Suomen arkkitehtuuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alvar Aalto: Finlandia-talo

Suomen arkkitehtuurin historia on pitkä, mutta ennen 1800-lukua rakennettuja rakennuksia on nykyään enää vain vähän jäljellä. Suomesta puuttuvat monissa muissa Euroopan maissa yleiset keskiaikaiset kaupunkikeskustat, sillä keskiajalla Suomen harvat kaupungit olivat pieniä, ja suurin osa taloista oli rakennettu puusta. Keskiajalta on säilynyt vain kivikirkkoja sekä puolustustarkoituksiin rakennettuja linnoja, esimerkiksi Turun ja Viipurin linnat. Puusta rakennettuja 1700–1800-luvun asuinalueita on säilynyt esimerkiksi Porvoossa ja Kristiinankaupungissa sekä Vanha Rauma Raumalla.

Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva Suomenlinna puolestaan on erinomainen esimerkki Euroopan 1700–luvun puolustusarkkitehtuurista.

Suomen arkkitehtuuri esihistoriallisella ajalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha hirsirakennus Seurasaaren ulkomuseossa.

Suomen esihistorialliselta ajalta on säilynyt vain vähän jäänteitä rakennuksista. Vanhimmat ihmisen tekemät rakennelmat ovat röykkiöhautoja eli hiidenkiukaita. Myöhäisemmältä rautakaudelta on säilynyt mäkilinnojen eli muinaislinnojen vallien jäännöksiä. Niitä lienevät rakentaneet rannikolle saapuneet ruotsalaiset. Huomattavimpia muinaislinnoja olivat Aurajoen varrelle rakennettu Vanhalinna ja Janakkalan Hakoisten linna.

Suomen arkkitehtuuri keskiajalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen keskiajan arkkitehtuurin tärkeimpiä rakennuksia olivat kirkot ja linnat. Vanhimmat kirkkorakennukset olivat puuta, ja niissä oli usein kivinen sakaristo. Suomessa on nykyisin jäljellä 73 keskiaikaista kirkkoa ja toistakymmentä alkuaan puukirkon yhteyteen rakennettua kivisakaristoa. [1]

Sisäkuva Turun tuomiokirkosta. Näkymä alttarille päin.

Vanhimmat kivikirkot rakennettiin luultavasti Ahvenanmaalle. Gotiikka yleistyi Suomessa 1200-luvulla, ja kivikirkkojen rakennustyypiksi vakiintui pohjakaavaltaan suorakaiteinen harmaakivikirkko, jonka pohjoissivulla oli sakaristo ja eteläsivulla asehuone. Aluksi harmaakivikirkoissa oli puinen tynnyriholvi. Vasta 1400-luvulla kirkoissa ryhdyttiin käyttämään tiiliholvia. Keskiaikaiset kirkkojen päätykolmiot oli muurattu tiilestä ja koristeltu myöhäisgoottilaisilla koristeaiheilla. Huomattavimpia nykypäiviin säilyneitä keskiaikaisia harmaakivikirkkoja ovat Porvoon tuomiokirkko ja Hattulan Pyhän Ristin kirkko sekä birgittalaisluostarin yhteyteen rakennettu Naantalin kirkko.

Merkittävin Suomen vanhoista kirkkorakennuksista on kuitenkin Turun tuomiokirkko, joka on Suomen ainoa goottilaistyyppinen katedraali. Kirkko on luultavasti rakennettu alun perin puusta 1200-luvulla, ja 1300-luvulla se muutettiin kivirakennukseksi. Turun tuomiokirkkoa on laajennettu ja täydennetty satojen vuosien ajan, ja siinä on vaikutteita useammasta tyylisuunnasta.

Suomen keskiaikaiset linnat saivat vaikutteita lähinnä Gotlannin tornilinnoista ja romaanisista linnoista. Suomeen perustettiin 1200-luvun lopulla linnaläänit, ja Suomen linnoista huomattavin, Turun linna, on perustettu tuolloin. Myös Hämeen linnan, Viipurin linnan ja Kastelholman rakennustyöt aloitettiin 1200-luvulla. Seuraavalla vuosisadalla rakennettiin Kuusistoon piispanlinna sekä Raaseporin ja Korsholman linnat. Eerik Akselinpoika Tott perusti vielä 1400-luvulla Olavinlinnan.

Suurin osa Suomen väestöstä asui ennen 1900-lukua maaseudulla, jossa talot rakennettiin pääosin hirsistä. Suomeen oli jo esihistoriallisella ajalla omaksuttu idästä lamasalvostekniikka, joka pysyi käytössä aina 1930-luvulle saakka. Pitkänurkkia käytettiin kauan, vasta kun rakennukset haluttiin kivirakennusten tapaan sileäseinäisiksi, ryhdyttiin seiniä piiluamaan ja nurkkaliitoksista tehtiin tasa- eli lyhytnurkat. [2]

Suomen arkkitehtuuri 1500-luvulta eteenpäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louhisaaren kartano

Juhana-herttua uudisti 1500-luvulla Turun linnassa asuessaan linnan sisustusta renessanssityyliin. Aatelissuvut rakennuttivat 1500–1600-luvuilla kartanoita, kuten Louhisaaren ja Sarvilahden kartanot. Suomen arkkitehtuurissa oli 1600-luvulla tyylivaikutteita renessanssista ja osin barokista. Kaupunkien rakentamisessa ryhdyttiin noudattamaan ruutukaavaa[3].

Seuraavalla vuosisadalla vallitsevia tyylisuuntauksia olivat myöhäisbarokki, rokokoo ja kustavilainen uusklassismi. Kirkkoja rakensivat lähinnä kiertelevät mestarit, kuten Antti Piimänen ja Matti Honka sekä Jaakko Rijf. Kirkot noudattivat pitkälti keskiajan perinteitä. Louis Jean Desprez puolestaan suunnitteli uusklassisen Hämeenlinnan kirkon, jonka esikuvana oli Rooman Pantheon.

Suomi alkoi myös vähitellen teollistua 1700-luvulla, ja tälle ajalle ovatkin tyypillisiä ruukkimiljööt. Tunnettuja esimerkkejä ovat C. F. Schröderin suunnittelemat Teijon ja Fagervikin ruukkialueet.

Helsingin edustalle ryhdyttiin vuonna 1748 rakentamaan Suomenlinnaa, suurta merilinnoitusta, joka oli 1700-luvun merkittävimpiä rakennushankkeita Suomessa. Venäläiset jatkoivat linnoituksen laajentamista 1800-luvulla, kun Suomi oli liitetty Venäjän keisarikuntaan.

Suomen arkkitehtuuri 1800-luvulta nykypäivään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Museokadun rakennukset edustavat 1920-luvun klassismia.

Suomen arkkitehtuurissa tapahtui suuria muutoksia sen jälkeen, kun Suomi oli liitetty Venäjään suuriruhtinaskuntana. Vuonna 1811 perustettiin valtakunnallinen Yleisten rakennusten intendentinkonttori valvomaan Suomen rakennustoimintaa. Konttorin ensimmäiseksi johtajaksi nimitettiin italialaissyntyinen arkkitehti Charles Bassi. Vuonna 1824 häntä seurasi Carl Ludvig Engel, jonka aikana empire tuli vallitsevaksi tyylisuuntaukseksi Suomessa. Engelin päätyö on Helsingin Senaatintori ympäristöineen. Lisäksi hän suunnitteli eri puolille maata kirkkoja ja asemakaavoja.

Uusklassinen empire väistyi 1800-luvun puolivälin jälkeen kertaustyylien tieltä. Kirkkoja ryhdyttiin rakentamaan uusgotiikan hengessä, kun taas asuin- ja liiketaloissa suosittiin uusrenessanssia. Aikakauden tunnetuimpia arkkitehteja olivat Carl Theodor Höijer ja Gustaf Nyström.

Jugend omaksuttiin Suomessa innokkaasti, ja kansainvälisestä tyylistä jalostettiin kansallisia aineksia korostava kansallisromantiikka, joka sai innoituksensa muun muassa keskiaikaisista linnoista ja Karjalan puuarkkitehtuurista. Kansallisromanttisen jugendin tärkeimpiä edustajia olivat Lars Sonck, Eliel Saarinen, Herman Gesellius ja Armas Lindgren. Kansallisromantiikka oli voimakas suuntaus, mutta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä uusi rationalistisempi tyyli-ihanne pyrki esiin. Eliel Saarinen joutui esimerkiksi voimakkaan kritiikin vuoksi muuttamaan alkuperäistä Helsingin rautatieaseman suunnitelmaansa selkeämpään suuntaan. J.S. Sirénin suunnittelemassa Eduskuntatalossa yhdistyvät jo sekä 1920-luvun klassismin että nousevan funktionalismin piirteet.

Funktionalismi yleistyi Keski-Euroopassa, Pohjoismaissa ja Neuvostoliitossa 1920-luvun lopulta alkaen. Siitä tuli 1930-luvulla myös suomalaisen arkkitehtuurin valtalinja. Funktionalismin syntyyn vaikutti halu irrottautua menneistä tyylisuunnista. Funktionalismille oli ominaista pelkistäminen ja ornamenttien hylkääminen. Uskottiin, että rakennuksissa tuli olla vain niille välttämättömät elementit.[4]

Funktionalismin huomattavin edustaja Suomessa oli Alvar Aalto, jonka tunnetuimpia funktionalistisia töitä on vuonna 1933 valmistunut Paimion parantola. Aaltoa pidetään yleisesti Suomen kaikkien aikojen merkittävimpänä arkkitehtina[5]. Suomen nykyarkkitehdeista kansainvälisesti tunnetuin lienee akateemikko Juha Leiviskä.[6]

Merkittäviä arkkitehtejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittäviä rakennuksia ja rakennuskokonaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rakennusperinto.fi –Keskiajalta uuden ajan kynnykselle (0-1600) Ympäristöministeriö ja Museovirasto. Viitattu 13.04.2008.
  2. Rakennusperinto.fi –Keskiajalta uuden ajan kynnykselle (0-1600) Ympäristöministeriö ja Museovirasto. Viitattu 13.04.2008.
  3. Suurvalta-ajasta valistuksen aikaan 1600-1775 Ympäristöministeriö ja Museovirasto. Viitattu 13.04.2008.
  4. Funktionalismi Jyväskylän yliopisto. Viitattu 11.3.2009.
  5. Virtual Finland – Alvar Aalto
  6. Valon ja äänen arkkitehti, Arkkitehti 3/2004 [1]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Connah, Roger: Moderni arkkitehtuuri Suomessa. Helsinki: Avain, 2010. ISBN 952-5524-24-8.
  • Nikula, Riitta: Suomen arkkitehtuurin ääriviivat. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-20141-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen arkkitehtuuri.