Suomen urheilu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keihäänheiton palkintojenjako neljänsissä maailmankisoissa Helsingissä 30. kesäkuuta 1965. Vasemmalta Terje Pedersen (Norja), Jorma Kinnunen (Suomi) ja Gergely Kulcsár (Unkari).

Suomen urheilu koostuu kilpaurheilusta, jossa pyritään parempiin suorituksiin kuin kanssakilpailijat, kuntourheilusta, jossa ensisijaisena tavoitteena on oman fyysisen kunnon ylläpitäminen ja virkistys, sekä penkkiurheilusta eli muiden kilpaurheilusuoritusten seuraamisesta ja kannustamisesta.

Suomalaisen huippu-urheilun alkuaikoina Suomi oli maailman parhaimpia urheilumaita. Kesä- ja talviolympialaisissa vuosina 1908–1936 Suomi sijoittui mitalitaulukossa neljänneksi,[1] ja kyseisen ajanjakson olympiamitaleista yli puolet tuli yleisurheilusta ja painista. 1970-luvun menestyksestä huolimatta vuosien 1968–1996 olympialaisissa Suomi oli mitalitaulukossa sijalla 26. 2000-luvulle tultaessa lajikenttä on pirstaloitunut yhä enemmän, ja myös arvokisamitalit ovat jakaantuneet yhä useampaan lajiin. Vuonna 2015 suomalaiset urheilijat saavuttivat 300 MM- tai EM-mitalia 48 eri urheilumuodossa (mukana on menestys opetus- ja kulttuuriministeriön toiminta-avustusta nauttivien lajiliittojen alaisissa lajeissa).[2]

Suomen kansallispeli on Lauri Pihkalan luoma pesäpallo.[3]

Kilpaurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Suomi kesäolympialaisissa ja Suomi talviolympialaisissa
Paavo Nurmi, 12 olympiamitalia.

Suomi osallistui talviolympialaisiin 23. kerran vuonna 2018. Neljä urheilijaa on saanut seitsemän mitalia talvikisoista: maastohiihtäjät Marja-Liisa Kirvesniemi 1984–1994, Veikko Hakulinen 1952–1960 ja Eero Mäntyranta 1960–1968 sekä Clas Thunberg pikaluistelusta 1920-luvulla.[4]

Suomi osallistui kesäolympialaisiin 26. kerran vuonna 2016, kun Ateenan välikisat 1906 lasketaan mukaan. Ylivoimaisesti eniten mitaleita ovat saaneet kestävyysjuoksija Paavo Nurmi, 12 kappaletta, ja voimistelija Heikki Savolainen, yhdeksän kappaletta.[5] Suomi on saanut kesäkisoista yhteensä 102 kultamitalia, mutta suurimman osan niistä ennen toista maailmansotaa. Suomalaisten leipälajeja ovat olleet keihäänheitto, pitkänmatkanjuoksu ja paini.[6] Vuosien 1920 ja 1936 välillä pidetyissä viisissä olympialaisissa suomalaiset saivat viidestä 1 500 metrin ja sitä pidemmästä, nykyisin olympiaohjelmaan kuuluvasta juoksumatkasta 16 kultamitalia.[7] Vuonna 1920 Suomi saavutti keihäänheitossa neloisvoiton,[8] ja lisäksi kolmoisvoittoja on yleisurheilusta neljä, maastohiihdosta yksi ja voimistelusta yksi[9] – viimeksi mainitussa kaikki kolme suomalaista saivat tasatuloksella kultamitalin.[10] Vuoden 1948 olympialaisissa Suomi oli paras maa voimistelussa[10] ja vuonna 1952 melonnassa.[11]

Yleisurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiina Lillak, MM-kultaa 1983.

Yleisurheilussa suomalaisten menestyksekkäimmät lajit ovat olleet kestävyysjuoksu ja keihäänheitto.

Yleisurheilun MM-kisoissa Suomi on saanut kaikkiaan 17 mitalia, joista kahdeksan on tullut keihäänheitosta. Ensimmäisen keihäskullan sai Tiina Lillak 1983.[12]

Tero Pitkämäki juhlimassa keihään MM-kultaa Osakassa 2007.

Suomen yleisurheilu tuli maailmalle tunnetuksi vuonna 1912, kun Hannes Kolehmainen juoksi olympiakultaa Tukholman kesäolympialaisissa rikkoen samalla 3000 metrin ja 5000 metrin maailmanennätykset. Kesäolympialaisten menestyneimpiä urheilijoita ollut Paavo Nurmi toi Suomelle yhteensä yhdeksän kultamitalia 1920-luvulla. Ville Ritola voitti Pariisin olympialaisista neljä kulta- ja kaksi hopeamitalia. Näitä kolmea kutsutaan myös lempinimellä ”Lentävä suomalainen”.[13] Viimeisin juoksulajeissa olympiavoiton saavuttanut suomalainen on Lasse Virén, joka on ainoana voittanut sekä 5 000 että 10 000 metrin juoksumatkat peräkkäisissä olympiakisoissa. Virén muistetaan erityisen hyvin Münchenin kesäolympialaisista, joissa hän 10 000 metrin matkalla kaatui mutta onnistui siitä huolimatta juoksemaan kultaa uudella maailmanennätysajalla.[14]

Suomen menestyslajeihin kuuluu myös keihäänheitto, jossa olympiakultaa ovat voittaneet Julius Saaristo, Jonni Myyrä, Matti Järvinen, Tapio Rautavaara, Pauli Nevala, Arto Härkönen, Tapio Korjus ja Heli Rantanen. Keihäänheiton maailmanmestaruuden ovat voittaneet Tiina Lillak, Seppo Räty, Kimmo Kinnunen, Aki Parviainen ja Tero Pitkämäki.[15]

Talvilajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisurheilun rinnalla perinteisiä menestyslajeja Suomelle ovat olleet maastohiihto ja mäkihyppy. Yleisurheilumenestyksen hiipuessa näissä lajeissa menestystä on tullut näihin päiviin asti. 1990- ja 2000-luvulla menestystä on tullut myös alppihiihdossa, freestylehiihdossa, lumilautailussa ja curlingissa.[16]

Maastohiihdossa menestyneitä, vähintään kolme henkilökohtaista arvokisavoittoa saavuttaneita suomalaishiihtäjiä ovat 1930-luvulta Veli Saarinen, 1950- ja 1960-luvuilta Veikko Hakulinen ja Eero Mäntyranta, 1980-luvulta Marja-Liisa Kirvesniemi ja Marjo Matikainen sekä 1990-luvulta Mika Myllylä. Naisten hiihto oli olympialaisten ohjelmassa ensi kertaa vuonna 1952 ja tuolloin suomalaisnaiset hiihtivät kolmoisvoiton[17].

Mäkihypyssä Suomi on saavuttanut menestystä 1950-luvulta alkaen. Tauno Luiro hyppäsi maaliskuussa 1951 mäkihypyn pituusennätyksen 139 metriä, joka säilyi maailmanennätyksenä kymmenen vuotta,[18] Matti Pietikäinen voitti ensimmäisenä suomalaisena maailmanmestaruuden 1954,[19] Hemmo Silvennoinen Keski-Euroopan mäkiviikon 1955[20] ja Antti Hyvärinen olympiakultaa 1956.[21] Suomen kaikkien aikojen menestynein mäkihyppääjä on Matti Nykänen, joka sai neljä olympiakultaa, yhden olympiahopean, kuusi maailmanmestaruutta, joista yhden lentomäestä, sekä neljä maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa ja 46 osakilpailuvoittoa.[22] Janne Ahonen on voittanut Keski-Euroopan mäkiviikon kokonaiskilpailun ennätykselliset viisi kertaa ja lisäksi hänellä on kaksi henkilökohtaista maailmanmestaruutta ja kolme joukkuemaailmanmestaruutta. Mäkihypyn joukkuekilpailu tuli arvokisojen ohjelmaan vuonna 1982, ja Suomi voitti vuoteen 1997 mennessä kahdeksan mestaruutta 12:sta mahdollisesta.[23]

Yhdistetyssä Heikki Hasu voitti olympiakultaa 1948 ja maailmanmestaruuden 1950.[24] Samppa Lajunen voitti Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 molemmat henkilökohtaiset lajit ja kolmannen kultamitalin joukkuekilpailusta.[25] Hasun lisäksi henkilökohtaisen maailmanmestaruuden yhdistetyssä ovat voittaneet Paavo Korhonen 1958[26] ja Hannu Manninen 2007.[27] Joukkuekilpailun maailmanmestaruuden Suomi on voittanut vuosina 1999 ja 2007.[28]

Alppihiihdossa Kalle Palander on voittanut maailmanmestaruuden pujottelussa 1999 ja Tanja Poutiainen saavuttanut olympiahopeaa ja neljä MM-mitalia 2000-luvulla. Molemmat ovat menestyneet myös maailmancupissa.[29][30] Ampumahiihdossa Suomen ensimmäiset menestyjät olivat vuoden 1960 olympiahopeamitalisti Antti Tyrväinen ja vuoden 1961 maailmanmestari Kalevi Huuskonen. Kaikkiaan suomalaiset ovat saavuttaneet kuusi olympiamitalia. Heikki Ikola on nelinkertainen maailmanmestari vuosilta 1975–1981, ja Juhani Suutarisella on kolme maailmanmestaruutta vuosilta 1974–1975.[31] 2000-luvulla maailmanmestaruuden ovat voittaneet Paavo Puurunen vuonna 2001[32] ja Kaisa Mäkäräinen vuonna 2011.[33] Mäkäräinen on voittanut maailmancupin kokonaiskilpailun kausina 2010–2011, 2013–2014 ja 2017–2018.[34][35]

Freestylehiihtäjä Janne Lahtela voitti kumparelaskussa maailmanmestaruuden 1999 ja olympiakultaa 2002. Mikko Ronkaisella on samasta lajista olympiahopeaa ja kaksi maailmanmestaruutta. Lumilautailussa Roope Tonteri on voittanut kolme maailmanmestaruutta ja Antti Autti kaksi, ja olympiamitaleille ovat yltäneet Markku Koski 2006, Peetu Piiroinen 2010 ja Enni Rukajärvi 2014. Curlingissa suomalaisten huippuhetki oli miesjoukkueen olympiahopea 2006[36].

Pikaluistelu oli suomalaisten ensimmäisiä menestyslajeja: Gustaf Estlander luisteli Euroopan-mestariksi 1898, Fredrik Wathén maailmanmestariksi 1901 ja Johan Wikander Euroopan-mestariksi 1905.[37] Menestynein suomalainen pikaluistelija on Clas Thunberg, jonka saavutuksiin kuuluvat viisi olympiakultaa, viisi maailmanmestaruutta ja neljä Euroopan-mestaruutta 1920-luvulta ja 1930-luvun alusta.[38] Muita olympiavoittajia ovat Julius Skutnabb vuodelta 1924 ja Kaija Mustonen vuodelta 1968.[39] Maailmanmestareiksi ovat Thunbergin jälkeen luistelleet Birger Wasenius 1939, Verné Lesche 1939 ja 1947, Lassi Parkkinen 1947, Eevi Huttunen 1951, Juhani Järvinen 1959 sekä sprinttereiden maailmanmestaruuden voittanut Leo Linkovesi 1972.[40]

Taitoluistelussa aviopari Ludovika Jakobsson – Walter Jakobsson voitti pariluistelussa olympiakultaa 1920 ja olympiahopeaa neljä vuotta myöhemmin sekä kolme maailmanmestaruutta.[41] Miesten yksinluistelun ainoa suomalainen arvokisamitalisti on Marcus Nikkanen 1930-luvulta.[42] Jäätanssin menestynein suomalaispari on Susanna Rahkamo – Petri Kokko, jonka ansioita ovat kaksi MM-mitalia ja Euroopan-mestaruus 1990-luvulta. Naisten yksinluistelussa parhaat suomalaishetket ovat olleet 2000-luvulla, kirkkaimpina Laura Lepistön Euroopan-mestaruus 2009 ja MM-pronssi 2010[43][44]. Muodostelmaluistelussa kolme eri suomalaisjoukkuetta on voittanut yhteensä kahdeksan maailmanmestaruutta vuodesta 2002 alkaen. Kaikkiaan Suomi on saanut 20 MM-mitalia.[45]

Jääpallon Suomen-mestaruudesta alettiin pelata vuonna 1908. Ensimmäinen tekojääkenttä valmistui Helsingin Oulunkylään vuonna 1977.[46] Vuonna 1957 alkaneissa MM-kilpailuissa Suomi on voittanut kultaa kerran, vuonna 2004.[47] Ennen toista maailmansotaa kaikki mestaruudet menivät Viipuriin ja Helsinkiin[46], mutta sittemmin menestyneitä seuroja on löytynyt myös Varkaudesta ja Oulusta sekä 2000-luvulla Torniosta.[48]

Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi pelasi ensimmäisen jääkiekkomaaottelunsa vuonna 1928, ja samana vuonna ratkottiin ensimmäinen Suomen-mestaruus. Suomen Jääkiekkoliitto perustettiin vuonna 1929.[49] MM-kilpailuihin Suomi osallistui ensimmäisen kerran vuonna 1939[50] ja olympialaisten jääkiekkoon vuonna 1952.[51] Ensimmäinen tekojääkenttä valmistui Tampereelle vuonna 1956[52] ja ensimmäinen jäähalli samaan kaupunkiin vuonna 1965, jolloin Suomi isännöi ensimmäisen kerran MM-kisoja.[53]

Ensimmäisen olympiamitalinsa, hopean, Suomi saavutti Calgaryssa 1988. Toisen olympiahopean miesten maajoukkue saavutti vuonna 2006, ja pronssi oli tuloksena vuosina 1994, 1998, 2010 ja 2014.[51] MM-kilpailuissa miesten maajoukkue saavutti ensimmäisen mitalinsa Prahassa 1992 sijoittumalla hopealle, ja maailmanmestaruuden joukkue voitti vuonna 1995 Tukholmassa, vuonna 2011 Bratislavassa ja vuonna 2019 jälleen Bratislavassa.[50][54][55] Maailmancupissa Suomi sijoittui toiseksi vuonna 2004 ja sen edeltäjässä, Kanada Cupissa, kolmanneksi vuonna 1991. MM-kilpailujen mitalitaulukossa Suomi on viides kolmella mestaruudella, kahdeksalla hopealla ja kolmella pronssilla.

Naisten jääkiekko otettiin olympiaohjelmaan vuoden 1998 kisoihin, joissa Suomen naisjoukkue saavutti pronssia. Pronssisaavutus uusittiin vuonna 2010. Naisten MM-kilpailuissa Suomi on sijoittunut 11 kertaa pronssille vuosien 1990–2015 aikana. Tämä oikeuttaa kolmanneksi MM-kilpailujen maratontaulukossa. Nyttemmin jo lakkautetuissa EM-kilpailuissa naisjoukkue voitti kultaa vuosina 1989, 1991, 1993 ja 1995.[56]

Kotimaisen pääsarjan järjestäjäksi perustettiin vuonna 1975 uusi organisaatio, SM-liiga.[57] Pääsarjahistorian menestyneimmät seurat ovat Tampereelta: TBK/Tappara 17 ja Ilves on voittanut 16 mestaruutta. Liigan ajalta eniten mestaruuksia on Tapparalla ja turkulaisjoukkue TPS:llä, kymmenen. Helsinkiläinen Jokerit on pelannut vuodesta 2014 monikansallisessa KHL-liigassa.[58]

Veli-Pekka Ketola ja Heikki Riihiranta olivat ensimmäiset suomalaispelaajat, jotka siirtyivät Suomen sarjoista Amerikkaan ammattilaisiksi. Heidät pestasi WHA-liigan Winnipeg Jets vuonna 1974.[59] Ensimmäinen Suomessa kiekko-oppinsa saanut NHL-pelaaja oli Matti Hagman, joka siirtyi Boston Bruinsiin vuonna 1976.[60] Kauden 2014–2015 loppuun mennessä NHL:ssä on pelannut 182 suomalaispelaajaa.[61] Jari Kurri ja Teemu Selänne ovat liigan runkosarjan kaikkien aikojen piste- ja maalintekijäpörssissä 20 parhaan joukossa, ja pudotuspelien piste- ja maalitilastossa Kurri on kolmas.[62] Kurri oli NHL:n runkosarjan paras maalintekijä kaudella 1985–1986 sekä pudotuspelien paras maalintekijä vuosina 1984, 1985, 1987 ja 1988.[63] Kurri ja Esa Tikkanen ovat voittaneet Stanley Cupin viisi kertaa. Alpo Suhonen oli ensimmäinen eurooppalainen NHL-valmentaja.[64][65]

Moottoriurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Formula 1 ja suomalaiset
Mika Häkkinen Yhdysvaltain Grand Prix’ssa vuonna 2000.

Moottoriurheilu nousi Suomessa suosioon ralliautoilun synnyn myötä 1950-luvulla. 1960-luvulla suomalaiset rallikuljettajat ryhtyivät hallitsemaan kansainvälisiä kilpailuja. Kuljettajat ovat säilyttäneet korkean tasonsa tähän päivään asti, mikä on tehnyt Suomesta rallin maailmanmestaruussarjan kautta aikojen menestyneimmän maan. Suomella on 13 rallin maailmanmestaruutta, joista menestyneimmillä Juha Kankkusella ja Tommi Mäkisellä molemmilla on 4 mestaruutta.[66]

Suomessa järjestettävä rallin MM-sarjan osakilpailu Neste Ralli kerää vuosittain 270 000 katsojaa.[67]

Formula 1 -autoilija Kimi Räikkönen.

Suomen suosituimpia moottoriurheilumuotoja ovat Formula 1 -kilpailut. F1-kilpailut nousivat suosioon 1980-luvulla kun Keke Rosberg voitti ensimmäisenä suomalaisena F1-sarjan maailmanmestaruuden vuonna 1982. Sarjan suosio nousi huippuunsa 1990-luvun lopulla, kun Mika Häkkinen voitti maailmanmestaruuden peräkkäin vuosina 1998 ja 1999.[66] Suomalaisten neljä maailmanmestaruutta nostavat maan jaetulle viidennelle sijalle maatilastossa – BBC:n mukaan tämä tekee Suomesta maailman parhaan F1-maan väkilukuun suhteutettuna.[68]

Moottoripyöräily on myös saavuttanut suosiota Suomessa. Ratamoottoripyöräilyn huippu sijoittui 1970-luvun alkuun, jolloin Jarno Saarinen voitti ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruuden. MotoGP nousi uudestaan otsikoihin 2000-luvulla, jolloin Mika Kallio on ajanut MM-sarjaa ja sijoittunut kahdesti MM-mitaleille.[69]

Eniten menestystä on tullut endurosta, jossa suomalaiset lähinnä 1990- ja 2000-luvulla ovat olleet lajin kärkimaita. Suomalaisista Kari Tiainen ja Juha Salminen ovat lajin menestyneimpiä urheilijoita koskaan. Juha Salmisella on yhteensä 13 henkilökohtaista maailmanmestaruutta.[70]

Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen jalkapallon historia

Suomi oli 1920-luvun lopulta 1980-luvulle eräs Euroopan heikoimmista jalkapallomaista. 1990-luvulta alkaen Suomi on noussut maanosan alempaan keskikastiin, toisaalta koska ulkomaiden tasokkaissa sarjoissa pelaavien suomalaisammattilaisten määrä on kasvanut muun muassa vapaampien EU-säännösten vuoksi, toisaalta koska Euroopan jalkapalloon on tullut lukuisia uusia pienmaita. Suomi on miesten puolella selviytynyt kerran EM-lopputurnaukseen, joka on koronaviruspandemian vuoksi siirretty vuodelle 2021.[71]

FIFA-rankingissa Suomen naisten maajoukkue on parhaimmillaan ollut 16. sijalla (vuosina 2004–2010) ja miesten joukkue 36:s (vuonna 2007) [71]

Jalkapallon ohitti jääkiekon ja oli vuonna 2014 ensimmäistä kertaa Suomen arvostetuin urheilulaji.[72] Silti pääsarjan eli Veikkausliigan suosio on esimerkiksi muiden Pohjoismaiden pääsarjoihin verrattaessa vaatimaton. Veikkausliigan katsojakeskiarvo on noin 3 000, kun esimerkiksi Norjan pääsarjan katsojakeskiarvo on yli 9 000. Silti Suomesta on tullut eräitä huippujalkapalloilijoita, kuten Jari Litmanen ja Sami Hyypiä. Suomen naisten maajoukkue on selviytynyt vuosien 2005, 2009 ja 2013 EM-turnaukseen, ja vuonna 2005 joukkue eteni välieriin saakka. Parhaimmillaan miesten maajoukkue on sijoittunut olympialaisissa neljänneksi 1912 Tukholman olympialaisissa.[73][74][75]

Muut palloilulajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kori-, lento- ja käsipallo tuotiin Suomeen 1920-luvulla,[76] jolloin aloitettiin myös Lauri Pihkalan kehittämän pesäpallon kilpailutoiminta.[77] Miesten koripallomaajoukkue on pelannut olympialaisissa kotikisojen 1952 lisäksi vuonna 1964. MM-kilpailuissa maajoukkue pelasi ensi kerran vuonna 2014. EM-kilpailuissa Suomi on parhaimmillaan sijoittunut kuudenneksi vuonna 1967. Miesten lentopallomaajoukkue on sijoittunut parhaimmillaan MM-kilpailuissa yhdeksänneksi vuonna 2014 ja EM-kilpailuissa neljänneksi vuonna 2007.

Miesten koripallon SM-sarjaa (nykyinen Korisliiga) alettiin pelata vuonna 1939.[78] Menestynein seura on helsinkiläinen Pantterit 14 mestaruudella, joista 13 on peräisin 1940- ja 1950-luvuilta. Myös seuraavaksi menestyneimmät seurat ovat pääkaupunkiseudulta.[79] Pohjoisimmat miesten Suomen-mestaruuden voittaneet seurat ovat vasta 2010-luvulla mestaruuteen yltäneet Tampereen Pyrintö ja Joensuun Kataja. Pohjoisin naisten Suomen-mestaruuden voittanut seura on Äänekosken Huima. Miesten koripallomaajoukkue eteni ensimmäisen kerran MM-kilpailuihin 2014. EM-kilpailuissa se on pelannut 15 kertaa ollen parhaimmillaan kuudes. Naisten maajoukkue on edennyt parhaimmillaan EM-kilpailuissa 11.

Lentopallossa aloitettiin sekä miesten että naisten SM-sarja vuonna 1957, ja lajin oma liitto perustettiin vuonna 1959.[80] Alkuvuosien jälkeen pisimpään miesten SM-sarjaa ovat hallinneet itäsuomalaiset seurat, seitsemän peräkkäistä mestaruutta vuosina 1975–1981 voittanut Pieksämäen NMKY ja kuusi peräkkäistä mestaruutta vuosina 1991–1996 ja yhteensä kahdeksan mestaruutta voittanut KuPS-Volley. 2000-luvulla mestaruus on mennyt neljä kertaa Rovaniemelle. Naisten Suomen-mestaruuden ovat yhdeksän kertaa voittaneet Vartiokylän Wartti / Käpylän Lentopalloilijat sekä Vaasan Vasama. 2000-luvun alkupuolella Vanajan Racing Club (entinen Hämeenlinnan Tarmo-Volley) voitti kahdeksan mestaruutta ja vuosina 2009–2015 LP Viesti Salo seitsemän peräkkäistä mestaruutta.

Käsipallon Suomen-mestaruudesta on pelattu vuodesta 1944. Laji on rajoittunut vahvasti Etelä-Suomeen; pohjoisin SM-sarjapaikkakunta on Tampere, jossa pelattiin pääsarjaa viimeksi 1950-luvulla.[81] Miesten SM-sarjan menestynein seura on karjaalainen BK-46 ja naisten SM-sarjan Helsingin IFK.[82]

Keilailua edistämään perustettiin Helsingin Bowlingliitto vuonna 1924, ja samana vuonna Helsinkiin valmistui Suomen ensimmäinen keilahalli.[83] Suomalaiset voittivat ensimmäisen maailmanmestaruutensa vuonna 1926. Ensimmäisinä suomalaisina henkilökohtaisen maailmanmestaruuden voittivat Kalle Asukas vuonna 1958 ja Mika Koivuniemi vuonna 1991.[84]

Sählystä kehittyneen salibandyn oma liitto perustettiin vuonna 1985, ja ensimmäinen SM-sarjakausi oli 1986–1987. Miesten pääsarja on salibandyliiga, jonka menestyinein seura on helsinkiläinen Viikingit 11 mestaruudella. Suomen miesten maajoukkue on voittanut maailmanmestaruuden vuosina 2008 ja 2010, ja naisten maajoukkue on pelannut mestariksi vuosina 1999 ja 2001. Kumpikin maajoukkue on Ruotsin jälkeen toiseksi menestynein maajoukkue MM-kilpailuissa.[85][86]

Voimailulajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paini oli suomalaisten menestyslaji 1900-luvun alkupuolella. Lajin ensimmäinen seura oli vuonna 1891 perustettu Helsingin Atleettiklubi, ja SM-kilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1898.[87] Verner Weckman voitti sarjansa Ateenan väliolympialaisissa 1906 ja saavutti Suomen ensimmäisen virallisen olympiavoiton kaksi vuotta myöhemmin Lontoossa.[88] Kaikkiaan suomalaiset voittivat vuosina 1908–1936 painissa 20 olympiakultaa, joista kolmetoista kreikkalais-roomalaisessa painissa ja seitsemän vapaapainissa. Toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta Suomella on kuusi painikultaa, joista viisi kreikkalais-roomalaisesta painimuodosta.[89] Viimeisin suomalainen miesten maailmanmestari on Marko Yli-Hannuksela vuodelta 1997, mutta Euroopan-mestaruuksia suomalaiset ovat voittaneet 2000-luvullakin, jolloin myös naispaini yleistyi, ja vuonna 2018 Petra Olli voitti ensimmäisenä suomalaisena naispainijana maailmanmestaruuden.[90]

Nyrkkeilyn SM-kilpailut aloitettiin vuonna 1923.[91] Suomalaisia olympiavoittajia ovat Sten Suvio vuodelta 1936 ja Pentti Hämäläinen vuodelta 1952.[92] 1930-luvun kuuluisin suomalaisnyrkkeilijä oli kuitenkin Gunnar Bärlund, joka ammattilaisnyrkkeilyn raskaan sarjan arvolistalla pääsi maailmanmestari Joe Louisin toiseksi haastajaksi.[93] Ensimmäisenä suomalaisena ammattilaisten maailmanmestaruudesta pääsi ottelemaan Olli Mäki, joka hävisi MM-ottelussa Davey Moorelle Helsingin olympiastadionilla elokuussa 1962.[94] Mäki on ainoa suomalainen, joka on voittanut sekä amatöörien että ammattilaisten Euroopan-mestaruuden.[95] Amatöörien MM-mitalin ovat saavuttaneet Tarmo Uusivirta 1978 ja 1982, Jyri Kjäll 1993[96] sekä Joni Turunen 1995 ja 2001. Naisten nyrkkeilyn suurin tähti on Eva Wahlström, joka vuonna 2015 voitti ensimmäisenä suomalaisena ammattinyrkkeilyn maailmanmestaruuden.[97]

Painonnoston ensimmäiset SM-kilpailut käytiin vuonna 1904.[98] Ensimmäinen suomalainen Euroopan-mestari oli Eino Mäkinen vuonna 1955[99] ja ensimmäinen maailmanennätysnostaja Jaakko Kailajärvi vuonna 1962.[100] Kaarlo Kangasniemi on painonnoston ainoa suomalainen olympiavoittaja vuodelta 1968,[101] ja seuraavana vuonna hänestä tuli lajin ensimmäinen suomalainen maailmanmestari.

Judossa Suomen ainoan MM-mitalin on saavuttanut Juha Salonen, joka sijoittui vuonna 1981 pronssille raskaassa sarjassa.[102] Karatessa ensimmäisenä suomalaisena maailmanmestaruuden voitti Jukka-Pekka Väyrynen vuonna 1982.[103] Menestynein suomalaiskarateka on Sari Laine, joka voitti henkilökohtaisissa sarjoissa yhden maailmanmestaruutensa lisäksi seitsemän Euroopan-mestaruutta vuosina 1987–1996.[104]

Muut kesälajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voimistelu saapui Suomeen 1800-luvun alkupuolella. Ensimmäinen voimisteluseura oli vuonna 1875 perustettu Helsingfors Turnförening, ja SM-kilpailuja on järjestetty vuodesta 1916.[105] Ale Saarvala voitti rekillä olympiakultaa ensimmäisenä suomalaisvoimistelijana Berliinissä 1936. Vuonna 1948 Suomi oli Lontoon olympialaisten paras voimistelumaa, ja ainutlaatuisesti Paavo Aaltonen, Veikko Huhtanen ja Heikki Savolainen jakoivat keskenään hevoskilpailun voiton. Viimeisin suomalainen voimistelun olympiavoittaja on Roomassa 1960 hevosen voittanut Eugen Ekman.[106] Viimeisin suomalainen maailmanmestari on rekkikilpailun vuonna 1997 voittanut Jani Tanskanen.[107] Joukkuevoimistelussa viimeisin naisten maailmanmestaruus oli 2017 Tampereen Voimistelijoiden Minetit joukkueella. Sitä ennen maailmanmestaruus Suomeen tuli viimeksi 2015, kun Tampereen Voimistelijoiden Minetit toi mukanaan kultaa.[108]

Ampumaurheilu sai alkunsa metsästyksen kautta. Suomen ensimmäisenä ampumaseurana perustettiin Suomen Metsästysyhdistys vuonna 1865, ja ensimmäiset SM-kilpailut käytiin vuonna 1907.[109] Suomalaiset saavuttivat useita maailmanmestaruuksia vuodesta 1929 alkaen varsinkin kiväärilajeissa.[110] Ensimmäiset suomalaiset olympiavoittajat olivat pistooliampujat Pentti Linnosvuo ja Väinö Markkanen vuosina 1956 ja 1964,[111] ja heidän jälkeensä olympiakultaa on saavuttanut vain haulikkoampuja Satu Mäkelä-Nummela vuonna 2008.[112]

Uintia alettiin harjoittaa urheiluna Suomessa 1870-luvulla, ja ensimmäisenä uimaseurana perustettiin Auran Uimaseura Turussa vuonna 1880. Suomen Uimaliitto perustettiin vuonna 1906, ja samana vuonna aloitettiin SM-kilpailut. Ensimmäinen uimahalli valmistui Helsinkiin vuonna 1928.[113] Arvo Aaltonen saavutti rintauinnissa kaksi olympiapronssia vuonna 1920, ja 1990-luvulla Antti Kasvio saavutti pronssia vapaauinnissa[114] ja Jani Sievinen hopeaa sekauinnissa.[115] Kasvio ja Sievinen voittivat kultaa pitkän radan MM-kilpailuissa vuonna 1994,[116] ja kolmas maailmanmestariksi yltänyt on Hanna-Maria Seppälä vuodelta 2003.[117] Toivo Reingoldt oli ensimmäinen suomalainen Euroopan-mestari vuonna 1931, ja seuraavia saatiin odottaa 1990-luvulle saakka.[118]

Melonnan ensimmäinen suomalainen maailmanmestari oli Maggie Kalka vuonna 1938.[119] Ensimmäiset olympiamitalinsa suomalaiset saavuttivat vuonna 1948, ja Helsingin olympialaisissa 1952 Suomi oli paras melontamaa neljällä kultamitalilla, yhdellä hopealla ja yhdellä pronssilla. Tämän jälkeen olympiakultaan on yltänyt vain Mikko Kolehmainen Barcelonassa 1992.[120] Soudussa Suomi saavutti ensimmäiset olympiamitalinsa vuosina 1952–1960 kahden ja neljän miehen veneillä. Pertti Karppinen voitti yksiköissä kolme olympiakultaa vuosina 1976–1984[121] ja on myös lajin ainoa suomalainen maailmanmestari vuosilta 1979 ja 1985.[122]

Suomalaiset urheilulajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallon kehitti Tahko Pihkala. Pihkala kehitti myös soikkopallon eli salamapallon, mutta siitä ei tullut suosittua.[123]

Sauvakävely on kehitetty Suomessa[124]. Sen toi yleiseen tietoisuuteen muiden muassa Leena Jääskeläinen, historian ensimmäinen dokumentoitu sauvakävelijä[124].

Kopa eli konnapallo tai annespallo on Suomen vankiloissa 1960–70-lukujen taitteessa kehittynyt pallopeli.[125] Voittajajoukkue-televisiosarjaa varten kehitettiin pallopeli leet.[126] Kas-pinin väitetään olevan suomalainen kamppailulaji.[127] Dobo on koiran ja ohjaajan yhteinen liikuntalaji[128].

Sellaiset suomalaiset urheilulajit kuten suopotkupallo, eukonkanto, sääskentappo, keppihevostelu, saunominen, kännykänheitto, marjanpoiminta ja ilmakitaransoitto herättävät kummastusta ulkomailla[129]. Suomessa on kilpailtu myös suutelussa[130], lannanluonnissa[130], vessapaperirullan purkamisessa[130], patjalaskussa[131], murteella puhumisessa[132] ja pieremisessä[133].

Urheilijoiden tuki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloudellinen tuki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Liikunnan tuet

Urheilu-uran alkuvaiheessa urheilija tai hänen perheensä maksaa käytännössä kaiken urheilemiseen tarvittavan itse. Uran edetessä seura saattaa maksaa osan harjoittelukuluista. Lajiliitto tukee maajoukkueryhmien leirikuluja. Suomen Olympiakomitea tukee kymmeniä huippu-urheilijoita. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa veikkausvoittovaroista urheilija-apurahoja sellaisille urheilijoille, joilla arvellaan olevan mahdollisuuksia kansainväliseen menestykseen.[134] Tällaista valmennus- ja harjoitteluapurahaa voi saada enimmillään 20 000 euroa.[135]

Jotta nuoret urheilijat voivat yhdistää lukio-opiskelun ja huipulle tähtäävän urheiluvalmennuksen, Suomeen on perustettu 12 urheilulukiota.[136] Varusmiespalveluksen voi suorittaa Puolustusvoimien Urheilukoulussa, jonka tehtävänä on antaa motivoituneille ja lahjakkaille urheilijoille mahdollisuus toteuttaa sotilaskoulutuksen ohessa systemaattista valmentautumista.[137]

Sponsorointiyhteistyössä yritys rahoittaa urheilijan, joukkueen tai urheilutapahtuman kuluja osana markkinointiviestintäänsä.[138] Urheilun sponsorointi Suomessa väheni vuosina 2010–2013.[139] Vuoden 2013 jälkeen se on lisääntynyt uudelleen. Sponsoroiduin laji on jääkiekko, jota tuettiin vuonna 2014 45 miljoonalla eurolla, mikä on kolmannes urheilun sponsoreilta saamasta 128 miljoonaan euron tuesta.[140]

Urheilu-uran jälkeen urheilijalle voidaan myöntää valtion ylimääräinen urheilijaeläke tunnustukseksi hänen olympiakisoissa saamastaan kultamitalista tai merkittävästä kansainvälisestä urheilu-urasta.[141]

Valmennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hannu Aravirta valmentamassa Pelicans-jääkiekkojoukkuetta.

Valmentajan tehtävänä on auttaa urheilijaa saavuttamaan henkilökohtainen parhaansa. Valmennusprosessiin kuuluu suunnittelu, harjoituksen toteutus, harjoittelun johtaminen sekä kehityksen seuranta ja palautteen antaminen. Periaatteessa valemntajat toimivat enemmän kilpaurheilun piirissä, mutta monissa lajeissa myös lasten harrastusliikunnan ohjaajia kutsutaan valmentajiksi. Suomessa valmennus- ja ohjaustoiminta on enimmäkseen vapaaehtoistoimintaa, vaikka ammattimaisuus on kasvussa. Ammattilaisia on noin 1 000–2 000, kun vapaaehtoisia toimii valmentajina ja ohjaajina noin 173 000.[142]

Urheiluvalmentaminen on joillekin ammatti, johon voi opiskella monia eri koulutuspolkuja pitkin. Liikunnanohjausta voi opiskella ammattikorkeakoulussa tai peruskoulupohjalta (ammattinimikkeenä silloin liikuntaneuvoja). Jyväskylän yliopistosta valmistuu Liikuntatieteiden maistereita. Valmentajan ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto ovat ammatillisia näyttötutkintoja. Näyttötutkinto voi perustua työkokemukseen,[143] mutta sen pohjaksi voi käydä myös lajiliittojen järjestämiä kursseja.[144]

Suomalaisen valmennuksen huippuosaamista edustavat kuusi huippu-urheilun valmennuskeskusta, jotka toimivat yhdessä Olympiakomitean kanssa.[145]

Suomessa järjestettyjä urheilutapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavo Nurmi sytyttää olympiatulen 1952.

Suomessa järjestetään säännöllisesti urheilun arvokisoja ja suomalaiset urheilujärjestöt hakevat joka vuosi useita arvokisoja järjestettäväkseen.[146] Vuosina 2000–2005 Suomessa järjestettiin olympialajeissa yli 100 kansainvälistä arvokisaa.[147]

Merkittävin Suomessa järjestetty urheilutapahtuma on vuoden 1952 Helsingin olympialaiset. Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut on järjestetty vuosina 1983 ja 2005. Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailut on järjestetty Helsingissä kolmesti 1971, 1994 ja 2012.[148]

Jääkiekon miesten MM-kilpailut Suomessa on pidetty 1965, 1974, 1982, 1991, 1997, 2003 ja vuosina 2012 ja 2013 jaetusti Ruotsin kanssa.[149] Naisten MM-kilpailut on järjestetty Suomessa 1992, 1999, 2009 ja 2019.[150] Jalkapallon naisten EM-kilpailut on pidetty Suomessa 2009.[151]

Kuntourheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sauvakävelyä.

Vuosina 2009–2010 tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisista lapsista ja nuorista 92 prosenttia harrastaa jonkinlaista liikuntaa. Urheiluseurojen toiminnassa on mukana 424 000 lasta ja nuorta eli 43 prosenttia Suomen 3–18-vuotiaista. Yleisin tapa harrastaa liikuntaa on kuitenkin seuratoiminnan ulkopuolella lasten ja nuorten omissa kaveriporukoissa. Harrastuspaikasta riippumatta suosituin urheilulaji on jalkapallo.[152]

Aikuisista 55 prosenttia sanoi vuonna 2009–2010 tehdyssä tutkimuksessa harrastavansa liikuntaa vähintään neljä kertaa viikossa. Liikkuvien osuus on kasvanut kymmenen vuoden aikana, ja liikuntamuodoista eniten on yleistynyt kävelylenkkeily. Kun otetaan huomioon liikunnan kesto ja rasittavuus, voidaan määritellä että aikuisista kaksi kolmasosaa liikkuu terveyssuosituksiin nähden riittävästi. Tärkeimpiä liikuntapaikkoja olivat kevyen liikenteen väylät, ulkoilureitit ja kuntosalit. [153]

Lajit, joita harrastaa yli puoli miljoonaa 19–65-vuotiasta, ovat kävelylenkkeily, pyöräily, kuntosaliharjoittelu, hiihto, juoksulenkkeily ja voimistelu.[153]

Suomessa on 9 000 aktiivista urheiluseuraa. Jääkiekossa jäsenseuroja on 438, joukkueita kolmisen tuhatta, lisenssipelaajia yli 66 000 ja aktiivisia harrastajia noin 194 000. Suomen palloliitossa on tuhat jäsenseuraa, joissa on yhteensä 113 000 rekisteröityä pelaajaa. Salibandyliitolla on noin 850 jäsenseuraa, 2200 joukkuetta ja 45 000 lisenssipelaajaa. Muita suosittuja seuroissa harrastettavia lajeja ovat lentopallo ja golf.[154]

Massatapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1974 alkaen järjestettyyn Finlandia-hiihtoon osallistui yli 5 000 hiihtäjää vuonna 2014.[155] Vuonna 1984 se oli noin 13 000 kilpailijalla maailman suurin massahiihtotapahtuma, mikä kirjattiin Guinnessin Suureen Ennätystenkirjaan.[156]

Pitkän matkan juoksutapahtumiin osallistuu suuria väkimääriä. Vuosittain järjestetään kymmenkunta maratonia, joissa on yli tuhat osallistujaa. Suurin niistä on Helsinki City Run yli 12 000 juoksijalla (2013).[157] Naisten Kymppi on juostu vuodesta 1982, ja enimmillään siihen on osallistunut 32 000 naista vuonna 1990.[158]

Sulkavan Suursoudut on järjestetty vuodesta 1968. Nykyisin nelipäiväiseen tapahtumaan osallistuu vuosittain yli 10 000 soutajaa, ja järjestäjien mukaan kyseessä on maailman suurin soututapahtuma. Partalansaaren ympäri kiertävän reitin pituus on 60 tai 70 kilometriä.[159]

Penkkiurheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmentaja Jukka Jalonen Heikki Paasosen haastateltavana jääkiekon maailmanmestaruusjuhlissa Helsingissä 2011.

Vuosina 2005–2006 tehdyn kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan 75 prosenttia Suomen aikuisväestöstä pitää suomalaisten urheilijoiden kansainvälistä menestystä tärkeänä.[160]

Kiinnostavimmat urheilulajit suomalaisten mielestä ovat 2006–2015 tehtyjen haastattelututkimusten mukaan jääkiekko, yleisurheilu ja hiihto. Kärkikolmikkoa seuraavat lajit ovat vaihdelleet suomalaisten menestyksen mukaan siten, että mäkihypyn suosio on laskenut ja ampumahiihdon suosio kasvanut. Myös Formula 1 -kilpa-autoilu on ollut monena vuonna kärjen tuntumassa.[161]

Suomessa katsotaan urheilua televisiosta enemmän kuin muissa Pohjoismaissa, sillä suurimmat urheilukisat nähdään pääsääntöisesti maksuttomilla kanavilla. Vuonna 2014 kymmenen katsotuimman ohjelman joukossa jopa puolet oli urheilun arvokisalähetyksiä.[162]

2000-luvulla katsojaluvut paikan päällä ovat laskeneet.[163][164]

Suomen suurin urheilukatsomo on noin 40 000 katsojaa vetävä Olympiastadion Helsingissä. Yli 10 000 paikan katsomoita on myös Tampereella, Turussa, Porissa ja Sonera Stadium Helsingissä.[165][166][167][168]

Suomen suurimmat hyppyrimäet ovat Rukalla ja Lahdessa.[169]

Urheilutoimittajain Liitto on valinnut Vuoden urheilijan vuodesta 1947 lähtien.[170]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilun alkuvuodet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvulla Suomeen levisi Keski-Euroopasta ruumiinkulttuuria, terveyttä ja liikuntaa edistävä elämäntapa. Vähitellen urheilu alkoi spontaanisti järjestäytyä. Ensimmäinen suomalainen urheiluseura, Segelföreningen i Björneborg, perustettiin Porissa vuonna 1856.[171] Kilpaurheilun katsotaan kuitenkin Suomessa alkaneen raviurheilusta, kun Valtionajot perustettiin vuonna 1865. Myös valmennusohjeet, ennätystilastot, urheilulääketiede, kansainväliset kilpailukontaktit sekä sanomalehtien urheilukirjoitukset saivat alkunsa hevoskilpailuista, joista ne levisivät muuhun urheiluun.[172]

Kilpaurheilu alkoi yleistyä 1800-luvun loppupuolella. Ensimmäiset yleiset hiihtokilpailut järjestettiin Tyrnävällä 23. maaliskuuta 1879.[173] Ulkomailla suomalaiset kilpailivat ensimmäisen kerran 1892 Tukholmassa, missä suomalaiset hiihtäjät Juho Ritolan johdolla ottivat kolmoisvoiton 30 kilometrin matkalla.[174] 1800-luvun lopussa Suomessa oli 341 urheiluseuraa tai alajaostoa, joissa harrastettiin yli kahtakymmentä urheilumuotoa. Suosituimmat urheilumuodot olivat ammunta, purjehdus, luistelu, voimistelu ja hiihto.[171]

Vuonna 1898 luisteltiin Helsingissä Euroopan mestaruudesta, ja Euroopan mestaruuden vei myöhemmin arkkitehtina tunnettu suomalainen Gustaf Estlander. Suomen urheilun ensimmäinen maailmanmestari oli myös pikaluistelija, kun Fredrik Wathén voitti maailmanmestaruuden Tukholmassa 1901.[175]

Läpimurtonsa suomalainen huippu-urheilu teki Tukholman olympialaisissa 1912, jolloin kestävyysjuoksija Hannes Kolehmainen voitti kolme kultaa ja hopean. Hänen sanottiin ”juosseen Suomen maailmankartalle”.[176]

Järjestöjä ja keskusjärjestöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Valtakunnan Urheiluliitto SVUL toimi vuosina 1906–1994 suurimpana suomalaisen urheilun ja liikunnan kattojärjestönä. Siitä kehittyi noin 1,2 miljoonan henkilöjäsenen ja 4 300 jäsenseuran järjestö.[177] Vuoden 1918 Suomen sisällissodan yhteydessä SVUL erotti kaikki ne seurat, joilla oli liian läheiset yhteydet punakaarteihin. Erotetut seurat perustivat Suomen Työväen Urheiluliiton.[178] Työväen Urheiluliitosta eronneet tai erotetut seurat perustivat puolestaan vuonna 1959 Työväen Urheilusseurojen Keskusliiton (TUK). TUK yhdistyi takaisin TUL:iin vuonna 1979, sen jäsenseurat liittyivät joko SVUL:iin tai TUL:iin.[179][180]

1990-luvun alussa SVUL lakkautettiin ja perustettiin suomalaisten liikuntajärjestöjen katto- ja palvelujärjestö Suomen Liikunta ja Urheilu. TUL:in keskusjärjestöasema loppui ja TUL:n kilpaurheilu liittyi lajiliittoihin. SLU:n toimintaa jatkamaan perustettiin vuoden 2012 Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valo. TUL jatkoi toimintaansa sen ulkopuolella, ja suurimmat palloilu- ja joukkuelajien liitot jättäytyivät Valon ulkopuolelle. Valo sulautui Olympiakomiteaan vuonna 2017.[181][182][183][184][185]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • SLu: Liikunnan ja urheilun tarina
  • Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. Tietosportti, 1994.
  • Pihlaja, Juhani: Palloilun SM-kilpailut. Vammala: Tietosportti, 2005. ISBN 951-97170-1-3.
  • Arponen, Antti O. ym.: Talviurheilun tähdet. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
  • Eljanko, Harri & Kirjavainen, Jussi: Suomen hiihdon historia. WSOY, 1969.
  • Vahtola, Jouko: Suomen mäkihypyn historia. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2012. ISBN 978-952-222-313-5.
  • Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
  • Siukonen, Markku, ym.: Suuri jääkiekkoteos 1. .
  • Siukonen, Markku, ym.: Suuri jääkiekkoteos 2. .
  • Lahti, Janne & Paavola, Juha: Suomen jääkiekkoleijonat. .
  • Kostiainen, Pasi: Suomalaiset NHL:ssä. .
  • Rannisto, Kimmo (ma. päätoim.): Jääkiekkokirja 2016. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2015. ISSN 0784-3321.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Viita, Ossi: Hymyilevä Hannes. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-16043-5.
  2. ↑ Menestysseuranta Suomen Urheilumuseon tietopalvelu & Research Institute for Olympic Sports KIHU 2005 - 2016. Viitattu 26.3.2016.
  3. ↑ Pihlaja 1994, s. 528.
  4. ↑ Finland Winter Sports Sports Reference. Arkistoitu 15.10.2013. Viitattu 24.10.2015. (englanniksi)
  5. ↑ Finland Summer Sports Sports Reference. Arkistoitu 26.8.2008. Viitattu 24.10.2015. (englanniksi)
  6. ↑ Suomella yli 100 kultaa kesäolympialaisista Yle. Viitattu 24.10.2015.
  7. ↑ The Time Machine The Guardian. Viitattu 24.10.2015. (englanniksi)
  8. ↑ Elävä arkisto: Suomen reteet keihäsäijät hallitsevat olympialaisten mitalitilastoja 10.8.2012. Yle. Viitattu 2.11.2015.
  9. ↑ Suomen olympiamitalistit 1906–2014 (PDF) Sport.fi. Arkistoitu 28.10.2014. Viitattu 2.11.2015.
  10. ↑ a b Voimistelu Sport.fi. Arkistoitu 19.11.2015. Viitattu 2.11.2015.
  11. ↑ Melonta Sport.fi. Arkistoitu 19.11.2015. Viitattu 2.11.2015.
  12. ↑ Yleisurheilun MM-kisojen historiaa MTV. Arkistoitu 22.1.2018. Viitattu 24.10.2015.
  13. ↑ Hannes Kolehmainen nimettiin IAAF:n Hall of Fameen Kestävyysurheilu.fi. 2013. Viitattu 1.11.2015.
  14. ↑ Video: Hyvää syntymäpäivää Lasse Virén! Veikkaussivut. Viitattu 24.10.2015.
  15. ↑ Rein, Pasi: Kaaret ja tarinat. Keihäsmestarit Nevalasta Ruuskaseen. Docendo, 2015. ISBN 978-952-291-171-1.
  16. ↑ Finland Winter Sports Sports Reference. Arkistoitu 15.10.2013. Viitattu 26.3.2016. (englanniksi)
  17. ↑ Maastohiihto Sport.fi. Arkistoitu 24.11.2015. Viitattu 2.11.2015.
  18. ↑ Vahtola, s. 120–122.
  19. ↑ Vahtola, s. 141–143.
  20. ↑ Arponen ym., s. 147–148.
  21. ↑ Arponen ym., s. 222.
  22. ↑ Onnea, Matti Nykänen! Tässä legendan uran kovimmat saavutukset Aamulehti. Viitattu 24.10.2015. [vanhentunut linkki]
  23. ↑ Kaikkien aikojen suomalainen mäkikotka: Janne Ahonen vai Matti Nykänen? Suomen Urheilutietäjät ry Joululehti. 2008. Viitattu 26.3.2016.
  24. ↑ Pihlaja 1994, s. 868–869.
  25. ↑ Yhdistetty hiihto Sport.fi. Arkistoitu 25.11.2015. Viitattu 5.11.2015.
  26. ↑ Pihlaja 1994, s. 869.
  27. ↑ Hannu Manniselle sprinttikulta Sapporossa Elävä arkisto. 7.1.2015. Yle. Viitattu 5.11.2015.
  28. ↑ Yhdistetyssä MM-joukkuekultaa 2007 Ylen Elävä arkisto. 2008. Viitattu 26.3.2016.
  29. ↑ Saavutukset tanjapoutiainen.com. Viitattu 30.12.2015.
  30. ↑ Kalle Palanderin ura ohi Iltalehti. 24.5.2012. Viitattu 30.12.2015.
  31. ↑ Pihlaja 1994, s. 110, 113.
  32. ↑ Paavo Puuruselle ampumahiihdon MM 2001 Elävä arkisto. 22.11.2011. Yle. Viitattu 9.11.2015.
  33. ↑ Kaisan vakaa sihti toi historiallisen MM-kullan Ylen Elävä arkisto. 7.2.2013. Yle. Viitattu 9.11.2015.
  34. ↑ Kaisa Mäkäräinen voitti maailmancupin kokonaiskilpailun! Ilta-Sanomat. 23.3.2014. Arkistoitu 25.3.2014. Viitattu 9.11.2015.
  35. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 40, s. 86. Urheilumuseo, 2019. ISBN 978-952-6644-14-1.
  36. ↑ Curling Sport.fi. Arkistoitu 26.11.2015. Viitattu 2.11.2015.
  37. ↑ Pihlaja 1994, s. 554.
  38. ↑ Pihlaja 1994, s. 548–549, 553–554.
  39. ↑ Pikaluistelu Sport.fi. Viitattu 2.11.2015.
  40. ↑ Pihlaja 1994, s. 553–554.
  41. ↑ Pihlaja 1994, s. 706, 709.
  42. ↑ Pihlaja 1994, s. 709, 712.
  43. ↑ Lepistö EM-kullasta: Haaveiden täyttymys 24.1.2009. MTV3. Viitattu 2.11.2015.
  44. ↑ Lepistö luisteli upeasti MM-pronssia! 3.6.2012. Yle. Viitattu 2.11.2015.
  45. ↑ Marigold IceUnitylle MM-hopeaa, Rockettes neljäs Suomi Urheilu. 12.4.2015. Viitattu 26.3.2016.
  46. ↑ a b Pihlaja 1994, s. 264.
  47. ↑ Jääpallon MM Suomeen Ylen Elävä arkisto. 21.11.2011. YLE. Viitattu 9.11.2015.
  48. ↑ Pihlaja 2000, s. 25.
  49. ↑ Suuri Jääkiekkoteos 1, s. 42.
  50. ↑ a b Jääkiekkokirja 2016, s. 305
  51. ↑ a b Jääkiekkokirja 2016, s. 301
  52. ↑ Suuri Jääkiekkoteos, s. 78
  53. ↑ Suuri Jääkiekkoteos, s. 83–84.
  54. ↑ Päivän urheilukuvat: 16 vuoden odotus palkittiin riemulla – Suomen MM-joukkueet 2011 ja 1995 Suomen Kuvalehti. Viitattu 24.10.2015.
  55. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 41, s. 95, 226. Urheilumuseo, 2020. ISBN 978-952-6644-16-5.
  56. ↑ Jääkiekkokirja 2016, s. 312.
  57. ↑ Suuri Jääkiekkoteos 2, s. 175–176
  58. ↑ Jääkiekkokirja 2016, s. 151.
  59. ↑ Lahti & Paavola, s. 160, 172
  60. ↑ Lahti & Paavola, s. 214–215.
  61. ↑ Jääkiekkokirja 2016, s. 228–230.
  62. ↑ Jääkiekkokirja 2016, s. 227.
  63. ↑ Kostiainen, s. 53.
  64. ↑ Jääkiekkokirja 2016, s. 226
  65. ↑ Suhonen ja Nieminen puhuvat menestyksestä ja mammonasta 24.4.2007. Yle. Viitattu 30.12.2015.
  66. ↑ a b Suomi on autourheilussa edelleen maailman ykkönen! urheilu-uutiset. 2014. Arkistoitu 13.10.2016. Viitattu 25.10.2015.
  67. ↑ Neste Oil Ralli - Enemmän kuin ralli. Visit Jyväskylä. 2015. Arkistoitu 27.9.2015. Viitattu 25.10.2015.
  68. ↑ Schumacher, Fangio, Senna & Vettel: Can stats find the greatest? (...But comfortably the most successful country, when population is taken into account, is tiny Finland. ...) BBC. 2014. Viitattu 26.3.2016.
  69. ↑ Mika Kallio Mika Kallio. Viitattu 26.3.2016.
  70. ↑ Juha Salminen lopettaa uransa Ilta-Sanomat. 29.8.2013. Viitattu 26.3.2016.
  71. ↑ a b Finland - Suomen Palloliitto (ja sivun alasivut) FIFA. Arkistoitu 22.11.2014. Viitattu 26.3.2016.
  72. ↑ Valta vaihtui urheilussa: Suomalaiset arvostavat nyt enemmän futista kuin jääkiekkoa Helsingin Sanomat. 2014. Viitattu 26.3.2016.
  73. ↑ 2003-05 UEFA Women's EURO UEFA. Viitattu 26.10.2015. (englanniksi)
  74. ↑ 2006-09 UEFA Women's EURO UEFA. Viitattu 26.10.2015. (englanniksi)
  75. ↑ 2011-13 UEFA Women’s EURO UEFA. Viitattu 26.10.2015. (englanniksi)
  76. ↑ Pihlaja 2005, s. 30, 36, 40.
  77. ↑ Pihlaja 2005, s. 49
  78. ↑ Pihlaja 2005, s. 30.
  79. ↑ Pihlaja 2005, s. 35.
  80. ↑ Pihlaja 2005, s. 41.
  81. ↑ Pihlaja 2005, s. 36.
  82. ↑ Pihlaja 2005, s. 39–40.
  83. ↑ Pihlaja 1994, s. 288
  84. ↑ Pihlaja 1994, s. 291.
  85. ↑ Pihlaja 2005, s. 57, 647
  86. ↑ Mitalijoukkueet kautta aikain Salibandyliitto. Arkistoitu 22.6.2017. Viitattu 30.12.2015.
  87. ↑ Pihlaja 1994, s. 473.
  88. ↑ Weckman, Verner (1882 - 1968) 13.6.2008. Biografiakeskus. Viitattu 5.11.2015.
  89. ↑ Pihlaja 1994, s. 482–483.
  90. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 40, s. 173. Urheilumuseo, 2019. ISBN 978-952-6644-14-1.
  91. ↑ Pihlaja 1994, s. 454.
  92. ↑ Pihlaja 1994, s. 463.
  93. ↑ Lounasheimo, s. 523, 536.
  94. ↑ Lounasheimo, s. 659–660.
  95. ↑ Lounasheimo, s. 651.
  96. ↑ Pihlaja 1994, s. 464.
  97. ↑ Wahlström iski suomalaista nyrkkeilyhistoriaa 26.4.2015. Yle. Viitattu 5.11.2015.
  98. ↑ Pihlaja 1994, s. 507.
  99. ↑ Pihlaja 1994, s. 520
  100. ↑ Jaakko Kailajärvi sai Pro Urheilu -tunnustuksen 25.4.2012. Yle. Viitattu 5.11.2015.
  101. ↑ Pihlaja 1994, s. 512
  102. ↑ Pihlaja 1994, s. 238.
  103. ↑ Pihlaja 1994, s. 277.
  104. ↑ Kunniadojo Suomen Karateliitto. Viitattu 9.11.2015.
  105. ↑ Pihlaja 1994, s. 839.
  106. ↑ Pihlaja 1994, s. 850–851
  107. ↑ Urheilu-ura suomenurheilugaala.fi. Arkistoitu 16.12.2015. Viitattu 3.11.2015.
  108. ↑ Valtikka palasi Suomeen - Minetit joukkuevoimistelun maailmanmestariksi! Iltalehti. 2015. Viitattu 26.3.2016.
  109. ↑ Pihlaja 1994, s. 41.
  110. ↑ Pihlaja 1994, s. 62.
  111. ↑ Pihlaja 1994, s. 52.
  112. ↑ Finland Shooting Sports Reference. Arkistoitu 5.8.2012. Viitattu 26.3.2016. (englanniksi)
  113. ↑ Pihlaja 1994, s. 747
  114. ↑ Pihlaja 1994, s. 762.
  115. ↑ Kuusiluoto, Hanna: Hopean syvät sävyt Kaleva. 9.7.2012. Viitattu 11.11.2015.
  116. ↑ Pihlaja 1994, s. 766.
  117. ↑ Hanski kauhoi maailmanmestariksi Ylen Elävä arkisto. 26.7.2012. Yle. Viitattu 11.11.2015.
  118. ↑ Pihlaja 1994, s. 767, 772
  119. ↑ Pihlaja 1994, s. 369
  120. ↑ Pihlaja 1994, s. 362.
  121. ↑ Pihlaja 1994, s. 654.
  122. ↑ Pihlaja 1994, s. 657.
  123. ↑ Pesäpallon isä keksi toisenkin lajin yle.fi. 24.2.2012. Viitattu 28.9.2023.
  124. ↑ a b Sauvakävelyn historia Suomen Latu. Viitattu 12.10.2023.
  125. ↑ Suomen vankiloissa kehittyi koukuttava pallopeli kopa – “Yleensä pelataan Pepsistä tai tonnikalapurkeista” Yle Uutiset. 22.1.2023. Viitattu 28.9.2023.
  126. ↑ Petri Immonen: Mikä ihmeen Leet? Helsingin Sanomat. 8.9.2012. Viitattu 28.9.2023.
  127. ↑ Mystinen suomalainen taistelulaji kas-pin yle.fi. 24.1.2012. Viitattu 12.10.2023.
  128. ↑ https://www.dobo.fi/dobo/about?locale=fi Dobo. Viitattu 12.10.2023. (englanniksi)
  129. ↑ Andrew Keh: Finland Has a Sports Screw Loose The New York Times. 27.7.2017. Viitattu 12.9.2023. (englanniksi)
  130. ↑ a b c Suomen kesän erikoiset urheilulajit yle.fi. 17.11.2009. Viitattu 12.10.2023.
  131. ↑ Kolme outoa suomalaista urheilulajia ihmetyttää maailmalla City. 1.4.2016. Viitattu 1.2.2024.
  132. ↑ https://web.archive.org/web/20070711004357/http://gamma.nic.fi/~sakinseu/aakustit/Aakusti12004.pdf
  133. ↑ Katso kuvat piereskelyn SM-kisoista! Savon Sanomat. 28.7.2012. Viitattu 1.2.2024.
  134. ↑ Taloudenhoito Huippu-urheilija. Arkistoitu 1.4.2016. Viitattu 26.3.2016.
  135. ↑ Urheilijoiden valmennus- ja harjoitteluapurahat Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 6.4.2016. Viitattu 26.3.2016.
  136. ↑ Opiskelu urheilulukiossa Erikoislukiot. Viitattu 26.3.2016.
  137. ↑ Varusmiespalvelus Puolustusvoimien Urheilukoulussa sport.fi. Arkistoitu 29.3.2016. Viitattu 26.3.2016.
  138. ↑ Sponsorointiyhteistyö Huippu-urheilija. Arkistoitu 26.12.2012. Viitattu 26.3.2016.
  139. ↑ Urheilun sponsorointi vähenee – yhteiskuntavastuu kiinnostaa enemmän Helsingin Sanomat. 2014. Arkistoitu 6.4.2016. Viitattu 26.3.2016.
  140. ↑ Urheilun sponsorointi kasvaa jopa tiukassa taloustilanteessa Helsingin Sanomat. 2016. Arkistoitu 6.4.2016. Viitattu 26.3.2016.
  141. ↑ Valtion ylimääräinen urheilijaeläke Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 13.12.2019.
  142. ↑ Mäkisalo, Noora & Vilponen, Mira: Tapaustutkimus isistä lastensa jalkapallovalmentajina, s. 3-4. Pro gradu. Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos, 2014. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 27.3.2016).
  143. ↑ Valmentamisesta ammatti Sport.fi. Arkistoitu 29.3.2016. Viitattu 27.3.2016.
  144. ↑ Koulutuspolut Sport.fi. Arkistoitu 29.3.2016. Viitattu 27.3.2016.
  145. ↑ Valmennuskeskukset Sport.fi. Arkistoitu 15.3.2016. Viitattu 27.3.2016.
  146. ↑ Arvokisojen järjestäminen onnistuu Suomessa Mtv3. 27.12.2006
  147. ↑ Kansainväliset suurtapahtumat Suomessa (s.11) Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä. 2006. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 1.11.2015.
  148. ↑ Yleisurheilun EM-kisat 2012 Helsinki (aikaisemmista kisoista kerrotaan artikkelin lopussa) Keskisuomalainen. 2012. Arkistoitu 24.10.2012. Viitattu 1.11.2015.
  149. ↑ IIHF World Championships - Men - All Medallist IIHF. Viitattu 31.12.2015. (englanniksi)
  150. ↑ IIHF World Women's Championships - Women - All Medallist IIHF. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)
  151. ↑ Women’s Euro 2006-09 Overview (Stadium: Helsingin Olympiastadion - Place: Helsinki (FIN)) UEFA. Viitattu 26.3.2016.
  152. ↑ Kansallinen liikuntatutkimus (lapset ja nuoret) 2009–2010 (Arkistoitu – Internet Archive), s. 8–9, 13–14.
  153. ↑ a b Kansallinen liikuntatutkimus (aikuiset) 2009–2010 (Arkistoitu – Internet Archive).
  154. ↑ Jäsenmääräisesti suosituimmat urheilulajit Suomessa Nordic Hall. 2013. Viitattu 26.3.2016.
  155. ↑ Finlandia-hiihtoa jouduttiin lyhentämään rankasti Iltalehti. Viitattu 24.10.2015.
  156. ↑ Historia 80-luku Finlandia-hiihto. Viitattu 24.10.2015.
  157. ↑ Suomen puolimaratonit ja maratonit listattuna erilaisin kriteerein Kankaanpään maraton. Viitattu 24.10.2015.
  158. ↑ Historia 1989 - 1993 Naisten Kymppi. Arkistoitu 2.11.2015. Viitattu 24.10.2015.
  159. ↑ Sulkavan Suursoudut Soututapahtumat. Viitattu 24.10.2015.
  160. ↑ Suomalaiset pitävät huippu-urheilumenestystä tärkeänä (s.7) Fairt Play. 2007. Urheilutoimittajat. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 24.10.2015.
  161. ↑ Sponsor Navigator tutkimus 2015 - Jääkiekko edelleen ykkönen – Ampumahiihto ja Kaisa Mäkäräinen kärkisijoilla Sponsor Navigator. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 24.10.2015.
  162. ↑ Suomalaiset katsovat televisiota yhä yli kolme tuntia päivässä Yle. 20.1.2015. Viitattu 24.10.2015.
  163. ↑ Palojärvi, Otto: Jääkiekon yleisökato tullut jäädäkseen? Uusi Suomi
  164. ↑ Veikkausliigan katsojaluvut kaukana kultaiselta 60-luvulta (Arkistoitu – Internet Archive) Yle 25.5.2011
  165. ↑ Olympiastadion voisi isännöidä EM-jalkapalloa Iltasanomat 2013
  166. ↑ Tampereen stadion Tampere
  167. ↑ Paavo Nurmen stadion Turku
  168. ↑ Jalkapallokirja 2015, s. 399, 451. Suomen Palloliitto, 2015.
  169. ↑ Hyppyrimäet Hiihtoliitto. Arkistoitu 11.4.2016. Viitattu 26.3.2016.
  170. ↑ Vuoden Urheilija valinnat vuodesta 1947 lähtien Urheilutoimittajain Liitto. Viitattu 26.3.2016.
  171. ↑ a b SLU: Liikunnan ja urheilun tarina
  172. ↑ Suomalaisen urheilun synty - ravisportti 1800-luvulla ja sen vaikutus ihmiskilpailuihin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 5.5.2018.
  173. ↑ Jussila, Pentti: Suomen hiihto, s. 34. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-15482-6.
  174. ↑ Pohjoismainen yhteistyö SkiSportFinland. Viitattu 1.11.2015.
  175. ↑ Raevuori, Antero: Urheilusanakirja, s. 197. WSOY, 2005. ISBN 951-0-29372-5.
  176. ↑ Hannes Kolehmainen joutui pidättelemään Tukholman olympiakympillä Ylen Elävä arkisto. Viitattu 1.11.2015.
  177. ↑ Suomen Valtakunnan Urheiluliitto - toimintakertomus 1992, s. 13. Helsinki: SVUL, 1993. www=http://www.urheiluarkisto.fi/Portals/47/Arkistotiedostot/2768/2768_SUa_SVUL_toimintakertomukset_1992.pdf.
  178. ↑ TUL:n synty Helsingin Ponnistus. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 9.11.2015.
  179. ↑ Historia Helsingin Tarmo. Viitattu 29.3.2016.
  180. ↑ Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto. Saimaan piiri ry. Arkiston kuvaus. Arkistonmuodostaja: Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto. Saimaan piiri ry. Arkistoitu 17.4.2016. Viitattu 29.3.2016.
  181. ↑ SLU, Nuori Suomi ja Kuntoliikuntaliitto yhdistyivät, uuden järjestön nimi on Valo ry SLU ry. 2012. Arkistoitu 8.4.2016. Viitattu 9.11.2015.
  182. ↑ Suuret liikuttajat jäivät ulos Valosta Kansan Uutiset. 2014. Viitattu 29.3.2016.
  183. ↑ TUL ei vielä ratkaissut Valo-kysymystä TULaviisi. 2013. Arkistoitu 9.4.2016. Viitattu 29.3.2016.
  184. ↑ ”TUL tekee oikein jäädessään Valon ulkopuolelle” TULaviisi. 2013. Arkistoitu 9.4.2016. Viitattu 29.3.2016.
  185. ↑ Urheilujärjestöt yhteen – Valo sulautuu Olympiakomiteaan yle.fi. Viitattu 25.3.2018.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Teronen, Arto & Vuolle, Jouko: Kiveen hakatut. Urheilusankaruuden jäljillä. Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-980-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen urheilu.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_urheilu&oldid=22274002”