Jalkapallo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Englannissa 1800-luvulla kehitetystä pelistä. Muista jalkapallopeleistä katso täsmennyssivu.
Tämä artikkeli kertoo urheilulajista. Jos tarkoitit tässä lajissa käytettävää urheiluvälinettä, katso Jalkapallo (urheiluväline).
Jalkapallo klassisessa värityksessään.
Punapaitainen hyökkääjä yrittää tehdä maalia. "Kymppipaidan" kantaja on usein hyökkäävä keskikenttäpelaaja, eräänlainen alin hyökkääjä.

Jalkapallo on Britteinsaarilla 1800-luvun loppupuolella[1] kehitetty pallopeli, jossa kaksi joukkuetta pyrkii ensisijaisesti jalkoja ja päätä käyttäen saamaan pallon toisen maaliin useammin kuin vastustaja. Se on maailman suosituin urheilulaji.[2] Arvioiden mukaan jopa 3,5 miljardia ihmistä joko seuraa tai harrastaa jalkapalloa. Sitä pelataan ammattimaisesti jokaisella asutulla mantereella. Suosituinta jalkapallo on Euroopassa ja Etelä-Amerikassa, isossa osassa Afrikkaa ja tietyissä Aasian maissa. [3]

Pelin luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallo-ottelu käynnissä.

Jalkapallo-ottelussa on kaksi 11 pelaajan muodostamaa joukkuetta (10+1), jotka yrittävät saada pallon vastustajan maaliin. Kahdesta 45 minuuttia kestävästä puoliajasta koostuvassa ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue on voittaja. Puoliaikojen välillä on 15 minuutin tauko. Jalkapallon olennainen piirre on, että pelin ollessa käynnissä maalivahti on ainoa pelaaja, joka saa koskea palloon käsillään. Poikkeuksena on sivurajaheitto, jota suorittaessa pelaaja saa heittää palloa. Pääasiassa pallon liikutteluun käytetään jalkoja, mutta usein myös esimerkiksi päätä.

Tyypillisesti peliväline pyritään saamaan vastustajan maaliin rakentamalla tilanteita, joissa on mahdollista ohittaa maalivahti. Tavallisesti jalkapalloa joko kuljetetaan potkimalla sitä eteenpäin tai joukkuetovereille syöttämällä joko maata pitkin tai ilmassa. Maalit tehdään tavallisesti potkaisemalla pallo kohti maalia siten, että maalivahti ei kykene sitä torjumaan. Pelaajat tavallisesti pyrkivät ottamaan pallon oman joukkueensa haltuun syötönkatkoilla, pallonriistoilla ja taklaamalla palloa kuljettavaa pelaajaa sekä sijoittumalla siten, että vastapuolen pelaajien on vaikea syöttää palloa tai laukaista.

Jalkapallossa peli on koko ajan käynnissä, paitsi jos pallo menee kentän rajojen ulkopuolelle tai tuomari viheltää pilliin katkaistakseen pelin esimerkiksi sääntörikkomuksen takia. Pelikelloa ei pysäytetä pelikatkon ajaksi.

Pelipaikat ja taktiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jalkapallon pelipaikat

Kenttäpelaajat jaetaan puolustajiin, keskikenttäpelaajiin ja hyökkääjiin sen mukaan, miten lähellä tai kaukana omaa maalia pelipaikka on. Nykyisin käytetyin taktiikka on 4-4-2, joka on jopa muodostunut eräänlaiseksi jalkapallopelin numeraaliseksi symboliksi. Tässä pelijärjestelmässä kentällä on neljä puolustajaa (kaksi laitapuolustajaa ja kaksi keskuspuolustajaa eli topparia), neljä keskikenttäpelaajaa ja kaksi hyökkääjää. 4-4-2:sta on useita variaatioita, kuten "timantti", jossa yksi keskikenttäpelaaja pelaa ylempänä, yksi alempana ja kaksi laidoilla, ja "joulukuusi", jossa kolme keskikenttäpelaajaa pelaa linjassa alempana ja yksi ylempänä toisen hyökkääjän rinnalla.[4]

Toinen nykyisinkin käytetty muodostelma on 4-3-3, jossa keskikentän keskellä saattaa pelata niin kutsutun kymppipaikan pelinrakentaja, ja keskushyökkääjän apuna on kaksi hyökkäävää laitapelaajaa. Eräänlainen puolustusvoittoinen muoto 4-3-3:sta on 4-5-1, jota käytetään etenkin vaikeissa vieraspeleissä.[5]

Kolmas tavallinen tapa ryhmittää pelaajat on 3-5-2, johon turvautui esimerkiksi Saksan liittotasavallan vuoden 1990 maailmanmestaruusjoukkue, jossa aiemmin yksi puolustaja pelasi usein alempana, liberona. Viidestä keskikenttäpelaajasta kaksi oli oikeastaan hyökkääviä laitapuolustajia, joten muodostelmaa on kutsuttu myös 5-3-2:ksi.[6]

Nykyjalkapallossa ryhmitys voi vaihtua dynaamisesti pelin aikanakin tilanteen mukaan. Yhdistelmät vaihtuvat pelaajien mukaan kentällä.

Taktiikan historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

4-4-2-taktiikka. Maalivahti kuvattu mustalla, puolustajat sinisellä, keskikenttäpelaajat keltaisella ja hyökkääjät punaisella.

Jalkapallon ensimmäiset taktiikat olivat erittäin hyökkäysvoittoisia, sillä jos palloa syötti tuolloin eteenpäin, tilanne oli paitsio. Englantilaisjoukkueet pelasivat 1800-luvun puolivälissä 1-1-8-systeemillä, jossa hyökkääjiä oli kahdeksan ja sekä keskikenttäpelaajia että puolustajia oli yksi. Vuodesta 1866 lähtien syötöt olivat sallittuja myös eteenpäin ja hyökkääjien määrä vähentyi.[7]

1900-luvun alussa oli yleistä pelata viidellä hyökkääjällä, kolmella keskikenttäpelaajalla ja kahdella puolustajalla. Tämä vaikutti olennaisesti siihen, että maalimäärät muodostuivat tuolloin usein suuremmiksi kuin tavallisessa nykyjalkapallo-ottelussa; vuoden 1938 MM-kisoissa tehtiin keskimäärin 4,7 maalia ottelua kohden[8], kun taas vuoden 2006 kisoissa tehtiin keskimäärin vain 2,3 maalia yhdessä pelissä[9]. Myös eri pelipaikkojen edustajat nimettiin toisin: oli esimerkiksi rakentajia ja tukimiehiä. Myös välihyökkääjistä saatettiin puhua viiden miehen hyökkäyslinjan myötä.[10]

Vuonna 1925 paitsiosääntöä muutettiin siten, että syöttöä vastaanottavan hyökkääjän ja vastajoukkueen päätyrajan välissä täytyi olla enää kaksi vastapuolen pelaajaa aiemman kolmen sijasta. Se muutti myös taktiikkaa ja yleiseksi taktiikaksi muuttui Herbert Chapmanin kehittämä niin sanottu WM-systeemi, jossa oli kolme puolustajaa, kaksi puolustavaa ja hyökkäävää keskikenttäpelaajaa sekä kolme hyökkääjää. Tämä taktiikka oli ensimmäinen, jossa oli mukana toppari.[7]

Brasilia esitteli 1950-luvulla uuden 4-2-4-taktiikkansa. Samoihin aikoihin Italiassa taas kehitettiin Catenaccioksi kutsuttu taktiikka, jossa neljän puolustajan linjan alapuolella oli yksi puolustaja, joka toimi eräänlaisena liberona. Taktiikka oli aiempia puolustusvoittoisempi, sillä se oli ensimmäisiä, jossa hyökkääjiä oli vain kaksi. Englannin maajoukkueen valmentaja Alf Ramsey keksi 1960-luvulla nykyisinkin yleisen 4-4-2-taktiikan, joka poisti perinteiset laitahyökkääjät moniksi vuosiksi englantilaisten liigajoukkueiden kokoonpanoista.[7] Noihin aikoihin peli alkoi mennä lähemmäksi nykyisin yleisimpiä taktiikoita, mutta poikkeuksena oli Alankomaiden joukkue, joka kehitti 1970-luvulla totaalisen jalkapallon, jonka ideana oli, että pelaajilla ei ollut vakituisia pelipaikkoja, vaan taktiikka luotti pelaajiin, jotka pystyivät pelaamaan lähes millä paikalla tahansa.

1990-luvun alussa tuli voimaan sääntömuutos, jonka seurauksena joukkueen maalivahti ei saanut enää ottaa oman pelaajan syöttöä käsiinsä. Tämän seurauksena valmentajat alkoivat peluuttaa joukkueitaan hyökkäävämmillä taktiikoilla ja tiukan puolustuksen merkitys pelissä väheni hieman. 2000-luvun taktiikoita on enää hankala kuvata numeroyhdistelmillä, sillä pelaajien liikkeet muuttavat taktisia kuvioita pelien aikana.[7]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jalkapallon historia
Kiinalainen piirros 1500-luvulta esittää tsu chun pelaajia.

Nykymuotoinen jalkapallopeli on lähtöisin Englannista. Samantapaisia pelejä oli jo aiemmin pelattu muun muassa Song-dynastian Kiinassa (tsu chu), Etelä-Amerikan intiaanien parissa, antiikin Kreikassa (episkyros), Rooman valtakunnassa (harpastum), 600-luvulla Japanissa (kemari).[11] Keskiajalla eri puolilla Eurooppaa pelattiin väkivaltaisia pallopelejä. Englannissa pelattiin mob footballia,[12] Ranskassa pelattiin 1100-luvulta lähtien soulea ja Italiassa kansansuosioon nousi gioco de calcio.[13]

Sanan jalkapallo (engl. football) ensimmäinen kirjallinen maininta on vuodelta 1409. Lajin pelivälineeseen viitattiin ensimmäistä kertaa samalla nimellä vuonna 1486.[14] Yhdysvalloissa käytetty sana soccer syntyi 1800-luvun lopulla. Se johdettiin nimen association football alusta.[15]

Jalkapallon nykysäännöt perustuvat vahvasti 1800-luvun puolivälissä laadittuihin määräyksiin, joilla pyrittiin yhdenmukaistamaan eri puolilla Englantia sisäoppilaitoksissa pelattuja jalkapalloa muistuttavia pelejä. Ensimmäiset nykyisenkaltaiset säännöt jalkapallolle laadittiin Cambridgen yliopiston Trinity Collegessa vuonna 1848 kokouksessa, jossa olivat koolla edustajat Etonista, Harrow’sta, Rugbysta, Winchesteristä ja Shrewsburystä. Merkittävintä kokouksessa laadituissa säännöissä oli tuohon aikaan suositun käsillä pelaamisen kieltäminen. Cambridgessa laaditut säännöt eivät kuitenkaan tulleet heti käyttöön koko maassa, vaan jalkapalloa pelattiin yhä myös monin erilaisin vaihtoehtoisin säännöin.[16]

Vuonna 1863 perustettiin Englannin jalkapalloliitto, Football Association eli FA.[11] Saman vuoden aikana pidettiin vielä viisi muuta kokousta, joissa muotoiltiin ensimmäiset jalkapallon viralliset säännöt. Viimeisessä kokouksessa Blackheathin edustaja ilmoitti seuransa eroavan FA:sta, koska säännöistä oli pudotettu pois kaksi pykälää: jalkapallon kuljettaminen kädessä kiellettiin, samoin kuin vastustajan sääreen potkiminen, kamppaaminen ja kiinnipitäminen. Tämän seurauksena jalkapallo ja rugby lähtivät lajeina ratkaisevasti eri teille: osa seuroista perusti vuonna 1871 Rugby Football Unionin. Yksitoista FA:n jäljelle jäänyttä joukkuetta ratifioivat jalkapallon 14 alkuperäistä sääntöä.

Nykyisin jalkapallon säännöt määrittää International Football Association Board (IFAB). Sen perustivat vuonna 1882 FA, Skotlannin jalkapalloliitto (Scottish Football Association), Walesin jalkapalloliitto (Football Association of Wales) sekä Pohjois-Irlannin jalkapalloliitto (Irish Football Association). Vuonna 1904 perustettiin Pariisissa kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA (Fédération Internationale de Football Association), joka sitoutui noudattamaan IFAB:n sääntöjä. Jalkapallon kasvavan suosion seurauksena IFAB:iin pääsi edustajia myös FIFA:sta vuonna 1913. Nykyään IFAB:n hallituksessa istuu neljän brittiläisen jalkapalloliiton edustajat sekä neljä FIFA:n edustajaa.[17]

Ensimmäisen FA Cupin loppuottelujoukkue Royal Engineers A.F.C. vuodelta 1872.

Englannin jalkapalloliitto järjesti vuonna 1871 jäsenseuroilleen cupkilpailun, josta syntyi maailman vanhin jalkapallokilpailu FA Cup. Vuotta myöhemmin alettiin pelata maaotteluita Englannin ja Skotlannin maajoukkueiden välillä.[18]

Jalkapallon kasvava suosio vaikutti nopeasti myös seurojen panostukseen. Parhaille pelaajille alettiin maksaa korvauksia jo 1880-luvulla menetetystä työajasta. Englannin jalkapalloliitto halusi ylläpitää lajin amatööri-imagoa ja uhkasi ryhtyvänsä rangaistustoimiin ammattilaispelaajia vastaan. Osa seuroista uhkasi puolestaan perustaa oman lajiliiton, jolloin FA:n oli taivuttava ammattilaisuuden laillistamiseen vuonna 1885.[19]

Englannin liiga (The Football League) perustettiin vuonna 1888 Aston Villan puheenjohtajan William McGregorin aloitteesta. Liigaa pelattiin ensimmäisen kerran kaudella 1888–1889 kahdentoista keski- ja pohjoisenglantilaisen joukkueen voimin. Lauantai-iltapäivien otteluista tuli suosittua ajanvietettä erityisesti työväenluokkaisten miesten keskuudessa, ja lajin vetovoimaa kiihdyttivät entisestään sanomalehtien kirjoittelu otteluista sekä vedonlyöntimahdollisuudet.[20]

Jalkapallo alkoi levitä Britteinsaarten ulkopuolelle 1900-luvun alussa. Ensimmäisiä maaotteluita pelattiin vuosisadan ensimmäisinä vuosina niin Etelä-Amerikassa kuin Keski-Euroopassakin. Kansainvälinen jalkapalloliitto perustettiin vuonna 1904[21], ja se otti MM-kisojen järjestämisen ohjelmaansa heti[22]. Eri valtioista ei kuitenkaan löytynyt vielä tuolloin riittävästi rahaa eikä innostusta.[22] Olympiaohjelmaan jalkapallo oli tullut jo vuonna 1900[23], mutta ensimmäinen turnaus, johon osallistui maajoukkueita seurojen sijaan ja jota myös FIFA piti virallisena, pelattiin vasta Lontoon olympialaisissa 1908[24]. Olympialaiset alkoivatkin kehittyä MM-kisojen eräänlaiseksi edeltäjäturnaukseksi seuraavina vuosikymmeninä.[22]

1920-luvulla monet Euroopan maat olivat siirtymässä kohti ammattilaisuutta, mutta olympialaisissa saivat kilpailla vain amatöörit. Tuolloin FIFA päätti alkaa järjestää MM-kisoja, ja ensimmäinen turnaus pelattiinkin jo vuonna 1930 Uruguayssa.[25] Kisoihin osallistui 13 joukkuetta[26], ja mestaruuden voitti isäntämaa nujerrettuaan finaalissa Argentiinan maalein 4–2[27]. MM-turnauksia alettiin pelata neljän vuoden välein, mutta toinen maailmansota katkaisi rytmin jo kolmannen turnauksen jälkeen. Kun kisoja jatkettiin 1950-luvulla, Brasilia oli noussut maailman kärkipäähän. Se voittikin maailmanmestaruuden vuosina 1958 ja 1962.[28]

1970-luvulla jalkapallon suosio ympäri maailmaa jatkoi kasvuaan ja yhä useammilla mailla oli mahdollisuudet päästä arvokisoihin. Esimerkiksi Zaire pääsi MM-kisoihin 1974 ensimmäisenä mustan Afrikan maana.[29] MM-kisoja laajennettiinkin vuoden 1978 jälkeen, ja Espanjan kisoihin 1982 osallistui aiemman 16 sijasta 24 joukkuetta [30] [31]. Myös Euroopan-mestaruuskilpailut lisäsivät suosiotaan ja vuoden 1980 kisat olivat ensimmäiset, joissa pelattiin alkulohkoja. [32]

1990-luvulla Afrikan maat nousivat kohti maailman huippua. Ensimmäinen MM-kisoissa lähelle mitalipelejä päässyt afrikkalaisjoukkue oli Kamerun, joka johti puolivälieräänsä Englantia vastaan vuonna 1990, mutta lopulta hävisi numeroin 3–2. Tämän jälkeen myös Nigeria ja Senegal pääsivät pudotuspeleihin [33], mutta yksikään Afrikan maa ei ole vieläkään saanut mitalia MM-tasolta [33] [34].

Naisten jalkapallon historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

British Ladies Football Clubin, brittiläisen naisjalkapalloseuran joukkue vuodelta 1895.

Ensimmäinen virallinen naisjoukkueiden välinen jalkapallo-ottelu pelattiin vuonna 1895. Siinä kohtasivat Pohjois- ja Etelä-Englannin joukkueet, ja ottelun voitti pohjoinen lukemin 7–1. Ensimmäistä kansainvälistä ottelua saatiin odottaa vuoteen 1920 saakka. Tuolloin vastakkain pelasivat englantilainen Dick Kerr's Ladies ja ranskalainen A French XI. Englantilaisjoukkue voitti ottelun numeroin 2–0 25 000 katsojan edessä. Vielä myöhemmin samana vuonna pelattiin ottelu, jota oli katsomassa 53 000 katsojaa. Tämä oli siihen mennessä suurin katsojamäärä, joka oli koskaan seurannut naisjoukkueiden välistä ottelua. Vuonna 1921 Englannin jalkapalloliitto FA kielsi jalkapallon naisilta, sillä liiton mielestä laji ei sovi heille.[35] Naiset perustivat oman liittonsa vuonna 1969. Peli alkoi kehittyä jälleen 1970-luvun vaihteessa ja vuonna 1972 pelattiin ensimmäinen virallinen naisten maaottelu. Ottelussa Englanti voitti Skotlannin 3–2. Englannissa alettiin pelata kansallista sarjaa vuonna 1991.[36]

Maanosien sisäisistä mestaruuskilpailuista vanhimmat ovat EM-kilpailut, joita on pelattu vuodesta 1984 alkaen.[37] MM-kilpailuja on järjestetty vuodesta 1991 lähtien. Turnauksen historian menestyneimpiä joukkueita ovat Yhdysvallat ja Saksa kahdella mestaruudellaan. Turnaus järjestetään neljän vuoden välein ja seuraavat kilpailut pelataan Saksassa vuonna 2011. Olympialaisten ohjelmaan naisten turnaus tuli vuonna 1996, ja se on ollut mukana kaikissa kisoissa siitä lähtien. Ensimmäisen turnauksen voitti Yhdysvallat.[38]

Seurajoukkueiden kilpailuista ehkä merkittävin on Mestarien liiga, jota on pelattu vuodesta 2001 lähtien. Menestyneimpiä ovat saksalaiset joukkueet, sillä yhdeksän kauden jälkeen vain kolme voittoa on mennyt muualle kuin Saksaan.[39]

Seurajoukkuekilpailujen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset kilpailut seurajoukkueiden välillä alkoivat kehittyä 1950-luvulla, jolloin alettiin järjestää Euroopan cupia, jonka seuraaja on nykyäänkin pelattava Mestarien liiga. Aluksi cupia hallitsi Real Madrid, joka voitti viisi ensimmäistä kautta. Seuraavaksi kilpailua pystyi hallitsemaan yhtä rautaisella otteella Ajax, joka hallitsi sitä 1970-luvun alussa. Joukkue oli sarjan mestari kolmesti peräkkäin vuosina 1971–1973.[40] Myöhemmin seurojen väliset erot ovat tasoittuneet, sillä mikään joukkue ei ole voittanut kilpailua kolmesti peräkkäin vuoden 1976 jälkeen.[41]

Samankaltaista kilpailua, Copa Libertadoresia on pelattu Etelä-Amerikassa vuodesta 1960 lähtien, tosin yksittäinen kilpailun edeltäjäturnaus järjestettiin jo vuonna 1948[42]. Siinä voitot ovat jakautuneet melko tasaisesti, sillä kilpailun on voittanut 22 eri joukkuetta. Menestynein on argentiinalainen Independiente seitsemällä mestaruudellaan.[43] Nuorempia seurajoukkuekilpailuja ovat Afrikan Mestarien liiga, jota on järjestetty vuodesta 1965 [44] ja Asian Champions League, jota pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1967, mutta jota ei pelattu vuosina 1972–1985 [45]. Seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuja on järjestetty säännöllisesti vuodesta 2005 lähtien. Brasilialainen Corinthians on voittanut sen kahdesti.[46]

Säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jalkapallon säännöt

Nykyään jalkapallon viralliset säännöt koostuvat 17 säännöstä. Samojen sääntöjen on suunniteltu sopivan jalkapallon kaikille tasoille, vaikkakin esim. kansallisella tasolla nuorten, ikämiesten, naisten jne. sarjoihin on tehty joitakin muutoksia.

Joukkueet ja pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalivahti on joukkueen ainoa pelaaja, joka saa koskea palloon käsillään (lukuun ottamatta rajaheittoja).

Jalkapallojoukkueesta kentällä saa olla kerrallaan korkeintaan yksitoista pelaajaa. Kentällä olevista pelaajista yksi on maalivahti.[47] Kilpailusäännöt määrittelevät pelaajien minimimäärän, jolla ottelua on vielä mahdollista jatkaa. Ison kentän peleissä erotuomarilla on oikeus lopettaa ottelu, jos joukkueen pelaajien lukumäärä jostakin syystä vähenee alle seitsemän. Ottelun saa aloittaa seitsemällä (7) pelaajalla, jos jostain syystä pelaajia puuttuu.

Kuka tahansa pelaaja saa koskea kädellään palloon sivurajaheittoa suorittaessaan, mutta muulloin vain maalivahti pelatessaan omalla rangaistusalueellaan.

Lisäksi joukkueeseen kuuluu vaihtopelaajia, joita voidaan vaihtaa kentälle esimerkiksi pelaajan loukkaantuessa, väsyessä tai pelitaktisista syistä. Tavallisimmin vaihtoja on kolme, ellei toisin sovita. Kentältä pois vaihdettu pelaaja ei saa enää palata kentälle samassa ottelussa. Jos kaikki vaihdot on käytetty ja maalivahti loukkaantuu, jonkun pelaajan pitää mennä maalivahdiksi. Pelipaita pitää vaihtaa tai laittaa maalivahdin paita päälle.

Pelaajien varusteisiin kuuluvat paita, jossa on oltava hihat, lyhyet pelishortsit, sukat, säärisuojat ja kengät. Pelaajat eivät saa käyttää mitään esineitä, jotka voivat olla vaaraksi hänelle tai muille pelaajille mukaan lukien kaikki korut, poikkeuksena erilaiset tuet/kipsit, joita saa käyttää kunhan erotuomari hyväksyy niiden käyttämisen. Sääntö on tehty pelaajien turvallisuuden hyväksi. Virallisesti koruja ei saa käyttää myöskään teipattuna.

Toimitsijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallo-ottelua johtaa erotuomari, jolla on sääntöjen 5. kohdan mukaan täysi toimivalta soveltaa sääntöjä siinä ottelussa, johon hänet on määrätty. Erotuomarin ottelussa tekemät ratkaisut ovat lopullisia. Erotuomarin apuna on kaksi avustavaa erotuomaria sivurajoilla. Monissa suuremman luokan otteluissa on lisäksi neljäs kentän ulkopuolella toimiva erotuomari, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa teknisten alueiden ja vaihtojen valvonta ja maalituomarit, jonka tehtäviin kuuluu tarkkailla pelaajien rikkeitä maalin edustalla ja vahtia käykö pallo maalissa. Jos erotuomari ei kykene jatkamaan ottelua, hänet korvaa joko avustava erotuomari tai neljäs erotuomari, sen mukaan miten on ennalta määrätty.

Jalkapallokenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallokentän mitat.

Jalkapallokenttää rajoittavat sivuilla sivurajat ja päädyissä pääty- eli maalirajat. Kentän molemmissa päädyissä päätyrajan keskellä sijaitsee maali, jonka edessä on maalialue (5,5 m) ja rangaistusalue (16,5 m). 11 metrin päässä maalista on rangaistuspotkupiste. Kentän alustana on tavallisesti erityisesti korkeampitasoisissa otteluissa lyhyeksi leikattu ruoho, mutta myös hiekka on yleinen pelialusta alemmilla sarjatasoilla. Otteluita voidaan pelata myös keinotekoisella nurmimatolla.

Kansainvälisissä aikuisten otteluissa kentän tulee olla 100–110 metriä pitkä ja 64–75 metriä leveä. Muissa otteluissa vaatimukset ovat vapaammat: pituus 90–120 metriä ja leveys 45–90 metriä. Kentän tulee olla pitempi pituus- kuin leveyssuunnassa. Pelikenttä merkitään rajoin, jotka kuuluvat alueeseen, jota ne rajoittavat. Rajat saavat olla korkeintaan 12 cm leveitä.

Pelikenttä jaetaan kahteen kenttäpuoliskoon, jotka erottaa toisistaan keskiviiva. Keskiviivan puolivälissä on keskipiste, jota ympäröivän keskiympyrän säde on 9,15 metriä.

Maalit sijaitsevat kummankin päätyrajan keskikohdassa. Maalikehikko koostuu kahdesta pystypylväästä, tolpista, joista kumpikin on yhtä etäällä kentän kulmissa sijaitsevista kulmalipuista. Pystytolppien välillä on vaakasuora poikkipalkki, ylärima. Etäisyys poikkipalkista maahan on 2,44 m (8 jalkaa) ja maalipylväiden välinen etäisyys toisistaan 7,32 m (8 jaardia).

Pelikentän jokaisessa kulmassa on vähintään 1,5 metriä korkea kulmalipputanko, jossa on kulmalippu. Samanlaiset liput ovat joskus myös kentän keskirajan kohdalla molemmin puolin pelikenttää vähintään metrin päässä sivurajasta.

Peliaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallo-ottelu kestää kaksi 45 minuutin pituista puoliaikaa, joiden välissä on korkeintaan 15 minuutin mittainen tauko. Joskus jatkoajalla on myös käytetty ns. kultaisen maalin sääntöä, jolloin ensimmäisenä jatkoajalla maalin tekevä joukkue voittaa ottelun. Ottelun pelikatkojen, kuten maalien, vaihtojen tai muiden viivytysten, mukaan erotuomari voi antaa lisäaikaa, eli pidentää peliaikaa muutamalla minuutilla.

Pelikatkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rangaistuspotku
Hiekalle ja kovalle tekonurmelle tarkoitetut tiheänappulaiset niin sanotut turffikengät. Perinteisissä kengissä on yleensä isot napit, jotka voivat olla myös vaihdettavia.

Kumpikin puoliaika alkaa kentän keskipisteestä suoritetusta aloitus- eli alkupotkusta, jonka aikana kummankin joukkueen pelaajien tulee sijaita omalla kenttäpuoliskollaan. Samaten joukkueen, joka ei suorita aloituspotkua, kaikkien pelaajien tulee olla keskiympyrän (säde 9,15 m) ulkopuolella, kunnes aloituspotku on suoritettu. Aloituspotku suoritetaan myös aina hyväksytyn maalin jälkeen sekä tarvittaessa jatkoajan puoliaikojen alussa. Aloituspotkun jälkeen pallo on pelissä, kunnes se menee maaliin, ylittää jonkun pelialueen rajoista tai peli muuten katkaistaan erotuomarin toimesta.

Pelin keskeytyksen jälkeen se voidaan aloittaa uudestaan kahdeksalla eri tavalla:

  • Alkupotku: tapahtuu ottelun alussa, puoliajan alkaessa tai maalin jälkeen keskipisteestä.
  • Rajaheitto: kun pallo on kokonaan ylittänyt sivurajan, viimeksi palloon koskeneen pelaajan vastajoukkue heittää kohdasta, jossa pallo ylitti rajan.
  • Maalipotku: kun pallo on ylittänyt päätyrajan hyökkäävän joukkueen pelaajasta, puolustavan joukkueen pelaaja potkaisee pallon omalta maalialueeltaan rangaistusalueen ulkopuolelle.
  • Kulmapotku: kun pallo on ylittänyt päätyrajan puolustavan joukkueen pelaajasta, potkaisee hyökkäävän joukkueen pelaaja pallon päätyrajan ylityskohtaa lähemmältä kulmalipulta.
  • Epäsuora vapaapotku: tuomitaan sellaisista virheistä kuin sopimaton käytös tai oman maalivahdin käsiin jalalla syötetty pallo. Maalin hyväksyntä edellyttää, että palloa on koskenut potkun suorittajan jälkeen joku muu pelaaja.
  • Suora vapaapotku: tuomitaan rikotulle joukkueelle rangaistusalueen ulkopuolella tapahtuneista rikkomuksista. Pallo voi mennä suoraan maaliin hyväksytysti. Vastapuolen pelaajien on oltava vähintään 9,15 metrin päässä pallosta.
  • Rangaistuspotku: tuomitaan puolustavan joukkueen omalla rangaistusalueella tekemistä rikkeistä, joista muutoin tuomittaisiin suora vapaapotku. Potkaistaan 11 metrin päässä maalista sijaitsevalta rangaistuspotkupisteeltä. Rangaistuspotkua suoritettaessa vain potkaiseva pelaaja, maalivahti ja erotuomari saavat olla rangaistusalueen sisäpuolella. Kukaan ei myöskään saa olla 16-rajan puolikaaren sisällä. Alle 13-vuotiailla junioreilla rangaistuspotku potkaistaan seitsemästä ja puolesta metristä. Palloa pitää potkaista eteenpäin. Pallo on myös mahdollista syöttää eteenpäin.
  • Erotuomaripallo: peli aloitetaan erotuomaripallolla, kun tuomari on katkaissut pelin syystä, jota ei ole säännöissä erikseen mainittu (esimerkiksi pelaajan vakava loukkaantuminen, pallon puhkeaminen tai muu vastaava syy, jota ei säännöissä ole mainittu). Erotuomari pudottaa pallon kenttään vyötärön korkeudelta. Pallo on pelattavissa, kun se koskettaa maata.

Peliväline[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sääntö numero 2 määrää, että pallo on pyöreä, tehty sopivasta materiaalista, ilmalla täytetty, sen ympärysmitta on 68–70 cm, paino 410–450 g (kuivana) ja paine 0.6–1.1 ilmakehää.[48] Normaalipallokokoa kuvataan numerolla 5. Lasten peleissä käytetään pienempiä kokoja 4 ja 3.

Maantieteellinen sijoittuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallon suosio maailmalla. Värien eri sävyt kuvaavat pelaajien määrää 1 000 asukasta kohti.[49]

Jalkapalloa pelataan ammattimaisesti jokaisella mantereella (pois lukien Etelämanner) ja se on ykköslaji useimmissa Euroopan, latinalaisen Amerikan, Afrikan ja Aasian maissa. Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa seuraavat jalkapalloa paikan päällä erityisillä jalkapallostadioneilla, ja vielä suurempi ihmismäärä seuraa otteluita television välityksellä.

Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n keväällä 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan enemmän kuin 265 miljoona ihmistä yli 200 maassa pelaa jalkapalloa.[50] Jalkapallon yksinkertaiset säännöt sekä muun muassa erikoisvälineiden vähäisyydestä johtuva harrastamisen helppous tekevät siitä erityisen suositun lajin. Englantilaislähtöisen lajin leviämiseen eri puolille maailmaa on epäilemättä vaikuttanut 1900-luvun voimakas brittivaikutus ympäri maailmaa. Laji on levinnyt enemmänkin brittien kansainvälisen kaupan ja merenkulun kuin Brittiläisen imperiumin kautta; monilla brittiläiseen imperiumiin kuuluneilla alueilla, kuten Intiassa ja Etelä-Afrikassa, ovat muut brittilajit (kuten rugby ja kriketti) perinteisesti olleet jalkapalloa suositumpia, kun taas jalkapallon asema on ollut erityisen vahva monilla sellaisilla Manner-Euroopan ja Etelä-Amerikan alueilla, jotka eivät koskaan kuuluneet imperiumiin. Tästä esimerkkinä on Uruguay, johon jalkapallo tuli brittiläisten merimiesten mukana[51], vaikka maa ei kuulunut brittiläiseen imperiumiin.

Jalkapallo Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi oli 1920-luvun lopulta 1980-luvulle eräs Euroopan heikoimmista jalkapallomaista. 1990-luvulta alkaen Suomi on noussut maanosan alempaan keskikastiin, toisaalta koska ulkomaiden tasokkaissa sarjoissa pelaavian suomalaisammattilaisten määrä on kasvanut muun muassa vapaampien EU-säännösten vuoksi, toisaalta koska Euroopan jalkapalloon on tullut lukuisia uusia pienmaita. Suomi ei ole koskaan selviytynyt miesten puolella MM- tai EM-turnaukseen, mutta olympiaturnaukseen kuitenkin muutaman kerran. Suomi on Baltian maiden, Itävallan ja Irlannin ohella Euroopan ainoa maa, jossa jalkapallo ei ole ykköslaji.[52] Suomessa ykköslaji on jääkiekko, Virossa ja Itävallassa hiihtolajit,[53] Irlannissa irlantilainen jalkapallo sekä Latviassa ja Liettuassa koripallo. Jalkapallon imagon on sanottu viime vuosina parantuneen, mutta pääsarjan eli Veikkausliigan suosio on esimerkiksi muiden Pohjoismaiden pääsarjoihin verrattaessa vaatimaton. Silti Suomesta on tullut eräitä huippujalkapalloilijoita, kuten Jari Litmanen ja Sami Hyypiä. Nykyisiä huippupelaajia ovat mm. Jukka Raitala, Teemu Pukki ja Niklas Moisander. Suomen naiset selvisivät vuoden 2005 EM-turnaukseen ja etenivät välieriin saakka. Suomen jalkapallomaajoukkue toimii Suomen Palloliiton alaisuudessa.

Jalkapallo Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallolla on ollut vaikeuksia juurtua Yhdysvaltoihin. Siellä peli on tunnettu nimellä soccer, kun "jalkapallon" nimi on varattu maan toiselle kansallispelille, rugbyyn perustuvalle amerikkalaiselle jalkapallolle. Jalkapalloa yritettiin toisen maailmansodan jälkeen ensi kerran toden teolla tuoda Amerikkaan 1970-luvulla, jolloin Pelén vetoavulla aloitettiin jalkapallon ammattilaisliiga North American Soccer League eli NASL. NASL:ssä tehtiin amerikkalaista yleisöä ajatellen eräitä sääntömuutoksia: pelikello pysäytettiin katkojen ajaksi ja paitsio määriteltiin erillisen paitsiolinjan avulla. Sittemmin myös Yhdysvalloissa on siirrytty käyttämään tavallisia jalkapallon sääntöjä. Nykyisin Yhdysvaltain ja Kanadan ammattilaisliiga jalkapallossa on MLS. Jalkapalloa yritettiin saada suositummaksi Yhdysvalloissa kesällä 2007, kun David Beckham siirtyi Los Angeles Galaxyn riveihin. Siirto herätti hetkellisen buumin Yhdysvalloissa, mutta jo seuraavana vuonna katsojamäärät olivat kääntyneet laskuun.[54]

Yhdysvalloissa on enemmän rekisteröityjä jalkapalloilijoita kuin missään muussa maassa, peräti 18 miljoonaa. Näistä noin 40% on naisia ja tyttöjä.[55] Jalkapallo onkin Yhdysvaltain collegeissa naisten urheilulajeista suosituin.[56] USA:n maajoukkue kuuluu parhaisiin maajoukkueisiin naisten jalkapalloilussa, sillä se on ollut naisten FIFA-rankingissa heikoimmillaankin toisena.[57]

Kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maajoukkuekilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävin kansainvälinen jalkapallokilpailu ja maailman seuratuin urheilutapahtuma on jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut, jotka FIFA järjestää neljän vuoden välein. Kilpailua edeltävät alueelliset alkukarsinnat, joiden parhaat pääsevät varsinaiseen lopputurnaukseen. Nykyään lopputurnaukseen osallistuu 32 maata kerrallaan, vuoteen 1998 asti 24, ja vuoteen 1978 asti 16 muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Seuraava miesten MM-jalkapallon lopputurnaus järjestetään Brasiliassa 2014.[58]

Jalkapallossa on myös kilpailtu olympialaisissa vuodesta 1900, poikkeuksena Los Angelesin kisat 1932. Alun perin olympialaisten maajoukkueisiin pääsivät vain amatöörit, mutta vuoden 1984 kisoista alkaen myös ammattilaisten osallistuminen on sallittu. Vuonna 1992 tehtiin sääntömuutos, jonka mukaan joukkueissa sai olla korkeintaan kolme yli 23-vuotiasta pelaajaa.[59]

Alueelliset kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanosien FIFA:n alaiset jalkapallojärjestöt. Australia siirtyi Oseanian liitosta (OFC) Aasian liittoon (AFC) vuoden 2006 alussa.

Jalkapallossa pelataan alueellisia kilpailuja joka maanosassa. Alueellisista kilpailuista seuratuimpia ovat Euroopan-mestaruuskilpailut ja Etelä-Amerikan Copa América, joka on myös vanhin vielä pelattava kansainvälinen turnaus[60]. Alueellisia kilpailuja järjestetään myös naisille ja junioreille[61][62].

Kansalliset kilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallosarjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallisia jalkapallosarjoja pelataan ympäri maailmaa. Tasokkaimmat sarjat pelataan niin, että yksi joukkue pelaa korkeintaan yhden ottelun päivässä. Yleensä ei pelata pudotuspelejä, mutta poikkeuksena on ollut esimerkiksi Brasilian liiga, jossa pelattiin pudotuspelejä vuoteen 2003 saakka[63]. Useimmiten mukana on systeemi, jossa sarjan viimeiset joukkueet putoavat alemmalle tasolle, josta tilalle tulee saman verran uusia joukkueita. Voittaja ratkaistaan pisteillä, joita saa voitetuista ja tasan pelatuista otteluista.

Euroopan kovatasoisimpina jalkapallosarjoina pidetään yleisesti Englannin Valioliigaa, Saksan Bundesliigaa, Italian Serie A:ta ja Espanjan Primera Divisiónia. Nämä liigat houkuttelevat huippupelaajia ympäri maailmaa ja ovat myös selvästi muita sarjoja edellä eurocupmenestyksen perusteella lasketussa UEFA:n Euroopan sarjojen rankinglistassa.[64]

Raha on tärkeä asia nykypäivän jalkapallossa. Siitä osoituksena on Euroopan Mestarien liiga, jossa liikkuvat isot summat esimerkiksi televisiosopimusten ansiosta. Sen voittaminen onkin huippuseuroille erittäin tärkeää suurien palkintosummien[65] ja näkyvyyden vuoksi.

Toisaalta tasokasta jalkapalloa pelataan Euroopan ulkopuolellakin esimerkiksi Brasiliassa ja Argentiinassa. Tästä osoituksena on se, että 2000-luvun seurarankingin 25 parhaasta joukkueesta seitsemän on jommastakummasta valtiosta.[66] Näiden sarjojen vertaaminen eurooppalaisiin on vaikeata, sillä eurooppalaiset ja eteläamerikkalaiset joukkueet kohtaavat harvakseltaan.

Suomessa maan korkein sarjataso on Veikkausliiga. Tätä seuraavat Ykkönen ja Kakkonen. Nämä sarjat ovat valtakunnallisia ja niitä johtaa Suomen Palloliitto. Liiton sarjojen alla pelataan vielä Suomen Palloliiton piirien sisäisiä sarjoja.

Jalkapallocupeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voittaja jatkaa -periaatteella pelattavien cup-kilpailujen "äiti" on Englannin FA Cup. Se on maan sarjaakin vanhempi kilpailu. Sittemmin cupeja on ryhdytty pelaamaan kaikissa merkittävissä palloilumaissa. Niille ovat tunnusomaisia eri sarjatasoja edustavien joukkueiden kohtaamiset ja pelit, joissa alemmalla sarjatasolla pelaava joukkue voittaa itseään ennakkoon paremman joukkueen. Näistä tapauksista esimerkkinä on vuonna 2009 pelattu Espanjan cupin ottelu, jossa 2. divisioonan joukkue Alcorcón voitti Real Madridin lukemin 4-0.[67]

Tunnetuimpia pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet huippujalkapalloilijat ovat tulleet tunnetuiksi ympäri maailmaa. Ensimmäiset kuuluisiksi tulleet huippupelaajat pelasivat jo 1900-luvun alussa. Esimerkiksi brasilialainen Arthur Friedenreich, joka pelasi maajoukkueessa vuosina 19141930 nousi maankuuluksi hyvien peliesityksiensä ansiosta. Häntä sanotaankin jalkapallon ensimmäiseksi supertähdeksi.[68] 1920-luvun olympiajalkapallo toimi MM-kilpailujen edeltäjänä ja katsojat pystyivät saamaan idoleita niistä. Uruguay oli tuolloin menestyneimpiä joukkueita ja muun muassa sen kapteeni José Nasazzi oli melko tunnettu.[69]

1950-luvulla Brasilia oli yksi maailman parhaista joukkueista, sillä se oli kärkikolmikossa kahdesti kolmesta vuosikymmenen aikana pelatusta MM-turnauksesta. Tuolloin joukkueessa pelasivat muun muassa Pelé, jota on monissa yhteyksissä kutsuttu kaikkien aikojen parhaaksi pelaajaksi[70] sekä Garrincha, joka oli brasilialaisfanien rakastama yleisön hauskuuttaja ja yksi aikakauden tunnetuimmista pelaajista[71]. Samoihin aikoihin Neuvostoliiton joukkueessa pelasi Lev Jašin, joka on valittu 1900-luvun parhaaksi maalivahdiksi.[72] 1960-luvulla tunnettu oli Mosambikissa syntynyt ja Portugalia edustanut Eusébio, joka oli Afrikan ensimmäisiä supertähtiä. Hän pelasi Benficassa Portugalin liigaa 15 vuotta ja voitti sen maalikuninkuuden seitsemän kertaa.[73]

1970– ja 1980-luvuilla kenttiä hallitsivat jo toiset nimet. Brasilia voitti maailmanmestaruuden vuonna 1970. Tuolloin joukkueessa pelasi muun muassa hyökkääjä Jairzinho, jota pidetään yhtenä parhaista laitahyökkääjistä.[74] Seuraavissa kaksissa MM-kisoissa Alankomaiden joukkue pelasi finaalissa kahdesti. Tuon joukkueen näkyvimpiä nimiä oli Johan Cruyff, joka valittiin 1900-luvun parhaaksi eurooppalaiseksi pelaajaksi ja joka on vaikuttanut voimakkaasti myös nykyajan pelityyliin.[75] 1980-luvun kirkkain tähti oli Diego Maradona, joka johdatti maansa Argentiinan joukkueen kapteenina maailmanmestaruuteen vuonna 1986 ja jota pidetään Pelén ohella yhtenä kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista.[76]

1990– ja 2000-luvuilla huippupelaajia on tullut entistä useammista maista, sillä näiden kahden vuosikymmenen aikana maailman parhaan pelaajan palkinto Kultainen pallo on jaettu peräti 13 eri maan edustajalle.[77] Tunnettuja pelaajia ovat olleet muun muassa liberialainen George Weah, josta tuli ensimmäinen afrikkalaista maata edustanut palkinnon voittaja[78] ja Ronaldo, joka on tehnyt eniten maaleja MM-kilpailuissa (15) ja joka on voittanut ennätykselliset kolme kertaa Fifan vuoden pelaajan tittelin (jakaa ennätyksen ranskalaisen Zinedine Zidanen kanssa).[79]

Vuonna 2004 Pelé julkaisi FIFA 100 -listansa, jossa oli hänen mielestään 125 parasta elossa olevaa jalkapalloilijaa.[80] Listalla on 50 uransa listan ilmestymisen aikaan jo lopettanutta pelaajaa ja kaksi naispelaajaa, joista kumpikin yhdysvaltalaisia. Brasilialaisia pelaajia oli nimetty eniten (15) ja ranskalaisia ja italialaisia toiseksi eniten (14).[81]

Pelikentät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Jalkapallostadion
Kamil sbai.JPG

Jalkapalloa voidaan pelata lähes millä tahansa aukealla ja tasaisella paikalla, ja köyhissä maissa harrastelijat pelaavatkin sitä usein melko heikkolaatuisilla kentillä. Huipputason ottelut pelataan lähes poikkeuksetta hyvin hoidetuilla stadioneilla, joille mahtuu tuhansia katsojia.

Maailman suurin jalkapallostadion on Korean demokraattisen kansantasavallan Pjongjangissa sijaitseva Rŭngrado, jonka kapasiteetti on 150 000.[82] Stadionilla järjestetään jalkapallo-otteluita kuitenkin epäsäännöllisesti, suurin säännöllisessä käytössä oleva jalkapallostadion on Intian Kalkutassa sijaitseva 120 000 -paikkainen[82] Yuva Bharati Krirangan.

Euroopan suurin stadion on Barcelonan Camp Nou, jonka kapasiteetti on 98 934. Camp Nou on FC Barcelonan kotistadion.[83] Muita suuria suuria stadioneja Euroopassa ovat muun muassa Moskovassa sijaitseva Lužniki, jolle mahtuu 84 745 katsojaa ,Dortmundissa oleva Signal Iduna Park, jonka katsojakapasiteetti on 81 264.[84] ja Estadio Santiago Bernabeu Madridissa, jonka katsomokapasiteetti on noin 82 000.

1950-luvulla maailman suurin jalkapallostadion oli Rio de Janeirossa sijaitseva Maracanã-stadion[85], jonka yleisöennätys on arviolta 200 000 katsojaa.[86] Yleisöennätys syntyi vuoden 1950 MM-turnauksen mestaruuden ratkaisseessa ottelussa UruguayBrasilia. Tällä hetkellä stadionin kapasiteetti on kuitenkin vain 96 000. Toinen merkittävä ja tällä hetkellä suurin stadion latinalaisessa Amerikassa on Méxicossa oleva Estadio Azteca, jossa on pelattu vuosien 1970 ja 1986 MM-loppuottelut.

Maailman suurimmat jalkapallostadionit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Sonera Stadiumille (edessä) ja Helsingin olympiastadionille (taustalla)
Stadion Kapasiteetti Sijainti Seurajoukkue
Rŭngrado 150 000 Pohjois-Korean lippu Pjongjang, Pohjois-Korea
Yuva Bharati Krirangan 120 000 Intian lippu Kalkutta, Intia East Bengal Club
Estadio Azteca 105 064[82] Meksikon lippu México, Meksiko CF América, CF Atlante
Melbourne Cricket Ground 100 000[82] Australian lippu Melbourne, Australia
Azadi 100 000[82] Iranin lippu Teheran, Iran Esteghlal, Pirouzi

Jalkapallo ilmiönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eintracht Frankfurtin ultra-kannattajien tekemä tifo

Jalkapallo on maailmalla erittäin suosittu laji myös katsojien keskuudessa. Esimerkiksi Saksan Bundesliigan otteluissa kaudella 2008–2009 otteluissa kävi keskimäärin yli 40 000 katsojaa.[87] Otteluissa käy tavallisten katsojien lisäksi myös erittäin innokkaita faneja, joita kutsutaan ultriksi. He ovat faneja, jotka seuraavat useimmat suosikkinsa ottelut ja kannattavat omiaan erityisen vahvasti. Innokkaiden kannattajien haittapuolena on huliganismi, johon kuuluu muun muassa katsomotappeluita. Tämä ongelma on liitetty ultra-kannattajiin.[88] Joissakin tapauksissa huliganismi saattaa jopa tappaa ihmisiä, kuten kävi Heysel-stadionin mellakassa. Siinä Liverpoolin fanit hyökkäsivät Juventuksen kannattajien kimppuun. Tappelun seurauksena kuoli 39 ihmistä, joista 38 oli italialaisia.[89] Tunnettuja jalkapallotapaturmia on myös ottelua valvoneiden poliisien virheistä johtunut Hillsborough'n onnettomuus [90], jossa henkensä menetti lähes sata katsojaa [91].

Huippujalkapallo on taloudellisesti huomattavaa liiketoimintaa, ja monista pelaajista maksetaankin miljoonia euroja. Esimerkiksi Real Madrid maksoi Zinedine Zidanesta 70 miljoonaa euroa vuonna 2001. Jotkut liikemiehet ovat jopa ostaneet seuroja, tästä esimerkkinä on venäläinen miljardööri Roman Abramovitš, joka osti Chelsea FC:n vuonna 2003 ja hankki seuralle monia kalliita pelaajia varojaan säästelemättä.[92] Menestyneet joukkueet saavat runsaasti rahaa muun muassa katsojatuloista, oheistuotteista ja paitamainoksista, jotka maksavat joissakin tapauksissa jopa parikymmentä miljoonaa euroa [93]. Tuloista huolimatta monet huippuseurat ovat velkaantuneet pahasti ja esimerkiksi Englannin valioliigassa pelaavilla Chelsealla ja Manchester United FC:llä on velkaa noin 700 miljoonaa puntaa.[93] Rahaa on mukana myös vedonlyönnissä, joka lisääntyy jatkuvasti.[94]

Jalkapallo ja jalkapalloilijat ovat olleet jo pitkään myös useiden kirjojen, lehtien ja elokuvien aiheena. Lajista on tehty useita sen historiaa käsitteleviä teoksia ja pelaajista elämänkertoja. Merkittäviä jalkapallolehtiä ovat muun muassa France Football. Toinen merkittävä lehti on FourFourTwo, joka ilmestyy ympäri maailmaa. France Footballin toimitus valitsi ennen vuotta 2010 maailman parhaan pelaajan. Palkinnosta käytettiin nimeä Kultainen pallo.[95] Nykyään maailman parhaan pelaajan palkinto on yhdistetty jalkapallon kansainvälisen järjestön FIFAn vuoden pelaajan valinnan kanssa. Palkinnon nimi on FIFAn kultainen pallo. Jalkapallosta on tehty myös runsaasti sarjakuvaa ja ehkä tunnetuin aiheeseen liittyvä sarjakuva on Buster. Jalkapalloa käsittelevät elokuvat ovat usein täysin sepitteellisiä, mutta joidenkin elokuvien aiheena ovat tunnetut ottelut. Jälkimmäisestä esimerkkinä on elokuva Bernin ihme, jonka päätapahtuma on vuoden 1954 MM-kisojen finaali, joka tunnetaan tällä nimellä.[96]

Tunnettuja jalkapalloaiheisia konsolipelejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Siukonen, Markku & Rantala, Risto: Kaikki urheilusta. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-20841-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. GOAL 11/07
  2. Siukonen–Rantala 2006: 157.
  3. FIFA Big Count FIFA. Viitattu 29. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  4. 4-3-2-1 Formation Soccermanager. Viitattu 5.7.2008.
  5. Formations guide: 4-5-1 BBC.
  6. Formations guide: 3-5-2 BBC.
  7. a b c d Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 16. WSOY, 2003.
  8. FIFA.com - 1938 FIFA World Cup France ™ FIFA. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  9. FIFA.com - 2006 FIFA World Cup Germany ™ FIFA. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  10. Helsingin Jyry (Kappaleessa Reino Fri - viimeinen mohikaani) Viitattu 12. kesäkuuta 2010.
  11. a b FIFA.com - History of Football - The Origins FIFA. Viitattu 11.6.2010. (englanniksi)
  12. British Mob Football Viitattu 12.6.2010. (englanniksi)
  13. Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 10–11. WSOY, 2003.
  14. Online Etymology Dictionary Viitattu 13. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  15. Online Etymology Dictionary Viitattu 13. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  16. Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 12. WSOY, 2003.
  17. FIFA.com - The International FA Board (IFAB) FIFA. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  18. TheFA.com - Results FA. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  19. History of The Football League Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  20. Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 14. WSOY, 2003.
  21. FIFA.com - FIFA History of Football FIFA. Viitattu 16. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  22. a b c Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 19. WSOY, 2003.
  23. Games of the II. Olympiad - Football Tournament Viitattu 16. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  24. FIFA.com - London, 1908 FIFA. Viitattu 16. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  25. Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 19-20. WSOY, 2003.
  26. FIFA.com - 1930 FIFA World Cup Uruguay ™ FIFA. Viitattu 16. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  27. Tamminen ym.: Kuningas jalkapallo, s. 53. Intereuropean Publications, 2003.
  28. World Cup Winners - List Of Soccer World Champions Viitattu 16. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  29. Eskola ym.: Kuningas jalkapallo, s. 38. Intereuropean Publications, 2003.
  30. FIFA.com - 1978 FIFA World Cup Argentina ™ FIFA. Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  31. FIFA.com - 1982 FIFA World Cup Spain ™ FIFA. Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  32. Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 80. WSOY, 2003.
  33. a b Eskola ym.: Kuningas jalkapallo, s. 39-40. Intereuropean Publications, 2003.
  34. FIFA.com - 2006 FIFA World Cup Germany ™ FIFA. Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  35. TheFA.com - History of women's football FA. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  36. Brighton & Hove Albion Girls Centre of Excellence Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  37. uefa.com - UEFA Women's C'ship UEFA. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  38. Football Women - Olympic.org Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  39. UEFA.com - UEFA Women's Champions League UEFA. Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  40. Eskola ym.: Kuningas jalkapallo, s. 22. Intereuropean Publications, 2003.
  41. European Champions' Cup Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  42. South American Club Championship 1948 Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  43. Copa Libertadores de América Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  44. African Champions' Cup Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  45. Asian Champions' Cup Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  46. FIFA Club World Championsip Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  47. Siukonen–Rantala 2006: 160.
  48. Palloliitto
  49. FIFA Big Count 2006 Viitattu 15. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  50. FIFA Big Count 2006 (PDF) 31.5.2007. FIFA. Viitattu 1.7.2008. (englanniksi)
  51. Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 121. WSOY, 2003.
  52. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Popularsports.PNG
  53. Virossa ykköslaji on maastohiihto, Itävallassa alppihiihto ja mäkihyppy.
  54. MLS attendance, TV viewership numbers slip Sports Business Journal. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  55. U.S. Diplomatic Mission to Germany
  56. About the USA>Sports>Soccer Viitattu 15. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  57. FIFA.com - USA: FIFA/Coca-Cola World Ranking FIFA. Viitattu 29. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  58. Sanomalehti Kaleva 7.6.2006. s. 21.
  59. Football Tournament of the Olympic Games - Overview rsssf.com. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
  60. The Copa America History and Previous Winners Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  61. uefa.com - UEFA Women's C'ship UEFA. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  62. History on UEFA.COM UEFA. Viitattu 11. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  63. Tamminen ym.: Kuningas jalkapallo, s. 30. Intereuropean Publications, 2003.
  64. League ranking Viitattu 29. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  65. Europe's top clubs earn €34.45m from Champions League, research says Viitattu 15. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  66. All-time Club World Rankings, top 21st century football clubs Viitattu 29. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  67. Hopsu, Lehtinen, Lehtola, Valkonen, Westö: Intohimona jalkapallo – Keskusteleva kisapäiväkirja Etelä-Afrikka 2010, s. 52. WSOY, 2010.
  68. Tamminen ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 87. Intereuropean Publications, 1999.
  69. Kanerva ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen, s. 20. WSOY, 2003.
  70. Paananen ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 50. Intereuropean Publications, 1999.
  71. Tamminen ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 51. Intereuropean Publications, 1999.
  72. IFFHS' Centrury Elections Viitattu 14. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  73. Paananen ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 93. Intereuropean Publications, 1999.
  74. Paananen ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 95. Intereuropean Publications, 1999.
  75. Rosendahl ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 22. Intereuropean Publications, 1999.
  76. Tamminen ym.: Vuosituhannen tähdet – Jalkapallo, s. 22. Intereuropean Publications, 1999.
  77. France Football - Ballon d'Or Viitattu 14. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  78. Ballon d'Or Viitattu 14. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  79. Top 10 World Cup Goalscorers Of All Time - Goal.com Viitattu 14. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  80. FIFA's top 100 list Viitattu 14. kesäkuuta 2010.
  81. Fifa names greatest list, BBC, 4. maaliskuuta 2004, Viitattu 15. elokuuta 2010
  82. a b c d e World Stadiums: Stadium List: 100 000 + Stadiums Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  83. World Stadiums - Stadium List: 90 000+ Stadiums Viitattu 14. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  84. World Stadiums - Stadium List: 80 000+ Stadiums Viitattu 14. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  85. Maracanã, the largest stadium of the world - sambafoot.com Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  86. World Stadiums - Stadium Design: Maracanã Stadium in Rio de Janeiro Viitattu 12. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  87. Bundesliga - Die offizielle Website Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  88. Jaksot - MTV3.fi - Uutiset - 45 minuuttia MTV3. Viitattu 18. kesäkuuta 2010.
  89. Partanen ym.: Kuningas jalkapallo, s. 179. Intereuropean Publications, 2003.
  90. Partanen ym.: Kuningas jalkapallo, s. 180. Intereuropean Publications, 2003.
  91. The Football Licensing Authority - Spectator Safety - Deaths and Injuries in Major Accidents at British Football Stadia Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  92. Eskola ym.: Kuningas jalkapallo, s. 188. Intereuropean Publications, 2003.
  93. a b Riistaniemi, Timo: Jalkapallosta on tulossa velkapalloa 8. joulukuuta 2009. Karjalainen. Viitattu 21. kesäkuuta 2010.
  94. Eskola ym.: Kuningas jalkapallo, s. 192. Intereuropean Publications, 2003.
  95. European Footballer of the Year ("Ballon d'Or") Viitattu 19. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  96. BBC - Films - The Miracle of Bern BBC. Viitattu 19. kesäkuuta 2010. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Foer, Franklin: Jalkapallon maailmanselitys: Hutera teoria globalisaatiosta. (How soccer explains the world: An unlikely theory of globalization, 2004). Suom. Petri Stenman. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-426-4.
  • Galeano, Eduardo: Jalkapallo valossa ja varjossa. (El futbol a sol y sombra, 1995). Suom. Jukka Koskelainen. Helsinki: Nemo, 2000. ISBN 952-5180-29-8.
  • Gifford, Clive: Jalkapallo: kuningaslaji. (Fantastic football, 2006). Suom. Sakari Hyrkkö. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31696-2.
  • Nick Hornby: Hornankattila. WSOY, 2000.
  • Itkonen, Hannu & Nevala, Arto (toim.): Kuningaspelin kentät: Jalkapalloilu paikallisena ja globaalina ilmiönä. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-003-9.
  • Kanerva, Juha ym.: Jalkapallon pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27037-7.
  • Kuper, Simon: Matka pallon ympäri. (Football against the enemy, 1994). Suom. Sami Sillanpää. Helsinki: Nemo, 2000. ISBN 952-5180-26-3.
  • Pakkanen, Jukka & Lahtinen, Esko S. (toim.): 11 & pallo: Jalkapallo elämässä, elämä jalkapallossa. Helsinki: Kirjayhtymä, 1997. ISBN 951-26-4268-9.
  • Wilson, Jonathan: Pelien peli: Jalkapallon taktiikan historia. (Inverting the pyramid: The history of football tactics, 2008). Suom. Tommi Hannula. Helsinki: HS kirjat, 2010. ISBN 978-952-5557-34-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jalkapallo.