Markkinaoikeus
Markkinaoikeus (ruots. marknadsdomstolen) on markkinaoikeudellisiin asioihin keskittynyt erityistuomioistuin Suomessa. Se perustettiin 1. maaliskuuta 2002 ja se korvasi kilpailuneuvoston ja markkinatuomioistuimen. Markkinaoikeus sijaitsee Helsingissä.
Markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvat muun muassa kilpailuoikeudelliset, kuluttajansuojaan liittyvät ja markkinoiden toimintaan liittyvät asiat. Markkinaoikeus - kuten muutkin erityistuomioistuimet - käyttää lainopillisten jäsenten lisäksi kunkin alan asiantuntijoita kokoonpanossaan. Käytännössä hankinta-asiat ratkaistaan ilman sivutoimisia asiantuntijajäseniä.
Oikeudenkäynti markkinaoikeudessa tapahtuu joko riita- tai hallintolainkäytön järjestyksessä. Riita-asioina käsitellään kuluttajansuoja-asiat sekä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain mukaiset asiat. Riita-asioina käsitellään muidenkin lakien mukaisia asioita, jotka liittyvät kuluttajansuojaan esimerkiksi mainonnan kautta. Sen sijaan julkisiin hankintoihin liittyvät sekä kilpailunrajoituksista annetun lain mukaiset kilpailuasiat käsitellään hallintolainkäyttöasioina. Riippuen asian laadusta markkinaoikeuden päätöksistä saa valittaa joko Korkeimpaan oikeuteen tai Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Muutoksenhaku korkeimpaan oikeuteen on valitusluvanvaraista, kun taas korkeimpaan hallinto-oikeuteen voidaan valittaa suoraan. Käsittely hallintolainkäyttöasioissa on pääosin kirjallista. Suullisten käsittelyjen järjestäminen on kuitenkin yleistä kilpailuasioissa ja markkinoikeuden niissä asiaryhmissä, joissa muutoksenhakutie ohjautuu korkeimpaan oikeuteen.
Markkinaoikeus käsittelee vuosittain satoja asioita. Yleisin asialuokka on julkisiin hankintoihin liittyvät asiat.
Tätä sivua ei ole