huomattavasti normaalia suuremman viirin, ns. uhmaviirin, jota määräys ei koskenut. Sitä pidettiin siihen aikaan maston huipussa. Uhmaviiri poistui käytöstä samalla kertaa kun uusi pursilippu hyväksyttiin. Sitä on säilynyt useita kappaleita museoituna.

Venäläistämisuudistus poistettiin heti helmikuun vallankumouksen jälkeen jolloin erikoismerkki palasi ylös. Vallankumoukselliset venäläiset eivät siitä välittäneet: heillä oli isompia huolia.

Tällaisena se oli aina vuoteen 1920 asti, jolloin nykyinen malli otettiin käyttöön; alkuperäinen malli olisi liian helposti sekaantunut virkalippuihin. Tunnettu venesuunnittelija, NJK:n silloinen varainhoitaja Gunnar Stenbäck ja NJK:n paviljongin intendentti, taiteilija Karl Slotte piirsivät uuden version, jossa valkoinen risti sijoitettiin Suomen lipun siniristin keskelle; ylänurkkaan tuli kunkin yhdistyksen erikoismerkki. Tulos otettiin vastaan yksimielisellä ihastuksella ja se onkin ollut käytössä siitä pitäen.

Siniristilippua puuhattiin myös Suomen suuriruhtinaskunnan viralliseksi lipuksi vuoden 1863 valtiopäivillä. Helsingfors Dagblad oli ehdottanut Suomen lipuksi sinivalkoista ristilippua 26. elokuuta. Ehdotus kuitenkin raukesi ja siniristilippu jäi vesiliikenteessä käyttöön puolivirallisena Suomen lippuna.

Viimeisen kerran ennen itsenäistymistä nousi Suomen suuriruhtinaskunnan lippu laajemman keskustelun aiheeksi vastatoimena 1900-luvun alun sortokausille. Suomen lipuksi esitettiin niin leijonavaakunasta muokattua lippua kuin ristilippua, jonka väriehdotuksina esiintyivät etenkin vaakunasta lainattu punakeltainen ja suomalaisten veneiden käyttämä sinivalkoinen vaihtoehto. Erona voidaan kohtuullisen selvästi pitää kieltä: punakeltainen oli ruotsinkielisten ja sinivalkoinen suomenkielisten kansallisvärit.

Erittäin suosittu oli ns. raitalippu, jossa pohja oli punakeltaisesti raidoitettu ja tangonpuoleisessa yläkulmassa oli nelikulmaisella punaisella pohjalla Suomen vaakuna; jotkut tekivät tästä muunnoksen, jossa raidat olivat sinivalkoisia. Alun perin lipuissa oli vain raidallinen pohja, mutta vaakuna lisättiin vuonna 1904 Bobrikovin murhan jälkeen lisäuhman osoituksena. Mitään standardia ei lipun mittasuhteissa ja raitojen määrässä tai vaakunan koossa ollut, koska liput tehtiin yksilökappaleina.

Myös sitä lippumallia, josta sittemmin tuli Ahvenanmaan lippu, esitettiin Suomen lipuksi.

Suomen itsenäistyttyä käytettiin nuoren valtion ensimmäisinä kuukausina useammankin mallista punakeltaista vaakunalippua, mutta pian sisällissodan jälkeen valittiin Suomen lipuksi sinivalkoinen ristilippu. Voittajat eivät pitäneet punaista lippua sopivana sisällissodan jälkeisessä tilanteessa - ei vähiten siksi, että hiilipolttoisten höyrylaivojen savu mustasi lipun turhan helposti, ja punapohjainen lippu sekaantui liian helposti kokopunaisen vallankumouslipun kanssa; Neuvostoliiton sirppi, vasara ja tähti -lippu tuli käyttöön vasta vuonna 1922, siihen asti käytettiin vain kokopunaista; muutamat epäviralliset liput, kuten anarkistimatruusien mustavalkoinen pääkallolippu, olivat enemmän poikkeuksia.

Siirtymäaikana 27. helmikuuta - 29. toukokuuta 1918 Suomen väliaikaisena kauppalippuna toimi Vaasan senaatin määräyksestä – kompromissiratkaisuna – punapohjainen ristilippu, jonka keltainen risti oli reunustettu valkoisella ja sinisellä raidalla.^[14] Tämä lippu poistui käytöstä kesäkuun 1918 alusta.

Siirtymäaikana vuosina 1918-1920 suosituimmat nimenomaan maalla käytetyt versiot olivat leijonalippu ja sinivalkoiset viirit sen kahta puolta. Tästä esiintyy runsaasti kuvauksia aikakautta käsittelevässä kirjallisuudessa. Eräs tunnetuimpia lienee akateemikko Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian kakkososa, joka sijoittuu juuri itsenäistymisen ajan kahta puolta.

Lopullisen Suomen lipun esikuvina toimivat Venäjän laivastosta periytyvän lipun lisäksi myös muiden pohjoismaiden ristiliput: näistä vanhin ja alkuperäisin on Dannebrog, 1200-luvulta peräisin oleva Tanskan lippu (joka palautuu johanniittaritarien tunnukseen). Tanskan lipun pohjalta on sommiteltu 1600-luvulla Ruotsin lippu, joka on Suomen lipun välitön esikuva, sekä myöhemmin Norjan lippu. Ristikuvio on ollut suosittu lipputunnus myös monissa muissa maissa, muun muassa Kreikassa ja Englannissa.

Akseli Gallen-Kallela ehdotti lipuksi sinisellä pohjalla olevaa valkoista ristiä, mutta ehdotus hylättiin koska lipun pelättiin sekaantuvan Ruotsin lipun kanssa; lisäksi se oli aivan liian samankaltainen vuoteen 1978 saakka voimassa olleen Kreikan lipun kanssa.

Käyttöön tulleen Suomen lipun ovat suunnitelleet taiteilijat Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen. Lippua koskeva laki vahvistettiin 28. toukokuuta 1918. Nykyisin käytössä olevan valtiolipun vaakuna sekä tasavallan presidentin lipussa oleva Vapaudenristi ovat Olof Erikssonin käsialaa. Alun perin lipun värit oli määritelty mallikankaiden avulla. Mallikappaleet kuitenkin haalistuivat, joten värimäärittelyssä siirryttiin nykyiseen järjestelmään.

Viimeiset muutokset valtiolippuun ja sen rinnakkaismalleihin tehtiin vuonna 1922, kun vaakunasta poistettiin siihen alun perin kuulunut kruunu yläpuolelta. Samoin vaakuna sijoitettiin nelikulmaiselle pohjalle entisen renessanssikilven sijaan; vain eduskunnassa puhemiehen istuimen takana olevissa valtiolipuissa säilyi vanha renessanssikilpi. Nämä liput olivat käytössä vielä vuonna 1982 presidentti Mauno Koiviston virkaanastumislupauksen aikana.^[15]

Lippua koskeva lainsäädäntö uudistettiin vuonna 1978. Tällöin muutettiin myös lipuista käytettyjä nimikkeitä: aikaisemmasta merenkulku- ja kauppalipusta tuli kansallislippu, vanhasta valtiolipusta suorakaiteinen valtiolippu ja sotalipusta kielekkeinen valtiolippu. Nimenmuutoksista huolimatta itse liput pysyivät ennallaan, samoin kuin suurelta osalta niiden käyttöä koskeneet säännöksetkin, mutta useita erikoislippuja poistettiin käytöstä.

[muokkaa] Käyttöön liittyvät rikokset

Suomen lipusta annetun lain (380/1978) mukaan se, joka

• julkisesti turmelee Suomen lipun tai
• käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka
• luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun,

on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon

ja joka

• oikeudettomasti käyttää
  • tasavallan presidentin lippua tai
  • muuta valtiolippua taikka
• käyttää sellaista Suomen lippua, johon vastoin säännöksiä on sijoitettu lisäkuvioita, tai
• Suomen lippuna pitää kaupan sellaista lippua, joka väreiltään tai mittasuhteiltaan selvästi poikkeaa lain tai sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesta lipusta,

on tuomittava Suomen lipusta annettujen säännösten rikkomisesta sakkoon.

Suomen lippu on tarvittaessa hävitettävä polttamalla, mikäli se on niin kulunut, haalistunut tai likaantunut esimerkiksi pakokaasuista tai savusta, ettei sitä voi palauttaa ennalleen.

[muokkaa] Laki

Suomen lippua käsittelevät säädökset

Numero	Nimi
380/1978 (muutettu lailla 588/1995)	Laki Suomen lipusta
292/1983	Asetus huvialusten lipuista
383/1978 (muutettu lailla 187/1996)	Asetus liputuksesta Suomen lipulla
827/1993	Valtioneuvoston päätös Suomen lipun väreistä

[muokkaa] Katso myös

• Liputuspäivä
• Suomen vaakuna
• Isännänviiri
• Skandinaavinen risti
• Suomenruotsalaisten lippu

[muokkaa] Lähteet

• Kajanti, Caius: Siniristilippumme. Pohjautuu teokseen Suomen lippu kautta aikojen. Otava, 1997. ISBN 951-1-13552-X.
• Kajanti, Caius (päätoim.): Suomen lippu kautta aikojen. Siniairut, 1983. ISBN 951-95798-0-X.
• Veneilijän lippukirja. Helsinki: Suomen veneilyliitto, 1998. ISBN 952-9610-01-7.
• Katkelma venekerhon historiikista: http://www.komentosilta.net/lipuntarina.rtf

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Symbolit Suomen tasavallan presidentti
• Hangon museon liput Hangon kaupunki
• Jääkärilippu Mannerheim, Carl Gustaf Emil 1867-1951
• Suomi 80: Suomen lipun historia Historiatieteen laitos, Tampereen yliopisto