Korruptio Suomessa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Korruptio Suomessa on toimivallan väärinkäyttöä yksityisen edun tavoitteluun. Korruptiossa vastuullisessa asemassa oleva henkilö (esimerkiksi virkamies) lahjotaan antamaan lahjojalle etua säännösten vastaisesti.[1] Transparency Internationalin korruptioindeksin perusteella Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneita maita ja vuosien 2005–2012 välillä se on ollut tutkimuksen 1–6 sijalla.[2] Vuonna 2012 Suomi sijoittui ensimmäiselle tilalle Tanskan ja Uuden-Seelannin kanssa.[3] Suomen ongelmana korruptioon liittyen on pidetty esimerkiksi vaalirahoituksen avoimuuden puutetta.[4][5] Vuonna 2008 alkaneen vaalirahoituskohun myötä vaalirahoituslainsäädäntöä on uusittu.[6]

Sisällysluettelo

Lainsäädäntö [muokkaa]

Heinäkuusta 2006 alkaen korruptio ei ole ollut Suomessa asianomistajarikos, ja siitä lähtien kuka tahansa on voinut Suomessa tehdä tutkintapyynnön poliisille. Myös virallinen syyttäjä voi oma-aloitteisesti käynnistää lahjontatutkimuksen.[7]

Virka-aseman väärinkäyttöä, törkeää virka-aseman väärinkäyttöä tai virkasalaisuuden rikkomista koskevia rikosilmoituksia tehdään vuodessa noin sata kappaletta.[8] Lahjusrikoksista tehtiin Suomessa 2000-luvulla keskimäärin kymmenen rikosilmoitusta vuodessa.[9] Määrä on kuitenkin nousussa.[10] Korruption määrittely ja arvioiminen on kuitenkin hankalaa, sillä esimerkiksi suoraa lahjontaa esintyy vähän.[11] Esimerkiksi vuonna 2008 rangaistuksia tuomittiin kymmenessä jutussa.[12] Valtionsyyttäjä Jukka Rappen mukaan korruption todellista määrää ei kuitenkaan tiedetä. Korruptio liittyy usein laajempaan rikoskokonaisuuteen ja jopa lahjusrikokset saattavat jäädä tilastoissa muiden nimikkeiden alle.[12]

Valtiontalouden tarkastusvirastoon tulee vuosittain noin 25-35 ilmoitusta valtion omaisuuden tai varojen väärinkäytöksistä. [1]

Sopimukset [muokkaa]

Vuoden 2008 lopussa Suomen kansainvälisiin sopimuksiin sisältyi: [13]

  • OECD sopimus ulkomaisten viranomaisten lahjontaa vastaan (allekirjoitus joulukuussa 1998; ratifiointi helmikuussa 1999)
  • Euroopan neuvoston rikoslainsopimus korruptiota vastaan (Council of Europe Criminal Law Convention on Corruption) (allekirjoitus tammikuussa 1999; ratifiointi lokakuussa 2002)
  • Euroopan neuvoston hallintolainsopimus korruptiota vastaan (Council of Europe Civil Law Convention on Corruption) (allekirjoitus kesäkuussa 2000; ratifiointi lokakuussa 2001)
  • YK sopimus maiden välistä organisoitua rikollisuutta vastaan (allekirjoitus joulukuussa 2000; ratifiointi helmikuussa 2004)
  • YK sopimus korruptiota vastaan (allekirjoitus joulukuussa 2003; hyväksytty kesäkuussa 2006)

Kansalaisten mielikuvat korruptiosta [muokkaa]

Transparency Internationalin maailmanlaajuisessa tutkimuksessa haastateltiin 1 244 suomalaista elokuussa 2006.[14] Vastanneista 18 prosenttia uskoi, etteivät poliitikot taistele lainkaan korruptiota vastaan. Lisäksi 23 prosenttia uskoi, ettei taistelu ole tehokasta. 29 prosenttia ei ottanut kantaa. Neljäsosa suomalaisista piti poliittisen johdon taistelua korruptiota vastaan onnistuneena tai erittäin onnistuneena. Maailmanlaajuinen keskiarvo onnistumisen suhteen oli 22 prosenttia; toisaalta 31 prosenttia kaikista vastanneista katsoi, ettei poliittinen johto taistele korruptiota vastaan tai että se suorastaan rohkaisee siihen.[15] 10 % suomalaisista piti oikeusjärjestelmää korruptoituneena, mikä on alhaisempi kuin monissa suurimmissa maissa.[16] Suomen ulkoasiainministeriö rahoitti tutkimusta yli 500 000 eurolla.[17]

Marraskuussa 2008 tehdyssä kyselyssä suomalaisten luottamus hallituksen korruptiovastaisten toimien onnistumiseen oli noussut:[18] vastanneista 39 prosenttia piti hallituksen korruptionvastaisia toimia tehokkaina, 40 prosenttia tehottomina, 20 prosenttia ei ottanut kantaa.[19][20]

Lähteet [muokkaa]

  1. ↑ a b Tarvas, Tuomo: Rakenteellinen korruptio piiloutuu. Reviisori, 2009, nro 2, s. 4-7. Valtiontalouden tarkastusvirasto. ISSN 1796-9212. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 4.1.2009.
  2. ↑ Corruption Perceptions Index Overview Transparency International. Viitattu 5.12.2012. (englanniksi)
  3. ↑ Corruption Perception Index 2012 5.12.2012. Transparency Internationa. Viitattu 5.12.2012. (englanniksi)
  4. ↑ Vaalijohtaja: Vaalirahoituslain rikkominen melko yleistä YLE 15.5.2008
  5. ↑ GRECO: Evaluation Report on Finland on Incriminations (pdf) 7.12.2007. Strasbourg: Council of Europe. Viitattu 5.12.2012. (englanniksi) (s. 21)
  6. ↑ Astikainen, Arto: Oppositio vaatii lisää tiukennuksia kuntavaalien rahoitukseen Helsingin Sanomat. 23.5.2008. Viitattu 5.12.2012.
  7. ↑ Mikkonen,Antti: Härski raha tulee vastaan kaikkialla Talouselämä. 5.4.2007 (päivitetty 5.1.2012). Viitattu 5.12.2012.
  8. ↑ Klemola, Jenni: Korruptiotilannekuva 2009, s. 6-7. Keskusrikospoliisi. Hanke 490092, RTP 9122/213/08. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 5.1.2009).
  9. ↑ Olinki, Juuso: Katsaus korruptiorikollisuuteen 2011 (pdf) Viitattu 5.12.2012.
  10. ↑ Korruptioepäilyjen määrä lisääntyi 22.2.2011. Poliisi. Viitattu 5.12.2012.
  11. ↑ Luoma-aho, Veera: Tutkija: Hyvä veli -verkostot ja puoluerahoitus korvaavat lahjonnan HS.fi. 19.7.2009. Viitattu 20.7.2009 (tarkastetttu 5.12.2012).
  12. ↑ a b STT: Korruptio jää Suomessa piiloon Kaleva.fi. 19.7.2009. Viitattu 20.7.2009 (tarkastettu 5.12.2012).
  13. ↑ Global Corruption Report 2009, Corruption and the Private Sector, Transparency International elokuu 2009
  14. ↑ Global Barometer 2006, s. 27
  15. ↑ Global Barometer 2006, s. 19
  16. ↑ Global Corruption Barometer 2006
  17. ↑ Transparency International's Annual Report 2006
  18. ↑ Global Barometer 2009, s. 18
  19. ↑ Global Barometer 2009, s. 33. Transparency International
  20. ↑ Global Barometer 2009, Full GCB results by country. Transparency International (xls-tiedosto)

Kirjallisuutta [muokkaa]

  • Koikkalainen, Petri: Näin valta ostetaan: lyhyt oppimäärä poliittisesta korruptiosta Suomessa 2006-2009. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-36145-0.
  • Isaksson, Paavo: Korruptio ja julkinen valta. Tampere: Tampereen yliopisto, 1997. ISBN 951-44-4109-5.
  • Kaasalainen, Silvo: Virkanimitysruletti: miksi sopivin voittaa parhaan?. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-37904-2.
  • Paastela, Jukka: Valhe ja politiikka: tutkimus hyveestä ja paheesta yhteiskunnallisessa kanssakäymisessä. Helsinki: Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-623-8.
  • Taivalsaari, Eero: Lahjottu Helsinki: korruptiotapauksia sekä pohdintaa niiden syistä, seurauksista ja murtamisesta. 1. p. 1986 ilm. Gummeruksen kustantamana. Helsinki: Kansalaisten yhteistoimintaliike, 1998. ISBN 951-99995-3-1.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Korruptio_Suomessa&oldid=13033444