Uskonto Suomessa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uskonnot Suomessa[1][2]
Vuosi Suomen ev.lut. kirkko Suomen ortodoksinen kirkko Muut Uskontokuntiin kuulumattomat
1900 98,1 % 1,7 % 0,2 % 0,0 %
1950 95,0 % 1,7 % 0,5 % 2,8 %
1980 90,3 % 1,1 % 0,7 % 7,8 %
1990 87,8 % 1,1 % 0,9 % 10,2 %
2000 85,1 % 1,1 % 1,1 % 12,7 %
2010 78,3 % 1,1 % 1,4 % 19,2 %
2011 77,3 % 1,1 % 1,5 % 20,1 %
2012 76,4 % 1,1 % 1,5 % 21,0 %
2013 75,2 % 1,1 % 1,5 % 22,1 %

Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2011 teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisista 27 % uskoi kristinuskon Jumalaan. 23 % suomalaisista uskoi Jumalaan jotenkin muuten kuin kirkko opettaa. 17 % oli uskostaan epävarmoja ja 7 % epäili Jumalan olemassaoloa. 21 % ei uskonut Jumalan olemassaoloon.[3]

Ennen kristinuskon leviämistä Suomessa harjoitettiin kotoperäisiä alkuperäisuskontoja, joita kutsutaan suomalaiseksi muinaisuskoksi. Kristinuskoa alkoivat vallanpitäjät levittää Suomeen 1100-luvulla[4] ja muinaisuskon harjoittaminen kiellettiin.

Alkujaan kristinusko levisi suurimpaan osaan Suomea katolisessa muodossa, mutta 1500-luvulla pantiin toimeen reformaatio eli luterilainen uskonpuhdistus, mistä lähtien valtaosa suomalaisista on ollut luterilaisia. Uskonpuhdistus myös alkoi kitkeä pakanallista alkuperää olevia uskomuksia tehokkaammin, kuin katolilaisuus oli tehnyt. Eräillä alueilla kuten osassa Laatokan Karjalaa ortodoksisuus oli valtauskontona keskiajalta toiseen maailmansotaan saakka, jolloin suuri osa Suomen ortodoksiväestöstä joutui muiden luovutetun Karjalan asukkaiden tavoin siirtymään muualle maahan.

Vuoden 2013 lopussa suomalaisista 75,2 % oli evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä.[5] Toiseksi suurin kirkkokunta on ortodoksinen kirkko, johon kuuluvia on 1,1 prosenttia. Suomen perustuslaissa luterilaisella kirkolla on erityisasema[6] ja sitä koskee erityinen kirkkolaki[7]. Myös ortodoksisesta kirkosta on olemassa erityislaki[8]. Mahdollisuus muiden uskontojen harjoittamiseen on turvattu lailla[9][10].

Uskonnottomuus ja uskonnollisiin yhteisöihin kuulumattomuus ovat yleistyneet 1923 säädetyn uskonnonvapauslain myötä, viime aikoina kiihtyvään vauhtiin. Uskontokuntiin kuulumattomia oli vuoden 2013 lopussa 22,1 prosenttia väestöstä eli noin 1 200 000 henkilöä.[2] Lisäksi noin 47 000 suomalaista eli vajaa prosentti väestöstä kuuluu yhdistysmuotoisiin helluntaiseurakuntiin, jotka eivät ole rekisteröityneet uskonnollisiksi yhdyskunniksi.[11] Muslimeja Suomessa on kaikkiaan noin 40 000 henkeä, mutta heillä on useita toisistaan riippumattomia yhdyskuntia ja yhdistyksiä, joita ei kaikkia ole rekisteröity.[12]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaiset harjoittivat aina 1000-luvulle asti kotoperäisiä niin sanottuja alkuperäisuskontoja, joille oli tyypillistä paikallisuus ja kokonaisvaltainen liittyminen maassa harjoitettuihin luontaiselinkeinoihin. Muinaisusko ei ollut Suomessa yhtenäistä tai muuttumatonta, vaan tavat ja uskomukset vaihtelivat eri aikoina ja eri alueilla.[13]

Suomen alkuperäisuskonnot olivat tyypillisesti polyteistisiä eli monijumalaisia. Tunnettuja jumalia olivat muun muassa Ukko ylijumala, taivaan, maan ja ilman jumala Ilmarinen, veden jumala Ahti sekä metsän kuningas Tapio[14]. Muinaisuskoon kuului keskeisesti myös vainajien palvonta ja kunnioittava suhtautuminen karhuun. Perheillä, rakennuksilla, maaomaisuudella ja viljelyksillä oli omat haltijansa, joiden tehtävänä oli suojelu ja vaurauden sekä hedelmällisyyden turvaaminen[15] Eri yhteisöillä oli keskushahmoina tietäjiä, joiden uskottiin pystyvän taioillaan muun muassa parantamaan sairaita[16].

Väestön käännyttäminen kristinuskoon alkoi Suomessa 1000-luvulla ilmeisesti pian sen jälkeen, kun Ruotsin kuninkaat olivat ryhtyneet kristityiksi. Lakisääteinen pakko kuulua luterilaiseen kirkkoon astui voimaan vuonna 1634. Myös kirkonmenoihin osallistuminen muuttui pakolliseksi ja muut kuin luterilaiset tuli karkottaa maasta.[17] Alkuperäisuskonnon harjoittaminen julistettiin synnilliseksi toiminnaksi ja kirkonmiehet ja viranomaiset pyrkivät hävittämään esimerkiksi metsikköjä, joita tiedettiin tai epäiltiin käytettävän uhrilehtoina[18]. Kansanuskossa sekoittuivat tästä huolimatta pitkään kristilliset ja vanhan uskonnon piirteet. Esimerkiksi kristinuskon Saatanan ja suomalaisten muinaisuskon maahisten tehtävät sekoittuivat pitkään ja samoissa loitsua muistuttavissa rukouksissa ja rituaaleissa voitiin suojautua molempia vastaan[19]. Paikoitellen Hämeessä, laajasti Itä-ja Pohjois-Suomessa, ja erityisesti Karjalassa tällaista esiintyi vielä uudella ajallakin.[20] Ulkomaalaisille annettiin 1700-luvulla lupa harjoittaa muuta uskontoa kuin evankelis-luterilaista, mutta toisinuskovat joutuivat elämään ilman kansalaisoikeuksia aina 1900-luvulle asti. Uskontokuntaan kuulumisen pakollisuus poistui vasta vuoden 1923 Uskonnonvapauslain myötä.[21] Uskonnonvapauslaki salli myös uusien uskonnollisten yhdyskuntien vapaan perustamisen[22].

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisten usko ja uskonnolliset tavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2011 teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisista 27 % uskoi kristinuskon Jumalaan. 23 % suomalaisista uskoi Jumalaan jotenkin muuten kuin kirkko opettaa. 17 % oli uskostaan epävarmoja ja 7 % epäili Jumalan olemassaoloa. 21 % ei uskonut Jumalan olemassaoloon.[23] Usko jumalaan vähenee mitä nuoremmista sukupolvista on kyse. 15-29-vuotiaiden sukupolvesta kristinuskon jumalaan uskoi enää 15 prosenttia ja 34 prosenttia ei usko jumalaan ollenkaan.[24] Samassa tutkimuksessa myös suomalaisten usko kristinuskon keskeisiin opetuksiin romahti neljän vuoden takaiseen verrattuna.[25]

Vuonna 2009 julkaistun Gallup Internationalin mielipidekyselyn mukaan suomalaiset olivat naapurikansojaan uskonnollisempia ollen vertailussa 14. vähiten uskonnollisia. Suomessa 29 prosenttia vastaajista piti uskontoa tärkeänä elämässään.[26]

Vuonna 2006 tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisista 30 prosenttia pitää evoluutioteoriaa vääränä.[27]

Vuonna 1994 tehdyn tutkimuksen mukaan 41 % suomalaisista rukoili vähintään kerran viikossa. Niitä, jotka eivät olleet viime vuosina rukoilleet lainkaan, oli 28 %[28].

Valtiokirkkojärjestelmän perintönä monet asiat ovat edelleen kytkeytyneinä uskontoon. Kristinuskon vaikutus näkyy esimerkiksi kirkollisina pyhäpäivinä ja tapakulttuurissa.[29]

Kristinusko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2013 lopussa 75,2 % suomalaisista kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon.[5] Toiseksi suurin kirkkokunta on ortodoksinen kirkko, johon kuuluvia on 1,1 prosenttia. Suomen perustuslaissa luterilaisella kirkolla on erityisasema[30] ja sitä koskee erityinen kirkkolaki[31]. Myös ortodoksisesta kirkosta on olemassa erityislaki[32]

Suomen evankelis-luterilainen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun tuomiokirkkoa on kutsuttu Suomen kansallispyhäköksi.[33]

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on maailman seitsemänneksi suurin luterilainen kirkko.[34] Vuonna 2013 syntyneistä lapsista kastettujen osuus oli 75,2 %.[5] Tutkimusten mukaan kaikki kirkon jäsenet eivät usko ja elä kirkon oppien mukaan. Nykyään kirkon ongelma on jatkuvasti laskeva jäsenluku, sillä kirkosta eronneiden määrä on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina. Esimerkiksi vuonna 2008 Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta erosi 1,1 % sen jäsenistä.[35] Eroamista tapahtuu muun muassa näkemyksellisistä, taloudellisista sekä henkilökohtaisista syistä. Suurin eroava ikäryhmä ovat nuoret aikuiset.

Toisaalta kirkon tekemä työ erityisesti vähäosaisten auttamiseksi (muun muassa diakonia) ja toiminta kriisitilanteissa saa laajaa arvonantoa. Muita arvostettuja seurakuntien toimintamuotoja ovat muun muassa lapsi- ja perhetyö (perhe-, päivä- ja iltapäiväkerhot sekä perheneuvonta), varhaisnuoriso- ja nuorisotyö. Nuorison parissa yleinen kristillinen riitti on rippikoulun käyminen. Vuonna 2012 rippikoulun kävi 82,3 % 14–15-vuotiaiden ikäluokasta.[36]

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimii useita herätysliikkeitä. Näistä jo 1700–1800-luvuilla ovat syntyneet rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus ja lestadiolaisuus. Näistä lestadiolaisuus on jakautunut neljään päähaaraan: vanhoillislestadiolaisuus, esikoislestadiolaisuus, uusheräys ja rauhansanalaisuus[37]. Näiden vanhojen herätysliikkeiden lisäksi syntyi 1900-luvulla viidesläisyys, johon luetaan kuuluviksi Suomen Raamattuopisto, Kansanlähetys ja Kansan Raamattuseura. Lisäksi kirkon sisällä on vaikuttanut 1960- ja 1970-luvuilla Suomeen kantautunut karismaattinen liike.[38]

Suomen ortodoksinen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu autonomisena kirkkokuntana Konstantinopolin Ekumeenisen Patriarkan alaisuuteen. Suomen ortodoksisen kirkon johtaja on Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Suomen väestöstä noin 1,1 prosenttia kuuluu ortodoksiseen kirkkoon[39]. Suomen ortodoksinen kirkko on ainoa ortodoksinen paikalliskirkko, joka noudattaa kokonaan gregoriaanista kalenteria.

Helluntaiherätys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen helluntaiherätys on osa kansainvälistä helluntailiikettä. Pääosa liikkeestä on järjestäytynyt itsenäisiksi yhdistysmuotoisiksi paikallisseurakunniksi, joiden jäsenet kuuluvat siviilirekisteriin. Seurakuntien jäseniksi kelpaavat vain henkilökohtaisen uskonratkaisun tehneet ja uskovien kasteella käyneet. Vuonna 2003 perustettiin Suomen Helluntaikirkko, joka on virallinen uskonnollinen yhdyskunta. Osa seurakunnista ja helluntailaisista on liittynyt kirkon jäseniksi. Vuonna 2003 helluntailaisuuden piirissä laskettiin olevan noin 100 000 henkeä, kun mukaan laskettiin virallisten jäsenten lisäksi näiden perhepiirit.[40] Suomen Helluntaikirkon jäsenmäärä oli vuonna 2010 6130[41].

Islam[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islam Suomessa
Arvio muslimien määrästä Suomessa vuonna 2006[12]
Muslimiryhmä Matala arvio Korkea arvio
Tataarit 665 665
Käännynnäiset 800 1 000
Maahanmuuttajat (1. sukupolvi) 27 000 27 000
Maahanmuuttajien lapset (2. sukupolvi) 9 000 13 000
Yhteensä 37 465 41 665

Muslimeja on asunut Suomessa pysyvästi 1800-luvulta lähtien.[42] Helsingissä toimi jo 1800-luvun puolivälissä imaami, joka huolehti Viaporin muslimisotilaista. Hietaniemen hautausmaan islamilainen hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1871. Myös Viipurissa oli islamilainen hautausmaa ja Terijoella rukoushuone. Myös Kotkassa ja Kuopiossa oli tataarivähemmistö. Turun islamilainen hautamaa otettiin käyttöön vuonna 1912.[43]

1980-luvun alussa Suomessa toimi vain yksi tataarien perustama islamilainen yhdyskunta,[42] kun vuonna 2009 erilaisia rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia oli yhteensä 27 kappaletta[44]. Viime vuosikymmeninä muslimeja on muuttanut Lähi-idästä, Afrikasta ja Aasiasta.[42] Vielä 1990-luvun alussa Suomessa asui muutama tuhat muslimia. Tuomas Martikaisen tekemän maahanmuuttajien syntymämaahan pohjautuvan arvion mukaan Suomessa oli vuonna 2011 noin 50 000–60 000 muslimia. Noin viidesosa Suomessa asuvista muslimeista on liittynyt islamilaisiin yhdyskuntiin.[45]

Kristiina Kouros tutki vuonna 2007 islamilaisen perhelainsäädännön ja Suomen lain suhdetta haastattelemalla 75 muslimitaustaista henkilöä. Ääripäissä olivat islamilaisen lain ”puhtaat kannattajat”, joita oli yksi prosentti. Vastaavasti toisessa päässä ”puhtaita kieltäjiä” oli 20 prosenttia. Yleisesti ottaen muslimi-identiteetistä haluttiin pitää kiinni, mutta käytännön ratkaisuissa toimii Suomen lainsäädäntö.[46] Toinen huomio tutkimuksessa oli, että sekä šaria että Suomen lainsäädäntö tunnettiin varsin heikosti. Tutkimuksen väite, että islamilainen perhelainsäädäntö muodostaa muslimin identiteetin kovan ytimen, ei saanut tukea vastaajilta. Vastauksissa oli viitteitä ajattelutavasta, jossa halutaan olla muslimeja, mutta hyväksytään eurooppalaisen asuinmaan arvot ja tavat. Tämä ei välttämättä ollut helppoa usealle vastaajalle.[46]

Juutalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen juutalaiset

Suomeen asettui juutalaisia maassa 1800-luvulla palvelleiden venäläissotilaiden joukossa. Suomen juutalaisseurakunnissa on nykyään noin 1 500 jäsentä.[47]

Buddhalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on varsin vähän buddhalaisia. Heitä tuli maahan 1980-luvun venepakolaisten joukossa. Suomalaiset ovat myös saaneet buddhalaisia vaikutteita esimerkiksi itämaisten taistelulajien kautta.[47] Suomessa toimii useita pieniä buddhalaisia ryhmiä.[48]

Uuspakanuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uuspakanuus Suomessa

Suomessa uuspakanallisuuden muodot alkoivat vallata alaa 1980-luvulla. Näihin kuuluvat esimerkiksi wicca, aasainusko ja sekoitukset eri muodoista. Suomalaiseen mytologiaan ja muinaisuskoon pohjautuvia uskonnon tai elämänkatsomuksen muotoja on kutsuttu suomenuskoksi tai suomalaiseksi pakanuudeksi ja luonnonuskonnoksi. Vuonna 1998 on perustettu Lehto – Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry, joka on tarkoitettu luonnonuskovaisille ja luonnonuskonnoista kiinnostuneille.[49] Pakana- ja luonnonuskontoja edustaa myös 1999 perustettu Pakanaverkko ry.[50]. Molemmilla yhdistyksillä on 130–150 jäsentä.[51]

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnon ja omantunnon vapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen perustuslain (731/1999) 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Uskonnonvapauslain mukaan lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Viisitoista vuotta täyttänyt lapsi voi kuitenkin huoltajien kirjallisella suostumuksella itse liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Kaksitoista vuotta täyttänyt voidaan liittää uskonnolliseen yhdyskuntaan tai ilmoittaa eronneeksi siitä vain omalla kirjallisella suostumuksellaan.[52]

Kirkkojen ja valtion suhde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen perustuslaki toteaa, että evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkolaissa.[53] Aloitteen kirkkolain muuttamiseksi voi tehdä vain kirkolliskokous, ja eduskunta voi vain joko hyväksyä ehdotuksen sellaisenaan tai hylätä sen. Kirkkolain mukaan kirkolle on varattava mahdollisuus antaa lausunto säädettäessä asioista, jotka koskevat kirkon suhdetta valtioon tai toisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin. Kirkolla on lain mukaan myös oikeus tehdä valtion viranomaisille esityksiä tai antaa lausuntoja kirkon opin ja tehtävän kannalta tärkeistä yhteiskunnallisista kysymyksistä.[54]

Suomen ortodoksista kirkkoa koskee Laki ortodoksisesta kirkosta.[55][56] Lain mukaan kirkolla on oikeus tehdä ehdotuksia lain muuttamisesta ja muusta kirkkoa koskevasta lainsäädännöstä ja sille on annettava mahdollisuus antaa lausunto säädettäessä muutoksia kyseiseen lakiin. Kirkolliskokouksen säätämä kirkkojärjestys antaa tarkempia ohjeita kirkon hallinnosta toiminnasta.[55][56]

Sekä evankelis-luterilaisella että ortodoksisella kirkolla on julkisyhteisön asema. Evankelis-luterilaisessa kirkossa on käytössä palvelussuhteen muotona virkasuhde. Ne perivät jäseniltään kirkollisveroa, joka kannetaan verotuksen yhteydessä. Kirkkojen toimielimien päätöksistä voi nostaa kanteen yleisissä hallintotuomioistuimissa. Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa on myös valtioneuvoston määräämä edustaja, kenttäpiispa ja saamelaiskäräjien valitsema saamelaistenedustaja[57]

Kirkkolaissa säädetään myös, että Suomen armeijassa voi olla sotilaspappeja ja vankiloissa vankilapappeja.[58]

Kirkkojen ja uskontojen asemaa koskevia tai niihin liittyviä säännöksiä on useissa muissakin laeissa.

Uskonnolliset yhdyskunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rekisteröidyistä uskonnollisista yhdyskunnista on säädetty uskonnonvapauslaissa.[59] Uskonnonvapauslaissa on säännökset yhdyskunnan perustamisesta, rekisteröinnistä ja yhdyskuntajärjestyksestä[60] Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys on Suomessa väestötieto ja se merkitään väestötietojärjestelmään. Uskonnollisia yhdyskuntia on virallisesti noin 50. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi suomenkieliset baptistit ja ruotsinkieliset baptistit ovat muodollisesti omia yhteisöjään. Myös ortodoksiset Moskovan patriarkaatin alaiset pyhän Nikolauksen ja Pokrovan seurakunnat toimivat omina uskonnollisina yhdyskuntinaan.[61] Suurimmat kristilliset yhdyskunnat ovat Suomen vapaakirkko ja katolinen kirkko Suomessa. Helluntailiike on toiminut yhdistyksinä, mutta on nyt siirtymässä yhdyskunnaksi. Jos siirtymä etenee loppuun, tulee Suomen helluntaikirkosta ehdottomasti suurin yhdyskunta.[62]

Yli tuhannen jäsenen uskonnolliset yhdyskunnat vuoden 2007 lopussa:[63]

  1. Jehovan todistajat 18 071
  2. Suomen Vapaakirkko 13 786
  3. Katolinen kirkko Suomessa 9 117
  4. Suomen Adventtikirkko 3 813
  5. Suomen Helluntaikirkko 3 251
  6. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko 3 246
  7. Suomen Baptistikirkko 1 498
  8. Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta 1 585
  9. Helsinki Islam Keskus 1 482
  10. Helsingin juutalainen seurakunta 1 059

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena (toim.): Islamin porteilla. 2. painos (1. painos 1992). Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2427-4.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  • Juntunen, Marko & Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Islam Suomessa: Muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. Tietolipas 223. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-027-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Väestörakenne Tilastokeskus
  2. a b Väestö uskontokunnan mukaan ja osuus väestöstä 1950–2013 Tilastokeskus
  3. Kirkon tutkimuskeskuksen kyselytutkimus 2011.Tutkimustulos: Suomalaiset haluavat Suvivirren edelleen kevätjuhliinsa evl.fi 14.5.2012
  4. Katolinen kristillisyys tuli Suomeen 1100-luvulla edu.fi
  5. a b c Luterilaisen kirkon 2012 jäsentiedot evl.fi 1.2.2013
  6. Suomen perustuslaki (73/1999), 76 §
  7. Kirkkolaki (1054/93)
  8. Laki ortodoksisesta kirkosta (985/2006)
  9. Suomen perustuslaki, 11 §
  10. Uskonnonvapauslaki (453/2003)
  11. Helluntaiherätys, Seurakuntaopas, 2006
  12. a b Juntunen, Martikainen & Sakaranaho 2008, s. 71–73.
  13. Artikkeli suomalaisten muinaisusko teoksessa Suomalainen tietosanakirja 7, reun–tamm. Espoo: Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4478-8.
  14. Mikael Agricolan luettelo hämäläisistä ja karjalaisista jumalista, Psalttarin käännöksen esipuhe,1551, 12 kutakin antiikin pantheonien tapaan. Suomalaisen muinaisuskon ja kirkkohistorian tekstejä. Juha Seppänen. http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/opinnot/ue/ue5/ue5tekst.html Viitattu 20.4.2013.
  15. .Pentikäinen, Juha ym.: Suomalaisten muinaisusko. Teoksessa Factum: Uusi tietosanakirja. 7, Sm–vahi. Espoo: Weilin & Göös, 2005. ISBN 951-35-6681-1.
  16. Hakusana noitausko teoksessa Spectrum tietokeskus: 16-osainen tietosanakirja. 8, Min–Pah. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1979. ISBN 951-0-07247-89.
  17. Suomen uskonnonvapauden historia. Vapaa-ajattelijain liitto ry. http://www.uskonnonvapaus.fi/artikkelit/historia-suomi.html
  18. Kovalainen, Ritva & Seppo, Sanni: Puiden kansa. Kemiö: Helsinki: Hiilinielu tuotanto: Miellotar, 2006. ISBN 952-99113-1-9.
  19. Kristinusko saapui Suomeen noin 1000 vuotta sitten. www.kirkko850.fi/ristijasiniristi/tekstit/jakso1.doc
  20. Suomen uskonnonvapauden historia. Vapaa-ajattelijain liitto ry. http://www.uskonnonvapaus.fi/artikkelit/historia-suomi.html
  21. Suomen uskonnonvapauden historia. Vapaa-ajattelijain liitto ry. http://www.uskonnonvapaus.fi/artikkelit/historia-suomi.html
  22. Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 128. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  23. Kirkon tutkimuskeskuksen kyselytutkimus 2011.Tutkimustulos: Suomalaiset haluavat Suvivirren edelleen kevätjuhliinsa evl.fi 14.5.2012
  24. Ev.lut. kirkon nelivuotiskertomus: Haastettu kirkko, sivu 44Gallup Ecclesiastica 2011
  25. Suomalaisten usko romahti evl.fi 14.5.2012
  26. Suominen, Heli: Virolaiset maailman vähiten uskonnollisia – suomalaiset sijalla 14 Helsingin sanomat. 11.2.2009. Viitattu 9.3.2010.
  27. 65 prosenttia suomalaisista uskoo evoluutioteoriaan Helsingin sanomat. 22.8.2006. Viitattu 28.7.2009.
  28. Harri Heino: Mihin Suomi tänään uskoo. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27265-5.
  29. Hartikainen, Erkki (päätoim.): Humanismi ja kristinusko länsimaiden katsomuksellisina perusvirtauksina (Otsikko on opetushallituksen ET-opetussuunnitelmasta) Todellisuuskäsitykset: Lukion elämänkatsomustieto 5. Suomen ateistiyhdistys ry. Viitattu 14.7.2010.
  30. Suomen perustuslaki (73/1999), 76 §
  31. Kirkkolaki (1054/93)
  32. Laki ortodoksisesta kirkosta (985/2006)
  33. * Gardberg, C. J. & Heininen, Simo & Welin, P. O.: Kansallispyhäkkö: Turun tuomiokirkko 1300–2000. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1398-1.
  34. Luterilaisen maailmanliiton tilasto 2008 Lutheran World Federation 01/2009
  35. [1]
  36. Kirkon tilastollinen vuosikirja 2012, sivu 82Keskushallinto - Suomen ev.lut. kirkko
  37. Kirkolliset herätysliikkeet: lestadiolaisuus Uskonnot Suomessa -hanke. Viitattu 26.3.2012.
  38. Suomen evankelis-luterilainen kirkko Uskonnot Suomessa -hanke. Viitattu 26.3.2012.
  39. Väestö Tilastokeskus – Väestö.
  40. Helluntailaisuus Uskonnot Suomessa -hanke. Viitattu 26.3.2012.
  41. Suomen Helluntaikirkko Uskonnot Suomessa -hanke. Viitattu 26.3.2012.
  42. a b c Juntunen, Martikainen & Sakaranaho 2008, s. 24–28.
  43. Allahwerdi & Hallenberg, s. 225–229
  44. Patentti- ja rekisterihallitus: Yhdistysnetti (hakusanat islam* ja muslim*) 11.1.2009
  45. Haastettu kirkko: Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008 - 2011, sivu 31evl.fi
  46. a b Juntunen, Martikainen & Sakaranaho 2008, s. 182–197.
  47. a b Muola T.: Suuret maailmanuskonnot Suomessa: Juutalaisuus Uskonto tämän päivän Suomessa. 2000-2002. Opintoverkko. Viitattu 26.7.2009.
  48. Ihmisiä ja ryhmiä Buddhalainen Tiedotuspalvelu. Bodhidharma ry. Viitattu 26.7.2009.
  49. Lehto – Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry Lehto – Suomen Luonnonuskontojen yhdistys. Viitattu 27.5.2009.
  50. Aarnio, Topi: ”Vanhat jumalat, uudet pakanat”. Teoksessa Niemelä, Jussi (toim.): Vanhat jumalat, uudet tulkinnat: Näköaloja uusiin uskontoihin Suomessa, s. 206. Uskontotiede 6. Helsinki: Helsingin yliopisto, uskontotieteen laitos, 2001. ISBN 951-45-9890-3.
  51. About Lehto Lehto – Suomen Luonnonuskontojen yhdistys. Viitattu 27.5.2009. (englanniksi)
    Pakanaverkko ry Uskonnot Suomessa -hanke. Viitattu 29.5.2009.
  52. Uskonnonvapauslaki (345/2003).
  53. Suomen perustuslaki 11.6.1999/731. Finlex. Viitattu 3.7.2009.
  54. Kirkkolaki (1054/1993).
  55. a b Laki ortodoksisesta kirkosta 10.11.2006. Finlex. Viitattu 3.7.2009.
  56. a b Lakiesitys ja perustelut Viitattu 30.6.2009.
  57. Kirkkolaki, 10. luvun 1 §.
  58. Kirkkolaki, 6. luvun 16 ja 17 §
  59. Uskonnonvapauslaki 2003/453
  60. Uskonnonvapauslaki 2003/453 2 luku.
  61. Rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmäärät 2.1.2008. Väestörekisterikeskus. Viitattu 7.7.2009.
  62. Uskonnonvapauslaki 6.6.2003/453, 3, 4 §.
  63. Väestörekisterikeskus: Uskonnolliset yhdyskunnat

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ketola, Kimmo: Uskonnot Suomessa 2008: Käsikirja uskontoihin ja uskonnollistaustaisiin liikkeisiin. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 102. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2008. ISBN 978-951-693-287-6.
  • Komulainen, Jyri & Vähäkangas, Mika (toim.): Luterilaisen Suomen loppu? Kirkko ja monet uskonnot. Helsinki: Edita, 2009. ISBN 978-951-37-5579-9.
  • Kääriäinen, Kimmo & Niemelä, Kati & Ketola, Kimmo: Moderni kirkkokansa: Suomalaisten uskonnollisuus uudella vuosituhannella. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 82. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2003. ISBN 951-693-245-2.
  • Lounema, Risto: Suomen kansan pyhät paikat. Helsinki: Yhtyneet kuvalehdet, 2003. ISBN 952-5257-57-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]