Eduskunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Suomen eduskuntaa. Kansanedustuslaitoksia yleisesti käsittelee artikkeli parlamentti.
Eduskunta
Logo
Logo
Arkkitehti J. S. Sirenin suunnittelema Eduskuntatalo vihittiin käyttöön 7. maaliskuuta 1931
Arkkitehti J. S. Sirenin suunnittelema Eduskuntatalo vihittiin käyttöön 7. maaliskuuta 1931
Tyyppi yksikamarinen
Puhemies Eero Heinäluoma
Edustajia 200
Eduskunta2011.png
Puolueet

Hallitusryhmät
     Kansallinen kokoomus (44)
     SDP (42)
     Vihreä liitto (10)
     RKP
      ja Ahvenanmaan edustaja (10)
     Kristillisdemokraatit (6)

Oppositioryhmät
     Perussuomalaiset (38)
     Suomen Keskusta (35)
     Vasemmistoliitto (12)
     Vasenryhmä (2)

     Muutos 2011 (1)
eduskunta.fi Kotisivut
Suomi
Coat of arms of Finland.svg

Osa politiikan artikkelisarjaa:
Suomen politiikka


Teemasivu:Politiikka
 n  k  m 

Eduskunta (EK[1], ruots. riksdagen eli valtiopäivät) on Suomen parlamentti eli valtion lainsäädäntövaltaa ja budjettivaltaa käyttävä elin. Lisäksi eduskunta valvoo hallituksen toimintaa ja osallistuu Euroopan unionin päätöksentekoon.

Aikaisemmin suomen kielessä muidenkin maiden parlamentteja kutsuttiin eduskunniksi, esimerkiksi vuosina 1931–1958 julkaistussa Isossa tietosanakirjassa, mutta nykyisin sanaa käytetään vain Suomen parlamentista.

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen perustuslain mukaan valtiovalta kuuluu Suomessa kansalle, "jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta" (PL 2 §). Eduskunta koostuu 200 kansanedustajasta, jotka valitaan neljän vuoden välein eduskuntavaaleilla (PL 24–25 §). Hallitusvaltaa käyttävän valtioneuvoston tulee – parlamentaaristen periaatteiden mukaisesti – "nauttia eduskunnan luottamusta" (PL 3 §).

Eduskunnan istuntosalissa on vain 199 paikkaa, koska puhemies ei äänestä eikä pidä puheenvuoroja. Eduskunnan vuotuista työjaksoa nimitetään valtiopäiviksi. Eduskunta kokoontuu valtiopäiville säätämään lakeja, joita noudattaen yhteiskunnassa toimitaan. Tuomioistuimet arvioivat yksittäistapauksissa, onko lakeja noudatettu.

Kansanedustajat jakautuvat puolueensa mukaisiin ryhmiin. Näitä ryhmiä kutsutaan eduskuntaryhmiksi. Jokainen ryhmä valitsee kansanedustajiensa keskuudesta ryhmälleen puheenjohtajan. Eduskuntavaalit määräävät eduskunnan voimasuhteet.

Eduskunta valitsee valtioneuvoston eli hallituksen. Vaalien voittajapuolueen puheenjohtaja ryhtyy hallitustunnustelijaksi neuvottelemaan siitä, mitkä puolueet pääsevät hallitukseen. Lopullinen hallitus on neuvottelujen tulos, eikä välttämättä suoraan heijasta vaalien tulosta. Puolueet, jotka eivät ole mukana hallituksessa ja joilla siis ei ole ministereitä, muodostavat opposition. Oppositio ja hallitus ovat toisilleen vastakkaisia puolia. Opposition tehtävänä on vastustaa ja kyseenalaistaa hallituksen politiikkaa esittämällä sille vaihtoehtoja. Eduskunta siis valvoo ja arvioi hallituksen toimintaa.

Valtioneuvosto valmistelee ja esittää valmistelemansa uudet lakiesitykset ja valtion vuosittaisen talousarvion eduskunnan hyväksyttäväksi. Eduskunta voi joko hyväksyä hallituksen esityksen sellaisenaan, muuttaa sitä tai hylätä sen kokonaan.

Myös kansanedustajilla on aloiteoikeus, mutta yksittäisen edustajan esitys menee harvoin läpi. Usein edustajien omien lakialoitteiden motiivina onkin jonkin tärkeäksi koetun asian nostaminen eduskunnan asialistalle ja julkiseen keskusteluun. Jos lakialoitteen on allekirjoittanut yli 100 kansanedustajaa, sen menestymisen mahdollisuudet kasvavat merkittävästi.

Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain 39 §:n mukaan kansanedustajalla on oikeus tehdä:

1) lakialoite, joka sisältää ehdotuksen lain säätämisestä;

2) talousarvioaloite, joka sisältää ehdotuksen talousarvioon tai lisätalousarvioon otettavasta määrärahasta tai muusta päätöksestä; sekä

3) toimenpidealoite, joka sisältää ehdotuksen lainvalmisteluun tai muuhun toimenpiteeseen ryhtymisestä.

Tällaisten aloitteiden lisäksi edustajat voivat tehdä myös muita valtiopäivätoimia. Niitä ovat kirjalliset kysymykset, suulliset kysymykset, keskustelualoitteet ja välikysymykset.

Eduskuntavaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntavaalit järjestetään normaalisti neljän vuoden välein 200 kansanedustajan valitsemiseksi. Äänioikeus on kaikilla 18-vuotiailla ja sitä vanhemmilla Suomen kansalaisilla. Ehdokkaan tulee olla 18-vuotias tai sitä vanhempi Suomen kansalainen, joka ei ole vajaavaltainen. Vaaleissa Suomi on jaettu vaalipiireihin. Paikkojen jaossa käytetään d'Hondtin menetelmää. Viimeksi eduskuntavaalit pidettiin huhtikuussa 2011 ja seuraavan kerran vaalit on määrä järjestää huhtikuussa vuonna 2015.

On myös mahdollista hajottaa eduskunta ja järjestää ennenaikaiset eduskuntavaalit. Näin on viimeksi tehty 1970-luvulla.

Eduskunnan hajottaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain, kuten jo 1991 muutetun hallitusmuodon mukaan tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta eduskunnan puhemiestä ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla hajottaa eduskunnan ja määrätä toimitettavaksi ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksen mukaan Venäjän keisarilla oli rajoittamaton oikeus hajottaa eduskunta ja määrätä uudet vaalit toimitettavaksi. Vuoteen 1911 saakka vaalit pidettiinkin tämän vuoksi joka vuosi. Keisarin luovuttua vallastaan katsottiin tämän oikeuden siirtyneen Venäjän hallitukselle, joka määräsi eduskuntavaalit 1917.

Suomen itsenäistymisen jälkeen hajotusoikeus siirtyi valtionpäälle ja valtionhoitaja määräsikin pidettäviksi eduskuntavaalit 1919, jotka olivat itsenäisyyden ajan ensimmäiset. Valtiopäiväjärjestyksen ja 1919 säädetyn hallitusmuodon mukaan (vuoteen 1991 saakka) presidentin hajotusoikeus oli myös rajoittamaton.[2] Presidentti on Suomessa hajottanut eduskunnan seitsemän kertaa, viimeksi 1975.

Eduskuntavaaleissa 1939 valitun eduskunnan toimikautta pidennettiin jatkosodan vuoksi poikkeuslailla, ensin kahdella vuodella heinäkuun alkuun 1944[3] ja sitten vielä heinäkuun alkuun 1945[4] ja näin poikkeuksellisen pitkään istuneen eduskunnan kokoonpanosta käytetäänkin nimitystä pitkä parlamentti. Kuitenkin vaaleja lopulta aikaistettiin niin, että eduskuntavaalit 1945 pidettiin jo maaliskuussa[5] huolimatta pohjoisimmassa Suomessa käydystä Lapin sodasta. Tämä on ainoa kerta, kun vaalit on järjestetty ennenaikaisesti ilman presidentin määräämää hajotusta.

Eduskunnan hajotukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

hajotusajankohta hajotuksen määrääjä syy seuranneet vaalit
1908, 6. huhtikuuta Nikolai II epäluottamuslause
eduskunnan senaatille antama Venäjän duuman tehtyä
Suomen valtiollisia oloja koskevan väli­kysymyksen
eduskuntavaalit 1908, 1.2. heinäkuuta
19091., 22. helmikuuta Nikolai II uuden esittelyjärjestyksen arvostelu
puhemies P. E. Svinhufvudin huomautus laittomista toimen­piteistä
valtio­päivien avajais­puheessa
eduskuntavaalit 1909, 1. ja 3. toukokuuta
19092., 18. marraskuuta Nikolai II asevelvollisuuskorvaukset
eduskunta oli torjunut Venäjän vaatimuksista huolimatta
eduskuntavaalit 1910, 1.2. helmikuuta
1910, 8. lokakuuta Nikolai II ase­velvollisuus­korvaukset ja yhdenvertaisuuslaki
puhemies P. E. Svinhufvudin kieltäytyminen esittele­mästä edus­kunnalle
Venäjän lakiin perustuvina esityksinä
eduskuntavaalit 1911, 2.3. tammikuuta
1913[6] Nikolai II eduskuntavaalit 1913, 1.2. elokuuta
1917, 2. elokuuta Venäjän hallitus valtalaki
eduskunta oli hyväksynyt
eduskuntavaalit 1917, 1.2. lokakuuta
1918, 23. joulukuuta[7] Mannerheim, GustafGustaf Mannerheim vajaalukuisuus
sosialidemokraattisten kansanedustajien valtaenemmistön esteet
osallistua eduskuntatyöhön sisällis­sodan jälkeen (tynkäeduskunta)
eduskuntavaalit 1919, 1. ja 3. maaliskuuta
1924, 18. tammikuuta Ståhlberg, K. J.K. J. Ståhlberg vajaalukuisuus
SSTP:n kansanedustajien vangitsemiset
eduskuntavaalit 1924, 1.2. huhtikuuta
1929, 19. huhtikuuta Relander, Lauri KristianLauri Kristian Relander lakiesitys valtion virka­miesten palkkojen korotuksesta
eduskunta oli hylännyt
eduskuntavaalit 1929, 1.2. heinäkuuta
1930, 15. heinäkuuta Relander, Lauri KristianLauri Kristian Relander kommunistilait
eduskunta oli jättänyt lepäämään
eduskuntavaalit 1930, 1.2. lokakuuta
1953, 8. joulukuuta Paasikivi, J. K.J. K. Paasikivi risti­riidat puolueiden välillä (hallituskriisi) eduskuntavaalit 1954, 7.8. maaliskuuta
1961, 14. marraskuuta Kekkonen, UrhoUrho Kekkonen puolueettomuusaseman uhanalaisuus
kiristynyt kansainvälinen tilanne (noottikriisi)
eduskuntavaalit 1962, 4.5. helmikuuta
1971, 29. lokakuuta Kekkonen, UrhoUrho Kekkonen maataloustulosta jne. johtuneet ristiriidat puolueiden välillä eduskuntavaalit 1972, 2.3. tammikuuta
1975, 4. kesäkuuta Kekkonen, UrhoUrho Kekkonen kehitysaluelakia koskenut esitys
hallitus kokonaisuudessaan ei voinut hyväksyä
eduskuntavaalit 1975, 21.22. syyskuuta

[8]

Eduskunnan historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen parlamentti sai nykyisen muotonsa eduskuntauudistuksessa vuonna 1906. Eduskuntauudistuksen taustalla on Venäjälle tappiollinen Venäjän–Japanin sota vuosina 1904–1905. Sota vei Venäjän levottomuuksiin ja suurlakkoon sekä johti esimerkiksi Venäjän parlamentin, duuman perustamiseen. Levoton aika johti myös Suomessa suurlakkoon loka-marraskuussa 1905. Lakolla suomalaiset protestoivat erityisesti sortokautena tunnettuihin laittomina pitämiinsä venäläistämistoimiin. Suurlakon seurauksena keisari Nikolai II antoi marraskuun manifestin, johon ensimmäisen sortokauden katsotaan päättyneen. Samassa yhteydessä annettiin lupaus yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvan kansanedustuslaitoksen luomisesta ja monista ihmisoikeuksista. Manifestin saneli sortokauden passiivista vastarintaa johtanut Leo Mechelin, jonka johtama senaatti (hallitus, 1905–1908) toteutti sen sisällön ja siten muodollisesti toi Suomeen liberaalin demokratian, joskin käytännössä suuriruhtinas rajoitti sen toteutumista.

Suomessa kutsuttiin koolle ylimääräiset säätyvaltiopäivät joulukuussa 1905 toteuttamaan eduskuntauudistuksen. Samalla otettiin käsittelyyn muitakin demokraattisen kehityksen kannalta keskeisiä lakeja, eli laki eduskunnan oikeudesta valvoa hallituksen jäsenten virkatointen laillisuutta, laki sanan-, kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta sekä painovapauslaki. Uutta valtiopäiväjärjestystä valmistelemaan asetettiin professori Robert Hermansonin johtama komitea. Ehdotus esiteltiin keisarille maaliskuussa 1906 ja toukokuussa hallitus antoi säädyille esityksen uudesta valtiopäiväjärjestyksestä ja vaalilaista. Säädyt hyväksyivät lait äänestyksen jälkeen 1. kesäkuuta 1906. Nikolai II vahvisti lait ja määräsi uudistuksen tulemaan voimaan 1. lokakuuta 1906.

Eduskuntauudistuksessa korvattiin tuolloin Euroopan vanhanaikaisimmat, 1600-luvulta periytyvät säätyvaltiopäivät aikansa uudenaikaisimmalla yksikamarisella eduskunnalla. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä suhteellinen vaalitapa olivat vielä varsin harvinaisia ja naisten äänioikeus valtiollisissa vaaleissa toteutui ensimmäisenä maana Euroopassa juuri Suomen eduskuntauudistuksessa. Samalla naiset saivat myös vaalikelpoisuuden ensimmäisinä maailmassa. Äänioikeutettujen suomalaisten määrä kymmenkertaistui 1 272 873 äänioikeutettuun, kun kaikki naiset ja säätyihin kuulumattomat miehet saivat äänioikeutensa. Äänioikeus- ja vaalikelpoisuusikärajaksi asetettiin 24 vuotta.

Eduskunta koolla VPK:n talossa 1907

Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit toimitettiin 15. ja 16. maaliskuuta 1907. Ensimmäiseen täysistuntoonsa uudet kansanedustajat kokoontuivat 23. toukokuuta 1907 ja eduskunnan juhlalliset avajaiset pidettiin kaksi päivää myöhemmin. Koska 200 kansanedustajaa eivät mahtuneet Säätytalolle, täysistunto pidettiin Helsingin Vapaaehtoisenpalokunnan talossa, joka sijaitsi Ateneumin naapurissa Hakasalmenkadun (nykyisen Keskuskadun) varrella. Eduskunta kokoontui siellä aina vuoteen 1911 asti, jolloin uudeksi kokoontumispaikaksi tuli Heimolan talo Vuorikadun ja Hallituskadun (nykyisen Yliopistonkadun) kulmassa. Nämä molemmat rakennukset, joissa eduskunta alkuvuosinaan kokoontui, purettiin 1960-luvulla uusien liiketalojen tieltä.

Heimolan talossa eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen 6. joulukuuta 1917. 1919 vahvistettiin Suomen hallitusmuoto, joka määritteli eduskunnan aseman seuraavasti: Valtiovalta kuuluu Suomessa kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Sama teksti sisältyy Suomen nykyiseen perustuslakiin. Vuonna 1928 valtiopäiväjärjestystä uudistettiin.

Eduskuntatalon graniittiseinää

Nykyiseen Eduskuntataloon muutettiin sen valmistuttua 1931.

Historiansa aikana eduskunta on kokoontunut ainoastaan kerran Helsingin ulkopuolella. Eduskunta kokoontui täysin salaisesti Kauhajoella Sanssin koulussa talvisodan aikana 1. joulukuuta 1939 – 12. helmikuuta 1940. Pommitusten alettua eduskunta piti kaksi salaista täysistuntoa Vallilan työväentalolla.[9] Istuntojen ulkopuolisessa salaisessa neuvottelussa päätettiin, että eduskunta siirtyy Kauhajoelle, jonne muutto tapahtui välittömästi kello kolme joulukuun 1. päivän vastaisena yönä. Kauhajoki valittiin, koska se sijaitsi kaukana itärajasta eikä siellä ollut Neuvostoliiton pommituksille kiinnostavia kohteita kuten satamaa tai lentokenttää. Kansanedustajilla avustajineen oli vain muutama tunti aikaa koota tavaransa pimeästä eduskuntatalosta, ennen kuin kaksitoistatuntinen junamatka Kauhajoelle alkoi. Kauhajoella eduskunnan tulosta tiedettiin vain tunti ennen junan saapumista kello 14.30. Ensimmäinen istunto pidettiin 5. joulukuuta. Koko Kauhajoella olon ajan eduskunnan toiminta oli niin salaista, etteivät edes kaikki kauhajokelaiset tienneet, mitä pitäjässä tapahtui.[10][11]

Eduskunta vietti satavuotisjuhlaansa 1. kesäkuuta 2006. Juhlien huomatuimmaksi tapaukseksi jäi Vihreän liiton kansanedustajan Heidi Hautalan ryhmäpuheenvuoro, jossa tuomittiin voimakkaasti Venäjän demokratiakehityksen saama negatiivinen käänne presidentti Vladimir Putinin kaudella.

Koska kansanedustajien määrä on pysynyt samana mutta väestön määrä on kasvanut, on edustuksellinen suhde on kaksinkertaistunut sadassa vuodessa. 1900-luvun alussa Suomen väestö oli noin 2,7 miljoonaa ihmistä eli yksi edustaja 13500 kansalaista kohden. 2010-luvulla väestöä on noin 5,4 miljoonaa eli yksi edustaja 27000 kansalaista kohden.

Täysistunto ja valiokunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanedustajien työhuoneet eduskunnan lisärakennuksessa ovat kolme neliötä tilavampia kuin vanhan puolen työhuoneet.
Näkymä istuntosaliin.

Näkyvin osa eduskunnan toimintaa ovat täysistunnot, joihin eduskunta kokoontuu istuntokauden aikana neljä kertaa viikossa. Täysistunnoissa eduskunta käsittelee lakiesityksiä ja hallituksen talousarvioesitykset sekä käy tarvittaessa ajankohtaiskeskustelua. Torstaisin täysistunto alkaa suullisella kyselytunnilla, jonka kuluessa edustajat voivat tehdä hallituksen jäsenille kysymyksiä heidän johtamiensa ministeriöiden toimialaan kuuluvista asioista.

Eduskunnan täysistunnoissa puhetta johtaa eduskunnan puhemies, joka on valtakunnan hierarkiassa toinen heti presidentin jälkeen.

Eduskunta jakautuu valiokuntiin, joissa hallituksen ja kansanedustajien laki- ja talousarvioesitysten työstäminen käytännössä tapahtuu. Valiokunta voi asiantuntijoita kuultuaan ja esityksen sisällöstä keskusteltuaan suosittaa esityksen hyväksymistä sellaisenaan, sen hylkäämistä tai ehdottaa esitykseen muutoksia tai kirjoittaa koko esityksen alusta alkaen uusiksi. Eduskunnan valiokunnat ovat suuri valiokunta, perustuslakivaliokunta, ulkoasiainvaliokunta, valtiovarainvaliokunta, hallintovaliokunta, tarkastusvaliokunta, lakivaliokunta, liikenne- ja viestintävaliokunta, maa- ja metsätalousvaliokunta, puolustusvaliokunta, sivistysvaliokunta, sosiaali- ja terveysvaliokunta, talousvaliokunta, tulevaisuusvaliokunta, työelämä- ja tasa-arvovaliokunta sekä ympäristövaliokunta. Suuressa valiokunnassa on 25 jäsentä ja 13 varajäsentä, valtiovarainvaliokunnassa 21 jäsentä ja 19 varajäsentä, sekä tarkastusvaliokunnassa 11 jäsentä ja 6 varajäsentä. Muissa valiokunnissa on 17 jäsentä ja 9 varajäsentä.[12]

Ennen valiokuntakäsittelyä hallituksen ja kansanedustajien lakiesityksistä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu. Valiokuntakäsittelyn jälkeen esitykset palaavat täysistuntoon ensimmäiseen käsittelyyn valiokunnan kirjoittaman mietinnön kera. Ensimmäisessä käsittelyssä käydään yleiskeskustelu ja lakiesitykseen voidaan esittää muutoksia. Yksityiskohtaisessa käsittelyssä päätetään lain sisällöstä eli käytännössä äänestetään valiokunnan mietinnön ja sen kanssa ristiriidassa olevien esitysten välillä. Jos jokin muutosesitys menee läpi, se kierrätetään vielä eduskunnan suuren valiokunnan kautta, josta esitys palaa jatkettuun ensimmäiseen käsittelyyn. Toisessa käsittelyssä ei keskustella, vaan ensimmäisen käsittelyn tuloksena oleva laki voidaan vain joko hyväksyä tai hylätä.

Hallituksen luottamus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainsäädännöstä ja valtion tulo- ja menoarviosta päättämisen lisäksi eduskunta voi todeta hallituksen tai yksittäisen ministerin menettäneen eduskunnan luottamuksen, jolloin hallitus tai kyseinen ministeri joutuu eroamaan. Tämä vaatii vähintään 20 kansanedustajan allekirjoittaman välikysymyksen, jonka pohjalta käytävän keskustelun jälkeen eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.

Kun enemmistö eduskunnan jäsenistä eli kansanedustajista kuuluu hallituspuolueisiin, puhutaan enemmistöhallituksesta. Enemmistöhallituksen aikana hallituksen hajottaminen on vaikeaa, koska hallituspuolueet ovat sitoutuneet hallituksen ja sen ministereiden politiikkaan. Hallituspuolueiden yksittäiset kansanedustajat eivät ryhmäkurin vuoksi mielellään vastusta enemmistön kantaa. Näin ollen enemmistöhallitus yleensä saa luottamuslauseen. Kuitenkin jos esimerkiksi yksittäinen ministeri on syyllistynyt moraalisesti arveluttavaan tai peräti rikolliseen tekoon, hallitus ja oppositio voi olla yhtä mieltä epäluottamuksesta kyseistä ministeriä kohtaan.

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskunnan 100-vuotisjuhlien rahankäyttö nosti kohun. Tilintarkastajat ihmettelivät ylisuuria ylityökorvauksia eduskunnassa vuonna 2009. Tilintarkastajilta yritettiin salata tietoja. Konsulttien mukaan eduskunnalla ei ole toimintastrategiaa, eikä sitä johda kukaan. Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ajoi mallia, jossa johto annetaan yksiin käsiin.[13]

Vasemmistosta oikeistoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskunta jakautuu vanhastaan vasemmistoon eli sosialisteihin ja oikeistoon eli porvareihin. Jako vasemmistoon ja oikeistoon palautuu Ranskan suureen vallankumoukseen, jolloin radikaaliryhmät asettuivat istumaan puheenjohtajan paikalta katsoen salin vasemmalle puolelle.

Kansanedustajat puolueittain ja vaaleittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalit Puolue
a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u
STP
SDP
SP
Kok.
NSP
Ed.
KP
LKP
RKP SML
ML
KePu
Kesk.
SKrTL SSTP
STPV
SKDL
Vas.
SPP
PMP
SV IKL KP TPSL VL SPP
SMP
PS
SKL
KD
SKYP SPK
PKP
POP
Vihreät Nuors. Vihreät
EPV
KiPu
muut
1907 80 59 26 24 9 2
1908 83 55 26 24 10 2
1909 84 48 29 25 13 1
1910 86 42 28 26 17 1
1911 86 43 28 26 16 1
1913 90 38 29 25 18
1916 103 33 23 21 19 1
1917 92 32 24 21 26 5
1919 80 28 26 22 42 2
1922 53 35 15 25 45 27
1924 60 38 17 23 44 18
1927 60 34 10 24 52 20
1929 59 28 7 23 60 23
1930 66 42 11 20 59 1 1
1933 78 18 11 21 53 3 14 2
1936 83 20 7 21 53 1 14 1
1939 85 25 6 18 56 2 8
1945 50 28 9 14 49 49 1
1948 54 33 5 13 56 38 1
1951 53 28 10 14 51 43 1
1954 54 24 13 12 53 43 1
1958 48 29 8 13 48 50 3 1
1962 38 32 13 13 53 47 2 1 1
1966 55 26 9 11 49 41 7 1 1
1970 52 37 8 11 36 36 18 1 1
1972 55 34 7 9 35 37 18 4 1
1975 54 35 9 10 39 40 2 9 1 1 1
1979 52 47 4 9 36 35 7 9 1
1983 57 44 10 38 27 17 3 1 2 1
1987 56 53 12 40 16 9 5 4 5
1991 48 40 1 11 55 19 7 8 10 1
1995 63 39 11 44 22 1 7 9 2 1 1
1999 51 46 11 48 20 1 10 11 2
2003 53 40 8 55 19 3 7 14 1
2007 45 50 9 51 17 5 7 15 1
2011 42 44 9 35 14 39 6 10 1
SDP Kok. RKP Kesk. Vas. PS KD Vihreät Muut
  • a Suomen Työväenpuolue 1899-1903, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 1903–
  • b Suomalainen puolue 1907–1917, Kansallinen Kokoomuspuolue 1919–1951, Kansallinen Kokoomus 1951-
  • c Nuorsuomalainen Puolue 1907–1917, Kansallinen Edistyspuolue 1917–1948, Suomen kansanpuolue 1951–1962, Liberaalinen kansanpuolue 1966–1979, 1983–1999; (Liberaalit 2003–)
  • d Ruotsalainen kansanpuolue 1907–2010, Suomen ruotsalainen kansanpuolue 2010-
  • e Suomen Maalaisväestön Liitto 1906-1908, Maalaisliitto 1908–1965, Keskustapuolue 1965–1988, Suomen Keskusta 1988–
  • f Suomen Kristillisen Työväen Liitto 1906–1922
  • g Suomen sosialistinen työväenpuolue 1920-1923, Sosialistinen Työväen ja Pienviljelijöiden Vaaliliitto 1924–1930, Suomen Kansan Demokraattinen Liitto 1944–(1990), Vasemmistoliitto 1990–
  • h Suomen pienviljelijäin puolue 1929–1936, Pienviljelijäin ja maalaiskansan puolue 1939, (Pienviljelijäin puolue 1945–1954)
  • i Ruotsalainen vasemmisto 1931-1947, Ruotsalainen vapaamielinen liitto 1947-1951
  • j Isänmaallinen kansanliike 1932–1944
  • k Kansanpuolue
  • l (sosialidemokraattinen oppositio 1958-1959) Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto 1959–1972, Työväen ja Pienviljelijäin Sosialistinen Liitto 1972-1973
  • m Vapaamielisten Liitto 1951–1962
  • n Suomen Pientalonpoikien Puolue 1958–1966, Suomen Maaseudun Puolue 1966–(2003), Perussuomalaiset 1995–
  • o Suomen Kristillinen Liitto 1958-2003, Suomen Kristillisdemokraatit 2003–
  • p Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue 1972–1982, Kansalaisvallan Liitto 1982-1983
  • q Suomen Perustuslaillinen Kansanpuolue 1973–1976, Perustuslaillinen Kansanpuolue 1976-1980, Perustuslaillinen oikeistopuolue 1980-1992, Perustuslaillinen Oikeisto 1992-(2006)
  • r (vihreät valitsijayhdistykset 1983–1987) Vihreä liitto 1987–
  • s Nuorsuomalainen puolue 1994-1997, Nuorsuomalaiset 1997-1999
  • t Vihreät 1988-1992, Ekologinen Puolue Vihreät 1992-1999, Kirjava "puolue" – Elonkehän puolesta 1999–2003
  • u Kansanpuolue 1917-1918, Demokraattinen Vaihtoehto 1986-(1990), Remonttiryhmä 1998-2001, ruotsalaiseen eduskuntaryhmään kuuluva Ahvenanmaan vaalipiirin edustaja 1948–
Lähde: Suomen virallinen tilasto/Tilastokeskus/Oikeusministeriö (ks. erilliset vaaliartikkelit)

Nykyiset eduskuntaryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tapio Raunio & Matti Wiberg (toim.): Eduskunta. Kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla. Gaudeamus, 2014. ISBN 978-952-495-332-0.
  • Jyränki, Antero & Nousiainen, Jaakko: Eduskunnan muuttuva asema. Suomen eduskunta 100 vuotta-sarja 2.. Helsinki: Suomen eduskunta & Edita: Edita Prima, 2006. ISBN 951-37-4542-2.